"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

Ropecon 31.7 Kings of War-turnaus *Mukaan saa vielä tulla*

Ilmoitukset tulevista turnauksista.
Ipp3
Viestit: 328
Liittynyt: Su 13.09.2015 16:55

Re: Ropecon 31.7 Kings of War-turnaus *Mukaan saa vielä tulla*

Viesti Kirjoittaja Ipp3 »

Turnaus sujui tosi hienosti ja hyvällä hengellä!

Iso kiitos järjestäjille, iso kiitos pelaajille! Näin hauskaa peliä tulen mieluusti uudemmankin kerran pelailemaan.

Jos nurkista löytyy armeija pyörimästä, niin Manticin puolelta varmasti löytyy säännöt niille nappuloille ja ehdottomasti kannattaa peliä kokeilla.

Ippe
Arctopithecus
Viestit: 48
Liittynyt: Ke 03.07.2013 19:52

Re: Ropecon 31.7 Kings of War-turnaus *Mukaan saa vielä tulla*

Viesti Kirjoittaja Arctopithecus »

Kiitos myös täältä! Oli kyllä hyvä turnaus - lisää näitä :)
Jos nurkista löytyy armeija pyörimästä, niin Manticin puolelta varmasti löytyy säännöt niille nappuloille ja ehdottomasti kannattaa peliä kokeilla.
Ja jos ei armeijaa vielä löydy, niin nykyhinnoilla esim. Manticilta ei ole rahallisestikaan mikään valtava investointi.
Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5676
Liittynyt: Pe 17.12.2004 20:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Jyväskylä

Re: Ropecon 31.7 Kings of War-turnaus *Mukaan saa vielä tulla*

Viesti Kirjoittaja El Capitan »

Mie yritin kovasti löytää jonkun kohdan, missä olisi asiallista huutaa omia mielipiteitä ja ennustuksia finaalipelaajista ja voittajista. En kuitenkaan kehdannut häiritä, niin päätin jättää sitten tänne Sotuun oman pre-tournament analyysini.

Turnauksen tulee voittamaan:
Fluffin perusteella: Örkit. Vaikka örkkejä kuolisi kymmenen yhtä vihollista kohden, se ei muuttaisi valtakunnan kohtaloa.
Listan perusteella: Legion Ogret. Hurja lautta ja vieläkin hurjempi sankari. Hui kamala.
Naamakerroin: Varangur. Hercules kukkakeppien keskellä.

Valitettavasti minulla ei ole aikaa nyt suurempiin analyyseihin. Minulla on paljon muutakin sanottavaa, minkä haluan myös tännekin kirjoittaa koko kansan nähtäväksi. Palataan myöhemmin suurempiin asioihin.
Scumboogie kirjoitti:Miten turnaus päättyi? Sunnuntai-aamuna olin vähän seurailemassa pelejä, pieni kutkutus täälläkin jos sitä ens kerralla lähtis mukaan sotimaan. Hyvä meininki näytti olevan!
Viimeisellä kierroksella tapahtui odottamaton käänne. Kaksi korkeimman pistemäärän omaavaa pelaajaa paritettiin toisiaan vastaan objektiivin haltuunotto skenaariossa, jossa oli todella tiukkaa vääntöä. Yksinäinen punagoblin teki sankaritöitä kun toisaalla keskitetty tulitus poisti suuria Urukki-lauttoja per vuoro.

Tämä oli todella sääli, koska Urukeilla oli 1p ero muihin nähden maalauspisteistä ja pelillisissä pisteissä hänellä oli toisena olevaan yhteensä 5p:n erotus. Hyvä johtoasema ei ollut riittävä viimeisen pelin päättyessä 0p. Viimeisen kierroksen 4:ntä oleva örkki-pelaajan murskavoitto puolestaan nosti hänen sijaansa todella paljon. Sekin auttoi, että skenaarioista kukaan muu ei saanut loistavia pisteitä.

Tästä johtuen örkit voittivat turnauksen 39p:llään. Uruk-ogret saivat toisen sijan 37p:llä ja kolmanneksi nousi Ratkin 35p:llä. 4:s sija: Kääpiöt, 5:s Legion Ogret spessusankarilla ja onnellinen Aakkos-pussin omistaja Varangur (kaaos).

Muita palkintoja jaettiin:
- Parhain maalattu armeija - Uruk-Hai Ogret - Henrik Hammaren. Ei mitään epäselvyyksiä oikeastaan.
- Parhain osallistuja - Örcs - Iikka Ålander. Ei mitään epäselvyyksiä mielestäni. Unohdin perusteluissa mainita tokenit ja muut. Aivan upeita.
- Arvonta - Kääpiöt - Kalle Antikainen. Taidolla ansaittu.

Saimme myös ylimääräisen lahjakortin jaettavaksi turnaukseen. Pitkän brainstormin jälkeen, johon osallistui useampi henkilö, keksimme paremman keinon jakaa kuin antaa vain voittajalle tai häviäjälle. Jännää tässä oli se, että kaikki mitä pohdeimme, olisi johtanut samaan henkilöön. Yritimme keksiä "huono lykky", viimeinen sija ja muuta sellaista, mutta lopulta päätimme palkita turnauksen lukutoukan. Pitkän hakemisen jälkeen löysimme pelaajan, joka ei ollut vielä voittanut mitään, mutta oli ahkerasti kirjoittanut omaa tarinaansa että lukenut muidenkin pelaajien fluffeja.
- Lukutoukka - Varangur - Kim Hyttinen. Kulttuuri on hyväksi.

