"Valmistelkaa.Lasku."
"Yhteys.Kuvernööriin."
"Mandaatti.On.Valmis."
Sektorit
Necromunda-kampanja
HUOM!!! kirjoitti:Sektori 55.4
Jengit matkaavat alaspäin, sektorille 55.4 – vain vähän kartoitetulle, unohdetulle ja vaaralliselle alasektorille! He keräävät orjansa, työläisiensä ja varusteensa, ja lähtevät karavaaneineen etsimään kadonneita teknoaarteita, metsästämään verivihollisiaan ja suorittamaan heille langetettuja tehtäviä planeetan kadotettua pintaa kohti.
Seuraavat moninpelit ja viikkopelit (27.7. alkaen) taistellaan sektorin 55.4 pimeillä jättömailla, kunnes toisin mainitaan. Kun on mähisty riittävästi, palataan takaisin entiseen ja sektorille 55.7 - tai, ne palaavat jotka ovat vielä hengissä...
Näillä sektoreilla ei ole sivilisaation ja kiltalaisten suomia etuuksia ja turvaa. Kaikki jengit elävät sektorilla 55.4 viettämänsä ajan kuten alasektorilaiset (outlaw). He heittävät itselleen yhden uuden alueen Outlaw-taulukosta. Vanhat alueet jäävät odottamaan sektorille 55.7 ja .6. Tämä ei päde jo valmiiksi alasektorilla eläviin.
Jengit joutuvat siis käyttämään alasektorien kauppapisteitä, joutuvat maksamaan ruoasta, saattavat nähdä nälkää, voivat kerätä ruokaa ja roskia, eivätkä maksa incomea.
Alasektoreilla vallitsevat tietysti alasektorien lait. Urbaaneja skenaarioita Shoot Out, Hit&Run tai Raid ei voi pelata sektorilla 55.4. Ne korvataan skenaarioilla Hunters, Heist ja The Hit. Blind Fightin Hit&Run korvataan The Hit skenaariolla. The Hit skenaariossa voi häiritä (tai ryöstää) vain alasektorien alueita. Jos skenaariotaulukko käskee pelaamaan Gang Fightin, pelataan Hunters sen sijaan.
Sektori 55.4 on kovin vaarallinen, ja jokaiseen viikkopeliin pelaajien TÄYTYY heittää Outlanders kirjasta jokin Treatcherous Condition.
Jengi voi päättää luovuttaa alasektorien valloittamisen, ja palata sektorille 55.7. Tällöin hän ei voi enää ottaa osaa moninpeleihin, ja voi pelata viikkopelejä vain niiden kanssa jotka ovat samalla sektorilla. Pelaajat merkitsevät jengiketjuun millä sektorilla he ovat.
Säännöt:
YakTriben living rulebook ja lisäopus (vaatii rekisteröitymisen):
http://gaming.yaktribe.org/community/va ... romunda.2/
Dropbox linkki:
https://www.dropbox.com/sh/evnj1og02szr ... 7bPLa?dl=0
Promenada Griffonitasin valotaulut ovat huonossa kunnossa. Niissä pyörivät säännöllisesti ikiaikaiset propagandajulisteet ja jo kauan sitten vanhentuneet sektorikartat. Niitä ei ole voitu hakkeroida ja ylitsekirjoittaa vielä tähänkään päivään menessä. Itse taulut on kuitenkin kräkätty jo aikakausia sitten. Siihen kykenevät tosin vain harvat ja valitut, ja 'tauluhakkerien' ammattikuntaa pitävät yllä siihen koulutetut mestarit, ja taito siirtyy joko isältä pojalle tai mestarilta kisällille. Näiden osaajien myötä valotaulujen vaihtuva ilmoitustila on myös vaikutusvaltaisempien toimijoiden ja varakkaiden käsissä.
Kuuluta asiasi näiden taulujen muiden viestien seassa!

Planeetta Harrakis I. η-luokan läjä roskaa ja saastaa. Imperiumin ylläpitämä planeetta ei-niin-merkittävällä reitillä. Koordinaatit, merkityksettömät. Väkiluku, niin monta niin monessa päällekkäisessä, nälkäänäkevässä sektorissa ettei sillä ole mitään merkitystä. Merkkivalot käytävällä alkavat vilkkua taas.
Maailma ovat käytävät. Loputtomat, ikuiset käytävät. Imperiumin toimijat saattaisivat katsella planeetan pintaa, loputtomalta näyttävää, aina pilviin asti kohoavaa rakennelmaa ja kaupunkia, ja miettiä mitä on kaupungin rajojen ulkopuolella. Käytävien asukkaille kysymys on merkityksetön ja käsittämätön. "Kaupunkia" ei ole olemassa. On vain sektori, jonka perään sektori, jonka perään sektori, jonka perään alueita joilla kukaan kenenkään tuttu ei ole käynyt.
Ajatus ulkomaailmasta on ulkopuolisen ensimmäinen ja suurin muuri hänen ja Harrakislaisen välillä. Ovat vain käytävät. Ne ovat maailma.
Merkkivalo. Ruoanjako sektoritasolla 55.9. Ruoka on jaettu jo tason muille alueille. Niillä menee päiviä, ehkä viikkoja kattaa koko sektoritaso. Valmisteet joita ylhäältä jaetaan ovat käyneet jo ties monen säilön kautta ennen pääsyään sektoreille. Jos en ikinä pääsevätkään. Toisaalta, 55.9 on alin sektori jolla ruokaa jaetaan.
Kahakka. Mies huutaa, vartijat vastaavat. Nuori itkee. Sanotaan, että Keisari tarvitsee häntä jos ei nyt niin viimeistään huomenna. Kansalaisuudella on hintansa. Kuka muu pitää Keisarillista rauhaa yllä? He ovat hengissä Keisarillisen rauhan vuoksi, ja jokaisen on tehtävä uhrauksia. Viimeisintä iskua ei oltaisi muuten saatu torjuttua. Mitä iskua? He muistavat vain nälän ja yhä tiukkenevat vaateet.
Toisaalla sama kahakka. Vartija nauraa ja vaatii päästä sisään. Äiti on tyttärensä edessä, joka itkee. Keisari tarvitsee häntä - tällä kertaa välillisesti.
Ja joku pohtii jälleen, olisiko sektori 55.8 todella pahempi paikka. Sektori, josta alkaen sektoriviranomaiset eivät ole pystyneet ottamaan hallintaa. Sektori, joka oli ennen nälänhätää raja sivistyneen elämän ja oman käden oikeuden välillä. Sektori, joka oli ennen ongelmia säädyttömyyden ja unohdettujen ihmisten elämän kynnys. Sektori, joka nyt ehkä antaisi vaihtoehdon.
- - -
"Ei *****."
"Aivan todellakin."
"Ei ***** ei!"
"55.0."
"Ja mitä sitten, 54.9 seuraavaksi?"
"No mistä minä tiedän? Ne saivat sen servitorinrämän pelittämään piste-ykkösen maita. Siitä on kuvaa. Siitä putkesta pääsee todellakin jonnekin, ja se jokin näytti sektorin katolta. Katsoin sen kuvan itse."
"Mitä ne kerkesivät siellä olla?"
"Resurssit loppuivat kuulemma siitä päivän päästä, oli pakko palata takaisin. Yhden menettivät vielä matkalla takaisin. Mieti. Kuudessa päivässä piste-ykköselle, ennätysajassa, ja seitsemässä takaisin piste-kutoselle. Piste-vitosen tukikohta oli paskottu ja ryöstetty. Vartijoita ei näkynyt. Huono mäihä."
"No on se pentele."
"On."
"Sanohan."
"No?"
"Miksi? Minkä takia? Sektorille 55.1 tiedetään vain muutamia reittejä. Piste-kakkostakaan ei tunneta juuri lainkaan. Piste-vitosella taistellaan yhä ja löydetään uusia alueita. Koko paska on elinkelvotonta jättömaata. Miksi mennä vielä syvemmälle? Mitä ne siitä koostuvat?"
"Se onkin... kumma juttu."
"No?"
