Uusi Mestarien turnaus (13.-14.12.2014)
Uusi Mestarien turnaus (13.-14.12.2014)
Mestarien turnaus vuosimallia 2014 pelataan Lauttasaaressa Helsingissä 13.-14. joulukuuta.
vanhaa juttua:
Mestarien turnaus siirtyi tänä vuonna pois Ropeconista muun häppeningin tieltä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että turnaus olisi kokonaan kuopattu. Turnaus onkin nyt tarkoitus järjestää erillisenä tapahtumana loppuvuodesta. Ajankohtaa tukee sekin, että näin mukaan ehtivät myös conin jälkeen turnauksia voittavat pelaajat, jotka aiemmin ovat jääneet vähän paitsioon.
Hahmottelen tähän nyt suuntaviivoja turnaukselle. Halukkaat voivat ottaa kantaa ja lopullinen formaatti lyödään lukkoon elokuun aikana.
* Järjestetään jonain viikonloppuna marras-joulukuussa
* 8 osallistujaa
* Mukaan kaikkien tärkeiden turnausten* voittajat vuoden ajalta sekä puolustava mestari
* Loput osallistujat rankingin mukaan
* Turnauspaikkana nyt ekana vuonna Noppakerhon tilat Lauttasaaressa, myöhemmin myös mahdollisesti jossain muualla (esim. puolustavan mestarin kotikentällä?)
Viikonlopun formaatti voisi olla niin, että pelataan kaksi turnausta; yksi lauantaina ja yksi sunnuntaina. Kummastakin turnauksesta saa pisteitä sijoituksen mukaan ja voittaja on eniten pisteitä kerännyt. Toinen vaihtoehto voisi olla muuten sama, mutta kahden turnauksen jälkeen eniten pisteitä kerännyt kaksikko pelaa vielä yhden "mestaruusottelun" ratkaisten lopullisen voittajan. Tällöin tosin toinen turnaus pitäisi aloittaa jo lauantai-iltana, mutta haitanneeko tuo hirveästi... Jotain muutakin formaattia saa esittää, jos joku kuningasidea löytyy takataskusta.
* Niin se juttu onkin ratkaista millä kriteereillä valitaan nämä "tarkeät turnaukset", josta tähän kisaan pääsee mukaan. Aiemminhan on ollut helppoa kelpuuttaa kaikki mahdolliset turnausvoittajat, kun niitä ei puolen vuoden aikana kuitenkaan ole yli seitsemää. Tuo (toivottavasti!) ylittyy helposti jatkossa. Pitäiskö rajana pitää esim. 20 pelaajaa? Toisaalta alueellinen kattavuus tässä turnauksessa on ehdottoman toivottavaa, joten ehkä kriteerejä Helsinki-Turku akselin ulkopuolella olisi hyvä vähän helpottaa. Mikäköhän olisi paras ratkaisu?

Viimeksi muokannut Celebdae, To 16.10.2014 21:01. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.

Re: Uusi Mestarien turnaus
Laitetaas tähän muuten arkistointimielessä Mestarien turnauksen voittajat vuosien saatossa:
2009 Oskari Backman
2010 Jaakko Uusitupa
2011 Jaakko Uusitupa
2012 Sami Suikki
2013 Tero Särkijärvi
2009 Oskari Backman
2010 Jaakko Uusitupa
2011 Jaakko Uusitupa
2012 Sami Suikki
2013 Tero Särkijärvi
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Uusi Mestarien turnaus
Mä olin jotenki olettanu, että MT vedettäis kaavalla, että lauantaina on kaikille avoin turnausta (ns LCQ), jolloin kaikilla ois (edes teoreettinen) mahdollisuus päästä MThen vielä viime metreiltä. Sitte sunnuntaina vois olla ite MT, ja muille jotain sivu-WTBtä, ja samalla tulis varmaan vähän jengiä kattelemaan meininkiä, niin tulis vähän urheilujuhlan tuntua. Tällöin tietty ite MT ois vaan kaheksan pelaajan single elimination -turnaus; toi koko vklopun MT avaa tietty kuviota ihan eri tavalla. Jännä kyllä miten ihminen tekee oletuksia jollain perusteilla, vaikka mitään ei olla vielä puhuttu aiemmin.
