). Ennemmin esiintyneet osat ovat fb:n historia palstalla ihan nimillä Empire vs Epäkuolleet 1 ja 2.Averheimin taistelu
Samalla kun Gorman "seikkailee" erämaassa, Aldorfissa pidetään velhojen kokeet jossa karsitaan velhot jotka sittemmin omistavat elämänsä taikuudelleen
"No miltä tuntuu olla päässyt kokeesta läpi"?,kysyi valon taian mestari Gerdhorn Valontuoja oppilaaltaan Wilhelm Holzerilta. "Huojentuneelta mestari", Wilhelm vastasi. "No se on hyvä", Gerdhorn sanoi,"Taikuuden loppu koe ei nimittäin ole helppo ja pääsit siitä läpi melkein täysin pistein", Gerdhorn sanoi ylpeästi. "Mestari....ovatko kuulemani huhut totta"? Onko erittäin vahva vampyyri lordi keräämässä armeijaa Imperiumia vastaan ja joukkoihin etsittäisiin velhoja"?,Wilhelm kysyi. Gerdhorn synkistyi ja alkoi kiertää pitkiä vaaleita hiuksiaan sormensa ympärille. Gerdhorn oli noin kolmenkymmenen ikäinen ja vahva rakenteinen velhoksi. Hänen vaaleat hiuksensa ulottuivat hänen vyötärölleen asti ja hänen kirkkaan siniset silmänsä olivat syvällä kuopissaan.Hänen kaapunsa oli valkoinen niin kuin valon velhoilla kuulu ollakin. "Kyllä oppilaani, Gerdhorn vastasi,"on totta, että vampyyri on keräämässä armeijaa Imperiumia vastaan, mutta sen suuruudesta en tiedä mitään ja älä sinä huoli siitä, että kuka velhoista lähtee rintamalle". "Sen päättää velhojen neuvosto". "Tule mennään juhlimaan valmistumistasi ja unohdetaan sota hetkeksi.
Samaan aikaan, kun Wilhelm ja Gerdhor olivat menossa juhlimaan Wilhelmin läpi pääsyä, nuori kislevissä taistellut kapteeni Dieter von Desolar vietti veljensä kanssa aikaa majatalossa.
“No millaista oli olla taistelun keskellä”?, kysyi Wilhelmin paras ystävä ja veli Geres. Geres oli viisi vuotta vanhempi kuin Wilhelm ja oli tätä hivenen vahvarakenteisempi. Geresillä oli tumma tukka ja vihreät silmät ja hänellä oli pieni parta ja viikset. Wilhelmillä ei taas ollut partaa eikä viiksiä ja hänellä oli koko musta tukka. Muuten hän näytti melkein samalta kuin veljensä. Molemmat olivat juuri palanneet Kislevin taistelusta. “Aluksi olin melko peloissani, mutta kyllä se siinä hellitti taistelun myötä“, Wilhelm vastasi. Wilhelm otti pitkän siemauksen tuopistaan ja katsoi muualle majataloon. Majatalo oli melko tyhjä tänä iltana. Eräässä varjoisessa nurkka pöydässä istui kaksi mustiin kaapuihin pukeutunutta miestä ja salin keskellä istui neljän henkilön joukko, joista kolme olivat miehiä ja neljäs nainen. Wilhelm tyhjensi tuoppinsa heitti majatalon isännälle pari kolikkoa ja lähti Geresin kanssa ulos. “Katso Wilhelm”. “Portin luona näyttää tapahtuvan jotain”, Geres huomautti, “kukahan sieltä on tulossa”?. “Mennään katsomaan” ,Wilhelm ehdotti.
"Viimeinkin.....Aldorf",mumisi Gorman joka oli juuri päässyt näkö yhteidelle Aldorffin kanssa. Gorman oli matkannut monta päivää Nefachebista länteen ja päässyt Bechafenin kaupunkiin. Siellä hän oli antanut raportin tapahtuneista. Pari päivää levättyään hän lähti Aldorffia kohti ratsulla jonka hän oli lainannut Bechafenista. Gorman lähti laukkaamaan kohti Aldorfin porttia. Kun hän oli päässyt portille häntä vastassa oli portin vartijan lisäksi muutama hilpparin kantaja. "Seis", kajahti portin vartijan ääni kylmässä aamu ilmassa, "kuka pyrkii Aldorffiin"?. "Thyrys Gorman yksi velhojen korkeimman neuvoston jäsenistä", Gorman vastasi. "Ah herra Gorman olisihan minun pitänyt tuntea teidät". Miten matkanne sujui"?. "Kohtalaisesti". "Miten te tiedätte siitä"?,Gorman kysyi. "Keisari "Frantz odottaa teitä", portin vartija sanoi, "hän sanoi, että saatatte saapua lähiaikoina". "Eli Bechafenista lähettämäni viesti saapui perille", Gorman mutisi itsekseen. "Onko kaikki hyvin korkea herra"?, portinvartija kysyi. "Kaikki on hyvin kunhan pääsen vain keisarin puheille", Gorman vastasi. "Avatkaa portit, portinvartija huusi ja Aldorfin suuret portit aukenivat. Gorman suuntasi kulkunsa heti keisarin palatsia kohti.