"Nyt. Kuule. Et mainitse tästä kellekään. Tästä ei ole mitään varmuutta. Vain arvailua. Mutta ne eivät tuoneet sieltä takaisin mitään. Toki, sitä piti päästä takaisin nopeasti. Mutta ei mitään. Joku maksoi koko reissun. Ja niin hyvin, että muutaman vartijan ja jäsenen menetys ei paina liikoja. Ne olivat jengiläisiä, ja hyvinvoivia, ei mitään arvotonta palkkaväkeä. Ei ne siellä pärjäisi. Se kuvakin on vuotanut, ja lähinnä kai tarkoituksella ja niiltä osin joissa näkyy kun ne astuvat ensimmäistä kertaa sille sektoritasanteelle putkista. Se oli leikattu muille nähtäväksi, ihan vaan että näyttävät että kuka on kehdannut. Mutta ei muuta. siellä on varmasti muutakin."
"Helvetin hölmöt."
"Niinkö? Mitä sinä päättäisit, jos johtaisit? Johtajilla on omat kanavansa. Ne tuntee väkeä. Tai, ehkä tarkemmin väki tuntee ne. Hei. Ei se ole voinut olla yhteensattumaa että ylätasoilta valuu väkeä alaspäin kaiken aikaa enemmän ja enemmän. Ja ei vain niitä jotka tulee selviytymään tänne. Myös ylätasojen väkeä. Ihan oikeaa väkeä. Tavallista väkeä. Ja ne on huonossa hapessa."
"Parempihan se on meille. Uutta lihaa myllyyn. Kulta-aikaa."
"Mutta on sillä jotain väliä. Joku tässä mättää, joku klikki. Ihan sekopäistä hommaa se on kaivautua yhä syvemmälle. 55.1 on mielipuolten paikka. Ei siitä vain mennä alemmas. Ellei siitä ole luvassa jotain mitä ei voi kuvitellakaan."
"Ja kuka sellaista maksaa? Ketä kiinnostaa?"
"Niin. Sanopa se."
- - -
Valtavan hallin katto on juuri ja juuri näkyvissä kymmenien metrien korkeudella. Hitaasti pyörivät, valtavat roottorit pumppaavat happea ihmisten hengitettäväksi. Lattiataso on basaarien täyttämä, meteli korviahuumaava. Sen yläpuolelle nousevat rampit ja reilingit, metalliset riippusillat ja laverit. Sektori 55.7:n keskus, Promenada Griffonitas. Virallinen nimi näkyy lähinnä kärsineillä, ikivanhoilla holotauluilla. Kalkkunapromenaadilla kaikki tietävät paikkansa.
Aidattu alue on kirjavasti koristeltu. Gunlashin Työvoimakonttori ei ole niinkään konttori vaan rinki, jolle asiasta kiinnostuneet ihmiset kerääntyvät. Porteilla heidät tarkastatetaan. Osa antaa käsiaseensa pantiksi rutiininomaisesti. Siitä huolimatta ringin sisälaidoilla seisovat valppaina hahmot sähköpamput ja pistoolikotelot selvästi esillä. Asiakaskunta kulkee poikkeuksetta selkä suorana.
Lavalle nousee arpinen, vaan räikeästi virnistävä nainen. Lizzie Gunlash. Nimi on annettu. Työvoimantarjoaja on ottanut maineensa vastaan ansaittuna.
”Tervetuloa jälleen”, hän aloittaa rätisevään mikrofoniin. Asiakkaat seisoskelevat odottavina, moni tottuneen oloisena. Lizzie vetää esiin vanhanaikaisen muistiinpanovihkon, ja aloittaa selaamisen. Kahlittuja ihmisiä aletaan tuoda lavalle joko yksittäin tai ryhmissä. Osa itkee, osa tappelee vastaan ja löytää itsensä pian laverin lattialta, ja osa ottaa kohtalonsa vastaan tyynesti. Osa hyväksyy tulevaisuutensa, ja tietää paikkansa.
”Max!” mies huikkaa ja virnistää pahansuovasti astuessaan synkkäkatseisen miehen luo. Tämä ei vastaa tervehdykseen.
”Jännä nähdä täällä”, tulija jatkaa, pitää tauon ja odottaa vastausta. Turhaan. ”Niin. Jännä nähdä. Tulitko katselemaan?”
”Saa nähdä”, Max vastaa.
”Niin. Hauska sattuma tosiaan. Miten on mennyt?”
Ei vastausta.
”Entä Chill? Carpenter? Mitä noita nyt oli? Teillä oli villi yö viime viikolla, hm?”
Ei vastausta.
”Ajattelin vain tulla sanomaan. Rex luulee tehneensä sinulle hyvinkin selväksi että sinua ei kannattaisi katsella enää näillä seuduin. Se teidän jekkunne osui vähän väärään osoitteeseen. Moni odotti näkevänsä sinua seuraavan kerran, no, tiedä häntä – muualla?”
Ei vastausta.
”Max. Kukaan muu ei tule sinulle nyt juttelemaan. Minä ajattelin vielä kerran. Kaikki tietävät ettei sinulla ole enää krediittejä huoraankaan tallessa. Sinun sukusi on jo kuollut. Teit viimeisen virheen. Rex puhui siitä kovaan ääneen.”
”Hän poltti asuntoni, Audio”, Max vastaa.
”Ja ryösti rahasi, murhasi perheesi ja raiskautti vaimosi. Ja tämä tulee hänen suustaan. Opiksi muille. Ehkä sen pitäisi olla opiksi sinullekin. Hän ei ole vielä nähnyt sinua. Kohta näkee. Viimeistään jos avaat suusi. Max, näkisin sinut mielummin lavalla kuin katselemassa sen tarjontaa. Ole realisti. Olisit sattunut olemaan kotona niin olisit vainaa itsekin. Mitä Keisarin nimeen sinä tänne tulit, hm?”
”Gunlash pitää yllä koskemattomuutta sisällä. Olen turvassa.”
”Idiootti. Omat ovat hautajaisesi. Tämä on viimeinen palvelus mitä minulta saat – en mene sanomaan Rexille vielä mitään. Mutta en warpissakaan suojelisi persettäsi. Olet p.a. Ja jo kuollut mies. Hyvästi.”
Max jää paikoilleen, ja odottaa. Kaivosorja. Vanha servitori. Huora. Velkoihin hukkunut perhe – menee halvalla. Katutappelija.
Siinä.
Miehen ikää on melkein mahdoton arvata. Takkuiset hiukset peittävät kasvojen tatuoinnit. Mies on lyöty, rikottu ja riutunut. Hänen kylkensä ovat verellä. Mies romahtaa kohta, mutta jokin pitää häntä silti pystyssä.
”Nimetön. Kolminkertaiset vankitatuoinnit, ostaja poistattaa itse. Kauppojen lisäksi tulee mukana entinen jengitausta tatuointien mukaan. Myös pakanallista ikonografiaa – vaikutus hintaan laskettu mukaan. Käy erinomaisesti kaivos- ja fyysiseen työhön kunhan ruokkii kunnolla! Aloitamme hänestä mainariosuuden. Lähtöhinta 50c”, Lizzie puhuu mikrofoniin selostavalla, rutiininomaisella äänellä. Mies ei ole kiinnostava. Lähtöhinta naurettava.
”50!” kuuluu väkijoukosta. Muutama hörähdys.
”80”, Max sanoo kuuluvasti. Hänen hengityksensä rahisee. Tässä se on. Ihmiset mutisevat.
”90”, kuuluu jälleen. Maxin etuoikealla. Hän ei näe huutajaa.
”100”, Max vastaa.
”100 huudettu? Tuota... toki! 100 krediittiä huudettu”, Lizzie huutaa ja tarkistaa vielä vihkonsa. Onko kaikki kunnossa? Kapinen katukoira.
”120”, vastaa tuntematon. Max kurottaa katseellaan. Kaikki ei ole kunnossa. Kaiken piti olla selvää. Max vilkaisee Audioon päin. Mies tuijottaa häntä epäuskoisena, ja pudistaa päätään. Mistä on kysymys? Max, rappion kokenut ja kärsinyt entinen keskitason tekijä. Millä säästöillä? Tuon rahan pitäisi mennä varusteisiin ja matkaan kauas Kalkkunapromenaadin vihamiehiä ja velkojia.
”200!” Väkijoukko alkaa hajaantua ulkosektorin huutajan lähettyviltä. Max hikoilee. Jokin on pielessä. Punainen kaapu. Hansikoidut kädet. Hän on outo ja ulkolainen. Huputettu pää on kääntymässä. Max nielaisee, ja ensimmiänen reaktio on juosta. Mutta hän ei saa hävitä.
