Uusinta kaaoskirjaa on tullut pelailtua muutamia kertoja erilaisilla ETC-listoilla. Näissä vakiosankareina ovat seikkailleet demoniprinssi, pysäyttämätön BSB, warruboksi ja koirat coressa, skullcrusher-yksikkö ja lopuilla pisteillä olen kokeillut ritareita, gore-kärryjä tai peikkoja mielen mukaan. Nyt halusin kuitenkin astua kaavoista pois ja kokeilla etc-kompatuissa kaveripeleissä uudenlaista kokoonpanoa, jossa on yksin liikkuvien sankareiden sijaan kaikki heitetty yhteen yksikköön. Lista sinänsä on turnausympäristössä hieman invalidi, sillä kaikki tappeluyksiköt ovat frenzyjä, joten ainakin tasuria on melko helppo hakea diverttaamalla minut raivon partaalle. Tietoistan myös munakorissa majailevan noin 1300 pistettä ja kaksi lippua, ja se on frenzy sekä stupid, vaikkakin re-rollattava LD9...
Halusin kokeilla forsakeneita coressa ja chimeraa. Etenkin T3-yksiköitä vastaan hatred-forsakeneilta saattaa tulla kammottava määrä tappoja. Mutta koko listan hauskin elementti on täysin yli vedetty munakori, jossa pienempään skullcrusher-yksikköön heitetään 3x2 muodostelmassa eturiviin kolme kappaletta T5 as 1+ sankaria. Sankareiden varustus on myös melko nasty: lordilla tappokombona asf, kaaoksen överimela (palavat iskut, ei armour saveja, D3 wounds, ja jokaisesta kuolleesta kuutosen heittämällä D6 S4 lisähittejä yksikköön) breath weapon ja soul feeder; BSB 1+ re-roll as, S7 ja wardien re-rollauksen aiheuttava the other tricksters shard; sorsalla vielä kruunu stubbornia tuomaan. Magiaa on vain yksi lvl2, mutta kolmella death-loren taialla ja liikkuvalla maagilla saattaa saada jotain aikaiseksikin. Joo-o, lista nyt on kaveripeleihin tarkoitettu, mutta haluan päästä kokeilemaan uusia yksiköitä ja kaaoksen keljuja taikatavaroita. Erityisesti toivon näkeväni munakorini esimerkiksi vihollisen peikkohorden tai toisen munakorin kanssa käsikähmässä...
Edit: listaa piti hieman muokata sen tähden, että daemonic mounteilla on kuulemma pienemmät baset, vissiin 50x50. Sinänsä harmi ja ärsyttävää, sillä ei voi käyttää juggereita count as -demonic mounteina. Vaihdan munakoriin champan, jotta ensimmäisellä lähitaisteluvuorolla tavallisia skullcrushereita ei voitaisi lyödä. Munakorin ideana oli juuri se, että kaikki iskut pitäisi kohdistaa kestäviin sankareihin eikä itse yksikköön. Maagin voi laittaa pienempään yksikköön reunalle.
2400 Chaos ETC
410 Lords
Lord, khorne, juggernaut, helm of many eyes, hellfire sword, ironcurse icon, breath weapon, soul feeder
501 Heroes
BSB, khorne, juggernaut, gw, dragonhelm, dawnstone, the other tricksters shard
Sorcerer,lvl2 (death),daemonic mount, enchanted shield, crown of command, chaos familiar
620 Core
20 Forsaken, khorne
5x5 Warounds, vanguard
275 Special
Chimera, rege, breath weapon
596 Rare
4 Skullcrushers, standard, champ, banner of swiftness
3 Skullcrushers, standard, gleaming pennant
Kaaos ETC 2400 - kaikki munat yhdessä korissa
Kaaos ETC 2400 - kaikki munat yhdessä korissa
Viimeksi muokannut Enok, To 13.03.2014 14:51. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Kaaos ETC 2400 - kaikki munat yhdessä korissa
Miehekäs valinta. Pieni huomautus taktiikasta, jota et välttämättä ole tiedostanut: Demonic mounteilla on pienempi base kuin juggereilla, joten maagi ja bsb hengaavat siinä juggeri yksikön kyljessä. Eipä tästä sinäänsä haittaa ole, mutta et voi vuorata koko eturiva umpeen sankareilla.
Re: Kaaos ETC 2400 - kaikki munat yhdessä korissa
En tiedä ajattelenko nyt aamuaivoilla tms, mutta mistä ihmeestä saat sorsalle ja exalle vitosen toughnessin?Enok kirjoitti:eturiviin kolme kappaletta T5 as 1+ sankaria
muoks. Äh, mountit. Lisää kahvia.
-
Mithrandir
- Viestit: 2490
- Liittynyt: Su 16.05.2004 21:47
- Paikkakunta: Kajaani
Re: Kaaos ETC 2400 - kaikki munat yhdessä korissa
Hmm, saa nuo characterit kyllä samaan ryhmään laitettua jos Lord on uudempaa mallia tai vanhalle versiolle on laitettu 75x50mm base. Nuo muut kyllä tosiaan roikkuvat kyljissä sitten molemmin puolin Crushereita. Kyllä ne sankarit silti imevät ihan reippaasti hyökkäyksiä itseensä jos hordeja vastaan pääsevät tappelemaan, normaalimuodostelmien ollessa vastassa joutuu kikkailemaan maksimoinnin kanssa aika lailla.