Kapteeni Quessus

[C'tan]

Kapteeni Quessus istui rauhallisesti kuljetusajoneuvossaan karavaaninsa keskivaiheilla. Hän oli kuitenkin kokenut johtaja, eikä antanut hiljaisen planeetan häiritä harkinta- ja havainnoimiskykyään. Quessus tiesi tarkkaan, että tällä alueella oli ennenkin tapahtunut katoamisia, eikä hänellä ollut aikomustakaan menettää ainuttakaan miestä vain sen takia, ettei jaksanut keskittyä olennaiseen. Quessuksen johtama karavaani koostui useista avaruusmerijalkaväen Rhino-mallisista kuljetusajoneuvoista, sekä kahdesta Land Raiderista, jotka oli sijoitettu kulkueen etu- ja peräpäähän varjelemaan panssareiltaan heikkoja kuljetusaluksia. Quessus johti joukkojaan kohti Adessuksen kaupunkia, jossa Quessuksen ja hänen joukkojensa saapumista odotti jo moni avaruusmerijalkaväen sotilas. Adessus oli joutunut useaan otteeseen tyranidien hyökkäyksien kohteeksi, eikä selviäisi enää kauaa ilman apujoukkoja.

Quessus nousi ylös kuljetusajoneuvonsa luukusta ja tarkkaili tilannetta kypäränsä sisältä. Kulkue lähestyi Adessukseen johtavaa solaa. Quessus ei pitänyt solan läpi kulkemisesta lainkaan, mutta koska se oli ainoa väylä päästä Adessukseen, hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta. Kapteeni kirosi itsekseen karavaanin ympärille nousevaa hiljaista aavikkopuhuria, joka nostatti punaisen hiekan pöllyväksi verhoksi koko kulkueen ympärille. Quessuksella ei ollut toivoakaan nähdä mitään mihinkään suuntaan. Hän painui takaisin ajoneuvoonsa ja sulki luukun. Quessus pyysi nopeasti tilanneraporttia. Hän halusi varmistua, ettei myrskyn nouseminen matkan tukalimmassa paikassa ollut kenekään tahallisesti aiheuttama.
- ”Ei mitään elonmerkkejä, taitavat tyranidit karttaa meitä tänään, kapteeni”, hänen alaisensa vastasi puoli-iloisena.
Kapteeni huokaisi hiljaa helpotuksesta ja kuittasi ilmoituksen. Jospa he sittenkin olisivat turvassa, hän ajatteli. Hän sulki silmänsä hetkeksi.

Pöly nousi entisestään ja hiekkaverho muuttui yhä sakeammaksi. Kulkue joutui hidastamaan menoaan solaan ja vauhti lähes pysähtyi. Kapteeni hätkähti silminnähtävästi, kun hänen kypäränsä sisältä alkoi kuulua kovaäänistä radioviestintää.
-”Kapteeni, hiekka sotkee tutkamme. Emme pysty havaitsemaan enää yhtään mitään. Silminkin näkee paremmin kuin tutkallamme”, äskeinen radisti selitti nopeasti tilanteen laadun. Quessus kirosi mielessään käsittämättömän huonoa tuuriaan ja antoi nopeasti käskyn pysäyttää koko kulkueen siksi aikaa, kunnes pöly laskeutuu. Kulkue pysähtyi solaan, ja jäi odottamaan myrskyn laantumista. Quessus itse nousi jälleen ylös Rhinosta ja katseli ympärilleen ajoneuvon luukusta. Sola, jossa karavaani tällä hetkellä oli, ei ollut normaali kallioon muodostunut sola, vaan tuulen mukana liikkuneen hiekan tekemien dyynien väliin muodostunut sola. Quessus seisoi hiiren hiljaa rhinonsa katolla ja katseli dyynejä molemmin puolin. Mitään merkkiä myrskyn laantumisesta ei näkynyt. Quessus vaipui ajatuksiinsa.

