Thyr Tammisydän oli matkannut kohta viikon samooja ryhmänsä kanssa näkemättä jälkeäkään hiisistä tai suurhiisistä. Siinä oli jotain omituista mutta hänen 20 hengen ryhmä ei antanut sen vaivata. Oikeastaan he olivat iloisia että hiiden retaleet eivät olleet eksyneet liian lähelle kääpiöiden maita. Thyr kuitenkin epäröi koska vain vuosi sitten täällä oli nähty hiisiä yllin kyllin.Thyr pelkäsi pahinta mutta ei halunnut myöntää sitä itselleen, joten he jatkoivat matkaansa yhä lähemmäs hiisien linnoitusta.
”Thyr herra, Jurom ja Filder ovat olleet kauempana tiedustelemassa ja ovat nähneet hiisiä” Sanoi Velgor. ”No miksi he eivät itse kerro asiasta minulle” karjaisi Thyr turhautuneena nuorien sähellykseen. ”Anteeksi herra mutta Jurom on pahasti haavoittunut ja Filder ei suostu lähtemään hänen luotaan” Sanoi Velgor. ”Mitä helvettiä sinä sitten olet kuhnaillut et ole edes hengästynyt! Miten hän sai vammansa? Selviääkö hän? Miten hän pääsi takaisin? Kuinka kaukana he olivat?” Karjui Thyr erittäin nyt erittäin ärtyneenä. ”Tuota, minä siis… anteeksi herra. Hiisi oli ampunut häntä reiteen. Kyllä hän selviää mutta huonoimmassa tapauksessa joudutaan jalka amputoimaan. Filder raahasi hänet mukanaan. He olivat noin neljän kilometrin päässä."Voi, perkele nyt vasta tempun teitte, totta kai he seurasivat heitä ja ovat kohta teurastamassa meitä täällä. Sammuttakaa nuotiot ja vähän äkkiä sitten! Saatamme tuurilla päästä ehtiä turvaan enne kuin hiisi perkeleiden koko suku tulee meitä nirhaamaan. ”
Jo 15 minuutin päästä oli Thyrin joukko kasassa. Thyr määräsi tiedustelijoita joka suuntiin. He muut odottivat paikoillaan kirveet lujasti käsissä ja ympärilleen vilkuillen. Tiedustelijat palasivat ja kertoivat kammottavan uutisen. Heillä olisi vain yksi tie ja se johti suoraan hiisien linnoitusta kohti. Muuten heidät oli piiritetty täysin. Thyr tiesi tämän olevan ansa mutta muutakaan mahdollisuutta ei hänellä ollut ja hän ajatteli että juuri ennen linnoitusta he pääsisivät koukkaamaan jyrkästi pohjoiseen omaa linnaansa, Kazad Wudrothia kohti.
Juromin jalka oli saatu sidottua kunnolla ja hän tulisi toipumaan muutamassa kuukaudessa. Nyt he joutuivat Kantamaan Juromia Vuorotellen selässään. Taakan keventämiseksi oli hänen haarniska ja aseet jaettu muiden kesken. Loppujenlopuksi Jurom ei hidastanut heidän matkaa juuri ollenkaan. He olivat marssineet jo muutaman tunnin ja pelkäsivät kokoajan että hiidet hyökkäisivät. Kun yö oli jo mennyt ja aurinko alkoi nousta näkivät he kaukaisuudessa kaikkialla paitsi edessä pieniä hahmoja rivissä. He olivat kauhuissaan ja yksi kaatuikin vapisten maahan ja alkoi oksentaa. Se ei todellakaan parantanut muiden mieli alaa. Koko päivän he saivat tuntea sydäntä repivää kauhua joka saisi varmasti tuollaisen heitä piirittävän hiiden sekoamaan.
He eivät osanneet arvioida matkan pituutta mutta olivat varmoja siitä että kohta he näkisivät ruman huonosti rakennetun hiisi linnan heidän edessään. Kun he viimein kiipesivät pienen harjun yli he näkivät koko kammotuksen. Samassa kuului huuto: ”Katso Thyr, katso!” joku kääpiö hänen ryhmästään huusi kauhuissaan ja osoitti tasankoa linnan edessä. Thyr kalpeni samalla hetkellä kun hän näki tasangolle ja alkoi mumista jotain epämääräistä. Samassa kaikki muutkin jähmettyivät paikalleen. Thyrin ryhmässä ei varmasti ollut enää yhtään punaposkista kääpiötä, kaikki olivat kalvenneet tuon hurjan näyn edessä. Koko suuri tasanko oli täynnä hiisiä ja suurhiisiä.Silloin he kaikki olivat varmoja kuolemastaan.
Thyr ei ollut mennyt kuitenkaan neuvottomaksi ja näki heidän ainoan tilaisuuden pelastua silloin. Hän näki Pohjoisessa pienen aukon heitä piirittävässä rintamassa. Hän komensi kaikki kääpiöt tiiviiseen kasaan ja he lähtivät sellaiseen juoksuun jolla he kaikki olisivat varmasti voittaneet kääpiöiden olympialaisten juoksu kilpailun. Hiidet eivät selvästikään olleet valmiina sellaiseen mutta saivat rivit pysymään kasassa koska matka oli sen verran pitkä ja heitä oli sielläkin varmasti kymmenen yhtä kääpiötä kohden.
Kääpiöt pääsivät siihen pieneen aukkoon ja juoksivat suoraan siitä läpi mutta huomasivat heti edessään hiisiä. He kiihdyttivät vielä vauhtiaan ja rysähtivät hiisien linjaan suurella pamauksella. Jo aluksi varmasti 40 hiittä kaatui siihen. Thyr vilkaisi taakseen ja näki että heitä kohti oli tulossa lisää hiisiä. Silloin hän tiesi että he eivät ehtisi tappaa kaikkia hiisiä heidän edestään ennen kuin tuo hiisien rypäs rysähtäisi heidän selkäänsä. Thyr potkaisi aseen yhden hiiden kädestä ja huusi muille ”tappakaa niitä nopeammin meidän pitää päästä läpi! Nopeammin!”
Thyr löi toisen hiiden aseen rikki ja samalla tökkäsi kirveen kalpansa toista päähän niin että aivot pursuivat silmäkuopista ulos. Thyr nosti aseensa uuteen iskuun jolla hän sivalsi yhdeltä pään irti toiselta käden ja kolmatta tönäisi kirveellään vatsaan.
Samassa hän joutui vetämään kirveensä rintansa suojaksi kun eräs vinohampainen hiisi yritti pistää hänet hengiltä. Hiiden aseen terä katkesi osuessaan Thyrin kirveeseen. Thyr vilkaisi taakseen vain nähdäkseen että hiisien rintama rysähti heidän ryhmänsä takaosaan, kun hän kääntyi takaisin eteenpäin oli hiisi ehtinyt sivaltaa häntä kylkeen ruostuneella keihäällään. Thyr karjaisi kivusta vain huomatakseen toisen keihään osuvan häntä vasempaan hartiaan. Thyrin maailma alkoi vääristyä kammottavan punaiseksi kun hän sai kolmannen iskun, joka tuli häntä rintaan. Thyr ei enää ymmärtänyt mitä muut kääpiöt hänelle huusivat. Hän kaatui maahan ja jäi hiisien tallattavaksi. Thyr menetti tajuntansa kun sain hiideltä potkun päähänsä…
Kertokaa REHELLISET mielipiteenne että tykkäsittekö ja että kannattaako mun kirjottaa jatkoa.
Kazad Wudroth
Nojoo ihan ok tarina. Harvemmin näkee kääpiöitä joka pelkää jotain. Mieluummin syövät partansa kuin pakenevat =) . Sit voisit vähän tota toistoa vähentää. Muuten ihan hyvä.
Nopat & Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Figuharrastetta insinöörin putkiaivoilla: Engineered Gaming
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Figuharrastetta insinöörin putkiaivoilla: Engineered Gaming
-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo