Kazad Chuf ja sen asukkaiden seikkailut
Kazad Chuf ja sen asukkaiden seikkailut
Jo kaksi kuukautta oli kulunut siitä kun retkikunta oli lähtenyt Karak Azulista etsimään arvokkaita mineraaleja tunneleista.
Mutta ei tunneleissa mitään kultaa tai hopeaa löytynyt. Ainoa metalli mitä kääpiöit saivat nähdä päivästä toiseen oli maahisten keihään kärjen ruostunut rauta.
Retkikunnan yrittäessä palata kotiin tyhjin käsin heidän tielleen oli tullut tuhansia mustiamaahisia keihäineen. Retkikunta ei pääsyt palaamaan kotiin joten he jatkoivat pako matkaa tunneleita pitkin tuntemattomaan.
"Kuole sinä peikon äp...!!" Huuto hukkui metallin paukkeeseen. Peikon surma kohotti kirveensä uuteen iskuun joka löysi tiensä maahisen kilven läpi olennon päähän. "Pidätelkää niitä vielä hetki" Kuului huuto luolan takaa. Maahiset olivat saaneet ahdistettua kääpiöt sortuneeseen luolaan. Luolan suuta "varioivat" Peikon Surmat ja Raudanrikkojat. Ovaali luola oli kuin luotu pulustukseen sen noustessa luolan suulta loivasti ylöspäin tehden tasanteita joihin oli loistavat sijoittaa Ukkosentuojat tai vaikkapa Urkutykykkejä.
"Päät alas!" kuului huuto tasanteelta joka tällä kertaa noterattiin heti tärkeäksi käskyksi.
Kaikki luolan suuta vartioivat kääpiöt vetäytyivät nopeasti pois tieltä.
Samassa luola kaikui sadoista eri laukauksista. Kaikkien luolan kääpiöitten korvat pamahtivat lukkoon laukausten voimasta mutta se oli vain pikkuseikka ottaen huomioon montako maahista kuoli luoteihin. Peikon Surmaajat syöksyivät takaisin luolan suulle tappaen siltä sisään pyrkivät maahiset.
"Hakatkaa nopeammin" huusi Flint Tulikirves mainareille jotka hakkasit reikkää sortuneeseen luolan "kattoon". Ei heitä oikeastaan voisi moittia hitaudesta sillä Mainarit olivat kaksi päivää putkeen yrittäneet saada reikää mutta seinä oli osoittautunut kääpiöitäkin sitkeämäksi. Flint katsoi epätoivoisesti ympärilleen etsin pakotietä luolasta tietäen ettei löytäisi mitään uutta. Hän veti syvään henkeä ja irrotti riimukirveensä selästään. Retkimuonat alkoivat olemaan lopussa ja mikä pahinta olut oli loppumassa joten jouduttaisiin juomaan vettä. Ennemmin kuolema Flint päätti ja antoi käskyn henkivartioilleen ja Pitkäparroille että olisi nyt olisi aika. Ruuti oli loppu ja veden juomisen ajatteleminen pelkästään pisti oksentamaan. Pitkäparrat marssivat taistelun sekaan torvi soiden merkiksi siitä että viimeinen hyökkäys oli alkamassa. Jos kääpiöt kuolisivat tänne he veisivät hautaan niin monta maahista kuin pystyivät. Flint lähti marssimaan hekivartioineen alas tasanteelta kohti taistelua.
He olivat päässeet puoleen väliin luolaa kun Flint kuuli huudon takaansa. "Me saatiin tehtyä reikä siihen sir." Flint kääntyi ja juoksi reijän luokse innostuneena se oli parin kääpiön levyinen aukko. Innostus lopahti heti ylös päästyään "Valyan nimeen kuka teistä on mätänee? Ei tämä niin tiukka tilanne ole että tarvii laskea allensa!. "Sir se haju tulee tuolta luolasta ei meistä." mainari änkytti.
"Niinhän ne kaikki sanoo" Flint tokaisi syyttävästi. "Maahiset vetäytyvät!!!" kuului huuto.
"Mitä vit...?" Flint kääntyi katsomaan maahisten räpellystä kun ne yrittivät vetäytyä silmät vuotaen hajusta. "Hakatkaa ne maahan ennen kuin ne pääsevät karkuun!!" Flint huusi sotilaille mutta ne olivatkin jo lähteneet perään ennen kuin Flint antoi käskyn. "Nopeasti. Tutkikaa luolan toinen puoli!" käsky kävi mainareille jotka jouksivat reijästä sisään.
Raudanrikkojat ja sotilaat palasivat tullelista Pitkäpartojen vartioidessa luolan suuta.
"Peikon surmaajat juoksevat vielä maahisten perässä." Rautaparta ilmoitti Flintille hymyillen kypäränsä alla "Niistä ei jää mitään jäljelle jos Peikon Surmat saavat ne kiinni mutta veikkaan että Surmat väsyvät ensin ja palaavat takaisin."Hän jatkoi.
"Loistavaa!! Mitä luolan toisen puolella on?" Kysyi Flint mainareilta. "Luola laajenee huomattavasti. Eikä sinne pääse muuta kautta kuin tästä. Ja ..." "Riittää!" Flint keskeytti mainareitten Valvojan "Viekää Urkutykit ja haavoittuneet luolaan ja pitäkää päivä lepoa sillä huomenna aloitamme kaivuut ja puolustuksen rakentamisen."
Kaivuut venyivät viikosta satoihin vuosiin (kiitos ison gromril suonen)
ja puolustusvarustukseta kasvoi linnoitus.Lopulta kääpiöt jäivät asumaan tähän haisevaan linnoitukseen jonka he ristivät Kazad Chuffiksi. Hyökkäjistä ei ollut pelkoa kun luolan outo haju karkoitti kaikki tunkeilijat (paitsi skavenit). Kääpiöt eivät olleet moksiskaan hajusta sillä se muistutti lähes Kääpiöpirtua ..........
Palautetta kiitos.

Viimeksi muokannut Nippe, Ti 08.07.2003 23:25. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Todella hieno tarina. Pari kirjoitus virhettä mutta ei niistä kukaan välitä. Mutta suomennoksista, peikon surma vois olla ihan peikon surmaaja ja tuo Flint Firehammer on ihan kuin jostain huonosti suomennetusta kirjasta. Laita vaan tulivasara.
Muuten ihan hauska ja hyvä tarina, onko jatkoa tulossa?

On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Mutta kun Flint Tulivasara (engl. muuten Fireforge) on/oli Weisin ja Hickmanin Dragonlance-tarinoiden kääpiösankari (sikäli kun sitä paukapäätä nyt sankariksi kehtaa kutsua). Olisi aika alhaista lainata oman tarinan sankarin nimi niin suoraan muiden kirjallisuudesta. Nytkin jo vetelee aika lailla rajoilla (kun se ei itse asiassa ole kuin suora takaisinkäännös epäsuorasti käännetystä nimestä).Andromedus kirjoitti: tuo Flint Firehammer on ihan kuin jostain huonosti suomennetusta kirjasta. Laita vaan tulivasara.
*Krhm* Ikään kuin en itse lainaisi nimiä kirjallisuudesta...
EDIT: P.S. Mika Renvallin DL-käännökset ovat muuten ihan ansiokkaita, ja niitä lukee mielellään, toisin kuin eräiden muiden (nimeltämainitsemattomien) "kääntäjien"...
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Minä en lainaa koskaan mitään(siis henkilöiden nimiä)koska mun päässä raksuttaa aina sellanen "Create Fantasy name" kone joka on silloin päällä kun huvittaa. Pitäis mainostaa että jos joku tarvii apua nimen keksimisessä niin autan mielelläni.
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Jep. Kyllä kai kaikki muistavat Forgotten Realms -jumalatar Mielikin?Hirttoköysi kirjoitti:mahtava tarina, mä en ainakaan jaksaisi/osaisi kirjoittaa parempaa.
tota nimen keksimisestä, "fantasy" -nimi voi olla suunnilleen mikä tahansa, esim. Marko voisi sopia fantasianimeksi, jos ei tuntisi suomenkieltä. Itsekkin aina tungen kaikkeen nimiä muista kielistä, kun en ite niitä osaa keksiä.
Itse käytän sumeilematta Raamattua ja (pääasiassa Lähi-idän) mytologiaa nimien lähteinä. Ainakin 40K:hon sopivat ihan hyvin. FB:ssä taas haltianimeni ovat Tolkienin quenyaa, Empiren ihmisten nimet saksaa (SoS-warbandini nimet herättävät huomattavaa hilpeyttä saksantaitoisissa, ns. tavalliset ihmiset eivät huomaa mitään).
Kääpiönimiä minunkin on todella vaikea keksiä. Jostain syystä ne eivät vain tule.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-
Icingdeath
- Viestit: 170
- Liittynyt: Ma 06.01.2003 17:20
- Paikkakunta: Tuusula
The Captain kirjoitti:Jep. Kyllä kai kaikki muistavat Forgotten Realms -jumalatar Mielikin?Hirttoköysi kirjoitti:mahtava tarina, mä en ainakaan jaksaisi/osaisi kirjoittaa parempaa.
tota nimen keksimisestä, "fantasy" -nimi voi olla suunnilleen mikä tahansa, esim. Marko voisi sopia fantasianimeksi, jos ei tuntisi suomenkieltä. Itsekkin aina tungen kaikkeen nimiä muista kielistä, kun en ite niitä osaa keksiä.
Itse käytän sumeilematta Raamattua ja (pääasiassa Lähi-idän) mytologiaa nimien lähteinä. Ainakin 40K:hon sopivat ihan hyvin. FB:ssä taas haltianimeni ovat Tolkienin quenyaa, Empiren ihmisten nimet saksaa (SoS-warbandini nimet herättävät huomattavaa hilpeyttä saksantaitoisissa, ns. tavalliset ihmiset eivät huomaa mitään).
Kääpiönimiä minunkin on todella vaikea keksiä. Jostain syystä ne eivät vain tule.
Iloksesi voin ilmoittaa että omassakin Mordheim Warbandissani oli muuan legendaarinen Gunther mutta siitä ei enempää...
Nimiä on perjaatteessa helppo luoda (Ainakin minun) kun yhdistelee mielessään tavuja sikin sokin... Tosin minulla on paha tapa aloittaa useimmat nimet joka A tai D kirjaimella...
Enemy of my enemy is my friend
Joo mäkin olen ottanut aika paljon nimiä juuri tolkienin kielistä. Ja olen myös huomannut että monet muutkin käyttää kyseisiä kieliä paljon (otetaas esimerkki, blackmetal bändi: Burzum, Burzum on tolkienin örkkikieltä ja tarkoittaa Pimeyttä).The Captain kirjoitti:Jep. Kyllä kai kaikki muistavat Forgotten Realms -jumalatar Mielikin?Hirttoköysi kirjoitti:mahtava tarina, mä en ainakaan jaksaisi/osaisi kirjoittaa parempaa.
tota nimen keksimisestä, "fantasy" -nimi voi olla suunnilleen mikä tahansa, esim. Marko voisi sopia fantasianimeksi, jos ei tuntisi suomenkieltä. Itsekkin aina tungen kaikkeen nimiä muista kielistä, kun en ite niitä osaa keksiä.
Itse käytän sumeilematta Raamattua ja (pääasiassa Lähi-idän) mytologiaa nimien lähteinä. Ainakin 40K:hon sopivat ihan hyvin. FB:ssä taas haltianimeni ovat Tolkienin quenyaa, Empiren ihmisten nimet saksaa (SoS-warbandini nimet herättävät huomattavaa hilpeyttä saksantaitoisissa, ns. tavalliset ihmiset eivät huomaa mitään).
Kääpiönimiä minunkin on todella vaikea keksiä. Jostain syystä ne eivät vain tule.
The Captain kirjoitti:
Jep. Kyllä kai kaikki muistavat Forgotten Realms -jumalatar Mielikin?
Onko tämä vitsi? Mielikki on alunperin nimittäin suomalaisessa uskonnossa metsänvaltiatar ja taisi olla Tapion puoliso. Puhun siis samasta uskonnosta, jossa oli kaikki Ukko ylijumalat, Ahdit jne. Kyllä se Mielikki taidetaan olla ryöstetty meiltä alunperin...
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
ei enään stronghold ja let mortal heroes sing thy fame vai mikä se oli. Uuusin pari kolme kk sitten ilmestynyt MCD Lost Tales on uutta "paskaa" ambienttia joskin tolkien aiheista taas (kappaleet ovat Saruman ja Arcenstone).Adanedhel kirjoitti:ja Summoning niminen metalli bändi soitta pelkästään "tolkien" heviä, eli kaikki biisit ovat jotenkin liittyneet keskimaahan. Eli "Dungeons of luz burg" (menikö oikein? Kun en oo selaillu kirjaakaan johonkin 3kk.)
Lugburz-Minas Morgul-Dol Guldur-Nightshade Forests -levyt olivat tolkien aiheisia. (Demot eivät todellakaan)
Moonsorrow taustalle ja eikun kirjottamaan.
Tämä oli uhkaus.
Välinäytös
Gawan Tulikirves istui J.U.N.A:n kyydissä matkalla tarkistamaan itäisiä louhoksia.
Jorek Ulfretssonin Näpsä Ajoneuvo oli mekaanikko Jorekin tähän astisista tekeleistä toimivin (ainut mikä ei ollut räjähtänyt heti käynnistettyä). J.U.N.A:n moottorina toimi suuri höyrykattila, joka tuotti tarvittavan voiman kahdeksan renkaan pyörittämiseen. Sen nokka oli paksua terästä ja se oli muotoiltu siirtämään pienet kivet tai oliot pois tieltä. Koneen huono puoli oli sen ohjaamon pieni tila johon mahtui vain kolme kääpiötä kuljettajan lisäksi, mutta kone olikin suunniteltu vetämaan suuria malmikuormia eikä kuljettamaan vieraita mukanaan.
Luolan katto tärisi ja seinät raikuivat J.U.N.A kiitäen uskomattomalla nopeudella eteen päin. Gawan yritti miettiä kuinka kauan matka oli kestänyt, mutta J.U.N.A:n savupilvi haittasi hänen ajatteluaan niinkuin näkemistäkin, mutta silti hän tiesi ettei louhokseen olisi enää pitkä matka.
J.U.N.A:n pilli vihelsi merkiksi louhokseen saapumisesta. Kimeä vihellys kaikui vähän aikaa tunnelissa kunnes hukkui kaukaisuuteen, mutta se oli jo tehnyt tehtävänsä.
Unisia kääpiöitä saapui sieltä sun täältä J.U.N.A:n lähettyville kuulemaan uutisia.
Oli heidän vapaapäivänsä, mutta silti he eivät saaneet olla rauhassa. Syy herätykseen saisi olla hyvä. "Tämä louhos suljetaan sodan takia. Typerät vihernahat alkavat taas isottelemaan. Kaikkia teitä tarvitaan puolustuksessa.
Tänään pakkaatte tavaranne ja täytätte loput malmikärryt. Huomenna lähdemme marssimaan kotia kohti." Gawan julisti J.U.N.A:n ohjaamosta samalla, kun riimuseppä Gruonr Rautakoipi pudottautui ohjaamosta luolaan. "Mutta kaivuut eivät ole edes puolessa välissä!" Louhoksen valvoja änkytti takaisin.
"Tämä on teidän kuninkaan käsky ja sitä tulee totella! Pääsette jatkamaan kaivuuta sodan jälkeen paremmissa olosuhteissa kuin nyt!" Riimuseppä sanoi valvojalle, joka nyökkäsi myöntävästi ja juoksi heti huutamaan käskyjä lopuille joukoille. Gawan laskeutui alas ohjaamosta tarkastellen luolaa
ja sen rakennelmia. Keskellä luolaa oli barrikaadit, jotka suojasivat kääpiöitä heidän räjäyttäessä luolan seinamiä. Barrikaadien takaa juoksi louhoksen valvoja Gawanin eteen ja kysyi "Pojat tahtoisivat vielä yhden päivän aikaa kaivaa seinämää sillä kaikilla on sellainen kutina kaljahampaassa että sieltä löytyisi vielä jotain arvokasta. Mutta vain jos te annatte luvan." "Hyvä on mutta tästä ei sitten puhuta isäl... tai siis kuninkaalle, onko selvä?" "Kyllä herra!" valvoja vastasi innostuneena ja lähti takaisin luolan perälle antaen käskyn mainareille aloittaa louhinnat.
Tunti oli kulunut saapumisesta, kun."Sir teidän ja arvon riimusepän pitäisi mennä barrikaadien taakse suojaan. Räjäytämme seinämää, jotta pääsemme etenemään nopeammin suonta kohti." nuori mainari ilmoitti. Gawan ja Gruonr menivät suojaan samaan aikaan, kun räjähteen lanka sytytettiin. Vain hetken luola oli kuolemanhiljainen.BUMMMMMMMMMM! luolan täytti kova jysäys joka tärisytti kattoa ja maata jalkojen alla. Kiven siruja lenteli ympäriinsä ja ilma täyttyi pölystä tehden siitä vaikean hengittää.
Samassa kaikki olikin ohi ja seinämään oli ilmestynyt suuri aukko, joka johti pimeyteen.
"Jaa suoni vai?" kysyi Gawan suureen ääneen. Mainarit katsoivat aukkoa kiroillen kuuluvasti. Valvoja otti kypärän päästään ja rapsutti päälakeaan "Olin ihan varma, että siellä olisi metallia." valvoja tokaisi. Kaikki luolan kääpiöt lähtivät kävelemään nuutunena kohti aukkoa pettyneinä. "Örkkejä!!" Mainari osoitti kivien seassa makaavaa raatoa paksulla sormellaan.
Kuin huudon painoksi aukosta syöksyi tusina örkkejä huutaen kirouksia kääpiöiden niskaan.
"Nopeasti puolustus asemiin!!" Karjui Gawan mainareille, jotka järjestäytyivät nopeasti tiukkaan riviin herransa viereen. Riimuseppä juoksi nopeasti Gawanin viereen ampuen pistoolillaan yhtä örkkiä päähän tappaen tämän. Gawanin kimppuun syöksynyt örkki lensi luolan seinämään taittaen niskansa Gawanin lyödessä, tältä jalat alta kesken rynnäkön.
Loput örkit kokivat myös kuoleman hakkujen iskeytyessä niiden nahkoihin.
"Heitä soihtu aukosta sisään!" Gawan käski lähellä ollutta mainaria, joka teki työtä käskettyä.
Soihtu lensi aukkoon valaisten hieman luolaa. Sadat punaiset silmät tarkkailivat kääpiöitä tahtoen repiä nämä kappaleiksi. Joukosta erottui silmiä, jotka olivat muita suurempia.
Gawan katsoi niitä pitkään ennen kuin huusi "Siellä on peikkoja!!". Samassa suuri sininen jalka astui valokehään tömähtäen. "Vetäytykää!!" Gawan huusi nopeasti ennen, kuin olisi liian myöhäistä.
Kuului karjaisu ja sininen peikko rynnisti pimeydestä kääpiöitä kohti.
Oli liian myöhäistä...
Jatkoa seuraa joku päivä.

Viimeksi muokannut Nippe, Ti 22.07.2003 10:33. Yhteensä muokattu 3 kertaa.