Quessus hätkähti jälleen. Hän oli erottavinaan liikehdintää vasemmalla puolella solaa. Hän yritti hieroa kypäränsä visiiristä ylimääräisiä hiekkoja pois nähdäkseen paremmin. Kapteenin pupillit laajenivat. Hän tuijotti dyynin harjaa, jolle hiljalleen kohosi hahmoja. Yhä enemmän ja enemmän. Quessus toipui nopeasti yllätyksestä ja viestitti nopeasti koko karavaanille tilanteen. Land Raiderien päätykit eivät taipuneet tarpeeksi ylös osuakseen vihollisiin, joten Quessus totesi järkevimmäksi ratkaisuksi karkuun lähdön. Quessuksen pienellä kulkueella ei olisi mitään mahdollisuutta massiivista ja yhä edelleen kasvavaa vihollismassaa vastaan. Kapteeni alkoi antaa käskyä lähtemiseen, mutta hänen lauseensa jäi puoliväliin, kun hän huomasi raskaan gauss-aseen ammuksen lävistävän etummaisen Land Raiderin panssarit kuin pahvin, räjäyttäen raskaan tankin palasiksi ja muuttaen sen osaset ja sisällä olleet sotilaat raivoavaksi tulimereksi. Quessus totesi toden olevan kysymyksessä ja alkoi jakaa nopeasti käskyjä miehille jättää ajoneuvot ja alkaa tulittaa kohti tuntematonta vihollista. Avaruusmerijalkaväen sotilaat alkoivat rynnätä ulos kuljetusaluksistaan ja ottivat suojaa Rhinoista. Quessus nousi nopeasti Rhinostaan ja hyppäsi punaiseen hiekkaan, johon hän upposi nilkkojaan myöten.

Korvia raastava räjähdys kuului jälleen kapteenin takaa, kun taimmainen Land Raider poksahti saunapuiksi. Quessus manasi jälleen tilannetta. Hänen joukkonsa olivat nyt lopullisesti ansassa. Vihollinen alkoi vyöryä kohti kolmesta Rhinosta koostuvaa merijalkaväkirypästä. Quessus ei saanut hahmoista selvää, mutta hän huomasi, että niiden jalat upposivat hiekkaan paremmin kuin hänen omansa. Ne eivät pystyneet hallitsemaan liikkeitään täydellisesti, vaan kaatuilivat ja kierivät alas dyyniä. Quessus antoi tulikäskyn ja merijalkaväki aloitti villin tulituksen kohti tuntematonta vihollista. Hiekkamyrsky häiritsi tähtäämistä, mutta vastustajan suuresta massasta johtuen tähtääminen ei ollut kovin tarpeellista – kunhan ampui sinne päin niin joku aina tipahti. Jälleen yksi Rhino ammuttiin säpäleiksi ja sen suojassa maanneet merijalkaväen sotilaat menettivät henkensä gauss-aseen aiheuttamassa räjähdyksessä. Nyt Quessuksen kulkue oli rikottu kokonaan. Kapteeni ei pystynyt erottamaan kauempana taistelevia sotilaitaan. Avaruusmerijalkäväki kuitenkin tulitti raivoisasti vihollista, jonka rivit alkoivat silminnähden harvenemaan. Quessus helpottui huomattavasti, kun huomasi vihollisen olevan yhtä haavoittuva kuin hänenkin joukkonsa olivat. Hän tyhjensi jälleen boltterinsa yhteen robottimaiseen hahmoon, joka hajosi ja vajosi hiekkaan. Menetyksistä huolimatta vihollinen alkoi olla jo lähellä. Enää 10 metriä ja oltaisiin jo käsikähmässä. Quessus laski nopeasti omassa ryhmässään taistelevien lukumäärän. Sotilaita oli yhteensä 12, vain muutama heistä oli Quessuksen alkuperäisryhmän jäseniä. Kapteeni tarkisti myös toisen ryhmän tilanteen. Vastaukseksi hän sai pelkkää suhinaa. Quessus murahti radioonsa:
- ”Perkele pojat, pistetään ne kaikki palasiksi! Keisarin nimeen!”
Sotilaat tulittivat lähestyvää vihollista. Yksi kerrallaan hyökkääjät vaipuivat pehmeän hiekan hellään syleilyyn ja ennen kuin yksikään niistä oli päässyt lähellekään berserkissä taistelevia Quessuksen poikia ne oli kaikki ammuttu maihin. Quessus sulki silmänsä, huohotti ja nojasi Rhinon kylkeen.

Quessus avasi hiljaa silmänsä ja karjaisi radioonsa säikähdyksestä. Hän ei ollut muistanut dyynin toista puolta. Pienet, hämähäkkimäiset oliot vipelsivät jo lähellä häntä kohti, isompien vasta vyöryessä dyyniä alas. Quessus huusi nopean käskyn sotilailleen ottaa taisteluvalmius uudelleen. Kapteeni ampui yhden hämähäkin boltterillaan ja tuhosi toisen lyömällä sitä voimanyrkillään. Hänen miehensä alkoivat jälleen tulittaa lähestyvää massaa, joka lähestyessään tulitti gauss-aseillaan kohti Quessuksen miehiä. Muutama heistä kaatui raivoisassa tulitaistelussa, ja Quessus huomasi ettei hänen miehiään ollut jäljellä kuin muutama. Vihollinen jatkoi vastatulituksesta huolimatta vyörymistään kohti Quessuksen johtamaa viimeistä pesäkettä. Quessus perääntyi askeleen ja vilkaisi taakseen. Quessus säikähti jälleen: Jo kerran ammutut robotit nousivat uudelleen jaloilleen ja niiden osat palautuivat paikoilleen. Pian alasammutut joukot alkoivat jälleen vyöryä lähemmäksi Quessusta. Hän tajusi olevansa kahden tulen välissä ja ilmoitti siitä nopeasti tovereilleen. Jälleen yksi sotilas räjähti palasiksi raskaan gauss-aseen osumassa. Quessus kirosi jälleen hiljaa ja lahtasi robotin maahan.

Yht’äkkiä koko vihollismassa lopetti liikkeensä molemmin puolin solaa. Quessus ja hänen harvalukuinen joukkionsa yllättyi tapauksesta niin, että lopetti ampumisensa ja jäi seuraamaan tulevia tapahtumia. Quessus kääntyi ympäri ja huomasi dyynin päällä olevan hahmon. Hahmo oli noin kolmemetrinen, pitkään hupulliseen kaapuun pukeutunut olio, joka leijui kymmenisen senttiä maanpinnan päällä. Se lähestyi Quessuksen ryhmää ja heilautti kättään. Käden heilautus aiheutti sen, että vihollismassat, jotka olivat koko ajan seisoneet paikallaan, alkoivat jälleen vyörymään kohti omaa vihollistaan. Muutamat oliot taistelivat jo lähitaistelussa Quessuksen avaruusmerijalkaväkeä vastaan. Dyynin päältä leijumaan lähtenyt olio oli myös tullut lähikontaktiin Quessuksen joukkojen kanssa. Quessus lopetti yhden robotin iskemällä sitä lujaa keskivartaloon voimanyrkillään. Olio oli samaan aikaan hänen kahden miehensä kimpussa. Olio alkoi hehkumaan valoa ja samaan aikaan Quessus kuuli radiosta hänen miehiensä tuskallisia kuolemanhuutoja. Olio jatkoi hehkumistaan ja sen uhrit ikään kuin vetäytyivät kasaan ja lopulta vaipuivat maahan. Olio kasvoi yhä suuremmaksi ja näytti siltä kuin se olisi imenyt Quessuksen miehistä kaiken elinvoiman itseensä. Quessus huomasi hänen ryhmänsä lähes tuhoutuneen. Yksi urhea soturi oli kuitenkin vielä jäljellä ja hän taisteli urheasti ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista vastaan. Olio heilautti kättään ja pienemmät sotilaat lopettivat Quessuksen ja hänen toverinsa ahdistelut ja siirtyivät sivummalle.

