Harrastuksen monimuotoisuus ja pelikavereiden puute

[Haddock]

Olen hieman miettinyt figuharrastusta yleensä ja rupesin ihmettelemään miksi peliharrastaminen yleensä tuppaa pyörimään armeijanrakennuksen ympärillä? Kuten tästäkin ketjusta voi nähdä, esiintyy monella myös ongelmana pelikaverien puute, vaikka kiinnostusta saattaisi löytyä muuhun kuin fabakytkoohon. Monesti ”marginaalipelien” harrastajien keskuudessa näkeekin usein halun tai jopa suoranaisen tarpeen hankkia vähintään kaksi armeijaa, vähintäänkin siitä syystä että peliä voi demottaa kavereille ja sitä kautta ehkä saada lisää pelaajia.

Mutta miksi näin? Olen huomannut, että eräs figupelaamisen suurimpia hampaidenkiristelyn aiheita on listojen epätasapainoisuus ja ristiriitaiset odotukset visuaalisuuden merkityksen suhteen. Pertti pistää pari tuntia aikaa joka nappiin, Aapo taas heittää yksikön kasaan vartissa, valuviivoihin huomiota kiinnittämättä, jotta saa ne suoraan pelikentälle. Ville ostaa siistejä, mutta pelimekaanisesti huonoja figuja ja haluaa nähdä niiden välillä vähän tekevänkin jotain, kun taas Sigmund-Jüngner panostaa härskeimmän lemuiseen juustoon ja pyrkii murskaamaan vihollisensa täysin ja tahtoo kuulla tämän naisten vaikerruksia.

Esitän siis vastauksena poistumisen perinteisestä armeijanrakentamisesta ja siirtymisen peliharrastukseen sen sijaan. Mikä tässä on siis perimmäisenä ideana? Perinteisestihän figupelikenttä on muutama finnfoam-levy, maalattuna satunnaisvärillä ja muutaman kaapista löytyneen maastokappaleen koristama. Sitten tälle geneerisen vihreälle pelikentälle ilmestyy talvisia beissejä omaavia fluffikääpiötä, joiden maalaamiseen on uponnut tovi jos toinenkin, taistelemaan hutaistusti maalattuja laavaörkkejä vastaan, jotka on rakennettu lähinnä pelitehoa miettien. Lopputuloksena todennäköisesti kenelläkään ei ole hauskaa.

Tämän sijaan arvostettu lordi-herttua Hargreave-Smythe voisi unohtaa huolensa siitä, pärjääkö hänen uusi Taucronmang-armeijansa turneeympäristössä ja paljonko hän joutuu tekemään kompromisseja listanrakennuksessa pelitehon ja miellyttävyyden tasapainottamisessa. Hän voi sanoa uutta muovia tyrkyttävälle GW-kaupustelijalle ”Non, non, mon ami.” ja sen sijaan hankkia neljä Bushido-armeijaa, sekä niille teemoitetun pelipöydän. Pienellä peliin tutustumisella hän voi rakentaa armeijoista näyttävät, mutta tasaisen vahvat ja miellyttävät pelata. Yhden ihmisen projektina armeijoiden maalaustyyli sekä –taso pysyy samanlaisena, jolloin peli hivelee myös silmää. Lisäksi kaverin luona voidaan sitten pelata kaverin pöydällä ja armeijoilla vaikka hienosti teemoitettua laavaörkkien ja tulikääpiöiden taistelua liekkitasangoilla.

Toki, eihän tämä tarjoa turnausvääntäjille omaa ratkaisua, ellei jokin kerho ota suuruudenhullua tavoitetta hankkia pöytien ja maastojen lisäksi noin kolmeakymmentä armeijaa joita työnnellä. Mutta minä en olekaan turneepelaaja. :) Sen sijaan tämä tarjoaisi uskomatonta pelien monimuotoisuutta, kun neljän hengen peliporukassa voisi pelata 40k:n, 40k:n ja 40k:n (samalla kun yhden pelaajan Wargods of Aegyptus-armeija pölyttyy kaapinperällä) sijaan vaikka gladiaattoritaisteluja, ristiretkiä, marsilaisten hyökkäystä ja avaruussotaa. Lisäksi teemoitetut, tasapainoiset listat avaavat hyvin mahdollisuuksia erilaisten skenaarioiden ja kampanjoiden näyttävään toteutukseen.

[Oskari]

Hienoja ajatuksia. Kannatan, mutta vapaa-aikaa ja rahaa on rajallisesti. Laitan omani myös jatkossa vaan lähinnä kytkoohon (ehkä jotain retrofabaa joskus kans).

