Eräänä kauniina aamuna Bert Sammaljalka heräsi tyypillisen myöhäään
sängyssään. Hän lähti keittiöön aamiaiselle ja teki itselleen makkaravoileivän. Ovikello soi ja Bert lähti ovelle ja avasi sen. Ovella seisoi Bolo Kaarnakämmen joka sanoi: "Bert, eikös meidän pitänyt lähteä tänään metsälle?" "Voi minua, anteeksi että unohdin, menen heti pakkaamaan." sanoi Bert. Vähän aja päästä he olivat jo matkalla
metsästämään ja eräs mukava ja ystävällinen maanviljelijä tarjosi heille vankkurikyydin. Keski-päivällä he olivat metsän laidassa ja Bolo näki peuran. Hän nosti etusormensa huulilleen hiljaisuuden merkiksi ja tähtäsi peuraa jousellaan. Nuoli viuhahti kohti peuraa mutta ei osunut. HE lähtivät peuran perään metsään. He jäljittivät peuraa iat ja ajat, mutta eivät löytäneet mitään merkkiä siitä.
Luku 2, Eksyksissä
"Bolo minusta tuntuu että olemme jotenkin päässeet eksymään tänne korpeen?" Sanoi Bert. Bolokin alkoi huolestua sillä he olivat poikenneet tieltä kauan aikaa sitten ja eivätkä tienneet missä he olivat. Päivä alkoi kääntyä illaksi ja heitä alkoi hiukoa. "Bolo katso!" huudahti bert ja ampui
puussa istuvaa harakkaa ja osui siihen. Harakka tippui maahan ja Bert sanoi: "Ehkä me saamme tästä jonkinlaisen illallisen." He kynivät linnun ja tekivät nuotion jonka jälkeen he alkoivat paistaa lintua. Bert kaivoi repustaan olutta ja alkoi juoda sitä, Bolokin innostui ja alkoi heitellä broileria pannulla. Metsä ja sen asukit pian huomasivat pienet ystävykset ja kohta puiden latvissa alkoi rapista. "Oliko tuo tuuli vai onko kuuloni väärässä?" kysyi Bolo Bertiltä. "ei harmainta aavistustakaan." vastasi Bolo kännissä. Tuli pitkä hiljaisuus. Puut lakkasivat humisemasta ja linnut laulamasta.
Luku 3, Väijytys
Oli tappavan hiljaista. Bolo rikkoi hiljaisuuden heittämällä broilerin vielä kerran, mutta tällä kertaa puiden lomasta tullut nuoli läpäisi sen. Ystävykset kaivoivat molemmat paistinpannunsa esiin ja seurasi toinen kuuro nuolia. Bolon onnistui ihmeenkaupalla väistää nuolet
kun taas Bert kaatui maahan kännisenä ja vahingoittumattomana. Bertin krapula laantui ,mutta hän ei pelännyt yhtään mitään toisin kuin Bolo. Puista alkoi hyppiä haltioita joilla oli ylä-vartalossa tatuointeja ja kaksi haltiamiekkaa. Puolituiset taistelivat urheasti mutta Bolon olkapäähän osui haltiaterä. "BOLO EEEEEEEEEIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!" huusi bert ja raivopäisenä hakkasi tiensä läpi heikkorakenteisten haltioiden Bolon luo. Hän antoi tilkan olutta Bololle kipua lievittämään ja he jatkoivat urheasti taistelua Haltioita vastaan. Haltioiden määrä alkoi pienentyä
johtuen raivopäisestä Bertistä ja he hakkasivat tiensä läpi Haltioiden
kohti kahta isoa puuta.
Luku 4, Ihmeellistä notkeutta
Haltiat seurasivat ja saartoivat Bertin mutta hän pinkaisi juoksuun kohti puuta ja ponkaisi itsensä puunrungosta voltilla haltioiden yli ja iski muutamaa haltiaa selkään paistinpannulla ja haltiamiekalla jonka hän oli ottanut kuolleelta haltialta. Bolokin saarrettiin
toista puuta vasten mutta hänkään ei jäänyt toimeettomaksi vaan hyppäsi
matalalla olevaan oksaan ja alkoi kieppua sen ympäri haltioita leukaan potkien ja viimein lennätti itsensä Bertin luokse. He taistelivat hullun lailla
haltioita vastaan torjuen iskut paistinpannuilla ja lyöden varastetuilla haltiamiekoilla. Nyt oli aika juosta pakoon ja sen he tekivät juosten hullunlailla pois nuotiolta ja haltioista.
Luku 5, Pako
He kiipesivät puuhun missä Bertin krapula loppui ja hän sitoi Bolon haavan. He kiipesivät vielä ylemmäs nähdäkseen onko metsän reuna kaukana, mutta se ei ollut vaan oli ihan lähellä. Kun he laskeutuivat puusta he näkivät haltija jousimiehiä jotka ampuivat heitä
nuolilla. Bolo hyppäsi maahan väistäen häneen kohdistetut nuolet, sitten tuntui kuin aika olisi hidastunut. Bert kyykistyi ja väisti nuolet helposti sen jälkeen hän ponkaisi maasta haltioiden ylle ilmaan. Kun Bert laskeutui
haltioiden keskelle hän kaatoi kaikki yhdellä pyörähdyksellä miekan ja paistinpannun kanssa. He pakenivat nopeasti pois paikalta ja metsän reuna häämötti ja he näkivät jo auringon valoa(aivan nyt on jo aamu)
He juoksivat ulos metsästä ja jonkin matkan päässä he katsoivat taakseen, siellä oli lisää haltioita.
Luku 6, Pelastus
Bolo huomasi jotain: "Miksi taivaalta tulee keittoa?" hän kysyi hölmistyneenä Bertiltä. "VAro!" huusi bert Bololle ja kaatoi hänet maahan ja keitto osui haltioihin takana. He näyttivät savuavan, kirkuvan ja tanssivan mistä pystyi päättelemään että keitto oli ollut kuumaa, harmi että haltiat eivät tykänneet siitä. He juoksivat tielle
missä oli joukko puolituisia joilla oli mukanaan kuumakeittokatapultti.
He olivat näemmä olleet huolissaan ystävistään ja olivat tulleet ottamaan selvää mitä heille oli tapahtunut. Tapahtuman jälkeen kun Ystävikset olivat päässeet paikalliseen baariin. Alkoi heti kerskuminen haltioista saadusta ihme voitosta. Bolokin sai iskettyä pari puolituis neitokaista machoilemalla hienolla arvella olkapäässään. Loppu hyvin, kaikki hyvin
En kaipaisi kommentteja tyyliin, WOODELFFIT OIS TEURASTANU KAIKKI IHAN KYBÄLLÄ!!!! pitää niiden WE:lffienkin joskus hävitä. Sitäpaitsi eihän sitä koskaan tiedä milloin kaksi super hobittia tulee vastaan ja pieksee sinut sairaalakuntoon!
...
