mordheim
mordheim
FB mordheim
mordheim on kaupunki jossa ei ole lakeja,tämä on tarina tovereista syntien kaupungissa.
kaksi toverusta joista kumpikin oli ihmisiä,istuivat paikallisessa majatalossa,juttelivat toisilleen.Toista heistä kutsuttiin harryksi,toista morikiksi.
morik katseli ympärilleen epäluuloisena,harry tovereista iso kokoisempi hörppi rauhassa isoin siemauksin kolpakkoaan tyhjäksi.
Ystävykset olivat jo pidemmän aikaa asioineet majatalossa mutta morik ei silti luottanut ilmapiiriin,hän meni yläkertaan valmistautumaan huomista varten,isompi ystävistä jäi alakertaan tyhjentämään kolpakkoaan.morik oli jo käymässä lepäämään kun alakerrasta kuului huutoa ja lasin pirstoutumista,siinä samassa kun morik nousi ylös niin harry ryntäsi rappusia ylös huutojen saattelemana,heti kun hän oli päässyt sisään niin he paiskasivat oven kiinni.
-voisitko selittää minulle mitä tuo meteli tarkoittaa,sanoi morik
-minä vain vähän juttelin sille tyttelille siellä alakerrassa sitt..... muu lauseesta jäi epäselväksi kun ovi pirstoutui,ja sieltä rynnisti sisään kolme vihaisen näköistä lihaksikasta miestä.morik oli kuin salamana ikkunan luona ja hajotti sen tikarinsa kahvalla,hän kipusi ulos ja lähti juoksemaan tasannetta pitkin.
yhtäkkiä Harry huomasi jääneensä yksin huoneeseen kolmen vihaisen miehen kanssa,hän ehti nähdä vain vilaukselta morikin ikkunan luona kun hän sai nyrkin naamaansa,
Harryllakin oli itse suojelu vaisto vaikka hän oli melkein kaksi metrinen tappelu pukari.Hän hyppäsi ikkunaan päin yhden veitsen lentäessä seinään hänen vieressään,hän pääsi ulos ikkunasta ja lähti juoksemaan morikin perään,yksi miehistä oli kanssa hypännyt ikkunasta ja oli aivan hänen perässään tasanteella.sillä välin morik oli päässyt pois tasanteelta ja jäi odottamaan kadulle mitä tapahtuisi.mies oli saanut Harryn jo kiinni,muut miehet olivat jääneet sisällä,harry tarttui miestä kädestä ja paiskasi hänet alas katolto,majatalon ulkopuolella olevia tynnyreita päin,Heti kun mies oli alhaalla niin harry lähti juoksemaan morikin perään.
Koko yön he välttelivät majatalon läheistä aluetta.Seuraavana aamuna he menivät työpaikalleen,huonosti hoidetulle talolle jonka seinässä oli rahistunut kyltti jossa oli joskus lukenut"majatalo nälkäinen susi",nyt siinä piti tilojaan pelkkä baari.he astuivat sisään taloon.
-voi hiekka kivi vieköön menen vararikkoon jos kaikki työn tekijät olisivat tuollaisia,sanoi lihava punapartainen kääpiö nimeltään bok,joka oli baarin omistaja.baari oli puoliksi hakattu kallioseen maahan,siellä oli kylmä mutta kukaan ei valittanut.siellä ei tullut usein tappeluita koska Harry oli ulos heittäjä,viime kerralla harry heitti rettelöitsijän ulos liian kovaa,ja hän osui kadulla olleeseen hevos vaunuun,Harry olisi joutunut todella oahaan pulaan koska se mies jonka hän heitti melkein kuoli,,mutta vain lihavan kääpiön hyvät välit pelastivat hänet.siitä hyvästä hän joutui tekemään töitä palkatta kolme viikkoa.nyt Harry asettui tavalliselle paikalleen,jakkaralle oven viereen,hänellä oli pieni rautapäinen nuija vyötäröllään,morik meni alakertaan hakemaan tynnyriä toisen apurin kanssa.muissa sivistyneimmissä kaupungeissa olisi kutsuttu vartijat heti paikalle,mutta mordheimissa sitä ei pidetty ollenkaan ihmeellisen kun kadulla käveli kaksi puoli örkkiä ja kolme täysveristä.Harry näki ikkunasta kun örkit kääntyivät kapakan ovelle päin.He astuivat sisään baariin,Harry pani toisen kätesä miltei huomaamattomasti nuijalle,samassa kun örkit astuivat sisään tulivat morik ja toinen apuri alakerran rappusia ylös.se olisi ollut normaali tilanne mutta morikilla ja örkeillä oli vanhaa vihantekoa keskenään,osa örkeistä huomasi morkin heti kolme örkkiä alkoi huuta morikille normaaliin tapaansa,kaksi puoli örkkiä olivat vähän viisaampia kuin muut.ne älysivät pitää hiljaista profiilia koska tiesivät jäävänsä häviölle Harrylle ja muille ihmisille baarissa,joten he tyytyivät osoittelemaan morikia.morik hyppäsi heti portaiden ohitse tiskin taakse jossa makasi myös baarin omistaja,kun hän hyppäsi tynnyri tippui toisen avustajan päälle ja he pyörivät portaita alas,täysveriset örkit pelästyivät tuota outoa tapahtumaa niin että he hyökkäsivät morikiin päin.kun harry huomasi sen hän kolautti toista puol-veristä örkkiä päähän ja potkaisi kääntyvää örkkiä kylkeen.pian morik ja bok joutuivat kiihkeään nyrkkitappeluun örkkien kanssa.harry juoksi yhtä örkkiä päin ja yritti heittää sen alas portaista,mutta örkki ei ollut niin tyhmä kun hän oli luullut,örkki tarrasi kiinni harryyn kun hän hyppäsi otusta päin,tuloksena oli että kumpikin pyöri rappusia alas.Alhaalla harry osui kuolleeseen apuriin ja pyörtyi,mutta örkki osui olut tynnyriin joka oli apurin vieressä.sillä välin ylhäälläbok ja morik olivat saaneet tapettua yhden örkin ja tainnutettua yhden,mutta vielä oli jäljellä isoin otuksista tämän pienen klaanin johtaja nimeltä 'urgoth katkennut hammas'.urgoth oli melkein Harryn pituinen ja peloton soturi,urgoth ryntäsi päin bokia joka oli morikin edessä,he ryhtyivät tappavaan tappeluun josta vain toinen voisi sevlviytyä hengissä.siinä samassa kun he mittelivät voimiaan,morik otti tiskin alta laukkustaan veitsen,ja iski sillä urgothia selkään kolme kertaa ja vielä neljännen keran hän iski kylkeen,urgoth kääntyi ja huitaisi morikia kylkeen kädellään.hän lensi seinää päin ja kaksi metrinen otus alkoi lähestyä häntä,urgoth nosti kätensä ilmaan iskeäkseen tappo iskun morikiin.juuri kun hän oli iskemässä otus kaatui maahan pidellen kylkeään ,urgothin takana seisoi Bok pelottavan näköinen iso kirves kädessään.
-oletko kunnossa,aina äkäinen kääpiö kysyi,kerrankin näyttäen edes vähän tunteitaan,
-ei mitään hätää,mujtta olisi ollut ellet olisi iskenyt sitä kumoon tuolla teurastimella,vastasi morik
-missä Harry on?
-näin hänen lentävän alakertaan sen örkin mukana,sanoi Bok.
Morik lähti juoksemaan alakertaan päin Bok perässään.siellä harry makasi verisenä
-harry oletko kunnossa!
Harry nousi ylös
-kaikki hyvin,hän vastasi
harry katsoi örkkiin joka oli taittanut niskansa tippuessaan tynnyrin päälle.Bok pyyhki kirvestään verestä,veret jotka olivat Harryn päällä olivat lentäneet örkistä kun se oli rojahtanut alas.kumpanukset menivät ylös baariin josta olivat kaikki muut paitsi yksi asiakas kaikonnut tappelun alkaessa.
Harry ja morik ottivat tuopilliset tiskiltä ja menivät juttelemaan ainoan asiakkaan kanssa.
-sinä se et taida vähästä pelästyä,sanoi Morik
muukalainen pysyi hiljaa,
muukalainen oli iso kokoinen kaupungin hämärä peräinen vartija,jonka kaikki bisnekkset eivät olleet aivan laillisia,
-mikä sun nimes on?,kysyi vähemmän sivistyneempi Harry
-Willie
toverukset ja Willie juttelivat pitkään yöhön,ja päättivät poistua mordheimista,virkavallan pelossa,ja Willielläkin oli myös asioita muualla.
toverit päättivät lähteä bretonniaan,laivalla he lähtivät mone päivän matkalle.
oli päivä kun he saapuivat bretonniaan,ensiksi he etsivät itselleen yö paikan.
kun he olivat nukkuneet yön lähtivät he tutkimaan kaupunkia,sattumalta he eksyivät läheiseen kapakkaan,siellä oli kaksi haltiaa,joukko ihmisiä joista kaksi erottui selvästi.heillä oli erilaisia voiton merkkejä päällään ja erilaiset suojat jotka eivät taatusti olleet samalta henkilöltä,tai edes rodulta.
toverit menivät tiskille,ja kysyivätnoista ihmisistä baarimikolta.
-he ovat sotilaita sodan koirat nimisestä palkkasoturi järjestöstä,he elävät kullan vuoksi.
-kovaa porukkaa minua ovat aina he ovat aina kiinnostaneet,tokaisi willie
-voiskos niihin liittyy,aatteli Harry
willie meni heidän pöytäänsä,kun he olivat tunnistaneet willien sukulais sielukseen ja juteltuaan iltaan asti,willie tuli takaisin.
-he sanoivat että voimme lähteä heidän mukaansa.
-minä ainakin meen,huusi harry
-minne he ovat menossa,morik kysyi.
-ensin he menevät leiriinsä sen jälkeen he lähtevät meren yli auttamaan jotakin armeijaa sodassa liskomiehiä vastaan.
-viidakkoon vai,kysyi morik
-niin.
-no kaipa sielläkin voisi käydä.
willie meni taas sotureiden pöytään juttelemaan moneksi tunniksi.
-miten niillä on noin paljon juttua puhuttavana,ihmetteli Harry.
-ovat kai jotain sukulais sieluja,morik sanoi
illalla willie tuli takaisin
lähtä on aamulla,hän sanoi.
he nukuivat myöhään aamuun.
-LÄHTÖ,morik huusi
he ottivat tavaransa ja alkoivat juosta satamaa kohti he ehtivät juuri ajoissa.
-luulimme ettette tulisikaan,poikkeamme yöllä leirissä,toinen sotilaista huusi.
kumppanit kävivät viemässä tavaransa jaa kävivät lepäämään uudestaan.
kun he heräsivät he olivat jo melkein maissa,laiva oli yön aikana täyttynyt erilaisista sotilaista.
willie meni kannelle ja katseli maihin,tosiaan viidakko näkyi jo.he rantautuivat hiekkaisselle rannalle jossa oli palmuja.
-ihmeen rauhallinen paikka sotimiseen,minä luulin että täällä olisi ruumiita,verta ja kaikkiea sotaan liittyvää,Harry pohti vakavasti.
he rakensivat leirinsä rannalle kohtaan jossa oli jonkun verran puita,yöllä metsästä juoksi pieni ryhmä haltioita joilla oli jouset,
-liskomiehet ovat täällä huomenna,niitä on suunnilleen parikymmentä sotilasta.he sanoivat
ilta kului ja sotilaat kävivät lepäämään.aamu alkoi sarastaa,metsästä kuului eläimellistä karjuntaa ja sähisemistä.
sieltä alkoi rynnätä liskoihmisiä joilla oli kuolleiden liskojen panssarista tehdyt kilvet ja joillain oli luu nuijat.alkoi verenhimoinen taistelu josta vain toinen rotu voisi selviytyä hengissä,olisi selvää että vankeja ei otettaisi.willie oli tappavassa painissa yhden ison liskon kanssa,harry huomasi tilanteen ja juoksi apuun.Hän iski nuijallaan liskoa niskaan,mutta lisko oli kuin mitään ei olisi käynyt ja jatkoi willien kuristamista,Harry nappasi yhdeltä kaatuneelta sapelin ja huitasi sillä liskoa kylkeen,kohtaan jossa ei ollut synnynnäistä panssaria.lisko kääntyi kuolleena maahan ja willie päsi ansastaan,morik tuli verisenä heidän luokseen,ja kolmikko lähti juoksemaan päin taisteluja.
vähän ajan päästä taistelu loppui yhtä äkkiä kun se oli alkanutkin.maassa lojui kuolleita sotureita ja liskomiehiä,sodan koirien kenraali tuli heidän luokseen karhun turkki viitassaan
-taistelitte hyvin teidät palkitaan jotenkin tästä hyvästä,hän antoi kaikille toveruksille pienen pussin rahaa,ja sanoi
-tämän takia me sodimme.jonain päivänä me olemme todella rikkaita,silloin meidän ei tarvitse palvella muita.
kaikki soturit poistuivat telttoihinsa,
-ette te,kenraali sanoi osottaessaan kolmea toveria.
-taistelitte tänään hyvi,joten luotan teihin,menette aamulla tiedustelemaan,ihmettelette varmaan että sitä miksi lähetän teidät vain hyvän taistelu taitonne takia.
-jos joudutte väijytykseen tieän että pärjäätte,mutta jos tilanne näyttään liian pahalta niin paetkaa,mutta älkää jääkö vangeiksi jos jäätte älkää paljastako tovereidenne leiriä.kapteeni lopetti puheensa ja antoi ystävysten mennä lepäämään.
***tiedustelu***
aamulla morik heräsi ankein mielin,hän tiesivät että reissusta ei tulisi helppo,he joutuisivat mahdollisesti väijytykseen.ainoastaan Harry ja willie eivät pelänneet,koska he olivat liian tyhmiä tajutakseen tilanteen vakavuuden.Harry ja willie vitsailivat viina tynnyrien päällä.osa sotilaista korjasi edellisen taistelu kaatuneita pois rannalta ja metsästä.
harry.morik ja willie olivat saaneet kaatuneilta aseet,kaikilla oli sapelit,paitsi Harrylla oli myös nuija.Harry teroitti hiomakivella asettaan willien ryypätessä suoraan tynnyristä.kaksi ogrea riitelivät siitä kumpi on parempi kiven heitossa.sitä tapahtui kaiken aikaa aina joku oli riitaa haastamassa.kahden ryyppäävän kaveruksen luokse meni arpi naamainen kääpiö
-liikeneekö sitä viinaa minullekin,kääpiö sanoi ja hyppäsi istumaan tynnyrin päälle saamatta vastausta.kuin sattumalta kenraali oli myös määrännyt kolme kääpiötä heidän mukaansa tiedustelemaan,ja tämä tulivasaraksi itseään nimittävä lihaksikas kääpiö oli yksi niistä kolmesta.
-kaksi kaveriani jotka tulevat mukaan myös ovat nukkumassa tuolla teltassa pois krapulaansa.kääpiö sanoi
-me taidamme tehdä samoin,sanoi willie joka nousi tynnyriltä ja paineli telttaan päin lepäämään vähäksi aikaa ennen tiedustelu reissua
Harry otti otti vielä yhden kolpakollisen viinaa ja lähti willien perään
tunnin päästä kaikki olivat ylhäällä,kääpiöt pitelivät päätän ja mutisivat toisilleen,porukan ainoa selväpäinen oli morik.hän johti valittavat joukot metsään.Harry ja willie kulkivat kääpiön kanssa jonka nimeksi oli paljastunut baldur tulivasara.kun morik oli johtanut joukkoja suunnilleen puoli tuntia he tulivat aukiolle viidakon keskellä,
keskellä aukiota oli iso kivi jossa oli vähän verta sivuilla ja joitakin riimuja joita kukaan ei osannut lukea.
-pyhän sigmarin nimeen minne me olemme joutuneet,sanoi panikoiden nuori kalpea sotilas.
yksi nuorista sotilaista jotka oli otettu laivaan viime reissulla,lähti kävelemään aukiolle,sotilas katosi yhtäkkiä maan alle oli hetken hiljaista,sitten kuului korvia hivelevä rääkäisy.morik meni katsomaan varovasti mitä oli tapahtunut,sotilas oli pudonnut ansa kuoppaan,jonka pohjaan oli laitettu piikkejä.
morik jatkoi matkaansa isolle kivelle päin,heti kun hän oli kiven luona ja koski siihen,metsästä alkoi rynnätä liskomiehiä,joitakin liskoratsastajia ja yksi iso lisko jolla oli iso luu nuija jossa oli terävän näköisiä piikkejä.iso lisko karjui ja juoksi kiveä koskenutta morikia päin huitoen kaikki eteen tulevat sotilaat tieltään,baldur ryntäsi kirves ojossa liskoa päin.kääpiön suusta lensi kuolaa kun se taistelun kiihkossa iski kirveensä ison liskon selkään,isku ei tuottanut vahinkoa siitä turhaantunut kääpiö hyppäsi liskon eteen uhmaamaan sitä isolla kirveellään.sillä välin morik oli joutunut taisteluun liskoratsastajan kanssa.morik kierähti ratsastajan alitse lyöden sitä sapelillaan mahaan,lisko hämääntyi siitä hetkeksi,mutta se hetki oli tarpeeksi morikille joka huitaisi sapelillaan ratsastajan pään irti hartioista.tulivasara oli oli häviöllä liskolle,lisko oli jatkamassa matkaansa morikin luokse,kun kääpiö kokosi kaiken voimansa ja iski kirveensä syvälle ison liskon mahaan joka karjaisi koko keuhkoistaan ilmat ulos.kaksi muuta kääpiötä olivat kiven päällä morikin vieressä torjumassa hyökkääviä liskoja.iso kokoinen päänsä kaljuksi ajellut kokenut sotilas hyökkäsi täysillä juosten isoa liskoratsastajaa vastaan,kun hän oli ratsun lähellä,hän hyppäsi ratsastajan selkään huitoen pelkillä nyrkeillään.iso liskoratsastaja puri huitovaa sotilasta käsivarteen.kalju mies nappasi liskon aseen ja iski sillä ratsua niskaan,ratsu kaatui ratsastajan ja sotilaan päälle.taistelu loppui siihen kun liskot pakenivat nähtyään että jäivät häviölle,sodan koirat tutkivat taistelun loputtua ruumiit,willie katsoi sotilasta joka oli jäänyt liskoratsun alle,sotilas oli taittanut niskansa.lisko eli vielä tuskissaan,willie kohotti sapelinsa ja iski otuksen kallon halki,loukkaantuneet liskot sotilaat tappoivat säälimättä.morikin johdolla kaikki lähtivät apeina eteenpäin.vähän matkan päästä kuului huutoja.aseilla ammuntaa ja kuolon huutoja.kaikki lähtivät kuin yhteisestä päätöksestä juoksemaan ääniä kohti,he juoksivat ylös korkeaa mäkeä,mäen päältä he näkivät suojassa olevan laakson jossa oli taistelu meneillään,kaikki lähtivät juoksemaan laaksoa päin.Harry ja willie pääsivät paikalle ensimmäisten joukossa,willie otti maassa makaavan kuolleen kädestä vanhan näköisen verisen pistoolin,hän ampui sillä pientä liskoa päähän,lisko kaatui maahan pidellen päätään.Harry juoksi baldurin ja yhden nuoren sotilaan kanssa,ison kroxigorin kimppuun.nuoren varomattoman sotilaan kroxigor löi yhdellä ison kirveensä iskulla kahtia.tulivasara kiersi liskon taakse harryn hämätessä edestä päin.sotilaat joita tiedustelu ryhmä oli tullut auttamaan oli kivääri joukkue,joka oli eksynyt tieheään viidakkoon.pieni joukko sotilaita oli saarrettu ison kiven viereen,morik ja pieni lihaksikas kääpiö menivät auttamaan minkä voivat,kääpiö hyppäsi pienen skinkin niskaan joka musertui kääpiön massan alle.morik käytti kääpiön hyppyä hämäyksenä ja hyökkäsi toisen skinkin kimppuun,skinkki oli pienempi mutta pärjäsi vähän aikaa kunnes morik löysi aukon puolustuksesta ja iski pienen liskon kuoliaaksi sapelillaan.skinkit kävivät joukolla kääpiön kimppuun,mutta kääpiö ei välittänyt liskoista vaan nousi pystyyn ja tappoi skinnkejä paljailla nyrkeillään.yhtäkkiä kääpiön pää hajosi kun kroxigor löi sitö kirveellään,se oli sama lisko jonka harry ja tulivasara yrittivät pysäyttää mutta se oli päässyt karkuun,baldur pystyi vain kaukaa katsella kun iso lisko tappoi hänen läheisen ystävänsä,kääpiö joutui sellaiseen vihan kiihkoon että hänen suustaan lensi kuolaa matkalla kroxigorin kimppuun,tulivasara loikkasi ison liskon selkään ja hakkasi sitä kirveellään,lisko yritti käsillään kouria balduria pois selästään,mutta turhaan.kääpiö sai kirveensä läpi kroxigorin synnynnäisestä panssarista ja halkaisi liskon selkärangan,lisko kaatui karjuen maahan.taistelu oli ohi pian sen jälkeen kun olivat huomanneet johtajansa kuolevan,kivääri miehet ampuilivat pakenevien liskojen perään ja saivatkin tapettua joitakin.
-MIEHET,meidän on aivan turha lähteä enään takaisin kenraalin luokse,me menemme kivääri joukkueen mukana heidän leiriinsä.he lupasivat että siitä hyvästä kun pelastimme heidät saamme liittyä heihin.sanoi morik josta oli tehty oman joukkueen johtaja.
-ihan vain uteliaisuudesta mutta eikös nämä ole eksyksissä,tai ainakin he sanoivat niin,kysyi willie
-heillä on käsitys,morik piti tauon,että heidän leirinsä on pohjoisessa,hän jatkoi
harry ja willie keräilivät huomaamattomasti itselleen kuolleiden aseita,kivääri miehien johtajan,Khelbenin johtamana he etenivät läpi tiheän viidakon,kolmen päivän taivalluksen jälkeen he pääsivät leiriin,Khelben antoi miehille luvan mennä lepäämään pitkän matkan päätteeksi,
illalla johtaja kutsui morikin luokseen,
-liskomiehiä on nähty leirin lähellä eilen,Khelben piti tauon ja huokaisi,
-lähetin pienen joukkueen tiedustelemaan asiaa,mutta he eivät ole palanneet,hän jatkoi.
morik ja Khelben keskustelivat koko yön,ja sen jälkeen kumpikin menivät omiin telttoihinsa kartat mukanaan.
niinkuin aina willie ja Harry olivat viini tynnyreiden luona juomassa varastoa tyhjäksi,heidän luokseen tuli palkkasoturi örkkejä.
-voidaaks me niinku istahtaa tähä vähäks ajaks,kysyi isokokoinen örkki
-no siitä vain ei minulla ainakaan ole mitään sitä vastaan,sanoi willie,
oli vielä yö kun örkit ja kaverukset lopettivat juomisen,he olisivat varmasti jatkaneet koko yön ellei khelben olisi tullut rauhottelemaan.
-nyt taitaisi olla aika lopettaa,huomenna on tärkeä päivä,oli Khelben sanonut.
aamulla harry ja willie toivat mukanaan uuden kaverinsa,ruman ison örkin, jonka nimi oli pook, sillä oli iso pelottavan näköinen miekka.
-me joudumme lähtemään olemme häviöllä täällä,vaikka ei siltä vaikutakkaan häviämme tämän sodan.tänään lähdemme matkaamaan rannikolle päin,siellä meitö odottaa laiva.en tiedä minne sieltä menemme.mutta sen aika näyttää.
no jotain kommenttia,mutta muistakaa tämä on ensimmäinen tarinani

Viimeksi muokannut Duergar, La 18.10.2003 20:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
edes pientä kommenttia
no kertokaa kaikki(eli yli sata)huonoa puolta
mutta toivottavasti löytyy edes yksi hyvä puoli

Ei nyt sentään maailman ympäri. Siinähän vain seilattiin toiselle mantereelle sotimaan. Mielenkiintoista. Dogs of War oli hyvä valinta. Virheitä löysin aika paljon esim. pilkun ja pisteen jälkeen on hyvä jättää väli. On helpompi lukea. Muistahan aloittaa aina isolla ja nimet isolla... No mutta enhän mä tullu tänne kirjoittamisen tuntia pitämään. Tarina oli vauhdikas ja aika hyvä. Tapahtumat vilisivät silmissä. Välissä hieman sekavaa, mutta idea oli selvä. Jatka vaan kirjoittamista. Ai niin, yksi juttu vielä: Vähennä pessimistisyyttä. Tarinan nimi on huono. Eihän tätä kukaan tule lukemaan, kun nimi on surkea tarinani. Ole optimistisempi. Kyllä sä osaat kirjoittaa.
Back in da biz and so deep in da bashin' game.
Ei mun mielestä se nimien isolla kirjottaminen oo iso kirjotus virhe....Snogo kirjoitti:jos sais nimet aina ISOLLA nii ois kiva
Sellaset ku esim. minsta (minusta) täm (tämä) jne.
sellaset kirjainten puuttumiset on paljon pahempia....
ainaki vaikeissa sanoissa jota ei ymmärrä jos kirjain puuttuu
Ja kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun...