Virallinen IG vai epävirallinen IG
Virallinen IG vai epävirallinen IG
Tiedustelisin vähän mielipiteitä että kumpaa jengi pelais mielummin, virallista IG:tä vai epävirallista yhellä muutoksella.
Virallisessa iigeessähän on alkukierroksia 50p listoilla jonka jälkeen neljä parasta siirtyy semifinaaliin sekä finaaliin ja muilta loppuu turnaus. Muut voi sitten pelailla muita pelejä, tai huvikseen jatkaa myös IG kierroksia ilman panosta.
Oon tässä koittanu kehitellä IGlle shoddievarianttia siten että <5 pelaajille tulisi myös jännitystä turnauksen loppuun asti.
Shoddievariantilla turnauksen loppumisen sijaan <5 pelaajat pelaavat myös kaksi IG kierrosta jotka vaikuttavat lopputulokseen. alkukierrosten neljä parasta lukitaan neljäksi parhaaksi, eli <5 pelaajat eivät voi enään nousta top4 sisään, vaan korkein sijoitus voi siis olla viides sija. Tässä formaatissa miinuksena on ettei turnaus voi olla virallinen IG.
Pohdiskelin myös voisiko näitä yhdistää siten että pp:lle ilmoitetaan tulokset virallisen kaavan mukaan (+5 sijoitukset eivät muutu alkukierrosten jälkeen), mutta suomen WM/H rankingiin katsotaan tulos vasta turnauksen päätyttyä. Näin saatais muille kuin top4:lle myös jännittäviä pelejä loppuun asti vaikka turnaus olisikin virallinen IG.
Mielipiteitä, ajatuksia?

Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Tollanen epävirallinen variantti on hyvin järkevää järkätä jossain muualla kuin conissa (ts. missä ei ole jotain muuta tekemistä karsiutuneille). Sinänsä sillä nyt ei ole juurikaan väliä onko formaatti oikeasti tarkkaan formaatin mukainen, koska eipä toi coninkaan turnaus tainnut kelvata PP:n viralliseksi IG-eventiksi (tai siis sellaiseksi, josta saisi pinnoja).
Eli lyhyesti; kannattaa järkätä mikä itestä tuntuu hyvältä.
Eli lyhyesti; kannattaa järkätä mikä itestä tuntuu hyvältä.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Emmä coniin tätä tarkottanu. Mul on taas suunnitelmia. Jos ny tällä kertaa toteutuis. Kiinnostais tietää et kumpi on mieluisampi formaatti masiinakansalle. PPIG vai ShoddieIG
Viimeksi muokannut shoddie, Ma 14.07.2014 01:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Ihme_apina
- Viestit: 1134
- Liittynyt: To 20.01.2005 14:58
- Paikkakunta: Raisio
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Riippuu missä pelataa, jos ollaa jossain mökil et voi lähtee saunaan kaljalavan kaa ku finalistit jää pelaa ni ei haittaa.
Jos taas joku on ajanu Turkuun T-Talol pelaa masiinaa 2pvä ni si olis varmaa kiva et olis ihan varmoja pelejä koko ajalle.
Jos taas joku on ajanu Turkuun T-Talol pelaa masiinaa 2pvä ni si olis varmaa kiva et olis ihan varmoja pelejä koko ajalle.
GreenMeanie kirjoitti: ... en oo mikää "Nätti Nakuna" niiku hebe
Veripallo kirjoitti:PELI 2 (vs eLylyth) Destruktion.
Pudotan Rahnin. Kävelen kolme tuumaa depolta ja kuolen.
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Tätä tarkoitin mäkin. Coni-tyyppisissä tapahtumissa ei haittaa, jos kaikilla ei ole pelejä, mutta "perusturnauksessa" se on käytännössä välttämätöntä. Siinä on turha ajatella mikä on virallinen formaatti ja mikä ei.Ihme_apina kirjoitti:Riippuu missä pelataa, jos ollaa jossain mökil et voi lähtee saunaan kaljalavan kaa ku finalistit jää pelaa ni ei haittaa.
