Novellin Alku...

[elPANTERA]

Katselin teidän tekemiä novelleja ja rohkaistuin laittaa oman pienen novellin alkuni tänne. Eli se on vasta noin vähän alle puolessa välissä ja jatko riippuu siitä miten se otetaan vastaan.

Se perustuu oikeastaan Dark Ages of Camelot -nettiropeen, josta olenkin jokaisen henkilöhahmoni ottanut. Omasta killastani vielä.
Itse olen siinä Murskaaja Jalmari, isokokoinen trolli.

Lyhemmittä puheitta, tässä se tulee:


Tuonelan Legioona

Murskaaja Jalmarin tarina

Tekijä: Murskaaja Jalmari

Seremonia

"Murskis! Herää!" Huuto kaikuu kivistävässä pääkopassani. Murahdan ja koetan kaivautua syvemmälle olkien täyttämään patjaan. Joka ikistä lihastani jomottaa ja oloni on kuin kivireki olisi kaatunut eilen päälleni. Tarkemmin ajatellen kivireki olisi jättänyt minuun pari mustelmaa antamatta. En olisi ikinä uskonut trollin saavan näin pahoja ruhjeita.
"Murskaaja Jalmari! Tule ulos ja ota vastaan mikä sinulle kuuluu!" Huuto on, jos mahdollista, vieläkin kovempi. Tunnistan nyt nimeni huutajan. Mardan Stryker, klaanimme johtaja kutsuu syvällä äänellä minua tulemaan ulos nuorten sotureiden majapaikasta.
Samalla kun tunnistan kutsujani, eiliset tapahtumat tulevat vyörymällä mieleeni.
Eilen oli uuden vuoden ensimmäinen täysikuu. Vanhojen perinteiden mukaisesti silloin koetellaan ja valitaan yhteisön nuorien sotureiden joukosta ne, jotka ovat kyllin vanhoja ja kokeneita liittymään taistelijakaartiin, kiltamme valiosotilaisiin.
Testi on kaksivaiheinen. Ensin kiltavanhin antaa tehtävän, johon liittyy arvoitus. Hänen arvoituksensa perusteella kaarti-kokelaiden pitää metsästää jokin metsän eläin tai hirviö sekä tuoda tästä jokin arvoitukseen liittyvä olennainen osa näytille. Jos osa tai tapettu eläin on väärä, saa soturi toisen mahdollisuuden. Jos ei vieläkään löydy oikeaa vastausta, joutuu hän yrittämään seuraavana vuonna uudelleen.
Itse läpäisin tämän kohtuullisen helposti. Mutta seuraava tehtävä se vasta vaikeuksia tuottikin.
Toisena tehtävänä on otella kokeneempaa kaartilaista vastaan. Taistella kunnes toinen antautuu tai ei kykene enää jatkamaan. Monta kertaa olen katsellut kun kokelas kaatuu oman sydänverensä pulputessa maahan. En ole pelännyt hetkeäkään heidän puolestaan, sillä parantajamme ovat maan parhaita. Yleensä seuraavana aamuna nuoret murjotut soturit hoippuvat ulos majapaikasta klaanilaisten karjuessa suosiotaan. Ja vastaanottavat kylänvanhimmalta kiltaväreissä olevan viitan merkkinä asemastaan taistelijakaartissa.
Kuin salamaniskusta mieleni kirkastuu kun hätkähtäen tajuan Mardanin kutsuneen minua jo kahdesti. Kolmatta kutsua ei tule vaan joutuisin häpeällisesti odottamaan seuraavaan vuoteen ja uusia testin. Murahdan noustessani nopeasti vuoteelta kivuista välittämättä. Peittona käyttämäni vuota lennähtää lattialle mutten suo sille ajatustakaan. Käytän koko tahdonvoimani pitääkseni itseni pystyssä. Silmissäni pimenee ja päätä huimaa nopea nousu vuoteelta. Kuulen jo raskaat askeleet mökin terassilta. Sieltä on tulossa joku valiokaartin jäsen ilmoittamaan minulle että oikeuteni kiltaväreihin on evätty. Murahtaen puistelen kivistävää päätäni ja tempaisen oven auki. Se pamahtaa räsähtäen päin Caderia, berserkeriä jota vastaan eilen taistelin. Hän on vain ihminen, lyhyt verrattuna minuun, mutta tiedän hänen vaarallisuuden ja voiman.
"Melkein jo pelkäsin murjoneeni sinua liikaa" Caderin sanoo hymyillen ja astuu sivuun päästäen minut ohitseen.
"Älä nyt sentään itsestäsi liikoja luule", murahdan takaisin ja kyyristän valtavia olkapäitäni mahtuakseni ovesta.
"Ensi kerralla et peittoa minua niin pahasti", jatkan astuessani kirkkaaseen auringon paahteeseen. "Enää se pyörähdyksesi ei hämää minua, Cade."
"Heh, siihen luotankin", toverini hekottelee. Tuskin kuulen häntä, sillä keskityn enemmänkin siihen mitä näen edessäni kun silmäni tottuvat valoisaan päivään.
Varjostan silmiäni kädellä ja kierrän katsettani kyläaukiolle kerääntyneeseen väkeen. Viimeöinen suuri nuotio savuttaa vielä hieman. Välähdyksenomaisesti näen sieluni silmillä kuinka tuon nuotion liekit loimottivat yöllä Caderinin kirveiden terillä, kun hän ryntäsi minua päin taistellessamme oikeudestani kiltaväreihin.
Ravistan vielä kerran päätäni saaden katseeni selkenemään. Nuotion jämien toisella puolella korokkeella seisoo Mardan suuri viikattu viitta käsissään. Hänen molemmin puolin seisovat kiltavanhimmat ja heidän ympärillään kylänväki. Kaikkien katseet ovat kohdistuneet minuun ja horjuvaan hahmooni.
"Seiso suorassa!" Caderin kuiskaa selkäni takaa. Murahdan vastaukseksi ja vedän keuhkoni täyteen ilmaa suoristaessani selkäni. En kuuntele lihasteni vastaväitteitä marssiessani kiltavanhimman luo ja polvistuessani hänen eteensä.
"Minä, Murskaaja Jalmari", lausun rituaalin vaatimat sanat suureen ääneen, "katson suorittaneeni antamasi tehtävät ja pyydän lupaanne ottaa päälleni kiltavärit osoittaakseni kaikille sydämeni vahvuuden ja kiltamme voimakkuuden. Omistan elämäni kiltamme palvelukseen, jos sen katsot arvoisaksi sitä suurta tehtävää suorittamaan."
"Minä, Mardan Stryker", kiltajohtaja lausuu vaaditun vastauksen, "katson sinun täysin suorittaneen vaaditut soturin tehtävät. Ota vastaan viittasi ja kanna sitä ylpeästi."
"Muista", hän jatkaa ojentaessaan viittani minulle, " elämä ilman kunniaa ei ole elämisen arvoista. Se on Tuonelan Legioonan motto."
"Ne sanat on kaiverrettu sydämeeni", lausun ottaessani viittani vastaan, "ja sitä minä noudatan kuolemani jälkeenkin!"
"Nouse ylös", Mardan huutaa päättäen rituaalin, "ja pukeudu arvosi mukaiseen varustukseen!"
Suosionosoituksen myrsky on korvia huumaavaa kun nousen seisaalleni ja asetan kauniin sinivalkoisen viitan selkääni. Sen iso musta viikate-kuvio erottuu selkeästi kirkkaita värejä vasten. Tervehdin jämäkästi Mardania enkä voi estää itseäni nauramasta. Sydämellisesti nauraen kiltajohtaja kaappaa minut rutistukseen vaikkei hänen kätensä yltä kuin kylkiini asti. Olemme olleet hyviä tovereita jo kauan.
Käännyn ympäri kun koko kylän väki, nuoret ja vanhat soturit, miehet ja naiset tulevat kaikki onnittelemaan minua. Kivistäviä olkapäitäni paukutetaan ja jomottavaa selkääni taputetaan. Hurraaminen ja suosionosoitus ei ole lakannut hetkeksikään. Kiireisimmät ovat jo vierittämässä oluttynnyreitä esiin.
"Tiesinhän että pystyt siihen!" Ystäväni ja toverini Caderin huutaa korvaani. Pelkkä puhe ei kuuluisikaan. "Sinusta tulee vielä nimesi veroinen moukarin käyttäjä", hän jatkaa leikkisästi, " kunhan vain kasvat tuosta pikkuisen."
"Jos tästä vielä kasvan", nauran takaisin, "voin kantaa sinua pussissa kainalossani. Siellä olisit ainakin turvassa."
"Siellä vain tukehtuisin!" Cade hihkaisee takaisin ja lähdemme nauraen ilonpitoon olutnassakoiden ääreen. Itsekseni ajattelen että näinköhän seuraavana aamuna pääni on kipeämpi kuin tänään.


Suunnitelmia

Pienet kääpiöt kävelevät jonossa vuodettani ympäri jokaisen lyödessä vuorollaan minua moukarillaan päähän. Kovat iskut jysähtelevät pääparassani.
"Jättäkää minut rauhaan!" huudan tuskastuneena ja koetan työntää pääni syvemmälle tyynyyni. He vain nauravat kovaa tukalalle ololleni ja nostavat vuoteen olkapäilleen alkaen juosta ympyrää. Maailma kieppuu silmissäni todella pahasti ja tunnen sapen maun kurkussani. Yritän nielaista sen takaisin, mutta se on viimeinen naula arkussa.
Hyppään pois vuoteelta, ryntään ikkunaan kaamean rysäyksen saattelemana ja oksennan kouristellen pihamaalle. Hetken kuluttua oloni paranee hieman ja kääpiöt katoavat päästäni jättäen vain tylsän jomotuksen.
Jotain lämmintä ja kosteaa valuu silmäkulmaani. Nostan käteni otsalle ja kohdistan harottavan katseeni kämmeneen. Sormeni ovat punertuneet verestä. Vasta nyt huomaan ikkunaluukun säpäleet ympärilläni ja oksennuksen alla pihalla. Olin ilmeisesti rysäyttänyt pääni ikkunaluukun läpi huomaamatta sitä.
"Joko olosi on parempi", kysyy ohikulkeva tallirenki, ja jatkaa kun vilkaisen häntä, "vaikka te trollit pystyttekin juomaan tynnyrikaupalla olutta, ette sentään tekään immuuneja krapulalle ole." Hän repeää nauramaan kun pystyn vain murahtamaan vastaukseksi ja kävelee päätään puistellen pilttuita kohti.

Sylkäisen maahan ja katselen kylän menoa. Eilisistä juhlista on vielä paljon merkkejä. Enimmäkseen tokkuraisia ja kärsivän näköisiä sotureita kerääntymässä aukiolle. Kerääntymässä aukiolle? Vilkaisen nopeasti taivaalle ja tajuan kauhukseni auringon olevan kohta lakipisteessään! Tänäänhän sotureiden piti lähteä puoliltapäivin metsälle!
Nousen nopeasti seisomaan, käännyn ympäri ja nappaan viittani lattialta. Puen sen nopeasti päälle ja ryntään ulos. Tai siis näin yritän tehdä. Noustessani seisomaan pamautan takaraivoni ikkunapuitteeseen. Tuskasta ärähtäen kumarrun ja astun takaperin huoneeseen. Kompastun petivaatteisiini ja kaadun pitkin pituuttani kovalle lattialle. Jälleen pääparkani joutuu pehmentämään iskua. Tästä kimpaantuneena pyörähdän vatsalleni ja loikkaan pystyyn. Pahaksi onnekseni jalkani on sotkeutunut peitteeseen ja rämähdän vatsalleni. Tällä kertaa nenäni pehmentää kaatumiseni. Lopulta pääsen ulos hitaasti hoiperrellen kantaen viittaa oikeassa kädessäni ja vasemmalla yritän tyrehdyttää verenvuotoa nenästä. Ei kovinkaan sotilaallista.

"Kenen kanssa tappelit?" Thann Parantaja kysyy hymyillen. Kaikki kääntyvät katsomaan rähjääntynyttä olemustani. Pyyhin veren naamaltani asepaitaani ja nypin muutaman oljen pois niskasta.
"Kunhan kompastelin petivaatteisiin", vastaan hänelle, "et viitsisi parantaa verenvuotoa? Se on ärsyttävä."
"No mutta totta kai, trolli hyvä!", parantaja vastaa virnistäen, "pitäähän urhea soturimme laittaa takaisin kuntoon ilkeän peiton hyökkäyksen jälkeen. Ja kuka vielä väittää että trollit muka kömpelöitä olisi?"
Koko metsästysseurue repeää kovaan nauruun enkä itsekään voi kuin hekottaa. Lopulta tunnen ihmeellisesti virkistyväni, lihasten kolotus poistuu ja verenvuotoni lakkaa. Jopa krapula on poissa. Huokaisen helpottuneena, parantaja osaa todellakin asiansa.
"Vaikka kärsimystäsi olisikin kivaa katsella", Mardan sanoo tullessaan klaanivanhimpien talosta, "tarvitsemme sinut selväpäisenä."
Nyökkään hänelle vakavana ja johtajan suupielissä karehtii hymyn aavistus.
"Lepo vain, Murskis", hän jatkaa, "suoritit kokeesi hyvin ja juhlit sitä kuten soturin pitää. Mutta nyt alkaa sinullakin monen vuoden mittainen arki. Jatkuvia vaaratilanteita, tylsiä vartiotehtäviä ja murhaavia iskuja vihollisen maille."
"Tarkemmin ajatellen", Mardan sanoo nähdessään hymyni, "saatat jopa nauttia siitä."

* * *

"Nyt pilailut sikseen ja kuunnelkaa!" Mardan Stryker sanoo syvällä äänellään. Vaikka hän onkin ihminen ja viisissäkymmenissä, se ei vähennä hänen vaarallisuuttaan yhtään. Hän on mestarisalamurhaaja, joka pystyy katoamaan jopa omaan varjoonsa keskellä kirkasta päivää ja katkaisemaan vihollisen kurkun ilman että tämä huomaan mitään.
"Tänään lähdemme metsästämään yhdellä ryhmällä", hän jatkaa asettaen kartan maahan. Tuuli yrittää viedä kartan mennessään ja minulla on aikaa tutkia sitä sillä aikaa kun Mardan kaivaa taskustaan kiviä kartan kulmiin painoiksi.

Se on pahamaineisen Myrkwoodin metsän kartta. Siellä on kolme suurehkoa järveä, suurempi Njessin järvi ja kaksi pienempää, Falwurin- ja Fasoltin järvi, jotka myös Ihmissudenlampina tunnetaan. Myrkwoodissa on kaksi pientä kaupunkia. Oikeastaan kaupunki on kummallekin väärä nimitys, sillä Galplenin kylä on pieni, kiviaidalla ympäröity trollien yhteisö Njessin järven itärannalla. Samalla kohdalla, järven länsirannalla on vielä pienempi Gna:n metsästysmaja. Se, että Gna on vieläkin pystyssä, on viereisen vartiotornin ansiota, sillä metsä on ääriään myöten täynnä vaarallisia eläimiä ja hirviöitä. Pahimpiin hirviöihin kuulunee läheisien Ihmissudenlampien välissä oleva Askheim, ihmissusien paaluvarustuksella ympyröity kylä.

"Eli, kuten olin sanomassa", salamurhaaja jatkaa saatuaan kartan asettumaan ja ravistan mietteet päästäni keskittyen ohjeisiin.
"Lähdemme yhdellä ryhmällä jota minä johdan. Caderin tulee viimeisenä ja toimii varajohtajana. Hän varmistaa selustan." Cade on tehokas taistelija, berserker, joka pystyy omaksumaan taistelussa voimakkaan karhun olomuodon. Häntä tarvitaan varmistamaan selustamme, sillä sieltä yleensä pahimmat hirviöt hyökkäävät pahaa aavistamattoman kulkueen kimppuun. Harmi vain hirviöille, että me tulemme olemaan enemmän kuin valppaita!

"Velho, sinä tulet toisena", Stryker jatkaa saatuaan Caderilta nyökkäyksen, "tutki maastoa jatkuvasti ja lähetä henkesi tiedustelemaan hieman edellämme." Velho on henkimanaaja, joka sielunsa voimalla luo itsestään aavemaisen kuvajaisen, varjosoturin taistelemaan puolestaan.
"Hyvä on", manaaja vastaa, "pidän myös lähialueen loitsuni valmiina." Mardan nyökkää tyytyväisenä, parempaa taistelijajoukkoa Midgard saa kauan hakea!

"Brundahl, tule sinä Velhon perässä ja varmista hänen suojauksensa. Vahdi etuvasemmalle hänen tunnustellessa etumaastoa." Mardan osoittaa sanansa polveni korkuiselle koboltille, joka on yksi kiltamme monista riimumestareista. He ovat voimakkaiden loitsujen käyttäjiä jotka yleensä räjäyttävät viholliset tieltämme. Riimumestarit väittävät saavansa voimansa suoraan Odinilta, mutta sitä minun on vaikea uskoa. Tai ainakin oli, kunnes ensimmäisen kerran näin raivostuneen riimumestarin taistelemassa ylivoimaa vastaan vuosia sitten. Hän kirjaimellisesti poltti, viskeli ja räjäytteli vastustajansa pois tieltään.

