Hoips
Olen saanut muutaman tuttavani innostumaan Mordheimista ja nyt ois tarkoitus pitää demopeli. Toistaiseksi figuttomat pelaavat aluksi lainajengeillä, jotka kootaan Battle for Skullpassin kääpiöistä ja goblineista, sekä Island of Bloodin haltioista ja rotista. Eli minkälaiset jengilistat näistä saisi tehtyä Mordheimiin? WYSIWYG:illä ei oo niin paljoa väliä. Ideana ois, että uudet pelaajat saisivat tuntumaa peliin ja listat olisivat mahdollisimman monipuolisia, jolloin he saisivat kokea, että mikä pelityyli passaa itselle, mihin voisi jatkossa panostaa ja mikä taas ei toimi. Esim. listaan voi sisällyttää kilpiä ja kaikkea muuta häröä, mitä kokeneemmat pelaajat eivät välttämättä ottaisi. Pystyisin toki tekemään listat itse, mutta niistä saattaisi tulla liian "minun näköisiä". Lisäksi en itsekään ole pelannut Mordheimia, vaan ainoastaan Fabaa, jonka kautta Mortikan säännöt ovat jokseenkin tuttuja.
Mutta se siitä alustuksesta. Tällä hetkellä kahdella pelaajalla on vaan tarvetta listalle, eli haltioille ja kääpiöille, joten mielelläni otan listaehdotelmia vastaan ja annan heille. Kääpiöt menee oletettavimmin Treasure Huntereina, mutta mites haltiat? Shadow Warriors?
Demotuslistaehdotelmia?
Re: Demotuslistaehdotelmia?
Goboillehan ei ole edes epävirallista listaa, joten käytössä on varmaan yhteisön tekemä lista. Voisiko haltioillekkin siis käyttää yhteisön tekemää, koska Shadow Warriors listaa on parjattu epätasapainoiseksi ja epäreiluksi? Tietty kyseessä on demopeli, joten juustotus saattaa jäädä vähäiseksi.
Käävät pärjäävät varmasti tuolla Treasure Hunter listallaan.
Käävät pärjäävät varmasti tuolla Treasure Hunter listallaan.
Re: Demotuslistaehdotelmia?
En oo tarkemmin ehtinyt tsekkailemaan, mutta ajattelin gobbojen kohdalla sitä, että ois käyttänyt örkkijengin sääntöjä ja ottanut vaan listaan gobboja. Mutta niilläkin on kuulemma joku minimi örkkimäärä, kun tivasin eilen yhdeltä aloittevalta örkkipelaajalta tietoja. Voisi kyllä paneutua örkkien listaan paremmin sitten kiireettömämpänä hetkenä.
Haltioilla riittää oikeastaan se, että löytyisi vaan joku pelikelpoinen lista. Shadow Warriors tuli vaan ekana mieleen, kun oon kuullut jauhettavan siitä niin paljon. Mutta eipä sillä tosiaan oo tässä meidän peliporukan demopelissä väliä, onko miten häijy tai huono jengi kyseessä. Vähän ennakkoon oon jo siis kuullut, miten puupäisiä kokoonpanoja on tulossa mukaan. Mm. örkki pelkällä tikarilla varustettuna on kuulemma saatava mukaan ihan vaan sen vuoksi, että saa tehdä koomisen salakavalan näköisen örkin tuikkaamassa eeppisesti tikarilla. Mutta noh, turhaanpa sitä lähtee tehopelaamaan heti alussa... onpahan ainakin hauskaa!

Itse kannattaisin tuota wysiwyggiä joltakin osalta, vaikka kyseessä on demopeli. Ei mene figut sekaisin, että millä nyt oli mitäkin varusteita. Possen koon ja aseistuksen pitäisin aika pienenä, koska kompastuskiviä tulee sääntöjen puolesta ihan tarpeeksi. En tekisi demoon isompaa kuin 7 hengen possen. 5 on aika hyvä. Aseistusta jakaisin hiukan ranged ja melee aseiden välillä.
Rotat=skaven listan mukaan
Haltiat=shadow warrioneina / tai jättäisin kokonaan pois demosta.
Kääpiöt=dwarf treasure huntereina
Hiidet=joko ihan mercenary listalta Middenheimereinä tai kokonaan pois (ellei ole örkkejä joukossa). Örkkilistalla hiidet ei saa expaa ja on ihan vaan lisäukkoja.
