* * *
Vasta nyt huomaan lommot ja reiät kilvessäni. En olisi ikinä uskonut arakiittien olevan noin voimakkaita!
Epätoivon vimmalla torjun niiden nopeita iskuja ja yritän aina välissä huitaista takaisin moukarillani. Onnistun ainoastaan hieman häiritä arakiittien tasapainoa sen verran, että pääsen peruuttamaan käytävän ovelle asti. Asemapaikkani maatalon isännän makuuhuoneessa on nyt arakiittien vallassa. Jo nyt neljä hirviötä on ahtautunut sisään muiden kirkuessa ikkunassa täpötäyteen huoneeseen.
Ehdin juuri ja juuri nähdä sojahtelevien arakiittien koipien välistä, miten kuollut kaartilainen tempaistaan lattialta pihalle ukkosmyrskyyn. Niiden kuningatar saa jälleen lisää ravintoa.
"Mursk, ALAS!" Brundahl huutaa takaani ja hetkeäkään empimättä painaudun kyyryyn nostaen samalla kilven suojaksi eteeni.
Suunnaton tulipallo sinkoutuu riimumestarin kädestä kärventäen niskaani yli lentäessään ja läjähtää suoraan keskelle makuuhuoneessa olevia arakiitteja. Ajatuksensa voimalla Brundahl laukaisee tulipallonsa tappavan voiman ja kumea räjähdys sinkoaa huoneen pohjoisnurkan murhaavalla voimalla ulospäin suoraan arakiittilaumaan.
Koipien ja torson palasia kolisee kilpeäni vasten ja imelä palaneen käry täyttää käytävän. Kilvessäni olevien reikien kautta näen huoneen olevan hetkellisesti puhdistettu, vaikkakin puuttuvien ulkoseinien läpi näen hirviöiden jälleen lähestyvän.
Vilkaisen nopeasti ansaitulla hengähdystauolla ympärilleni. Vieressäni kätensä menettänyt kaartilainen on kuollut verenhukkaan ja makaa kasvot harmaina laajenevassa verilätäkössä. Nyt sadevesi pääsee pahemmin sisälle, sillä riimumestari räjäytti osan katostakin menemään.
Kaksi kaartilaista taistelee käytävän ikkunassa arakiitteja vastaan ja Brundahl valmistelee uusia riimujaan niiden niskaan lähetettäväksi. Vaikka hän onkin saanut suunnatonta tuhoa aikaan, näen jo rasituksen tuomat uurteet selvinä hänen kasvoillaan. Ei kauaa enää, ja riimumestari on käyttänyt henkiset voimavaransa loppuun.
Siitä huolimatta hän väsymättömästi paiskoo arakiittien keskelle tulisia keihäitä, räjäyttää käsiään levittämällä maan hirviöiden jalkojen alta ja oudolla tavalla jäädyttää niiden vartalot paikoilleen maasta kurottautuvilla sinisillä lonkeroilla, jolloin kaartilaisten on kohtalaisen helppo ne tappaa.
Katson heidän ohitseen käytävän toisella puolella olevaan huoneeseen, jossa haamumestari yksinään pitää vellovaa hirviömassaa kauempana. Hänen parinaan ollut kaartilainen on enemmän tai vähemmän palasina. Sotilaan rinta on täynnä tuuman paksuisia reikiä, joista ryöpsynyt veri on jo melkein ehtinyt jähmettyä. Hän makaa selällään punertavassa lätäkössä tuskan ja uhman huuto huulille jähmettyneenä.
Velho säteilee omituista punaisen, sinisen ja keltaisen sekaista valoa, joka sinkoaa ulos hänen vartalostaan laajenevina ympyröinä. Aina, kun tällainen säde osuu viholliseen, se kirkaisee, jähmettyy hetkeksi ja räjähtää palasiksi. Haamumestarin manaama henkisoturi seisoo ikkunassa ja hakkaa kalman harmaalla miekallaan arakiitteja. Sen miekka ei tee näkyviä viiltoja viholliseen, mutta aina kun haamu huitaisee arakiitin raajaa, se valahtaa iskukohdastaan hervottomaksi. Aivan kuin olennon henkinen, elämän yhteys raajaan katkeaisi.
Mutta edes kauhistuttava haamu ei pysty kunnolla pitämään vyöryävää arakiittilaumaa aloillaan. Aina, kun hirviö saa iskun läpi haamun väreilevään ruumiiseen, haamumestari värähtää tuskan ilme kasvoillaan. Jokainen isku jonka henki saa, manaaja tuntee sen omassa vartalossaan verottaen pahasti voimia.
Lempon asemapaikka on Velhon huoneen vieressä samalla käytävällä. Arakiittien painostus on niin ankaraa, että jopa suurikokoinen shamaanikin on joutunut perääntymään käytävälle. Huone, josta hän perääntyi on täynnä arakiittien ruumiita, mutta silti ne rynnivät kuolleiden tovereidensa yli.
Lempo loitsii jatkuvalla syötöllä pistäviä, joka paikkaan tarrautuvia okaita hirviöiden niskaan saaden nämä juurrutettua paikoilleen ja jatkaa manaamalla syövyttävän myrkkypilven niiden päälle. Arakiitit yskivät ja kakovat keuhkonpalasiaan ja hengittävät kuplivaa verta. Sitkeinkin niistä kestää myrkyn vaikutuksia niin kauan, että shamaani lopettaa sen kärsimykset yhdellä siistillä iskulla.
Kaartilainen hänen sivullaan on katsonut parhaaksi vain torjua arakiittien hyökkäyksiä kilvellään ja antaa Lempon tehdä tappotyön. Varsin viisas päätös.
Käytävän päädyssä, kauimmaisena minusta, on ovi eteiseen jossa näen Mardanin ja kaartilaisten päällikön taistelevan hurjasti arakiitteja vastaan. He ovat joutuneet perääntymään maatalon salista. En ihmettele tätä yhtään, siellä olikin se turhan iso maisemaikkuna.
He ovat varsin ahtaalla massiivisen hyökkäyksen alla, sillä Mardanin kyvyt pääsevät oikeuksiinsa väijytyksissä, ei avoimessa taistelussa.
Kaartinpäällikön päälaella on syvä, ruma viiltoarpi hänen kadotettuaan kypäränsä ja hän irvistää pahasti jokaisen torjunnan ja lyönnin aikana.
Arakiitit täyttävät salin oven suun ja ihmettelen, että kuinka he oikein pystyvät pitämään pintansa noin hyvin.
Vastaus tulee varsin pian. Käytävästä kajahtaa jälleen yksittäinen nuotti, joka jähmettää arakiitit ovensuussa paikoilleen. Salamurhaaja ja kapteeni teurastavat jälleen yhden unelmoivan vihollisen.
Trubaduuri laulaa etuoven luona koko keuhkojensa voimalla valaen meihin lisää taistelutahtoa ja silloin tällöin kajauttaa voimallisen, maagisen loitsun saaden viholliset seisahtumaan hölmistyneenä. Kalmah juurruttaa arakiitit, jolloin ne ovat helppoa riistaa kokeneelle soturille ja terävälle aseelle.
Thannia tai Caderinia en pysty näkemään, ja voin ainoastaan toivoa heidän olevan vielä hengissä. Ukkosmyrsky ja taistelun melske peittävät kaiken alleen, joten en pysty edes kuuntelemaan, että missä he ovat.
Ainoa, mikä antaa toiveita heidän elossa olostaan on tyhjä oviaukko, joka johtaa eteisestä palvelijoiden huoneeseen, berserkerin asemapaikkaan.
Kaikkeen tähän kuluu vain pari sekuntia, mutta sekin on melkein liikaa. Arakiitit rynnivät tuhotun makuuhuoneen läpi täydellä vauhdilla minua kohti. Ehdin vain murahtaen nostaa kilven takaisin eteeni, kun jo ensimmäinen niistä ryntää päin.
Käsivarsiani jomottaa ja vihloo hirveästi, kun paiskaan hirviön takaisin oviaukosta. Tämä tästä enään puuttuikin! Shamaanin ja parantajan loitsimat lumoukset ovat kuluneet lihaksistamme loppuun, ja ne tarvitsisi uusia.
Se ei todellakaan ole tällä hetkellä mahdollista, joten on pakko jälleen luottaa vain omiin lihaksiin ja jänteisiin.
Päästän kurkustani vihan ja raivonsekaisen huudon ja rynnistän kilpi koholla arakiitteja päin
* * *
Hyökkäykseni onnistuu yllättämään ensimmäiset kolmimetriset hirviöt. Runttaan koko massani voimalla kilpeni arakiittien torsoa päin ja onnistun saamaan ne pökertymään.
Huidon raskaalla sotamoukarillani villisti laajoja sivuttaisia iskuja ja kitiiniset torsot rusentuvat armottomassa hyökkäyksessäni. Jatkan nopeita iskujani ja otan hitaita, pitkiä askeleita hämähäkin sikiöitä kohti.
En enää näe kunnolla sadeveden kastellessa silmäni ja joudun räpyttelemään voidakseni edes jotenkin tähdätä iskuni.
Astun yllättäen jonkin kovan, liukkaan päälle ja menetän tasapainoni. Oikea jalkani luistaa eteenpäin ja huidon villisti käsivarsillani saadakseni tasapainoni takaisin. Polvenkorkuinen, pyörteilevä samea vesi ei ainakaan auta asiaa, ja torjuessani kilvellä korkean iskun menetän lopullisesti tasapainoni.
Ehdin vetää vähän henkeä ennen kuin kaadun selälleni veteen. Ainoa ajatus päässäni on vetää kilpi tiukasti rintaa vasten.
Kuulen etäisesti kun Brundahl huutaa tuskaisesti ja näen vedenpinnan läpi punaisen valon kajon. Liekit lyövät hornan voimalla päin hyökkääviin arakiitteihin paistaen ne elävältä.
Mutta tämä viimeisin loitsu on liikaa. Näen sumeasti kuinka riimumestari voipuneena laskee kätensä alas ja hänen ryhtinsä lysähtää. Vaivoin hän jaksaa nostaa sauvansa eteensä, kun katolta pudottautuu pienikokoinen arakiitti hänen niskaan.
Vettä menee nieluuni kun huudan kauhusta, kun terävät kitiiniset raatelukynnet uppoavat riimumestarin vartaloon. Kaksi iskua, kolme, neljä kertaa ehtii arakiitti pistää Brundahlia ennenkuin kaartilainen ehtii apuun.
Sotilas torjuu loput iskut kilvellään toisten raahatessa riimumestaria pois etulinjasta. Lopulta haamun kalpea miekka lopettaa hirviön elämän.
Keuhkoni huutavat happea ja kamppailen raskaan panssarini kanssa päästäkseni takaisin pintaan. Taistelun ja ukkosmyrskyn äänet ovat oudon etäisiä veden alla ollessani ja aina, kun pääni käväisee pinnassa, tuntuu kuin joku löisi bassorumpua korvani juuressa.
Pääsen lopulta istumaan haukkoen happea ja pärskien vettä keuhkoista.
Ainoa varoitus hyökkäyksestä on kiiltävä musta kynsi, joka välähtää silmieni edessä ennen pureutumistaan kylkeeni, panssaripaitani silmukoiden läpi. Kilpi oli valahtanut istumaan noustessani pois rintani päältä ja arakiitti käytti tilaisuuden hyväkseen.
Kipu on suunnaton. Arakiitin kynsi ei ole terävä ja suora. Terävä se kyllä on, mutta täynnä pieniä väkäsiä, jotka repii ja runtelee kaikkea mihin ne osuvat. Tunnen kylkeni menevän tunnottomaksi ja voiman katoavan lihaksistani. Huomaan vajoavani takaisin pinnan alle, arakiitin valtava paino rintani päällä.
Pinnan alla on yllättävän rauhallista. Olisi niin helppoa vain antaa olla ja jäädä sukeltelemaan kaukana maailman kolhuista. Elämäni liukuu silmieni ohitse jatkuvasti himmeten. Lapsuuden pelleilyt, naapurikylien tyttöjen jahtailut, ensimmäiset metsästykset, valiokaartin kokeet, ylpeyteni hyväksymisestä, marssi tähän maatilaan, Nalliten ja tämän päiväinen taisteluni.
Joku kultahiuksinen pikkutyttö tulee jatkuvasti jokaiseen muistoon mukaan, vaikka en ole häntä koskaan tavannutkaan.
Lapsuuden pelleilyt kultahiuksisen ihmis-tytön kanssa.
Ei, tämä ei ole oikein, en koskaan nähnyt häntä!!
Naapurikylän pellavapäinen tyttö, joka kantoi mollamaijaa kaulassaan.
Ei, olen trolli, minulla ei ole seksuaalisia tunteita ihmisiä kohtaan!!
Metsästykseni... metsästin kultahiuksista nuorta naista.
Ei ei ja ei! Minä metsästin kauriita!!!