Esitän siis vastauksena poistumisen perinteisestä armeijanrakentamisesta ja siirtymisen peliharrastukseen sen sijaan.

Age of Sigmar tekee just tota?

[Pahvivalmiste]

Olen hieman miettinyt figuharrastusta yleensä ja rupesin ihmettelemään miksi peliharrastaminen yleensä tuppaa pyörimään armeijanrakennuksen ympärillä?

Peliharrastaminen varmaan keskittyy pelin ympärille, ja jos peliä pelataan armeijoilla...? Mutta muutenkin: armeijanrakennus antaa puitteita, vaikkei pelaisikaan - millainen kokonaisuus hankitaan (kerralla tai osissa), mitä maalataan ja missä järjestyksessä jne. Armeijan voi myös kuvitella osaksi pelin tarinaa (figupeleillä yleensä tällainen on, historiallinen tai muu). Suunnittelu on kivaa. Tietyn systeemin mukaan toimiminen mahdollistaa vertailun. ja niin edelleen.

Vaikutankohan setämäiseltä... :P

Mutta miksi näin? Olen huomannut, että eräs figupelaamisen suurimpia hampaidenkiristelyn aiheita on listojen epätasapainoisuus ja ristiriitaiset odotukset visuaalisuuden merkityksen suhteen.

Listojen epätasaisuudesta voi syyttää huonoa pelisuunnittelua. Toisaalta epätasapaino on mielestäni oleellinen osa harrastuskokonaisuutta, jos pelaa (so. pelatako/ostaako itse jotain lisää, kehittääkö taktista osaamistaan, rakentaako "kompin" vai mitä). Omia odotuksia (maalauksen suhteen) voi tarkistaa.

Pienellä peliin tutustumisella hän voi rakentaa armeijoista näyttävät, mutta tasaisen vahvat ja miellyttävät pelata. Yhden ihmisen projektina armeijoiden maalaustyyli sekä –taso pysyy samanlaisena, jolloin peli hivelee myös silmää. Lisäksi kaverin luona voidaan sitten pelata kaverin pöydällä ja armeijoilla vaikka hienosti teemoitettua laavaörkkien ja tulikääpiöiden taistelua liekkitasangoilla.

Näin voisi ajatella, mutta käytännössä toisaalta:
a) monet ihmiset tykkäävät tehdä itse (ideat armeijanrakentelussa, toteutus)
b) kahden armeijan maalaaminen vie yhdeltä ihmiseltä enemmän aikaa kuin yhden
c) ellei pelaa samanlaisilla armeijoilla, yhden ihmisen rakentaman tasapainon ja pelaamisen miellyttävyyden kanssa voi olla vähän niin ja näin. Usein se on vähän niin - tasapainon löytäminen vaatii yleensä ainakin vähän pelitestausta.
d) Jos Pena haluaa pelata Bushidoa ja vihaan sitä, mun pitää silti pelata Bushidoa, jotta Pena pelaisi mun suosikkia Tuxedoa. Ja Pena vihaa sitä. Aikaa on molemmilta mennyt armeijoiden ja pelipöytien rakenteluun ihan pirusti.
e) Monet tykkäävät pelata jotain tiettyä samaa - mahdollistaa vaikka maalaustyylien vertailun, kehittymisen pelaajana jne.

Eli käytännössä ajatus voi toimia, jos on samanhenkistä porukkaa ja paljon aikaa.

PS puuhailen juuri oman, yksinäisen projektin kanssa. Haen peliseuraa, kun saan pari "armeijaa" ja pelipöydän valmiiksi :P

[ile]

Oma harrastukseni ei ole peliharrastus, vaan keräily-, näpläämis- ja maalailuharrastus. Ei siis ihme, että harrastuksen monimuotoisuudesta ei nautita ensi sijassa pelipöydän ääressä, eikä pelikaverien puute siis ole ongelma. Aina on löytynyt peliseuraa, usein niin päin, että mua on kysytty pelaamaan.

On mulla ukot varmaan pariin kolmeenkin FABA-armeijaan, ja samoilla voi pelata ketterästi KoW:ia, paria historiallista, ja pikkupelien puolelta tietenkin Mortikkaa. Maastotkin kelpaavat kaikkiin. Enkä tällaisen pseudohistoriallisen asenteen hapattaman paljon muuta kaipaa, kun 40K-ropetuskin jäi tauolle 3 vuotta sitten.

