Tässä tuoreimmassa työssä tein aika monta sellaista juttua, mitä en ole juuri koskaan ennen kokeillut. Tässä on käytetty öljyvärejä, hiuslakkaraaputtelua ja vaikka mitä Ak interactiven mömmöjä, osa niistä ehkä vähän turhia.
En juurikaan rakentele pienoismalleja, vaikka yksi onkin juuri työn alla. Halusin kuitenkin testata erilaisia menetelmiä ja tämä vindicator tarjosi siihen hyvän mahdollisuuden. Ostin tässä jo aikoja sitten Mengin D9R puskutraktorin, joka on siis mallin sotilasversio. Sitä ajatellen halusin tosiaan kokeilla eri juttuja malliin, joka hintavuudestaan huolimatta ei ole yhtä ns. kallisarvoinen. Tuota Mengiä kun ei saa ainakaan Suomesta muualta kuin combat modelsista. Eikä moista traktoriakaan ole kuin tuo yksi malli olemassa.
Sen kyllä aluksi huomasi, että en ole ihan sinut noiden joidenkin uusien vanhennusmenetelmien kanssa. Öljyväreilläkään en ole maalannut aikaisemmin, ja tämä kaikki aiheutti välillä verenpaineen kohoamista. Loppujen lopuksi vaunusta tuli minusta varsin hieno, ja se on minusta jopa hieman tavallista realistisemman oloinen Vindicator. Siihen ei siis ollut tarkoituskaan vetää esim. kovin vahvoja modulaatioita (eikä noin vaalea väri ehkä ihan taivukaan siihen). Poistin myös ylimääräiset kallot ja lisäsin hydrauliletkut (joskin vain yhdet) tuonne puskulevyn sylintereille. Nyt se sentään näyttää siltä, että se ei toimi vain Keisarin pyhällä hengellä, vaan paineella.
http://www.coolminiornot.com/390505
Vindicator
- Gorkiporki
- Sotavasaran Maalaajamestari 2008
- Viestit: 2419
- Liittynyt: Ma 24.03.2003 20:15
Vindicator
Modern cars - they all look like electric shavers.
- Dr. Icchan
- Viestit: 3427
- Liittynyt: Ti 28.07.2009 21:51
- Paikkakunta: PK-seutu
- Viesti:
Re: Vindicator
Nätti ja varsin realistisen näköinen niin kuin sanoit. keulan freehandilla maalattu kolmio näyttää aavistuksen epätasaiselta, ehkä sitä vois vähän korjata rajausteipin ja pensselin kanssa.