Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Antaisin paljon jos tietäisin kenen idea AOS alunperin oli GW:llä, ja kenen pää putoaa jos koko homma räjähtää käsiin.
Päätökset tästä tehtiin jo hyvän aikaa ennen kuin Kirby muutti nimikettään firman sisällä, tähän aikaan yöstä alkaa tuntua foliohattu päässä että koko manoveeri oli vain koska Kirby halusi pois tulilinjalta siltä varalta jos AOS ei toimi, ja voi pestä kätensä kaikesta vastuusta ja osaakkenomistajat repii jonkun muun epäonnisen kappaleiksi.
GW:n ongelma on varmaan se sama miksi ei ole firma huhujen mukaan kelvannut ostajille. Liian raskas ja kankea, ja korkeimman ja alhaisimman tason ihmisillä ei ole mitään kommunikaatiota. Tämän takia samalla aikaa kun AOS:ia promotetaan yhdellä linjalla, niin toisella taas silti pidetään sama peitto julkaisujen edessä kuten aina, vaikka sen poistaminen tekisi vain hyvää tässä vaiheessa ja poistaisi epävarmuutta.
Dunno sitten, ei minulla ole muuta kuin pari hassua vuotta markkinointiopintoja vyön alla, en minä tiedä mitä tässä edes höpäjän : D

Bep.
- I.C. Wiener
- Viestit: 1344
- Liittynyt: La 29.03.2003 22:37
- Viesti:
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Toivon että GW ottaa selkäänsä mutta ei niin että tuhoaa koko firman vain että se tajuaisi tulla 2000 luvulle, hyväksyisi että videopelit ja internet ovat täällä jäädäkseen, kommunikoisi asiakkaiden kanssa ja käyttäisi somea hyödykseen. GWllä ei taida olla edes facebookissa sivuja?jamovoima kirjoitti:Voi olla vähän erilaiset realiteetit. Sen takia kyllä vähän toivoisi, että AoS kortti toimii, vaikka pelillisesti aika tuubaa näyttää olevankin. GW on kuitenkin tärkeä lippulaiva koko harrastukselle.
Luin yhden ex GW työntekijän jutuista ettei sieltä haluta olla somessa koska jonkun täytyisi valvoa sitä 24/7, muutenkin sieltä tuli tekstiä mikä vain vahvisti mielikuvaani GWn markkinoinnista ja PRstä.
Luin aikaisemmin huhuja että jostain ylhäältä olisi kiirehditty End Timesin lopettamista ja AoSssän julkaisia, selittäisi miksi säännöt vaikuttavat kaikin tavoin niin amatöörimäiseltä, kuin jonkun kickstarer lafkan beta säännöt.Darius kirjoitti:Antaisin paljon jos tietäisin kenen idea AOS alunperin oli GW:llä, ja kenen pää putoaa jos koko homma räjähtää käsiin.
Päätökset tästä tehtiin jo hyvän aikaa ennen kuin Kirby muutti nimikettään firman sisällä, tähän aikaan yöstä alkaa tuntua foliohattu päässä että koko manoveeri oli vain koska Kirby halusi pois tulilinjalta siltä varalta jos AOS ei toimi, ja voi pestä kätensä kaikesta vastuusta ja osaakkenomistajat repii jonkun muun epäonnisen kappaleiksi.
Se tekee sinusta heti ylipätevän GWn markkinointiin.Darius kirjoitti: Dunno sitten, ei minulla ole muuta kuin pari hassua vuotta markkinointiopintoja vyön alla, en minä tiedä mitä tässä edes höpäjän : D
No niin, nyt kun tämä mukula on nukahtanut voin mennä nukkuman, tulen 15min päästä takaisin kun seuraava herää.
The wheels of his mustang exploding on the highway like a slug from a .45
True death: 400 horsepower of maximum performance piercing the night
True death: 400 horsepower of maximum performance piercing the night
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Tätä olen itse toivonut kyseisen firman kannalta jo muutama vuotta. Nähdäkseni AoS on GW:n reaktio kyseisten asioiden kanssa kasvotusten joutumiseen, eikä positiivisessa mielessä.I.C. Wiener kirjoitti:Toivon että GW ottaa selkäänsä mutta ei niin että tuhoaa koko firman vain että se tajuaisi tulla 2000 luvulle, hyväksyisi että videopelit ja internet ovat täällä jäädäkseen, kommunikoisi asiakkaiden kanssa ja käyttäisi somea hyödykseen.
-
Mithrandir
- Viestit: 2490
- Liittynyt: Su 16.05.2004 21:47
- Paikkakunta: Kajaani
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
AoS ei ole pelkkä rebootti Warhammerin fantasialinjalle, vaan GW yrittää nyt tosissaan tehdä myös rebootin pelin kohdeyleisölle. Tätä peliä ei ole tarkoitettukaan meille vanhojen laitosten pelaajille(meiltähän ei enää rahaa edes tarpeeksi saakaan) vaan tässä ostajiksi haetaan uusia lapsia jotka eivät paremmasta mitään tiedä kun eivät ole aiempia Warhammereita pelanneet.
Tästä ihan selkeästi kertovat nuo Sigmariinit, jotka ovat niin repäistyjä 40k:n avaruusmariineista että selkeästi koitetaan tehdä vaikutusta penskoihin.
Samalla myös Slaaneshia ollaan siivoamassa pelistä pois, Sarvirotta kipuaapi Kaaosjumalten joukkoon sen tilalle. Kalloja ollaan jo korvattu Sigmariineilta vasarasymboleilla, ettei mammat ja papat kauhistele naperonsa harrastusta ja laita kukkaronnyörejä kiinni. Korkeintaan pahiksille jätetään noita koristeiksi, mutta vähemmässä määrin kuin aiemmin.

Vaikka tuo se motiivi onkin niin en usko että se toimii enää kovinkaan hyvin, 15 vuotta sitten kun netti oli vielä lapsenkengissään niin olisi voinut toimiakkin mutta nykyään puskaradio ja some kertoo jo naperoillekkin että uusi on paskaa ja wanha tai vaihtehdot on parempia. Oli se vanha kaarti kuinka pieni ja köyhä hyvänsäkin niin sitä ei kannata suututtaa, se jos mikä on huonoa PR:ää. Myös kun GW ei itse markkinoi niin mikään ei ole countteroimassa massojen negatiivista mielipidettä.Mithrandir kirjoitti:AoS ei ole pelkkä rebootti Warhammerin fantasialinjalle, vaan GW yrittää nyt tosissaan tehdä myös rebootin pelin kohdeyleisölle. Tätä peliä ei ole tarkoitettukaan meille vanhojen laitosten pelaajille(meiltähän ei enää rahaa edes tarpeeksi saakaan) vaan tässä ostajiksi haetaan uusia lapsia jotka eivät paremmasta mitään tiedä kun eivät ole aiempia Warhammereita pelanneet.
- Varapalmus
- Viestit: 720
- Liittynyt: Ke 17.07.2013 18:46
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Et ole sattunut vilkaisemaan niitä uusia khornaatteja? Mun henk. koht. teoria on että kun kaikki kallot poistettiin hyviksiltä, niin tuo kaikki ylijäämä piti tunkea pahiksille.Mithrandir kirjoitti: Korkeintaan pahiksille jätetään noita koristeiksi, mutta vähemmässä määrin kuin aiemmin.
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Ilmeisesti edes forge world ei tiennyt tarkemmin AOS:stä...(mikä selittäisi ettei sieltä ole tulossa hetkeen mitään figuja tukemaan julkaisua)Darius kirjoitti:GW:n ongelma on varmaan se sama miksi ei ole firma huhujen mukaan kelvannut ostajille. Liian raskas ja kankea, ja korkeimman ja alhaisimman tason ihmisillä ei ole mitään kommunikaatiota.
AOS suunnittelu alkoi kohtuupian kasi-edikan jälkeen(2011-2012). Jos ei tuossa ajassa ole ollut aikaa tuota paremmin tehdä sääntöjä niin huhhuh.I.C. Wiener kirjoitti:Luin aikaisemmin huhuja että jostain ylhäältä olisi kiirehditty End Timesin lopettamista ja AoSssän julkaisia, selittäisi miksi säännöt vaikuttavat kaikin tavoin niin amatöörimäiseltä, kuin jonkun kickstarer lafkan beta säännöt.
