Tämä johtui kaiketi siitä, että kaupungin johdolla ei ollut heille tärkeämmän tehtävän takia aikaa valvoa kaupunkia, niin kuin ennen. He tutkivat verinäytettä, jonka Ensimmäisen tornin Lhennes oli löytänyt eräältä kujalta etsiessään heidän salaperäistä tappajaansa. Hän oli hämmästellyt maassa olevaa veriläikkää vaikka taistelunjälkiä ja ruumiita ei näkynyt. Ja kaiken lisäksi veri ei ollut ehtinyt hyytyä, vaikka se oli yli päivän vanhaa. Samalta paikalta oli myös löytynyt pari vaaleaa, ilmeisesti jollekin naiselle kuuluvaa vaatteen riekaletta.
”Veri ei ole ihmiseltä”, Lhennes ilmoitti lopulta päänoidalle ja muulle neuvostolle saaden ilmoille huokaisuja. Hän heilutteli verellä kolmasosan täyttämää koeputkea peukalon ja etusormen välissä. ”Teidän armonne”, hän kääntyi päänoidan puoleen. ”Muistatko miehen, jonka isäsi lähetti suorittamaan erästä tehtävää noin kolmekymmentä vuotta sitten, ennen, kuin surmasit hänet ja nousit valtaistuimelle? Itse jumalten antamaa tehtävää.” Emartez hieroi leukaansa miettiväisesti ja jähmettyi sitten, kuin taikaiskusta. Toivuttuaan, hän kädenheilautuksella käski muuta neuvostoa poistumaan välittömästi Lhennesin jäädessä seisomaan. Oven sulkeutuessa hän henkäisi:
”Punasilmäinen lapsi, joka syöksee meidät turmioon tai, jonka avulla saavutamme vallan ajankin yli.”, hän sanoi konemaisesti.” Lhennes nyökkäsi hitaasti ja ojensi verinäytteen Emartezille varovaisesti.
”Kuten jo sanoin, tämä veri ei ole ihmisen verta…Täysin. Se on, niin sanoakseni, vilkasta eli se kiertää nopeasti paikasta paikkaan ruumiissa tehden henkilöstä virkeän. Sen valkosolut torjuvat bakteereja paljon paremmin, kuin meidän ja parantavat ruumiin nopeammin. Lisäksi veri on, kuin palavaa öljyä.” Emartez nosti katseensa koeputkesta ja sanoi: ”Kuin demonilla.”
”Aivan. Se on puolidemonin verta. Näyttää siltä, että salaperäinen murhamiehemme on epäpyhän liiton tulosta.”, Lhennes kertoi ja poistui huoneesta vähin äänin Emartezin heilautettua kättään.
”Hän on se punasilmäinen lapsi…Hän lyö meidät maahan.”, päänoita puhui itselleen pelokkaana. Sitten hänen suupielensä kääntyivät ovelaan virnistykseen.
”Ellen käytä häntä siihen, mihin isäni ei uskaltanut ryhtyä.”
********
He olivat jättäneet Scychall- jumalan patsaan jäännökset sikseen sille pyhitetyssä temppelirakennuksessa. Puolidemoni Drachyel oli hajottanut entisen jumalansa patsaan, koska tämä oli käyttänyt häntä välikätenään entisten palvelijoidensa surmaamisessa. Lopulta näyt olivat auttaneet häntä löytämään toisen tien ja Drachyel oli luopunut Scychallista. Puolidemoni oli löytänyt näkynsä naisen, Callistan, joka taas oli löytänyt näkynsä miehen, Drachyelin.
”Kaupungin johto tietää minusta.”, puolidemoni karjaisi korostaen ärtymystään iskemällä nyrkkinsä seinään. Hehkeänkaunis nainen astui tähän pieneen huoneentapaiseen levittäen lämmöntunnetta ja rauhaa ympärilleen.
”Entä sitten?”, nainen kysyi. ”Hehän eivät tiedä olinpaikkaasi, joten voit nukkua yösi rauhassa.”
”Mutta koko kaupunki kuihtuu ja kuolee heidän selvittäessään minun jälkiäni. Ei sillä, että välittäisin siitä tai sen asukkaista, mutta ajan mittaan ihmiset käyvät yhä avoimimmiksi kurin laskiessa ja erilaiset ryhmittymät alkavat hallita katuja ryöstellen ja luoden sekasortoa ympäriinsä.”
”Myönnä pois. Sinä välität heistä.”, Callista sanoi viehkeästi.
”Minä säälin heitä.”
Illalla Drachyel vei Callistan kaupunkiin aikomuksenaan todistaa ennustuksensa. Puolidemoni auttoi naisen ylös ja he istahtivat erään kiilanmuotoiselle rakennuksen katolle.
”No, mitä näet?”, Drachyel kysyi lopulta kääntäen katseensa naiseen. Tämä kääntyi kohtaamaan hänen katseensa ja sanoi: ”Näen elämää.”
”Se on pelkoa Callista. Kadut ovat tyhjillään, eikä ole edes pimennyksen aika. Se on alkanut, sinun täytyy myöntää se.”
”Onko taloonsa lukkiutuminen sinusta pelkoa? Se on elämää. Ihmiset vaalivat omaa henkikultaansa, kuin vastasyntynyttä vauvaa.”, Callista kertoi näkemyksensä. ”Sen voi kyllä ymmärtää eri tavallakin.”, hän lisäsi myöntäen.
”Sielunriistäjä”, Drachyelin kaksiteräinen peitsi makasi kivivuoteella, kuin katsellen huvittuneena käyttäjänsä edestakaista ravaamista huoneessa. Sen kiiltävät terät eivät heijastaneet, kuin kynttilöiden kellertävää valoa täällä synkähkössä paikassa saaden sen näyttämää kuolleenomaiselta.
”Minun täytyy mennä kaupungin temppeliin ja surmata päänoita.”, Drachyel kihisi.
”Pyydän sinua vielä harkitsemaan.”, Callista varoitti. ”Päänoita Emartez voi olla ankara, mutta hän pitää kaupungin koossa ja ihmiset hengissä…Kunhan sinun tutkimiseltasi pääsee.” Puolidemoni asteli naisen eteen uhmakkaasti.
”Ehkä, mutta ennen pitkää hän löytää minut…Meidät ja silloin en haluaisi olla minä, jos hän todellakin on niin mahtava, mitä annat minun ymmärtää.”, hän puhui vihaisesti ja katsoi ulosmenevään käytävään ottaen jo muutaman kävelyaskeleen. Callista loikkasi puolidemonin olkavarteen kiinni, ei niinkään yrittäen pysäyttää häntä, vaan yrittäen saada hänet ymmärtämään.
Raivoissaan oleva Drachyel heilautti käsivarttaan taaksepäin kääntäen samalla ylävartaloaan lennättäen naisen päin kiviseinää, saaden tämän parahtamaan kivusta ja rojahtamaan naama edellä lattialle. Drachyel kääntyi vilkaisten huolestuneena Callistaa, joka otti käsillään tukea seinästä noustessaan pystyyn. Hurme pisaroi, kuin punaisina helminä naisen otsasta ja käsivarresta. Siellä täällä oli monia pieniä vertavuotavia naarmuja. Callista kohotti kasvonsa puolittain ylös ja katsoi Drachyeliä luomiensa takaa vihaisesti, mutta surullisesti. Hänen kyyneleensä valuivat hänen vaaleita ja sileitä poskiansa pitkin, kuin pienet läpikuultavina kimaltelevat jalokivet.
”E-en tarkoittanut.”, Drachyel sopersi aidosti hämmentyneenä Callistan nostaessa päätään raivokkaana.
”Mene ja pilaa elämäsi.”, nainen sanoi katkerasti korostaen sanomaansa kädenliikkeellä. Puolidemoni otti huolestuneen askeleen eteenpäin kurottaen Callistaa kädellään.
”Mene nyt”, nainen sanoi välinpitämättömästi ja käänsi selkänsä. Drachyel asteli vakavana, viitta oviaukolla tuulessa heilahtaen, ulos, tähtien valaiseman taivaan alle.
********
Korkean rakennuksen huipulla olevan, lentävää demonia kuvastavan gargoilin päältä hän näki temppelin selvästi kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Sen kaikki kuusi pääkallopäistä käärmetornia, kuin vartioivat sitä joka suunnalta ja sen jykevä portti suurine vartijademonipatsaineen pystyi torjumaan kovimmankin kanuunan laukauksen ja kestämään piirityksiä loistavasti. Sotilaita ei temppelin edessä ollut vahdissa, sillä noidat pitivät heitä liian ala-arvoisina moiseen työhön. Ja muutenkin sotilaiden piti yrittää pitää järjestystä yllä kaupungissa tavallista enemmän kurin laskemisen takia syntyneiden ryöstöjen takia, sillä noidilla oli muuta puuhaa.
Drachyel oli nyt laskeutunut rakennuksen huipulta ja lähestynyt temppeliä maata pitkin aina vähän matkaa kerrallaan. Koteihinsa lukkiutuneet ihmiset eivät tienneet yhtikäs mitään puolidemonin hiiviskelystä ja hyvä niin. Omaksi tyrmistyksekseen hän ei ollut ottanut huomioon nyt kaupungin yöelämää hallitsevia ryhmittymiä. Nopeasti Drachyel hyppi erilaisten tasanteiden kautta verraten matalalle kiilanmuotoiselle katolle ja painautui vatsalleen huomaamattomasti juuri, kun joku kaupungin ryhmistä eteni tälle samalle, pienelle kadulle. Drachyel ei olisi uskonut ryhmien hidastavan häntä kauheasti, mutta ei silti halunnut tulla nähdyksi.
Hän lopulta pystyi painamaan kätensä temppelin seinään kiinni. Hän oli nyt yhdellä seinustalla kahden käärmetornin välissä. Hyppäämällä ei olisi päässyt mitenkään seuraavalle tasanteelle, joten hän alkoi kiivetä käyttäen apunaan peistään ja hänen jalkoihinsa ja käsiinsä kiinnitettyjä kiinnittyviä piikkejä. Seuraavalle tasanteelle pääsy olikin jo helpompaa, kunnes vastaan tuli kupolin päälle nouseminen. Piikit ja väkäset kun eivät tahtoneet tarttua kupolin pintaan ilmeisesti sen lumouksen takia. Kuitenkin hän pääsi alkuun asettamalla piikkinsä ja väkäsensä kupoliin taiteiltuihin syvennyksiin ja nostamalla itseään ylöspäin aina vähän kerrallaan.
Kupolin kaareutuessa kiipeäminen oli huomattavasti helpompaa. Puolidemoni pääsikin lopulta kupolin korkeimmalle kohdalle, jonka värikkäiden lasimaalausten lomasta hän näki päänoita Emartezin, tai niin hän ainakin päätteli, sillä ihmisellä oli koreammat vaatteet, kuin hänen vierellään seisovalla naisihmisellä. Päänoita lepuutti oikeaa kättään mustan, irvokkaan altaan reunalla, joka oli noin metrin halkaisijaltaan. Drachyel ei voinut mitenkään kuulla mitä he puhuivat, mutta ei välittänytkään siitä. Hän otti ”Sielunriistäjän” esille ja alkoi hitaasti työntää sitä kupolista läpi. Se ei onnistunut, jälkeäkään ei tullut. Sitten hän alkoi vähitellen suutuspäissään hakata ja survoa kupolia aseellaan, mutta näkyvää vaikutusta silläkään ei ollut. Emartez ei kuullut mitään, ilmeisesti kupolin lumous eristi ulko- ja sisäpuolen täydellisesti toisistaan. Callistan sanat kaikuivat puolidemonin päässä.
”Tarvitsen hänen vertaan.”, Emartez kertoi Lhennesille. ”Teen sen, minkä isäni tyhmyyksissään jätti tekemättä.” Lhennes laski kätensä altaan reunalle ja siveli sitä.
”Aiot vangita satoja vuosia kuolleena olleen demoni prinssi Tenarizin voimat itsellesi. Se voi olla vaarallista.”, hän varoitti.
”Turhaan varoittelet. Olen jo päätökseni tehnyt.”
********
”Et päässyt läpi.”, Callista pilkkasi. ”Mutta aiot yrittää uudestaan…Eikö niin?” Nainen ei näyttänyt välittävän Drachyelin aiheuttamista haavoista, jotka olivat alkaneet umpeutua pikkuhiljaa. Puolidemoni vain tuhahti Callistan pilkkaukselle, mutta tunnusti sitten: ”Ansaitsin tuon.” Naisen huulet kääntyivät vienoon hymyyn, kun hän poistui huoneesta jättäen Drachyelin yksin.
Lähiöinä hän tarkkaili temppelin porttia yrittäen löytää jonkin heikkouden. Mutta kukaan ei kulkenut portista ulos, eikä sisään. Demonipatsaat seisoivat koko ajan samassa asennossa, niin, kuin patsaiden kuuluikin, eikä mitään kummallisia ääniäkään kuulunut. Silti hän jatkoi tarkkailemista vielä monina peräkkäisinä öinä.
Noustessaan kivikkoista rinnettä ylös omaan asuinpaikkaansa, hän kuuli ääniä. Nopeasti hän pudottautui rinteen vasemmalle laidalle ja odotti. Viisi aseistettua kaaoksen soturia haarniskoissaan asteli rinnettä ylös jutellen rauhallisesti.
”En pidä tästä yhtään.”, yksi heistä sanoi.
”Sama täällä. Mutta parempi tämäkin, kuin päänoita Emartezin viha yllemme.”, toinen punnitsi.
”Hyst!”, joku sanoi. ”Alamme olla lähellä. Oviaukko taitaa olla tuolla.” Ilmeisesti joukon johtaja osoitti sormellaan oviaukon vierustoja. Kaksi soturia painoivat selkänsä seinään. Toiset kaksi jäivät vähän matkan päähän kivien taakse. Johtaja jäi seisomaan avoimelle maalle piiloutumatta.
”Hoidetaan vain se piru päiviltä ja lähdetään nopeasti pois täältä.”, johtaja kuiskasi muille. Sitten hän korotti ääntään ja huusi: ”Täällä luutnantti Wreth. Vaadimme sinua tulemaan mukaamme päänoidan nimessä.” Callista juoksi hämmästyneenä oviaukolle ja näki Wrethin.
”Juokse Callista!”, Drachyel karjahti ja ryntäsi piilostaan vetäen peitsensä esiin. Hän survaisi peitsensä helposti Wrethin vatsaan ja potkaisten aseensa pysähtymättä irti. Callistan juostessa sisälle, oviaukolla olevat sotilaat avasivat tulen kohti puolidemonia. Kaksi muuta nousivat pystyyn ja tekivät samoin. Drachyel kyykistyi, veti pistoolinsa ja upotti yhden sotilaista liekkeihin. Nopeasti hän ampui kaikkia kohti harhautuslaukauksen ja juoksi peitsi ojossa yhtä kohti. Hätääntynyt sotilas ei voinut tehdä mitään, paitsi antaa kuoleman tulla vapaasti, kun ”Sielunriistäjä” puhkaisi hänen haarniskansa ja ihonsa tullen hänen selästään ulos.
