Viiltävä Kuolema. Esinäytös: Archonin Luotettu

[Hollo]

Viiltävän Kuoleman Kabalin Archon Khiraynra istui tyynenä, mutta odottavan näköisenä tummalla valtaistuimellaan hänen Incubus-henkivartijakaartinsa tarkan suojeluksen verhoamana. Nuo tehtävälleen omistautuneet, taitavat soturit olivat yksi vähistä asioista mihin Khiraynra yleensäkään luotti tässä maailmassa. Incubusien tuli suojella Archonia parhaansa mukaan niin vihollisilta, kuin tarpeenmukaisesti omienkin soturien syrjäytysyrityksiltä.

Hänen vaaleat, ilmeettömät kasvonsa tuijottivat tunteettomasti tyhjyyteen pitäen kaiken niiden takana piilevän sisällään antamatta edes vihjettäkään hänen vellovista tunteistaan. Musta, hansikoitu käsi laskeutui Khiraynran olkasuojukselle. Archon katsahti oikealle, yläviistoon yhä kivenkova naamio kasvoillaan.
”Koulutan poikasi itse. Hänestä on tuleva koko Commorraghin raivokkain ja taitavin soturi.”, Incubus-mestari Cyrenyel vannoi lohduttavasti silmät kiihkosta loistaen. Khiraynran toinen suupieli vääntyi hieman ylöspäin rikkoen kivinaamion edes hetkeksi.
”Uskon sinua. Mutta se ei riitä. Hänet pitää opettaa vihaamaan, vihaamaan kaikkea ympärillään, jopa itseäänkin. Näin hän haluaa vain pyrkiä täydellisyyteen taistelutaidoissaan ja ketkä olisivatkaan parempia kohteita vihanpurkamiseen, kuin iljettävät serkkumme.”

Tämä ajatus rentoutti hiukan Archonin oloa, joka oli hyväksi tällä hetkellä, sillä heidän kimppuunsa oli hyökätty erään toisen Kabalin toimesta. Rennompana hän pystyi johtamaan joukkojansa paremmin, taktisemmin ja tuhota Punaisen Kuoleman Kabalin julkeat hyökkääjät viimeiseen mieheen asti. Viiltävä Kuolema oli vain pieni Kabal Commorraghissa, mutta Archon Khiraynran taktikointitaitoja kunnioitettiin monella taholla, niitä ei kannattanut aliarvioida, kuten hyökkääjät tekivät.

Valtaistuinsalin adamantiumportit avautuivat Incubuksien avaamina. Sisääntulija harppoi nopeilla, varmoilla askelilla sisään ja aina Archonin jalkoihin porttien sulkeutuessa kiinni hänen perässään.
”Teidän armonne.”, tulija aloitti muodollisesti. ”Odotuksenne on päättynyt.” Khiraynra nousi nopeasti valtaistuimeltaan työntäen itsensä käsillään ylös. Sanaakaan sanomatta hänen henkivartijakaartinsa sulkeutui hänen ympärilleen, kun hän jätti salin.

Kivinen naamio oli poissa. Archon Khiraynran nyt vihan vääristämät kasvot heijastivat joka puolelle silkkaa raivoa. Hän kohotti kouran muotoon valmistettua tuskantuojaansa ja halkaisi sillä hänen edessään olevan pöydän.
”Se on tyttö!”, hän karjaisi. ”Tuostako minun pitäisi koulia itselleni seuraaja?” Tähän mennessä kaikki Viiltävän Kuoleman Archonit olivat olleet miespuolisia, vahvoja johtajia. Tyttö pääsisi korkeintaan Drachoniksi, Kabalin seuraavan johtajan syntymää pitäisi odotella vielä pitkän aikaa. ”Jospa hoidan tuon hyödyttömän olennon pois päiväjärjestyksestä nyt heti, niin sen kanssa ei tarvitse tuhlata enempää aikaa” Khiraynra heilutteli tuskantuojansa kynsiä härnäävästi vauvan suojaamattoman vatsan yläpuolella, kohta ne viilsivät jo pieniä verinaarmuja tytön sileälle iholle.

Cyrenyel katsoi lasta miettien. Vihreät, smaragdin omaisesti tuikkivat silmät? Ihokin näyttää jotenkin oudolta. Jos hän ei sitä itse päättänytkään kokonaan, niin joku kumminkin auttoi häntä tekemään päätöksensä.

Archonin koura laskeutui nyt nopeasti tytön suojaamatonta, sileää vatsaa kohti. Tämä teko saattaisi olla Cyrenyelin viimeinen, mutta hänen oli yksinkertaisesti pakko tehdä se.
”Miten sinä julkeat!”, Khiraynra ärähti Cyrenyelille tämän ohjattua Archonin isku sivuun hankkien vauvalle enemmän elinaikaa. ”Sääliä?”, Khiraynra hämmästeli. ”Säälitkö sinä tuota?”, hän osoitti vauvaa. ”Se ei ole ollenkaan hyvä luonteenpiirre mustalle eldarille.” Archon Khiraynra oli itse kouluttanut Cyrenyelin ja hän oli tuntenut tuon lahjakkaan soturin jo pienestä pitäen. Nyt kuitenkin pitkään kestänyt lujan luottamuksen ketju näytti ruostumisen ja katkeamisen merkkejä.

Oli, kuin muut Incubukset olisivat tunteneet johtajansa ajatukset, sillä he siirtyivät Incubi-mestarin ympärille piirittäen hänet. Kukaan ei jättäisi tilaisuutta käyttämättä, kun henkivartijakaartin päällikön paikka olisi nähtävästi vaihtumassa ja heistä kuka tahansa voisi saada ylennyksen. Tosin, kun Cyrenyel oli valittu, hän oli ollut erityisen taitava nuoresta iästään huolimatta ja eronnut muista taistelutaidoissa suvereenisti jopa mustien eldariden mittapuulla.

Cyrenyel tiesi olevansa polttopisteessä, hänen oli valittava sanansa huolella. Hän oli ainoa Incubus-kaartissa, joka ei pitänyt kypärää, mutta siitä huolimatta hän pystyi pitämään kasvonsa tyynenä, hän ei näyttänyt pelon merkkejä, jos hän edes pelkäsi.
”Tämä ei ole sitä, mitä luulet, herrani.”, hän sanoi tiukasti. ”Lupasin kouluttaa lapsestanne koko Commorraghin parhaimman soturin ja sen myös aion tehdä.” Cyrenyel seisoi selkä suorana ja silmät auki tuijottaen Archonia tiukasti kasvoihin rohkeana, pelottomana. Khiraynra virnisti ja naurahti.
”Oletkin aina pitänyt lupauksesi ja hoitanut tehtäväsi.”, hän sanoi. ”Vain lujan lojaalisuutesi takia sallin tämän toiveesi täytettäväksi. Lapsi saa jäädä eloon.” Archon valmistautui poistumaan hänen Incubustensa asettuessa suojaavasti hänen ympärilleen. Khiraynra pysähtyi oviaukolla.
”Näin ilmeestäsi päättäväisyytesi.”, hän sanoi huokaisten, kääntymättä katsomaan yhä asennossa seisovaa Incubus-mestaria. ”Älä petä minua.”


Tässä lyhyt esinäytös. Jatkoa tulee.