Tuo on yleinen teoria mutta käytännössä...Vaikka unohtaisi värväyseffektin(veteraanit on melkolailla ainut GW:n markkinointiväline uusille asiakkaille...) niin ei tunnu toimivan. Veteraanitkin osteli yhteen väliin innokkaasti ja 40k:ssa ostelee edelleen. Kumpi on valmis ostamaan kokonaisen armeijan tai kaksi joka vuosi? Ville-10v parin kympin viikkorahoilla vai työssäkäyvä veteraani?Mithrandir kirjoitti:AoS ei ole pelkkä rebootti Warhammerin fantasialinjalle, vaan GW yrittää nyt tosissaan tehdä myös rebootin pelin kohdeyleisölle. Tätä peliä ei ole tarkoitettukaan meille vanhojen laitosten pelaajille(meiltähän ei enää rahaa edes tarpeeksi saakaan) vaan tässä ostajiksi haetaan uusia lapsia jotka eivät paremmasta mitään tiedä kun eivät ole aiempia Warhammereita pelanneet.
Veteraanit osteli ennen ja ostelee 40k:n puolella edelleen. Miksei ostanu faban puolesta? GW päätti ettei syy ainakaan omassa päässä voi löytyä.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Reunahuomautus: sillä oli varsinaiset sivut fakebookissa, kunnes eivät varmaan kestäneet negatiivista palautetta, ja ne poistettiin.I.C. Wiener kirjoitti:se tajuaisi tulla 2000 luvulle, hyväksyisi että videopelit ja internet ovat täällä jäädäkseen, kommunikoisi asiakkaiden kanssa ja käyttäisi somea hyödykseen. GWllä ei taida olla edes facebookissa sivuja?
Luin yhden ex GW työntekijän jutuista ettei sieltä haluta olla somessa koska jonkun täytyisi valvoa sitä 24/7, muutenkin sieltä tuli tekstiä mikä vain vahvisti mielikuvaani GWn markkinoinnista ja PRstä.
Kallojen tulo on loputon. Terminaattoriloordi ja hirviöt luovat niitä ihon alta. Jokseenkin häiritsevää ainakin minulle.Varapalmus kirjoitti:Mun henk. koht. teoria on että kun kaikki kallot poistettiin hyviksiltä, niin tuo kaikki ylijäämä piti tunkea pahiksille.
- Dr. Icchan
- Viestit: 3427
- Liittynyt: Ti 28.07.2009 21:51
- Paikkakunta: PK-seutu
- Viesti:
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Itse en kyllä pistäisi niin paljon arvoa forumeille tenavien mielipiteiden muuttamisessa. Voisin vaikka lyödä vetoa, että jos käyt GW:n liikkeessä kyselemässä että mikä se tämmönen sotavasara.net tai bols on, niin korkeintaan saisit veikkauksia että onko se suomenkielinen warhammer facebook peli...Ari kirjoitti: Vaikka tuo se motiivi onkin niin en usko että se toimii enää kovinkaan hyvin, 15 vuotta sitten kun netti oli vielä lapsenkengissään niin olisi voinut toimiakkin mutta nykyään puskaradio ja some kertoo jo naperoillekkin että uusi on paskaa ja wanha tai vaihtehdot on parempia. Oli se vanha kaarti kuinka pieni ja köyhä hyvänsäkin niin sitä ei kannata suututtaa, se jos mikä on huonoa PR:ää. Myös kun GW ei itse markkinoi niin mikään ei ole countteroimassa massojen negatiivista mielipidettä.
-
Zymeth Salkir Dkhan
- Viestit: 1750
- Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
- Paikkakunta: Turku
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Jestas! GW:n salassapito-osasto on selvästi väärällä alalla töissä. Ei kai GW hankkinut halvalla KGB:n ex-työntekijöitä kun Neuvostoliitto romahti?tneva82 kirjoitti:Ilmeisesti edes forge world ei tiennyt tarkemmin AOS:stä...(mikä selittäisi ettei sieltä ole tulossa hetkeen mitään figuja tukemaan julkaisua)
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.
-
Mithrandir
- Viestit: 2490
- Liittynyt: Su 16.05.2004 21:47
- Paikkakunta: Kajaani
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Juuri tämän vuoksi GW:llä on kivijalkaliikkeensä. Ne pyrkivät luomaan kuplan jossa informaatio kilpailijoista ja vanhemmista edikoista ei liiku. AoS:ia on helppo myydä tietämättömille, ja somestahan GW on jo kauan aikaa sitten päättänyt pysytellä erossa juuri siksi kun haluavat hallita informaatiota tuotteistaan niin lujalla otteella kuin suinkin mahdollista.Ari kirjoitti:Vaikka tuo se motiivi onkin niin en usko että se toimii enää kovinkaan hyvin, 15 vuotta sitten kun netti oli vielä lapsenkengissään niin olisi voinut toimiakkin mutta nykyään puskaradio ja some kertoo jo naperoillekkin että uusi on paskaa ja wanha tai vaihtehdot on parempia. Oli se vanha kaarti kuinka pieni ja köyhä hyvänsäkin niin sitä ei kannata suututtaa, se jos mikä on huonoa PR:ää. Myös kun GW ei itse markkinoi niin mikään ei ole countteroimassa massojen negatiivista mielipidettä.Mithrandir kirjoitti:AoS ei ole pelkkä rebootti Warhammerin fantasialinjalle, vaan GW yrittää nyt tosissaan tehdä myös rebootin pelin kohdeyleisölle. Tätä peliä ei ole tarkoitettukaan meille vanhojen laitosten pelaajille(meiltähän ei enää rahaa edes tarpeeksi saakaan) vaan tässä ostajiksi haetaan uusia lapsia jotka eivät paremmasta mitään tiedä kun eivät ole aiempia Warhammereita pelanneet.
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
GW:n (ja Forge worldin yms.) fb-sivut oli vielä kaikenlisäksi hyvät. Samoin se nettisivun WD-daily.
On muuten syytä olettaa, että Mat Ward lähti GW:ltä menemään sigmarin ajan vuoksi ;)
On muuten syytä olettaa, että Mat Ward lähti GW:ltä menemään sigmarin ajan vuoksi ;)
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Foorumit onkin poissa muodosta, nykyään se on feisbuuk tai twatter mikä määrää miten pitää asiasta ajatella. Nykyteini ettii twitteristä "hashtagAoS" ja kattoo mitä siitä puhutaan, se on isompi mielipidevaikuttaja pidemmällä tähtäimellä kuin kivijalkakauppa (joka toisaalta mahdollistaa kyllä impulssiostot).Dr. Icchan kirjoitti: Itse en kyllä pistäisi niin paljon arvoa forumeille tenavien mielipiteiden muuttamisessa. Voisin vaikka lyödä vetoa, että jos käyt GW:n liikkeessä kyselemässä että mikä se tämmönen sotavasara.net tai bols on, niin korkeintaan saisit veikkauksia että onko se suomenkielinen warhammer facebook peli...
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Oi niitä aikoja kun GW:llä oli omat foorumit.
Peikkojen äly on hitaanlainen ja ne epäilevät kovasti kaikkea mikä on niille uutta.
-
Snowtrooper
- Viestit: 1290
- Liittynyt: Pe 20.08.2004 11:22
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Niin, ja bitz service. Ja sääntöjä sisältäneet Kääkän Chapter Approved -artikkelit ladattavissa sivuilta ilmaiseksi (eikä myynnissä dataslateina). Kääkässäkin esiteltiin pelkkien uusien figujen maalausohjeiden lisäksi konversioideoita, joissa saatettiin jopa myöntää käytetyn kolmannen osapuolen osia (toki valmistajaa mainitsematta).Dolmot kirjoitti:Oi niitä aikoja kun GW:llä oli omat foorumit.
