"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

Suomen WTC-tiimit

Palsta, jossa on tarkoitus keskustella kaikista niistä aiheista, jotka eivät sovellu muihin otsikoihin.
Avatar
Prkl
Viestit: 3709
Liittynyt: Pe 30.05.2003 13:05
Paikkakunta: Esboo

Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Prkl »

Virallinen tiedote:

Pitkien keskustelujen jälkeen WTC-ykköstiimin viimeiset jäsenet on viimein valittu, ja ne ovat Teppo ja Mikko H. Molemmat pelaajat ovat vanhoja konkareita pitkältä ajalta, ja varsinkin viimeisen vuoden tulokset ovat olleet tasaisen vahvoja. Teppo osoitti Talvisodan voitolla uudella faktiolla hallitsevansa peliä laajemmin kuin vain tuuppimalla kessejä naamalle, kuin myös Mikko PoM-tuloksillaan LoE-settien lisäksi. Lisäksi molemmilla on vankka metatausta eri faktioiden kanteilta.

Päätös ei ollut missään nimessä helppo, ja oikeastaan ensi kertaa tiimivalintaa tehdessä tunsi vastuun painavan harteillaan. Varsinkin tiimin viimeiseen paikkaan oli vielä ihan loppumetreille asti hyviä kandidaatteja useampiakin.

Lisäksi kakkostiimiin on valittu Jannen lisäksi Tatu, Sami ja Olli. Kakkostiimin viimeinen paikka täytetään mahdollisimman pian ja lopullinen kokoonpano yritetään saada julkaistua vielä tällä viikolla.


Eli kertauksena tiimikokoonpanot:

Teemu
Tero
Jaakko
Teppo
Mikko H.

Janne
Tatu
Olli
Sami
Mr X
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”

― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
Drak
Viestit: 1581
Liittynyt: Su 16.04.2006 16:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Drak »

Onnee valituille, näyttää tosi solideilta tiimeiltä!
Avatar
-Emppu-
Peliporukkavalvoja
Viestit: 394
Liittynyt: Ti 29.11.2005 21:27
Paikkakunta: Albaania

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja -Emppu- »

Hyvält näyttää. Onnea valituille.
Swordie
Viestit: 478
Liittynyt: Ti 18.04.2006 19:40

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Swordie »

Ei tuu mitään...
Puolalaisessa vessassa, käsi omassa ulosteessa, olen tulossa vanhaksi.
Avatar
Prkl
Viestit: 3709
Liittynyt: Pe 30.05.2003 13:05
Paikkakunta: Esboo

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Prkl »

Swordie kirjoitti:Ei tuu mitään...
Kyl säkin mukaan pääset ku oot vähemmän Lapissa ja enemmän pelaamassa.. <3
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”

― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
Swordie
Viestit: 478
Liittynyt: Ti 18.04.2006 19:40

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Swordie »

Tuli jo varmistus että oon messissä solo masterssiin. Täytyy varmaan voittaa siellä sit. :)
Puolalaisessa vessassa, käsi omassa ulosteessa, olen tulossa vanhaksi.
Avatar
Celebdae
Viestit: 4374
Liittynyt: Ti 28.01.2003 20:14
Paikkakunta: Töölö

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Celebdae »

Swordie kirjoitti:Tuli jo varmistus että oon messissä solo masterssiin. Täytyy varmaan voittaa siellä sit. :)
Hyvä homma. Kakkostiimi saa toivottavasti vikan valintansa tehtyä pikaisesti ja kaikki muut WTC-innokkaat pääsee varailemaan tonne paikkoja. Kannattanee olla nopea!
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.

Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Rascal91
Viestit: 911
Liittynyt: To 24.02.2005 18:44
Paikkakunta: Oulu

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Rascal91 »

petskules kirjoitti:
Swordie kirjoitti:Ei tuu mitään...
Kyl säkin mukaan pääset ku oot vähemmän Lapissa ja enemmän pelaamassa.. <3
Mitä enempi on lapissa, sitä viisaampi on!
Avatar
Prkl
Viestit: 3709
Liittynyt: Pe 30.05.2003 13:05
Paikkakunta: Esboo

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Prkl »

Swordie kirjoitti:Tuli jo varmistus että oon messissä solo masterssiin. Täytyy varmaan voittaa siellä sit. :)
OMG, pääsen reissuun Mikan kanssa <3

Lennätkö sä Helsingistä vai lähdetäänkö Turusta. Varataan samaan aikaan ni päästään vierekkäin.
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”

― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
shoddie
Viestit: 1257
Liittynyt: Ke 28.09.2011 15:16

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja shoddie »

Kyyl mä aina röllit finaalista tiputan.
Avatar
Ihme_apina
Viestit: 1134
Liittynyt: To 20.01.2005 14:58
Paikkakunta: Raisio

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Ihme_apina »

Miten Röllit tippuu meijän Legioona-Skorne finaalist, en tajuu?
GreenMeanie kirjoitti: ... en oo mikää "Nätti Nakuna" niiku hebe
Veripallo kirjoitti:PELI 2 (vs eLylyth) Destruktion.
Pudotan Rahnin. Kävelen kolme tuumaa depolta ja kuolen.
Avatar
Crescent
Viestit: 702
Liittynyt: Pe 18.06.2004 08:34
Paikkakunta: Turku

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Crescent »

Kakkostiimin viimeinen jäsen on:

Samu Järvinen


Viimeinen valinta tuli muita jäljessä, jotta myös kakkostiimin muut jäsenet pääsivät sanomaan mielipiteensä. Viimeiseen paikkaan oli useampi hyvä hakija (esim. Hebe, Attor, Eetu), mutta viime kädessä keskustelu käytiin Samun ja Henryn väliltä. Henrylla on kokemusta OETC-tasolta ja ranking-sijoitus on Samua korkeampi. Ranking-pisteet Fanan tiimiturnaus poisluettuna ovat kuitenkin käytännössä samat. Faction-kortti oli pöydällä kovassa keskustelussa, sillä Samun mukana tiimiin tulisi toinen Circle ja Henrylta tulis sen sijaan PoM. Molemmilla pelaajilla mahdollisuus kuitenkin myös Legioonaan. Kakkostiimin taikka ykkösen valitsijamiesten kesken käytyjen keskustelujen suhteen ei syntynyt selkeää konsensusta kumpaankaan suuntaan, joten loppujen lopuksi päätin valinnan Samun eduksi, parempien pelisuoritusten pohjalta. Kevään tapahtumissa Samu on joka kerta saavuttanut pykälän verran paremmat tulokset kuin Henry, sisältäen Talvisodan pääturnauksen, Who's the Bossin (joo läppä, mut silti), WTC-treeniviikonlopun ja viimisenä pohjalla Samun 5-0 veto Fanaticista.

Muun kakkostiimin osalta Tatu, Sami ja Olli on kaikki takonut niin hyviä tuloksia kaiken aikaa, että oikeuttivat paikkansa tiimissä suoraan. Jokaisella on myös kokemusta WTC:stä.

Molempien tiimien varapelaajapaikan suhteen ensimmäinen ehdokas lienee siis Henry, mutta etusijalla tietty sellaiset henkilöt, jotka on lähdössä reissuun joka tapauksessa. Toivottavasti jengiä ilmottautuu kans soolomasterssiin.

Vaikeeta puuhaa tällanen valitseminen.

-Janne
Avatar
Celebdae
Viestit: 4374
Liittynyt: Ti 28.01.2003 20:14
Paikkakunta: Töölö

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja Celebdae »

Jeejee, tiimit valmiit. Henry on kyl hyvä varamies molemmille. Jos tarvetta tulee, niin saattaa olla tarvetta ylipuhua Harby takas pöydälle, mut kattoo nyt mitä mies saa aikaan ilman =)

Solo Mastersista kiinnostuneille ilmoittautumisinfo on siis:
http://wmhwtc.wordpress.com/2014/03/22/ ... e-details/
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.

Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
shoddie
Viestit: 1257
Liittynyt: Ke 28.09.2011 15:16

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja shoddie »

Minä, Hebe ja Mika ollaan jo solo masterssissa mukana.
Avatar
GreenMeanie
Viestit: 1375
Liittynyt: To 03.10.2002 15:57

Re: Suomen WTC-tiimit

Viesti Kirjoittaja GreenMeanie »

petskules kirjoitti: Janne
Tatu
Olli
Sami
Samu
Kyl mä oisin ton Henryn ottanu ihan tuhoomaan Ruotsalaisten moraalia pöllimällä kaikki poplet. Osaa se kai Harbyakin työntää.
Nyt kuitenkin Tatu lopettaa sen Khadorilla leikkimisen ja ottaa circlet taas pöydälle et saadaan 3xCircle ja 2xCryx tiimiin.
Tanan kirjoitti:olihan se hiukka pöljää kun synkkää käärinliinaa pystyi levittämään takapuolesta.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “PP: Yleiset keskustelut”