Rinteen laella kasvoi marjakuusi. Sen oli sinne kuljettanut jokin oikukas tuuli kaukaa laaksosta eikä sen lähellä kasvanut mitään kunnon seuraväeksi kelpaavaa. Vain korkealla kallioseinämällä pesivä kotka toisinaan laskeutui sen oksille lepäämään käytyään pitkään kaniinijahdissa. Yksinäinen puu tapasi viettää päivänsä katsellen alas laaksoon, vartioiden sen pohjalla mutkittelevaa ikivanhaa kauppatietä. Se ei koskaan unohtanut mitään näkemäänsä ja muisti yhä tarkkaan jokaisen ylämaille matkanneen ohrasäkkikuorman. Se osasi luetella myös ne kuormat jotka eivät koskaan päässeet rinteille asti, sillä tuon äänettömän vartiomiehen alati kirjatessa muistiin oli moni karavaani jäänyt väijyvien örkkien kynsiin. Silti vankkurit jatkoivat kulkuaan ja vuorten hiili ja teräs valuivat niiden mukana alas laaksoon ja kauas sen taakse. Puu oli vanha, hyvin vanha ja parkkiintunut. Mutta näillä mahtavilla korkeuksilla sekään ei uskaltanut ylpeillä iällään, sillä aivan sen rinteen vieressä, siinä missä pieni vuohipolku matkasi liittyäkseen laakson päätiehen, seisoi vankka ja teräksinen ovi. Tuo ovi oli vielä marjakuustakin vanhempi ja se oli upotettu kallioon yhdeksi vuorten valtakunnan moninaisista sivukäytävistä. Täällä oli asuttu pitkään, pidempään kuin yhdenkään rinteistä kasvavan juurellisen muisti riitti riitti ulottamaan. Nämä vuoret olivat seisseet paikoillaan alusta asti, eikä niiden tarinan pituutta mitattu marjakuusissa. Ja niinpä olikin sattunut että eräs tuon vanhan oven takaisen maailman asukkaista oli poikasena käynyt isänsä kanssa katsomassa kuinka tuo puu kasvoi rinteessä. Silloin oli marjakuusen leveys mitattu ja kirjattu ylös laskennot siitä koska se olisi viisainta muuntaa hyödykkeiksi. Lopulta koitti aika kun teräksinen ovi kävi ja raskaat askeleet kuljettivat kirvesmiehet rinteelle. Puu kaatui ja vedettiin pois. Kotkan osaksi tuli etsiä uusi leposija matkoilleen. Lopulta kotkakin lakkaisi nousemasta ilmoihin, eikä kukaan enää muistaisi kuinka tuo yksinäinen marjakuusi kerran seisoi laaksoaan vahtimassa. Mutta vuoret säilyivät ja niin kauan kuin ne oli tehty kivestä, säilyisi tuon vanhan oven takainen valtakuntakin.
Jalkajousen jänne napsahti suoraksi ja tiellä seissyt örkki lensi rumasti kumoon. Seurasi rytmikäs ketju samanlaisia napsahduksia ja pian alamaiden ryövärit jo ryntäsivät ulisten takaisin metsäänsä. Tjalf irrotti jänteen ja asetti sen pellavaiseen vyölaukkuunsa. Sitten hän antoi komealle jouselleen muutaman hellän taputuksen ja puhalsi maantien tomut pois sen pinnalta. Tämä oli kaunein työkalu jonka hän oli koskaan valmistanut. Sen osat olivat yhdestä puusta, suuresta ja kauniista marjakuusesta jonka hän oli Jölgarin sahalta ostanut. Sen pinta oli hiottu sileäksi kuin marmori ja sen perä tuntui ammuttaessa tukevalta olkaa vasten. Hän oli käyttänyt puuta moneen työhön, mutta yhtäkään ei voinut samanveroisesti ihailla kuin tätä jalkajousta. Sen nimi oli Rullok, Ovimies, ja se piti jokaisen maantien örkin kaukana hänen kuormistaan.
Nämä sain vihdoin maaleihin. Muutama tuli maalattua jo viime syksynä, mutta jostain syystä työskentely katkesi silloin kuin seinään. Nyt niistä löytyi jo paljon korjattavaa. Loppujen lopuksi maalasin suunnilleen yhden päivässä, silloin kun maalasin :) Suurin osa ajasta meni erilaisten parranmaalaustekniikoiden kokeiluun ja sitten kerta toisensa jälkeen epäonnistuneen lakkauksen korjaamiseen. Lopulta oon kuitenkin hyvin tyytyväinen, vaikka värimaailmaa olinkin etukäteen suunnitellut jotenkin yhteneväisemmäksi. Näin pieneissä ryhmissä on vaikeaa saada koherenttia teemaa aikaiseksi jos haluaa yhtään irrotella yksilöiden kanssa. Lippua oli aluksi kiva tehdä, mutta sitten kun muistin että sen pitää olla kaksipuolinen niin tuli vähän ongelmia. Takapuoli tuli maalattua hyvin_laiskasti ja taidan korjailla ja täydentää sitä joskus jälkeenpäin.
Tuo movement tray on suuri kysymysmerkki. Tuo on vähän liian iso ja lunta on ehkä omaan silmään liian vähän suhteessa alustoihin. Toisaalta voi olla kiva kun sitä lunta ei oo ihan kaikkialla.
Kyseessä on siis loppujen lopuksi Puuseppien kilta, päämiehinä ruskeat Yorssonit ja vihreät Rulssonit. Mietin ratkaisua suutarien ja puuseppien välillä, mutta lopulta tulin siihen tulokseen että jälkimmäiset nyt varmaan ainakin pyörivät varsijousien parissa ja ovat ehkä olennaisempi yhteisö kääpiövaltakunnassa. Tai sitten eivät, paha siellä tunneleissa on paljainkaan jaloin kulkea. :) Puusta oli kuitenkin kivempi keksiä kesäteatteria kuin nahasta.
Näiden jälkeen ois sitten listalla kauan sitten maalatulle katapultille väsäämäni scenic base. Siitä laitan ehkä sneak peekia myöhemmin.
[Edit2:] Latasin uudet kuvat suoraan kamerasta. Puhelimella näyttävät ainakin nyt luonnollisemmilta.