Ensi vuonna uudestaan.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti
Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5676
Liittynyt: Pe 17.12.2004 20:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Jyväskylä

Re: Ropecon 31.7 Kings of War-turnaus *Mukaan saa vielä tulla*

Viesti Kirjoittaja El Capitan »

No niin, nyt kun on rauhallinen vapaapäivä vailla mitään tekemistä ja alkaa olemaan hyvin nukutut yötkin, niin jotenkin sitä ihan unohdin mitä minun piti tänne kirjoitella.

Se on edelleen ihan varmaa, että KOWia pitää saada enemmän näkyviin. Ensi vuonna Conissa otan jälleen kerran yhteyttä tekijöihin, että saadaan turnaus Helsinkiin. Myös Traconia voisin yrittää puhutella, koska sielläkin on joskus fikuturnauksia ollut. Nyt on ihan liian myöhäistä enää tälle vuodelle saada aikaiseksi. Talvella Porissa järjestetään Luminyrkki, jossa ainakin viime vuonna pelailtiin fikuilla rankalla kädellä. Tunnen järjestäjät, niin lumen saavuttua maahan pyrin laittamaan jalkaa oven väliin. Nyt kun tunnen varmaan 50% koko Suomen KOW-skenestä, niin voin tarjota yöpaikan ulkopaikkakuntalaisille.

En paljoa kuullut turnauksen aikana mitään negatiivista kommenttia skenaarioista, niin voinen varmaan otaksua, että niihin laittamani sääntömuutokset olivat hyvät? Olen laittanut korvani taakse, että ennen kierrosta mahdolliset muutokset pelin kulkuun pitää tehdä selväksi. Kuvittelin, että jos ne täällä olivat lukeneet ja vielä pelipöydän vieressäkin on tulostettu lappunen sääntöineen ja fluffeineen, kellään ei olisi epäsevää missä mennään.

Iikan, Tepon ja Henrikin kanssa tuli turnauksen jälkeen keskusteltua asioista ja ainakin he kertoivat olleensa tyytyväisiä komppeihin ja erratoihin. Mie en tahtonut nähdä lohikäärmeitä sun muita otuksia, niin piti vähän rajata lentävän sankarin hintaa alemmas. Todennäköisesti samaa nähdään jatkossakin. Nyt pitää kuitenkin myöntää tulleen tyhmä olo kun en yhtään muista ihmetelleeni paikan päällä miten kääpiö kuningas Helga lenteli pitkin kenttää. Disordered-yksikön piti menettää juuri kyseisen temppuilun vuoksi lentämisen tuomat edellytykset. Mahtoikohan ottaa haavoja ensimmäisessä pelissä Varangurin hukkien counter chargessa? Ei voi muistaa. Ei kai, kun Korgaanin pojat iski kuusi sisään ja laitettiin ensimmäinen noppa viereen.

Meillä täällä Porissa on nyt tullut sellainen tapa liigoissa, että sitä ei voi voittaa henkilö, jonka nimi alkaa samalla kirjaimella kuin edellisen liigan voittaja. Mitä mieltä väki on, jos ensi vuoden Ropecon-turnauksessa on sääntö, että I:llä alkavan niminen henkilö ei voi sijoittua ensimmäiseksi?

Sen minä olen kuitenkin aikeissa tehdä, että varataan heti ensimmäiset kaksi kommenttia osallistujafluffeille ja listoille ilman taikaesineitä. Varataan niille oikein pisteitäkin jaettavaksi, että mitä aikaisemmin saa julkaistua, sitä enemmän saa pisteitä. Näkee sitten kanssapelaajat miten rento turnaus olisi tulossa, niin ei ole tarvista tuoda mitään tyyliin 2x demppaprinssi + 3 Chimeraa. Nyt en odottanut tämänkaltaista panostusta fluffin osalta, niin ajattelin niiden olevan hyvin luettavissa pelien jälkeen tai ruokatauolla.

Eikai mulla sitten muuta. Kiitoksia vielä kerran teille kaikille. Myös katsojillekin.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti
Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5676
Liittynyt: Pe 17.12.2004 20:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Jyväskylä

Re: Ropecon 31.7 Kings of War-turnaus *Mukaan saa vielä tulla*

Viesti Kirjoittaja El Capitan »

Mie lupasin pojille julkaista fluffit jälkikäten. Ovat saapumisjärjestyksessä. Tepon mainio Zzzzorkin tarina on kuitenkin pdf-tiedostona minulla, niin en voi copi-pasteta sitä. Saammeko sen itse kirjailijan toimesta tänne luettavaksi.
Kalle Antikainen kirjoitti:Kalle A - Lady Burlockson ja viimeinen armeija

”Kuulehan Jensson, onko meillä nyt aikaa tähän?”

Helga Burlockson katseli hämillään pääinsinööri Jenssonin pöydälle kasaamia kummallisia putkia, tankkeja ja jotain mikä näytti säkilliseltä linnun sulkia.

”Hah! Edesmennyt aviomiehesi, levätköön hän rauhassa, jätti minulle piirustukset tästä laitteesta ja pyysi minua kasaamaan sen sinua varten”

Jenssen jatkoi laitteen säätämistä. Lämmin kesätuuli puhalsi sisälle komentotelttaan ja osa Jenssenin kasaamista höyhenistä pöllähti ilmaan. Helgan mielestä tämä oli huono ajoitus moiselle kokeilulle, mutta toisaalta häntä kiinnosti, mikä tämä keksintö oli, jonka hänen aviomiehensä oli jättänyt Jenssenin huostaan.

Ei ollut kulunut vuottakaan, kun Helga Burlockson oli laskenut aviomiehensä, entisen klaanikuninkaan, haudan lepoon. Vieläkin häntä puistattivat muistot tuosta kaaoksen yöstä. Tuntemattomat viholliset olivat hyökänneet ilman varoitusta ja tuhonneet kääpiöklaanin yli 1000 -vuotisen kodin. Kaikki Burlocksonien mahtavat tykit ja aseet olivat osoittaneet väärään suuntaan; vihollinen olikin tullut suoraan jalkojen alta, eikä ulkoa aroilta.

Telttaan saapui viestinviejä, joka oli kompastua partaansa kaikessa kiireessä

”Vihollisen linjat ovat liikkeessä! Mikä on käskynne Lady?” Vanhan iskuryhmän entinen johtaja haukkoi henkeään. Helga mietti selviytyisiköhän vanha ja uskollinen vasalli tulevasta koitoksesta.

”Linjat valmiiksi! Urut tulille ja kivääreihin tuoreet terveiset sisään! Minä olen aivan hetken päästä siellä”, Helga komensi.

Vanha kääpiö teki klaanin tunnuksen, avoimen kämmenen sydämen yllä ja poistui. Hän alkoi välittömästi toistaa käskyä odottaville joukoille. Voi kuinka liian vähän heitä olikaan jäljellä, Helga murehti ja käänsi huomionsa takaisin Jensseniin.

”Jenssen minun täytyy mennä, itse asiassa sinunkin täytyy mennä! Tarvitsen sinua urkujen luona…”Helga aloitti mutta äkkiä hänellä jäikin lause kesken, kun hän näki mitä Jenssen oli kasaamassa.

Vuosia sitten, Helga oli kylmänä talviyönä herännyt ja huomannut kuinka hänen miehensä ei ollut hänen vierellään. Helga näki valoa työhuoneessa ja päätti käväistä katsomassa josko taas se pösilö ukko oli saanut jotakin päähänsä keskellä yötä. Hän hiipi hiljaa ovelle ja kurkisti sisään. Siellähän se mies taas oli yöpaitasillaan työpöytänsä äärellä, nähtävästi piirustusten kimpussa.

”Mitä sinä taas siellä puuhaat?”, Helga yllätti miehensä ja astui huoneeseen.

”En minä mitään kummempia...”, mies vastasi ja alkoi hätäisesti piilottaa piirustuksia pöytälaatikkoon. Itse asiassa useampaankin sillä ilmeisesti hän oli jo piirtänyt useamman sinipaperin täyteen kummallisia kaavioita. Helga astui huoneeseen ja jäi katsomaan avutonta miestään, jonka esitys viattomuudesta oli sangen säälittävä, mutta aina niin huvittava. Yksi piirustuksista oli tuolloin pudonnut pöydän alle ja Helga huomasi siinä kaaviokuvan, joka muistutti linnun siipiä.

”Sinä et nuku tarpeeksi! Eilen nukahdit kesken klaanikokouksen. Tulehan nukkumaan sieltä”,

Helga ilmoitti ja osoitti takaisin makuukamariin.

”Tällä kertaa olin tekemässä jotakin sinulle enkelini”, oli hänen miehensä vain vastannut ja hymyillyt lempeästi. Aikansa siivottuaan suostui hän viimein vetäytymään takaisin Helgan viereen.

Jenssen Yhdisti viimeiset osat toisiinsa ja nosti laitteen pystyyn pöydälle. Helgalla oli nousta pala kurkkuun, kun hän katsoi miehensä viimeiseksi jäänyttä työtä. Laitteessa oli yksi vahva selkäosa, joka kiinnittyi kantajansa päälle tukevilla remmeillä, mutta pääosan sen koosta veivät kaksi valkoisista sulista ja metallisesta tukirangoista kasattua siipeä. Laitteen selkäosaan oli kiinnitetty klaanikilpi jota koristi lentämistä tarkoittava riimu.

”Miehesi voi nyt levätä rauhassa tietäen, että hänen viimeinen lahjansa sinulle on nyt vihdoinkin valmis”, Jenssen sanoi ja alkoi poistua teltasta. ”Laite on helppo kiinnittää itse, odotan sinua ulkona..”, hän jatkoi ja jätti Helgan yksin laitteen luo.

Helga katseli vielä hetken luomusta ja äkkiä kaaoksen yö palasi taas mieleen. Hän muisti vielä aivan liian kipeästi ympärillä sortuvan klaanivuoren salit ja viimeiset hetket miehensä kanssa. Hän muisti vielä viimeiset sanat, jotka kuuli miehensä huulilta juuri ennen kun kuolema vei hänet Helgalta: ”Kasaa klaani! Löydä kaikki, jotka ovat jäljellä ja johda heidät pois täältä! He luottavat sinuun. Vie selviytyjät kohti etelää...lupaa minulle... Olen pahoillani Helga, en koskaan saanut sinulle niitä valmiiksi...Helga oma enkelini....”

Helga nosti laitteen selkäänsä ja aloitti kiristämään tarvittavat nyörit. Heti saatuaan kaiken paikalleen Helga tunsi, kuinka laitteen läpi virtasi tuttu riimumagia, joka oli yhteydessä niin moneen Burlocksonin klaanin luomukseen. Laitetta olisi helppo käyttää.

