Joensuu villiintyy Necromundasta. Heinäkuussa starttaa kampanja, johon odotetaan 8-12 pelaajaa.
Tämä liittyy 40k-ukkoihini siten, että nelkkari ei ole kiinnostanut pelinä oikeastaan mitenkään sitten kolmosedikan. Silloinkin vain lapsuuden vimmalla tuli maalailtua Eldareita. Oikeasti olen halunnut nelkkarini pienenä, henkilökohtaisena, synkempänä ja mustempana kuin yö, ja lohduttomampana kuin Suomen tämän hetkinen sisäpolitiikka.
Enter Inquisitor, ja tämän myötä muut pienemmän skaalan sekoilut aiheesta, kuten nyt viimein Necromunda.
Aikanaan hankinkin pienen määrän keräilykappaleiksi harvenneita Inquisitoreita henchmeneineen, aikeinani tehdä pienen pieni hassuttelujoukko 40k:ta. Ei sitä ikinä ihminen olisi voinut pelata, joten jäivät odottamaan maalauspäiviä. Sitä vartenhan minä ne oikeasti hankin. Ollaan rehellisiä. En uskonut ikinä pelaavani arco-flagellanteilla ja haulikoin varustetuilla storm trooppereilla. Mutta hienoja ne olivat.
Ja nyt sitten jälleen kerran, viimeistä kertaa ennen kuvia, Necromunda.
It's gonna be purfect.
Katotaan mitä kerkeän saada maalattua, mutta kauhean isosta porukasta ei ole kyse. Ehkä saan 10 ugea kuukaudessa maaleihin.
Aloitin leaderilla. Yksityiskohdista ei saa oikein selvää, mutta perushabituksesta kyllä.


Kuvat on aivan karmeat, koska tuli kiirus vielä tämän päivän aikana saada nämä nettiin ja kamerasta kuvien jakaminen on yhäkin yksi helvetin operaatio. Valoituksen sain tällä kertaa jotensakin kuntoon tosin. Oppia ikä kaikki. Naamakuva on ehkä vähän turhan kiiltävä, mutta josko siitä selvän sai.
Enemmän tämän itseni takia jaan kuitenkin. Katsotaan millaisia kuvia saan seuraavista. Tai, millaisiin maaleihin saan ne. Toivottavasti saan.
Runedit\\ Niin siis eli en aio pelata =][= jengiä, jotenka tuostakin olisi ollut sinällään hyvä poistella turhat keisarillisuushärpäkkeet, mutta tyyppi on vähän niinkuin keräilykappale niin en halunnut ruveta modailemaan. Leikitään ettei inkvisition merkintöjä näe kukaan.
















