Kuiskutellaan Whisperillä
Valvoja: Peliporukkavalvojat
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Iteki tuolla FF-konsertissa Tampereella - vaikka tuunkin ehkä jo lauantaina takaisin enkä jää 'coneilemaan.
Tuo syyskuun eka sunnuntai on netrunnerille varattu, ja nää kaks asiaa olis saanut ihan hyvin mahtumaan. En tiedä sitten mitä muuta ne on sinne keksineet.
Tulinkin tässä kirjoittamaan vartavasten että mie en jouda organisoimaan näitä hommia tänä syksynä. Pelaan liigan ja järkätään Ostium, mutta muuhun organisoitiin en jouda mitenkään. Elämä, koulu, koulu ja elämä, työt, ja kaikki. En pysty.
Mutta esim. pöytiä ja muita voidaan roudailla tarvittaessa aina minne tarvitaan, kunhan joko mie, Antti tai Esku ollaan kaupungissa. :) Ja SEN pitäis onnistua syksyn mittaa kyllä.
Eli hyvä Juha että otat ja organisoit. Ou jee.
Tuo 12.-14. on varmaan ihan hyvä vaikka pari meistä ei pääsiskään jos saatte esim. Juha siun väestä meisingit aikaiseksi. Sinne jos joutaa ketä tahansa muita niin meisingithän on silloin jo taattu. Lisäksi Jarvan maalauskomppania paikalle?

Hmm... mistähän me sitten pöydät/maastot saadaan ryöstettyä? Entäs onko kenelläkään peräkärryä lainata? Skenutkin pitäisi keksiä!Rune kirjoitti:Iteki tuolla FF-konsertissa Tampereella - vaikka tuunkin ehkä jo lauantaina takaisin enkä jää 'coneilemaan.
Tuo syyskuun eka sunnuntai on netrunnerille varattu, ja nää kaks asiaa olis saanut ihan hyvin mahtumaan. En tiedä sitten mitä muuta ne on sinne keksineet.
Tulinkin tässä kirjoittamaan vartavasten että mie en jouda organisoimaan näitä hommia tänä syksynä. Pelaan liigan ja järkätään Ostium, mutta muuhun organisoitiin en jouda mitenkään. Elämä, koulu, koulu ja elämä, työt, ja kaikki. En pysty.
Mutta esim. pöytiä ja muita voidaan roudailla tarvittaessa aina minne tarvitaan, kunhan joko mie, Antti tai Esku ollaan kaupungissa. :) Ja SEN pitäis onnistua syksyn mittaa kyllä.
Eli hyvä Juha että otat ja organisoit. Ou jee.
Tuo 12.-14. on varmaan ihan hyvä vaikka pari meistä ei pääsiskään jos saatte esim. Juha siun väestä meisingit aikaiseksi. Sinne jos joutaa ketä tahansa muita niin meisingithän on silloin jo taattu. Lisäksi Jarvan maalauskomppania paikalle?
-Juha-
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Antti ja Esku on kaupungissa - niiden avulla pöydät. :) Ja maastot.sutenööri kirjoitti:Hmm... mistähän me sitten pöydät/maastot saadaan ryöstettyä? Entäs onko kenelläkään peräkärryä lainata? Skenutkin pitäisi keksiä!Rune kirjoitti:Iteki tuolla FF-konsertissa Tampereella - vaikka tuunkin ehkä jo lauantaina takaisin enkä jää 'coneilemaan.
Tuo syyskuun eka sunnuntai on netrunnerille varattu, ja nää kaks asiaa olis saanut ihan hyvin mahtumaan. En tiedä sitten mitä muuta ne on sinne keksineet.
Tulinkin tässä kirjoittamaan vartavasten että mie en jouda organisoimaan näitä hommia tänä syksynä. Pelaan liigan ja järkätään Ostium, mutta muuhun organisoitiin en jouda mitenkään. Elämä, koulu, koulu ja elämä, työt, ja kaikki. En pysty.
Mutta esim. pöytiä ja muita voidaan roudailla tarvittaessa aina minne tarvitaan, kunhan joko mie, Antti tai Esku ollaan kaupungissa. :) Ja SEN pitäis onnistua syksyn mittaa kyllä.
Eli hyvä Juha että otat ja organisoit. Ou jee.
Tuo 12.-14. on varmaan ihan hyvä vaikka pari meistä ei pääsiskään jos saatte esim. Juha siun väestä meisingit aikaiseksi. Sinne jos joutaa ketä tahansa muita niin meisingithän on silloin jo taattu. Lisäksi Jarvan maalauskomppania paikalle?