Kaksi jäljellä olevaa ampuivat tarkasti haavoittaen puolidemonia selkään, niin, että hän valahti toiselle polvelleen kivusta. Paksu demoni-iho ja hänen haarniskansa kuitenkin estivät ammuksia tekemästä mitään erityisen pahaa vahinkoa. Hitaasti Drachyel käänsi päänsä ja katsoi sotilaita vuoronperään tulenhehkuiset silmät varmaa kuolemaa ennustaen. Nämä ottivat askeleen taaksepäin ja tilaisuuden tullen, hän tulitti ampuma-aseellaan oven vierellä yhä seisovaa sotilasta tappaen hänet. Samalla puolidemoni ampaisi oikealle kohti viimeistä vastustajaa. Sotilas tulitti Drachelia pelon vallassa. Raivoissaan puolidemoni ei edes välittänyt kivusta ja punertavista jäljistä hänen vatsassaan. Leveällä sivuttaisiskulla hän upotti ”Sielunriistäjän” sotilaan vasempaan kylkeen leikaten miehen meikein kahtia.
Callista kurkkasi oviaukosta varovaisesti ja juoksi puolidemonin luokse. Hän nosti Drachyelin oikean käden olallensa ja auttoi tämän sisälle toipumaan.
********
”He epäonnistuivat.”, Lhennes selosti päänoidalle. ”He ovat olleet poissa jo kaksi päivää.”
”En ole yllättynyt.”, Emartez sanoi rauhallisesti. ”Miksi lähettää sotilaita, jos hän sai surmattua Frendesinkin?” Päänoita käänsi hitaasti kasvonsa naisen puoleen.
********
Callista olisi halunnut auttaa haavojen hoitamisessa, mutta Drachyel oli kieltäytynyt tylysti vakuutellen, että ne paranisivat nopeasti itsestään. Hän oli vain maannut kivivuoteellaan nyt pari päivää poistumatta huoneesta hetkeksikään.
Drachyel jatkoi temppelin tarkkailua, mutta tällä kertaa hänen poissaoloaikansa lyhenivät jonkin verran, muutama päivä sitten tapahtuneen välikohtauksen takia. Nytkin hän astui pimeähköstä oviaukosta sisälle paria tuntia aikaisemmin, kuin viimeksi. Puolidemoni kulki käytävää eteenpäin ja kääntyi oikealle. Hän kulki samat, vanhat portaikot alas ja kääntyi samoista mutkista. Seuraavan mutkan takana olisi oleskelutilana toimiva vanha sali koruttomine, mutta hienoine kohokuvineen. Jokin tuntui olevan vinossa ja hän sai aistimukselleen vahvistuksen, kun veren metallinen haju tunkeutui hänen sieraimiinsa. Nopeasti, huoli mieltä kolkuttaen, hän juoksi käytävän päähän. Hän kääntyi ja astui suureen saliin. Nähdessään näkymän edessään hänen henkensä lähestulkoon salpautui ja hän vaipui polvilleen. Kylmänhopeaisessa kuunvalossa lattialla kylpi ruumis, naisen ruumis.
”Callista!”, puolidemoni karjaisi ja juoksi naisen ruumiin vierelle. Hän nosti jo melkein kylmän ruumiin syliinsä ja painoi päätä hänen leukaansa vasten. Terävä sauvan kärki oli iskenyt syvään niskan ja olkapään väliin, murskannut solisluun ennen, kuin oli työntynyt syvälle rintaan. Drachyel puri hampaansa yhteen kyyneleet poskillansa valuen. Sitten hänen suunsa vääntyi ilkikuriseen virnistykseen.
”He ovat jo kuolleita!”
Tämä loppu tähän tarinaan tehtiin vähän liian nopeasti, joten...
Mutta kumminkin valmiiksi tuli ja kommenttia(hyvää/huonoa) kaipaisin tähänkin mielellään perustelujen kanssa.
JEE!