[Oulu] 'Machinepelit
Valvoja: Peliporukkavalvojat
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Tänään Juho heitti hyvät demot ja vouhkasimme pelistä Mikelle antaumuksella. Pelasin pLylyllä Möllin Testamenttia vastaan. Möllin lista on loppujen lopuksi aika jäätävä.
Peli alkoi minun aikaisella fiitillä jotta saan Idrianit tapettua. Menin kakkospelaajana ja aloitin keräämään yhtä pistettä per vuoro skenaariovoittoa kohti, ampuen kaikki Zonelle yrittävät. Tapoin porukkaa paljon, mutta se ei riitä kun koko ajan sitä tulee takaisin ja lisää juoksee alueelle. Saan kuitenkin jatkettua scoretusta, mutta joukot hupenevat. Onneksi kuitenkin saan vedettyä hyvän vuoron jossa Errantteja tippuu paljon. Slipstream on kultaa. Lyly aimi, mittailin controllia että en ole assassinaation uhan alla. Aika oli vähenemään päin, mutta olin ihan luottavainen.
Mutta. Olin unohtanut Testamentin teleportin! Pushaamalla Reckonerilla Mölli siirtää kaljupään chargerangelle, poppaa featin ja chargaa. Mutta välissä on Bayal jonka Shadow Bindin Mölli oli unohtanut! Magical weaponilla free strike ja Testament jämähtää siihen. Sovimme GG:n, peli oli aika selvä kun assassinaatio feilas. Tosi tiukka peli ja jännitti permeleesti.
Sain Bog Trogien baseja tehtyä, tyytyväisenä liigaa kohti.

Puhutaanko politiikkaa?
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Draken assassinoi eilen kolmannen casterinsa putkeen. Tällä kertaa Undertakerista sai otsalohkoon SpartanMK1:sen Ashlynn. Voitte kuvitella kuinka terapeuttiselta tuntuu pelata casteria, jonka voittoehto perustuu johonkin muuhun kuin attritioon kun on pelannut ~3 vuotta attritocastereita.
Mun kämpillä on muuten lautapelejä lauantaina klo 15 eteenpäin. Lähetelkää viestejä ASAP jos ootte tulossa.

Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Jahas. Voisi itsekin laitella pientä rapsustelua, kun on vähän tylsää...
Pelailin tosiaan pari 50pts peliä, ensimmäisen MF Robocopin Ashlynniä vastaan ja toisen Walzin pLylyä vastaan. Ensimmäisessä kellotin vastustajan - tapahtuu aika useaan Testamentilla - toisessa otin sitten totuttuun tapaan pataan, nyt ehkä pienellä nyanssierolla. Hyviä pelejä molemmat.
Ensinnäkin, olen todella tyytyväinen listaani. Asiat toimii, porukkaa on juuri sopivasti ja kaikki voittoehdot ovat mahdollisia tilanteesta/vastustajasta riippuen. Nyt pitäisi vain opetella pelaamaan peliä, ja voittojakin enemmän napsahtaisi...
Ensimmäisessä pelissä Spartan källitti minua hieman, ja Idrianit juoksivat liian kauas reunalle saaliin kiilto silmissään. Gunmaget juoksivat vielä täkyilemään ja nappasin kiinni kuin aivovammainen lahna, tuhlaten kalliin yksikön ja tärkeät sielut alhaisen prioriteetin yksikköä vastaan. Kunnioitettavan ovelaa toimintaa. Toisella rintamalla tappeli loput joukoista; Kirja-avusteiset errantit sytyttivät possea liekkeihin, Ashlynn eteni hyvin turvattuna eteenpäin ja Testament kyykki Reckonerin, kirjan ja Gravuksen takana onnelisesti nostellen errantteja takaisin.
Tilanne ruuhkaantui keskikentälle pattitilanteeseen, ja Spartanilta loppui aika reilusti ennen minua. Hyvää pelaamista vastustajalta, mutta liian pitkällä miettimisajalla.
Mietteitä:
- Prey oli väärässä kohteessa. Olisi pitänyt ottaa kohteeksi jokin helppo etulinjan yksikkö, ja katsella tämän kuoltua uudestaan.
- Koetetaanpa pitää porukat siellä, missä niistä saa ne saakelin sielut >:[
- Listassa on paljon elementtiä, jonka turvin edetä turvallisesti. Jotain millä hävittää kaikki kakkiaiset (Gorman, Eiryss jne.) olisi kiva olla, mutta näillä näkymin Gravus saa hoitaa sen puolen.
- Pitää pelata paladiineja hillitymmin.
- En oikeastaan muista vastustajan tehneen pelivirheitä, mutta ajatteluun meni selkeästikin liikaa aikaa.
Ja sitten toiseen peliin:
Toisessa pelissä legioonaa vastaan pelasin osittain huonosti, ja loppujen lopuksi peli loppui hipster-UA:n erikoissääntöihin. Voisi sitä huonomminkin mennä :D
Elikkäs, jälleen pelasin Idrianit hieman huonosti. Prey valittiin päin v***a. Pysyivät alussa oikealla etäisyydellä Testamentistä, mutta jäin pelokkaana kykkimään casterilla kiven taakse, eikä porukka voinut pysynä tarpeeksi lähellä sieluja varten. Errantit koukkasivat vasemmalta laidalta keskelle ja koettivat kontestoida loppupelissä vihun Zonea, mitä Walz oli dominoinut useamman vuoron ajan. Kurmottivat myös hyvillä heitoilla vihun objectivenkin.
Walz pelasi viimeisillä vuoroilla Kääntösilmän ja Haapatuksen hieman varomattomasti, ja Gravus pääsi hyökkäämään parikon tärkeämmän jäsenen kimppuun tämän ollessa vain yhdessä furyssä. Kahdella sielulla varustettunakin Gravus onnistui möhlimään heittonsa (hevonen kyllä osasi hyvin), ja parikko jäi kentälle. Tässä vaiheessa Walz oli pelannut sen verran hyvin, että häviäisin skenussa ennemmin tai myöhemmin.
Lylyth jäi kuitenkin hieman liian lähelle casteriani, ja pääsin Testamentilla Reckonerin pushin avulla tarpeeksi lähelle meleetappoa varten kymmenellä fokuksella varustettuna. Feattia ja meleeseen. Jotain kuitenkin jäi huomaamatta, sillä tiellä oli kurja Hexhunter UA, Bayal. Kävi ilmi, että mokomalla on Shadowbind melee hyökkäyksissään. Bayal kamppasi Testamentin triviaalisti, ja hieman sappea nieleskeltyäni kättelimme hyvästä pelistä. Tilanteen teki pahemmaksi se, että olisin voinut joko koettaa tappaa Bayalin neljällä delivererillä ja Errant Seneschalilla ennen hyökkäämistä, tai vaihtoehtoisesti spawnailla errantteja Lylyn sivustaan ja selustaan.
Mietteitä:
- Prey oli taas ihan väärässä yksikössä -___-
- Pelasin Testyä liian varovaisesti. Pienellä kämpillä selviäisin vuorosta tulitusta, kun tuota muuria kerran riittää. Fokukset kämppimiseen olisin saanut esmes sillä, että olisin kerännyt Idrianien sielut talteen -___________-
- Olisihan sitä kirjaa voinut käyttää loitsimisen ehkäisemiseen, olisi Idrianeja säästynyt Lylythin feattivuorolla -________________________________-
- Hexhuntterit sitoivat Vilmonia hyvin. Featilla olisi päässyt kolme vuoroa meleeseen vihun vasterin kanssa, ellei Walz olisi sitonut ja syötellyt tälle hexhunttereita. Maagiset lähisaseet ovat vaikeita Testamentin fiitille.
- Vastassa oli vähemmän torspo pelaaja. Ei pidä päästää Walzille putkea taas päälle :)
Semmoista.

Jees nimetön hesaturnaus on kohta ovella ja pitäs alkaa lyödä listoja lukkoon. Drake ja Gorten ovat todennäköisesti mukana, mutta arvuuttelen vielä oikeasti Fionan ja Ossrumin kanssa. Olin aluksi myyty Fionasta mutta tuo Ossrumin lista kykenee ranged assassinatioon ja hei onhan se tanssiva DEF18 karhu jotain ihan älytöntä.
System: Warmachine
Faction: General Ossrum - State of War
Casters: 1/1
Points: 50/50
Tiers: 4
General Ossrum (*5pts)
* Grundback Blaster (3pts)
* Grundback Blaster (3pts)
* Grundback Gunner (3pts)
* Grundback Gunner (3pts)
* Ghordson Avalancher (9pts)
* Ghordson Avalancher (9pts)
Herne & Jonne (3pts)
Horgenhold Artillery Corps (Leader and 2 Grunts) (3pts)

Tactical Arcanist Corps (4pts)
Brun Cragback & Lug (9pts)
Ogrun Bokur (3pts)
System: Warmachine
Faction: Highborn Covenant
Casters: 1/1
Points: 50/50
Fiona the Black (*6pts)
* Rover (8pts)
Arcane Tempest Gun Mages (Leader and 5 Grunts) (6pts)
* Arcane Tempest Gun Mage Officer (2pts)
* * Buccaneer (3pts)
* * Buccaneer (3pts)
Captain Sam MacHorne & the Devil Dogs (Sam and 9 Grunts) (7pts)
* Buccaneer (3pts)
* Freebooter (6pts)
Horgenhold Artillery Corps (Leader and 2 Grunts) (3pts)
Horgenhold Artillery Corps (Leader and 2 Grunts) (3pts)
Lady Aiyana & Master Holt (4pts)
Tactical Arcanist Corps (4pts)
Sea Dog Deck Gun (2pts)
Rhupert Carvolo, Piper of Ord (2pts)
System: Warmachine
Faction: Searforge Commission
Casters: 1/1
Points: 50/50
Gorten Grundback (*7pts)
* Wroughthammer Rockram (8pts)
* Wroughthammer Rockram (8pts)
Ogrun Assault Corps (Leader and 4 Grunts) (9pts)
Tactical Arcanist Corps (4pts)
Tactical Arcanist Corps (4pts)
Gudrun the Wanderer (3pts)
Lord Rockbottom (2pts)
Ogrun Bokur (3pts)
Thor Steinhammer (2pts)
* Ghordson Basher (7pts)
* Ghordson Basher (7pts)
System: Warmachine
Faction: Highborn Covenant
Casters: 1/1
Points: 50/50
Drake MacBain (*6pts)
* Freebooter (6pts)
* Sylys Wyshnalyrr, the Seeker (2pts)
Arcane Tempest Gun Mages (Leader and 5 Grunts) (6pts)
* Arcane Tempest Gun Mage Officer (2pts)
* * Mule (8pts)
* * Buccaneer (3pts)
Alexia, Mistress of the Witchfire (4pts)
Alten Ashley, Monster Hunter (2pts)
Anastasia di Bray (2pts)
Eiryss, Angel of Retribution (3pts)
Gorman di Wulfe, Rogue Alchemist (2pts)
Lanyssa Ryssyll, Nyss Sorceress (2pts)
Madelyn Corbeau, Ordic Courtesan (2pts)
Master Gunner Dougal MacNaile (2pts)
Ogrun Bokur (3pts)
Ogrun Bokur (3pts)
Professor Victor Pendrake (2pts)
Taryn di la Rovissi (2pts)
Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Wuhaw! Listametailua!
Ossrumista en osaa vieläkään sanoa mitään. En ole pelannut koskaan sitä vastaan, enkä edes muista sääntöjä. Pea & Jolz vähän arveluttaa, vai oliko Ossrumin damagebuffi ampumiseen upkeep? Kantama ärsyttävän pieni jos on. Pitäisi päästä pelaamaan tuota vastaan, otetaanko matsi ensi keskiviikkona? Voisin vähän kokeilla pFeoraa, Testyn lista on jo todettu hyväksi ja päteväksi.
Fionan lista epäilyttää. Affliction komboilee aika nasevasti tykistön kanssa. A&H varmaan on ihan hyvä posse kenelle vain, tosin sen merkitystä nyt en nappaa, enkä koe että on oleellinen tässä listassa. Selventäisitkö? :)
Tämän listan pahuus selventynee minullekin vielä jossain vaiheessa, mutta mielelläni kuulisin omia mietteitäsi listasta.
