Viime vuonna sain aikaiseksi hiisien maalaamisen ja tänä vuonna ystäväni innoitti örkeillekin juuri oikean teeman, joka saattaapi näkyä lipuissa. 10 vuoden jälkeen kauniit(kauheat) vihernahat ovat vihdoinkin maaleissa.
Kaksi örkkivaunua, rykmentti hämähäkinratasastajia, kaksi rykemnttiä keihäshiisiä, rykmentti jousihiisiä, kaksi rykmenttiä örkkejä, sankareita ja pari peikkoa. Aloituspakkauksien sisällöstä uupuu vain Arrer Boyzit, jotka vaihdoin viime vuonna pois.
Hämähäkinratsastajat olivat hauskoja maalattavia. Tykkään eloisista ja räväkistä väreistä oikein käytettynä. Lipunkin värille on merkitys, onnettoman vihollisheimon alpha hämähäkki päätynyt parempaan käyttöön.
Yöhiidet ovlivat helppoja maalattavia. Muistaakseni musta spray, harmaa drybrushi ja sitten loppuja värejä.
Peikoista toinen on Mage Knight sarjasta kotoisin. Inspiraatiota värimaailmaansa saanut Warhammer Fantasy Roleplayn ensimmäisen laitoksen kansikuvasta (jonka kohtaus muuten esiintyi myös ensimmäisessä Gotrek & Felix pokkarissa).
Valitettavasti en saanut örkkipojista kunnon kuvaa. Lipuissa näkyy maskotti melko hyvin kuitenkin. Puolet örkeistä ovat vaihtaneet miekkansa puunapista tehtyyn kilpeen.
Maalausvaiheessa otettu kuva kilpien logoista. Näkyypä toinen lippukin hieman paremmin tässä.
Armeijan sankarit. Shamaani, lipunkantaja, iso pomo Grimm Von Hog (en tiedä tarkoittaako örkkiä vai karjua) ja hiisipomo. Sotalipun on piirtänyt ja värittänyt kaverin parempi puolisko. Kyseinen possu itsessään on netistä löydetty.Nopeaa pelipöytätasoahan näissä on haettu. Örkkien maalaamiseen meni 2 iltaa ja 1 aamu. Hiisistä en muista enää. Tulevaisuudessa olen lisäämässä yksikön mustaörkkejä (pitäisi kasata ja maalata) sekä karjulla ratsastajia. Katapultti ja kolmas peikkokin houkuttelisi.