Olio oli yht’äkkiä Quessuksen miehen vieressä. Se painoi kätensä soturin niskaan ja repäisi tämän selkärangan irti paljaaltaan roikuttaen sitä ilmassa Quessuksen nenän edessä. Sotilas luhistui maahan ihmetyksestä ammollaan oleva ilme kasvoillaan. Quessus kuuli äänen kypäränsä sisältä. Ei, se tuli sittenkin hänen päänsä sisältä.
- ”Näetkö nyt, arvoton ihminen? Vain ja ainoastaan Koneen kautta voitto on mahdollinen. Vain ja ainoastaan Koneen kautta ikuinen elämä on saavutettavissa. Kaikki jotka vastustavat Konetta ovat heikkoja ja heidät pitää tuhota.”
Quessus puristi kätensä nyrkkiin.
- ”Keisarin nimeen!”, hän karjaisi ja lähti rynnistämään kohti oliota. Hän huitaisi raivoissaan voimanyrkillään kohti oliota, mutta kummastuksekseen mitään ei tapahtunut. Olio seisoi yhä liikkumattomana irvokas selkäranka kädessään. Ääni puhui taas.
- ”Katso taaksesi”
Quessus kääntyi hiljaa katsomaan taakseen. Vaikka kapteeni itse olikin jo pitkä mies, noin 190 senttinen, hänen kohtaamansa olio oli jostain muusta maailmasta. Olio oli ainakin 3,5 metriä pitkä. Quessus nieleskeli pelonsekaisen kunnioituksen vallassa paloja kurkustaan, eikä pystynyt liikauttamaan eväänsäkään. Sanaakaan sanomatta olio riisti Quessuksen sydämen. Quessus tuijotti omaa sydäntään, kun tuo sydämeton olio puristi sitä kädessään. Hänen sydämensä sykki, mutta sen syke hiljeni koko ajan. Quessus vajosi maahan. Hänen silmissään pimeni ja punainen hiekka peitti hänet.

---

Joo, eka tarina. Väsy tuli kun kirjotin, en jaksanut kaikkia yksityiskohtia kirjottaa. Joo, oli vähän verellä mässäilyä ja varmasti epäselviä kohtia. Laittakaa vaan jotain jos pisti silmään. Niin, mä en sitten tiedä fluffista hölökäsen pöläystä, että jos jotain fluffivirheitä tulee, niin voitte katsoa läpi sormien.

[Icingdeath]

Oli ihan hyvä taistelu tarina, mutta en kyllä huomennut siinä mitään "verellä mässäilyä" niinkuin itse tuossa lopussa sanoit. Kyllähän useimmissa foorumin tarinoissa revitään sydämiä ja katkotaan päitä myös.

Joo no ei siinä mitään hirveitä fluffi virheitä näkynyt, kuolleet necronit nousivat jaloilleen ja niin edelleen, mutta minua häiritsivät muutamat hieman "hauskat" tekstinpätkät kuten:

Korvia raastava räjähdys kuului jälleen kapteenin takaa, kun taimmainen Land Raider poksahti saunapuiksi.

- ”Perkele pojat, pistetään ne kaikki palasiksi! Keisarin nimeen!”

Eiväthän nuo mitään hirveitä lapsuksia ole, mutta omasta mielestäni ne vain latistivat tarinan tunnelmaa jonkin verran. Tosin jälkimmäinenhän on toki katsojan silmästä, enhän minä tiedä miten avaruusjääkärit oikeasti puhuvat, mutta tuo "Perkele pojat" vain hymyilytti hieman.

Jatkoa, kiitos. (tai siis luultavasti ei Quessuksen seikkailuista mutta...)

[C'tan]

Jepulis. Nuo oli puolitahallaan tarkoitettu tökeröiksi kuvauksiksi, sillä se tuo mielestäni uuden perspektiivin koko tarinaan.

[High king Godric]

Hyvää tavaraa eikä silmään pistänyt kirjoitusvirheitäkään.

[Fatman]

Kirjota vaikka seuraava rarina Marnues Galgarista nitistämässä Turanideja. .

[C'tan]

Kirjota vaikka seuraava rarina Marnues Galgarista nitistämässä Turanideja. .

Vois olla, tässä kun on taas aikaa.

[raastin]

Hyvä tarina.