"Murskaaja", Mardan sanoo katsoen minua harmailla silmillään, " koska tämä on sinun ensimmäinen metsästyksesi, sinä saat tehtäväksesi suojella Brunia. Pidä hänet turvassa kilpesi takana jotta hän voi keskittyä rauhassa loitsuihinsa. Ja liikkuessamme vahdit etuoikeaa sektoria." Murahdan ja nyökkään Strykerille ymmärtäneeni: Koska olen kokematon, minut pidetään poissa pahimmista paikoista, mutta annetaan tarpeeksi vastuuta jotta voin osoittaa arvoni killalle.
"Tunnenkin jo oloni turvallisemmaksi", Brun sanoo vinkaten silmäänsä minulle, "kunhan vain peseytyisit enemmän."
"Lupasinhan", vastaan hänelle naurahtaen, "että peseydyn heti, kun voin käyttää sinua pesusienenä." Riimumestari hekottelee ja keskitymme jälleen johtajamme ohjeisiin.

"Thann", salamurhaaja kohdistaa sanansa ryhmämme parantaja-kääpiölle, "sinä tulet viidentenä ja pidät juurrutus -loitsusi valmiina. Vahdit koko etusektoria, etuvasemmalta etuoikealle." Päällekkäisten vahtisektorien ideana on se, että jos joltakulta jää jokin asia huomaamatta, jonossa toinen sen mahdollisesti huomaa.
"Ja", hän jatkaa hymyillen, "pidät meidät hengissä." Thann nyökkää tuimasti hymyillen ja katsoo meitä jokaista vuorollaan silmiin.
"Älkää kuitenkaan menkö itseänne liikaa telomaan. Voimani ovat kuitenkin rajalliset", kääpiö sanoo. Hän on parantaja, yksi kiltamme parhaita. Vihollisten päät hän osaa sekoittaa loitsuillaan niin, että ne vain seisovat hölmöinä kun hyökkäämme niiden kimppuun. Ja mikä tärkeämpää, parantaa taistelussa meidät haavoista, jotka normaalisti olisivat kuolettavia.
Parantajan synkkä muistutus saa meidät hiljenemään hetkeksi, sillä viime retkellä vihollisen maahan menetimme kaksi erinomaista soturia.

"He jatkavat taistelua tuonpuoleisessa", Mardan lausuu vanhat rituaalin mukaiset sanat, "mutta nyt keskitytään olennaiseen. Erym Vaeltaja, sinä olet ryhmän kuudes. Vahdit oikean sivustan ja pidät laulullasi mielemme virkeänä sekä lihaksemme voimakkaina." Erym on kiltamme trubaduuri. Hän kietoo lauluihinsa loitsuja, ja sen avulla saa meidät jaksamaan yli-inhimillisiin ponnistuksiin. Se on omituista kuinka hän pelkällä laulullaan saa meidät lyömään lujemmin ja juoksemaan kovemmin.

"Lempo", kiltajohtaja jatkaa odottamatta varmistusta, "sinä olet toiseksi viimeinen. Vastuullasi on vasen sivusta. Sinä voimistat meidät loitsuillasi ja avustat Thannia kun tarvitsemme parannusta." Suurikokoinen trolli nyökkää. Hän on ollut mukana näillä metsästyksillä jo monen vuoden ajan, mutta aina hän osoittaa samanlaista kunnioitusta kiltajohtajan suunnitelmalle. Kuri on säilytettävä, vaikka se joskus tylsältä tuntuisikin.
"Kun viholliskosketus tulee, loitsin heidän päällensä pitkäkestoisen myrkyn. Sen pitäisi hieman hidastaa niitä." Lempo jyrisee matalalla äänellään. Hän on shamaani, yksi mystisimmistä Midgardin lajeista. Loitsuillaan ja lumouksillaan hän vahvistaa lihaksiamme sekä taistelukykyämme. Kuvaannollisesti sanottuna hän loitsii lihaksemme ihopäällysteiseksi teräkseksi ja refleksimme salaman nopeiksi, jolloin voimme halkaista lentävän kärpäsen ja katkaista paksun tammen.

"Hyvä." Mardan tyytyy toteamaan, "kaikkien paikka on nyt selvänä. Kun lähdemme täältä, suuntaamme etelään tietä pitkin Nalliteniin asti." Kukaan ei tarvitse tähän selvennystä. Nalliten on kotikaupunkimme kaakkoinen naapuri.
"Sieltä keräämme muonat metsästystä varten", hän jatkaa, "ja jatkamme sillan yli etelään ja itään aina Sumuvuorten pohjois-länsilaidalle. Suuntaamme etelään Myrkwoodin pohjoiselle vartiotornille, jossa yövymme ensimmäisen yön." Salamurhaaja osoittaa pientä tornin merkkiä kartan ylänurkassa.

"Seuraavana aamuna suuntaamme etelään ja hieman kaakkoon, risteykseen, joka on Njessin järven pohjoiskärjessä." Mardan varmistaa vilkaisemalla meitä, että asia on ymmärretty. Nyökkäämme vastaukseksi.
"Lähdemme lounaaseen ja katsastamme metsän sen osan", hän sanoo vakavana, "jottei vartiotornia tällä kertaa uhkaa mikään. Emme halua viimekertaisen toistuvan." En ollut viimeksi mukana eikä kukaan halua kertoa yksityiskohtia mitä siellä tapahtui. Sen verran olen pystynyt hajanaisista puheen pätkistä päättelemään, että Myrkwoodissa asustavat jättimäiset, minuakin pidemmät hämähäkin kaltaiset oliot, olivat teurastaneet koko vartiotornin väen. Henkiinjääneet ne olivat raahanneet mukanaan pesäänsä.
Kiltamme lähetti pelastusryhmän heidän peräänsä mahdollisimman nopeasti, mutta edes he eivät pystyneet tunkeutumaan alkua syvemmälle arakiittien pesään. Kukaan ei ole astunut Spindelhallenin luolaston syvyyksiin ja palannut kertomaan siitä.
Värähdän sisäisesti ja keskityn jälleen kuuntelemaan.

"Metsästä kaarramme Ihmissudenlammen pohjoispuolelle ja sitä kiertäen pääsemme lähelle Gna:ta." Mardan osoittaa koko matkan parkkiintuneella sormellaan kartalta. "Gnassa yövymme toisen yön, ja aamulla varustaudumme worgien metsästykseen. Onko kysyttävää?"
Olemme kaikki hiljaa ja tutkimme karttaa mietteissämme. Kenelläkään ei ole suunnitelmaan mitään lisättävää. Palaisimme metsältä kunhan saisimme tarpeeksi saalista.
"Hienoa", Mardan sanoo paukauttaen kätensä yhteen. "Kerätkää varusteenne ja tavataan portin ulkopuolella tasan puolen tunnin kuluttua." Paukautamme kaikki kämmenemme yhteen myöntymisen merkiksi ja nousemme hakemaan varusteemme.



Matka alkaa

Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta kun keräännymme Fort Atlan jykevien porttien eteen. Portit ovat puoliksi auki, kun astelen tielle jossa muut ryhmästä jo odottelevatkin. Jokaisella on puolityhjä reppu selässä metsänvihreän viitan päällä. Kiltavärisiä viittoja ei olisikaan järkevää viedä pimeään, vihamieliseen metsään. Erottuisimme kuin kirkas soihtu pimeässä kellarissa. Toverini keskustelevat vakavana matalalla äänellä saapuessani paikalle.

"Mistä moinen synkkyys?", kysyn ja asettelen repun hieman paremmin olalleni. Kumma ettei trollille sopivia hihnoja osata oikein tehdä. Toivottavasti Gnasta voin ostaa minun kokoiselleni tarkoitetun repun.
"Ai hei Murskis", Thann tervehtii ja jatkaa, "puhuttiin juuri tulevasta reissustamme. Myrkin metsä nostaa aina synkät puheet esiin."
"Totta", Lempo jyrisee, "se on metsä jossa aina menee jokin vikaan. Pitkän ikäni aikana en muista yhtään metsästystä joka olisi täysin onnistunut."
"Suurin syy synkkyydelle on se", Cade sanoo, "ettei Fenkife ole nyt mukana. Ensimmäinen matkamme Myrkkiin ilman häntä."
"Eikös Fenkife ollutkin sieltä kotoisin?" kysyn heiltä.
"On." Thann vahvistaa, "siksi juuri tämänkertaisen matkan onnistuminen on suuri arvoitus. Tähän asti juuri metsästäjä on onnistunut pitämään ryhmän kokonaan elossa."

Fenkife on Midgardin parhaimpia metsästäjiä. Ja koska hän on kotoisin Myrkwoodista, voisi sanoa hänen tuntevan metsän kuin omat taskunsa. Sillä erotuksella että tasku tuskin yrittää tappaa sinut heti kun kämmenselkäsi käännät.
"Missäs vanha kunnon Fenk sitten on", kysyn tovereiltani, "jos hän kerran on onnistumisemme paras tae?"
"Sitä kun kukaan ei tiedä", Thann vastaa synkistyen lisää, "häntä ei ole nähty nyt viikkoon. Ei siitä lähtien kun lähti metsästämään svarftalien johtajaa."
"On kuulemma viitteitä siitä", Cade jatkaa parantajan lausetta, "että ne kurjat drow:n sukulaiset olisivat jonkinlaisessa liitossa arakiittien kanssa."

