Ehdotus: dioraama kilpailu!
-
hyytelöperuna
Ehdotus: dioraama kilpailu!
Eräänä päivänä tuli mieleen että kun viime kilpailusta on ollut aikaa niin olisi kiva jos Sotussa pidettäisiin uusi kilpailu. Nyt aihe voisisi olla dioraamat.
Kilpailussa annettaisiin ensin aihe josta kaikki osallistujat tekee dioraaman kuten jokin kohtaus Taru Sormusten Herrasta tai kaksintaistelu Warhammerista tai Warhammer 40,000:sta. Tässä on hyvät ja huonot puolensakin: hyvää on se että töitä on helppo arvostella kun kaikki on samasta aiheesta. Huonoa taas on se että töistä voi tulla todella samanlaisia jolloin maalausjälki ratkaisee enemmän.
Jos antaa vapaan aiheen niin silloin on monipuolisempia teoksia, mutta töitä on vaikeampi arvostella kun on fantasiaa, scifiä, TSH:ta sekä avaruustaisteluita.
Kuitenkin kilpailun pitäjälle pitäisi lähettää ensin suunnitelma tai luonnos työstä jotka pistetään kaikki Sotuun samaan aikaan ettei kukaan kopioi toisen suunnitelmia. Lopuksi lähetetään kuva valmiista työstä.
Dioraamalla pitäisi olla enimmäis-mitat sekä figujen maksimi määrä ettei kukaan tee 2x2 metrin maastopöytää jolla on piljoona miniä.
No siinä oli ehdotukseni. Toivottavasti maittaa.

Muuten hyvä idea, mutta väärä ajankohta väittäisin. Onhan nyt tulosa suurin ja kaunein kisa RoPeConiin, joten täällä olevaan kisaan tuskin kukaan coniin osallistuva jaksaisi tuhrata ajatusta.
Myöskin dioraamojen väsäys on varsin työlästä, etenkin isompien, mutta hauskaa. Aikaa kuitenkin dioraaman väsäykseen pitäisi antaa reilusti. Kenties voisi laittaa tuota vireille joskus syyskuussa ja laittaa dioraaman yhdeksi kategoriaksi Sotu-maalausskaba 03-04:ään.
Arvosteluperiaatteet kanssa ois hyvä miettiä jos tollasta kisaa lähettäs vetää...
EDIT: Mitähän dioraama muuten mahtaa tarkalleen tarkoittaa rakkaassa äidinkielessämme? Kuvaelma tms?

“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
Varsin hyvä idea. Voisi olla leikkimielisempi mutta shamanin kanssa olen samaa mieltä että ajankohta ei ehkä ole mitä otollisin juuri nyt. toisaalta on varmaan ihmisiä jotka _eivät_ osallistu conin maalauskisaan...
Dioraamalle aiheen antaminen on mielenkiintoinen idea, mutta karsia osallistujia. tiedä sitten. Mielestäni hyvinkin kokeilemisen arvoinen idea.

Jag känner en bot
Hon heter Anna. Anna heter hon,
och hon kan banna banna dig så hårt
Hon röjer upp i våran kanal.
Hon heter Anna. Anna heter hon,
och hon kan banna banna dig så hårt
Hon röjer upp i våran kanal.
Voisihan antaa esim. kolme dioraama kategoriaa WH40k, WHfb Lotr joista jokainen olisi oma kilpailunsa! Eipä tuo minun mielestäni antaisi tuomareille paljoa lisätyötä ja osallistujia ei karsiutuisi pois.
Konversio- ja sculptauspalveluja ota yhteyttä YV:llä
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... =4&t=95464

Aivan varmasti on, olen alkanut epäillä omienkin projektieni valmistuvuutta siihen mennessä (kesä vei maalausmotivaation johonkin). Ottaen huomioon kuitenkin, että sci-fi kisaankin valmistui niin vähän kuin valmistui figuja, olisi dioraama kisassa selkeä riski, että töitä tulisi jopa alle 5. Onhan se selkeesti työläämpää...Ninnu kirjoitti:Varsin hyvä idea. Voisi olla leikkimielisempi mutta shamanin kanssa olen samaa mieltä että ajankohta ei ehkä ole mitä otollisin juuri nyt. toisaalta on varmaan ihmisiä jotka _eivät_ osallistu conin maalauskisaan...![]()
Olen alkanut olla kriittinen näiden kisojen osallistuja määrien suhteen, sci-fi kisa ja piirustus kisa pistivät mietteliääksi. Dioraamoja voi tehdä ihan huvikseenkin, ei kisa ole ainoa syy väsätä. Jos osallistujia tosiaan kisaan tulisi 3-5 niin kisa olisi... pieni.
Dioraamaan kun tarvitaan kuitenkin yleensä vähintäänkin 2 figua, sekä kasa rekvisiittaa. Tähän päälle vielä, että tuotos on kuvattava, niin saattaa moni jättää leikin kesken.
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
-
tube
- Chaosboyz Crew
- Viestit: 288
- Liittynyt: Ti 20.08.2002 12:40
- Paikkakunta: Tapiola Garden City
- Viesti:
Ehdotan, jotta jos dioramaskaba järjestetään, että lainataan muutamalta Dakkalaiselta "Domestic Dioraman Challenge"-idea. http://ozbbs.net/infernus/workshop/domestic.shtml
/tube
/tube
-- Chaosboyz Krew --
Image is Nothing.
Blood is Everything.
Obey your 'Thirster.
Image is Nothing.
Blood is Everything.
Obey your 'Thirster.
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
-
maddog
Okei, mutta voi olla liian suuritöinen useimmille foorumilaisille että kerkeäisivät tehdä. Eli tulisi vähän osanottajia.
Koko tulisi rajata pieneksi, eli esim max viisi figua ja vain yksi ajoneuvo, sotakone tms...
Muista myös että vaikea kuvata tällaisia töitä muilla kuin kameroilla...
Voisin kyllä osallistua, mutta vasta joskus syksymmällä olisi aikaa puuhata.
Aihe tulisi olla vapaa, sillä tällaiseen tarvitaan sen verran materiaalia ettei ketään voi pakottaa ostamaan tietyn sarjan figuja tms.näin paljoa.

Idea on sinällään hyvä (itselläni on muutama hauska idea), mutta jos yrittää saada aikaiseksi useamman kategorian voi osallistujakato iskeä. Paras olisi mielestäni määritellä jokin raja enimmäiskoolle (vaikkapa 12" x 12" - sekin on todella iso), ja sallia samaan sarjaan sekä scifi että fantasia (ja alalajit). Voi olla, että siltikin osallistujia ei valmiiksi pääse kuin 2-3, mutta toisaalta, omaksi iloksihan näitä etupäässä tehdään, joten haittaako jos osallistujia ei ole kuin muutama? Tyydytys valmiiksi tehdystä työstä on kuitenkin palkkio sinänsä. Ja ehkäpä dioraamojen kohdalla voitaisiin tehdä niin, että kaikki Sotavasaralaiset voisivat äänestää, ei pelkästään osallistujat?
Hiukan epäilyttää. Yksittäisen figun maalaukseen nähden lienee aika korkea kynnys ruveta väsäämään kokonaista dioraamaa. Riippuu tietysti vähän aiheen määrittelystä, mutta hintaa kertyy helposti paljon tuloksen käyttökelpoisuuteen nähden. Maalauskisan figut sentään menevät usein pelikäyttöön väriä tuomaan, mutta mitä sillä dioraamalla tehdään? Pari valokuvaa veppiin ja sitten varaston hyllylle? (Juu, herralla siellä takarivissä on vitriini edustavalla paikalla tällaisia varten. Muita? Ei.)
Osanottajia saattaisi ehkä löytyä muutama, jos aihe on vapaa. Jos sitä rajataan, puolet putoaa pois ja jäljelle jää pari-kolme. En oikein näe tässä onnistuneen kilpailun aineksia. Arvostelu menee vähän ympäripyöreäksi. "Kaikki ne on omalla tavallaan kivoja, mutta tuossa on parhaiten maalattu überlord..." Dioraama tarkoittaakin helposti muutamaa tavallista kisafigua hiukan runsaammin beissattuna.
Mutta miltäpä kuulostaisi terrain-kilpailu?
- Siinä ei pärjätä ihan samoilla tempuilla kuin figumaalauksessa.
- Rakentaminen ja konvertointi on tällä kertaa merkittävässä osassa.
- Ei vaadi kovin suurta investointia.
- Valmis pala löytää varmasti paikkansa pelipöydältä.
- Aihetta voi rajata ja arvostelu helpottuu vähän.
- Kuvien otto ei vaadi siinä määrin laadukasta kameraa kuin figuilla.
Huonot puolet voitte keksiä itse siinä pakollisessa lannistusviestissä. Väittäisin kuitenkin, että yhden talon väsääjiä olisi paljon enemmän kuin dioraaman rakentajia. Muutenkin terrain-rakentelu sopisi hyvin nettikisaksi. Dioraamat ja figut voisi säästää talven suureen Sotavasaran Pelipäivät -tapahtumaan, jossa voi katsella lähietäisyydeltä ja jälki pääsee oikeuksiinsa. Nerokasta? Ai ei vai. No, olipahan kuitenkin idea.

Peikkojen äly on hitaanlainen ja ne epäilevät kovasti kaikkea mikä on niille uutta.