Viimeinen puolustus osa:II
Suuri lauma vihreitä hirviöitä löntysti metsän läpi kömpelösti, kaatuillen ja riidellen mitä omituisimmista asioista. ’ Olkaa valmiina murskaamaan ihmisiä!’ murahteli örkkien sotapomo innosta pursuten, omasta punaiseksi värjätystä sotarekastaan, joka oli täynnä hänen henkivartijoita paksuissa taisteluista löytyneistä paloista tehdyissä rautahaarniskoissa. Harvat örkit kuitenkaan kuulivat sotapomon innokkaita ja äreitä huutoja, koska he olivat liian kiireisiä kompuroidessaan metsän läpi ja riidellessään keskenään.
’ Vihdoin perillä tätä olen odottanut jo puoli päivää, ja jalatkin ovat niin kipeät ettei tätä siedä kukaan’ änkytti yksi väsyneistä sotilaista. Kaikki olivat kuitenkin niin väsyneitä ja turhautuneita etteivät jaksaneet vastata tälle sotilaalle. Heidän alikersantti näytti virkeältä likaisen univormun ja mustuneen naaman keskeltä, mutta todennäköisesti oli loppuun palanut hänkin. Alikersantti riensi nopeaa vauhtia hänen luutnanttinsa luokse kertomaan tapahtuneesta. ’ Meidän koko pataljoona on murskattu tuon itäisen metsän taakse, kukaan ei ole selvinnyt siitä verilöylystä, tänne on tulossa yli tuhatpäinen örkkilauma eikä meillä ole kuin muutamia satoja sotilaita, ja rikkinäinen Lemanruss!’ alikersantti puhui selkeästi ja rauhallisesti.
’Me teemme kolme puolustus asemaa, yksi tuohon aukealle josta te juoksitte, ja kuten huomaat siinä on pieni kukkula, joka on kuin tarkoitettu meidän raskaskonekivääreille mukaan lukien meidän automaattikanuunat, meidän parikymenpäinen lauma tarkk’ampujia jäävät tukikohtaan odottamaan todennäköistä todella suurta laumaa, hidastamaan ja pelottelemaan heitä. Kolmas asema on meidän niin sanottu viimeinen puolustus johon on kerätty karskeimmat lähitaistelijat, ja tarkimmat ampujat järeiden aseiden kera. Ainiin ja melkein unohdin meidän Lemanruss josta puhuit, sen taistelutykki on vain rikki, muuten se on täysin kunnossa, ja sijoitamme sen hämäykseksi örkeille tukikohdan toiselle puolelle’ Luutnantin ohjeet olivat selkeät ja helpot noudattaa joten heidän sotilaat käskettiin töihin.
Sotilaita oli kaiken kaikkiaan viisisataakaksikymmentä ja kaksisataa sotilasta heistä meni kaivelemaan kukkulalle poteroita ja täyttämään reunoja säkeillä, jättäen aseen piipun juuri niiden yli ja tehden itselleen todella hyvän suojan. Sotilaat olivat etulinjassa kaivamassa näitä poteroita, ja samaan aikaan heidän tukiasema autioitui ja sen sisään meni kaksikymmentäviisi tarkk’ampujaa etsimään itselleen hyviä tähtäyspaikkoja, jotka olisivat toivon mukaan örkkisilmälle hankalia erottaa, myös Lemanruss huristeli tukiaseman vasemmalle reunalle odottamaan tulevia käskyjä.
Tukiaseman takana taas kävi kova vilske kun karskit miehet kantelivat säkkejä riviin, ja tekivät itselleen hyviä lähitaisteluasemia, ja loisteliaita hyvin suunniteltuja kiväärin ampuma-aukkoja.
Etulinjaan vietiin myös kauheimmat ja julmimmat komissaarit jotka ravasivat rintamalinjaa edestakaisin katsoen tarkasti mahdollista havaittavaa pelkuruutta. Takalinjassa oli taa rautaiset luutnantit jotka lopettaisivat taistelun vasta kuollessaan joten lähitaistelijat eivät lähtisi karkuun helposti.