Jos taas joku on ajanu Turkuun T-Talol pelaa masiinaa 2pvä ni si olis varmaa kiva et olis ihan varmoja pelejä koko ajalle.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
No hö. Onko jotain syytä, miksi Ropeconin eventti ei kelvannut? Ja kannattaisiko tämä mainita jossain sillä lailla selkeästi, että mahdollisesti ulkomailta asti paikalle saapuvat ihmiset eivät luule saavansa Qualifier-pisteitä, kun turnaus kumminkin Iron Gauntletin nimellä kulkee?Celebdae kirjoitti:Tollanen epävirallinen variantti on hyvin järkevää järkätä jossain muualla kuin conissa (ts. missä ei ole jotain muuta tekemistä karsiutuneille). Sinänsä sillä nyt ei ole juurikaan väliä onko formaatti oikeasti tarkkaan formaatin mukainen, koska eipä toi coninkaan turnaus tainnut kelvata PP:n viralliseksi IG-eventiksi (tai siis sellaiseksi, josta saisi pinnoja).
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Ja ottaen huomioon että Privateerilta tulee yksi Ropeconin kunniavieraista...
Iron within iron without, Iron within iron without, Iron within iron without, Iron within iron without, Iron within iron without.
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Harmi tosiaan. Kuulemma liian pieni turnaus, Tero voinee selvittää enemmän. Toki eihän missään ole mainittu turnauksen olevan virallinen qualifier, vain että käytetään sääntöpakettia. Eiköhän ulkomaalaisetkin ole tästä tietoisia.The Captain kirjoitti: No hö. Onko jotain syytä, miksi Ropeconin eventti ei kelvannut? Ja kannattaisiko tämä mainita jossain sillä lailla selkeästi, että mahdollisesti ulkomailta asti paikalle saapuvat ihmiset eivät luule saavansa Qualifier-pisteitä, kun turnaus kumminkin Iron Gauntletin nimellä kulkee?
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Olettaminen on toki joka suuntaan vaarallista, mutta kovin herkästi voisi kuvitella, että Iron Gauntlet -sääntöpakettia käyttävä turnaus olisi Iron Gauntlet -turnaus. Ei minulle ainakaan ollut selvää, ennen kuin asiasta mainitsit.Celebdae kirjoitti:Harmi tosiaan. Kuulemma liian pieni turnaus, Tero voinee selvittää enemmän. Toki eihän missään ole mainittu turnauksen olevan virallinen qualifier, vain että käytetään sääntöpakettia. Eiköhän ulkomaalaisetkin ole tästä tietoisia.The Captain kirjoitti: No hö. Onko jotain syytä, miksi Ropeconin eventti ei kelvannut? Ja kannattaisiko tämä mainita jossain sillä lailla selkeästi, että mahdollisesti ulkomailta asti paikalle saapuvat ihmiset eivät luule saavansa Qualifier-pisteitä, kun turnaus kumminkin Iron Gauntletin nimellä kulkee?
Ja jos 32 pelaajaa on liian pieni turnaus, pelkään pahoin, että PP:n harras toive tehdä Iron Gauntletista entistä kansainvälisempi formaatti jää toiveeksi, koska ihan joka maan resursseilla ei satojen pelaajien häppeninkeihin kovin usein taivuta. Vaikka on kai niillä jokin raja oltava, ettei jossain banaanitasavalloissa järjestetä kahdeksan hengen IG-eventtejä joka viikonloppu.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Jos ei 32 pelaajaa riitä niin pitäis varmaan kysyä kuinka paljon populaa pitäis olla viralliseen IG turneeseen...
Iron within iron without, Iron within iron without, Iron within iron without, Iron within iron without, Iron within iron without.
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Hungerford sanoi, että lähemmäs 50 uniikkia pelaajaa sekä virallinen judge.
Oli kyllä kiinnostunut järkkäämään meille virallisen judgen sun muut ensi vuodeksi.
Oli kyllä kiinnostunut järkkäämään meille virallisen judgen sun muut ensi vuodeksi.
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Älkää ampuko viestinviejää (tai -tuojaa). Tokihan mä haluisin, että turnaus olisi virallinen, mutta eipä ole meikäläisen käsissä. Varmaan suomalaisten PG-osasto voisi halutessaan asiaa enemmän puida PP:n suuntaan, mut auttaneeko asiaa...
Hupaisaa sinänsä, koska ei tuossa ekassa virallisessa IG:ssä nykyformaatilla (Texas Games Con) tainnut hirveästi enemmän osallistujia olla. Tarkkaa määrää en toki mistään ole löytänyt, mutta kolmeen rundiin siis jäi alkukierrokset.
EDIT: No sieltähän tuli enempi infoa Terolta. Lisättäköön, että tää meikäläisten "tuomaritkin pelaa" järjestelmä ei taitaisi jenkkilässä mennä läpi jos tietäisivät =)
Hupaisaa sinänsä, koska ei tuossa ekassa virallisessa IG:ssä nykyformaatilla (Texas Games Con) tainnut hirveästi enemmän osallistujia olla. Tarkkaa määrää en toki mistään ole löytänyt, mutta kolmeen rundiin siis jäi alkukierrokset.
EDIT: No sieltähän tuli enempi infoa Terolta. Lisättäköön, että tää meikäläisten "tuomaritkin pelaa" järjestelmä ei taitaisi jenkkilässä mennä läpi jos tietäisivät =)
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Tuntemattoman sotilaan Hietasen sanoin: "En mää täsä syylissi kaipa yhtikäs. Konekivääri ja Lahtist mää kaipasi." Toki ollaan Hungerfordiin yhteyksissä, kunhan kuviot selvenevät ja nähdään, mitä kaikkea maailmalla tapahtuu. Kuten itse sanoitkin:Celebdae kirjoitti:Älkää ampuko viestinviejää (tai -tuojaa). Tokihan mä haluisin, että turnaus olisi virallinen, mutta eipä ole meikäläisen käsissä. Varmaan suomalaisten PG-osasto voisi halutessaan asiaa enemmän puida PP:n suuntaan, mut auttaneeko asiaa...
Hupaisaa sinänsä, koska ei tuossa ekassa virallisessa IG:ssä nykyformaatilla (Texas Games Con) tainnut hirveästi enemmän osallistujia olla. Tarkkaa määrää en toki mistään ole löytänyt, mutta kolmeen rundiin siis jäi alkukierrokset.
Juu, ei varmasti menisi. Virallisille judgeille lienee vähänlaisesti tarvetta Suomenmaalla, mutta jos noita saa tuontitavarana, niin hyvä toki niin. ~50 pelaajaan lienee mahdollista päästä, jos tilat järjestyvät ja aikataulu on suotuisa ja tapahtumaa markkinoidaan Suomen ulkopuolellekin, joten eipä se noilla kriteereillä mitenkään ylivoimaista vielä ole. Virallisen judgen saaminen lienee se isoin haaste, jollei joku meikäläisistä PG:istä halua vaihtaa vihreästä siniseen. (Minen rupea, oma prioriteettini on paikallistapahtumissa.)EDIT: No sieltähän tuli enempi infoa Terolta. Lisättäköön, että tää meikäläisten "tuomaritkin pelaa" järjestelmä ei taitaisi jenkkilässä mennä läpi jos tietäisivät =)
Positiivisena puolena nyt ainakin saatiin avattua tämän formaatin vaatimuksia ja pohdittua mahdollisuuksia. Ensi vuoden Ropecon on toki vielä jonkinmoinen kysymysmerkki ylipäätään, kun Dipoli vissiin menee remppaan.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Viralliseen IG:hen ei tullu lupaa. Tarvis eka järkätä virallinen masters testiks ennen ku noi uskaltaa antaa IG-qualifierin hostattavaks. Kiinnostaistko jengiä virallinen masters vai shoddieIG?
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Äkkiä sanottuna se virallinen Master turnee että myöhemmin sais IGn.
Iron within iron without, Iron within iron without, Iron within iron without, Iron within iron without, Iron within iron without.
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Must sit taas tuntuu että tossa virallisen IGn "50 pelaajaa ja virallinen judge" vaatimuksissa just se 50 pelaajaa on se vaikea osuus. Suurimmat turnaukset on hirveellä kv-rummutuksella ollut luokkaa 40-pelaajaa ja nyt pitäis kaivaa vielä jostain yks kymmenen pelaajaa lissää. Ei mitenkään mahdoton temppu mutta vaatii jonkin tasoista paneutumista. Ku sit taas se judgepuoli hoituu sillä ett tarjoo Norbertille kaks kaljaa eventissä... :)
Itse asiaan sit taas, mieluummin shoddie-IG ku virallinen masters. Mun ahteria ei hetkauta suuntaan eikä toiseen vaikka sais Official Superduper Iron Gauntlet World Championship Pointseja. Vaikka sattuisin saamaan jonku Virallisen Pisteen, ni emmä varmaan siltikään pääse IG-finaaliin pelaamaan (ja jos pääsisinki ni millä rahoilla pääsisin sinne L&Lään asti jnejne), niin mieluummin sitä sit pelais meille sopivalla variantilla masiinaa (=shoddieIG). Sit taas jos olettaa ett virallisuus tuo lisää kiinnostusta ulkomailta niin se on jo plussaa. Mutta tuoko se virallisuus sitten uusia pelaajia ulkomailta onki se hyvä kysymys...
Vaik eihä Mastersissakaan kai muuta oo ku ett kolme listaa ja ne kuus tiettyä skenua? D&C1? Hyvä formaatti seki, pelaan mielelläni kummassa vaan.

"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Eiköhän tuo '50 pelaajaa' ole lähinnä tilaa 50 pelaajalle. (Tietty jos ilmoittautuneiden määrä ei ylitä jotain 30., niin voi olla vaikeaa.) En jaksa uskoa, että turnaus menettäisi asemansa jos pelaajia ei saapuisi paikalle tarvittavaa määrää.
Eikös briteissä ollut joku vast-ikään joku judge testit suorittanut?
Eikös briteissä ollut joku vast-ikään joku judge testit suorittanut?
“Common sense is not so common.” -Voltaire
“Most people would sooner die than think; in fact, they do so.” ― Bertrand Russell
“Most people would sooner die than think; in fact, they do so.” ― Bertrand Russell
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Vielä vähemmän toivoa minulla on mihinkään isojen poikien finaalipeleihin päästä, mutta juuri tuo kansainvälisyys kiinnostaisi. Ei Euroopassa niin paljon IG-karsintaturneita taida olla, etteikö rapakon tämän puolen kovilla jätkillä riittäisi kiinnostusta tulla höykyttämään suomalaisia talonpoikia.TheEmu kirjoitti: Itse asiaan sit taas, mieluummin shoddie-IG ku virallinen masters. Mun ahteria ei hetkauta suuntaan eikä toiseen vaikka sais Official Superduper Iron Gauntlet World Championship Pointseja. Vaikka sattuisin saamaan jonku Virallisen Pisteen, ni emmä varmaan siltikään pääse IG-finaaliin pelaamaan (ja jos pääsisinki ni millä rahoilla pääsisin sinne L&Lään asti jnejne), niin mieluummin sitä sit pelais meille sopivalla variantilla masiinaa (=shoddieIG). Sit taas jos olettaa ett virallisuus tuo lisää kiinnostusta ulkomailta niin se on jo plussaa. Mutta tuoko se virallisuus sitten uusia pelaajia ulkomailta onki se hyvä kysymys...
Eipä silti, jäihän tänäkin vuonna puolet EU-osallistujista pois L&L:stä, kun ei ollut rahaa ylittää rapakkoa, joten toki taloudelliset realiteetit varmaan karsivat jonkin verran innostusta. Ihan ilmaistahan ei EU:n sisälläkään matkustaminen ole, jos ei ota haasteeksi liftata jostain etelä-Euroopasta Suomeen.
