Planeetan nimi oli Enel. Muinaisina aikoina Tyranid-oliot olivat kuluttaneet planeetan tyhjiin, mutta myöhemmin sen luonnonvarat ja elinolot olivat alkaneet kukoistamaan ja se oli asutettu taas. Ihmiset elivät sopusoinnussa keskenään ilman huolen häivää. Silti he olivat kehittäneet teknologiaa eteenpäin ja aloittaneet asevarustelun puolustaakseen planeettaansa mahdollisia hyökkääjiä vastaan. Mitään ei ollut tapahtunut vuosisatoihin ja ihmiset olivat onnellisia, kun heidän ei ollut tarvinnut sotia, kuin ”Tuhon päivänä” . Nyt nykyinen epäilevä sukupolvi kuitenkin oli varautunut ja pystytäyttänyt läheiselle pikkuplaneetalle puolustustukikohdan, johon oli pestattu Avaruussotureita, joita kehuttiin omia joukkoja paremmiksi. Enel ei kuitenkaan voinut käyttää liikaa varojansa tähän hankkeeseen vaan tarvitsisi niitä enemmän itse, oman armeijansa varustamiseen.
Armeija oli säilytetty samanlaisena, kuin muinoin, aseiden kehitystä lukuun ottamatta. Miesten koulutus oli samanlainen ja armeijanvärväytyminen oli lisääntynyt huikeasti uuden hallitsijan neuvon ja esimerkin myötä.
Puolustus oli murrettu(lue 1.osa). Suojelusplaneetta puhdistettu ”vanhojen vihollisten” toimesta. Enää ei olisi rauhaa, ei hymyjä tai naurua. Edessä olisi vaan kauhua, kuolemaa ja surua.
Tieto puolustustukikohdan kaatumisesta toi suuren pelon mukana myös suuren päättäväisyyden asukkaiden keskellä. He tekivät töitä entistä ahkerammin ja yhä useampi liittyi armeijaan, joka oli itseasiassa pakollista, vaikka he eivät sitä avoimesti julistaneetkaan.
Tulevat puolustajat keskittivät joukkonsa planeetan tärkeimpään ja eniten asuttuun kaupunkiinsa, johon hyökkäys tulisi. He olisivat valmiina puolustamaan. He olisivat valmiina voittamaan…tai ainakin heidän tulisi olla.
Ihmisten kuhistessa kaupungissa ja valmistellen tulevaa, kilometrien päässä kaupungista nousi kahdeksan korkeaa tornia. Yksi jokaiseen ilmansuuntaan.
Päivien myötä tornit lipuivat salakavalasti lähemmäs kaupungin muureja . Ne olivat kuitenkin vielä liian kaukana aiheuttaakseen vaaraa, jos sitä edes niistä olisi. Ihmiset eivät erottaneet minkälaisia ne olivat, niiden ääriviivat katosivat ajoittain nyt pelkoonsa kääriytyneiden puolustajien tarkastellessa niitä. Lopulta niiden tullessa ampumaetäisyydelle, niitä yritettiin tulittaakin, mutta jos ammukset edes osuivat niihin, mitään vaikutusta ei ollut havaittavissa. Ne näyttivät pysähtyvän, kuin näkymättömään seinään ennen torneja.
Siipien kahina keskeytti ihmisten senhetkiset toimet. Se oli merkki. Varma merkki tuhosta, joka oli palannut samoin aikein, kuin ennevanhaa. Väki pakeni ja piiloutui kaupunkiin, kadut tyhjenivät. Kohta se täyttyi armeijan jalkaväestä ja panssarivaunuista.
Kaikki, joiden aseiden kantama riitti, tulitti pieniä, siivekkäitä olentoja ja kuten arvata saattoi: siipien kahina loppui ruumiiden pudotessa kaduille tai kaupungin muurille värjäten ne punertaviksi. Virhe!
Tornit, salamyhkäiset tornit kääntyivät ihmisten suunnatessa huomionsa toisaalle. Ihmiset olivat kuulleet näistä ”torneista” ja tiesivät tehneensä kohtalokkaan virheen. Nämä Zoanthrope-olennot sinkosivat lamaannuttavia säteitä mieltensä sopukoista pakottaen useat sotilaat polvilleen nyyhkyttämään avuttomina, kuin pienet lapset. Jos tämä levitti kauhua miesten keskuudessa, he eivät olleet vielä valmiitakaan seuraavaan iskuun. Suuret määrät psionista energiaa vyöryi heidän ylitseen räjäyttäen miesten päitä ja kaataen tankkeja.
Ensihätkähdyksensä jälkeen sotilaat kumminkin kokosivat itsensä ja antoivat aseillensa työtä. Muureille pystytetyt ionikanuunat pudottivat näitä ruumiiltansa heikkoja olentoja. Niiden
suojakenttänsäkään ei pelastanut niitä nyt. Joka kolkassa kaupunkia taisteltiin.
Portti nytkähti ja siihen syntyi sisäänpäin painautuva lommo. Sinne oli saapunut puolenkymmentä suurta Carnifexia, jotka takoivat porttia suurilla viikatteenmallisilla kynnellä varustetuilla käsillään.
Muurien yli lensi monia siivekkäitä Tyranidejä ja niiden mukana kaksi jättimäistä Ruhtinas-Tyranidiä. Massiiviset koppakuoriaiset repivät portin saranoiltaan ja niiden jalkojen välistä juoksi tuhansia Gauntteja kynnet ja symbioottiaseet ojossa.
Gauntteja kaatui, kuin heinää pellolla, mutta nopeimmat ehtivät iskeä kyntensä sotilaisiin. Näiden haarniskat eivät pysäyttäneet kynsien tunkeutumista läpi lihan. Monia Gauntteja ei kuitenkaan päässyt läpi, eivätkä ne tehneet merkittävää vahinkoa.
Keskustassa Ruhtinas-Tyranidit ja niiden siivekkäät, mutta pienemmät samanlaiset tekivät eniten tuhoa. Panssarivaunut yrittivät pysäyttää isoimmat, mutta sen teki mahdottomaksi Ruhtinaiden nostaessa ne ilmaan ja räjäyttäessä ne mahtavilla maahanpaiskauksillaan. Pysäyttämättöminä ne liikkuivat kohti palatsia.
Palatsin katto murtui. Sisälläolijat juoksivat maanalaisiin tunneleihin palatsissa olleiden eliittisotilaiden marssiessa muodostelmassa kohti ulkona odottavaa kuolemaa.
Kun toinenkin valtava Tyranidi-johtaja iski kyntensä palatsiin, sen vierestä kaatui monia sitä pienempiä, siivekkäitä, samannäköisiä olioita. Eliittijoukot kantoivat painavia, kahdenkannettavia aseita. Nämä lähettivät matkaan sinertävän valonsäteen, tuhoisan sellaisen. Pienemmät lentäjät eivät voineet näille mitään. Toinen Ruhtinas-Tyranidi pyyhkäisi sotilaat kumoon mahtavan häntänsä heilautuksella, kun toinen syöksyi jo heidän kimppuunsa. Nopeasti sotilaat nousivat ja laukaisivat kaikki aseensa kohti valtavaa lähestyvää vatsaa ennen, kuin sen edessä huitovat kynnet olisivat ehtineet tehneet mitään.
Aseiden lähettämä paineaalto lennätti jätin kaupungin muurin läpi. Se nousi. Reikä sen vatsassa enteili sen loppua, mutta se ei näyttänyt välittävän siitä. Miesten hyväksi onneksi se kuitenkin kaatui tuskissaan palatsin vierelle ja heitti henkensä.
He eivät jääneet ihastelemaan saavutustaan, kun toinenkin oli vielä elossa ja lähes vahingoittumattomana. He olivat kuitenkin liian hitaita ja palatsi toinen kylki kaatui heidän niskaansa murskaten allaolijat.
Hitaiden Carnifexien kimppuun oli käyty nopeilla kiitureilla, joihin oli asennettu jokin raskaan oloinen kanuuna. Ajajat pujottelivat taitavasti jättien jalkovälistä niin, että ne eivät voineet osua kiitureihin. Ne kyllä yrittivät talloa härnääjänsä kuoliaaksi, mutta ne olivat liian hitaita. Pitkään ihmiset saivat kestää, mutta lopulta kolme Carnifexia saatiin maahan muutamien tankkien ja Gauntteja pitelevän jalkaväen avustuksella.
Zoanthropet pitivät Gauntteja järjestyksessä, ne tappoivat järjestelmällisesti aina yhden rykmentin kerrallaan. Samalla nämä psioniset oliot räjäyttelivät rakennuksia mielenvoimillaan.
Koko kaupunki kuhisi hyökkääjistä, eikä vastarintaa enää paljolti ollut. Oli suuri ihme, että ihmiset selvisivät näinkin kauan, mutta liian myöhäinen armeijan kokoaminen ja joidenkin osalta, koulutuksen puute, aiheuttivat näin selvän tappion, vaikka myöhemmin he kaatoivat vielä kaksi viimeistä kaupungissa ollutta Carnifexia ja muutaman Zoanthropen.
Toista Ruhtinasta ei saatu kaadettua, se selvisi monesta tulen keskityksestä, väistämällä ja silkalla hurjuudellaan ottaa iskut vastaan.
Hyökkääjät metsästivät henkiinjääneet, kukaan ei jäänyt kertomaan tästä teurastuksesta.
Mitä tässä voi enää sanoa, kun: Menneisyys toistaa itseään.
Omasta mielestäni tämä oli vähän turhanpuoleinen tarina, mutta tulihan kirjoitettua kumminkin. Liian samanlainen, kuin se ensimmäinen, mutta mielipiteitä otetaan vastaan. Niitä fluffivirheitä voi olla, mutta älkää niistä välittäkö.
Menneisyys toistaa itseään(osa 2)
-
Icingdeath
- Viestit: 170
- Liittynyt: Ma 06.01.2003 17:20
- Paikkakunta: Tuusula
