Alk. nimi: FALL OF SHAMAN
Kirjoittanut: Grom Hardhammer
Alkutekstit:
Tämä on jatkoa aikaisemmin ilmestyneelle KIVISILLAN TAISTELUlle, joka sai sellaista varovaisen positiivista kommenttia. Siksi päätin tehdä jatko-osan. Tarina on jatkoa sodasta, jossa vastakkain ovat Villit Örkit, joita johtaa Pääkallonmetsästäjät heimo, ja Örkkien liittoutuma, jota johtaa Grom Rautavasara*. Edellisessä yhteenotossa... no sen te voitte lukea KIVISILLAN TAISTELUsta.
*kiitokset Grand Admiral Thrawnelle nimestä.
__________________________________________________
Grom asteli hermostuneena ja hikoillen ankarasti. Hän oli koonnut uuden armeijan kohtaamaan Urgoth Pääkallonmetsästäjän joukot. Hiisiä vilisi jälleen, kuin syöpäläisiä ja örkitkin olivat lukuisampia, kuin edellisessä taistelussa. Grom oli kuitenkin huolestunut eliittijoukkojen puuttumisesta. Rugludin palkkasoturikomppania oli ollut kullanarvoinen Kivisillalla ja Gorr Kallonmurskaajan Mustat Örkit olivat korvaamattomia. Rugludin joukko oli vetäytynyt johtajansa kaaduttua, kuten olivat tehneet myös Mustat Örkit. Uusia tuttavuuksia olivat Yön Hiidet. Mielenkiintoista pikkuväkeä joskin yhtä avuttomia, kuin tavalliset hiidet. Yön hiisillä oli tapana kouluttaa hervottomia otuksia Squigeja ratsuikseen. Squigit pomppivat ympäriinsä ja Yön hiidet yrittävät ratsastaa niillä. Grom luottaisi kuitenkin enemmän vanhoihin ja tuttuihin jättiläisusiin. Luotettava hiisikomentaja Ratgat, jos nyt hiittä voi kutsua luotettavaksi, oli kaatunut Kivisillalla ja uusimmat hiisikomentajat olivat melkoisia pelkureita jokainen. Yön hiisien mysteerinen Ni'Gobbla oli hieman toista maata, mutta hän ei ollut ollut vielä toiminnassa. Ainoa korkea-arvoisempi komentaja, joka oli Gromin lisäksi selvinnyt oli ratsuväen johtaja Tarak Sotakirves. Häneen Grom luotti ja sälytti tämän niskoille tärkeimpiä tehtäviä, joita piti hoitaa leirin ulkopuolella. Toki hiidet saivat edelleen hoitaa tiedustelut. Yön hiisien mukana oli tullut myös uudenlaisia erikoisia joukkoja. Pelottavimpia ovat fanaatikot, jotka pyörivät hirvittävien rautamöhkäleiden kanssa ja sinkoavat sitten itsensä tai möhkäleet vihollisen tai jopa omien joukkojen sekaan. Grom oli yrittänyt vähentää mokomien katastrofin aiheuttajien määrää, mutta Yön hiidet saivat niitä aina jotenkin ängettyä yksiköidensä sekaan. Lisäksi he käyttävät sotilaita, jotka heittelevät suuria verkkoja vihollisen niskaan. Grom oli epävarma näiden uusien menetelmien johdosta, mutta odotti kuitenkin innolla nähdä ne taistelussa. Örkkejä Gromilla oli entistä enemmän ja hän toivoi niiden jotenkin korvaaman eliitin puuttumisen. Grom pyyhkäisi jälleen hikeä otsaltaan. He olivat saapuneet jonkin aikaa sitten kuumaan viidakkoon, jossa Grom oletti Villien Örkkien pitävän tukikohtaansa. Hänen telttaansa astui vanha hieman mielenvikaisen näköinen örkki.
- Salthu, säkin oot jo jalkeil'. Saaks 'ä merkkei Urgothista? kysyi Grom vanhalta shamaanilta, joka oli ollut erittäin suuressa osassa Kivisillalla.
- Ei. Tää viidakko on liian painostava mun mitään miettii. Kuumuus tekee meitsist paistii.
- Oot joo oikeessa. Mitä pikemmin päästään täält' pois sen hyvempi. Pyytäsiks 'ä Tarakin tänne?
Salthu lähti hakemaan komentajaa ja Grom päästi pari tuskaista huokausta ja yritti haukkoa enemmän happea, jota ei yksinkertaisesti kuumassa viidakossa riittänyt.
- Miten Urgoth kestää? hän mumisi itsekseen.
- Kutsuit, sanoi telttaan saapunut Tarak.
- Joo... miten me edistytään? kysyi Grom.
- Mielenkiintosii tiedonantoi on tullu. Hiidet on nähny Villien Örkkien jälkii ja pienii kylii täält vähän etelään. Ollaan varmaan lähellä isoo omenaa... eh? sanoi Tarak ja naurahti omalle sukkeluudelleen.
- Oo hiljaa. Lähetään nopee liikkeelle, että päästään täältä pois. En mieti enää yhtään miks' nää meitsin serkut ei pidä vaatteit.
Tarak kiiruhti pois valmistamaan miehiään etenemään. Gromkin tuli ulos teltastaan, mutta pakeni nopeasti takaisin huomatessaan, että ulkona oli tukalampaa. Salthu oli kaikonnut tiehensä kuten myös Ni'Gobbla.
Aikaa oli kulunut ja armeija oli valmis etenemään. Örkit ja hiidet hikoilivat tuskissaan, mutta Yön hiisillä näytti huppujensa sisässä olevan aivan hyvä olla. Grom nappasi yhdeltä kummajaiselta hupun ja iski sen päähänsä, mutta hikoili vain yhä enemmän.
- Typerii pikku syöpäläisii, hän ärähti.
Viidakko jatkui ja jatkui ja pian alkoivat suot. Liejuiset, mätänevät suot kuhisivat rottia ja erilaisia käärmeitä ja liskoja.
- Luulis, että oltais tultu Lustriaan, sanoi Tarak ja hekotti jälleen omalle kekseliäisyydelleen.
Grom irvisti ja mottasi Tarakia naamatauluun.
- Nyt en oo tsoukkituulella.
Muuallakin armeijassa näytti olevan tyytymättömyyttä ja turhautuneisuutta. Yksiköt huutelivat toisilleen ja osa oli jo irronnut mukiloimaan toisiaan. Örkit olivat hiisien kimpussa ja hiidet tappelivat keskenään. Grom istahti kivelle.
- Tästä tää alkaa. Mulla on niin ikävä Kallonmurskaajaa.
Grom viittasi Mustien Örkkien kapteeniin, joka joukkojensa kanssa toi armotonta kurinalaisuutta armeijaan. Hiljaiset Yön hiidet eivät läheskään ajaneet samaa asiaa. Kivi Gromin alla liikahteli.
- No tää on taas sitten tätä, huokaisi Grom ja pomppasi vauhdikkaasti pois "kiven" päältä.
Suosta nousi haiseva ja suuri jokipeikko. Grom vetäisi miekkansa esiin, jolla hän oli lähes päättänyt Urgoth Pääkallonmetsästäjän päivät. Peikko ei ehtinyt tajuta mitään, kun Grom oli työntänyt miekkansa syvälle sen mätäiseen vatsaan. Peikko vilkaisi vatsassaan olevaa reikää ja ryhtyi sitten taistoon. Se riehui ja viskeli kaikkea eteen sattuvaa kohti Gromia, joka yritti parhaansa mukaan väistellä peikon teräviä kynsiä. Lisää peikkoja nousi suosta ja ryhtyi hitaasti huitomaan eteen sattuneita örkkisotilaita. Niin saatiin aikaan pieni kahakka. Kesken taistelun Grom sai mahtavan idean.
- Perääntykää! Kaikki perääntykää!
Sotilaat lähtivät ihmeissään perääntymään, kun Grom asteli peikkojen lähelle.
- Meitsit ja te kavereita. Meitsit ja te yhessä sodassa. Teitsit liittyy meihin. Ei sotaa, vaan yhteinen sota. Sota. Meitsit ja te vastaan Villit Örkit. Hyvää saalista. Hyvää. Taistelu kohta tulossa, neuvotteli Grom armottoman tyhmien peikkojen kanssa. Se näytti kuitenkin tepsivän. Peikot kyyristyivät ja jäivät kaluamaan luitaan tai oksiaan mitä heillä oli käsissään.
- Hienoo! Just näin! Grom iloitsi.
- Taiettiin just saada vahva liittolainen, mietti Tarak.
- Just. Peikot on hkä vähän tyhmii, mut' ku niitä komentaa koko ajan ne 'o melko julmii.
Matka jatkui. Pieni kahakka oli rauhoittanut armeijan ja se eteni. Pian rupesi kuulumaan ääniä ja kukkulan takaa nousi savuja.
- Perillä ollaan, sanoi Grom hiljaisesti. - Valmistautukaa hyökkäämään.
Armeija asettui muodostelmiinsa ja oli valmiina hyökkäykseen. Grom kohotti kätensä ja oli valmiina heilauttamaan kätensä hyökkäyksen merkiksi. Kukkulan laelta kiiruhtivat Salthu ja Ni'Gobbla.
- Jo oli aikakin, tokaisi Grom.
Salthu viittoili hädissään jotain ja Ni'Gobblan ilme oli hätäinen. Salthu viuhtoi käsiään ja pudisteli rajusti päätään.
- Mitä he tekevät. Tällaiseen ei ole aikaa.
Grom laski kätensä ja armeija lähti hyökkäämään. Hirvittävät massat rynnivät kohti savuja, jotka nousivat edestäpäin. Grom odotti innolla mitä kukkulan toisella puolella olisi.
- Mitä sä hullu teet? Lopeta! huusi Salthu.
- Mitä nyt? Mikä o' ongelma? kysyi Grom.
- Ne on jättiläisii. Lähes kymmenen jättiläistä pitää leirii tuolla noin. Käytiin just neuvottelemas ne meitsin puolelle. Nyt ei taia onnistuu, kertoi Salthu.
- Kautta Morkin ja Gorkin ja epäpyhän sontiaisen Sigmarinkin. Nyt tais tulla moka, sanoi Grom ja lähti pysäyttämään hyökkäystä.
Liian myöhäistä. Jättiläiset olivat jo huomanneet hyökkäyksen ja lakaisivat Gromin armeijaa valtavilla nuijillaan.
- Ni'Gobbla. Näytäs mihin pillerinpyörittäjäs pystyy, sanoi Grom Yön hiisien komentajalle.
- Ne tekee jo työtään, tämä vastasi.
Valtavia murikoita lenteli jättiläisiin ja omiin joukkoihin. Ja porukkaa kaatui.
- Salthuuu! Missä sä ooot? Petturiii! kuului mylvivä ääni.
- Voi voi. Nyt se on menoo. Lupasin niille liittolaise, mutta kun te hyökkäsitte niin mä oon petturi. Parast hävittää vaan noi mokomat, sanoi Salthu ja ryhtyi loitsimaan.
Jättiläinen lähestyi örkkishamaania, joka jupisi jotain ja elehti toista. Hän päästi voimansa valloilleen ja se iski hirvittävällä voimalla jättiläiseen. Jättiläinen horjahti, mutta jatkoi matkaa ja saavutti shamaanin. Grom katsoi kauhuissaan, kun valtava koura ojentui ja tarttui hänen vanhaan ystäväänsä ja musersi tämän.
- Paetkaa! Paetkaa heti! huusi kauhistunut Grom ja örkit ja hiidet pakenivat kauhun vallassa.
Jättiläinen viskasi Salthun velton ruumiin maahan ja pomppi tämän päällä niin, että maa tärisi. Grom pääsi pakenemaan viidakon suojiin, mutta kymmeniä örkkejä ja hiisiä jäi jättiläisten kynsiin. Armeija oli jälleen vähentynyt ja Grom Rautavasaran pitäisi vielä kohdata Urgoth Pääkallonmetsästäjän valtava armeija. Grom näki Ni'Gobblan pomppaavan puskaan pois jättiläisen jalan tieltä. Paniikki oli täydellinen.
- Ei tää näin suju, voihkaisi Grom ja pakeni edelleen.
Sotaretki oli saanut alakuloisen tahdin.
_____________________________________________________
Tämä oli toinen osa. Jatkoa seuraa.
PS: Mitä taikaa luulette Salthun käyttäneen jättiläiseen.
PS2
: Mikä voisi olla squigin suomennos?