Figuja harrastamaton naapuri ehdotti peliä ihan vaan jubailun merkeissä, sillä on oma pelihuone lautapelejä varten. Ja N&T aikoo muuttaa 500 metrin päähän. Nyt kun tavallaan poikavuosien unelma on käsillä, kaikki elämälle tarpeellinen peliseura 50-500 metrin päässä, ei kuitenkaan tunnu huikeen juovuttavalta. Kaipa näillä ukkeleilla voisi leikkiä enemmän kuin pari neljä kertaa vuodessa? :)

-ile

[Black scars]

Kyse on ainakin itsellä siitä, miten figuiluun käytettävissä olevan ajan haluaa hyödyntää. Niissä puitteissa haluaa keskittyä olennaisiin juttuihin, eikä takertua liiaksi "first world problems" -tyylisiin asioihin, esimerkkeinä:

Rules are good enough - check
Rules have some flaws - ignore
Miniatures look great - check
Some miniatures are bad for my taste - replace with alternatives / ignore
All miniatures are ugly - don't waste your time
Active community - check
Minor or non existing community - don't waste your time

40k on ainakin itsellä tällä hetkellä siinä polttopisteessä, missä kaikki olennainen kohtaa. Pelin ja figujen parissa on hauska viettää aikaa, siinä se. Pelimuotona on sitten kaikki kampanjoista turnauksiin, mutta vain yhden pelin puitteissa - toisaalta, se juuri on sitä monimuotoisuutta.

Perheettömänä opiskeluaikana oli paljon paljon enemmän tilaa kokeiluihin ja muuhun vastaavaan toimintaan figuilun ympärillä, nyt ne ovat kaiken muun lisäksi vain yksi harrastus muiden joukossa.

[Darius]

^^Aika hyvin tiivisti oman kantani, ja minä sentään olen perheetön opiskelija. Keski-Suomen peräkorvessa asuminen myöskin rajoittaa muiden pelien kokeilua jonkin verran, GW:N peleihin löytyy eniten kavereita, ja AoS:kin jotkut hieman avaramielisemmät fabapelaajat ovat todistetusti nähty pelaamassa paikallisessa fantussa.

[jamovoima]

Täytyy myöntää, että olen huomaamattani ajautunut harrastamaan juuri alustuksen mukaisesti. Maalailu ja askartelu on paljon pelaamista kivempia juttuja ja armeijat näyttää hyllyssä paremmilta kun niille on vastinkappale ja teemaan sopivaa maastoa. Kiinnostavia figuja (ja niille pelejä) on myös niin paljon, ettei yhteen peliin keskittyminen juurikaan kiinnosta. Lisäksi kun on harrastanut puolet elämästä, niin (maalattuja) figuja alkaa olemaan sen verran mielipuolinen määrä, ettei esim. Uuteen 40k projektiin ole mitään tarvetta tahi kiinnostusta.

Toki osa projekteista, etenkin maastoprojekteista, on aika pitkissä köysissä, mutta se on sitten sitäkin hauskempaa kun ne liikahtaa. Juuri esim. Sain pitkään mielessä kypsyteltyä viidakkomaastoa hiukan maaleihin. Ja mainittakoon kuitenkin sekin, että pelaan kaikesta huolimatta keskimäärin ehkä pelin viikossa tai kahdessa. Eli jossain määrin aktiivipelaajana kuitenkin itseäni pidän, vaikka kahden samoilla säännöillä tapahtuvan pelin välillä saattakin vierähtää useampi kuukausikin. Sanomattakin selvää, ettei tässä tapauksessa listojen optimoinnilla ole kovin suurta painoarvoa. Arvostakin suurestti pelejä, joissa sillä ei ole suurta painoarvoa.

[marke]

Hyvää jupinaa.. ois kivaa pelailla kaikkee. Kuitenkin, ootteko miettiny, että turnauspelaaminen voi olla se eniten koukuttava juttu jos peliseuraa haluu haalia? Mä ennen kaikkea sympatiseeraan tota "maalaus ja kunnon maastot" settiä, mut kyl mä silti saan turnauksista irti paljon enemmän ku hampaat irvessä kilpailun. Nää keskustelut tuntuu välillä kovin mustavalkosilta.. turnaukset on mukavia sosiaalisia ja opettavaisia tapahtumia, joissa pelaamisen lisäksi keskustellaan myös harrastuksen muista aspekteista.. tosin vähemmän. Pelistä puhumalla löytyy yhteinen sävel helpommin.

[Silveri]

Jos lähdetään best-of-both-worlds -linjalle, niin sanoisin, että historialliset (sillä huomautuksella, että historiallisissa on usein vaikeata löytää skaala/sääntis/aikakausi -kompromissia), koska se skene lähtökohtaisesti on anti-turnauksellinen, epähistoriallisia kokoonpanoja katsotaan pitkin nenänvartta ja skenaariotkin usein suunnitellaan ennen kaikkea historiallisen taistelun pohjalta, jolloin ei edes lähdetä hakemaan tiukkaa pistetasapainoa. Tämä kuitenkin vaatii sen soveltuvan porukan, joka pystyy pääsemään yhteisymmärrykseen vähintään skaalasta ja aikakaudesta.

Lisäksi on ihan oma fiilis pelata 3 vs 3 -peliä, jossa on n. 1000 tinasotilasta kentällä (ja esim. Warlordin säännöillä tämänkin saa pelattua noin neljään tuntiin).

Toisaalta, löytyyhän multa Carnevaleen noin 6 pelikelpoista armeijaa ja pystyn siihen venetsiateemoitettuja pöytiä pyöräyttämään 2-3 kappaletta nykymaastolla, mutta se nyt on juttu erikseen...

[Morze]

Jos lähdetään best-of-both-worlds -linjalle,...koska se skene lähtökohtaisesti on anti-turnauksellinen, epähistoriallisia kokoonpanoja katsotaan pitkin nenänvartta ja skenaariotkin usein suunnitellaan ennen kaikkea historiallisen taistelun pohjalta, jolloin ei edes lähdetä hakemaan tiukkaa pistetasapainoa.

Mulla on hankaluuksia ymmärtää, miten tuo best-of-both-worlds toteutuu tuollaisessa ympäristössä.

[Haddock]

armeijanrakennus antaa puitteita, vaikkei pelaisikaan - millainen kokonaisuus hankitaan (kerralla tai osissa), mitä maalataan ja missä järjestyksessä jne.

Itselläni taas menee vähän päinvastoin. Napit hankitaan pääasiassa sen perusteella mikä miellyttää omaa silmää ja maalataan mitä milloinkin lystää. Armeijanrakennus on pikemminkin aiheuttanut itselläni harmaita hiuksia kun joudun miettimään mitä armeijassa on pakko minimirajojen puitteissa olla, mitä kovaa armeijaan pitää liittää että sillä pärjää vähänkin kovempia vastuksia vastaan ja paljonko lisää figuja pitää hankkia, jos haluaa pelata joskus muutakin kuin vaikkapa 500p pelejä GW:n sääntöjärjestelmissä.

Näitä pakotteita seuraten onkin sitten tullut hankittua aika paljon nappeja mitä ei oikeasti haluaisi. Pistinkin ne rankalla kädellä myyntiin, enkä enää voi sanoa omistavani yhtään faba-armeijaa. Ensin vähän kirpaisi pistää vanhat lyijynapit eteenpäin, mutta toisaalta ne olivat lojuneet kaapinperällä jo vuosia koskemattomina, enkä itse asiassa niitä edes jäänyt kaipaamaan. 40K:takaan ei jäänyt kuin yhden armeijan alku ja jotain sekalaisia rääppeitä, kun sattuivat olemaan maalattuja ja avokki piti niiden ulkonäöstä. :)

Nyt figuharrastus tuntuu taas uudelta ja ihmeelliseltä asialta. Aion pitää kiinni siitä, että en osta enempää figuja kuin saan maalattua (sille tasolle mille olen itse tyytyväinen, eli hitaasti edetään), enkä uhraa rahojani, aikaani tai ajatuksiani figuille joita en todella halua. Jos joku haluaa että pelaan muuta, tarjotkoon sitten armeijan mun käyttöön. Tällä politiikalla olen jo päässyt pari kertaa Kings of Waria pelaamaan ja kolmas ottelukin on jo luvattu. :)

Jos Pena haluaa pelata Bushidoa ja vihaan sitä, mun pitää silti pelata Bushidoa, jotta Pena pelaisi mun suosikkia Tuxedoa. Ja Pena vihaa sitä. Aikaa on molemmilta mennyt armeijoiden ja pelipöytien rakenteluun ihan pirusti.

Joo, mutta toisaalta, kummallakin on teemoitetut armeijat ja pelipöydät valmiina. Luultavasti sekä sinä että Pena löydätte jonkun muun, joka tulee ihan innolla pelaamaan. Ja olettaen että sinä ja Pena ette pidä fabakytkoosta tai jostain muusta jota pelaisitte koska ”siihen löytyy aina pelaajia”, ette ole oikeasti menettäneet mitään. Itse asiassa tuntuisi jopa aika turhalta pistää aikaa vaikka masiinahordesiin, jos kummallakin on selkeästi mielessä Bushido tai Tuxedo. Tähän väliin on myös pakko huomauttaa että parin armeijan ja pelipöydän väkertäminen suunnilleen mihin peliin tahansa vie yhtä paljon tai vähemmän aikaa kuin fabakytkoo-armeijan kasaaminen ja maalaaminen. Fabakytkoo esimerkkinä ihan siksi, että ne ovat ainakin aiemmin olleet isoimpia turnauspelejä, joihin takuuvarmasti löytyy vastustaja kaikkialta pienimpiä paikkakuntia ehkä lukuun ottamatta. Ja niistä on ollut noin miljoona keskustelua pelaajien eriävistä ennakko-odotuksista.