Muutama sekalainen idea, mistä voi poimia jotain ajatusta:
- LCQ lauantaina, ja MT+WTB sunnuntaina
- Kahdeksalla pelaajalla kerkeis vetämään viikonloppuna yhet matsit kaikkia vastaan. Ei ehkä eeppisin lopetus kun turnaus voi ratketa jo jossain viimeistä edellisessä matsissa, mutta toisaalta vois olla aika eeppinen Iron Man -turnaus. Ja jollain tapaa tois aika nätisti sen "parhaista parhaimman" esiin.
- Lauantaina joku neljän (?) rundin lämmittelyturnaus, jonka tuloksista seedataan sunnuntain ratkaiseva pääturnaus (1v8 ja sillee).
Kuinka monta turnausta meillä mahtaa muuten olla vuoteen (tai lähinnä uniikkia turnausvoittajaa)? Esim rankingistä saa napsittua jonkun jantterin lisää jos jää vajaaksi, vai pitääköhän turnausten välillä tehdä jotain karsintaa? (Pitikö tossa ekan viestin "tärkeiden turnausten" tähdessä olla joku selostus vai hä?)
Lisätään nyt vielä, että mun mielestä ainaki on varmaan kaikinpuolin parempi, että MT irtoaa conin tohinoista. Conissa se tuntu vähän jäävän muun tohinan varjoon, ja nyt se varmaan helpommin kerääkin asemansa Virallisena Suomenmestaruusturnauksena.
Jaa nii, lisätään nyt vielä sekin, että kuulostaa ihan viihdyttävältä että MT järjestettäis voittajan kotikentällä seuraavana vuonna. Varsinkin jos koko eventti pelataan kahdeksan pelaajan kesken (ts toi mun LCQ-höpinä oli ihan metsään), niin ei pitäis kuitenkaan olla paha rasti, vaikka Perähikiän Pentti käviski voittamassa homman itelleen. Ja sit tietty jos ei vaan pyge järkkää Perähikiällä ni defaulttaa hesaan tai jotain.

"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Uusi Mestarien turnaus
Joo piti ja on editoitukin jo nyt. Tää onkin erittäin iso kysymys ja en oikein osaa sanoa mikä on oikea ratkaisu.TheEmu kirjoitti: Kuinka monta turnausta meillä mahtaa muuten olla vuoteen (tai lähinnä uniikkia turnausvoittajaa)? Esim rankingistä saa napsittua jonkun jantterin lisää jos jää vajaaksi, vai pitääköhän turnausten välillä tehdä jotain karsintaa? (Pitikö tossa ekan viestin "tärkeiden turnausten" tähdessä olla joku selostus vai hä?)
Muuten ihan mielenkiintoisia ajatuksia.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Uusi Mestarien turnaus
Helpoin ratkasu ois tietty ottaa mukaan seitsemän isoimman turnauksen voittajat, mutta eri asia on sitte että onko se oikea ratkasu...
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Uusi Mestarien turnaus
Näitten pyörittely oliki iha hauskaa puuhaa ku piti mennä ajoissa nukkumaan. Pari enemmän tai vähemmän validia ideaa:
- Pelaajat jaetaan kahteen tasavahvaan lohkoon (rankingin perusteella?). La pelataan kerran kaikkia vastaan lohkon sisällä ja su pleioffit (A1 v B4 jne).
- Pelaajat jaetaan kahteen lohkoon. Pelataan kerran kaikkia vastaan. Lohkojen vikat putoaa (tää on vähän ankee kyl putoajille). Loput kuus jaetaan kahteen lohkoon jotka pelaa keskenään. Vikat putoaa taas ja neljä jäljelle jäänyttä pelaa semifinaalit ja finaalit. Yhteensä siis 3+2+1+1 peliä mikä pitäis olla viel ihan pelattavissa vkloppuun.
- Pelaajat jaetaan kahteen tasavahvaan lohkoon (rankingin perusteella?). La pelataan kerran kaikkia vastaan lohkon sisällä ja su pleioffit (A1 v B4 jne).
- Pelaajat jaetaan kahteen lohkoon. Pelataan kerran kaikkia vastaan. Lohkojen vikat putoaa (tää on vähän ankee kyl putoajille). Loput kuus jaetaan kahteen lohkoon jotka pelaa keskenään. Vikat putoaa taas ja neljä jäljelle jäänyttä pelaa semifinaalit ja finaalit. Yhteensä siis 3+2+1+1 peliä mikä pitäis olla viel ihan pelattavissa vkloppuun.
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Uusi Mestarien turnaus
Näissä round robin -tyyppisissä turnauksissa (siis kaikki pelaa kaikkia vastaan) on se erittäin iso ongelma, että kaksi tai useampi pelaaja voi päätyä tasavoittoihin. Tällöin SoS ei myöskään luonnollisesti toimi tiebreikkerinä ja jonkun jatkopaikan (tai mestaruuden!) ratkaiseminen control pointeilla on aika meh. Saatika sitten jos nekin on tasan. Keskinäinen pelikään ei onnistu välttämättä, koska kolmella pelaajalla nuo voi olla ristiin. Lisäksi toi alkuperäinen idea lohkojaosta on sikäli vähän huono, että voittamalla ekana päivänä kaikki pelit koko homma voi kaatua kuitenkin heti alkuunsa vaikka paskaan noppaan. Ja kun kahdeksan turnausvoittajaa on kuitenkin mitä luultavimmin aika hyviä pelaajia kukin, niin jo pelkkien listojen sopiminen kutakin vastaan on helposti merkittävämpää kuin onko sijoittunut lohkossaan mille sijalle. Toisessa sit tosiaan tylsä, jos joltakulta loppuu pelit jo ekana päivänä.
Näitä huonoja puolia ei olisi tuossa kahden turnauksen systeemissä. Siinä voisi myös välissä viilata listojansa ja panosta riittäisi kaikilla lähes loppuun asti. Ja kliimaksin saisi tuolla systeemillä, että parhaat pisteidenkerääjät pelaavat erillisen finaalin lopuksi.
Mä luulisin, että tuollainen LCQ ei ehkä ole oikein tarpeellinen tässä. Turnauksia, joissa karsia on kuitenkin ihan riittävästi (ja tollasen voi tarvittaessa järjestää erillisenä vaikka pari viikkoa ennen). Helpottaa järjestelyjä kummasti, jos ei tartte varata kuin neljä pöytää ja myös, jos ei tartte mahduttaa mahdollisesti viiden kierroksen turnausta yhteen päivään. Jos tilaa on, niin voihan tuonne finaalitapahtumaan toivottaa kaikki katsojat tervetulleiksi pelailemaan pelejä muiden paikallaolijoiden kanssa... ja katselemaan, jos siltä tuntuu. Saisi siitä varmaan pientä lisäväriä mikäli tarve on.
Näitä huonoja puolia ei olisi tuossa kahden turnauksen systeemissä. Siinä voisi myös välissä viilata listojansa ja panosta riittäisi kaikilla lähes loppuun asti. Ja kliimaksin saisi tuolla systeemillä, että parhaat pisteidenkerääjät pelaavat erillisen finaalin lopuksi.
Mä luulisin, että tuollainen LCQ ei ehkä ole oikein tarpeellinen tässä. Turnauksia, joissa karsia on kuitenkin ihan riittävästi (ja tollasen voi tarvittaessa järjestää erillisenä vaikka pari viikkoa ennen). Helpottaa järjestelyjä kummasti, jos ei tartte varata kuin neljä pöytää ja myös, jos ei tartte mahduttaa mahdollisesti viiden kierroksen turnausta yhteen päivään. Jos tilaa on, niin voihan tuonne finaalitapahtumaan toivottaa kaikki katsojat tervetulleiksi pelailemaan pelejä muiden paikallaolijoiden kanssa... ja katselemaan, jos siltä tuntuu. Saisi siitä varmaan pientä lisäväriä mikäli tarve on.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Uusi Mestarien turnaus
Miten tossa sun systeemissä oli tarkoitus rikkoa tasurit? Vai ymmärsinkö oikein että turnauksista jaettais pisteitä vqikka 10-8-6-jne. Mitäs sitte kun kaks jantteria on ristiin kakkos ja kolmospaikoilla (ja vaik yks voittaa molemmat turnaukset) niin kakkos ja kolmossijat onki tasapisteissä (ja näist just pitäis erottaa se toinwn finalisti)?
