Tuskasta syntynyt.

[Asavarkull]

"Olipa kerran... ei... ei tätä tarinaa voi aloittaa näin ei suuria legendoja aloiteta näin.." sanoi vanhus joka istui nuotion ääressä suuren väkijoukon ympäröimänä joukossa oli monenlaisia ihmisiä aina sotilaista metsästäjiin ja lapsiin. "Kerro nyt" sanoi yksi lapsista ja katsoi vanhukseen uteliaisuudesta pakahtuen. Vanhus katsoi lasta tämän sinisiin silmiin ja näki että tämä lapsi ei lopettaisi ennen kuin hän kertoisi. Vanhus hymyili hän oli itsekin lapsena ollut samanlainen ja jatkoi "Niin tämä tarina jonka teille kerron kertoo eräästä ihmisestä jonka tunsin nuoruudessani ja se kuuluu näin.

Eräässä kylässä kauan sitten ennen kuin keisarikunnasta edes haaveiltiin sijaitsi kaukana pohjoisessa kylä jota kutsuttiin nimellä Droidgan siellä asui rauhaa rakastava mutta, kumminkin vaarallinen heimo nimeltään Drodgit. Ne olivat kuten me ihmiset paitsi he olivat pidempiä kuin haltiat ja rotevampia kuin suurin örkki ja myös voimakkaita kuin mitkä. Heidän voimansa vetivät vertoja jopa mahtaville lohikäärmeille kukaan ei tiennyt mistä he tulivat mutta eräät ihmiset kertoivat tarinoita miten nämä olennot nousivat maan alta ennen ajanlaskun alkua ja että he ovat vanhempia kuin sanat ja vanhempia kuin muisti mutta, kukaan ei tiennyt ja he eivät välittäneet muista olennoista kuin itsestään mutta, yksi näistä pieni poika nimeltä Daim'Reakh'Na oli erilainen hän oli utelias ja halusi tietää enemmän.

Kun Daim millä nimellä häntä yleisesti kutsuttiin täytti 18 kesää heidän aikaansa eli noin 180 vuotta meidän aikaamme hän päätti lähteä tutkimaan mailmaa josta hän ei tiennyt mitään. Kun hän oli vaellellut kolme viikkoa hän alkoi epäröimään että olisiko hänen sittenkin unohtaa tämä retki ja jäädä heimonsa pariin. Samana iltana hän kuulu outoja ääniä metsästä jonka reunalla hän seisoi ja mietti mitä e äänet olivat yhtäkkiä metsästä kuului hirveä kiljaisu joka säikäytti Daimin. Sillä hetkellä hänen tiedon janonsa heräsi ja hän päätti mennä ottamaan selvää tuosta äänestä hän seurasi polkuja kunnes päätyi aukiolle joka oli täynnä petomiehiä ja keskellä aukiota oli puu jossa roikkui köytettynä nuori velho. Kun Daim näki nuo petomiehet ja sen kuinka ne nauroivat velholle joka selvästi kärsi hänen sisällään syttyi raivo jota ei voi kukaan ihminen saatikka jumala tuntea. Daim repäisi maasta suuren miekan joka kuului petomiesten päällikölle ja karjaisi hirvittävän sotahuudon jonka kuulleessaan petomiehet kääntyivät kohtaamaan hänet mutta, Daim oli liian voimakas petomiehille ja yksi toisen jälkeen petomiehet kaatuivat tai pakenivat hirvittävää voimaa joka virtasi hänessä pian taistelu oli ohi.

Daim katsoi aukiota jolla lojui kymmeniä ellei satoja petomiehiä ja tunsi ylpeyttä siitä että hän oli pelastanut velhon hengen "Velhon! olin kokonaan unohtanut hänet." Daim ajatteli ja kääntyi puun suuntaan jossa velho roikkui meni puun luo ja otti velhon varovaisesti alas. Hän huomasi että velho tarvitsee hoitoa joten hän nosti velhon olkapäälleen ja lähti kävelemään kohti kyläänsä kun hän saapui sinne hän huomasi että koko kylä oli poltettu maan tasalle ja petomiehet häpäisivät sitä ensin Daim tunsi surua jonka jälkeen silkkaa vihaa joka muuttui vähitellen tuskaksi ja tuska kasvoi ja kasvoi kunnes Daim oli räjähtää tuskasta. Tuskan sokeuttamana hän hyökkäsi petomiesten kimppuun. Hän tappoi lukuisia mutta, niitä oli liikaa ja he tappoivat hänet.

Muistan sen vieläkin sanoi vanhus ne tappoivat hänet omien silmieni edessä mutta, muistan paremmin sen mitä se jälkeen tapahtui kun Daim oli kuollut petomiehet jatkoivat kylän häpäisemistä yhtäkkiä tuli kirkas valo joka osui suoraan Daimin ruumiiseen ja hän nousi pystyy mutta, hän ei ollut enää drodgi hän oli jotain suurempaa. Hän oli jotain mitä ei enää ikinä tulla näkemään: hänen silmistään loisti kaikki tuskan värit kirkkaampina kuin tähdet tai aurinko hänen ihonsa oli valkea kuin kuu ja hänen vaatteensa mustia kuin yö hänen tukkansa liehui tuulessa kultaisempana kuin puhtain kulta ja hänen miekkansa paloi epäpyhää tulta ja miekan riimut hehkuivat tulen keltaisina epäpyhiä kirouksia "Olen raja valon ja pimeyden välillä olen syntynyt armosta ja tuskasta pyhästä ja epäpyhästä, olen hyvän ja pahan lapsi olen Daim'Reakh'Na tuskasta syntynyt jokainen joka seisoo tielläni tuntee vihani ja tuskani" hän karjui ja minä näin sen kaiken ja näin sen miten hänen mahtava miekkansa niitti petomiehiä kuin viikate satoa kun petomiehet olivat kuolleet hän jatkoi matkaansa kohti uusia taisteluja ja en nähnyt häntä sen koommin."

Väkijoukko katsoi vanhusta kun tämä oli lopettanut tarinansa. Vanhus veti hupun päähänsä nousi seisomaan ja sanoi "Jos piditte tarinasta saatte kuulla lisää mutta, ette tänään sillä olen väsynyt." Vanhus kiitti kuulijoita ja lähti kävelemään kohti taloansa joka sijaitsi aukiolla jonka keskellä oli puu ja hän katsoi tähtiin haikein silmin.

Ok eli mitäs piditte eka tarina jonka laitan tänne eli paljon palautetta kiitos jo etukäteen.

[Grond]

Ihan mukava tarina, hieman lyhyt tosin.

Ja pakollinen nillitys: lyhennä virkkeitä. Itse teen kyllä aina saman virheen, mutta rivitolkulla tekstiä ilman välimerkkejä on raskaslukuista. Siinä mielessä kannattaisi kurkata vaikkapa Hemingwaytä. Tällä hetkellä tuo on aika hengästyttävää lukemista (etenkin jos joku on kertojana - täytyy hänenkin välillä vetää henkeä ).

Mutta idea oli siis aivan hyvä, ja hieman kevyemmin rytmitettynä toimisi erittäin hyvin (ehkä hieman ei-relevanttia kuvailua mukaan, ettei tarina jyrää eteenpäin kuin juna). Ajatustahan tuossa oli mukana erittäin hyvin. Eli lisää vain samanlaista - oletettavasti tarinan kertoja oli juuri tuo pelastettu velho, miten hänen tarinansa jatkui. Jää juuri mukavasti loppu auki, eli jatkolle tilaa.

[Grom]

Hieno ajatus. Sankari, joka syntyy omiensa kärsimän tuskan kautta. Hienoa! Hurmoshenkisin tarina, jonka olen täältä lukenut.

hänen sisällään syttyi raivo jota ei voi kukaan ihminen saatikka jumala tuntea

ja

hänen silmistään loisti kaikki tuskan värit kirkkaampina kuin tähdet tai aurinko hänen ihonsa oli valkea kuin kuu ja hänen vaatteensa mustia kuin yö hänen tukkansa liehui tuulessa kultaisempana kuin puhtain kulta ja hänen miekkansa paloi epäpyhää tulta ja miekan riimut hehkuivat tulen keltaisina epäpyhiä kirouksia

Olisi hauska kuulla lisää tämän Daimin teoista ympäri maailmaa. Mitä hänelle tulee tapahtumaan? Luisuuko hän täysin pimeälle puolelle ja tarvitaanko hänen nitistämiseensä uusia sankareita vai tuleeko hänestä pelastaja/laupias... jotakin tällaista. Tästä on mitä parhainta jatkaa.

[Asavarkull]

Kiitos tähän mennessä tulleesta palautteesat on se aina kiva saada hyvää ja huonoa palautetta ja ajtkoa tulee heti ku iskee inspiraatio joita ny tulee vähä välii.

[The Scientist]

Hienoa tekstiä, laita lisää vain tulemaan.

[High king Godric]

Hienoa tekstiä, jatkoa vaan tolle "Daimin" tarinalle. Vähän tosiaan voisit pätkiä virkkeitä mutta olet varmaan kuullu tästä tarpeeks jote: Jatkoa vaa!

[Asavarkull]

Kiitän kaiki palautteesta ja luultavimmin kirjotan toisen stoorin tän viikon aikana se tulee käsittelemään luultavimmin tuon velhon vaiheita ja Daimistakin kuulette vielä vastahan minä pääsin alkuun