Lord of Carcassonne kirjoitti: Pe 29.01.2021 10:17
GW:ltä ite kaipaisin sitä että panostaisivat jokaiseen armeijaan yhtäpaljon eikä vain noihin suosituimpiin.
Valitettavasti voittoa tavoitteleva yritys ei toimi näin. Aluksi lanseerataan ehkä paljonkin vaihtoehtoja, ja matkalla koetetaan myydä kansalle sitä sun tätä, mutta loppupeleissä ne suositut armeijat (ja pelit) saavat suurimman panostuksen, koska siellä se myynti tapahtuu. Ja riippuen halutusta voittomarginaalista vähemmän suosittuja linjastoja lopetetaan. Ei GW harrasta hyväntekeväisyyttä vaan voiton tahkoamista (laadukkailla figuilla).
Toisaalta olihan se ihan ällistyttävän hyvää ylläpitoa GW:ltä, että Brettejä pidettiin mukana parikymmentä vuotta. Hienoja ne figut ovat edelleen, niitä saa rahalla käytettynä tai isolla rahalla käyttämättöminä, ja 3.-7. edikan armeijakirjalla voi pelata kavereiden kanssa hyviä pelejä.
...
Mitä tähän keskusteluun yleensä tulee, 6/7 edikat oli OK perussäännöiltään ja häälyväisiä armeijakirjoiltaan. Tosi moni asia myös muuttui matkalla, ja siksi varmaan myös armeijakirjojen logiikka eli jatkuvasti. Itse koen, että historia selittää sitä, miksi peli eli kuten eli.
Kutosedikkaan ilmestyi alkuhätään Ravening Hordes, sitten hiukan suppeammat armeijakirjat ja paljon temaattisia (kampanja-)armeijalistoja sekä kirjoissa että lisäosissa. Myöhemmin alkoi tulla over-the-top fluffiarmeijoita, joiden säännöt jyräsivät alkupuolen jalat-maassa-armeijat. Paino kuitenkin fluffissa: mielestäni myös "liian voimakkaiden" armeijakirjojen säännöt kuvasivat hyvin "rotujen" toimintatapoja ja armeijoiden erikoisuuksia. Ne kertoivat hienosti maailmasta.
Koska emme itse koskaan pelanneet "all-comers RAW WAAC kilpapeliejä", ja koska peleissämme oli usein klassisen 'hammerin (ja figupelaamisen) pelinjohtaja, emme koskaan kärsineet vahvempien armeijakirjojen olemassaolosta. Muistan hyvin jonkun pelin vampyyrejä vastaan, jossa vampit tuntuivat ihan järkyttävän kovilta, voittamattomilta. Mutta se oli hieno kokemus, enkä koskaan lähtenyt optimoimaan omia armeijoitani tai tutkimaan vamppien kirjaa, että miten sen voi päihittää. Ja jotkut Ogrethan eivät olleet yhtään vahvoja.
Epäilen, että kokemus WHFB:n lisääntyvästä epätasapainosta ei ollut välttämättä laajasti koettua, vaan kasvavan netinkäytön vuoksi tehokkaasti kommunikoitua. Kuten niin monessa muussakin asiassa, optimoijat ja valittajat alkoivat vallata eetteriä ja kommunikaatiokulttuuri muuttui. Syntyi jopa sellainen "pelaajien" ryhmä, joka vain sääntömetaili eikä varsinaisesti harrastanut pelaamista ja figuilua. Lisääntyi sellainen ajattelu, että kilpaillaan toisia vastaan, eikä olla samalla puolella luomassa pelin avulla tarinaa siitä, miten tässä skenussa/taistelussa ehkä käy. Kuten niin monessa ilmiössä, ihmiset aiheuttivat ongelmia itselleen ja toisilleen omalla käytöksellään. Henki alkoi haista.
Itse elin WHFB:n kulta-aikaa juuri 6. edikan lopussa ja 7. alussa, onnellisen tietämättömänä siitä, että peli jota pelasin, maailma johon uppoudun ja figut joita maalailin olivat jollakin tavalla tahriintuneet jonkin hiipivän "epätasapainon" vuoksi. Ja hei, niitä sääntöjä voi säätää kotipeleissä, ja turnausten järjestäjät voivat säätää niitä turnauksissa. Kaikki kaupassa myytävä on tarkoitettu käytettäväksi, ei orjallisesti noudatettavaksi.
Onhan kuusi (vai seitsemän?) vuotta kuutosedikkaa nyt tosi pitkä aika - pisin yhden edikan ajanjakso WHFB:ssa. Varmaan siinä huomattiin jo, että se oli liian pitkä aika, varsinkin kun alkupuolen Annualeja ja General's Handbookkeja ei enää loppupuolella tuotettu yhtenäistämään peliä. 6. edikan aikanahan tapahtui joitakin selkeitä muutoksia, esim. 5-leveät rankit, ja sääntökirjaan piti liimata korvaavia tekstejä. Kislev ja Middenheimerit julkaistiin omina fiilisjuttuinaan, vähän puolivalmiina, fluffi edellä. White Dwarffissa oli virallisia sääntölisiä, jotka toivat joitakin edikan vaihdoksessa pudonneita yksiköitä takaisin 6. edikkaan. Peli oli aika paisuillut ja paikattu jo vuoteen 2004 tultaessa. Samaan aikaan sitten se LotRin valtava suosio, joka ylitti firman resurssit. WHFB:n ylläpito siinä kärsi, ja firmassa oli varmasti epäselvää, mikä onkaan firman fantasialippulaiva. Tai ehkei siinä ollut mitään epäselvyyttä, että se lippulaiva oli LotR?
7. edikka uusine figuineen viivästyi. Ainakin osa 6. edikan lopun armeijakirjoista oli jo tarkoitettu seuraavaan edikkaan.
7. edikassa tehtiin alusta alkaen hiukan laajempia armeijakirjoja (uusille figuille tarjoiltiin säännöt peruskirjassa, eikä niitä oleellisesti lisäilty edikan elämän aikana). Armeijoissa alkoi myös näkyä sisäisiä triggeröintejä, jotka heijastivat 2000-luvun pelisuunnittelua (Flagellantit siirtyvät Raresta Coreen, jos armeijassa on pappi). Toisaalta DoW:in annettiin lakastua, eikä ollut samaa painotusta kampanjoihin, ei tuettu rinnakkaisskirmishiä (Warhammer Skirmish tai Mordheim), ja figuissa alettiin siirtyä kokomuovisiin armeijoihin ja 3d-mallinnukseen, joiden myötä jotakin yksilöllistä hissukseen katosi. Väistämättä figujen lookki heijastui kokemukseen siitä, millainen pelimaailma oli. Oli itsetarkoituksellista hulluutta ja grimdarkkia. Huumori eli tavaramerkkinä ja kuvissa, vähemmän pelin henkenä. (Minulla kun on simulatiivinen mieli, näin tässä jotain hyvääkin.)
Palasin itse joskus 2015 paikkeilla pelailemaan 7. edikkaa, mutta samalla tutustuin Kings of Wariin, joka on Alessio Cavatoren kynästä. 7. edikka tuntui kyllä hyvin jähmeältä peliltä, jossa tarvittiin jo melko kookkaita yksiköitä, mikäli pelasi "keskitason" tai "huonon tason" jalkaväellä. Ei KoW:ikaan osoittautunut "mun peliksi", vaikka casual all-comers fantasy battle gamena se päihittää WHFB:n selvästi. Ei siinä toki pääse räpläämään samalla tavalla, mikä voi olla puute jollekulle.
WHFB:n hauskat ja hienot piirteet tavoittaa aikaisemmillakin WHFB:n editioilla, ja itse päädyin lopulta diggailemaan 3. edikkaa, jossa on enemmän joustavuutta, selkeämmin kokeellinen ja hauska meininki, mutta myös historiallisten pelien juuret vielä näkyvissä. Ja toisaalta nykyään käytän (tosi harvakseltaan) fantasian moottorina historiallisia pelejä, jotka keskittyvät korkean tason johtamiseen ja sisältävät taistelumallinnuksessa jopa huomattavasti tuuria. Niissäkin tekijöinä klassisen WHFB:n keskeiset suunnittelijat. Näitä pelejä tosin kannattaa pelata deluxe-asenteella: iso pelikenttä, PJ:n suunnittelema skenaario, paljon maastoa ja paljon aikaa. Mutta juuri sillä tavalla olenkin aina halunnut pelata kaikkia pelejä.
Summa summarum, ei kannata valita oman kodin kukkia sisustuksen muotitrendien mukaan, koska silloin on vain kuluttaja, ja kuluttaja voi tehdä valintoja vain lompakollaan. Kun hoitaa omaa puutarhaansa, saa itse valita kasvatettavat kasvit, voi jalostaa, ja riittää hedelmiä tarjoiltavaksi muillekin.
-ile