Etulinjaan alkoi muodostuman metrinsyvä kolmekymmentä metriä pitkä vallihauta. Etulinjaan oli annettu viisitoista raskaskonekivääriä, ja neljä autokanuunaa. Sotilaat etulinjassa olivat aloittaneet jo hätäisen tähystelyn edessä 600m päässä olevaan metsään, ja aseidensa latailun. Jotkut rassasivat ja puhdistelivat raskaskonekiväärien piippuja, asettelivat jalustaa tukevammin, suurin osa tietenkin etsi hyvää paikkaa vallihaudasta tehdäkseen hyvän ja tasaisen tähtäyksen. Kaikki sen tiesivät että heidän linjansa murskattaisiin ja heidät kaikki teurastettaisiin kuin eläimet teurastamolla, mutta karkuunkaan kukaan ei uskaltanut lähteä sillä silloin olisi seurannut vielä varmempi kuolema komissaarin bolterista. Ensimmäinen linja oli valmis. Puoleentoista tuntiin se oli kaivettu ja viimeisiä piikkilankoja, ja vaijereita kannettiin vallihaudan eteen. Kaikki heistä olivat valmiita ja asennoituneita todennäköiseen varmaan kuolemaan, mutta harva heistä horjui, ja ne ketkä uskalsivat horjua komissaari selvitti heille muutamia asioita, jonka jälkeen kaikki olivat hiljaa.
Tarkk’ampujat puolestaan olivat löytäneet synkimmät kolkat ja ahtaimmat paikat itselleen, josta heitä ei varmasti hetkessä tavoiteta. He olivat myös motivoituneita, ja valmiina tappamaan örkki yksikköjen vaarallisimman näköiset johtajat pois tieltä.
”Viimeiseksi puolustukseksi” kutsuttu takarivi vielä huitoi aseillaan ilmaa, ja harjoitteli tappavan tarkkoja lyöntejä kokemuksella. Luutnantit seisoivat paikallaan ja katsoivat suoraan eteenpäin ikään kuin kaiken läpi.
Ilta alkoi sarastaa ja vielä näkyi puolustuksien hiomista, ja heidän onnekseen he huomasivat vielä että etulinjan toisessa päässä ei ollut laisinkaan piikkiaitoja eikä vaijereita. Komissaarit tiesivät ettei hyökkäys tulisi yöllä, vaan aamulla. Se ei ole örkkejen tapaista lähteä riehumaan yöllä koska heidän tekniikkansa on niin toivotonta. Komissaarit eivät sitä silti sotilaille kertoneet, että he pysyisivät vireinä ja valmiina kaikkeen.
Sumuinen ja hieman sateinen ammu alkoi koittaa. Sotilaiden silmät verestivät sillä jokainen heistä oli valvonut koko yön ja säpsähtäneet jokaista suhahdusta. Sumun keskeltä silti näkyi metsän laitaan hieman epäselvästi. Sotilaat erottivat aukean laidan siitä mistä metsä alkoi, joten tähtäykset pysyivät jotenkuten samoina.
Oli luonnottoman hiljainen hetki. Kun sotilaat vilkuilivat ympärilleen kukaan ei puhunut, jotkut heistä rukoilivat jumalaa kyynel silmässä, ja kuiskailivat hiljaa ’en halua kuolla’ tai ’minähän en tänne kuole’.
Metsän keskeltä alkoi pilkottaa jokin hitaasti jalkaa perässään hilaava mies. ’Se joka uskaltaa laukaista nyt kiväärinsä tai jonkin muun aseen saan minun pistoolista takaraivoon’ murahti komissaari kylmänrauhallisesti. Kunnes tuo jalkaa vetävähahmo oli päässyt metrin metsän laidasta eteenpäin kuului uupunut ja vaisu huuto ’ Niitä on kaikkialla!’. ’ Kersanttimme? Elossa?’ ihmetteli yksi partio lähetyksen selvinneistä. Samassa kaukana oleva hahmo kääntyi ympäri ja huomasi että metsä pursusi laitojaan myöten örkeistä, ja koko etuala. ’ Olen saanut tarpeekseni teistä iljettävistä rumiluksista saakuli !’huusi kersantti, ja vetäisi miekan huotrastaan ja otti varmistimen pois pistoolistaan.
