No niin, kolmos kiessi avattiin tässä päässä tänään ja jälleen kerran se tapahtui Tomin kanssa. Kai me pelattiin Tomin kanssa kakkonenkin ekaksi toisia vastaan. Noh, jos joku kysyy niin pelattiin. Ei kai sillä nyt niin kaameemmin väliä ole missä järjestyksessä ne pelaa kunhan vain voi sanoa jotain niinkin siistiä, että perinteet kunniaan. Kolme kiekkaa putkeen onkin jo omanlaisensa suoritus ja sen täysi sivuuttaminen olisi suuri rikos.
Peli kuitenkin sai heti ennen alkuansa vakavan takaiskun. Sotu oli huoltokatkolla ja en päässyt tarkastamaan listaani. Siinä sitä sitten ihmeteltiin ja raavittiin päätä kun en mihinkään muualle sitä laittanut talteen ja kerran jo Tomia vastaan pelasin väärällä listalla. Mitähän mää mahdoinkaan ottaa? Kai mää otin tommoosen nihdin ja Wraithlordin. Ai, mutta kun ei mulla ollutkaan niille fikuja vielä hankittuna.
Laskin kädessä sitten astuin astumiseni uudestaan ja huomasin pääseväni vääriin lopputulokseen. Mitä mie oikein olinkaan ottanut viidellä pisteellä kun tällä kokoonpanolla ollaan vain 992p. Pitäisi olla 997p. Noh, kotia kun pääsin niin huomasin tehneeni ilmoitusvirheen listaani antaessani ja siellähän onkin 22p ylimääräistä. Tämä peli kuitenkin kun on kiessin ensimmäinen, niin kai mää sitten voin muuttaa listaani julkaistusta ja peluutan Assaulttejani ilman kessua. Saan 30p hyvitystä ja ollaan taas hyvin pisterajan sisällä antaen tasoitusta jopa ruhtinaalliset 8p.
Huomasinpas myös, että armeijani ei enää ala mahtumaan alkuperäiseen kuljetuslootaani, joka särkee sydämeni. Tämä jääkin sitten viimeiseksi kerraksi kun marsuni lähtevät sotaan haisten Fazerin isolta siniseltä.
Paljon pahaa tapahtui, mutta kaikista pahin kuitenkin kävi Tomin puolella. Mie olin kuin herrasmies ja tulin minuuttia etuajassa paikalle, mutta tämä Tomi, susi miehen mitoissa, unohti ottaa piippun mukkaan. Ei semmoisen mitä voisi poltella, mutta aseen piipun. Nyt mie en voi kotona maalata viimeisen Russini valmiiksi kun siinä on väärä piippu kun myyjällä ei ollut bitsiboksi riittävän monipuolinen tarjontansa puolesta.
Hyi sua. Hyi tosiaankin. Sun toteemieläimesi häpee sua.
Peli alkoi ja nostettiin pöydälle oikein kunnolla kamaa. Tää näyttää tosi hyvältä verrattuna niihin mitä silloin joskus aikaisemmin ollaan nähty. Ei siinä mittään, jos tyhjällä pelataan, mutta nyt mie tykkään jokaisesta LOS blokista mitä tänne nostetaan. Ainoo vika vaan on se, että Tomi saa aloittaa ja miun pitää olla tosi taktinen ja tuurinen, että jotain jäisi jäljelle.
Tuolta tulee AP3:sta ja tuolta kanssa. Mun Assaultit meni siinä ja uusi tähtipelaaja Land Speeder pelkää tosi paljon kimeroita ja tuota yhtä isopiippuista kenraalia. Mää niin häviin tämän pelin. Voi pylly, mitä ihmettä mie tulen tekemään? Nurkkadepo tavallaan voisi olla ihan hyvä ajatus, koska scatterin tapahtuessa lätty voi mennä pelipöydältä pois. Mutta mites sitten kun se ei sinne päin sojotakkaan, niin ei hyvää päivää mikä muhkea lättykeskus tämä onkaan.
Tyhmä Tomi ja sen tyhmä lista. Tää on niin pyllystä tämä match uppi, että huh huh. Ensi kerralla mie pelaan vain mopoja ja kaikilla on gravit. Tai sitten jotain muuta semmoista ei niin tosi super siistiä. Mutta kuitenkin jotain siistimpää kuin S4.
Heitin vitosen. Niin lähellä. Ei voi olla totta. Peli hävittiin varmaankin tähän. Noh, onneksi on vielä noppia heitettäväksi, niin kai tässä voi olla taistelun mahdollisuuksia. Jos Tomi vaikka heittää huti niin kuin se tekee juuri nyt, niin jee. Määhän voin sanoa uudestaankin jee kun toi scatteroi ja mitä mitä mitä mitä täällä tapahtuukaan kun tuo land speeder ei ottanut yhtään tulitusta kohti? Onko Tomilla vintti pimeänä?
Ilmeisesti, koska sen pelottavaakin pelottava tankki on 24” päässä siitä. Ei sillä, että valittaisin, mutta Tomi raukka. Voi voi pientä. Tässä enää pitääkin päättää, että tahdonko minä tehdä itsemurha hyökkäyksen? Meltallahan on aika paha maine mennä aina ohitse kun sitä tarvittaisiin.
Noh, jos me selvittiin hengissä, niin pistetään haisemaan sitten niin kovaa kuin vain mahdollista. Nää lentää tonne, toi pistää smoket ja nyt ollaankin jo paremmissa suojissa niinkin mahtavassa, että seuraavalla vuorolla päästäänkin sitten räkittelemään. Mopotkin kohta line brakettaa.
Tärkein kuitenkin aina ensiksi. Hyvän etenemisen ja paikoilleen menemisen lisäksi pitää tappaa. Scoutit lähti hakemaan 7”:n chargea kun pistin ne infiltroimaan. Niillä on voimaa pistää joku tankki tarpeen vaatiessa hiljaiseksi ja niin minä tosiaan haluan. Tuon meltankin tuolla on pakko osua johonkin ja mun laskikin voisi vahingoittaa jotain.
Dredi ampuu ja lässyn lää vaan sullekin Tomi. Ei tarvi olla noin iloinen onnistuessasi coverissa. Läski meni ohi. Heh. Läskikö muka menisi johonkin? Hi hii. Jooh, hauskaa. Mää masennun. Noh, kuis sää sitten. Oho, 3. Kappas vaan, 18. Eikai sulla semmottii peltei kuitenkaan oo. Mitä mitäs sitten. Kutonen. Vai niin. Ehkä mää löysinkin oikein oivan lääkkeen tähän ongelmaani. Voisin kokeilla uudestaankin.
Scoutit tuli, scoutit heitti ja nytpäs mulla onkin sitten 4 noppaa heitettäväksi. Olisi niin siistiä, jos ne wreckkaisi tuon koneen tuohon noin. Saisin lätyn pois. Mutta kai mää tällä kertaa tyydyn vain 2:een lommoon. Emmää kuitenkaan enää pahassa kunnossa ole, että vahvoja lääkityksiä tarvitsisin.
Tomi lähti vuorolleen omituisesti. Ei se oikein oppinut, että ei se päätön mopojonneilu ole ihan kaikista paras idea, koska mie vaan kattelin niitä kaikkia mahdollisuuksia mitä voisin omalla vuorollani tehdä. Yksikköni kun ovat pääasiassa poissa näkyvistä, niin lähinnä tuo land speeder on herkullinen kohde tuhottavaksi.
Jinkki ei toiminut ja nyt alkaa pelottamaan noiden scouttieni puolesta. Overwatch epäonnistui ja sieltä tulee servitoreja kimppuun. Niillä on kaikkia servo harnesseja sun muita, että hei hei scoutit. Onneksi saan iskeä ensin. 3 haavaa sissään. Ei paha. Tomin poistaessa koko yksikköä aloin ihmetellä, että eikö siellä kellään ole muka ylimääräistä haavaa? Siellähän on sankari kuitenkin? Eikö ole? Jaa, siinäkö ne oli? Et oo tosissasi? Ilmeisesti oli ja mikäs siinä sitten. Siitä onkin aikaa kun viimeksi näin helpolla sain yksikön pois pelistä. Ei tarvinnut tehdä mittään. Varmaan Plasman sulamiseen on ainoa tapa, joka olisi helpompi tapa saada yksikkö pois.
Noh, mun vuki sitten. Jippii. Mitä mulla on kuollut. Ei mittään käytännössä. Yksi melta prätkä ainoastaan. Ketä joku yksinäinen scoutti kuollut pinossa haittaa? No noh, aloitetaas sitten tuhoaminen. Jos prätkät menis tonne, niin vruuuuuummm. Scoutit takalinjoihin, niin line breacker ja pistetään toikin tankki sitten hiljaiseksi. Hehee. Toi näyttää mun iskuryhmä taktisille kylkeä. Hehee.
Pum. Viuh. Pläts. Läts. Mitähän Tomi tekee sitten omalla vuorollaan kun mun assault marsutkin liihottivat hänen linjoihinsa ja tappoivat toiset veteraanit pois tältä planeetalta. Näyttää tosi hyvältä, tosi tosi hyvältä.
Peli oikeastaan olikin sitten siinä käytännössä. Asioita oli tuhottu ja ne mitkä eivät olleet rikki, olivat ampumakyvyttömiä. Minulla puolestaan oli kaikki hyvässä hapessa ja meno menikin sitten vain korttien nosteluksi ja karkuun ajamisella. Saatiin niillä autocannoneilla kaikkea kivaa aikaiseksi, mutta ei mikkään pysäyttänyt mun assaultteja kun ne vain söi kaikki tieltään. Prätkä meltaili ja satutti ja mitä jäi henkiin joko tank shokattiin ja sitten kranuteltiin.
Pelin kovin hetki oli se, että hänen autocannon pääsi ampumaan mun ylisotajumalaani. Yhden haavan sai aikaiseksi ja sitten se gang bangättiin kun pakoputki laitettiin täyteen banaaneja. Sen tempun jälkeen oli liikkuminen vaikeaa ja muutenkin olo semmoinen, että sen jälkeen ei tehty enää yhtään mitään.
Pelin leijona mun puolella oli assaultit. Yksi kuoli overwatchiin ja loput ragetessaan hakkasi kuoliaaksi 18 vetua ja kaksi tankkia. Dredi oli paska kuten lassokin. Kohteet oli coverissa ja Tomi heitti noppaa tosi hyvin antaen hänelle pienen tunteen, että tästä pelistä ehkä saadaan sittenkin jotain aikaiseksi.
Ainoo vika pelissä oli se, että mie sain vikalla vuorolla oman puolen hallinan. Hei, tosi kiva saada tämä nyt kun mun koko armeija on Tomin depolla. Wrekattuja koneitakin on niin paljon täällä, että mun prätkä pääsee pujottelemalla vain tohon keskelle pöytää. Aika köyhä turbo buusti, jos multa kysytään.
25-5 mulle. Tomi wipetettiin tasoittavalla 5:s kiessillä. Jos mää muistan oikein, niin tämänhän kiessin jälkeen mun piti olla siellä yläilmoissa tavoittelemassa liigavoittoa. Jos pelit jatkaa tämmöistä kasvua pisteiden kanssa, niin ei toi yläkärki ole mahdotonta saavuttaa.

Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti