Niin siis jos armeijassa on vaikkapa lentävä demoniprinssi, saa pikkuinvestoinnilla pari tasoa magiaa, jolloin saa isoimmat hyödyt noosta extranopista ja lähes ilmaiset summondemonit. Ykköstason ukkokin saa sen kaksi loitsua, jolloin on 2/3 mahkut saada joku noista yhden chargen loitsuista (jotka nekään ei ole huonoja) jonka voi castata silloin kun lisänoppia ei tule tarpeeksi summoniin. Tämä tavallaan extraboonuksena sille, että sinulla on jo itsessään ihan perushyvä demoniprinssi.tneva82 kirjoitti:Ja mitä loitsuja et sit taio vastineeksi?jamovoima kirjoitti:Eihän sen tarvitse olla edes mikään spämmi. Aiemmin kuvailemallani ykköstason demoniprinssi plus kolmostason maagi yhdistelmällä saanee suht helposti jonkun kolme summonia läpi pelin aikana (kolmen chargen taikoja on aika tosi hankala diapellata jos ne lähtee). Se on helposti n. 300 pistettä lisää joukkoja, joka on jo 20% lisäpisteitä 1500 pisteen matsissa. Ei kuullosta kauhean reilulta ja tuohon ei ole edes investoitu kauheasti pisteitä.Darius kirjoitti:
Saa nähdä, olen vieläkin aika skeptinen että tuollainen summonointispäm oikeasti toimisi, koska tuo esimerkki tosiaan tuntui että pari kaveria laskee vähän ontuvaa mathhammeria ja sitten sanoo pelanneensa sen pelin blogissaan jotta tuntuisi vakavammin otettavalta. Pitää testata ensin ennen kuin menee huutelemaan torille.
Olen itse enemmän huolissani isosta blopista joka ampuu rerolleilla tai saa 4+ invua tai rerolleja invi saveihin tai jotain muuta kuin muutamasta bloodletteristä.
Jokaiselle loitsulle voi pistää pistemäärän mitä se tuottaa vaikkei se kirjaimellisesti generoisi joukkoja kentälle.
Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Jälleen: Vertaa sitä mitä loitsuja et taio vastineeksi.jamovoima kirjoitti:Niin siis jos armeijassa on vaikkapa lentävä demoniprinssi, saa pikkuinvestoinnilla pari tasoa magiaa, jolloin saa isoimmat hyödyt noosta extranopista ja lähes ilmaiset summondemonit. Ykköstason ukkokin saa sen kaksi loitsua, jolloin on 2/3 mahkut saada joku noista yhden chargen loitsuista (jotka nekään ei ole huonoja) jonka voi castata silloin kun lisänoppia ei tule tarpeeksi summoniin. Tämä tavallaan extraboonuksena sille, että sinulla on jo itsessään ihan perushyvä demoniprinssi.
Ok saat 300 pts edestä lisäjoukkoja. Entäs jos vastineeksi et saa 400 pisteen hyötyjä muista loitsuista? 400>300.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Jos saan 25 pisteen investoinnilla 300 pinnaa lisäjoukkoja sen sijaan että saisin vaikkapa neljä slaaneshin bolttia läpi pelissä, niin vaihtokauppa on mielestäni ihan ok?
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Ketään ny mitkään boltit kiinnosta. Rerollit, invit, snap shotit vihuille yms kiinnostaa.jamovoima kirjoitti:Jos saan 25 pisteen investoinnilla 300 pinnaa lisäjoukkoja sen sijaan että saisin vaikkapa neljä slaaneshin bolttia läpi pelissä, niin vaihtokauppa on mielestäni ihan ok?
Kohtaan mieluummin muutaman tapettavan bloodletterin kuin rerollatavat invit yms hubat mitä psyykkereillä saa aikaan. Tai blobini joka ampuukin omaa armeijaani tms.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
- Half-breed
- Viestit: 10351
- Liittynyt: Ma 01.03.2004 11:11
- Paikkakunta: Turku
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Ja uudella systeemillä noita saa edelleen riittävän paljon heitettyä, ja voit varmistaa ettei vihollinen voi dispelloida jotain poweria tai sitten hän kuluttaa kaikki noppansa yhden voiman dispellointiin.tneva82 kirjoitti:Ketään ny mitkään boltit kiinnosta. Rerollit, invit, snap shotit vihuille yms kiinnostaa.
Kohtaan mieluummin muutaman tapettavan bloodletterin kuin rerollatavat invit yms hubat mitä psyykkereillä saa aikaan. Tai blobini joka ampuukin omaa armeijaani tms.
2014 bänniä jo yhteensä ~3,5 kuukautta. Yrittäkää pistää paremmaksi.
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Vaan noitapa on hankalampi saada sillä yhdellä ykköstason velholla säännöllisesti toimimaan. Se oli tässä vähän niinkuin se pointti. Yksinäinen ykköstason velho saa suhteessa parhaat edut tästä uudesta systeemistä. En toki väitä ettäkö se olisi yksin mikään pelinvoittajavalinta, mutta itse ainakin ajattelin testata.tneva82 kirjoitti:Ketään ny mitkään boltit kiinnosta. Rerollit, invit, snap shotit vihuille yms kiinnostaa.jamovoima kirjoitti:Jos saan 25 pisteen investoinnilla 300 pinnaa lisäjoukkoja sen sijaan että saisin vaikkapa neljä slaaneshin bolttia läpi pelissä, niin vaihtokauppa on mielestäni ihan ok?
Kohtaan mieluummin muutaman tapettavan bloodletterin kuin rerollatavat invit yms hubat mitä psyykkereillä saa aikaan. Tai blobini joka ampuukin omaa armeijaani tms.
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Ja puppetmaster hävisi, joten sun blobi on turvassa ;)
"In the eyes of an amateur there are many options, but in the eyes of a master there are just a few"
-Unknown list builder-
-Unknown list builder-
- Lord of Carcassonne
- Viestit: 6948
- Liittynyt: Ke 18.01.2006 12:03
- Paikkakunta: Orivesi
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
"Tau. Dark eldar ja Necron seuraavat vieressä auringonotto tuoleissaan ja syöden popcornia kun muut rodut marisevat uusista psychic powereista" XD
Noh, saas nähdä miten nuo psychic powerit toteutuu itse pelipöydällä. Nähdäänkö paljon painotettuja 4+ noppia...
Noh, saas nähdä miten nuo psychic powerit toteutuu itse pelipöydällä. Nähdäänkö paljon painotettuja 4+ noppia...
Warhammer The Old World Alkaen 13.4.2024.
Bretonnia V/T/H 1/0/2
Warhammer Armies Project (1.8.2023 lähtien)
Bretonnia V/T/H 5/2/7
Nippon (Kun armeija on valmis) V/T/H 0/0/0
Bretonnia V/T/H 1/0/2
Warhammer Armies Project (1.8.2023 lähtien)
Bretonnia V/T/H 5/2/7
Nippon (Kun armeija on valmis) V/T/H 0/0/0
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Jonka lisäksi edes se 30 lesser demonia lisää demonipelaajan depolla ei oikeastaan hirveästi haittaa, jos on killpoint missio kiitän ja kuittaan pointeista, jos objektiivit eipä ne demonit kovin iloisesti sinne keskikentälle tai vastustajan depolle juuri talsi ilman että ammun ne alas. On malefic aivan open abuselle ja todella törkeä, ei siitä pääse mihinkään. Mutta lista on pelaamaton missä tahansa turnauksessa ajan puutteen ja valtavan figumäärän takia, epäilen että aika harvassa jantterit jotka ostaa 300e+ edestä demoneja lisää ihan vain tätä varten. Sama syy miksen ole itkenyt imperial knighteista, tiedän että en ikinä tule näkemään täyttä listaa niitä.
Ja kaikki spekulaatio metasta on kuitenkin aika turhaa vielä, ehkä kuukauden päästä kun erratat on tullut ulos voi sanoa jotain, mutta esimerkiksi grey knightit ovat tällä hetkellä mahdottomia pelata koska psychic powerit joita jokaisella yksiköllä ja characterilla on ovat laittomia, ghost helm ja rune priestit ovat hilariously broken jne, niin ei voi hirveästi sanoa mitään pelin tilasta ennen kuin erratat tulevat.

Bep.
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Samalla tavalla saa läpi kuin sen summon blood letterin ;)jamovoima kirjoitti:Vaan noitapa on hankalampi saada sillä yhdellä ykköstason velholla säännöllisesti toimimaan. Se oli tässä vähän niinkuin se pointti. Yksinäinen ykköstason velho saa suhteessa parhaat edut tästä uudesta systeemistä. En toki väitä ettäkö se olisi yksin mikään pelinvoittajavalinta, mutta itse ainakin ajattelin testata.tneva82 kirjoitti:Ketään ny mitkään boltit kiinnosta. Rerollit, invit, snap shotit vihuille yms kiinnostaa.jamovoima kirjoitti:Jos saan 25 pisteen investoinnilla 300 pinnaa lisäjoukkoja sen sijaan että saisin vaikkapa neljä slaaneshin bolttia läpi pelissä, niin vaihtokauppa on mielestäni ihan ok?
Kohtaan mieluummin muutaman tapettavan bloodletterin kuin rerollatavat invit yms hubat mitä psyykkereillä saa aikaan. Tai blobini joka ampuukin omaa armeijaani tms.
Iteasiassa paremmin koska monet noista vaihtoehdoista on ML1-2 loitsuja...
Ja pointti onkin just että 7th ed psyykerit otti nerfbattia. Saavat vähemmän loitsuja yritettyä ja nekin yritykset ovat huonommalla todennäköisyydellä.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Joo mut se olikin esimerkki miten psyykkerit oli inhottavampia 6:s edikassa. Seiskassa tuli paremminkin nerfbattia. Ainut potentiaalinen ongelmanlähde on tuo demonien ML spammi mut odotetaas ny ensin et saadaan pelejä alle. So far on tullu tasapeli raportoitua. Ooo. Uusi superjuusto ja tasapeli.Gintonic kirjoitti:Ja puppetmaster hävisi, joten sun blobi on turvassa ;)
Muuten tilanne on kuutoseen verrattuna että loitsuja tulee naamalle vähemmän ja huonommalla onnistumisprosentilla. Ja vihu voi ainakin yrittää dispelloida mitä eivät ennen kyenneet(paitsi who-cares witchfirejä joista kukaan ei ollu kiinnostunut ja viskottiin vain jos ei parempaakaan ollu saatavilla)
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
- Half-breed
- Viestit: 10351
- Liittynyt: Ma 01.03.2004 11:11
- Paikkakunta: Turku
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Oletko koskaan pelannut fabassa VC:tä vastaan? Se on ihan sama jos pystyt ampumaan nappeja pois, kun armeija summonaa joukkoja samaa vauhtia mitä ammut niitä pois. Elikkä kun ammut yksikön per vuoro pois, niin vihollisten nettomäärää pysyy aivan samana kun ne summonaa sen yhden jengin per vuoro pöydälle. Ja ennen pitkää ne on sitten siinä vieressä kärsimättä lisäjoukkojen takia yhtään tappiota.Darius kirjoitti:Jonka lisäksi edes se 30 lesser demonia lisää demonipelaajan depolla ei oikeastaan hirveästi haittaa, jos on killpoint missio kiitän ja kuittaan pointeista, jos objektiivit eipä ne demonit kovin iloisesti sinne keskikentälle tai vastustajan depolle juuri talsi ilman että ammun ne alas.
Tunnetko sanonnan "kun ampuu ryssän pois niin kaksi tulee tilalle."? Noh tuo summonnaus on ihan sama juttu.
2014 bänniä jo yhteensä ~3,5 kuukautta. Yrittäkää pistää paremmaksi.
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Muiden lorejen (paitsi divinationin) avaintaiat ei ole primariksia, joten ne eivät ole oikein verrattavissa.tneva82 kirjoitti:Samalla tavalla saa läpi kuin sen summon blood letterin ;)jamovoima kirjoitti:Vaan noitapa on hankalampi saada sillä yhdellä ykköstason velholla säännöllisesti toimimaan. Se oli tässä vähän niinkuin se pointti. Yksinäinen ykköstason velho saa suhteessa parhaat edut tästä uudesta systeemistä. En toki väitä ettäkö se olisi yksin mikään pelinvoittajavalinta, mutta itse ainakin ajattelin testata.tneva82 kirjoitti:Ketään ny mitkään boltit kiinnosta. Rerollit, invit, snap shotit vihuille yms kiinnostaa.jamovoima kirjoitti:Jos saan 25 pisteen investoinnilla 300 pinnaa lisäjoukkoja sen sijaan että saisin vaikkapa neljä slaaneshin bolttia läpi pelissä, niin vaihtokauppa on mielestäni ihan ok?
Kohtaan mieluummin muutaman tapettavan bloodletterin kuin rerollatavat invit yms hubat mitä psyykkereillä saa aikaan. Tai blobini joka ampuukin omaa armeijaani tms.
Iteasiassa paremmin koska monet noista vaihtoehdoista on ML1-2 loitsuja...
Ja pointti onkin just että 7th ed psyykerit otti nerfbattia. Saavat vähemmän loitsuja yritettyä ja nekin yritykset ovat huonommalla todennäköisyydellä.
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Oletan koska jätit lopun kappaleesta quoten ulkopuolelle olet samaa mieltä niistä kohdista joten en kommentoi niihin.Half-breed kirjoitti:Oletko koskaan pelannut fabassa VC:tä vastaan? Se on ihan sama jos pystyt ampumaan nappeja pois, kun armeija summonaa joukkoja samaa vauhtia mitä ammut niitä pois. Elikkä kun ammut yksikön per vuoro pois, niin vihollisten nettomäärää pysyy aivan samana kun ne summonaa sen yhden jengin per vuoro pöydälle. Ja ennen pitkää ne on sitten siinä vieressä kärsimättä lisäjoukkojen takia yhtään tappiota.Darius kirjoitti:Jonka lisäksi edes se 30 lesser demonia lisää demonipelaajan depolla ei oikeastaan hirveästi haittaa, jos on killpoint missio kiitän ja kuittaan pointeista, jos objektiivit eipä ne demonit kovin iloisesti sinne keskikentälle tai vastustajan depolle juuri talsi ilman että ammun ne alas.
Tunnetko sanonnan "kun ampuu ryssän pois niin kaksi tulee tilalle."? Noh tuo summonnaus on ihan sama juttu.
Ja itse asiassa kyllä, pelasin VC:tä sen verran että on viimeiset kolme armybookkia hyllyssä vaikka kasiedikka pelien määrän tiputtikin alas. Faban VC on vähän huono esimerkki koska fabassa ainoa asia millä on väliä on että saat vastustajan blokit tapettua kun rintamalinjat törmää toisiinsa. Ja summonhorden akilleen kantapää oli ne necrot, 40k:ssakin jättäisin sen demonfoostloggan huomiotta ja joku menisin objektiiveille tai sitten niille summonausten heittäjille, aivan kuten fabassa sen 4d6 zombia niin ne kymmenen daemonettea voi jättää aika huomiotta loppupelissä jos peli ei kirjaimellisesti ole kiinni siitä kenellä on eniten porukkaa kentällä pelin loppuessa.
Teorisointiahan tämä on molempaan suuntaan, mutta kuten sanottu, mitään ei kannata alkaa kirjoittaa kiveen ennen niitä erratoita.
Bep.
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Eikö noi nyt kutenkin tuu 12" sisään siitä castaajasta. Eli todennäköisesti sinne keskikenttään väijymään objektiiveja? Vähän ehkä turhaa spekuloida, mutta jos pelkkä portalglyph on ollut erittäin loistava vehje 30 pisteellä. Niin tuskin nuo summonit ainakaan huonompia on. Etenkin kun demoneillekin saa kuitenkin niitä horroreja täyttämään ne minimitroopit, jolloin voi alkaa olla jo ihan hyvät todennäköisyydet siihen, että saa yhden summonin läpi vuorossa. Ja tämä vain pienenä lisboonuksena juttujen päälle jotka muutenkin ottaisi armeijaan. En väitä että tämä olisi ylivoimaisen kova juttu, etenkään spämmittynä, koska lisänopat on suhteessa kalliimpia kun pitää ostaa lisää taikureita ja extranoppien suhteellinen määrä laskee. Mutta onhan tämä ihan hiton hyvä "pikkuboonus" kaaosarmeijoille.
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Osoitus taas siitä ettet ole itekkään hetkeen pelannu VC:tä vastaan...Mut se fabasta.Half-breed kirjoitti:Oletko koskaan pelannut fabassa VC:tä vastaan? Se on ihan sama jos pystyt ampumaan nappeja pois, kun armeija summonaa joukkoja samaa vauhtia mitä ammut niitä pois. Elikkä kun ammut yksikön per vuoro pois, niin vihollisten nettomäärää pysyy aivan samana kun ne summonaa sen yhden jengin per vuoro pöydälle. Ja ennen pitkää ne on sitten siinä vieressä kärsimättä lisäjoukkojen takia yhtään tappiota.Darius kirjoitti:Jonka lisäksi edes se 30 lesser demonia lisää demonipelaajan depolla ei oikeastaan hirveästi haittaa, jos on killpoint missio kiitän ja kuittaan pointeista, jos objektiivit eipä ne demonit kovin iloisesti sinne keskikentälle tai vastustajan depolle juuri talsi ilman että ammun ne alas.
Tunnetko sanonnan "kun ampuu ryssän pois niin kaksi tulee tilalle."? Noh tuo summonnaus on ihan sama juttu.
Porukalla siis testattu uutta 40k hommaa ja positiivinen kuva jäi. Noi taktiikka kortit oli ihan hauska lisä. Muutti kyl peliä. Ennen ois esim ampunut jollain yksiköllä niin nyt tulikin juostua objektiiville jotta saa kerättyy pojoja. Mielenkiintosta nähä kuinka paljon noita uusiamissioneita ja kortteja tullaan näkemään turnauksissa. Ehkä joitain jossain vaiheessa, kun väki on niihin paremmin perehtynyt. Nyt alkuun vois olla järkevää jättää ne pois. Mut katotaan. Vielä kun noi vanhat kirjat erratoitas. Tällä hetkellä tulis liikaa kysymysmerkkejä.
Peli on peli. Voi mennä hyvinki
Silti kaikki on paskaa paitsi kusi.
Silti kaikki on paskaa paitsi kusi.
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Pari peliä pelattu suht paskoilla DAngeleilla eldareita ja tyranideja vastaan. 3+1 vs 2 leveliä magiaa oli ekassa, kumpikaan saanu kahta taikaa läpi vuoron aikana, joskus ei yhtään. Nideillä oli ihan 2+2 vs mun 4, tuli niitä taikoja sieltä mutta ei läheskään samaa tahtia ku ennen. Lentomonsterit ilman ampuma-aseita oli suht masentava näky, tuntu hölmöltä katella sitä tyranttia siinä kun ei ollut mitään syytä ampua vaikka oli linjojen edessä. Jos ampuu ja se putoo, se saa chargata... Molemmat tyrantit pääs kyllä tappeluun, löyty raunioista tarpeeksi suojaisat laskeutumisalueet etten saanu kokonaan tapetuksi.
Tactical objectivet oli kivoja, saatiin tekemistä jonka palkkiot realisoitui samantien keskivaiheille peliä eikä vain viimeisen vuoron rynnistykselle kohti objektiiveja. Kaikki kortit ei ollu kohdemerkkien perässä juoksemista edes, mikä oli varsin jeppistä. Tactical-traitit oli hyviä ja pelitilanne vaihteli mukavasti. Pisteissä olin häviöllä ajoittain mutta niiden ulkopuolinen tilanne (enempi ukkoja paremmissa paikoissa) antoi mahdollisuuden ottaa etumatkaa kiinni keräämällä pisteitä sieltä täältä. Tactical escalation tuntuikin siltä, ekan vuoron yhdestä kortista viimeisten vuorojen 5-7 korttiin oli pitkä loikka ja tuntui että tekemistä riittää vaikka kuinka. Vielä kun olisi joukkoja suorittamaan kaikkia tehtäviä.
Noidankehää nähtävissä siis tässä, jos oot muutenkin häviöllä taktisten tavoitteiden suorittaminen onpi vaikeaa ja jos muutenkin pärjäät on sulla varaa lähettää tyhjiä transportteja hakemaan kohdemerkkejä jostain kaukaa tms. Molemmilla pelaajilla eri tehtäväkortit aiheuttaa toki kanssa oman epätasapainotilanteen, mutta se voipi vaihdella suuntaan tai toiseen pelin kuluessakin.
Pelattiin ghosthelm silleen että yhellä warp charge-nopalla mitä siinä phasen alussa generoidaan, poistettiin perils-tuloksia (ei siis heitetty taulukkoa), ohitettiin shadow in the warp kun ei me LD:llä taiota enää.
Uusi woundien kohdistussysteemi korjaa hienosti ton "bolterit tappaa singon kantamalta"-tilanteen btw, ei tartte enää sitäkään tyhmäilyä selitellä vastapelaajalle :)

Mun turnauksissa noita aletaan käyttämään heti seuraavasta turnauksesta eteenpäin.syrja kirjoitti:Osoitus taas siitä ettet ole itekkään hetkeen pelannu VC:tä vastaan...Mut se fabasta.Half-breed kirjoitti:Oletko koskaan pelannut fabassa VC:tä vastaan? Se on ihan sama jos pystyt ampumaan nappeja pois, kun armeija summonaa joukkoja samaa vauhtia mitä ammut niitä pois. Elikkä kun ammut yksikön per vuoro pois, niin vihollisten nettomäärää pysyy aivan samana kun ne summonaa sen yhden jengin per vuoro pöydälle. Ja ennen pitkää ne on sitten siinä vieressä kärsimättä lisäjoukkojen takia yhtään tappiota.Darius kirjoitti:Jonka lisäksi edes se 30 lesser demonia lisää demonipelaajan depolla ei oikeastaan hirveästi haittaa, jos on killpoint missio kiitän ja kuittaan pointeista, jos objektiivit eipä ne demonit kovin iloisesti sinne keskikentälle tai vastustajan depolle juuri talsi ilman että ammun ne alas.
Tunnetko sanonnan "kun ampuu ryssän pois niin kaksi tulee tilalle."? Noh tuo summonnaus on ihan sama juttu.
Porukalla siis testattu uutta 40k hommaa ja positiivinen kuva jäi. Noi taktiikka kortit oli ihan hauska lisä. Muutti kyl peliä. Ennen ois esim ampunut jollain yksiköllä niin nyt tulikin juostua objektiiville jotta saa kerättyy pojoja. Mielenkiintosta nähä kuinka paljon noita uusiamissioneita ja kortteja tullaan näkemään turnauksissa. Ehkä joitain jossain vaiheessa, kun väki on niihin paremmin perehtynyt. Nyt alkuun vois olla järkevää jättää ne pois. Mut katotaan. Vielä kun noi vanhat kirjat erratoitas. Tällä hetkellä tulis liikaa kysymysmerkkejä.
Warhammer The Old World Alkaen 13.4.2024.
Bretonnia V/T/H 1/0/2
Warhammer Armies Project (1.8.2023 lähtien)
Bretonnia V/T/H 5/2/7
Nippon (Kun armeija on valmis) V/T/H 0/0/0
Bretonnia V/T/H 1/0/2
Warhammer Armies Project (1.8.2023 lähtien)
Bretonnia V/T/H 5/2/7
Nippon (Kun armeija on valmis) V/T/H 0/0/0
- Half-breed
- Viestit: 10351
- Liittynyt: Ma 01.03.2004 11:11
- Paikkakunta: Turku
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Jätin vastaamatta niihin ihan vain koska ei jaksa taas alkaa kirjoitella lainaushirviö-viestejä, vaan paneuduin nyt yhteen isoon ongelmaan jonka suhteen olit väärässä. Lisäksi Gish galloppia ei tueta.Darius kirjoitti:Oletan koska jätit lopun kappaleesta quoten ulkopuolelle olet samaa mieltä niistä kohdista joten en kommentoi niihin.
Mutta vastataan äkkiä lyhyesti. On olemassa väkeä joilla on liikaa rahaa ja aikaa, jotka sitten hankkivat sen läppäarmeijan. Onhan nytkin monia jotka pelaa VC:llä, vaikka niillä pitää olla hyvät summonointivarastot peliä varten.
Faban VC:hän on just hyvä esimerkki. Se armeija kuvastuu just hyvin miten se summonointi vaikuttaa peliin ja eritoten miten sitä on pitänyt aina heikentää, että pelissä pysyisi joku tolkku. Eikä 40k:ssa mitenkään ammu itseään jalkaan jos niitä vastustajan yksiköitä saa pois kentältä. Vähän vaikea on voittaa peliä jos vastustaja on paskonu yksikkösi ja summonoinut sen verta väkeä, että on napannu/contestoinu tarpeeksi objektiiveja. Joo kill pointeilla on vähän eri homma, mutta niitä näyttäisi olla skenulistassa edelleen vain 1/6 peleistä.Darius kirjoitti:Ja itse asiassa kyllä, pelasin VC:tä sen verran että on viimeiset kolme armybookkia hyllyssä vaikka kasiedikka pelien määrän tiputtikin alas. Faban VC on vähän huono esimerkki koska fabassa ainoa asia millä on väliä on että saat vastustajan blokit tapettua kun rintamalinjat törmää toisiinsa. Ja summonhorden akilleen kantapää oli ne necrot, 40k:ssakin jättäisin sen demonfoostloggan huomiotta ja joku menisin objektiiveille tai sitten niille summonausten heittäjille, aivan kuten fabassa sen 4d6 zombia niin ne kymmenen daemonettea voi jättää aika huomiotta loppupelissä jos peli ei kirjaimellisesti ole kiinni siitä kenellä on eniten porukkaa kentällä pelin loppuessa.
No ei pitäisi, mutta soisi ettei peli olisi näin helposti rikottavissa heti alkuunsa. Vähän kuin ostaisi auton jonka jarrut ei toimi kunnolla, mutta älä huoli, parin kuun päästä pääset huoltoon joka korjaa ongelman. Ehkä.Darius kirjoitti:Teorisointiahan tämä on molempaan suuntaan, mutta kuten sanottu, mitään ei kannata alkaa kirjoittaa kiveen ennen niitä erratoita.
2014 bänniä jo yhteensä ~3,5 kuukautta. Yrittäkää pistää paremmaksi.
Re: Yleinen keskustelu 7. laitoksesta
Siinä se maailman huonoin suklaaleipuri taas julistaa ainoita oikeita totuuksia korvillaan (eli ilmeisesti niiden välissä) pelattujen mielikuvituspelien perusteella.
Onneksi eräät meistä ovat jo tätäkin edikkaa ehtineet pelata oikeasti.
Onneksi eräät meistä ovat jo tätäkin edikkaa ehtineet pelata oikeasti.