Re: Empun satunnaiset päivitykset. (30.1. Alliances armeija)
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Otan kuvaa kokonaisuudesta ensi lauantaina turnauksen yhteydessä!
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Moro,
Vähän on vierähtänyt aikaa viime päivityksestä, mutta nyt on taas päässyt maalailun suhteen liikkeelle. Ennen Triadia olin jo vähän funtsinut, että olisi tilausta suuremalle määrälle Broadsideja ja käväsin tuossa alkuviikosta hankkimassa pari pakettia lisää. Nämä saavat varmaankin vielä lisävahvistuksena yhden myöhempänä ajankohtana. Voi sitten peluutella 3x2, 2x3 kombinaatioita mieltymysten mukaan.
Tässä WIP-kuvaa tältä hetkeltä, tarkoitus olisi saada tämä + sen kaveri valmiiksi tiistain poropelejä varten. Uutena juttuna kokeilin maalata High-yield missile podien ja smart missile systemien raketit valkoiseksi mustan sijaan. Ainakin tällä hetkellä diggaan ihan hemmetisti ja luultavammin maalaan loputkin armeijan raketit valkoiseksi kuhan kerkiän.

Ps. Armeijani nappasi palkinnon yiime viikonlopun Triad-turnauksesta, mikä oli kyllä aivan mahtava juttu.

Ja valmista pukkaa, pistetään vielä setti ohjusdroneja näille aluille tänään, niin voi sit sutia ne valmiiksi huomenna.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Ja dronet vielä paria beissiä vaille valmiina sotimaan.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Hengissä ollaan.
Uutta edikkaa pukkaa ja troopeilla voi mahdollisesti tehdä taas vähän enemmän. Tätä silmällä pitäen rupesin rakentelee noita iänikuisia Fire Warriroita, ketkä ovat istuneet laatikossa pölyttymässä ties kuinka kauan. Samalla olen jatkanut ohjusten maalailua valkoiseski.

Edistystä näillekkin.

Ei varmaan saa vielä ihan tarpeeks valmiiks ens tiistain clubailuille mutta eiköhän sitä ole 2 8-10 jengiä kasassa sitä seuraavalle viikolle. Kesä luo omanlaiset haasteensa maalailulle. Tulee semmonen fiilis aina 10 minuutin maalailun jälkeen, että pitäisi lähteä suihkuun kun hiki valuu silmiin asti. Ekstra valo on kyllä ihan kiva :)

Makeesti etenee. Enpä muistakaan, koska olisin viimeksi nähnyt firewarrioreita kentällä, joten kait se on pakko tulla fight clubille niitä ihmettelemään :)
"In the eyes of an amateur there are many options, but in the eyes of a master there are just a few"
-Unknown list builder-
-Unknown list builder-
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Huomaa kyllä vähän ikävästi, että on kyseessä aivan ikivanha figu. Vertailin näitä huvikseni noihin uudempiin pathfindereihin ja ero on kyllä ihan käsittämätön. Näitä maalatessa on välillä tosi hankala hahmottaa missä kohtaa esim. noi pöksyt ja panssarinpalat kohtaavat joissakin jalkapareissa.
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Tämänhetkiset tuulet näyttäisi puhaltelevan siihen suuntaan, että Etherealeille olisi tulossa taas enemmän käyttöä. Tartuin tuumasta toimeen ja sotkin tuon vanhemman metallisen Aun'shin maaleihin. Ei tuo nyt ihan mennyt kuin strömsössä, mutta kyllä siitä ihan pöytätason kapistus tuli. Parasta noissa metallifiguissa on ehkä se, että maali niistä lähtee todella helposti irti niin saa sitten joskus tulevaisuudessa maalailtua uudestaan jos taidot parantuvat. Keskeneräiset fire warriorit yritän valmistella huomenna niin on sitten taas uutta pelattavaa tiistain clubeille.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset.
Fire warriorit on myös nyt valmiina sotimaan.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset. (1.6 Etherea
Kypärän linssit vois olla hyvä maalata jollain muulla värillä. Häviää aika hyvin tonne.
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset. (1.6 Etherea
Hobby progress päivässä pitää harmaat ukot pois kentiltä. Nyt tähän mennessä on noi tankit olli pelkästään Skyraykäytössä ni piti väsää nopsaan se pikku luukku, mikä on siinä turretin paikalla kun on Devilfish käytössä.¨
Kämänen kuva tuli, mutta eiköhän tuosta selviä pääpiirteet :)

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset. (5.6 XV15)
Postissa tipahti ebaysta hankkimia xv15 stealth suitteja. Oon fiilistelly noita jo pitkään ja vihdoinkin rupesin kattelemaan vähän enemmän ebayn puolelta ja heti löyty sopiva määrä ihan kohtuu hintaan myös.
Washaus meneillään tällä hetkellä.

Washaus meneillään tällä hetkellä.

- Guardsniper
- Viestit: 1509
- Liittynyt: To 01.02.2007 15:18
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset. (5.6 xv 15)
Ihan komian näkösiä figuja ja hyvä valinta hankkia noita vanhemman mallisia stealth suitteja. Jäädään odottelemaan, miltä näyttävät valmiina.
Ostan necromundaa, mordheimia, epicciä ja BFG:tä.
YV tavoittaa.
YV tavoittaa.
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset. (5.6 xv 15)
Valmista tuli näiden kanssa, muutama tulossa vielä lisää postissa tällä viikolla.

Seuraavaks rupesin vääntää lisää kriisipukuja, tarkotuksena on nyt yrittää hakea noille vähän dynaamisempia asentoja verrattuna siihen normaaliin tönkköjalkalookkiin.

Seuraavaks rupesin vääntää lisää kriisipukuja, tarkotuksena on nyt yrittää hakea noille vähän dynaamisempia asentoja verrattuna siihen normaaliin tönkköjalkalookkiin.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset. (5.6 xv 15)
Ehtisin sutimaan tänään tuon seuraavan kriisipuvun melkein valmiiksi, joitain yksityiskohtia pitää vielä väsäillä.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset. (12.6 xv8)

Kävin nappaamassa vielä yhden broadsiden eilen ja pääsin jo aloittelemaan sen valmistelua, vielä alkutekijöissään, mutta ihan hyvällä mallilla. Kun kerran niitä on 6 ja 1 riptide on mukana myös, miksi ei pelata Firebase support cadrea? :)

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset. (18.6 broads
Oikein tyylikäs kokonaisuus. Kroot mopoilijat toimii mukavasti vaikka itse en olisi välttämättä käyttänyt rahallisesti kalliita eldar mopoja, mielummin ehkäpä Cold Oneja fabasta.
Our navigators consider it highly probable that they'll end up here.
Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset. (18.6 broads
Pitkästä aikaa jotain tekemässä;
Löyty tarpeellinen määrä 40mm beissejä ni päätin väsätä nopsaan 6 kappaletta Maelstrom objektiiveja 'conia ja ihan yleisesti pelailua varten. Tulee varmaan sudittua tänään tai viimeistään huomenna nämä valmiiksi, nyt pitää odotella, että erikeepperi kuivaa.

Re: Empun satunnaisen säännölliset päivitykset. (16.7 oboja)
Meinaatko kiekkoihin maalata/transferoida numeroinnit oboille? Persoonalliset obomarkkerit näemmä tuloillaan, keep it up!