’ Antaa tulla rumilukset’ huusi kuolemaan valmistautunut kersantti. Muutamia tuli hänen kimppuunsa. Ensimmäistä rynnistävää örkkiä hän ampui pistoolillaan keskelle otsaa, jättäen siihen savuavan, ja verisen reiän. Toinen joka juoksi häntä kohti, otti vastaan voimamiekan tappavan piston vatsaansa. Örkki kaatui maahan irvistäen, samassa se örähti ja sen silmät sulkeutuivat, jonka jälkeen se ei enää liikkunut.
’ Muita ehdokkaita ?!’ huudahteli kersantti raivoissaan, mutta jo yhden kovan piston jälkeen hengitti jo todella raskaasti. Samassa metsästä alkoi sataa luoteja häntä kohti, muutama meni ensin ohi, mutta kunnes yksi osui hänen sirpaleen saaneeseen jalkaan, hän kaatui maahan ja alkoi pidellä sitä.
Sotilaat katselivat tuota näytelmää järkyttyneinä, sanomatta mitään. Kersantti pyöri maassa pidellen jalkaansa, mutta yritti parhaansa mukaan olla huutamatta, joka tuntui olevan todella vaikeaa. Metsän keskeltä käveli örkkejen sotapomon henkivartijakaartiin kuuluva suuri vihreä, täynnä arpia oleva örkki. Hän nosti kersantin kaulasta ilmaan, ja katsoi kuinka sen jalat rimpuilivat, ja henkitorvi tukkeutui.
Kersantin suusta alkoi tulla jo verta, mutta siinä vaiheessa suuri örkki heitti hänet maahan, ja huusi ’ Haluaisiko joku tulla antamaan tälle säälittävälle ihmiselle opetuksen?!’. Samassa metsästä juoksi kolme normaalia rivistö-örkkiä, ja potkivat ja hakkasivat kersantin ruumiin vielä entistä pahempaan kuntoon.
Kersantti makasi maassa verisessä, repeytyneessä ja kuraisessa univormussa pyörtyneenä. Hänen ruumis oli täynnä verisiä mustelmia, murtumia, naarmuja ja viiltoja.’ Pois sieltä hölmöt örkit!’ sama suuri henkivartioston jäsen huusi joka oli kersanttia kuristanut.
Hän otti selästään suuren kahdenkäden kirveen, kohotti sen ilmaan ja löi sen täydellä voimalla kersantin kaulaan.
Pää irtosi hänen silpoutuneesta ruumiistaan. Henkivartioston jäsen otti pään maasta, ja työnsi sen hänen selässään olevaan suuren vaarnaan kaula-aukosta sisälle päänläpi.
Tämän jälkeen örkki meni takaisin metsään ja sieltä tuli vielä suurempi ja kauheampi örkki metsän laidalle, nostaen hänen suuren jättimäisen kirveen yhdellä kädellä ilmaan ja huutaen’ Sotaaaaa!!!’.
Sotilaat olivat todella vihaisia kersantin kohtelusta ja huusivat takaisin ’ sitä saatte senkin paskiaiset!’.
’ Nyt se siis alkaa’ totesi yksi eturivin komissaareista rauhallisesti, mutta siltikin kylmiä väreitä antavalla äänellä.
Kolmasosa on siis pelkkää räiskettä ja pauketta, kuhan nyt sen sitten jaksan kirjoittaa.
Kommenttia kiitos.
Viimeinen puolustus osa: II
Viimeinen puolustus osa: II
Viimeksi muokannut Naula, Ke 10.09.2003 20:42. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
whatthefuckdoiwantwhitacaravanthatgotsnofuckingwheels?
;);)½-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo