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Vielä tuosta GW:n asenteesta markkinointiin:
Tämä on siis Games Workshopin vuoden 2014 tulosraportista. Tämän valossa Age of Sigmarkaan ei vaikuta niin oudolta. GW ei tee minkäänlaista markkinatutkimusta siitä, mitä heidän asiakkaat haluavat.Our market is a niche market made up of people who want to collect our miniatures. They tend to be male, middle-class, discerning teenagers and adults. We do no demographic research, we have no focus groups, we do not ask the market what it wants. These things are otiose in a niche.
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
On tuossa sinänsä ihan perääkin. Figupelit on kuitenkin hyvin niche markkina ja jos ne jotakuta sattuvat kiinnostamaan, niin todennäköisesti se on juuri niiden figujen takia. Se itse peli on sitten vain keino saada ihmiset ostamaan lisää niitä ukkeleita. Näin olen ainakin itse huomannut käyttäytyväni. Silloin kun itse fabaa aloittelin pelaamaan 15 vuotiaana, ei meille ollut niin justiinsa millaiset säännöt pelissä oli, tai oliko armeijat tasapainossa. Oli vaan ihan mielettömän siistiä, kun sai koota ja malaata armeijallisen kääpiöitä ja niillä pääsi vielä taistelemaankin vastustajaa vastaan. Säännöt pelattiin vähän sinne päin esim. Vuororajoitus ja voittopisteet tuli mukaan vasta aika paljon myöhemmin, silloin pelattiin viimeiseen ukkoon asti. Hevosen sai tietenkin lyödä ritarin alta pois, kun niille oli kerrana nnettu toughness statti ja haavat jne. Siinä vaiheessa, kun säännöt alkoivat jo vähän enemmän kiinnostaa, oli peliin jo käytetty yli tuhat markkaa, joka itselleni oli siihen aikaan aivan mielettömän suuri summa rahaa.Ratpick kirjoitti:Vielä tuosta GW:n asenteesta markkinointiin:Tämä on siis Games Workshopin vuoden 2014 tulosraportista. Tämän valossa Age of Sigmarkaan ei vaikuta niin oudolta. GW ei tee minkäänlaista markkinatutkimusta siitä, mitä heidän asiakkaat haluavat.Our market is a niche market made up of people who want to collect our miniatures. They tend to be male, middle-class, discerning teenagers and adults. We do no demographic research, we have no focus groups, we do not ask the market what it wants. These things are otiose in a niche.
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Haha! ei siis oltu ainoat, joilla bretonnian ritareilta lyötiin heppa alta pois ja esimerkiksi moraalitestit heitettiin modelikohtaisesti, joten kentällä juoksenteli pakenevia yksittäisiä kääpiöitä ynnä muuta ekojen kähinöiden jälkeen valtoimenaan. Mutta ei se ollut niin justiinsa silloin alussa. Pääasia että päästiin kavereiden kanssa pitämään hauskaa. Kun tuolla muistikuvalla katselee AoSia pelinä, niin varmasti olis ollut tuskattomampi alkutaival sääntöjen osalta se aloitus nuilla. Mutta ajan myötä (varsin nopeasti AoSn kohdalla) yksinkertaiset säännöt käyvät auttamatta yksitoikkoisiksi ja siksi toivois että tämä tosiaan olis vasta joku introductory vaihe pelille ja raskaampaa sääntösettiä tulis sitten lähitulevaisuudessa, että ne uudet pelaajat eivät luovuttais heti kun homma alkaa maistumaan puulta.jamovoima kirjoitti:On tuossa sinänsä ihan perääkin. Figupelit on kuitenkin hyvin niche markkina ja jos ne jotakuta sattuvat kiinnostamaan, niin todennäköisesti se on juuri niiden figujen takia. Se itse peli on sitten vain keino saada ihmiset ostamaan lisää niitä ukkeleita. Näin olen ainakin itse huomannut käyttäytyväni. Silloin kun itse fabaa aloittelin pelaamaan 15 vuotiaana, ei meille ollut niin justiinsa millaiset säännöt pelissä oli, tai oliko armeijat tasapainossa. Oli vaan ihan mielettömän siistiä, kun sai koota ja malaata armeijallisen kääpiöitä ja niillä pääsi vielä taistelemaankin vastustajaa vastaan. Säännöt pelattiin vähän sinne päin esim. Vuororajoitus ja voittopisteet tuli mukaan vasta aika paljon myöhemmin, silloin pelattiin viimeiseen ukkoon asti. Hevosen sai tietenkin lyödä ritarin alta pois, kun niille oli kerrana nnettu toughness statti ja haavat jne. Siinä vaiheessa, kun säännöt alkoivat jo vähän enemmän kiinnostaa, oli peliin jo käytetty yli tuhat markkaa, joka itselleni oli siihen aikaan aivan mielettömän suuri summa rahaa.Ratpick kirjoitti:Vielä tuosta GW:n asenteesta markkinointiin:Tämä on siis Games Workshopin vuoden 2014 tulosraportista. Tämän valossa Age of Sigmarkaan ei vaikuta niin oudolta. GW ei tee minkäänlaista markkinatutkimusta siitä, mitä heidän asiakkaat haluavat.Our market is a niche market made up of people who want to collect our miniatures. They tend to be male, middle-class, discerning teenagers and adults. We do no demographic research, we have no focus groups, we do not ask the market what it wants. These things are otiose in a niche.
"In the eyes of an amateur there are many options, but in the eyes of a master there are just a few"
-Unknown list builder-
-Unknown list builder-
Re: Fabahuhuista ja uutisista keskustelu
Ja jotenkin veikkaan että mikä oli validi myyntitaktiikka joskus viisitoista vuotta sitten, ei välttämättä ole enää, internet, muuttuva kulttuuri, paljon isompi kilpailu markkinoilla ja niin edelleen. Tosin mistäpä GW:n 60v johtoporras sen tietäisi. Ei olisi ensimmäinen iso firma joka tekee virheitä koska päättäjien ja kohdeyleisön välissä on 40v ikää ja markkinatutkimusta ei tehdä.
AoS on suunnattu lapsille, sen näkee aika selvästi, aina figujen estetiikasta sääntöjen yksinkertaisuuteen. Ville 12v:n pitää pystyä ymmärtämään säännöt heti, ja ei sen ikäistä kiinnosta muu kuin äreen näköiset mätöt keskellä kenttää.
Dunno sitten, itse olisin vain tehnyt normaalit säännöt vanhoille figulle, tekemättä niistä tarkoituksella surkeita, enkä olisi ainakaan missään nimessä myöntänyt että säännöt ovat saibaa koska ei haluta että niitä voi käyttää. Näin vanhoja asiakkaita ei olisi ajettu pois, eikä se olisi silti haitannut mitenkään uusien saamista.

Ja silti on syytä muistaa vanha perustotuus: Nettifoorumeilla 15-50 -vuotiaat julistavat asiantuntijan syvällä rintaäänellä vuosikymmenestä toiseen, että nyt se GW teki vihoviimeisen virheensä ja menee konkkaan ihanjust. GW puolestaan tekee edelleen voittoa ja on ollut liikevaihdossa mitattuna figubisneksen kärkinimi paljon kauemmin kuin "uuden ja paremman" kilpailijan keskimääräinen elinikä. Ehkä ne sittenkin tietävät bisneksestä jotain mitä me emme tiedä, ja tämä "ei markkinatutkimusta" on pikemminkin uhoamista?Darius kirjoitti:Ja jotenkin veikkaan että mikä oli validi myyntitaktiikka joskus viisitoista vuotta sitten, ei välttämättä ole enää, internet, muuttuva kulttuuri, paljon isompi kilpailu markkinoilla ja niin edelleen. Tosin mistäpä GW:n 60v johtoporras sen tietäisi. Ei olisi ensimmäinen iso firma joka tekee virheitä koska päättäjien ja kohdeyleisön välissä on 40v ikää ja markkinatutkimusta ei tehdä.
Ainakin siellä voidaan vilkaista joka ainoan kirjan, boksin ja purkin myyntikäppyrää ihan suoraan eikä vain arvailla kolmannen käden huhujen varassa.
Peikkojen äly on hitaanlainen ja ne epäilevät kovasti kaikkea mikä on niille uutta.