Isot ja hienot tapahtumat tosin kannustavat ihan kotimaan sisälläkin liikkumista. Ei esim. Kouvola-Turku-väli esimerkiksi ole niin helppokulkuinen (saati halpa), että joka pikkutapahtumaan lähtöä edes harkitsisi, ja Oulusta Helsinkiin taitaa olla vielä jokunen kilometri lisää.
Tästä vinkkelistä en sitten tiedä, minkä verran lisäarvoa tuo IG-sääntöpaketin käyttö verrattuna normaaliin Steamrolleriin/Mastersiin, paitsi että mitalisijat jaetaan jo kolmen ensimmäisen kierroksen perusteella. On kai se listanrakennus ja 75 pisteen peli jotain jännää ja uutta.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
Täs ois nyt syysfanan alustavat säännöt. Kolme kuukautta aikaa maalata listat valmiiks.
Turku - FANATIK 2014
WARMACHINE AND HORDES TOURNAMENT – IRON GAUNTLET 2015 WITH A TWIST
- Unofficial event
- Tournament is held at Turku Finland Saturday – Sunday 25-26.10.2014. There is an airport, harbour and hotels.
- Max ?? players.
- Six round event
- Winner gets a spot in a Iron Moot 2014 events Nordic invitational tournament in Sweden 21/11 - 23/11 2014. http://ironmoot.se/
Rules for whole tournament:
• Everyone plays gauntlet-rounds (<- the twist)
• Basic painting required
• Scenarios will be drawn from Iron Gauntlet 2015 scenarios randomly at the beginning of each round. Same scenario will not be played twice.
• Players are ranked as per normal Iron Gauntlet 2015 ruleset tiebreakers, except army points will not be used
• Top 4 players will NOT be locked to semifinals after preliminary rounds.
Rules for Saturday rounds:
• 3 x 50 points lists.
• divide & conquer - 1
• 4 rounds
• Character restrictions
• Deathclock rules: 60 minutes per player per game, the clock can be stopped for rulings and such. Deployment is clocked
Rules for Sunday Iron Gauntlet rounds:
• 1 x 75p lists for each IG-round
• 2 rounds
• No divide & conquer
• Lists are made based on saturdays 3 x 50 point lists. Please read the Iron Gauntlet rules for clarification.
• Deathclock rules: 72minutes per player per game. the clock can be stopped for rulings and such. Deployment is clocked.
• After pairing and scenario draw players will choose a warcaster/lock that will be played and reveal it to the opponent. After choosing warnoun players are required to use a timer for the 20 minutes of list building before games. If a player takes more than 20 minutes to build a list, the opponent scores 2cp´s before the game. If the opponent uses more than 25minutes to build a list he will forfeit the game.
• PLEASE READ IRON GAUNTLET 2015 RULES AT: http://files.privateerpress.com/op/I...t2015Rules.pdf
Rough schedule:
Saturday:
09.30-10.00: Registration
10.00-12.15: Round 1
12.15-13.00: Lunch break for 45 minutes
13.00-15.15: Round 2
15.15-17:30: Round 3
17.30-17.45: 15 minutes break
17.45-20:00: Round 4
Sunday: (2h 30min per game, 30 minutes of setup per game, one 45minute break)
09.30-10.00: Registration
10.00-10.30: Pairing and list building for round 5
10.00-12.30: Round 5
12.30-13.15: Lunchbreak for 45 minutes
13.15-13.45 Pairing and list building for final round
13.45-16.15 Final round
- Registration will open in about a month
- Final rules, info and stuff can get some tweaks before the registration opens
- There should be a free place to sleep in a school nearby.
- For more info you can post here or email [email protected]

Viimeksi muokannut shoddie, Su 03.08.2014 00:17. Yhteensä muokattu 9 kertaa.
Re: Virallinen IG vai epävirallinen IG
tos ois nyt alustavat fanasäännöt syksyks