Gorten on aikalailla läpikäyty, näyttäisi olevan raskasta kalustoa taas messissä vaikka muille jakaa. Ja Ogrunit, sie oot hassu :D
Tykkään siitä, että bokseja taas löytyy.
Ja sitten meillä on MacBain. Muuli + pyssyvelhot = voittoa :]
Sooloja löytyy. Ehkä Gortenin lisäksi eniten huolestuttavin lista, pientä kunnioitusta on muodostunut MacBainia kohtaan...
Lyhyesti: Ehkäpä Gorten ja MacBain ovat tosiaan ne listat, joita en muuttaisi. Ossrumista en osaa sanoa, näyttäisi aika hyvältä ja olisi tietenkin karvarintaisempi valinta (jälleen). Fiona pelottaa nyt vieläkin vähemmän, ja kokisin, että A&H voisi muuttua vaikka toiseen Tactical-ryhmään. Tai sitten antaa Fionalle pari Buccaneeria, jonka jälkeen Rover -> Mule ja gunmageille.
Vaihtoehtoisesti lista muuten sama, mutta:
- Freebooter Fionalle
- Gunmaageilta toinen buccaneer Samille
- Fionalta Rover Muuliksi Gunmaageille
eli...
Koen pitkälle ampuvan muulin ja sen kriittisen järkyttävän pelottavaksi. Vaikkei siihen voi/tarvitse luottaa, uskoisin että on silti Roveria parempi vaihtoehto. Listassa on niin vähän panssaria, että vihollisen on helppo keskittää PT Roveriin, jos sen tarvitsee hengiltä. Voisin lisäksi kuvitella että Mule saa tehdäkin jotain pelin aikana. Ja onhan se mukava pitää yksi leash casterin lähellä, ettei kaiken maan KD:t pilaa peliä. Lisäksi Muulilla saa lisäblastia Afflicitionille.
Semmoisia ajatuksia.
EDIT:
Oli vaihteeksi taas liikaa aikaa ajatella, ja päädyin hupsuttelemaan:
Priest antaa A&H:lle pathfinderin tai loitsusuojan, ja tarvittaessa Holtille maagiset pistoolit niin että Wraithitki saa ammuttua ja silti voi tehdä asioita Aiyanalla. Ovat myös soolonmetsästyksessä loistavia, kun Holtille voi antaa Menoth's Sightin. Laitoin yksikön arkkinoodin tilalle, kun ajattelin etten varmaankaan tule sitä tarvitsemaan niin kipeästi.
Effigyllä on 10" kantama ilmankin.
Tämmöistä päivitystä, saa blammata ihan vapaasti :D

...näin.Points: 50/50
Fiona the Black (*6pts)
* Freebooter (6pts)
Arcane Tempest Gun Mages (Leader and 5 Grunts) (6pts)
* Arcane Tempest Gun Mage Officer (2pts)
* * Buccaneer (3pts)
* * Mule (8pts)
Captain Sam MacHorne & the Devil Dogs (Sam and 9 Grunts) (7pts)
* Buccaneer (3pts)
* Buccaneer (3pts)
Horgenhold Artillery Corps (Leader and 2 Grunts) (3pts)
Horgenhold Artillery Corps (Leader and 2 Grunts) (3pts)
Lady Aiyana & Master Holt (4pts)
Tactical Arcanist Corps (4pts)
Sea Dog Deck Gun (2pts)
Rhupert Carvolo, Piper of Ord (2pts)
Koen pitkälle ampuvan muulin ja sen kriittisen järkyttävän pelottavaksi. Vaikkei siihen voi/tarvitse luottaa, uskoisin että on silti Roveria parempi vaihtoehto. Listassa on niin vähän panssaria, että vihollisen on helppo keskittää PT Roveriin, jos sen tarvitsee hengiltä. Voisin lisäksi kuvitella että Mule saa tehdäkin jotain pelin aikana. Ja onhan se mukava pitää yksi leash casterin lähellä, ettei kaiken maan KD:t pilaa peliä. Lisäksi Muulilla saa lisäblastia Afflicitionille.
Semmoisia ajatuksia.
EDIT:
Oli vaihteeksi taas liikaa aikaa ajatella, ja päädyin hupsuttelemaan:
Tässä on muutamia hassuja komboja, jotka selventävät erikoistilanteita. Lisäksi A&H Redeemerin kanssa auttavat hävittämään kaikenlaista infantryä, ja pusun avulla liekitkin kuumottavat kovempaa... Tärkeimpänä kuitenkin on se, että Zen on kunnossa kun on kaksi 3 napin character-yksikköä, molemmat normaalidepolla.Points: 50/50
Feora, Priestess of the Flame (*6pts)
* Redeemer (6pts)
* Hierophant (2pts)
Avatar of Menoth (11pts) *
Vessel of Judgement (9pts)
Choir of Menoth (Leader and 3 Grunts) (2pts)
Idrian Skirmishers (Leader and 9 Grunts) (10pts) *
* Idrian Skirmishers Chieftain & Guide (3pts) *
Lady Aiyana & Master Holt (4pts) *
* Attendant Priest (2pts) *
Visgoth Juviah Rhoven & 2 Honor Guard (4pts)
Vassal Mechanik (1pts)
Vassal of Menoth (2pts)
Priest antaa A&H:lle pathfinderin tai loitsusuojan, ja tarvittaessa Holtille maagiset pistoolit niin että Wraithitki saa ammuttua ja silti voi tehdä asioita Aiyanalla. Ovat myös soolonmetsästyksessä loistavia, kun Holtille voi antaa Menoth's Sightin. Laitoin yksikön arkkinoodin tilalle, kun ajattelin etten varmaankaan tule sitä tarvitsemaan niin kipeästi.
Effigyllä on 10" kantama ilmankin.
Tämmöistä päivitystä, saa blammata ihan vapaasti :D
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Otetaan vaan. Voin sen verran paljastaa, että minusta Ossrum on kolmesta upkeep loitsustaan huolimatta merkkujen parhaimpia castereita upkeep-viha listoja vastaan.Mölli kirjoitti:Ossrumista en osaa vieläkään sanoa mitään. En ole pelannut koskaan sitä vastaan, enkä edes muista sääntöjä. Pea & Jolz vähän arveluttaa, vai oliko Ossrumin damagebuffi ampumiseen upkeep? Kantama ärsyttävän pieni jos on. Pitäisi päästä pelaamaan tuota vastaan, otetaanko matsi ensi keskiviikkona?
Olisi kiva jos komboasi, mutta sen saa vain direct hittejä vastaan :(.Mölli kirjoitti:Fionan lista epäilyttää. Affliction komboilee aika nasevasti tykistön kanssa.
Selvennetäämpä. Fiona on minusta pelin parhaimpia attritiocastereita, koska se pystyy pitämään omat joukot hengissä etenkin jalkaväkeä vastaan. A&H tekee vihollisen yksiköt haavoittuvaiseksi mun ampumista vastaan. Lopputulos on se, että vihollinen kuolee, minä en.Mölli kirjoitti:A&H varmaan on ihan hyvä posse kenelle vain, tosin sen merkitystä nyt en nappaa, enkä koe että on oleellinen tässä listassa. Selventäisitkö? :)
Mää aattelin antaa isoille pojille uuden mahdollisuuden. Niiden päätehtävä on olla kuolematta välittömästi ja heittää blast vahinkoa joihinkin haltioihin. Feattivuorolla ne parantaa listan assassinaatiomahiksia merkittävästi.Mölli kirjoitti:Ja Ogrunit, sie oot hassu :D
Hyvin sanottu. Mun pitää selvästi vielä harkita tätä.Mölli kirjoitti:Koen pitkälle ampuvan muulin ja sen kriittisen järkyttävän pelottavaksi. Vaikkei siihen voi/tarvitse luottaa, uskoisin että on silti Roveria parempi vaihtoehto.
Mää itse aattelen, että rover tykkää siitä jos vastustaja kohdentaa siihen panssarintorjunta-ammuntaa koska se on tehty kestämään sitä ja näin huonommin panssaroidut jakit kuten buccaneerit ja freebooter säilyvät pitempään kentällä. Rover on myös hyvin taloudellinen jakki ja tekee oikeastaan kaikki asiat yhdellä fokuksella.Mölli kirjoitti:Listassa on niin vähän panssaria, että vihollisen on helppo keskittää PT Roveriin, jos sen tarvitsee hengiltä.
Toki, mutta Fiona on aika harvoin KD vaarassa, koska arkkinoodi ja taktikaalit (ja etenkin niiden pilvet). Ja voihan Sam edelleen juoksuttaa freebooterin (15") Fionan viereen jos tilanne sitä vaatii.Mölli kirjoitti:Ja onhan se mukava pitää yksi leash casterin lähellä, ettei kaiken maan KD:t pilaa peliä.
Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Ens keskiviikkona pelit klo 17 alkaen. Ite voisin pelata 35 pisteen pelin.
Tai lainata jonkun "factiota" kute vaikka merccejä tai khadoria. ;)
Edit: Oliko sulla muuten Juho kuutta medium basea? Posselle ja light pedolle jäi ottamatta baset. :)
Tai lainata jonkun "factiota" kute vaikka merccejä tai khadoria. ;)
Edit: Oliko sulla muuten Juho kuutta medium basea? Posselle ja light pedolle jäi ottamatta baset. :)
Puhutaanko politiikkaa?
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Mulla on kaikki figut matkassa :).Walz kirjoitti:Tai lainata jonkun "factiota" kute vaikka merccejä tai khadoria. ;)
Otan mukaan.Walz kirjoitti:Edit: Oliko sulla muuten Juho kuutta medium basea? Posselle ja light pedolle jäi ottamatta baset. :)
Alan kallistua sille kannalle, että iso määrä nappuloita on oikeasti trap, koska niiden pelaaminen vie paljon aikaa jos et tiedä tismalleen mitä teet. Tästä syystä mää tykkään pelata kevyitä jaskoja, jotka ovat hyvän pistehinta/kestokyky suhteen lisäksi vielä nopeita pelata. Esimerkiksi kolme marshaloitua buccaneeria maksaa 9 pistettä, jotka liikkuvat käytännössä kuin kolme sooloa, mutta kestävät enemmän kuin täysi yksikkö raskasta jalkaväkeä.Mölli kirjoitti:Tässä on muutamia hassuja komboja, jotka selventävät erikoistilanteita. Lisäksi A&H Redeemerin kanssa auttavat hävittämään kaikenlaista infantryä, ja pusun avulla liekitkin kuumottavat kovempaa... Tärkeimpänä kuitenkin on se, että Zen on kunnossa kun on kaksi 3 napin character-yksikköä, molemmat normaalidepolla.
Mutta puhutaampa hetki siitä sun listasta. Sulla on listassa 17p supporttia, joka on aika paljon. Toisaalta pFeora taitaakin olla sellainen casteri joka pyrkii tuhoamaan vastapuolen enemmän omilla uniikeilla tempuillaan kuin perinteisellä attritiolla. Ihanteellisessa tilanteessa sun lista pelaa tosi nopeasti, koska pieni määrä nappuloita ja vastapuoli tuhoutuu omaan ajankäyttöön/feattiin/effigyyn/flamewall + enliven + gaze komboon.
Pari (keskenään ristiriidassa olevaa) kehitysideaa:
- Ootko harkinnut Nician ottamista listaan? Jos gaze + enliven + flamewall on paha, niin se muuttuu vielä pahemmaksi akrobatian ja reachin ansiosta. Nicia on myös hyvä vapauttamaan idriaaneja kakkosvuorolla.
- Mekaanikko on hyvä nappula varsinkin pienessä kompaktissa listassa. Toisaalta sen pudottamalla vois löytyä hillot wrackkeihin, reclaimeriin tai Niciaan.
- Attendant priest on vähän overcommit.
- Reclaimer ois tosi hyödyllinen Redeemerille, koska idriaanit kuolee kuitenkin jossain vaiheessa peliä. 5 laukausta vuorossa (joihin pFeoran ei tarvi laittaa fokusta ja johon saa kuoro ja suudelmabonarit) tuhoaa raskaita jakkeja ja jalkaväkeä aika tehokkaasti.
- Jos haluat mennä vielä pidemmälle tuossa ”voitetaan peli kellolla” taktiikkaan, niin ota redeemerin tilalle 2 vigilanttia.
Viimeksi muokannut Tanan, Ma 11.11.2013 17:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Heeh, aloitetaanpa :)
Ensinnäkin, kiitos Tanan selvennyksestä. Vieläkään en ole Fionasta liian vakuuttunut, mutta nyt siksi, että jos affliction ei komboa blasteihin, niin kaksi mortaria ei ole niin kiva kun ajattelin. Toki niitä magehunttereita on niillä siltikin kiva ammuskella, niinkuin kaikenmaan assassinejakin. Ite tykkäisin muulista - joku saattoi huomata rivien välistä - ehkäpä siksi että pelasin Gunnbjornia jonkin aikaa. On se crit: devastation vain niin makea kun se sattuu tulemaan. Päivänä minä hyvänsä vaihtaisin Vanquisherin muuliin.
Juu, oma lista. Reclaimeria ei ihan liikaa tarvihe listaan, kahella fokuksella räpsii neljä pow10 blastia pitkälle, jos pusu on annettu. Voisi ottaa priestin tilalle, priest kuitenkin mahdollistaa pidemmän elämän a&h:lle.
Kuitenkin, kuten mainitsin, on lista aika hassuttelualtis. Tosiasiassa vaihtaisin A&H:n vaikkapa pieneen zealottiposseen ja monoliittiin niille. Tai, kuten implikoitkin, vaihtaisi papin Reclaimeriksi. Zen vaan kärsii :O
Kokeillaanpa uudelleen, ajatuksesi hieman pidemmälle vieden:
Fokussupportti on täysissä, ja suurin lähellepyrkivä osa listasta on immuuneja magialle. Jakit tarvittaessa ampumisellekin.
Idrianit Errantteihin, että saatiin Nicia mukaan...
Laitoin kolme kilpijaskaa, koska pystyin >:]

Päätin jättää Juviahin ja kumppanit pois, kun en tarkemin ajatellen tarvitse stealthinpoistoa enää. Hoidetaan mokomat liekeillä.Points: 50/50
Feora, Priestess of the Flame (*6pts)
* Vigilant (4pts)
* Vigilant (4pts)
* Vigilant (4pts)
* Hierophant (2pts)
Avatar of Menoth (11pts)
Vessel of Judgement (9pts)
Choir of Menoth (Leader and 5 Grunts) (3pts)
Exemplar Errants (Leader and 9 Grunts) (8pts)
* Exemplar Errant Officer & Standard Bearer (2pts)
Nicia, Tear of Vengeance (3pts)
Reclaimer (2pts)
The Wrack (3 wracks) (1pts)
Vassal Mechanik (1pts)
Vassal of Menoth (2pts)
Fokussupportti on täysissä, ja suurin lähellepyrkivä osa listasta on immuuneja magialle. Jakit tarvittaessa ampumisellekin.
Idrianit Errantteihin, että saatiin Nicia mukaan...
Laitoin kolme kilpijaskaa, koska pystyin >:]
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
* Vigilant (4pts)
* Vigilant (4pts)
* Vigilant (4pts)
Päivänä minä hyvänsä vaihtaisin Vanquisherin muuliin.
...Esimerkiksi kolme marshaloitua buccaneeria maksaa 9 pistettä...
Idrian Skirmishers (Leader and 9 Grunts) (10pts) *
* Idrian Skirmishers Chieftain & Guide (3pts) *
Horgenhold Artillery Corps (Leader and 2 Grunts) (3pts)
Horgenhold Artillery Corps (Leader and 2 Grunts) (3pts)
Oulun hipstermeta ftw!* * Buccaneer (3pts)
* * Buccaneer (3pts)
Puhutaanko politiikkaa?
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Ja näin suomalainen tuulipuku jäi taas Möllin verbaaliakrobatian uhriksi. Siirrän Freebooterin Fionalle. Pudotan myös tykkimiehet ja otan tilalle neljännen buccaneerin ja Bokurin.Mölli kirjoitti:Päivänä minä hyvänsä vaihtaisin Vanquisherin muuliin.
Liian hidasta techii ;). Voisit kokeilla miten tuollainen taskuarmeija pärjää jotain hordelistaa vastaan.Mölli kirjoitti:Tosiasiassa vaihtaisin A&H:n vaikkapa pieneen zealottiposseen ja monoliittiin niille.
Ei ole huono lista. Mää oon aika vakuuttunut, että noi vigilantit on aivan hemmetin rasittavia tuhota tuliseinien, featin ja gazen takia kanssa. Errantit voi pelata sellaiseen flänkkiin, jossa ne ei kuole välittömästi jotain gun mageja yms. vastaan.Mölli kirjoitti:Laitoin kolme kilpijaskaa, koska pystyin >:]
EDIT - Löysin videomatskua miksi Fionalla on kultisteja: http://www.youtube.com/watch?v=fINeo6sWqGI
Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Pelasin äärimmäisen miehistä Khadorlistaa Strakhovilla tänään. Testosteronihuuruissa ja pensseli pystyssä chargailin menemään. Oli hauskaa, mutta hyvin menneen alun jälkeen otin typeriä riskejä. Olis voinut pelata loppupelin huomattavasti tiukemmin. Voitto tuli kuite lopulta.
Faction: The Manliest
Points: 35/35
Kommander Strakhov (*6pts)
* Torch (10pts)
* War dog (1pts)
Assault Kommandos (Leader and 9 Grunts) (8pts)
* 2 Assault Kommando Flame Throwers (2pts)
Greylord Ternion (Leader and 2 Grunts) (4pts)
Kayazy Eliminators (Leader and Grunt) (3pts)

Man-o-war Kovnik (3pts)
* Juggernaut (7pts)
Booyah!

-
SpartanMk1
- Viestit: 163
- Liittynyt: Pe 19.01.2007 19:01
- Paikkakunta: oulu
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Tiukka peli eilen kovaa vääntöä ja pulssi korkealla.
50 pts peli Ashlynnillä eCainea vastaan ja scenaariokin oli.
Sain Cainen distractoitua ja offensiivisen featin päälle. Mutta Ashlynn jäi kuitenkin rowdyn jalkoihin.
Noppa riitti juuri osumaan ja lämääkin tuli juuri tarpeeksi. Hyvin käytetyt 2 focusta.
Kriittinen virhe oli olla mittaamatta rowdyn threattia ja admontionin käyttö ontui.
Ei ihan niin kriittinen virhe oli depossa quickenin käyttö. Ehkä joku kerta muistan laittaa jonkun niin että näen ja yllän heittämään ko spellin.
Oma scenaario alue oli heikko koska siellä oli vain gunmage osasto ja buccaneer.
Pelin jälkeen vasta hokasin että B13 olisi kärventänyt kaikki pois mutta Feat oli hyvään kohtaan sain sillä pidettyä omaa scenaario aluetta hallinassa.
Stormcallit yllätti aika rankasti vaikka tiesin niiden olemassa olosta.
Siinäpä muutamia random ajatuksia eilisestä.

Pakottavista syistä ensi keskiviikon pelit peruttu. Nähdään kahden viikon päästä.
Puhutaanko politiikkaa?
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Harmi homma.
No, jätän nämä vain tähän:
No, jätän nämä vain tähän:
Points: 50/50
Tiers: 4
High Allegiant Amon Ad-Raza (*6pts)
* Dervish (4pts)
* Dervish (4pts)
* Devout (5pts)
* Devout (5pts)
* Vigilant (4pts)
* Vigilant (4pts)
* Vigilant (4pts)
Idrian Skirmishers (Leader and 5 Grunts) (6pts)
* Idrian Skirmishers Chieftain & Guide (0pts)
Idrian Skirmishers (Leader and 5 Grunts) (6pts)
* Idrian Skirmishers Chieftain & Guide (3pts)
Allegiant of the Order of the Fist (2pts)
Allegiant of the Order of the Fist (2pts)
Allegiant of the Order of the Fist (2pts)
Allegiant of the Order of the Fist (2pts)
Reclaimer (2pts)
Vassal Mechanik (1pts)
Tier 1: Allegiant FA +1/Idrian yksikkö
Tier 2: Ilmainen Idrian UA (ei FA)
Tier 3: AD Allegianteille
Tier 4: 1 ilmainen focus kaikille pikkujakeille ekalla vuorolla
Points: 50/50
Feora, Priestess of the Flame (*6pts)
* Vigilant (4pts)
* Vigilant (4pts)
* Vigilant (4pts)
* Reckoner (8pts)
* Hierophant (2pts)
Avatar of Menoth (11pts)
Vessel of Judgement (9pts)
Choir of Menoth (Leader and 5 Grunts) (3pts)
Allegiant of the Order of the Fist (2pts)
Nicia, Tear of Vengeance (3pts)
The Covenant of Menoth (2pts)
The Wrack (3 wracks) (1pts)
Vassal Mechanik (1pts)
Vassal of Menoth (2pts)
Moi.Points: 50/50
Hierarch Severius (*6pts)
* Blessing of Vengeance (7pts)
* Redeemer (6pts)
* Redeemer (6pts)
* Reckoner (8pts)
* Vanquisher (8pts)
* Hierophant (2pts)
Vessel of Judgement (9pts)
Choir of Menoth (Leader and 3 Grunts) (2pts)
Visgoth Juviah Rhoven & 2 Honor Guard (4pts)
The Wrack (3 wracks) (1pts)
Vassal Mechanik (1pts)
Vassal of Menoth (2pts)
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
En tiiä ootteko huomanneet, mutta warmachinella on oma peliporukkaosio. Pitäskö meidän siirtyä sinne levittään Oulun härömetaa.
*eSevy + Vigilant = teh win: 360 asteen LoS, eli ARM on aina 21. Toimiinee myös free strikejä vastaan (kannattaa tarkistaa). Koska kahdenkädenheitto ignoroi stealhin ja Awareness modelit, niin aika yllättävät heitto+kaato avauksiin perustuvat assassinaatiot muuttuvat mahdollisiksi varsinkin jos vigilantit paiskovat toisiaan. Jalkaväellä on myös isoja vaikeuksia rikkoa vigilantteja, koska fear of god estää charget. Bondattu Vigilantti pääsee myös satavarmasti käyttämään bondia (ehkä jopa kaksi kertaa kierroksessa) toisin kuin monet muut jakit. Holy wardattu Vigilant on vastaavastu lähes täydellinen skenaarioalueen ankkuri, koska sitä ei voi telekinesoida, force bolttailla yms. ja wp-jalkaväellä on suuria ongelmia osua sen DEF14seen.
Tän listan vahvuus on ehdottomasti nopeus ja iskukyky. Kaikki jakit on puolessa välissä kentää vuorolla 1 ja niillä on minifeetattu idriaani ja munkkiskreeni, josta ei mennä läpi ihan heittämällä. Kakkosvuorolla luonnollisesti featataan, tuhotaan kaikki mikä on tullut skenaarioalueille ja sidotaan muut munkeilla ja idriaanien jämillä.Mölli kirjoitti:High Allegiant Amon Ad-Raza
Hitaasti liikkuva, mutta nopeasti pelattava meniittilista. Mietin vain, että tekeekö pFeora oikeasti mitään tuolla Reckonerillä? Normaalisti sellainen hankitaan ranged ja spell assasinaatiolistoihin, jota tämä attritioon, skenaarioon ja vastustajan kellottamiseen perustuva lista ei ole.Jos tiputtaisit orvon munkin niin pisteet riittäisivät kahteen devouttiin, jotka vois suojella pFeoraa ja Avataria ja lisätä vastustajan miettimistä kontrollialueella.Mölli kirjoitti:Feora, Priestess of the Flame
Onko 7 laukausta (joista neljään kuorobonarit), kahdet admonisherit, 10 fokusta, vesselin ilmaiset boostit ja featti tarpeeksi pysäyttämään päättäväinen vastustaja ja aiheuttamaan assassinaatiouhka? Lista kaipaisi minusta jotain kestävää ja halpaa pööpöilemään kontrollialueille joka antaisi lisäaikaa ampua vastustaja pois pöydältä. Vähentyisikö ampuminen liikaa, jos Vanguisherin tai Reckonerin vaihtaisi kahteen esim. kahteen vigilanttiin* tai errantteihin?Mölli kirjoitti:Hierarch Severius
*eSevy + Vigilant = teh win: 360 asteen LoS, eli ARM on aina 21. Toimiinee myös free strikejä vastaan (kannattaa tarkistaa). Koska kahdenkädenheitto ignoroi stealhin ja Awareness modelit, niin aika yllättävät heitto+kaato avauksiin perustuvat assassinaatiot muuttuvat mahdollisiksi varsinkin jos vigilantit paiskovat toisiaan. Jalkaväellä on myös isoja vaikeuksia rikkoa vigilantteja, koska fear of god estää charget. Bondattu Vigilantti pääsee myös satavarmasti käyttämään bondia (ehkä jopa kaksi kertaa kierroksessa) toisin kuin monet muut jakit. Holy wardattu Vigilant on vastaavastu lähes täydellinen skenaarioalueen ankkuri, koska sitä ei voi telekinesoida, force bolttailla yms. ja wp-jalkaväellä on suuria ongelmia osua sen DEF14seen.
Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Legitti kysymys. Reckoner itse on mukana tuomassa kestävyyttä Feoralle. Jos aikoo kuitenkin kävellä tasaiseen tahtiin vihollista kohti ja katsoa kummalla pokka pettää ensin, on se ylimääräinen -2 osumiin viholliselle tärkeä. Lisäksi Reckoner voi helposti päälyillä Feoran lähellä, kun esim. slamilla ei sitä kirjan takia saa kaadettua (takana olevasta Feorasta puhumattakaan). Flare on oivallinen auttamaan Niciaa luomaan uhkaa, kun se MAT7 ei vaan aina riitä. Osutko kutosella vai kasilla on aika valtavan suuri kysymys. Tää jakki osaa myös - varsinkin kuorobuustattuna - tapella kipeää ja Avatarin kanssa samalla threatilla.Mietin vain, että tekeekö pFeora oikeasti mitään tuolla Reckonerillä
Pääasiassa Reckoner on kuitenkin antamassa jälleen suojaa Feoralle. Ehkä kaksi kilpijaskaa tekisi sen paremmin, mutta ajattelin nyt kokeilla Reckoneriä, kun sitä olen niin paljon laiminlyönyt... ja saan munkin kaupanpäälle :D
On. Vaihtoehtoisesti, tauhkan vastaansattuessa, 5 fokuksella saan aikaan 6 pientä pow8 lättyä, kaksi keskikokoista pow9 lättyä+fire ja vielä osumabuustattu flare. Tähän päälle Vessel, Seven ampuminen + feat ja vielä on 5 fokusta vaikka hexblastiin ja/tai muutamaan influenceen. Tällä tulituksella (josta esim. Seven jutut voi ignorata stealthin) pitäisi hyökkäystä hieman kylmentää, kun vihulla ei kannata casteriakaan tuoda liian lähelle. Omista napeista ainoastaan Vanquisherin tarvii olla liian lähellä vihua, ja sekin osaa tapella aika hyvin.Onko 7 laukausta (joista neljään kuorobonarit), kahdet admonisherit, 10 fokusta, vesselin ilmaiset boostit ja featti tarpeeksi pysäyttämään päättäväinen vastustaja ja aiheuttamaan assassinaatiouhka?
Honour Guardin voi laittaa aika hyvin eteen siten, että ne pitää hoidella ennen kuin pääsee muiden kimppuun. Set defencellä ja Holy Wardilla ovat makoisat def16 chargea vastaan, eikä loitsuillakaan voi kohdistaa. Featti sotkee kuvioita aikalailla mitä tahansa vastaan, mutta on mielestäni tilanteessa toissijainen ja käytetään tarvittaessa. Epäkuolleet kärisee mukavasti, mutten usko että niitä vastaan pääsen Sevellä pelaileen.
Kilpijakkien 360 LOS on aika veikeä ajatus tosin. Voisi olla, että noi redeemerit ois siistiä vaihtaa kolmeen kilpijakkiin, mutta ainakin kokeilen tuota tulivoiman säilyttämistä, koska tässä on nyt sen verran tulivoimaa että saa colossaalin vuorossa alas kun aloittaa hexblastilla.
Siinäpä. Hyviä pointteja, mutta ehkä menen tällä. Feoralle Devoutteja mikäli testipelin jälkeen tuntuu siltä :)
Editten: Joo huomasin sen peliporukkaosion. Voihan se olla, niin saavatpahan jotain keskusteltavaa :p
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Perustelu hyväksytty. Aattelin vaan, että kirjan kanssa noi devoutit on tosi hyviä, koska niiden shield guardia käytännössä mahdoton ottaa pois koska immuuni KD ja stationary. Jotku öljyt pitää saada naamalle, että on mitään tjäneksiä ampumalla tai jalkaväkichargella. Mun henkilökohtainen mielipide on myös se, että oman casterin stattien buffaaminen siten, että se voi ottaa vastaan heavychargen on vähän fail. Paljon parempi vaihtoehto on ottaa yksi ylimääräinen kevytjaska ja parkkeerata se heavyn ja casterin väliin.Mölli kirjoitti:Pääasiassa Reckoner on kuitenkin antamassa jälleen suojaa Feoralle. Ehkä kaksi kilpijaskaa tekisi sen paremmin, mutta ajattelin nyt kokeilla Reckoneriä, kun sitä olen niin paljon laiminlyönyt... ja saan munkin kaupanpäälle :D
Pohdiskelin muuten hyviä ja huonoja matchuppeja/muuttujia mun castereille. Kommentit tervetulleita.
Pelaan Drakea jos..
... skenaariossa on Killbox.
... vastustajalla Hordes factio.
... vastustajalla ei ole healauksen estoa.
... vastustajalla ei ole tulta tai korroosiota.
Pelaan Fionaa jos ...
... vastustajalla ei ole DEFin buffeja.
... vastustajalla ei ole purifikaatiota tai vastaavaa. Lähinnä tällöin ei voi luottaa DEF16 Samiin ja 9 uhrautuvaiseen alaiseen.
... vastustajalla on nopea meleseen pyrkivä lista.
... vastustaja luottaa stealth tai ”vain taika-aseet vahingoittaa” ominaisuuksien suojaan.
... jos vastustajalla on paljon jalkaväkeä.
... jos vastustaja ei ole immuuni KD:lle.
Pelaan Ossrumia jos...
... skenaariossa saa bonuksia Light Artillerylle!
... vastustajalla on ampuva lista, koska Ossrumin lista on ampuvampi :)
... vastustajalla on paljon jalkaväkeä, koska lähitaistelussa lista häviää lopulta vastustajan kevyille tai raskaille pedoille/jakeille.
... skenaarion voi voittaa.
... vastustajan nappulat on pushattavia.
Pelaan Gortenia jos...
... vastustajalla ei ole purifikaatiota tai vastaavaa.
... skenaarion voi voittaa.
... vastustajan nappulat on triviaalisti pushattavia (lue: ei siis circleä tai battle-engineitä).
... vastustaja ei pääse eroon featistä (lue: ei-eGaspy).
... vastustajan lista perustuu KD ja tulivahinko källityksiin.
Viimeksi muokannut Tanan, Ke 20.11.2013 11:20. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
Re: [Oulu] 'Machinekeskiviikko
Pientä analyysiä:
Tuosta listasta pisti heti silmään se, että mikäli valitset Fionan, on sinulla kaksi casteria jotka eivät upkeeppivihasta tykkää. Sitten huomasin että purifikaatiocasterit voit valita pois halutessasi. Meniittejä vastaan voi tulla ongelmaa, koska voi olla sekä Harby että pKreoss ilman hämmästelyjä, ja silti löytyy vielä ainakin 3 casteria jotka hävittävät upkeeppeja.
Kuitenkin listoista vissiin ainoastaan Ossrum ei pidä liian nopeaa lähikseen tulevista nappuskoista, ja listoja, jotka näiden pohjalle rakentuu, on aika paljon. Ampuvat listat on jees omasta mielestäni, mutta jos vihu kokee sen ylivoimaiseksi, voi hän valita listan mäkeen. Aika kinkkinen tilanne.
Semmoista näin aamutuimaan. Ehkäpä Walzin on parasta vääntää se ketju tuonne WM/H -osioon, kun on kuitenkin kerhonpitäjähahmo täällä Oulussa.
Ai, vielä Feorasta ja Reckonerista. Eli tosiaankin, jos etulinjaan aikoo päästä, niin on pakko ottaa vihun isommat möröt huomioon. Se, että tekeekö sen laittamalla Reckonerin, Devoutin vai munkin väliin on kyllä ihan hyvä kysymys. Toissijaisesti kuitenkin ajattelin, että Reckoner on kohtuu vihainen hevisaurus itsekin; laittaa sille Igniten ja kuorobuffin, ja Avatarin kanssa meillä on kaksi spd5 reach p+s21 jakkia löylyttämässä maailmaa. MAT:kin nousee samalle tasolle jos flare osuu :)
Toisin sanoen se, mitä vastaan Feora ei itsessään ole niin erinomainen (ilman EOD:ia) korvataan näillä kahdella kummilla. Ajattelin viime peliämme, jossa minulla oli liikaa panssaria vastassa. Tällä hetkellä kaikilla listoista on keinot raskaaseen panssariin, ja vain Amon ei ole erinomainen hävittämään massaa vaikka hänkin voi sen tehokkasti pysäyttää munkeilla ja Idrianeilla.
Tämmöstä jorinaa, olkaapa hyvä.

En tiedä haluanko siirtää keskustelua täältä tuolle uudelle alueelle. Oululaisista muutkin kuin masinistit huomaavat ketjun täältä, mutta tuolla PP alueella sen huomaavat lähinnä ne jotka jo peliä pelaavat.
Jos casterilla voi ottaa hevinkin naamaan suht hyvällä omallatunnolla, niin voidaan mennä yleensä pari tuumaa pidemmälle kuin muuten. Esim. Feoran featin kanssa on aika massiivinen ero sillä kahdella tuumalla. On vaikea myös chargeta meleeseen casterilla ja saada sitten ne jackit vielä kätevästi vastustajan ja oman casterin väliin. :)
Summa summarum, tykkään arm/def buffeista casterille jos halutaan mennä meleeseen tai muuten vaan lähelle. Lihamuuri parempi castereille joiden ei ihan sinne etulinjaan tarvi mennä.
Itse tykkäsin Reckoner+Feorassa siitä, että kuudella focuksella saadaan ensin täysin boostattu Reckoner laaki joka vähentää vastustaja defenseä, sitten Feoralta kaksi täysin boostattua Sprayta jotka nyt saattavat jopa osua. Simppeli ja yllättävän kauas yltävä assassinaatiouhka.
Mun mielestä tää vähän riippuu siitä mitä casteri haluaa tehdä. Monesti vastustajalta löytyy kikkoja jotka vaikeuttavat väliin parkkeeraamista, kuten mm. flight, acrobatics, circlen teleportit ja Testamentin/Rhyaksen fiitit. Pikkujakit voi myös slämmätä/heittää/telekinesoida pois tieltä. Jos casterin saa buffattua koviin statteihin niin tarvitaan debuffeja, joita on vähemmän ja vaikeampi saada perille jos toisella on pöljän korkea defense. Ainoat "helpot" debuffit heittää kovan defensen casteriin on vastustajan casterin arcatut debuffit, kun näihin saa boostit toisin kuin Kiss of Lyliksiin tms.Mun henkilökohtainen mielipide on myös se, että oman casterin stattien buffaaminen siten, että se voi ottaa vastaan heavychargen on vähän fail. Paljon parempi vaihtoehto on ottaa yksi ylimääräinen kevytjaska ja parkkeerata se heavyn ja casterin väliin.