-Juha-
Kärrystä en tiedä.
Skenut on heleppo! :) Teette vaan.
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Jos meitä tulee kolme tuona viikonloppuna pelailemaan niin tointaako tätä järjestää? Taitaa tuo Tracon ja muut meiningit samalla viikonloppuna syödä meidän pelaajat.
-Juha-
-Juha-
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Sais Örkki-Ollin, Pekan ja sit viel yhden ainakin paikalle?
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Esku saattais olla tulossa, sekä ehkä Jarvan maalauskohortti?Salsa kirjoitti:Sais Örkki-Ollin, Pekan ja sit viel yhden ainakin paikalle?
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Jarva puhui tuossa että tuona viikonloppuna on töitä + Tracon kiinnostaa, jos nyt oikein ymmärsin. Soittelen tässä nyt kavereitani läpi jos joutaisivat pelailemaan.Rune kirjoitti:Esku saattais olla tulossa, sekä ehkä Jarvan maalauskohortti?Salsa kirjoitti:Sais Örkki-Ollin, Pekan ja sit viel yhden ainakin paikalle?
-Juha-
- Sör-Skaven
- Viestit: 693
- Liittynyt: Pe 20.02.2009 20:19
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Mä tuun varmaan lauantai illasta chillaamaan sinne, ku on päivisin töitä. Jos vaikka teidän pelien jälkeen jotkut vois pelata tag team pelin!? Olis siistiä. :P
-Joonas
-Joonas
That which is wrong with the world that we cannot fix with the blades of our axes, we shall surely avenge.
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Tuo viikonlopun vaihtuminen vähän vaikeuttaa, mut ainakin pyörähtämään ja fiilistelemään ehdin, ihan koko viikonlopuksi omaa panosta ei pysty lupaamaan, kun olin valmistautunut tähän nyt alkavaan viikonloppuun. Toivottavasti pelit kuitenkin järjestyvät!
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Oma Traconiin lähtöni tosiaan varmistui, joten en valitettavasti pääse figustelemaan paikalle.
- Varapalmus
- Viestit: 720
- Liittynyt: Ke 17.07.2013 18:46
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Alkaa näyttää siltä että porukkaa tulee melko vähän paikalle. Viikonlopun siirto saattaa kohtapuolin olla paras idea.
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Khyllä, siellä taisi olla jotain muuta meininkiä parille seuraavalle viikonlopulle, pitää käydä katsomassa vapaita viikonloppuja.Varapalmus kirjoitti:Alkaa näyttää siltä että porukkaa tulee melko vähän paikalle. Viikonlopun siirto saattaa kohtapuolin olla paras idea.
-Juha-
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Ei mitään, vaikka kuiskuttelut menikin puihin, pian on nimittäin täys supina päällä. Kohta pyörähtää liiga käyntiin, niin sit riittää pelaamista jengillä! Stay tuned!
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Kerettiin tosiaan jutella jo alustavia hommia sunnuntai-iltana. Kai kaikilla on luurankoja tarpeeksi kaapeissa? ;)
Mistähän mie saan omani...
Mistähän mie saan omani...
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Oh noes! Tuleeko End times liigaan? LOHIKÄÄRMELORDEJA KAIKILLE!!!...Rune kirjoitti:Kerettiin tosiaan jutella jo alustavia hommia sunnuntai-iltana. Kai kaikilla on luurankoja tarpeeksi kaapeissa? ;)
Mistähän mie saan omani...
-Juha-
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Ehkä enemmän temaattisesti, mut kyllä Nagash on läsnä. Ja von Frukost. Pahaa settii tulossa!
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Noes! Olin jo kaivamassa HeroQuestin laatikosta luurankoja, bombeja ja vessapaperimuumioita Waldbergin/Mäntymannun tueksi! :DLorindel kirjoitti:Ehkä enemmän temaattisesti
Ei mutta siistiä että liiaga alkaa nyt pian. Rupeaisin jo sutimaan *ulli pystyssä lisää nappeja jos ylipapisto ei painaisi päälle kuin Tom of Finland.
Eyes that fire and sword have seen
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.
Re: Kuiskutellaan Whisperillä
Johan nyt. Kaikki ilkeyden pimeät asiat ja nyt jopa Nagash Swedlandin *ulleja katsomassa?
Sentään liiga starttaa, vaikka viikonloppumättöjä ei syntynytkään. Saisikohan oman Emporen maalaamista jatkettua...