"Siihen on saatu alustava varmistus", Mardan sanoo ilmestyen luoksemme. Tuntuu kuin hän olisi aineellistunut tyhjästä ilmasta. Ihmettelen, että kuinkahan kauan hän on ollut kuuntelemassa puhettamme. Hänen maineensa ei näköjään ole tuulesta temmattu.
"MITÄ? Sehän on mahdotonta!" Thann ärjäisee, "miten ihmeessä ne hämähäkin kuvatukset muka kommunikoisivat?"
"Sitä ei tiedetä vielä", Mardan sanoo, "vaikka hataria arvailuja onkin jo esitetty. Ja neuvon pitämään äänen matalampana." Hän jatkaa madaltaen äänensä, "en tiedä, miten näinkin paljon on jo yleisessä tiedossa, mutta enempää ei saa vuotaa. Yleinen paniikki ei tee hyvää kenellekään."
Hän katsoo vuorollaan jokaista ja murahtaa hyväksyvästi saadessaan meiltä nyökkäyksen.
"Hyvä. Ja sitten takaisin asiaan." Salamurhaaja vaihtaa ovelasti puheenaiheen. "Onko kaikilla välttämättömät varusteet pakattuna?"
Silmäilemme jokainen nopeasti varusteemme läpi. Minulla on ketjupanssari päällä, vihreä tunika ja viitta, moukari vyöllä ja sotavasara selässä. Sekä tietenkin suuri kilpi jossa komeilee killan tunnukset sekä puolitäysi reppu olalla. Kaikki on mukana ja murahdan varmistukseni muiden kanssa.
"Sitten lähdetään", Stryker sanoo ja viittaa marssikäskyn, "marssijärjestys ja matkaan!"
Fort Atlan muureilta vahdit huutelevat kannustuksiaan meille kun aloitamme pitkän matkamme kohti vaaroja. Kuten vanha sotalaulu asian esittää: Palaa sankarina tai kilpesi päällä.

* * *

Olemme matkanneet jo kolmisen tuntia paahtavan auringon alla. Vesileilistäkään ei uskalla ottaa kuin pieniä siemauksia, kun koskaan ei tiedä milloin joudutkin olemaan erämaassa pitempään kuin suunnittelit. Tavoitteena on se, että kun pääset täyttämään leiliäsi, se olisi vielä puoliksi täysi.
Tie jota kuljemme on suhteellisen turvallinen. Se on sentään kohtalaisen paljon käytössä vilkkaan satamakaupungin ja pohjoisten kylien välillä. Tarkkaan ottaen se on ainoa tie eteläisen Galplenin ja Fort Atlan kautta pohjoisemman Haggerfellin vuoristokylän välillä.
Marssimme jonossa sovitussa järjestyksessä ja olemme jatkuvasti valppaina. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun matkaava ryhmä vilkkaalla tiellä joutuu villipetojen hyökkäyksen kohteeksi. Astu kaksisataa askelta tieltä sivuun ja voisit vaikka vannoa olevasi keskellä petojen kansoittamaa metsää. Ja olisit oikeassa.
Mardan vilkaisee meitä ja havaitsee toimistamme hienovaraisen merkin uupumuksesta. Tuo kyky lukea meitä kuin avointa kirjaa tekee hänestä niin hyvän johtajan. Jatkuva varuillaan olo verottaa voimia pahasti.
"Puolen tunnin tauko", hän sanoo kovalla äänellä antaen samalla pysähtymismerkin. "Keittäkää tervapaputeetä niin piristytte vähän", Mardan jatkaa hymyillen, "suoraan sanottuna se maistuisi minullekin."

Muistutus


Oksat paukkuvat iloisesti nuotiossa ja mustunut pannu keikkuu oksankarahkasta liekkien yläpuolella. Linnut livertelevät iltapäivän auringolle ja kevyt tuuli viilentää oloani juuri sopivasti. Metsästysseurue rupattelee keskenään hiljaisella äänellä teekupillisen äärellä. Seison vartiossa suuren tammen juurella kymmenen metrin päässä leiristä ja katselen tielle. Heilautan kättäni ohi kävelevälle kolmen miehen partiolle ja he vastaavat tervehdykseeni ilmeet synkkinä.

"Mikähän niitäkin jurppii?" mutisen itsekseni.
"Etkö huomannut mitään erikoista tuossa partiossa?" Mardan kysyy takaani. Säpsähdän näkyvästi äkillistä ääntä korvani juuresta ja kiepsahdan ympäri. Kiltavanhin seisoo kädet puuskassa vino hymy huulillaan. Miten ihmeessä tuo mies kävelee noin äänettömästi jopa kuivien oksien päällä? Viime sateesta on jo viikko aikaa!
"Mitä?" kysyn häneltä, "miten pääsit taakseni ilman että kuulin mitään?"
"Silloin kun kuulet minun lähestyvän, olen joko liian vanha tai sinä olet valmis salamurhaajaksi", Mardan sanoo hymyillen.

"Trolli salamurhaajana!" purskahdan jyrisevään nauruun. Kuulostaa kuin kivet hankautuisivat vastakkain, "se vasta olisi näky! Mutta mitä tarkoitit erikoisella siinä partiossa?"
"Jos et huomannut", Mardan jatkaa vakavana, "et ole valmis valiokaartiin." Katson häntä suoraan silmiin ja huomaan etten näe niissä huumorin häivääkään. Se saa minut miettimään tarkasti paria viime minuuttia.

Katselen sieluni silmin kuinka nojasin puuhun ollessani sen varjossa vartiossa. Muistan miettineeni että kuinka kaunis päivästä onkaan tullut, ja että tekeekin jo mieli tervapaputeetä, kun partiokolmikko kulki tiellä Atlaan päin.
Partiokolmikko!
"Partiossa oli kolme jäsentä", sanon kääntäen nopeasti katseeni etääntyvään partioon, "vaikka tavan mukaan siinä pitäisi olla neljä. He ovat olleet äskettäin taistelussa ja ovat menettäneet miehen." Huomaankin nyt heistä huokuvan varuillaan olon. He katsovat tarkkaan jokaista tuulen heilauttamaa pusikkoa, tarkastavat jokaisen oksan risahduksen.
"Sanoisin, että taistelu on tapahtunut alle tunti sitten"; jatkan kääntäen katseeni takaisin Mardaniin, "päätellen siitä kuinka ylivalppaita he ovat. Tässä kuumuudessa aistit turtuvat nopeasti, siksi onnistuit niin hyvin yllättämään minut."
Mardan tutkailee minua erittäin tarkasti. Hän katsoo syvälle silmiini nähdäkseen alanko pyörtämään päättelyitäni hermostuksissani. Kun hän huomaa etten aio muuttaa kantaani, Stryker nyökkää hymyillen.

"Totta", salamurhaaja sanoo, "he joutuivat villikarhun hyökkäyksen kohteeksi puolisen tuntia sitten. Tapasin heidät hieman aikaisemmin tiedustellessani." Hän katsoo silmiini ilkikurisesti hymyillen, "ja tämä kuumuus todellakin tylsistyttää aistit. Et kuullut minua vaikka astuin tahallani jopa kahden oksan päälle."
Nyt muistankin kuulleeni pienen äänen vähän aikaa sitten, mutta päättelin oravan aiheuttaneen sen. Sanonkin Mardanille siitä.
"Olkoon ääni kuinka vähäpätöinen tahansa, aina tarkista sen aiheuttaja." Hän vastaa tuolla tutulla opettajan äänellään, "voi olla, että toista varoitusta et hyökkääjästä edes saa. Myrkwoodissa ei voi koskaan olla liian varovainen."
Nyökkään ymmärtäneeni ja aion painaa tämän opetuksen tarkasti mieleeni.

"Teit muuten varsin terävän huomion, Murskis." Mardan sanoo antaen minulle tunnustusta moitteiden lomassa. "Vaikka sinun olisikin pitänyt huomata se heti. Painuhan nyt teelle, tarvitset sitä enemmän kuin minä. Jään tähän hetkeksi vartioon, lähetä joku tilalleni kymmenen minuutin kuluttua." Murahdan vastaukseksi ja kerään kamppeeni maasta. Myös vartiossa pidetään mukana lähes kaikki varusteet, sillä koskaan ei tiedä milloin joutuu muista erilleen.
Mutta nyt pitääkin kiirehtiä jotta saan juoda muutakin kuin pavunmuruset pannun pohjalta! Muutaman raskaan askeleeni jälkeen Mardan huutaa perääni.
"Tarkemmin ajatellen sitten kun sinusta salamurhaaja tulee, niin viholliset ovat keksineet korvilleen muuta käyttöä kuin kuuntelemisen!" Pysähdyn ja vilkaisen taakseni. Salamurhaajalla näyttää olevan hengitysvaikeuksia naurunpurskahduksiensa lomassa. Kohautan olkapäitäni ja jatkan matkaani.
Kestää monta minuuttia ennen kuin tajuan hänen vitsinsä.



