Tuli tuossa Sigmaroinnin kuolokeskustelussa esiin vaihtoehdot esimerkiksi sen yhden firman joka jääköön nimeämättä washeille. Joten kootaanpa muitakin vastaavia tapauksia. Eli, jos on tuotteita, joita syystä tai toisesta haluaa korvata toisella, esim koska valmistaja on ihan tymä, tai valmistajan purkit on sellaisia että tuote kuivuu ennen aikojaan, tai ne on törkeästi ylihinnoiteltuja, taikka muuten vaan huonoja, mutta varsinainen lopputulos on kuitenkin tarpeen, niin keneltäköhän ja mistähän saisi korvaavan tuotteen tilalle.
Enkä kaipaa mitään geneeristä värikarttaa vastaavuuksista, vaan omakohtainen kokemus siitä, että vaihto onnistui.
Eli listaa :
GW:n oleellisia tuotteita, joille korvaaja :
Devlan Mud, ja miksi sitä nykyään kutsutaankaan : Army Painter Strong Tone Ink
Mua kiinnostaisi kovasti, mitä tilalle kun mun purkki GW:n Tau light Ochre on loppumassa, tai siis tavalliseen tapaan kuivumassa ennen aikojaan kököksi. Väri on mainio esim hiekan välikerroksena ja johonkin muuhunkin, eikä välttämättä mikään kovin eksoottinen, joten varmaan Vallejolta löytyisi parempaa tilalle ?
Mua harmittaa, kun Flesh Washia ja Chestnut Inkiä ei enää ole.
Aikoinaan esimerkiksi maalasin haarniskan Mithril Silverillä ja vedin päälle Flesh Washin, lopputuloksena nätti kullanrusehtava haarniska.
Nyt saman efektin saamiseksi maalaan ensin muistaakseni Leadbelcheriä, sen päälle Runefang Steeliä, sitten Shining Goldia ja lopuksi Reikland Flesh Shaden. Aiemmin riitti siis pohjamaalin päälle kaksi kerrosta, nyt neljä. Kolmekin olisi vielä ihan ok.
Lisätään nyt vielä se, että vuosien jahkailusta huolimatta en ole vieläkään saanut märkäpalettia otettua käyttöön, vaan maalailen suoraan purkista. Mutta vaikea kuvitella, että vedellä ohentaminen saisi esimerkiksi tuota Reiklandia mitenkään pigmenttisemmäksi.
Tuohon käyttöön sopisi varmaan hyvin esim. Winston & Newtonin musteet. Ne GW:n vanhat inkit taisivat olla ihan oikeaa akryylimustetta, jolle löytyy kyllä monta valmistajaa (esim. Liquitex ja W&N). Saatavilla taitelijatarvikeliikkeistä, hinnat samoissa kuin GW:n maaleillakin. Varoituksen sanana nuo ei välttämättä kuivu vedenpitäviksi, eli lakkaa väliin jos meinaa vielä sen jälkeen washailla päälle.
GW angstiketjussa tuli muutamien muiden kokemuksella tähän liittyvää tietoa:
Celebdae kirjoitti:Toki Army painterin washit ovat juurikin niitä samoja, joita GW:n edellinen erä oli (Devlan mud jne.). Niihin olen sen verran tyytyväinen, ettei tarvitse GW:n uudelleennimettyjä haalia. Vai ovatko nuo nykyiset oikeasti parempia?
Pariah kirjoitti:Army Painterillahan ei virallisesti ole washeja vaan Inkkejä, kuivuvat vähän kiiltävämmäksi kuin GW:n washit. Jälki on suurinpiirtein samaa kuin Army Painterin vastaavasävyisissä dipeissa (Soft/Strong Tone sekä Dark Tone) mutta ilman anti-shine lakan tarvetta koska ei niin kiiltäväksi jää kuitenkaan. Mutta nyt bonuksena samanlainen käsittelymahdollisuus myös muille värisävyille kuin vain ne tavalliset ruskea, seepia ja musta. Esim. punainen ja sininen inkki ovat toimineet todella hyvin Glazena hieman ohennettuna ja varjostamiseen suoraan purkista. Helpompia levittää pensselillä kuin dippilakka koska ei ole niin paksua ja vesiohenteisia joten ei tarvitse mineraalitärpätillä säveltää mikäli tulee tarvis glazelle kuten aiemmin mainitsin.
smaxx kirjoitti:Mua kiinnostaisi kovasti, mitä tilalle kun mun purkki GW:n Tau light Ochre on loppumassa, tai siis tavalliseen tapaan kuivumassa ennen aikojaan kököksi. Väri on mainio esim hiekan välikerroksena ja johonkin muuhunkin, eikä välttämättä mikään kovin eksoottinen, joten varmaan Vallejolta löytyisi parempaa tilalle ?
Vallejon Filthy brown, mitä dakkan konversiotaulukko suositteli on spot-on ainakin mun tarpeisiin. Olen sillä nyt korvannut aikaisemman Citadellin maalin, eikää mitään ongelmaa ole. En siis kytä Taun maalaamiseen vaan aavikkobeissien keskisävynä.
ile kirjoitti:GW angstiketjussa tuli muutamien muiden kokemuksella tähän liittyvää tietoa:
Celebdae kirjoitti:Toki Army painterin washit ovat juurikin niitä samoja, joita GW:n edellinen erä oli (Devlan mud jne.). Niihin olen sen verran tyytyväinen, ettei tarvitse GW:n uudelleennimettyjä haalia. Vai ovatko nuo nykyiset oikeasti parempia?
Pariah kirjoitti:Army Painterillahan ei virallisesti ole washeja vaan Inkkejä, kuivuvat vähän kiiltävämmäksi kuin GW:n washit. Jälki on suurinpiirtein samaa kuin Army Painterin vastaavasävyisissä dipeissa (Soft/Strong Tone sekä Dark Tone) mutta ilman anti-shine lakan tarvetta koska ei niin kiiltäväksi jää kuitenkaan. Mutta nyt bonuksena samanlainen käsittelymahdollisuus myös muille värisävyille kuin vain ne tavalliset ruskea, seepia ja musta. Esim. punainen ja sininen inkki ovat toimineet todella hyvin Glazena hieman ohennettuna ja varjostamiseen suoraan purkista. Helpompia levittää pensselillä kuin dippilakka koska ei ole niin paksua ja vesiohenteisia joten ei tarvitse mineraalitärpätillä säveltää mikäli tulee tarvis glazelle kuten aiemmin mainitsin.
Eli uudet ja vanhat Citadel-maalit sekä Coat d'Arms -maalit listattuna vastaavuuksittain. Jostain syystä päätin tilata noita enkä ostaa Army Painteria Fantasiapeleistä...
Vader kirjoitti:
Eli uudet ja vanhat Citadel-maalit sekä Coat d'Arms -maalit listattuna vastaavuuksittain. Jostain syystä päätin tilata noita enkä ostaa Army Painteria Fantasiapeleistä...
???
Eihän tuossa listauksessa edes ole näitä mainittuja washeja/inkkejä.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.

Noi taitaa siis olla wanhojen hywien aicojen maaleja, paria alihankkijan vaihdosta ennen washeja. Eli niitä ensimmäisen mallin puteleita, mitä moni vanha parta kehuskelee käyttäneensä vuosikymmenet.

Juu on toki tuttuja itelle. Tässä tapauksessa voi kyllä sanoa, että kehitys meni oikeaan suuntaan (ja paljon) näiden washien/inkkien osalta. Ihmettelin lähinnä, miten nuo liittyvät lainattuun mitenkään. Muuten ihan hyödyllinen listaus ilman muuta!

No liittyi sinällään lainattuun, että aiemmin kyselin juurikin noista ikivanhoista, joihin sitten ile vastasi lainauksella tuosta angsti-ketjusta, ja nyt vastasin siihen, kun löysin listan, jossa on juuri ne mun kaipaamat. :)
Vallejo water effect: Sikaflex crystal clear liima ja tiiviste massa
(HUOM: crystal clear, pelkkä clear jättää samean valkoisen veden)
(HUOM2: Still water ja water effect ovat eria asia.)
Nuln oil maaston washaukseen: Deka silkki maali, paikallisessa putiikissa joku 6€ 50ml purkki, jota sai vielä ohentaa että valmista tavaraa oli joku 150-200ml)
"Cover my lovejunk in catnip and teabag a horny lion"
Spoonyone
Nuln Oil = Mars Black-pigmentti litkuna.
Toisin sanoen, hakekaa taiteilijatarvikeliikkeestä tuubi/pänikkä Mars Black-mustaa akryyliä ja tehkää siitä (tai ihan suoraan pigmenttijauhetta, kyseessä on rautaoksidimusta). Mielellään Flow Aidin kanssa.
En tiä mitä toi Nuln Oil kustantaa nykyään, mutta 118ml puteli Liquitexin Flow Aidia (sekoitus 1/20 veteen, josta litku) oli 12€ ja 500ml Reesen Mars Blackia 8€ Tampereen Arteljeessa, eli semmosta tuhtia Nuln Oilia sais 20€:lla 2,5 litraa. Riittää vähän isompaankin maastoprojektiin.
Samaten suosittelen esimerkiksi Nihlakh Oxiden (valkoista ja kylmää vihreää) tekemään itse, huomasin että toi GW:n tökötti oli turhan laihaa omiin tarpeisiin ainakin.
Oikeastaan, tehkää noi kaikki litkut ja maalisekoitukset itse, koska Pakkaustukusta saa kaikenlisäksi kohtuullisen halvalla tippanokkapulloja ja taiteilija-akryylit on monin verroin halvempaa kuin nuo valmiit miniatyyrimaalit. 60ml tuubi Winsor & Newtonin laadukkaita akryylimaaleja maksaa alle vitosen, ja noita pitää laimentaa _reilusti_ (ehkä jopa 1/1) ennenko ne sopivat pikku-ukkeleille. Flow Aid on ainoa vähän kalliimpi investointi, mutta sekin on aika riittoisaa ja sitä kannattaa sekoittaa jokaiseen maaliin.
THelppi kirjoitti:Oikeastaan, tehkää noi kaikki litkut ja maalisekoitukset itse, koska Pakkaustukusta saa kaikenlisäksi kohtuullisen halvalla tippanokkapulloja ja taiteilija-akryylit on monin verroin halvempaa kuin nuo valmiit miniatyyrimaalit. 60ml tuubi Winsor & Newtonin laadukkaita akryylimaaleja maksaa alle vitosen, ja noita pitää laimentaa _reilusti_ (ehkä jopa 1/1) ennenko ne sopivat pikku-ukkeleille. Flow Aid on ainoa vähän kalliimpi investointi, mutta sekin on aika riittoisaa ja sitä kannattaa sekoittaa jokaiseen maaliin.
Mä olen kanssa noita Newtonin akryylejä käyttänyt jossain maastomaalauksissa. Toimii hyvin, on edullista ja voi tosiaan laimentaa tarpeen mukaan. Ne värit kyllä laimentuu eri tavoilla, ja sekoituksissa jotkut on dominoivempia.
smaxx kirjoitti:

Totta. Noissa ei ole aina niin itsestäänselvää, että "sininen + keltainen = vihreä" paitti tietty teorian tasolla (ja jonkunlaista vihreää siitä kyllä tulee). Ruskeiden sekoittelu saattaa aiheuttaa hyvinkin paljon harmaita hiuksia, ja niiden tuunaamiseen saa hyvin hukattua aikaa ennenkuin alkaa hahmottaa mitä tulee mistäkin. Perusruskeat tosin riittää hyvin pitkälle, onneksi. Oon ite harkinnut, että kävisin ihan suoraan pigmenteistä tekemään maaleja, mutta vielä ei ole tullut vastaan syytä että miksi (paitsi "koska mie haluan" ;P), kun noissa hyvälaatuisissa taiteilija-akryyleissä on kuitenkin käytetty hyviä aineita ja pigmenttejä. Ehkä tuo maalien erottuminen toisistaan purkissa on ainoa syy minkä takia viittisin, mutta sekään ei ole ihan hirveän iso ongelma.