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Uusi Mestarien turnaus
Pisteitä voi jakaa vaikka ihan suoraan sijoituksen mukaan (8-7-6-5...) tai sit vähän suuremmilla eroilla. Tasapisteissä antaisin edun sille, jolla on yksittäinen parempi sijoitus jommasta kummasta turnauksesta. Jos nämäkin tasan, niin kumpi sijoittui jälkimmäisessä turnauksessa paremmin.TheEmu kirjoitti:Miten tossa sun systeemissä oli tarkoitus rikkoa tasurit? Vai ymmärsinkö oikein että turnauksista jaettais pisteitä vqikka 10-8-6-jne. Mitäs sitte kun kaks jantteria on ristiin kakkos ja kolmospaikoilla (ja vaik yks voittaa molemmat turnaukset) niin kakkos ja kolmossijat onki tasapisteissä (ja näist just pitäis erottaa se toinwn finalisti)?
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
- Ihme_apina
- Viestit: 1134
- Liittynyt: To 20.01.2005 14:58
- Paikkakunta: Raisio
Re: Uusi Mestarien turnaus
Paras paikka weak-side-win tiebreakerille koska paljon pelejä.
GreenMeanie kirjoitti: ... en oo mikää "Nätti Nakuna" niiku hebe
Veripallo kirjoitti:PELI 2 (vs eLylyth) Destruktion.
Pudotan Rahnin. Kävelen kolme tuumaa depolta ja kuolen.
Re: Uusi Mestarien turnaus
Voisit vähän avata mikä tää ylipäätänsä on.Ihme_apina kirjoitti:Paras paikka weak-side-win tiebreakerille koska paljon pelejä.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Uusi Mestarien turnaus
Se on tietty Hermannin itse keksimä ja patentoima netrunnerista ripattu tiebreaker-systeemi, jota Hermanni joskus aiemmin jo hehkutti.
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
Re: Uusi Mestarien turnaus
Googlen perusteella jonkun netrunner-yhteyden löysin, mut en mitään oikeasti järkevää selitystä.petskules kirjoitti:Se on tietty Hermannin itse keksimä ja patentoima netrunnerista ripattu tiebreaker-systeemi, jota Hermanni joskus aiemmin jo hehkutti.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Uusi Mestarien turnaus
Weak side winnissä katotaan, että kuinka monta peliä oot voittanu vähemmän voittavalla pakalla/armeijalla/whatever. Eli jos voitan Harbinksterilla 3 peliä ja Thyralla 1, mun weak side win -tiebreaker on sama ku Thyran voitot, eli 1. Suurena yllätyksenä isommalla numerolla pääsee paremmille sijoille muuten tasavoitoissa oltaessa.
- Ihme_apina
- Viestit: 1134
- Liittynyt: To 20.01.2005 14:58
- Paikkakunta: Raisio
Re: Uusi Mestarien turnaus
Pelaajan WSW-pisteet = voittojen määrä listalla jolla voitettu vähemmän pelejä.
Jos ny jaakko pelaat hale1-hale2 ja voitat toisella 3 peliä ja toisella 4 niin wsw = 3.
Teemu pelaa 6 voittoo eMorvyl ja hävii yhen Cromakil ni wsw on 0.
Jos ny jaakko pelaat hale1-hale2 ja voitat toisella 3 peliä ja toisella 4 niin wsw = 3.