Hyväksymiseni valiokaartiin, kunnian jakoi tyttölapsi.
Eiiiii!! johtajamme, Mardan antoi kunnian kilven minulle!!
Maatila. Kultahiuksinen tyttö. Verinen mollamaija.
Kyllä. Nyt tuntuu tutulta. Tämä on tapahtunut! Mutta mitä tärkeää jää nyt minulta huomaamatta?
Rintakehäni vavahtelee arakiitin iskuista ja kaulassani oleva mollamaija pääse panssaripaidan alta vapauteen. Se nousee vedessä ylöspäin narun päähän ja näyttää kääntyvän katsomaan minua.
Kultahiuksinen pikkutyttö, joka on arakiittien saaliina.
Sydämeni särkyy, kun mollamaija näyttää itkevän tyttölapsen puolesta, joka ei enää koskaan saa tuntea kesäaurinkoa kasvoillaan.
Itkevän itsensä puolesta, koska se ei voi enää koskaan tuntea tytön rakastavia käsiä ympärillään.
Ja minun puolesta, koska epäonnistuin kostamaan tytön julman kuoleman.
Sitä ei sydämeni enää kestä, se tuntuu räjähtävän sirpaleiksi ja astun takaperin tajuntani takaovesta ulos.
"EEEEIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!" Tajuan huutavani vasta, kun keuhkoni vaativat lisää ilmaa ja ainoa, mitä on tarjolla, on mutavesi.
Tunnen olevani ruumiini ulkopuolella, sen takaraivon yläpuolella, kun nostan käsivarteni vedestä suoraksi ja murskaan arakiitin henkitorven. Vedän sen rimpuilevan ruumiin itseäni vasten ja kierähdän kylkeni kautta ympäri. Samantien kun pääsen pois vedestä, ympärillä riehuva taistelu ja taivaassa juhliva ukkosmyrsky täyttävät korvani. Mutta ainoa, minkä voi kuulla, on ihmislapsen hiljainen itku.
Kuristan arakiittia molemmilla käsilläni ja painan kädet suorina, selkä kaarella sen veden alle. Nostan kasvoni kohti myllertävää taivasta ja päästän kurkustani alkukantaisen vihan, tuskan ja kuoleman huudon.
"RRRRRAAAAGGHHH!!!!"
Leijun aineettomana taistelukentän yläpuolella ja katselen itseäni kun nousen seisomaan repäisten samalla arakiitin pään irti. Heitän sen päin lähintä hyökkäävää hirviötä ja nostan sotamoukarini veden alta.
Silmät kuoleman kylmää tulta leiskuen heittäydyn täysin rinnoin taisteluun ihmisyyteni unohtaen. Olen nyt puhdas, alkukantainen taistelija vailla hallitsevan mielen kahleita.
Kuin unessa katson itseäni kahlaamassa sadevedessä jakaen kuolemaa vellovaan arakiittilaumaan. Ne tulevat päälle pelottomina aaltoina ja ainoa mikä niitä odottaa on Tuonelan kylmä teräs.
Antamatta yhdellekään luonnon vastaiselle hirviölle aikaa toipua, hyökkään armottomasti sotamoukarillani huitoen.
Aseeni värjäytyy olkapäätäni myöten verestä hurmeiseksi.
Yksi nopeimmista arakiiteista onnistuu yllättämään minut takaapäin ja lävistää oikean kylkeni pitkällä piikkisellä käsivarrellaan. Näen kuinka ketjupanssari pullistuu edessäni kitiinisen piikin lävistettyä minut.
Karjahdan raivosta ja mustaa verta ryöpsähtää suustani. Nostan oikean käteni minut lävistäneen piikin yli ja vangitsen sen vartaloani vasten. Käännyn nopeasti saaden arakitin vajoamaan olkapääni tasalle. Vihasta muristen hävitän sen pään moukarini alle.
Olen täysin immuuni kivulle ja väsymykselle. Tiedän täydellä varmuudella, etten elä tämän taistelun jälkeen. Voin aivan huoletta käyttää kaikki voimani ja koko energiavarastoni arakiittien teurastamiseen.
Otan ilolla tämän vastaan.
En anna ajatustakaan millekään muulle kuin tälle taistelulle. Tunnen jo nyt kuinka sydänvereni hupenee suonissani hidastaen lyöntejäni. Karjun ääneen ja pakotan ajatuksen voimalla sydämen lyömään kovempaa ja käteni lyömään lujemmin.