Mielipiteitäni voi kuitenkin värittää se, että miellän itseni kuitenkin pääosittain harrastajaksi kuin pelaajaksi. Itselleni jo muutaman yhteen teemoitetun figupossen ja maastojen tekeminen hyvälle tasolle olisi sellainen saavutus, että ei erityisemmin harmittaisi vaikkei niillä juurikaan pääsisi pelaamaan. Turneehalukkaalle pelaajalle asia tietysti voi olla erilainen. Toisaalta, jos sattuisi olemaan turneepelaaja ilman kiinnostusta GW:n tai PP:n peleihin, olisi tilanne silti luultavasti sama.

Mielenkiintoista kyllä, tässä tulee mieleen parikin eri aspektia, mitä ei olla vielä tässä ketjussa sivuttu:

1) Miniatyyripeliharrastuksessa joutuu usein tekemään kompromisseja visuaalisuuden sekä käytännöllisyyden välillä. Kukaan tuskin panostaa kokonaiseen pelipöytään samalla tasolla kuin Golden Demon – figuun. Ja vaikka yksinään pöydäntekoon uhraisikin parin vuoden harrasteillat, uskaltaisiko sillä enää pelata, vai olisiko se aivan liian särkyvä? Jo pelkästään pöytään rakennetut maastonkappaleet ovat noin kymmenen kertaa irrallisia hienompia, mutta käykö semmoisella pöydällä pelaaminen pidemmän päälle tylsäksi? Huvittavasti monet GW:n nykyfiguista koettelevat pelattavuuden rajoja. En minä ainakaan mielelläni raahaisi Nagashia, mortis engineä, tai muuta muovihäkkyrää toiselle paikkakunnalle.

2) Sekä lautapeli- että roolipeliharrastuksissa on täysin normaalia että yksi pelaajista tarjoaa itse pelin, nappuloineen, kirjoineen ja tilpehööreineen. Muut lisäävät arvoa peliin tuomalla paikalle itsensä ja keskittymällä siihen mitä pelataan. Mukaan otetaan korkeintaan noppia (roolipeleissä, ei lautapeleissä) sekä mahdollisesti jotain naposteltavaa muiden kanssa jaettavaksi. Figupelit ovat kuitenkin jotain lauta- ja roolipelin välimaastosta, joten en kokisi samanlaista menettelyä kovin kaukaa haetulta.

Ja loppuhuomautuksena, eilen oksennustaudista päätä selvitellessäni pistin vihdoinkin taka-alalla muhinutta itse suunnittelemaani pelijärjestelmää paperille. Olen sääntömekaniikkaan aika tyytyväinen, sillä kukaan ei tiedä mitä haluan pelata paremmin kuin minä itse. Tähän ketjuun asiasta tekee relevantin se, että kotitekoisiin sääntöjärjestelmiin voi olla mahdoton järjestää turnauksia, ellei pistä niitä itse pystyyn ja pakota ihmisiä osallistumaan niihin aseella uhaten. Toisaalta, jos en halua pelata mitään muuta*, saisinko muutenkaan mitään irti siitä jos hankkisin sen sijaan satapäisen Age of Sigmar (tms) – armeijan, miettisin mitä siihen pitää sisällyttää kilpailullisuuden nimissä ja kuluttaisin satoja työtunteja niiden pelikuntoon nysväämiseen?

* Itse asiassa olen kiinnostunut paristakin muusta pelistä, jotka mallintavat täysin erilaista taistelua kuin kotitekoinen järjestelmäni. Toista ei kuitenkaan tietääkseni kukaan suomessa pelaa, eikä toinen sovellu turneeympäristöön mitenkään (ovat muutenkin historiallisia, johon innostuin hiljattain, joten turneeajattelu tuntuu niissä jokseenkin vieraalta). Joko voin heittää ajatuksen niistä romukoppaan, tai tehdä kaiken itse ja pyytää sitten muita kokeilemaan.

Mulla on hankaluuksia ymmärtää, miten tuo best-of-both-worlds toteutuu tuollaisessa ympäristössä.

Luulisin hänen tarkoittaneen sitä, että armeijoiden ja skenaarioiden ollessa ennaltamäärättyjä, kilpailullinen pelaaja saa pelata niin kovaa kuin haluaa, mutta peliä ei ratkaista armeijantekovaiheessa. Ja vaikka historiallisesti armeijoiden kokoonpano ratkaisikin taistelun, voi kilpapelaaja valita heikommista lähtökohdista aloittavan puolen ja laittaa taitonsa todella koetukselle. Vaihtoehtoisesti hän voi ottaa suoraan kovemman puolen, jolloin vastapelaajaa tuskin jää häviö kaivelemaan, sillä silloinhan peli on mennyt historiallisesti "oikein".

[Silveri]

Ilmaisin kieltämättä itseni huonosti, mutta järjestetäänhän historiallisellakin puolella turnauksia ja kampanjoita, joissa pelataan voitosta. Lähinnä ajoin sitä takaa, että historialliset skenenä kuitenkin rankkaa pois pahimmat min-maxaajat ja porukat keskittyvät listoihinsa lähtökohtaisesti vähän eri perspektiivistä, jolloin mentaliteetti on enemmän samankaltainen lähtökohtaisestikin peliporukassa. Toki, ei ole mitään estettä miksei tämä toteutuisi vähintään yhtä hyvin myös esim. KoW:issa (tai jopa fabakytkoossa) oikealla porukalla.

[Black scars]

Kyse on myös aika pitkällä siitä, miten asioita määritellään. Ropepuolella tosiaan on yleiskäytäntönä, että pelinjohtajat vetävät sitä, mitä haluavat pelata -> hankkivat tarvikkeet yms. Omalla kohdallani historic pelaaminen toteutuu laajan strategiapelikokoelman kautta, eli perinteiset hexakartat, pahvimarkkerit, jne. meininki. Ropepuolella taas varsinkin 3.5 toteuttaa skirmishpelin tarpeet, ropefiguja on isot kasat kertynyt vuosien varrella. Toiset ei tykkää mallintaa figuilla, omassa porukassa hahmon figun väsääminen on tärkeä tehtävä.

Pelaamista on siis kaikenlaista, mutta itse miellän figupelaamiseksi siihen keskittyvän 40k:n tällä hetkellä. Tosin 9th age on mun mielestä ilmiönä hieno ja säännöt hyvät, niin sitä täytyy kavereiden kanssa kokeilla jossain vaiheessa.

Jos ajatellaan figuharrastuksen monimuotoisuuden puutetta, niin mietin mihin väliin se pitäisi laittaa ja onko sille oikeasti tarvetta? Mitään ylläolevista pelimuodoista ei halua pudottaa pois, niin ...no niin, eli pelitarpeet ovat jo täynnä.

[Oskari]

Mun on nyt vähän vaikea ymmärtää tän ketjun pointtia. Figuja on ihan älytön määrä vaikka minkälaisia. Löytyy isoja figuja, pieniä figuja, historiallisia figuja, scifi figuja, fantasia figuja ja kaikkea mahdollista. Kickstarterissa on kymmeniä erilaisia figufirmoja puskemassa itseään näkyville ja valmistajia on myös kymmeniä, pelisysteemejä varmaan helposti satoja. Monimuotoisuutta ei kyllä puutu.

Jos taas pelikavereista on puute, niin niitä voi itse etsiä lisää. Eikö Hesassa pelata N&T:ssä ainakin vaikka ja mitä historiallisia ja sen sellaista? Näin mää ainakin olen käsittänyt. Turusta pääsee Hesaan bussilla todella halvalla ja niin edelleen. Sinne vaan! En mää siellä oo käynyt, mutta sivujen perusteella näyttää semmoselle paikalle missä tarjolla voisi olla jotain ekan viestin kaltaista.

Turussa voi olla vähän nihkeetä löytää seuraa marginaalisempiin figupeleihin.

[Vader]

Mun on nyt vähän vaikea ymmärtää tän ketjun pointtia. Figuja on ihan älytön määrä vaikka minkälaisia. Löytyy isoja figuja, pieniä figuja, historiallisia figuja, scifi figuja, fantasia figuja ja kaikkea mahdollista. Kickstarterissa on kymmeniä erilaisia figufirmoja puskemassa itseään näkyville ja valmistajia on myös kymmeniä, pelisysteemejä varmaan helposti satoja. Monimuotoisuutta ei kyllä puutu.

Ketjun pointti kai on se, että monimuotoisuutta on, mutta pelikavereita ei. Eli kun erilaisia figuja, sääntöjä ja systeemeitä on paljon, niin sitä omaa suosikkia voi olla vaikea päästä pelaamaan, kun se ei ole kenenkään muun suosikki. Jos olis vaan yksi figupeli, niin peliseuraa saisi ehkä helpommin.

Jos taas pelikavereista on puute, niin niitä voi itse etsiä lisää. Eikö Hesassa pelata N&T:ssä ainakin vaikka ja mitä historiallisia ja sen sellaista? Näin mää ainakin olen käsittänyt. Turusta pääsee Hesaan bussilla todella halvalla ja niin edelleen. Sinne vaan! En mää siellä oo käynyt, mutta sivujen perusteella näyttää semmoselle paikalle missä tarjolla voisi olla jotain ekan viestin kaltaista.

Turussa voi olla vähän nihkeetä löytää seuraa marginaalisempiin figupeleihin.

Kai tällä ketjulla vähän haetaan juurikin sitä, että etsitään niitä pelikavereita. Kuulostellaan vähän, että mitä pelejä kukin saattaisi olla valmis pelaamaan ja missä.

[Dolmot]

Ketjun pointti kai on se, että monimuotoisuutta on, mutta pelikavereita ei. Eli kun erilaisia figuja, sääntöjä ja systeemeitä on paljon, niin sitä omaa suosikkia voi olla vaikea päästä pelaamaan, kun se ei ole kenenkään muun suosikki. Jos olis vaan yksi figupeli, niin peliseuraa saisi ehkä helpommin.

Täällä murtui juuri yksi ravintolamonopoli. Nyt on vähintään kolmen eri firman lounastamot ja niillä jokaisella kuutisen eri ruokavaihtoehtoa, joukossa aika villejäkin viritelmiä verrattuna aiemman toimittajan pieniin variantteihin "einespihvi ja pottuja" -peruskaavasta. Taivastelimme asiaa työkaverin kanssa. Ilmoille heitettiin ajatus, että tasan yhdellä vaihtoehdolla olisi helpompaa niin kuin aikoinaan ala-asteella tai armeijassa. On sekin koettu että kun 20 hengen porukka alkoi etsiä kaikille mieleistä ravintolaa miljoonakaupungista, vaelteluun tärväytyi kaksi tuntia eikä syntynyt päätöstä sittenkään.

Nokkela saattaa hahmottaa analogian. Ennen muinoin kaupungissa oli käytännössä yksi liike, josta sai figuja eli GW:n tuotteita. Valita sai faban ja 40k:n väliltä. (Totta puhuen silloin GW:llä oli vielä pikkupelejä, mutta ei nyt mennä siihen.) Nykyään nettikaupoista ja kickstartereista saa vaikka koirapäisiä dieselpunk-ninjoja sädepyssyt kourassa jos juuri sellaista kaipaa. Omat haaveensa voi toteuttaa ennennäkemättömän hyvin. Asialla on kääntöpuolensa. Mitä erikoistuneempaan tuotteeseen mennään, sitä epätodennäköisemmin myös naapurin Pena haluaa ryhtyä juuri samaan dieselpunk-projektiin. Joko koiranpäät, sädepyssyt, skulptit, materiaali tai säännöt tökkivät liikaa. Faba sentään oli aikoinaan vielä aika perusturvallista fantasiahuttua haltioineen ja kääpiöineen. Eikä ollut paljon vaihtoehtoja.

Kai tällä ketjulla vähän haetaan juurikin sitä, että etsitään niitä pelikavereita. Kuulostellaan vähän, että mitä pelejä kukin saattaisi olla valmis pelaamaan ja missä.

Kyllä tässä tietty kohtaamisongelma tosiaan tuntuu olevan käsillä sekä genrejen että lähestymistyylien osalta. Nykyään tarjolla olevien pelien määrä on niin suuri, että jos jokainen valitsee ykkössuosikkinsa, hyvä jos tulee kahta samaa vastausta koko kaupungin alueelta. Siksi yritän välillä tiedustella sitä vaihtoehtoa C, jota useampi henkilö vähintään suostuisi pelaamaan ja voisi ryhtyä inhimillisellä panostusmäärällä, vaikkei kyseessä olisi kenenkään ehdoton ykkössuosikki. Silti jää vielä ongelma 2 eli mihin harrastuksen elementteihin panostetaan ja kuinka paljon.

Olen kyllä muutamaan kertaan tehnyt lanseerausta kunnon uudisraivaajahengessä eli väsännyt itse koko porukan figut, maastot, skenaariot ja sessiot. Sillä saa kyllä kohtalaisen hyvin asioita tapahtumaan, mutta työlästä se on, eikä sittenkään takaa että projekti pysyisi hengissä tai että joku muu ottaisi vapaaehtoisesti seuraavan vuoron. Toisaalta voittaa voi vain veikkaamalla. Jos heittää kirveen kaivoon ja jää odottamaan asioiden tapahtumista itsestään, tuskin tapahtuu. Sen sijaan riittävän joustavia figuja ja maastoja väsäämällä niille kyllä löytyy aina uusiokäyttöä yllättävistä suunnista. Harvoin väsääminen on tyystin turhaa. Vähintään siitä oppii aina jotain.

Juu ja ahkerampaa paritusta saisi yhä harrastaa.

[mentor888]

Jos taas pelikavereista on puute, niin niitä voi itse etsiä lisää. Eikö Hesassa pelata N&T:ssä ainakin vaikka ja mitä historiallisia ja sen sellaista? Näin mää ainakin olen käsittänyt. Turusta pääsee Hesaan bussilla todella halvalla ja niin edelleen. Sinne vaan!

Kyllä vaan N&T kertsillä pelataan noita historiallisia, ja vähemmän historiallisia, ja aika laajalla skaalalla. Hupaisaa kyllä, GW:n pelit tuntuvat olevan kohta marginaalissa. Figuja on myös niin, että paikat ei riitä säilöntään, ja vaikka missä kokoluokassa.

Olennaiset asiat peliseuran kannalta ovat "kriitinen massa" ja puuhamiehet. Tarvitaan tarpeeksi heppuja pyörimässä kerhon luupissa. Näistä syntyy se potentiaali. Mutta yhtä tärkeää on puuhamiehet, jotka " markkinoivat" systeemiä, tiedottavat siitä ja organisoivat toimintaa. Tällä mallilla on saatu juuri tuota haluttua historiallista pelaamista nousemaan vahvasti kerhon ohjelmaan. Kun joku vähän tekee eteen, niin porukka kyllä osallistuu, ja alkaa itsekin esimerkiksi maalata ao. Figuja.

[topi]

Olennaiset asiat peliseuran kannalta ovat "kriitinen massa" ja puuhamiehet. Tarvitaan tarpeeksi heppuja pyörimässä kerhon luupissa. Näistä syntyy se potentiaali. Mutta yhtä tärkeää on puuhamiehet, jotka " markkinoivat" systeemiä, tiedottavat siitä ja organisoivat toimintaa. Tällä mallilla on saatu juuri tuota haluttua historiallista pelaamista nousemaan vahvasti kerhon ohjelmaan. Kun joku vähän tekee eteen, niin porukka kyllä osallistuu, ja alkaa itsekin esimerkiksi maalata ao. Figuja.

Mun kokemukseni on täsmälleen samanlainen. Uudetkin pelit alkavat kiinnostaa, jos joku jaksaa nähdä alkuorganisoinnin vaivan. (Historiallisissa sopivat säännöt, maastot ja 2 perusarmeijaa.) Muutaman pelin jälkeen jengi alkaa sitten hommaamaan omia joukkojaan ja homma laajenee - organisointi on se tärkeä asia, ei pelkästään asiasta puhuminen.

[shoddie]

Turun seudulla muutama tyyppi aikoo todennäköisesti (itse varmasti) pelailla kiltapalloa lähitulevaisuudessa. Jos on kiinnostusta peliin niin voin demottaa sotakoneen tiloissa. Sotakone aikoo kenties myös hommata kyseisiä viguja myytäväksi pienen määrän.

[donitsi]

Figuharrastus on ollut on/off -kyhäilyä jo teinistä pitäen ja ainoat pelit on pelattu pikkuvelin kanssa joskus 15v jantterina kun siirryttiin leegoista Space Marineihin.

Ei tarkoita, etteikö kiinnostusta pelaamiseen olisi enää. On vaan jotenkin vaikea löytää samanhenkistä peliseuraa samaan pelimaailmaan. Ite olen aina keräillyt vain ja ainoostaan GW:n tuotantoa. Soitan myös instrumenttia ja sanonkin, että on helpompi löytää sielunkumppani kuin treenikaveri tai bändi muusikkona. Kyynistä kyllä, mutta tuntuu että näissä harrastushommissa vaan ei natsaa ihmisten kanssa kun on niin monesta eri lähtökohdasta väkeä.

Tällä hetkellä on 40k armeija taas rakenteilla ja teen sen ihan sääntöjen mukaan pelikelpoiseksi sillä idealla että joskus saisin sen kentälle ihan vaan koska "keräilemällä" lopputulos on vaan muovinen kasa kaunista katseltavaa. Ehkä tää toteutuu nyt kun muutin PK seudulle.