Teemu pelaa 6 voittoo eMorvyl ja hävii yhen Cromakil ni wsw on 0.
GreenMeanie kirjoitti: ... en oo mikää "Nätti Nakuna" niiku hebe
Veripallo kirjoitti:PELI 2 (vs eLylyth) Destruktion.
Pudotan Rahnin. Kävelen kolme tuumaa depolta ja kuolen.
Re: Uusi Mestarien turnaus
Hmm.. Toi teoriassa sopisi koko sakin round robin -sarjaan, mutta sit taas toi(kin) on helposti tasan ja siten hyödytön. Siitä saisi myös yhden tiebreikkerin kahden erillisen turnauksen systeemiin, mutta sit ainakaan castereita ei voisi käytännössä vaihtaa turnausten välissä. No mietitään ja lisää formaattiehdotuksia mieluitenkin mahdollisimman pitkälle pureskeltuna saa ehdottomasti laittaa!Drak kirjoitti:Weak side winnissä katotaan, että kuinka monta peliä oot voittanu vähemmän voittavalla pakalla/armeijalla/whatever. Eli jos voitan Harbinksterilla 3 peliä ja Thyralla 1, mun weak side win -tiebreaker on sama ku Thyran voitot, eli 1. Suurena yllätyksenä isommalla numerolla pääsee paremmille sijoille muuten tasavoitoissa oltaessa.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Uusi Mestarien turnaus
Jos kyseessä on ns. "suomen metaruus" - turnaus, niin eikös tällöin double elimination olisi hyvä vaihtoehto?
Kuitenkin: jos tuut voittamaan turnausta niin tuut voittamaan turnausta, siinä vaiheessa kun turnausvoitto ei enää ole mahdollinen -ei varmaan tartte enää pelata.
JOS double elimination on se mitä haetaan, niin siihen sivuun voi pelaa jotain WTB/casterdraft tjsp sivutoimintaa...

Always argue with Idiots. Bring them down to my level, and beat them with my experience
Re: Uusi Mestarien turnaus
Kyl mä näkisin jotain arvoa myös muilla sijoituksilla, ainakin nyt kun mukana on kuitenkin 8 pelaajaa. Varmaan ihan jees ois olla esim. pronssilla "SM-kisassa"? Tietysti tää on ihan itse kunkin preferensseistä kiinni. Oisko se sit kivaa tulla viikonlopuksi pelaamaan ja huomata lauantaina klo 13 että tää olikin nyt tässä? Ehkä siksi suosisin sellaista formaattia, jossa jännitys mahdollisimman monella säilyy mahdollisimman pitkään, mutta kuitenkin jossa lauantainkin peleillä on merkitystä.MaSSacRe kirjoitti:Jos kyseessä on ns. "suomen metaruus" - turnaus, niin eikös tällöin double elimination olisi hyvä vaihtoehto?
Kuitenkin: jos tuut voittamaan turnausta niin tuut voittamaan turnausta, siinä vaiheessa kun turnausvoitto ei enää ole mahdollinen -ei varmaan tartte enää pelata.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Uusi Mestarien turnaus
Kyl mua salaa hotsittais 8 pelaajaa, 7 rundia. Kyl siinä on aika ihme, jos oikeesti ei tiebreakereillä löydy tulosta.
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
Re: Uusi Mestarien turnaus
Jonkin verran on tullu pelattua (ihan helvetisti) warcraft kolmosta kilpailullisesti. Jos on turnaus jossa haetaan sitä turneen voittoa, kuten SM-kisat, niin kaks parasta systeemiä on ylivoimasesti ollut double elimination bo1 tai sitte single elimination bo3. Ensimmäisessä voi hävitä kerran ja on silti kiinni vielä voitossa jos kolaa koko losers bracketin läpi. Jälkimmäinen ois kolmen listan turnee ja jokanen pelaaja pelaa toisiaan vastaan kahdesta voitosta. Jos häviää niin tippuu pois. Masiinassa on kyl paljon pidemmät pelit ku warcraftissa ni en tiedä miten sitte aikataulullisesti sujuu nää formaatit.