Silverin Ropecon 2015 -projekti
Silverin Ropecon 2015 -projekti
Kun tuo Pike & Shotte -megabattle ei kuitenkaan ottanut vielä ihan niin hyvin tulta allensa kun olin toivonut, niin ajattelin vähän kartoittaa kiinnostusta porukalta mitä te olisitte kiinnostuneita kokeilemaan.
Luukun 1 takana on: All Quiet on the Martian Front- tätä demotin viime vuonna ja peli on kyllä hauska, joskin tuo perussetillä demottaminen kävi vähän puisevaksi
- nyt on KS Wave 2:nkin kamat tulleet ja marsilaiset pääsevät käyttämään lobototoneja (lue: zombimaisia slicereitä/ampujia) ja droneja
- toimisi ehkä parhaiten yksittäisenä isomman pelin esittelynä, mutta vaatisi kyllä sitten myös säännöt osaavan avustajankin (Hammerheart?)
Luukun 2 takana on: Pike & Shotte -demotus
- koska tuo megabattle ei oikein ottanut tuulta alleen toivomissani määrin, voisi demotus herättää ihmisten kiinnostusta peliä kohtaan
- demotus kuitenkaan "pienellä" (muiden pelien standardikokoisella) pöydällä pienellä yksikkömäärällä ei kuitenkaan välttämättä anna kauhean realistista kuvaa pelistä, mutta toisaalta perusmekaniikasta päässee perille
- tämä vaatisi näistä vaihtoehdoista ehkä eniten työtä, joten en ole ihan älyttömän innostunut
Luukun 3 takana on: Carnevale 2nd ed
- ensisijaisesti kiinnostaisi 3-4 -kierroksen kamppiksen vetäminen, mutta tämä vaatisi myös pelaajiakin vähintään yhteensä sen 6 kpl (mulla on kamppiskokoiset armeijat 4 jengille, joten jos haluaa osallistua, niin lainafiguja kyllä löytyy)
- 2. vaihtoehto on demotus, mutta tosiaan viime vuonna alakerrassa tehty demotus oli aika yksinäistä, joten mieluimmin tekisin 2 demopöytää ja ottaisin jonkun toisen kaveriksi demottamaan (Hammerheart?, NorjanPaavi?)
Luukku 4 on sitten villi kortti: Ganesha Games
- Sääntökirjoja on printattuna hyllyssä useampaa eri varianttia, mutta käytännön kokemusta ei ole ehtinyt vielä kertyä.
- Toisaalta esim. Song of Blades and Heroesiin melkein jokaiselta löytyy figut ja olisihan se ihan hassu peluuttaa vaikka Flying Leadilla ekaa maailmansotaa skirmishinä
..
Eli oma preferenssi olisi Carnevale 2nd ed -julkaisukamppis, mutta olen avoin yleisön toiveille. Mitä TE haluatte multa tänä vuonna?

Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!

Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Eli koska innostus aiheeseen on näin suurta, taidan taipua tuohon Carnevale 2nd ed demotukseen.
Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Se on conissa vähän huonona puolena, että iso osa porukasta on kiinni vähintään ison osan viikonlopusta kaikenmaailman turnauksissa ja vielä muu ohjelma ja demotukset päälle. Varsinkin useaa säännöstöä aktiivisesti pelaavalle ei välttistä jää juurikaan ohjelmasta vapaata aikaa täytettäväksi kaikella pikkukivalla.
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
No niinpä. Toisaalta nyt ei tarvitse hirveästi alkaa pistää paukkuja Carnevale-kamppiksen suunnitteluun, kun se ei tässä vaiheessa tämän enempää jaksa väkeä innostaa. Demotusten osalta ajattelin lähinnä katsoa onko johonkin erityisesti kiinnostusta.
- Pike & Shottea pitäisi pelata vähän enemmän ennen kuin sitä viitsisi suuremmin demottaa ja toisaalta se on pelinä vähän torso, jos demotetaan vain 2 rykmenttiä per puoli. Peli vaatii myös sen verran nappeja kentälle, että demotus on vähän epäkiitollista muille, kuin jo valmiiksi historialliselle puolelle pahasti kallellaan oleville (ai tää vaatis periaatteessa tuplakokosen pöydän hammeriin verrattuna ja 150-300 figua per puoli?!) Hemmetin kiva peli kyllä noin muuten, mutta oikeasti paremmin markkinointi toimisi näyttävällä megabattlella.
- All Quiet on the Martian Front on myös hauska peli, mutta demotettavana vähän epäkiitollinen, kun startteriskenaariolla ei hirveästi varianssia saa aikaiseksi
- Carnevale 2nd ed on taas no-brainer ja sillä on sentään passiivinen pelaajakunta, jota voisi hiljalleen herätellä. Nähtävästi ei vielä kamppikseen saakka, mutta ehkä demotus saa porukkaa siihenkin suuntaan myöhemmin innostumaan.
- Pike & Shottea pitäisi pelata vähän enemmän ennen kuin sitä viitsisi suuremmin demottaa ja toisaalta se on pelinä vähän torso, jos demotetaan vain 2 rykmenttiä per puoli. Peli vaatii myös sen verran nappeja kentälle, että demotus on vähän epäkiitollista muille, kuin jo valmiiksi historialliselle puolelle pahasti kallellaan oleville (ai tää vaatis periaatteessa tuplakokosen pöydän hammeriin verrattuna ja 150-300 figua per puoli?!) Hemmetin kiva peli kyllä noin muuten, mutta oikeasti paremmin markkinointi toimisi näyttävällä megabattlella.
- All Quiet on the Martian Front on myös hauska peli, mutta demotettavana vähän epäkiitollinen, kun startteriskenaariolla ei hirveästi varianssia saa aikaiseksi
- Carnevale 2nd ed on taas no-brainer ja sillä on sentään passiivinen pelaajakunta, jota voisi hiljalleen herätellä. Nähtävästi ei vielä kamppikseen saakka, mutta ehkä demotus saa porukkaa siihenkin suuntaan myöhemmin innostumaan.
Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
- Hammerheart
- Viestit: 3207
- Liittynyt: La 01.02.2003 16:52
- Paikkakunta: Espoo
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Miten olisi niinkin pähkähullu idea kuin Carnevale kamppis + demo. Eli vähän niin kuin osallistumispeli tavallaan. Kaksi pöytää vierekkäin. Mahdollista tulla vanhoille parroille (minä, Jussi, jne) tulla pelaamaan, mutta myös uusille demottumaan. Kehität jotenkin ovelan juonikulun (vähän kuin GM ikään) ja annat jutun soljua pelien tulosten mukaan uusiin juttuihin. Funtsit valmiiksi skenuja ja tapahtumia ja esittelet niitä sitä mukaa, miten juttu kehittyy.
Carnevalea kun voi muutenkin vetää kuin puolittain ropea pelauttaisi, niin voisi tavallaan siitä maailmasta ammentaa.
En tiedä, aika käsienheiluttelutasolla toki, mutta olisiko tuossa potentiaalia?

Inouj kirjoitti:Väliin tietty kommentoi joku pelihipsteri, joka ei tiedä kommentoimastaan asiasta mitään, siirryttyään jo vuosia sitten pelaamaan GW:n main stream tuotteita "parempia" pelejä.
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Hmm... freeflow-kamppis voisi periaatteessa toimia ideana, mutta pyörittäminen olisi haasteellista ja yksin se ei käytännössä onnistuisi. Demopöydän skenu olisi kuitenkin käytännön syistä kiinteä ja "kamppispöydällä" voisi valita 2-3 eri skenusta ja tarvittaessa voisi samanaikaisesti pyörittää kahtakin demoa. Ja sitten juonellisesti siihen pitäisi ympätä strutsipoolo ja karhennetut turtanat...
Eikös käsienheiluttelu tulkita yleensä vapaaehtoiseksi ilmoittautumiseksi?
Eikös käsienheiluttelu tulkita yleensä vapaaehtoiseksi ilmoittautumiseksi?
Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Iso osa tätä kautta tavoitettavasta väestä voi tosiaan olla jo sitoutunut ns. pääpelien turnauksiin osallistujina ja/tai järjestäjinä. Random-sektorilla taas on paljon henkilökohtaisia suosikkeja ja vaarana on, että ajaudutaan taas "yhtä monta eri peliä kuin osanottajaa" -limboon.
Omat suunnitelmani ovat vielä vähän sekavassa tilassa. Talvi oli muita velvoitteita täynnänsä. Mikään ei edistynyt figuosastolla. Keväällä voi olla vielä vähän reissaamista ja coni tulee häiritsevän varhain. Siksi ei huvittaisi sitoutua useampaan panostusta vaativaan numeroon. Panostukseksi lasketaan tässä jo sääntöjen kertaus. Esim. entisen Carnevale-pöydän kuntoonlaitto ja roudaus ovat sitä myös. Onnistuu, mutta rajaa samalla jotain muuta pois. Toinen luonnoslistalla ollut juttu on projekti G, joka myös onnistuu mutta vaatii aika täysipainoista omistautumista. Silloin en ainakaan kampanjoi mitään samalla kertaa.
Että tuota...valintojen maailma. Taas pitäisi löytää peli tai korkeintaan pari, jotka sijoittuvat johonkin pienimmän neliösumman optimiin kaikkien järjestäjien/osallistujien suhteen.
Noppakerholla on tietysti myös vino pino pelejä suunnittelulistalla. Monessako sortissa kulkee tolkun raja?

- Martian Frontista en tiedä mitään. Voin kokeilla. En mahda tyrkyttäytyä järjestämiseen tai materiaalin toimitukseen.
- Pike & Shotte lienee ihan kiva nopanheittelypeli, vähän niin kuin koko sarja. En toimita tähänkään, tällä aikataululla.
- Carnevaleen on kamaa. Kakkosedikasta en vielä tiedä mitään. Kuten sanottu, onnistuu jos ottaa hommakseen.
- Ganeshan pelejä on pelattu ja tuota...ainakin pääsee verrattaen vähällä sekä figujen että sääntöjen suhteen. Itse systeemit ovat aika karvalakkikamaa, mutta perusmekaniikan helppous antaa tilaa panostaa skenaarioon niin että touhu pysyy ketteränä.
Noppakerholla on tietysti myös vino pino pelejä suunnittelulistalla. Monessako sortissa kulkee tolkun raja?
Peikkojen äly on hitaanlainen ja ne epäilevät kovasti kaikkea mikä on niille uutta.
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
No N&T näyttäisi profiloituvan tuonne historialliselle puolelle, joten siinä mielessä voisi ehkä enemmän fokusoitua skirmisheihin, kun niistä oikeasti on enemmän kokemusta... hmm... jösses... Implacable/X:n perustamisesta alkaa olla jo kohta 10 vuotta! Ikäkriisi! Enemmänhän mä olen kohta pyörinyt skirmishpuolella kuin GW-puolella!
Multa siis löytyy Carnevaleen heittämällä 2-3 pöytää ja lisäksi kiinnostaisi tehdä vielä pöytä WorldWorksGamesin Cathedrae Noctis -settiä käyttäen pahville+kapalevylle. Menisi sinänsä hyvin tuohon uusien armeijoiden teemaan. Kooltaan toi tosin olisi 'vain" 12" x 18", kun Carnevalen tila olisi mieluimmin se 30" x 30". Toki hautuumaata ja puita saisi kyllä tungettua tuohon mukaan, mutta siltikin piha jäisi varmaan käytöllä aika pieneksi ja kauhean monta erilaista skenaariota tuolla ei Carnevalen perspektiivistä voi pelata...
Multa siis löytyy Carnevaleen heittämällä 2-3 pöytää ja lisäksi kiinnostaisi tehdä vielä pöytä WorldWorksGamesin Cathedrae Noctis -settiä käyttäen pahville+kapalevylle. Menisi sinänsä hyvin tuohon uusien armeijoiden teemaan. Kooltaan toi tosin olisi 'vain" 12" x 18", kun Carnevalen tila olisi mieluimmin se 30" x 30". Toki hautuumaata ja puita saisi kyllä tungettua tuohon mukaan, mutta siltikin piha jäisi varmaan käytöllä aika pieneksi ja kauhean monta erilaista skenaariota tuolla ei Carnevalen perspektiivistä voi pelata...
Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
- NorjanPaavi
- Viestit: 1704
- Liittynyt: To 21.12.2006 21:08
- Paikkakunta: Kirkkonummi
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Ai niin täälläkin huudeltiin. Mikä ettei, tosin tän vuoden Ropecon on edelleen hieman kysymys merkki? Eli mitään plääniä tai muuta en ole tehnyt saati sitten tiedä millä aikataululla pääsen osallistumaan? Infinitylle on varattu ilmeisesti huimat 9h eli se varmaan jää pois, kun muuten syö yhden kokonaisen päivän melkein. Kuitenkin kun Conissa ois muutakin kivaa tehtävää kuin pelkkä yks turnaus. Toki siis myös Eden ja muut Skirmishit vielä ilmeisesti aika avoimia tuon suhteen niin ei osaa sanoa yhtään.Hammerheart kirjoitti:Miten olisi niinkin pähkähullu idea kuin Carnevale kamppis + demo. Eli vähän niin kuin osallistumispeli tavallaan. Kaksi pöytää vierekkäin. Mahdollista tulla vanhoille parroille (minä, Jussi, jne) tulla pelaamaan, mutta myös uusille demottumaan. Kehität jotenkin ovelan juonikulun (vähän kuin GM ikään) ja annat jutun soljua pelien tulosten mukaan uusiin juttuihin. Funtsit valmiiksi skenuja ja tapahtumia ja esittelet niitä sitä mukaa, miten juttu kehittyy.
Carnevalea kun voi muutenkin vetää kuin puolittain ropea pelauttaisi, niin voisi tavallaan siitä maailmasta ammentaa.
En tiedä, aika käsienheiluttelutasolla toki, mutta olisiko tuossa potentiaalia?
Mutta miksi ei Carnevalea? Voisi olla ihan hyvä idea niin saisi vihdoin Killan maalattua. Eiväthän ne ole kuin n. kaksi vuotta nököttäneet pöydällä pohjamaaleissa.
- Hammerheart
- Viestit: 3207
- Liittynyt: La 01.02.2003 16:52
- Paikkakunta: Espoo
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Mä vissiin järkkäilen Eden-turnausta perjantaina, Infinitytän lauantaina ja Malifauxaan sunnuntaina. En tiedä kuinka hulluksi siinä tulee. Luultavasti aikamoisen.Silveri kirjoitti:Eikös käsienheiluttelu tulkita yleensä vapaaehtoiseksi ilmoittautumiseksi?
Inouj kirjoitti:Väliin tietty kommentoi joku pelihipsteri, joka ei tiedä kommentoimastaan asiasta mitään, siirryttyään jo vuosia sitten pelaamaan GW:n main stream tuotteita "parempia" pelejä.
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Hammerheart kirjoitti:Mä vissiin järkkäilen Eden-turnausta perjantaina, Infinitytän lauantaina ja Malifauxaan sunnuntaina. En tiedä kuinka hulluksi siinä tulee. Luultavasti aikamoisen.
Eli HH on ilmeisesti feilannut jo nyt sanity-checkinsä ja viettää tän Carnevalen osalta aikansa Ospedale dei Malati di Mentessä, eikä tämän vuoksi kykene osallistumaan pyöritykseen. NP:n osalta jäi epäselväksi oliko tämä puolto osallistumiselle vaiko organisointiavustukselle (kyse lähinnä käytännön pyörityksestä ja demotuksesta conissa - 2nd edikkaa pitää myös pelata muutamaan otteeseen ennen conia *gasp!*)?NorjanPaavi kirjoitti:Mutta miksi ei Carnevalea? Voisi olla ihan hyvä idea niin saisi vihdoin Killan maalattua. Eiväthän ne ole kuin n. kaksi vuotta nököttäneet pöydällä pohjamaaleissa.
Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
- NorjanPaavi
- Viestit: 1704
- Liittynyt: To 21.12.2006 21:08
- Paikkakunta: Kirkkonummi
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Oh my do I have to? No se vois kyllä olla ihan kivaa vaihtelua. Eihän tässä taas ole tullut pelattua kahta peliä putkeen samaa peliä. :PSilveri kirjoitti: 2nd edikkaa pitää myös pelata muutamaan otteeseen ennen conia *gasp!*)?
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Onko mitään ideaa teemaksi? Tällä hetkellä mulla lähinnä pyörii päässä ajatus "Luccio è un pesce" -ravintolan nimellä tilatusta turtanalähetyksestä ja huhusta, että kyseistä kalaa (karhennettuna) syöneet ovat jostain syystä kääntyneet lähes systemaattisesti Dagonin kultisteiksi ja asialle tarvitsisi tehdä jotain.
Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
- Hammerheart
- Viestit: 3207
- Liittynyt: La 01.02.2003 16:52
- Paikkakunta: Espoo
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Sounds fishy. Myös jonkinlaista deja vu ilmiötä havaittavissa =DSilveri kirjoitti:Onko mitään ideaa teemaksi? Tällä hetkellä mulla lähinnä pyörii päässä ajatus "Luccio è un pesce" -ravintolan nimellä tilatusta turtanalähetyksestä ja huhusta, että kyseistä kalaa (karhennettuna) syöneet ovat jostain syystä kääntyneet lähes systemaattisesti Dagonin kultisteiksi ja asialle tarvitsisi tehdä jotain.
Inouj kirjoitti:Väliin tietty kommentoi joku pelihipsteri, joka ei tiedä kommentoimastaan asiasta mitään, siirryttyään jo vuosia sitten pelaamaan GW:n main stream tuotteita "parempia" pelejä.
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Hammerheart kirjoitti:Sounds fishy. Myös jonkinlaista deja vu ilmiötä havaittavissa =DSilveri kirjoitti:Onko mitään ideaa teemaksi? Tällä hetkellä mulla lähinnä pyörii päässä ajatus "Luccio è un pesce" -ravintolan nimellä tilatusta turtanalähetyksestä ja huhusta, että kyseistä kalaa (karhennettuna) syöneet ovat jostain syystä kääntyneet lähes systemaattisesti Dagonin kultisteiksi ja asialle tarvitsisi tehdä jotain.

Onhan tässäkin deep one hybrideitä... :P
Toinen vaihtoehto nimeksi olisi "Fratelli pesce baciare -ristorante", ("Phishkisser bros", jos mennään alkuperäiseen lähteeseen)
Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Ropeconin Kokemuspiste on täyttymässä aika kovaa vauhtia. Jos tekee mieli siis jotain demota niin nyt kannattaa heti pistää sähköpostia [email protected] jos ei ole vielä näin tehnyt.
Isojen pelien demot puuttuu vielä kokonaan ja olisi tosi siistiä jos niitä joku haluaisi ruveta järkkäämään. Eli WHFB/40K/WM/H demoja ei ole vielä. Pieniäkin pelejä saa toki tulla näyttämään.
Aaro Viertiö
Kokemuspistevastaava, Ropecon 2015
Isojen pelien demot puuttuu vielä kokonaan ja olisi tosi siistiä jos niitä joku haluaisi ruveta järkkäämään. Eli WHFB/40K/WM/H demoja ei ole vielä. Pieniäkin pelejä saa toki tulla näyttämään.
Aaro Viertiö
Kokemuspistevastaava, Ropecon 2015
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Alustavan "jotain jossain välissä" -mailin pistinkin jo, mutta nyt pitäisi varmaan sopia Dolmotin kanssa tehdäänkö me tämä demotus osin yhteistyönä esim. vierekkäisillä pöydillä, kun karkeasti cthulhuteemoissa molemmat kuitenkin liikutaan.
Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Kai teillä on sitten hienot kultistikaavut kanssa?
Re: Silverin Ropecon 2015 -projekti
Mä harkitsin pukeutuvani bautaan, mutta sitä ei ehdi tehdä itse, ja sekä tricornen ja tabarron hankkiminen lisäksi verottaisi turhan paljon lompakkoa.