Taistelu


Nuotion huolellisen sammuttamisen jälkeen keräämme kaikki varusteemme ja jatkamme matkaa. Olemme jokainen paljon tarkkaavaisempia Mardanin kerrottua muillekin näkemäni partion kohtalosta. Hän antaa minulle kunnian kertoa ryhmälle havaintoni ja päättelyni. Vilkaisen nopeasti salamurhaajaan, joka nyökkää aavistuksen päätään. Näin se ryhmän keskinäinen kunnioitus ja luottamus rakennetaan.

Jokainen meistä hiljenee, kun tulemme taistelupaikalle. Maa on myllerretty aivan kokonaan, pensaikossa on suuri aukko jonkin valtavan ja raivopäisen rynnättyä siitä läpi. Veren sekaista muhjua on kaikkialla. Jäljistä päätellen kohtaamani partion taistelun jälkeen paikalle on osunut useampia raadonsyöjiä, jotka ovat alkaneet nahista keskenään.
Pensaikoista on lehdet repeytyneet irti ja piikeissä on järkyttävä määrä tahmeita karvatukkuja. Lehdenrepaleet ja oksan kappaleet ovat pitkin tietä. Nähtävästi muutama petoeläin taisteli keskenään piikkipensaassa.

Ehkä kaikkein järkyttävintä asiassa on se, ettei yhtään palaa mistään kuolleesta ole näkyvissä. Pelkästään joukoittain raskaita raahausjälkiä metsään päin. Jäljelle on jäänyt vain painostava tunnelma. Nostan katseeni maasta ja vilkaisen itään päin. Vain muutaman kilometrin päässä häämöttää Nallitenin vartiotorni. On vaikea käsittää kuinka noin väkivaltainen hyökkäys on mahdollista näin lähellä tornia.

Siitä muistankin erään asian, joka saa kauhunväreet kulkemaan pitkin paksua niskaani.
"Eikös se maatila ole tässä lähellä?" kysyn hätääntyneenä Brundahlilta. Hän katsoo hetken minua ja sitten toisia. Näen kuinka pahat ennakkoaavistukseni muuttuvat järkyttäväksi todellisuudeksi hänen silmissään.
"McJenssenin tila!" riimumestari huudahtaa. "Se on vain muutaman kilometrin päässä täältä lounaaseen!" Hän vilkaisee tarkemmin kaameita jälkiä. "Ja nuo jäljet menevät siihen suuntaan." Brun kääntyy salamurhaajan puoleen, "Mardan, meidän on pakko käydä tarkistamassa se tila!"
Näen johtajamme miettivän kuumeisesti. Sitten hän nostaa katseensa.
"Velho, sinä menet nopeasti Nallitenin tornille ja ilmoitat tämän asian." Mardan puhuu nopeasti, "tulet sitten perässä McJenssenin tilalle. Me muut lähdemme sinne heti."
Henkimanaaja nyökkää vakavana ja lähtee juosten tornia kohti aavesoturi perässään. Hän jos kuka selviää täällä yksin. Asetan repun selkääni siten, ettei se ole tielläni millään lailla ja otan moukarin vyöltäni. Vilkaisen muita ja huomaan Thannin sekä Lempon olevan keskittyneinä kiivaaseen loitsimiseen.

He tekevät salattuja merkkejä käsillään ja mumisevat mystisen tiedon sanoja. Aivan kuin pieniä valopisteitä ilmestyisi vuorollaan jokaisen soturin sisimmästä ja ilma räsähtelisi staattisuudesta. Kuin pienen pieniä ukkosmyrskyjä laajenisi soturin sisältä kadoten nopeasti näkymättömiin. Vain suorempi ryhti ja kirkkaammat silmät paljastavat totuuden.
Parantaja ja shamaani loitsivat sekä lumoavat meidät valmiiksi taisteluun. Yhtäkkiä tunnen kuumotusta ja kihelmöintiä koko vartalossani kun lumous vahvistaa lihakseni. Tunnen kuin kasvaisin tuuman pituutta ja korvissani räsähtelee. Tekee jatkuvasti mieli nieleskellä saadakseni korvani pois lukosta. Näen hetkellisesti tähtiä ja kuulen kuin kaukaa Lemmon sanovan meidän olevan valmiita. Mardan huutaa marssikäskyn ja lähdemme välittömästi matkaan.
Yritän nieleskellä ja paukutan päätäni kämmenellä mutten saa korviani auki ja kuuloani palaamaan. Lopulta luovutan ja keskityn tarkkailemaan ympäristöä. Matkaamme nopeasti kasvillisuuden poikki seuratessamme raadonsyöjien tuhotyötä. Ne ovat jättäneet selvän jäljen itsestään, sillä kaadetun karhun raahaaminen on tuottanut niille vaikeuksia.
Monta kertaa huomaamme merkkejä taisteluista, joita on puhjennut niiden välille, mutta kertaakaan ei löydy taistelussa hävinneen ruumista. Se on joka kerta raahattu mukaan.

Huomaan yhtäkkiä näkeväni tarkemmin kuin aikaisemmin. Ja vaikka korvani tuntuvatkin olevan lukossa, kuulen silti tarkemmin kuin ennen. Lähes jokaisen lehden kahina, oksan rapina ja varsinkin ryhmän jäsenten askeleet kuuluvat melkeinpä ärsyttävän tarkasti. Se, että korvani tuntuvat olevan lukossa johtuu siitä, että käytän niitä lumouksen voimasta eri tavalla kuin ennen.
Kuulen vaimean risahduksen vasemmalta ja jähmetyn paikoilleni, tutkien katseellani ympäristöä. Huomaan myös koko ryhmän pysähtyneen, tarkkailevan jännittyneenä. Ainoa varoitus hyökkäyksestä on puskan heilahdus. Mutta se riittää.
Nostan nopeasti kilpeäni hieman ylemmäs kaulani suojaksi kun suuri kapinen susi loikkaa käpälät suorina. Sen uhkaava ärinä muuttuu ulahdukseksi kun ryntään sutta kohti kilpi edellä. Kilpi tärähtää voimakkaasti pedon pamahtaessa täydellä voimalla sitä vasten.
En anna sudelle hetkeäkään toipumisaikaa. Astun askeleen taaksepäin saadakseni tilaa heilauttaa raskasta moukariani. Siirrän kilven sivuun edestä, ja samalla hetkellä lyön aseeni koko vartalon voimalla hukan pökertynyttä päätä kohti.
Vatsaa vääntävän rusahduksen saattelemana suden pää katoaa hartioiden väliin ja se lyyhistyy hervottomana maahan.
Nyt minulla on ensimmäinen tilaisuus katsoa kunnolla ympärilleni.
Ryteikköinen metsä raikaa taistelun melskeestä. Olemme ilmeisesti kävelleet jonkinlaiseen ansaan, sillä susia on joka puolella.

Caderin taistelee jonon viimeisenä yksin kahta sutta vastaan. Hän heiluttelee molempia kirveitään laajoissa kaarissa estäen toista sutta pääsemästä Lemmon kimppuun ja pitäen toisen loitolla itsestään. Suurempi susi vinkaisee kimeästi kun berserker huitaisee kirveellään sen alaleuan lähes irti. Hukka perääntyy lipoen kielellään leukansa rippeitä. Toinen susi yrittää käyttää tilaisuutta hyväkseen ja loikata shamaanin kylkeen, mutta sen loikka jää puoleen väliin kun Caden kirves läjähtää keskelle sen kalloa. Ase jää suden päälakeen jumiin ja Caderin kiroilee susien kovapäisyyttä.

Lempo on lukemattomien taisteluiden veteraani. Hän ehtii lyhyessä sudenloikan mittaisessa ajassa loitsimaan hukan niskaan myrkkypilven. Peto kompuroi, kun sen lihakset alkavat yhtäkkiä kouristella. Susi oksentaa kokkareista verta, kun shamaani astuu sen ylle ja lopettaa kärsimykset yhdellä rajulla iskulla. Lempo nostaa katseensa surmatyöstään ja vilkaisee ympärilleen, että tarvitseeko kukaan apua.

Kalmah huomaa hukan ryntäävän kohti oikealta. Veteraanin tavoin hän odottaa sekunnin murto-osan, jotta susi olisi tarpeeksi lähellä ja huutaa tuolla melodisella äänellään loitsun. Peto pysähtyy ihmetellen ja kompastellen jalkoihinsa. Se seisoo aloillaan silmissään omituinen, paniikin omainen katse. Susi ei pääse liikkeelle vaikka kuinka yrittäisi. Trubaduuri huuti juurrutus -loitsun ja astuu nyt hekotellen viimeistelemään työnsä. Nopea vinkaisu karkaa suden suusta, kun Kalmah halkaisee sen kallon suurella kirveellään.

Thann tekee loitsuliikkeet nopeammin kuin uskoisin mahdolliseksi ja saa kuin saakin yhden hukan kiinni loitsuunsa. Se seisoo aloillaan hieman huojuen, kuin nukkuen seisaallaan. Silmissä unelmoiva, samea katse kun parantaja astuu lähemmäs ja murskaa sen pään sotavasaralla. Hän pyyhkäisee vasaran pään puhtaammaksi suden takkuiseen turkkiin ja etsii katseellaan uusia vihollisia.

Brundahl huomaa kolmen hukan lähestyvän häntä. Kaksi tulee edestä ja kolmas hieman sivummalta, minun läheltäni. Murahtaen nostan kilven takaisin eteeni ja juoksen riimumestarin avuksi. Brunin kämmenet piirtävät tulipunaisia viiltoja metsän hämärään kun hän valmistaa liikkeillään yhden tuhovoimaisen loitsunsa. Riimumestari ojentaa kätensä suoraksi juuri kun jättimäinen susi loikkaa hänen kimppuunsa.
Itse asiassa peto on juuri puraisemaisillaan riimumestarin kädestä, kun hänen tulipallonsa räjähtää vasten sen kuonoa. Sudesta jää jäljelle vain kaksi mustunutta takakäpälän palasta. Valtava jyrähdys ja kuuma paineaalto horjuttaa toisen suden etenemistä sen verran, että Brun ehtii kääntää sauvansa sen tielle ja napauttaa sivuttaisen iskun hukan kuonoon.

Se on ainoa hidastus jonka Mardan tarvitsee. Hän ilmestyy varjoista juuri suden niskan viereen ja lävistää tämän pitkällä, ohuelle miekallaan. Salamurhaaja oli ilmeisesti juossut hyökkäyksen alussa hieman eteenpäin, piiloutunut varjoihin ja kiertänyt susien selustaan.
Viimeinen jäljelle jäänyt susi tavoittelee Brundahlin selkää, kun ehdin sen tielle. Läimäytän moukarillani hukkaa takapäähän saaden sen pois tasapainosta juuri kun se on loikkaamaisillaan. Susi kompastuu ja kierähtää kuperkeikan kautta takaisin jaloilleen. Se kääntyy äristen minua kohti ja tekee viimeisen virheensä. Peto yrittää syöksyä kimppuuni, mutta taistelun kiihkossaan se unohti loukkaantuneensa.
Suden takajalat eivät kestä rasitusta, joten se mätkähtää takaisin vatsalleen kivikkoiseen maahan. Viimeinen asia, jonka sen verenpunaiset silmät näkevät, on lähestyvä moukarini. Sen jälkeen räjähtävä kipu päässä ja tyhjyys.


Maatila

Taistelu on ohi melkein yhtä nopeasti kuin mitä se alkoikin. Tällaisia ne melkein aina ovatkin. Yllättäviä, nopeita, kuolettavia. Yleensä se ryhmä, joka seisoo ensimmäisen minuutin jälkeen vielä pystyssä, on voittaja. Pidemmät kahakat ovat verisiä ja massiivisia taisteluita, joissa molemmat osapuolet kokevat raskaita tappioita.
"Ovatko kaikki kunnossa?" Mardan huutaa, kun vielä silmäilemme varuillamme lisäyllätyksien varalta. Annamme jokainen varmistuksen, mutta vahdimme silti ympäröivää metsää.
"Kiersin hieman, enkä nähnyt enempää kuin tämän lauman", salamurhaaja toteaa, "ja kerta tappioita eikä loukkaantumisia tullut, niin jatkamme sitten matkaa."
"Meillä ei ole aikaa hukattavana", Kalmah huudahtaa, "jos kaikki sudet ovat yhtä raivopäisiä kuin nämä, maatila on ehkä jo menetetty!"

Vilkaisemme toisiamme ja susien raatoja. Sanattomasta sopimuksesta ryntäämme matkaan aseitamme kuumeisesti puristaen. Jätämme taaksemme vain kasan kuolleita hukkia sekä hiljaisen metsän. Vähän ajan kuluttua, meidän mentyämme, ensimmäiset raadonsyöjät osuvat paikalle ja aloittavat juhlintansa lintujen jatkaessa visertelyään.

* * *

Saavumme metsän rajalle ja edessämme muutaman sadan metrin päässä on maatila. Se näyttää meidän silmissämme pahaenteisen hiljaiselta. Vaikka kello on neljän - viiden välillä, tuvan savupiipusta ei tule savua. Ei ole tilan miehiä ahertamassa pelloilla eikä emäntää kutsumassa heitä ruokapöytään. Ei näy lapsia juoksentelemassa ja tekemässä pahojaan.
Sydän tuntuu raskaalta rinnassani kun se takoo kylkiluita vasten. Huomaan huohottavani ja pyrin tasaamaan hengityksen kuullakseni pienimmänkin elonmerkin maatilalta.
"Odottakaa tässä ja pitäkää silmänne auki", Mardan sanoo synkästi, "käyn hieman tiedustelemassa." Niine hyvineen hän katoaa nenämme edestä ja ainoa, mitä voimme tehdä on odottaa.

Minuutit kuluvat tuskallisen hitaasti. Joudun jatkuvasti pyyhkimään tunikani hihalla hikeä jottei se sokaisisi minua kokonaan. Siristelen silmiäni yrittäessäni nähdä edes jotain maatilalta, mutta se näyttää kuin olisi ollut hylättynä jo kauan. Vaistoan kuinka toverinikin liikahtelevat hermostuneina.
Lopulta Mardan palaa. Tapansa mukaisesti hän vain ilmestyy eteemme. Tällä kertaa hänen silmissään on ahdistunut, surullinen ilme.
"Tulkaa vain esiin", salamurhaaja sanoo hiljaisella äänellä, "ei täällä ole ketään lähimmän kilometrin säteellä."
"Hyvä", sanon nousten seisomaan venytellen kipeytyneitä jäseniäni, "entäs tilan väki?"
"Sanoin että ei ketään ja tarkoitin sitä", Mardan sanoo ahdistuneesti ja katsoo jokaista vuorollaan. "Maatila on tyhjillään."

* * *

Astumme maatilan pihalle ja katselemme hävitystä järkyttyneinä. Pari kuistin tukipylvästä on katkennut kuin jotain olisi rysähtänyt niitä päin uskomattoman voimakkaasti. Piha on myllerretty aivan kokonaan joten jälkien metsästys olisi turhaa puuhaa. Ovi on kuin räjäytetty sisään ja karmit täynnä veriroiskeita.
Mardan käskee Thannin ja Caderinin tarkistamaan varastorakennuksen ja Lemmon sekä Brundahlin tutkimaan pihamaan. Minä, salamurhaaja sekä Kalmah menemme sisään päärakennukseen.

Jos jäljet pihalla olivat järkyttävät, niin näkymä sisältä on kuin manalan esikartanosta. Kaikki huonekalut ovat säpäleinä pitkin huoneita. Seinissä on voimakkaiden iskujen jälkiä, kuin joku olisi käyttänyt muurin murtajaa sisällä.
Mutta yksi asia pistää silmään yli kaiken. Veri. Sitä on kaikkialla. Lattioilla lammikoittain, katossa roiskeita ja seinien iskeytymissä on veren sekaisia kokkareita.
Ovien karmeissa on syviä kynnen viiltoja ja osoitan ne Mardanille. Hän tutkii niitä tarkasti ja pudistelee päätään mutisten hiljaa itsekseen.

Sisällä on vaikea hengittää joten siirryn pihalle raittiiseen ilmaan. Haukon happea suurina haukkauksina ja taistelen pahoinvointia vastaan. Mikä tai kuka olisi saanut tällaisen hävityksen aikaan? Huomaan yhtäkkiä pienen nuken makaavan särkyneenä keskellä pihaa kullankeltaisen hiustupon päällä.
Tunnen sydämeni särkyvän ja silmieni kostuvan, kun kävelen horjuvin askelin mollamaijan luo ja nostan sen varovasti käteeni. Kuinka kovin pieneltä ja hauraalta se tuntuukaan! Aivan kuten sen kadonnut omistajansakin. Rintaan pistää kun laitan nukkeen pienen narunpätkän ja asetan sen kaulaani panssaripaitani alle. Puristan käteni nyrkkiin ja vannon kaikkien jumalten nimeen kostavani tämän murhenäytelmän ,vaikka se olisi viimeinen tekoni!


Nalliten

Etsimme koko loppuiltapäivän kaikkialta maatilalta edes pientä vihjettä, että kuka olisi voinut, olisi saattanut tehdä tämän. Kokoonnumme takaisin keskelle pihaa neuvottelemaan jatkosta. Pystyn vain katsomaan maahan, jalkani viereen pientä tummaa läikkää, josta olin nostanut nuken.
Vaikka kuinka yritän raastaa katseeni siitä irti, huomaan sen mahdottomaksi. En huomaa ollenkaan, kun parantaja ja berserker tulevat ulos varastorakennuksesta pudistellen surullisesti päätään. Shamaani ja riimumestari tulevat talon takaa ja kertovat siellä olleesta hävityksestä. Salamurhaaja sekä trubaduuri kertovat muille päärakennuksessa tapahtuneen tuhon.
Henkimanaaja saapuu luoksemme neljän vartiomiehen kanssa, mutten huomaa heitäkään. Tai vaistoan kyllä, mutten jaksa välittää. Ainoa asia, joka täyttää ajatukseni on näkymä sieluni silmillä tuosta kultatukkaisesta pikkutytöstä, jolla oli koko elämä edessään. Onnellinen elämä, joka päättyi äkisti ja väkivaltaisesti hänen turvallisena pitämässä ympäristössä.
Vartiomiehet ovat kalpeita kuin lakanat, kun he katsovat ympärilleen tovereideni selostaessa löytöjään. He menevät silti sisään, omituisen pakkomielteen vallassa, joka käskee heitä näkemään kaiken omin silmin. He eivät voi, eivät halua uskoa tätä kaikkea todeksi.
Yksi kerrallaan he ryntäävät ulos päärakennuksesta oksentamaan pihalle.

Keräämme varusteemme ja annamme lumousten hiipua pois lihaksistamme kun lähdemme pois murhenäytelmän luota. Siellä ei ole enää mitään tehtävissä. Maatilaa lukuunottamatta emme löydä minkäänlaisia jälkiä ympäristöstä. Kuin hyökkääjät olisivat kadonneet taivaalle.
Velho tekee salaisimman loitsunsa yrittäen manata kuolleiden henkiä paikalle, saadakseen edes heiltä selville tietoja hyökkääjistä. Mutta henkimanaajan ponnistelut ovat turhaa, sillä hän ei löydä merkkiäkään kuolleista. Aivan kuin maatilan väki olisi ollut vielä hengissä kun heidät vietiin pois.
Se mahdollisuus sai meidät etsimään nopeammin ja laajemmin ympäristöstä, mutta tuloksetta. Lopulta annamme periksi ja jatkamme matkaa iltahämärässä Nallitenia kohti.

Kukaan ei puhu sanaakaan kun lähdemme maatilalta, sillä kaikki ovat vaipuneet syvälle mietteisiinsä. Kävelemme kuin verenpunaisen lumouksen vallassa olevat marionetit. Metsä ympärillämme on pahaenteisen hiljainen, mutta emme jaksa kiinnittää siihen huomiota. Suoraan sanottuna jopa toivon, että joku yrittäisi hyökätä kimppuumme, jotta voisin purkaa siihen turhautuneisuuteni ja järkytykseni.
Nyt ymmärrän paremmin toverieni haluttomuutta kertoa aikaisemmasta hyökkäyksestä Myrkin tornille.
Aikaisempi hyökkäys Myrkwoodin metsän vartiotornille!
Muistikuva kertomuksista herättää joitakin ajatuksia päässäni, mutta olen aivan liian masentunut kiinnittääkseni siihen huomiota. Tungen ajatuksen murahtaen syvemmälle alitajuntaani ja unohdan sen tällä kertaa.
On muutakin ajateltavaa.

Aurinko on laskenut jo aikoja sitten kun saavumme Nalliteniin. Se on pieni mutta vilkas satamakaupunki. Tosin varsin hiljainen nyt, kun satamat on suljettu yön ajaksi. Ei olisikaan järkeä riskeerata veneitä matalikoille pimeän aikaan.
Portin vartijat vain murahtavat ja viittaavat meitä jatkamaan sisään kaupunkiin. Etsimme ensimmäisen eteen tulevan majatalon ja maksamme täyden yön hinnan mukisematta, vaikka yöstä onkin kulunut jo puolet. Raahaudumme raskain askelin makuusaliin ja rojahdamme vuoteille.
Makaan pitkän aikaa hereillä tuijottaen makuusalin pimeää kattoa, johon kadulla kävelevien vartijoiden soihdut piirtelevät aika ajoin hämäriä viivojaan. Kuulen kuinka viereisillä vuoteilla makaavat toverini pyöriskelevät ja huokailevat. Eivät nähtävästi saa unta hekään.
Lopulta tajuan, että minun on saatava unta tai olen melko hyödytön ryhmälle seuraavana päivänä.
Huokaisen syvään ja kieriskelen patjalla hetkisen. Lopulta annan painajaisten tulla.


Sivukatuja

Seuraava aamu valkenee painostavana ja harmaana, on kuin ukkonen olisi keräämässä voimiaan. Makuusalin vartija herättää kaikki samaan aikaan, kuten tapana on ollut niin kauan kuin muistan. Jokaista lihastani kolottaa, ja kun unen rippeet katoavat silmistäni sekä eilisen päivän tapahtumat palaavat mieleeni, sydäntänikin alkaa jomottaa ikävästi.
Käteni siirtyy kuin itsestään narulle, joka kannattelee pientä nukkea. Vilkaisen tovereitani ja huomaan heidän synkistä silmistään, että eiliset tapahtumat vainoavat kaikkien mieltä.
Jopa Mardanin ääni on tavallista vaisumpi, kun hän jakaa tehtävämme. Meidät salamurhaaja käskee hankkimaan tarvikkeet sekä täydentämään muona- ja juomavaramme. Itse hän sanoo menevänsä vartioston johtajan puheille. Läimäytän kämmeneni yhteen muiden mukana ja lähdemme ulos yhtä ankeaan ilmaan, kuin mitä mielialammekin on.

Tämä on kolmas matkani Nalliteniin, ja silti se jaksaa yllättää minut hyörinällään. Kadut ovat aivan täynnä ihmisiä ja kala tuoksuu suolalta maistuvassa ilmassa. Tuntuu kuin puheensorina tukkisi korvani, mutta painuu melko nopeasti pelkäksi taustameluksi, kun sen oppii suodattamaan tarpeettomana pois.
Kävelemme rannikkokaupungin kapeita katuja melko tiiviissä rykelmässä suojataksemme kukkaromme taskuvarkailta. Olemme yhtä valppaita kuin metsän keskellä. Yhdeltä kantilta katsottuna kaupunki on kuin eräänlainen savitiili- ja puuseinämetsä, jossa taskuvarkaat ja murhaajat väijyvät varomatonta riistaa.
Puskemme tiemme läpi kauppiaiden, talonpoikien, orjien, muiden kiltojen sotureiden ja kaikenkirjavan väen läpi. Koska olen päätä ja hartioita ihmisiä pidempi, tuntuu kuin uisin hattu- ja päämeressä. En osaa kuvitellakaan miltä kobolteista tuntuu, sillä ne ovat minun polveni korkuisia.
Kysynkin tätä asiaa Brundahlilta ja riimumestari vastaa iloisesti seuraavansa vain isoa selkääni, se kun kätevästi raivaa tietä.
"Täällä on liian ahdasta", Thann murahtaa vatsani korkeudelta, "tietenkin piti tulla markkinoiden järjestelyiden aikaan."
"Jakaudutaan pariin ryhmään," hän jatkaa, "niin saamme asiamme hoidettua nopeammin."
Jakaannumme pareihin ja hajaannumme kaupungin vilskeeseen. Minun parikseni tulee Caderin ja päätämme käydä ensin vilkaisemassa satamaa.

* * *

Suolainen, virkistävä tuuli tekee ihmeitä hermoilleni katujen vilkkaan tunkkaisuuden jälkeen. Seison laiturilla berserkin kanssa ja katselemme harmaata merta. Ulappa on täynnä pieniä vaahtopäitä synkän taivaan alla. Ilmassa on kuin odottava tunnelma ja se saa minut hermostuneeksi.
"Ei enää kauaa", sanoo ääni takaani ja käännyn katsomaan, "ja tulee kunnon myräkkä." Puhuja on hampaaton merimies. Hän istuu köysikasan päällä ja katselee meitä pistävillä silmillään.
"Mitä tarkoitat?" kysyn, "mistä sen tiedät?" Vanha merenkulkija naurahtaa. Näen vilaukselta hampaattomat ikenet ahavoituneiden huulien takana.
"Mistäkö?", hän vastaa, "noista vaahtopäistä. Taivaan pilvistä. Tuulen mausta. Tästä odottavasta tunnelmasta, kuin jotain pahaa kohta tapahtuisi. Linnuista, jotka lentävät vedenpintaa viistäen. Usko minua trolli, minä tiedän myrskyn merkit vuosikymmenten kokemuksella." Hän rykäisee ja sylkäisee taakseen.
Vilkaisemme Caderinin kanssa toisiamme ja sitten merta. Myrsky tulossa. Ja vielä pitkän kuivuuden jälkeen. Ei tarvitse olla kokenut merenkävijä tietääkseen sen tarkoittavan pahaa. Kiitämme merimiestä vinkistä ja kiirehdimme takaisin kaupunkiin varoittamaan tovereitamme.
Kestää kymmenen minuuttia tajuta, että olemme eksyneet. Emmekä huomaa tummaa silmäparia joka tutkii meitä hetkisen ja katoaa sitten jälkiä jättämättä varjoihin.

Olemme Caderinin kanssa tyhjällä sivukujalla oikaisemassa pitkää mutkaista katua, kun hyökkäys tulee aivan yllättäen. Jokin tumma hahmo pudottautuu eteeni ja murahdus takaani paljastaa toverinikin saaneen yllättävän vieraan. Pitkä kapea miekka laskeutuu olkapäälleni.
"Rahat ja varusteet niin ette kuole tähän paikkaan." Edessäni oleva mustaan pukeutunut varas sanoo. "Yllättävä liike ja viillän kurkkusi auki."
"Cade", sanon olkani yli, "nuo tampiot eivät näköjään erota kahta soturia, ja ovat tarpeeksi tyhmiä uhkaillakseen trollia." Berserker naurahtaa synkästi ja vaistoan kuinka hän valmistautuu taisteluun.
"Hahaa, aamuvoimistelua!" Caderin huudahtaa takanani toiselle hyökkääjälle.
Pelottomuutemme hämmentää varkaita hetken, mutta pieni hetki on ainoa asia jota odotin. Huitaisen uhkaavan miekan sivuun haarniskoidulla käsivarrellani ja läimäytän kilpeni yläsyrjän sivuttaislyönnillä vastustajani kurkkua kohti.
Varkaan kunniaksi on sanottava, että hän ehti väistää lyöntini. Mutta hän väisti sen väärään suuntaan. Salamannopeasti pian entinen varas kyyristyy kilpeni ali ja yrittää hyökätä vatsaani kohti. Odotin tätä liikettä ja potkaisen koko lihaksikkaan jalkani voimalla eteenpäin.
Ketjuhaarniskoitu kantapääni osuu hurjalla voimalla suoraan varkaan ylärintaan ja paiskaa tämän kaaressa taaksepäin kuvottavan rusahduksen saattelemana. Hän läjähtää seinustalla olevien säkkien päälle ja jää makaamaan hervottomana. Entisen varkaan rinta on painunut hieman sisäänpäin ja suusta valuu verinoro.
Käännyn katsomaan, miten ystäväni pärjää ja se pelastaa henkeni. Nuoli iskeytyy metallikypäräni poskisuojaan ja kimmahtaa seinään.
"Jousimiehiä!!" karjaisen kovaan ääneen ja käännyn takaisin ampujan suuntaan nostaen kilpeni suojakseni.

Näen liikettä syrjäsilmälläni ja käännän viime tingassa kilpeni kaulani suojaksi, kun nuoli tömähtää siihen kovalla voimalla.
"Näen ne!" huudan ja säntään kilpi kohotettuna hyökkäykseen. Vastaukseksi kuulen voimakkaan ärjynnän ja tiedän toverini käyttäneen erikoista berserkerin kykyään, luolakarhuksi muuntautumista.
Caderin huitoo kahta kirvestään järkyttävällä voimalla ja nopeudella hyökkäjien seassa. He olivat ilmeiseti saaneet vahvistuksia ja yrittivät vyöryttää meidät voimalla. Tuima hymy huulillani ryntään sinne missä viimeksi näin sala-ampujan.
Tiedän toverini selviävän hyvin ylivoimaa vastaan kapealla kujalla. Melkein säälittää hyökkääjien kohtalo. Melkein.

Ampujan piilopaikka on tyhjä, kun saavun sinne. Katselen kyyristyneenä ympärilleni valmistautuen pahimman varalle. Vihollinen on aivan varmasti täällä jossain, sillä ainoa reitti näyttää olevan se, jota pitkin tulin. Hymyilen uudestaan, sillä on aina niin mukavaa opettaa aloittelevia varkaita, että mitä voi käydä jos väijytys epäonnistuu.
Ainoa varoitus hyökkäyksestä on irtokiven rasahdus selkäni takana. Tätä olin odottanutkin! Teen voimakkaan, pitkälle kurottavan rystyhuitaisun selkäni taakse samalla kun käännyn ympäri. Vauhtia hidastamatta käännän moukarini suuntaa ylhäältä tulevaksi iskuksi ja astun askeleen eteenpäin.
Varkaan mustatuilla kasvoilla on hölmistynyt ilme, kun sen helppo saalis muuttuikin armottomaksi tappajaksi, ennenkuin sen pää katoaa rusahduksen säestyksellä pitkin seiniä ja moukarini päätä.

Palaan kujalle ja tapaan Caderinin pyyhkimässä kirveensä teriä puhtaaksi ruumiiden vaatteisiin. Hänen ympärillään makaa seitsemän varkaan ruumiit enemmän tai vähemmän silvottuina.
"Se sai veren kiertämään mukavasti", Cade virnistää minulle, "vaikka melkein hävettää tappaa noin aloitteleva joukko."
"Mieluummin ne kuin me." Vastaan yrittäen pyyhkiä aivomassaa moukarini varresta. "Ja ne kuitenkin hyökkäsivät ensin. Oma vika, toivottavsti oppivat edes jotain." Berserker katsoo minua oudosti hetken ja räjähtää sitten raikuvaan nauruun.
"Pakko myöntää", hän sanoo hekotellen, "että en usko niiden toistavan virhettään." Ihmiset kääntyvät katsomaan meitä, kun tulemme kujalta kadulle kovaäänisesti nauraen.
Vähän ajan kuluttua huomaan, että Caderinin viittaus aamuvoimisteluun piti paikkansa. Lihaksiani ei kolota enää.

[verLoren]

Eikös novellit ole sellaisia lyhyitä? Anteeksi etten jaksanut lukea tätä, kun kello näyttää jo mitä näyttää, mutta varmasti saat tunnustusta tälle, varmasti pisimpien tarinoiden joukossa olevalle tarinallesi

[The Captain]

Eikös novellit ole sellaisia lyhyitä?

Itse asiassa novelleiksi luokitellaan vielä esim. Robert E. Howardin Conan-tarinat, joista pisimmät ovat liki satasivuisia (pl. Lohikäärmeen hetki, joka on oikea romaani). Novellin pituutta ei ole tarkkaan määritelty.

Pikaisella silmäyksellä totesin kerronnan olevan kohtalaisen sujuvaa, paikoin tosin nähtävästi lainattu muilta kirjailijoilta, esim.

Pienet kääpiöt kävelevät jonossa vuodettani ympäri jokaisen lyödessä vuorollaan minua moukarillaan päähän.

Siitä on aikaa, kun DL-Legendoja luin, mutta muistan kyllä vielä tämän.

Stoori vaikuttaa melko mielenkiintoiselta, ja kielikin on poikkeuksellisen hyvää tälle foorumille. Jatka ihmeessä.

[elPANTERA]

Juuh, lainasin hieman DL-kirjasta tuon kohdan.
Ajattelin, että se sopi hyvin kirjoitelmaani..
Mutta enin osa on ehtaa itseäni

Täytyy yrittää jaksaa kirjoittaa lisää.. Enimmäkseen töissä kirjoittelen aikani kuluksi. Ja kiva, että pidetään...

[High king Godric]

Hyvä tarina. Tarinankerronta oli jouhevaa enkä huomannut kirjoitusvirheitä. Oon itekkin harkinnut Dark Age of Camelotttia.
Jatkoa odottellaan...

[Icingdeath]

Hyvä tarina, ja etenkin hyvää kieltä foorumin useimpiin tarinoihin verrattuna. Hieman huvitti ensin kylläkin että Dark Age of Camelot tarina WH foorumilla mutta niin kauan kuin kukaan ei vedä siitä hernettä nenään niin minäkin luen mielelläni...

[High king Godric]

Perustuuko tää muuten pelaamaas juttuu vai onks tää "totta"?

[elPANTERA]

"Totta" on ainoastaan henkilöhahmot, kartat, paikat, hirviöt, luolastot ja kaupungit. Tai no, niihinkin olen hieman taiteilijan vapautta käyttänyt.

Eli muuten koko kertomus on omaa mielikuvitustani. Samalla kun kirjoitan sitä, näen sen elokuvana päässäni, tjsp...