Helga ei ollut varma, oliko hän oikealla tiellä. Olivatko kaikki hänen päätöksensä olleet oikeita? Oliko tulevaan sotaan sotkeutuminen oikein vai väärin? Olisiko uusi koti kaikkien uhrauksien arvoinen? Hän ei tiennyt mitä Burlocksonin klaanilla olisi edessä näinä epävarmoina aikoina. Mutta hän tiesi, että hän selviytyisi tehtävästä, jolle oli lupautunut. Helga johdattaisi Burlocksonin klaanin uuteen kotiin, kaaoksesta järjestykseen!

Helga astui ulos teltasta ja aktivoi laitteen riimun. Valkoiset siivet levittäytyivät täyteen mittaansa hänen selkänsä ylle. Helga saattoi tuntea kuinka kesätuuli kulki sulkien ylitse, kuin vain odottaen komentoa, joka nostaisi hänet taistelukentän ylle.

”Kiitos Victor, minä olen nyt valmis. Lupaan johdattaa kaikki turvaan. Minä olen aina sinun enkelisi...” Helga lausui vielä viimeisen hiljaisen rukouksen ennen kuin tarttui aseisiinsa. Yhdellä pienellä liikkeellä hän käski mekaaniset siipensä eloon ja noustessa armeijansa ylle antoi komentonsa:

”Tähdätkää taidolla, iskekää raivolla! Uusi parempi huominen odottaa meitä kaaoksen jälkeen! Urut auki! Victor Burlockson!”

Burlockson klaanin soturit vastasivat huutoon, joka pian alkoi hukkua urkutykkien julmaan soittoon...
Kim Hyttinen kirjoitti:Varalgar katsoi taakseen ja näki jylhät kotivuorensa takanaan. Pieni kyyneleen tapainen valahti hänen poskeaan pitkin, mutta pian surullinen olotila sai jo väistyä. Kuin jonkun oudon voiman pakottamana, Varalgar kääntyi kohti takana marssivia joukkojaan ja karjui ”eteenpäin!” marssikäskyä.

Vain muutamaa kuukautta aiemmin Varalgar ja hänen heimonsa olivat eläneet rauhallista paimentolaiselämää Mantican pohjoisimmissa osissa Jäävuoristossa. Eräänä päivänä tuntematon hahmo saapui heimon luo ja hetkessä kaikki muuttui.

Heimolaisista tuli päivä päivältä yhä vihaisempia ja katkerampia etelän vauraita valtioita kohtaan. Varalgar huomasi tämän, mutta ei voinut sille mitään, saati itsellensä. Hän huomasi itsessäänkin tapahtuvan muutoksia sen jälkeen, kun heimo kääntyi uskossaan tuntemattoman hahmon valistukseen. Siinä luvattiin suuria heimolle jos se hylkäisi vanhat jumalansa ja kääntyisi palvomaan uusia ja paljon suurempia jumalia. Nämä uudet jumalat pitäisivät huolen siitä, että heimo saisi sen mikä sille kuuluu.

Sen lisäksi että heimolaisista tuli yhä agressiivisempia, muuttui joillain fanaattisemmin uusia jumalia palvovista itse olemus suorastaan. Kun osaa tarkasteli lähemmin, saattoi huomata epänormaaleja fyysisiä muutoksia, jotka halusi jättää huomiotta. Näin teki myös Varalgur, jälleen kerran myös itsensä kohdalla.

Lopulta heimoneuvosto kokoontui ja päätti marssia kohti etelää koko voimallaan. Myös läheiset heimot näyttivät olevan samalla sotaisalla mielentilalla ja muutaman viikon päähän sovittiin heimojen tapaaminen etelämpään Mammuttitasangoille.

Varalgur keräsi kaikki täysi-ikäiset miehensä, koulutetut sutensa ja vangitut luolahirviönsä kasaan ja lähti marssimaan kohti etelää. Oli aika lähteä sotaan ja hankkia heimolle se, mitä uudet jumalat lupasivat...
Henrik Hammaren kirjoitti:"Mitä nyt Gigi?" Ugbok jyrähti ja nosti katsettaan kartasta, joka oli levitetty tasaiselle kivelle leiripaikan vierellä kohoavalla kukkulalla.

"Ritarini ovat havainneet enshimmäishet jäljet jahtaamishtamme vihollishishta", suhisi lähestyvä hiisi susikypäränsä alta ja laskeutui määrätietoisen hitaasti valtavan koiramaisen otuksen selästä. Otus murisi ja loksutteli valtavaa kuolaavaa kitaansa urukkikapteenia kohti.

"Mitä 'ritarisi' sitten löysivät?" kapteeni jatkoi, eikä pystynyt peittämään pientä ivallista sävyä äänessään. Vaikka häntä huvittikin hiisiluutnanttinsa tapa kutsua kirppusäkkiratsastajiaan ritareiksi, oli hän kyllin älykäs johtaja ollakseen loukkaamatta heitä liikaa. Kirppusäkkiratsastajat olivat hänen armeijansa silmät ja korvat ja taistelukentälläkin he korvasivat kokonsa ja rohkeutensa puutteet nokkeluudellaan ja eittämättä kekseliäällä pahansuopuudellaan. Lisäksi heidän johtajansa Gigi, oikealta nimeltään Gregor Gitbag Gobin suvusta, oli ylpeä hiisiratsastajistaan ja pelastanut jousellaan itse Ugbokinkin nahan usean otteeseen. Olipa Gigi kerran jopa omakätisesti estänyt örkkien jättiläistä murtamasta Ugbokin armeijan keskustan.

"Puolen päivämarshshin pääshshä on..." Gigi aloitti, mutta joutui hidastamaan puheensa tahtia. Hänen hammasrivistönsä oli toki hiisien mittapuulla komea, mutta puhumiseen se ei silti soveltunut kovinkaan hyvin. Gigi jatkoi,

"Tuolla eteläshshä on laakso, jolle on leiriytyneenä shatakunta ihmishrääpälettä. Kaikki shotureita. Heillä näytti olevan shuuri määrä eläimiä ja ruokaa mukanaan."

"Hevosmiehiä? Entä sotakoneita?" Ugbok varmisti.

"Vain pieni osha. Ritarini piekshivät heidän etuvartionsha, joka oli pääshemäshshä meidän jäljillemme. Rääpäleet eivät shiish tiedä meishtä vielä mitään." Ugbok aavisteli, että kyseinen 'etuvartio' ei voinut olla ollut kovinkaan suuri, jos oli ollut olemassa alkuunkaan. Luultavasti Gigi oli hiisineen taas löytänyt jonkun onnettoman yksittäisen eksyneen humalaisen piestäväksi. Tämän epäilyksen Ugbok piti kuitenkin omana tietonaan.

"Satakunta miestä, paljon ruokaa, vain vähän varsinaista vastusta. Kuulostaa siltä, että meidän on hyvä aika täyttää muonavarantojamme ennen marssin jatkamista. Käden tehtävä on täytettävä, mutta meidän on myös syötävä." urukkikapteeni virnisti.

"Anna valmistautumisviesti. Me hyökkäämme aamunkoitteessa."

Gigi nappasi kirppusäkkinsä suitset, loikkasi selkään, ja kaksikko lähti räksyttäen ja kuolaten (ratsu marginaalisesti ratsastajaansa enemmän) kohti alempana sijaitsevaa varsinaista leiriä.

"Ja pidä huolta, ettei Hilda saa liikaa syödäkseen. Tarvitsemme hänet huomenna sopivan äkäisenä."

---

Ugbok taitteli kartan kasaan ja katseli alas leiriin, joka oli pystytetty mustaksi poltetulle, kivikkoiselle maalle ja jossa hänen soturinsa alkoivat valmistautua lähtöön. Käsi tulisi olemaan tyytyväinen, kun kuulisi kuinka hän, Ugbok Rautanaama, johtaa Käden uljaita joukkoja omavaraisena matkalla päämäärään. Päämäärään, joka Ugbokille itselleen oli itse asiassa vielä tuntematon. Hänen tehtävänään oli johdattaa joukkonsa kartassa merkittyyn pisteeseen kaukana lännessä ja tuhota kaikki, jotka asettuisivat heidän tielleen. Määränpäässä odotti oletettavasti jotain Kädelle kallisarvoista. Liekö taas joku jonkun puolikasvuisen varastama hely, Ugbok mietti. Tähän mennessä matka oli sujunut rauhallisesti lukuun ottamatta muutamaa pienempää kääpiöiden mainariosastoa, jotka olivat ilmeisesti olleet matkalla Ardovikianin tasangon halki etäisille kaivostyömailleen. Nyt nuo kääpiöt olivat muodostaneet leijonanosan viime viikkojen ruokalistasta.

---

Ugbokin armeija, hän itse mukaan luettuna, edusti Rautapihan uusinta soturilajia. He olivat Suur-Urukkeja, joissa Käsi yhdisti perinteisen Urukin kestävyyden, luonteen ja militaristisen älykkyyden peikkojen kokoon ja voimaan. Suur-Urukkeja ei ollut montaa, mutta heidän brutaali voimansa ja Rautapihan ahjojen teräs tekivät heistä pienen armeijan veroisen taisteluyksikön. Heidät oli jalostettu sodankäyntiä varten - ja sodankäynnin he taisivat. Ugbok näki kuinka hänen Uruk-soturinsa, Rautapihan Rautamuuri, nostivat kilpensä selkään, ja kuinka villeistä berserkereistä jalostetut, nopeajalkaiset Suur-Urukit nostivat valtavat kahdenkäden miekkansa olalle. Leirin laidalla ryhmän tietäjäshamaani Zswerkl'bokn (tuttavallisemmin Sven) valmisti vielä viimeisiä kääpiövartaita avotulella. Kauempana kuului hänen uusimman osastonsa, Jylistelijöiden, kersantin komentava ääni. Jylistelijät olivat Rautapihan sotateknologian uusinta huippua. Suur-Urukkeja, jotka kantoivat suuria ruutikäyttöisiä tussareita. Heitä johti varsin ylimielinen kersantti

Szilvdruk, lempinimeltään Silvesteri, joka ei jättänyt yhtäkään tilaisuutta väliin kerskua Ugbokille uuden tussarinsa kauneutta. Jylistelijöiden ohella Ugbokilla oli käytettävissään vielä pieni rykmentti suurin piiritysvarsijousin varustettuja Suur-Urukkiampujia, mikäli vihollinen tarvitsisi pientä suostuttelua kauempaa. Ja sitten oli tietenkin vielä Hilda, joka juuri pisti poskeensa viimeisen elävänä kiinniotetun kääpiön. Hilda, tai paremmin syntymänimeltään peikkojen kielellä Grzbukhrtar (vastaa yleiskielen germaanisen murteen nimeä Brunhilde), oli erittäin pahansisuinen jättiläispeikkoneito. Neitonen oli joutunut Käden komennukseen jo nuorena, ja nyt hän muodosti Ugbokin armeijan voimakkaimman yksikön, joka käärittynä Rautapihan teräkseen oli paitsi muurien murtaja, myös vihollisen kuin vihollisen pysäyttäjä.

---

Ugbok käänsi katseensa joukoistaan, asetti umpinaisen kypäränsä takaisin päähänsä ja kääntyi kohti etelää. Rauta oli sotajalalla.
Iikka Ålander kirjoitti:Haltiain ylväissä, mystiikan täyttämissä saleissa ei kavahdeta sitä tosiseikkaa, että vain ymmärtäminen tuo avaimet ratkaisuun, oli kyseessä sitten alkemia, taikuus tai Manticaa repivä pahuus itsessään. Basilean ylhäiset saattavat puhdasuskoisina kavahtaa kaiken saastuneen tarkastelua, mutta jo varhain, Jumalten Sodan aikaan, haltiat käänsivät läpäisevän katseensa pahuuden kätyreihin tarkoituksenaan ymmärtää noita olentoja riivava saaste.

Niin myös Altariel, yksi korkeista ja viisaista haltiavelhottarista, otti tarkasteltavakseen yhden monista Manticaa riivaavista vitsauksista. Demonit saivat hänen puolestaan jäädä unholaan, samaten hautaholveissaan ulvovat haamut. Altariel käänsi huomionsa örkkeihin, vitsauksista muiden viisaiden mielestä vähäisimpään. Lopulta örkithän olivat kurittomia, kykenemättömiä uhmaamaan haltijain valtakuntaa muutoin kuin pienenä kiusana. Mitättömiä vihreitä typeryksiä Manticaa kappaleiksi repivien demonilegioonien rinnalla.

Altariel näki kuitenkin suuremman vaaran nahistelevissa örkkilaumoissa kuin muissa vitsauksissa aavistaen jonkin synkemmän turman kylvävän kaaoksen siemeniä ympäri Manticaa. Altariel käytti vuosia lukien kaikki tomuiset kääröt, vuosikymmeniä käyden läpi örkkien tuhoja ratsastaen taistelutantereelta toiselle, etsien jokaisen tiedonmurun, joka auttaisi ymmärtämään näiden tuhoa ja kauhua levittävien vihreänahkojen toimintaa. Salattuja tarkoitusperiä ei löytynyt, vain kuolemaa ja rikkirevittyjä maita, kaupunkeja ja elämiä. Altarielista vaikutti siltä, että kaaos oli lopultakin löytänyt täydellisen muotonsa; rotu ilman tarkoitusta tai päämäärää.

Viimeisenä yrityksenä ymmärtää sitä örkkien silmitöntä tuhovimmaa, joka tuhosi lopulta jokaisen örkin itsensäkin, Altariel vangitsi yhden. Altarielin tarkoitusperiin ei sopinut mikä tahansa vihreänahkainen raakalainen. Ymmärtääkseen rodun pyrkimyksiä oli tutkittava parhainta sen edustajista. Örkkien tapauksessa se tarkoitti isointa, vahvinta ja suurimman hävityksen keskiössä olevaa yksilöä, örkkiyden ruumiillistumaa.

Niinpä keskeltä ilmiliekeissä olevan kaupungin katua Altarielin viikkoja valmistelema loitsu tavoitti Magogin, örkkihirviön joka oli lyhyessä ajassa hävittänyt kreivikunnan toisensa jälkeen ja oli Altarielin mielestä lähellä tuhovoimansa huippua. Altariel vangitsi Magogin torniinsa, selliin mystisen laboratorionsa keskelle ja alkoi tutkia tätä.

Ensimmäiset päivät Magog repi sellinsä kaltereita ja karjui uhkauksia Altarielin istuessa vieressä ja kirjatessa kaiken huolellisesti muistiin. Hitaasti, päivä päivältä, Magogin tempoilu kuitenkin väheni, ja silmittömän raivon sijaan Magogin käytöksestä paistoi rajaton levottomuus. Altariel tarkkaili, kun Magog siirtyi askareesta toiseen silmänräpäyksessä ilman päämäärää tai suurempaa tarkoitusta. Päivästä päivään Altariel kirjasi kaiken muistiin ja oppi.

Ensin Altariel sai Magogin lopettamaan loputtoman kaltereiden raapimisen. Sitten Altariel sai Magogin suostumaan yksinkertaisiin askareisiin. Lahjonta tuntui tuottavan tulosta; Altariel antoi Magogille esineen tuhottavaksi, jos Magog teki, mitä Altariel pyysi. Lukemattomien keraamisten kuppien, viinikarahvien, huonekalujen ja jopa puukeppien repiminen näytti rauhoittavan Magogia. Altariel huomasi pian, ettei ollut ainoa, joka tutki vihollistaan. Magog tarkasteli häntä kaiken aikaa sellinsä kalterien välistä. Päivittäiset askareet tuntuivat kiinnostavan Magogia rajattomasti ­ ainakin, mikäli tämä oli saanut rikkoa jotain hetki

sitten. Siivoamista Magog tuijotti pitkulainen örkinnaamansa hämmennyksestä rypistyneenä.

Altariel oppi, että Magog osasi puhua ja oppi nopeasti ymmärtämään haltiakieltä, vaikkei pystynytkään itse tuottamaan kielen sulokkaita äänteitä. Magog ratkaisi ongelmia nopeasti, selvittäen monimutkaisetkin tehtävät vaistonvaraisesti. Altariel kirjasi kaiken muistiin ja huomasi, että Magog oli älykäs, muttei kokenut tarvetta käyttää partaveitsenterävää mieltään mihinkään. Magog muodosti monimutkaisia ajatuksia ja ymmärsi puhtaan teoreettisia kysymyksiä, mutta ajatukset soljuivat örkin pään läpi kuin vesi suihkulähteestä, vailla pysyvää muotoa.

Lopullinen läpimurto tapahtui, kun Altariel kokeili soittaa Magogille luuttua.

Jo ensimmäisten sointujen helähtäessä ilmoille, Magog lopetti kivilattian raapimisen ja jähmettyi kuuntelemaan. Jatkaessaan soittoaan Altariel katseli kuinka Magog nousi seisomaan, käveli täysin rauhallisin askelin sellinsä kalterien luokse ja pysähtyi kuuntelemaan. Sävelmän loputtua Magog katsoi Altarielia ja sanoi: “Lisää.”

Seuraavana päivänä Magog viittilöi Altarielia antamaan luuttunsa hänelle sanoen: “Magog ei riko.” Magog ei rikkonut luuttua, vaan käänteli sitä käsissään outo ilme torahampaisilla kasvoillaan. Seuraavana aamuna Magog soitti. Soinnut eivät olleet puhtaita, eikä sävelmä koskaan toistanut itseään, mutta se ei myöskään katkennut tai loppunut muulloin kuin silloin, kun Magog söi tai nukkui. Magogin sävelmä oli kaunis, täynnä särön ja soinnin ristiriitaa surumielisen riidellessä iloisen duurin kanssa.

Päivät muuttuivat kuukausiksi, kuukaudet vuosiksi ja elämä Altarielin tornissa jatkui. Altariel opetti Magogille käytöstapoja, huomasi tämän nauttivan älyllisestä pohdiskelusta ja usein Altariel vietti iltansa keskustellen Magogin kanssa. Runonlausunta oli örkille työlästä, mutta omalla kielellään Magog pystyi tuottamaan karkeita, mutta taidokkaita riimittelyjä. Aikaa myöten Altariel alkoi uskoa ymmärtävänsä örkin ajatusmaailmaa.



Ehkä Magog olisi vieläkin Altarielin tornissa, ellei olisi käynyt kuten Manticalla aina käy: järjestystä seuraa aina kaaos.

Magogin kadottua Agog, örkkien rivojen jumalten siunaama pienempi vihernahka, oli tarttunut rautaisella otteella siihen tuhon ja hävityksen pyörremyrskyyn, jonka Magogin laumat nostattivat, ja oli johtanut laumansa etsimään kadonnutta veljeään. Ei rakkaudesta, ei myötätunnosta eikä laupeudesta, vaan pohjattomasta tarpeesta tuhota ja repiä rikki Agog halusi löytää veljensä Magogin, sillä vain yhdessä he voisivat päästää valloilleen loppumattomat laumansa ja hukuttaa maailman vereen ja tuhkaan.

Ja niin tapahtui, että vuosia myöhemmin Altarielin kotikaupungin korkeat muurit kohosivat Agogin luotsaaman tuhon aallon edessä kuin helmiäisenhohtoinen jalokivi savun ja veren yllä. Vihreä hyökyaalto kohosi, kohosi ja murtui haltiain linnoitukseen, mutta hohtava kivi oli liian vahvaa. Päivien ajan Agog messusi ja loitsi muurien ulkopuolella örkkien hyökätessä aalto toisensa jälkeen linnoitetun kaupungin muureja vasten. Haltiat kuolivat kymmenittäin, örkit kuolivat sadoittain, mutta kaupunki ei murtunut.

Tornistaan Altariel katseli ulkopuolella raivoavaa taistelua voimattomana tuntien vuosien työn valuvan hukkaan kuin hiekka murtuneesta tiimalasista. Mitä hyötyä oli tutkia näitä olentoja, mitä apua oli käsittämättömän pohdiskelusta, kun kaikkiine viisauden helmineen Altariel ei pystynyt tarjoamaan ratkaisua kaupunkiaan piirittävään örkkilaumaan?

Kolmannen yön laskeutuessa Altariel katseli murheellisena liekehtivää kaupunkia, jossa haltiasoturit taistelivat sammuttaakseen heittokoneiden sytyttämät tulipalot. Taustalla Magogin loppumaton musiikki soi murheellisen mahtipontisena.

“Miksi, miksi te teette näin?”, Altariel kysyi hiljaa.

Ensin Altariel ei tajunnut muutosta, ja vasta sellin lukon murtuessa kumeasti pamahtaen, hän tajusi Magogin lopettaneen soitannan. Altariel kääntyi hitaasti ja näki Magogin kävelevän löntystävin askelin häntä kohti. Hetken he tuijottivat toisiaan vain käsivarrenmitan päässä toisistaan, Altariel kyynärän Magogin kumaraa hahmoa pidempänä.

Kilpiloitsun sanat ehtivät vain nousta Altarielin ajatuksiin, kun Magogin hirviömäiset kourat sulkeutuivat hänen siron kaulansa ympärille vaimentaen velhottaren loitsut. Anova katse silmissään Altarielin huulet muodostivat viimeisen kysymyksen: “Miksi?”

“Kääntyen, kääntyen yhä laajenevin kaarin,

Haukka ei kuule herraansa;

Järjestys murenee, ydin ei voi kestää;

Puhdas kaaos on vapaana maailmassa;

Verten tahraama vuorovesi valtoimenaan käy.”

Pimeyden virratessa Altariellen tajuntaan lopultakin hän ymmärsi. Örkit eivät olleet sen pahuuden kätyreitä, joka kohottaisi pakanuuden katerdraalit valkeille raunioille, vaan se loputon turma, joka lopulta syöksisi kaiken viimeiseen pimeyteen. Kaaos, tuho, loppu.



Kirkuminen täytti yön kun Magog laskeutui Altarielin tornista jäljessään verinen turman ja tuhon vana. Ei löytynyt mestaria joka olisi ollut Magogin veroinen, ei miekkaa joka olisi tavoittanut mustan sydämen, kun Magog Turmakoura taisteli tiensä porteille.

Ketjujen jylinän saattelemana laskusilta romahti maahan ja portit aukenivat. Hetken hiljaisuus vallitsi, kun örkit katsoivat porttien avautumista.

“Tule, Agog, laulakaamme yhdessä Tuhon Säkeet ja antakaamme maailman palaa!”

Riiva ja Vimma ratsastivat läpi palavan kaupungin murhaten ja polttaen, Murskan ja Tuhon repiessä rikki muurit ja kaataessa sirot tornit. Riidankylväjät kulkivat pitkin Kauhun ja Pelon murtamia katuja, ja Turmakouran Kirveet korjasivat synkkää satoaan. Magog tuhosi ja tappoi ja Agog poltti kaiken tuhkaksi.

Aamun koittaessa hiljaisuus vallitsi kaupungissa, Altarielin tornin kohotessa yksin savuavien raunioiden yllä.
Jaakko Tanttu kirjoitti:Mikä on parasta elämässä? Tätä Grokagamok pohdiskeli istuessaan valtaistuimellaan. Hänen soturinsa parveilivat hänen ympärillään, syöden, juhlien ja kertoen sotatarinoita. Kuka oli tappanut suurimman hirviön? Entä kuka eniten hiisiä? Kuka oli survonut eniten puolituisia kerrallaan suuhun? Grokagamok kuunteli hetken, ennen kuin nousi ylös ja avasi sanaisen arkkunsa.

”Taistelu! Taistelu on parasta elämässä!” Hän karjaisi vastauksen kysymykseen jota kukaan ei ollut esittänyt ääneen. Hänen soturinsa hurrasivat kohteliaasti ja nostivat maljaa.

”Taistelu! Nähdä, miten suuret pedot kaatuvat mahtisi edessä! Nähdä, miten pelkurit juoksevat pakoon sotahuutoasi. Nähdä miten tanner peittyy veren ja ruumiinkappaleiden alle!” Grokagamok puraisi palan paistetusta petoeläimen koivesta ja huuhteli sen alas oluella.

”Ruokailu on myös parasta! Yksikään taistelussa kuollut ei mene hukkaan vaan päätyy ruokapöytääni! Maukas ja ravinteikas liha, jossa on proteiinia! Syömällä vihollisen, osoitat todellakin päihittäneesi hänet lopullisesti, ja hänen kuolemansa vahvistaa sinua!” Grokagamok jatkoi, täyttäen olutkolpakkonsa samalla.

”Lisäksi matkaaminen on parasta! Kohtaa uusia kulttuureja ja sivilisaatioita! Valloita ja tuhoa ne! Ei taistelu eikä ruokailu käy tylsäksi, jos matkustaa aina uusien asioiden perässä!” Grokagamok uhosi, tyhjentäen vastatäytetyn kolpakkonsa ja nousten pöydälle seisomaan.

”Uusi aika on koittanut! Ja tämä aika on paras aika! Muut kansat pitävät meitä pilkkanaan, mutta meidän aikamme on koittanut! Tämä on meidän

paras tilaisuutemme ottaa paikkamme maailmassa!” Hänen soturinsa mylvivät kannustushuutoja, paitsi yksi sotureista katselee pettyneenä lautastaan, jolla Grokagamok seisoo tällä hetkellä.

”Tämä uusi aika… Kaaos ja järjestys! Kaaos on parasta, sillä ilman sitä meillä on aivan liikaa järjestystä. Mutta järjestys on paras, koska ilman sitä kaikki on silkkaa kaaosta! Järjestys ja kaaos ovat molemmat parhaita! Ja aamulla lähdemme sotimaan, koska sota on parasta! Mutta kaikkein parhainta parhautta on-” Grokagamok ei koskaan saa kerrottua sotureilleen mikä on elämässä kaikkein parhainta parhautta, sillä hänen päihtynyt tasapainonsa petti juuri sillä hetkellä. Hän romahtaa sotasaaliskasaan ja jää siihen nukkumaan. Hänen soturinsa peittelevät hänet huovilla ja siirtyvät toiseen tilaan juhlimaan, etteivät häiritsisi johtajaansa.

Aamulla Grokagamok ei muista puheestaan mitään. Hänellä on kuitenkin pää erittäin kipeä, ja ainut lääke pääkipuun on iskeä jonkun muun pää tohjoksi. Grokagamokin pää on erittäin kipeä ja tarvitsee monta murskattavaa päätä, joten hän kerää joukkonsa ja lähtee etsimään sotaa.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti
Avatar
Raaka-Arska
Viestit: 283
Liittynyt: Ke 03.01.2007 09:27
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ropecon 31.7 Kings of War-turnaus *Mukaan saa vielä tulla*

Viesti Kirjoittaja Raaka-Arska »

Kiitokset näin vierestä turnausta seuranneen puolesta demotuksesta ja seurasta. Peli vaikuttaa oikein hauskalta vaihdoehdolta ysiedikan rinnalle ja ei tiedä vaikka tulisin joskus turnauksiinkin asti.
We're so loud you wanna die
Go forth and amplify
Here come the Noise Marines


(From 'Noise Marines' by D-Rok)
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Turnaukset”