”800 krediittiä!” Max huutaa ja tekee päätöksensä. Hän jää paikoilleen, ja katsoo suoraan huputettuihin kasvoihin. Metallisiin kasvoihin, vihreinä loistaviin silmäproteeseihin. Ja nuo kasvot ovat hiljaa, ääneti, ja tuijottavat Maxia.
Max ei tajua ensin kun hänen olkaansa koputtava korsto puhuu hänelle. Hän on voittanut. Mies on hänen. Max kulkee kuin unessa kun vartija taluttaa häntä lavan taakse. Punahuppuinen kyborgi seuraa häntä katseellaan. Audio tuijottaa häntä päätään pudistaen ja tietämättä mitä ajatella. Maxin kasvot pyyhkäisevät Rexin ilmeetöntä tuijotusta väkijoukossa. Ja mies, jonka hän nyt omistaa, hymyilee vinoa, käsittämätöntä hymyä pitkän, mustan, takkuisen tukkansa alta.
Max odottaa pimeydessä, ja Lizzie Gunlash itse vartijoineen saapuu paikalle. Hän ei voi peitellä tyytyväisyyttään saatuaan sellaisen summan käytännössä ei-kenestäkään. Lizzie olisi tyytyväinen.
”Max. Viimeinen varoitus. Tämä on sanomattakin selvää, mutta teen asian joskus selväksi vielä alleviivaten. Minä. En. Ole. Vastuussa. Enää mistään. Hän on sinun. Sinä vastaat hänestä. Palautusoikeutta ei ole. En tiedä mistä on kysymys. Olen oppinut tällä alalla, että järjestään on parempi etten tiedäkään. Pidä hyvänäsi. Hän on nyt sinun. Ja katoa täältä pian.”
Max nyökkää. Mies on nyt hänen kanssaan. Max ei tiedä mitä tuntea. Hän on yhä rääsyissä ja kahleissa. Avain on Maxin taskussa.
”Kiitos. Gunlash?”
”Mitä?”
”Takaovi?”
Lizzie nyökkää, ja ojentaa kämmenensä. Max lyö perussumman, kaksikymmentä krediittiä käteistä, naisen käteen.
”Oletko oikeasti ongelmissa?”
”Ehkä.”
”Tuplaa tuo, ja hoidan teidät kolmen korttelin päähän.”
Max nyökkää. Hän vilkaisee omistamaansa, tummanpuhuvaan mieheen. Hän hymyilee. Liian tietäväisesti. Maxilla ei ole enää muuta vaihtoehtoa, eikä pitkään aikaan ole ollutkaan.
On piemää. Max koputtaa ovelle. Residenssikäytävä on kurja, ruosteinen ja haisee. Käytävä on ahdas ja halpa. Melu ja kolina on jatkuvaa. Tuuletus tökkii.
”Max?”
”Minä.”
Ovi avautuu, ja he pujahtavat sisään. Viimein Max kääntyy, ja pienessä asunnossa avaa omaisuutensa kahleet.
”Kiitos”, mies kähisee. ”Miksi?”
”Saat ajallasi kuulla kaiken, kaiken siitä mihin synnyin, mitä tein, ja kuinka putosin – niin korkealta ettei jäljelle jäänyt kuin minä, ja siitäkin vain rippeet. Ja muutama uskollisimmistani”, Max sanoo ja vilkaisee oven avanneeseen. Molemmat nyökkäävät, kuin sellaiset jotka ovat kokeneet liikaa yhdessä, eikä heillä ole enää muuta. ”Miksi sinä? Olit ainoa vaihtoehtoni. Minulle vakuutettiin että tiedät sellaista mikä saa minut taas nousuun – millä voin kostaa kaiken. Millä löydän jälleen paikkani, ja minua kaltoin kohdelleet saavat kärsiä.” Maxin nyrkit puristuvat yhteen.
”Hm”, mies sanoo. ”Ja mistä tiedän että paikkasi on muiden yläpuolella, eikä katuojissa? Ehkä minun paikallani siellä lavalla?”
Max ei osaa vastata. Hän ei löydä tämän miehen seurassa sanoja.
”Kuka maksoi minut?”
”Minä.”
”Ei. Kuka maksoi minut?”
”Minä...” Max aloittaa, ja nielaisee. ”En tiedä. He eivät sanoneet.”