Arakiitit lakoavat edessäni, kun annan vaistolleni vallan ja muutun taistelijan puhtaaksi olemukseksi. Haluan lyödä vain kerran vielä, tappaa yhden arakiitin vielä, ja joka kerta yhden lisää.
Ainoa asia minkä kuulen, on tyttölapsen hiljainen itku.
* * *
En tiedä, kuinka kauan olen taistellut. Tiedän vain, että minun on pysyttävä jaloillani. Löydettävä lisää hirviöitä tapettavaksi, jos haluan elää.
Katselen äänettömänä ympärilleni taistelukentällä, enkä näe mitään muuta kuin puoliksi tuhotun maatalon, vellovan mutavesimeren, raskaan vesisateen ja valtavan määrän kuolleita, ruhjoutuneita arakiittien ruumiita. Vedestä pilkottavat raajat kiiltävät mustina,kun harvakseen lyövä salama valaisee maiseman.
Jokin omituisen tuttu pakottaa minut kääntymään länteen ja tuntuu kuin aika pysähtyisi. Juuri lyönyt salama kurkottaa kaukaisuudessa maan ja taivaan välillä valaisten hohteellaan mustia pilviä.
Omituisella tarkkudella näen sadepisarat leijuvan ilmassa ympärilläni. Maisema kaareutuu jännästi nurinperin niiden läpi katsottaessa.
Kaikki äänet ovat tukahtuneet, enkä kuule edes omia sydämenlyöntejä rahisevasta hengityksestä puhumattakaan.
Mutta mikään näistä ei saa huomiotani kuin ohikiitäväksi hetkeksi. Koko olemukseni kiinnittyy metsän rajasta tulevaan hopeanharmaaseen hohteeseen, joka liikkuu hiljaa, kevyesti veden pinnalla minua kohti.
Mitä lähemmäs tuo hohde tulee, sitä varmempi olen, että minun pitäisi tunnistaa se. Lopulta näen hohteen sisään sirot nuoren tytön ääriviivat ja tunnistan hänet näkyni naiseksi. Kuin itsestään käteni nousee kaulalleni koskettamaan ruhjoutunutta nukkea.
Tyttö pysähtyy eteeni uskomattoman kauniina. Kultaiset hiukset kehystävät hänen siroja kasvojaan ja silmät tuikkivat timantteina mustien ripsien alta. Hän hymyilee viehkosti ja ojentaa kätensä.
Kestää hetken ennen kuin ymmärrän hänen pyytävän nukkeaan takaisin. Varovaisesti nostan narun pääni yli ja ojennan mollamaijan tytön hehkuvaan käteen. Hän nauraa äänettömästi mutta onnellisena ja hautaa nuken satoihin pikku suudelmiin.
Lopulta tyttö nostaa katseensa minuun ja näen totuuden hänen silmistään.
Hän on jo kuollut arakiittien kynsissä, mutta olen myös onnistunut kostamaan hänen kuolemansa.
Kumarrun hieman ja tyttönen nousee varpailleen antaakseen kiitoksen suudelman otsalleni.
Tuntuu kuin hehkuvan kuuma mutta pehmeä rauta painettaisiin ihoani vasten ja sähköisku löisi suoraan aivoihini.
Salama palaa kirkkaasti loppuun ja sadepisarat jatkavat tanssiaan.
Kaadun ruumis hervottomana selälleni veteen, uppoan pohjaan kuin kivi ja jatkan vajoamista maan läpi, Tuonelan valtakuntaan asti.
En kuule hätäisiä askeleita, jotka kahlaavat veden läpi porskuttaen sitä ympäriinsä. En tunne etsiviä käsiä, jotka hapuavat minua veden pinnan alta.
Palaa sankarina tai kilpesi päällä.
Tuonelan Legioona -Murskaaja Jalmarin tarina (Osa 3)
Tuonelan Legioona -Murskaaja Jalmarin tarina (Osa 3)
But for the dead, their life will never be the same again.
Palaa Sankarina tai kilpesi päällä.... Herättää suuria tunteita, kannatta lukea!!!
Loistavaa, Loistava kuvailu, ja sopivan tunteellista... Ainut asia joka jää harmittamaan on että Trolli parka kuoli.... Nyyh...
EI nyt pysty kirjoittamaan (Sanomaan) mitään kummoista...
Tälläistä tekstiä tulee hyvin harvoin vastaan... Arvostaa...
Loistavaa, Loistava kuvailu, ja sopivan tunteellista... Ainut asia joka jää harmittamaan on että Trolli parka kuoli.... Nyyh...
EI nyt pysty kirjoittamaan (Sanomaan) mitään kummoista...
Tälläistä tekstiä tulee hyvin harvoin vastaan... Arvostaa...
Nomen Est Omen
JESH!!
Ajattelin ,että jos edes joku lukiessaan tuntee samanlailla kuin itse sitä kirjoittaessani, niin olen onnistunut.
Pakko myöntää, että tarina poukkoili todella paljon siitä,mitä meinasin kirjoittaa.
(Worgeja PITI mennä metsästämään, arakiittien pesässä vierailla, Murskaajan seremonia-taistelu uudelleen elää, jne...)
Itse tiesin että mitä tulee tapahtumaan ehkä paria lausetta ennen.
-elPANTERA
ps. En tiedä, kannattaako tätä sanoa, mutta JOS Thann Parantaja selvisi taistelun, hän OSAA resurrect -loitsun nimeltään "Arrival from Valhalla"
Pidän ehkä parin kuukauden tauon ja jatkan, ehkä vaihdan toiseen hahmoon, en tiedä.
Ainoa minkä tiedän, on tunne että on pakko kirjoittaa... (omituista)
ja siksi tarvitsenkin palautetta tekeleeseeni jatkoa ajatellen.
Ajattelin ,että jos edes joku lukiessaan tuntee samanlailla kuin itse sitä kirjoittaessani, niin olen onnistunut.
Pakko myöntää, että tarina poukkoili todella paljon siitä,mitä meinasin kirjoittaa.
(Worgeja PITI mennä metsästämään, arakiittien pesässä vierailla, Murskaajan seremonia-taistelu uudelleen elää, jne...)
Itse tiesin että mitä tulee tapahtumaan ehkä paria lausetta ennen.
-elPANTERA
ps. En tiedä, kannattaako tätä sanoa, mutta JOS Thann Parantaja selvisi taistelun, hän OSAA resurrect -loitsun nimeltään "Arrival from Valhalla"
Pidän ehkä parin kuukauden tauon ja jatkan, ehkä vaihdan toiseen hahmoon, en tiedä.
Ainoa minkä tiedän, on tunne että on pakko kirjoittaa... (omituista)
ja siksi tarvitsenkin palautetta tekeleeseeni jatkoa ajatellen.
But for the dead, their life will never be the same again.
Siis pari viikkoa -kuukautta ennenkuin laitan tekstin tänne.
Sitä kirjoitellaan aina, kun tuntuu hyvältä.
Heti, kun alkaa maistua pikkusenkin puulta, kannattaa pitää taukoa.
Muuten menee maku kokonaan.
Ja siksi taukoa nyt, kun eilen töissä kirjoittaessani tuon kolmannen osan olo oli kuin trilleriä katsellessa, melkein hengästyin
Tarvii aikaa palautua...
... Ja työmaalla parhaat tekstit irtoavat
-elPANTERA
Sitä kirjoitellaan aina, kun tuntuu hyvältä.
Heti, kun alkaa maistua pikkusenkin puulta, kannattaa pitää taukoa.
Muuten menee maku kokonaan.
Ja siksi taukoa nyt, kun eilen töissä kirjoittaessani tuon kolmannen osan olo oli kuin trilleriä katsellessa, melkein hengästyin
Tarvii aikaa palautua...
... Ja työmaalla parhaat tekstit irtoavat
-elPANTERA
But for the dead, their life will never be the same again.
-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo
Jalmari eeeiii! Jatkoa heti! Rautaa kannattaa takoa kun se on vielä kuuma. 
Ei vaiskaa, kirjoita vaan omaan tahtiin. Jään kyllä uskollisesti odottamaan jatkoa Nyt on kyllä pakko sanoa että rankkaan tän omaan Top femmaan täällä, Andromeduksen, Delilan ja muiden LAATUJEN joukkoon.
Ei vaiskaa, kirjoita vaan omaan tahtiin. Jään kyllä uskollisesti odottamaan jatkoa Nyt on kyllä pakko sanoa että rankkaan tän omaan Top femmaan täällä, Andromeduksen, Delilan ja muiden LAATUJEN joukkoon.There is no "Overkill", there is only "Open fire" and "I need to reload".