En tiedä millaista demoa meinaat, mutta jos joudut tekemään listat jengeistä kavereillesi ja selittämään kaiken niille niin silloin kannattaa pitää peli simppelinä.
Jos taas jokainen tekee omat listat niin kannatan, että tekee sitten ihan sääntöjen mukaan.
Panostakaa maastoon eikä cheddariin, edamiin tai muuhon juustoihin.

Tämä lause tiivistää koko mordheim pelin idean!! Hurraa!Mm. örkki pelkällä tikarilla varustettuna on kuulemma saatava mukaan ihan vaan sen vuoksi, että saa tehdä koomisen salakavalan näköisen örkin tuikkaamassa eeppisesti tikarilla.
O: Necromundaa, Mordheimia LotR:ia. Laita YV.
Blogini pienoismalleista FB
Pienoismallimarketti kaikki vallejon maalit täältä
Mordheim kirjasto
Blogini pienoismalleista FB
Pienoismallimarketti kaikki vallejon maalit täältä
Mordheim kirjasto
Re: Demotuslistaehdotelmia?
Muistan joskus pelanneeni Night Goblineilla Mordheimissa - ja lista löytyi White Dwarffista. Vai muistanko ihan omiani?Sergeant kirjoitti: Hiidet=joko ihan mercenary listalta Middenheimereinä tai kokonaan pois (ellei ole örkkejä joukossa). Örkkilistalla hiidet ei saa expaa ja on ihan vaan lisäukkoja.
Re: Demotuslistaehdotelmia?
Forest goblineille, night goblineille ja hobgobnileille pitäisi löytyä omat säännöt. Ainakin on ollut omilla kotisivuillaan, kun ehkä joskus specialisti pelit oli voimissaan. Valitettavasti ei taida olla missään Town cryer tai fanatic lehdissä vastaavia warbandeja. Itse en ole mitään "virallista" lappua nähnyt vaan kaikki on netistä kaivettua. Valitettavasti, kun mordheimista on tehty niin monta eri omaa viritelmää, että vaikea sanoa mitkä warbandit sopii yhteen.Muistan joskus pelanneeni Night Goblineilla Mordheimissa - ja lista löytyi White Dwarffista. Vai muistanko ihan omiani?
Netistä löytyy ainkain täältä säännöt. Käsittääkseni goblinit eivät kuulu mihinkään viralliseen tai epäviralliseen listaan vaan ovatkin enemmän kokeellinen joukkio.
night goblins
Forest goblins
Noista voisi kasata, jonkun simppelin demo warbandin. Säännöt toimivat varmasti hyvin kaveriporukalla, kunhan ei aleta juustoilla.
O: Necromundaa, Mordheimia LotR:ia. Laita YV.
Blogini pienoismalleista FB
Pienoismallimarketti kaikki vallejon maalit täältä
Mordheim kirjasto
Blogini pienoismalleista FB
Pienoismallimarketti kaikki vallejon maalit täältä
Mordheim kirjasto
Re: Demotuslistaehdotelmia?
Vastailenkin hiukan myöhään, mutta demottelut tuli tosiaan pidettyä ja peli pyöri mukavasti satunnaisista unohduksista huolimatta viiden pelaajan porukalla. Gobbolistalle ei ollutkaan tarvetta, kun ainoa örkkipelaaja pelasi puhtaalla örkkikokoonpanolla. Haltiapelaajalle poimin valmiin Shadow Warriors -listan netin syövereistä, jossa jengin hirmuisuutta oltiin tasapainotettu vähemmällä sankarimäärällä (3 kpl). Haltiajouset tekivät tosin siitäkin huolimatta selvää tuhoa muihin jengeihin verrattuna - tai sitten vaan noppa pyöri sen verran hyvin suippokorvilla (omat mutanttijouskarimieheni (CoC-brethrenit short boweilla) eivät osuneet edes siihen kuuluisaan ladon seinään...). Itse onnistuinkin posauttamaan koko karnevaaliköörini kartalta, kun luotin liikaa siihen, jämerät Nurgle-öhkiäiseni pystyisivät huoletta marssimaan ja sieppamaan pöydän keskiaukiolla lojuvan varppikiven itselleen. Possessedit iskivät tosiaan viereisen talon läpi kylkeen ja haltiat paukuttelivat nurglistejani ja aidan takana luuraavia kääpiöitä seulaksi. Jostain taisi lentää örkkikin päin näköä ja tinttasi ukoltani taju kankaalle pariin otteeseen.
Mutta oli se villiä.
Mutta oli se villiä.