"Ah, Gorman sanoi keisari Karl Franz kun Gorman astui hänen valtaistuinsaliinsa. Valtaistuinsali oli suuri huone jonka seinillä oli kaikkien Imperiumin läänien viirit ja vaakunat ja lattialla kulki suuri punainen matto valtaistuimelle, joka oli taitavasti kivestä tehty ja joka oli koristeltu kaiverruksin ja jalokivin. Seinä valtaistuimen takana oli täynnä veistoksia, jotka esittivät Imperiumissa hallinneita keisareita "Oletan, että voit vastata muutamaan kysymykseen joita et viestissäsi kertonut"?, Franz jatkoi. "Tietenkin keisari", Gorman sanoi.
Kun Gorman oli kertonut täydellisen raporttinsa Franzille hän lähti palatsista ja suuntasi kulkunsa kohti velhojen taikuuden tornia. Velhojen taikuuden torni oli noin 500:m korkea ja siinä oli kahdeksan pienempää tornia, jotka irtosivat pää tornista. Nämä kahdeksan tornia oli omistettu taian jokaiselle tiedolle mitä Imperiumissa käytettiin. Taian tiedot olivat kuolema, varjo, peto, elämä, valo, tuli, metalli ja taivas. Jokainen torni oli myös oman tietonsa värinen. Tässä tornissa velhot asuivat, opiskelivat ja pitivät neuvonpitojaan joihin pääsivät vain jokaisen tiedon päävelhot ja hänen läheisin oppilaansa. Kun Gorman oli päässyt tuon mahtavan tornin juurelle hän huomasi puna, oranssi kaapuisen velhon lähestyvän häntä. Velho näytti ruumiillisesti olevan kunnossa, mutta hänen kätensä oli kantositeessä ja hänellä oli ollut joskus parta jota ei enään ollut. Mies oli noin kaksikymmentä kesää nähnyt, mutta käveli kuin viisikymmentä kesää nähnyt. Hän nojasi raskaasti sauvaansa joka oli sileää puuta ja jonka päätä komisti punainen kritalli joka oli muotoiltu sileäksi palloksi. Sauvan varsi oli taidokkaasti koristeltu tulen mahdin symboleilla. Mies hymyili hänelle tietävästi ja Gorman ei aluksi ollut tuntea tätä miestä, mutta hetken mietittyään hän tunsi miehen. "Pyrodeus",Gorman
huudahti.
"Miten olet jaksellut oppilaani", Gorman kysyi,"kädestäsi päätellen et kovin hyvin". "Ääh tämä on pientä verrattuna siihen missä kunnossa olin Aldorffiin saavuttuani", Pyrdeus vastasi,"onnistuiko tehtäväsi"?. "En saanut hengiltä sitä vampyyriä joka saattoi sinut tuohon kuntoon, mutta eräs toinen vampyyri on kuollut vaikkei minun käteni kautta", Gorman sanoi", Eli tehtäväni onnistui osittain". Gorman ja Pyrodeus jatkoivat kävelyään taikuuden tornin sisälle ja suuntasivat kulkunsa alueelle joka oli Pyrodeukselle tuntematon. "Mihin olemme menossa mestarini"?, Pyrodeus kysyi. "Eikö sinulle kerrottu"?. "No minä valitsin sinut tulemaan kanssani velhojen neuvonpitoon", Gorman sani ällistyneenä. "Ei minulle ole kerrottu mitään", Pyrodeus vastasi. Gorman huomasi kuitenkin Pyrodeuksen kävelevän arvokkaamman näköisenä kun hän oli kertonut asiansa. Gorman ja Pyrodeus lähtivät kohti velhojen neuvonpitoa joka pidettäisiin suuressa huoneessa joka oli sijoitettu tornin kahdeksan pienemmän tornin väliin ja johon johti omat kulkutiet eri tiedon torneista.
Kun Gorman ja Pyrodeus kiiruhtivat velhojen neuvonpitoon vampyyri lordi Nicodemus istui tornissaan joka sijaitsi lähellä Mootin kaupunkia. Nicodemus selaili rappeutunutta ja yön mustaa kirjaansa yrittäen pistää muistiinsa loitsun sanat joka siirtäisi hänet ja hänen oppilaansa Hekrathin maan alle Skavenien "valtakuntaan". Kun Nicodemus oli varma, että hän muistaisi loitsunsa sanat hän asteli huoneensa keskelle ja otti mustan
pullon yhdestä salaisesta kaavun taskustaan ja alkoi piirtämään harmaalla aineella tornin mustaan kiveen suurta ympyrää johon hän lisäili piikkejä ja ympyröitä. Kun symboli oli valmis hän lausui käskysanan ja kuvio alkoi hohtaa syvän purppuraa värisenä. "Hekrath aika on käsillä", Nicodemus lähetti telepaattisen viestin oppilaalleen joka ilmestyi melkein samalla hetkellä huoneeseen. "Tarvitsettoko vielä muuta", Hekrath kysyi mestariltaan ojentaen tälle hänen sauvansa jonka päähän oli asetettu pääkallo jonka silmiin oli asetettu suuret punaiset rubiinit. Sauvaan oli myös kaiverrettu mahtavia riimu kuvioita. Hekrath oli kauan unelmoinut tuosta sauvasta ja oli ajatelut mestarinsa pettämistäkin, mutta hän ei ollut uskaltanut nousta mestariaan vastaan.......vielä. "En tarvitse muuta Hekrath", Nicodemus vastasi," seuraa minua oppilaani". Nicodemus alkoi kävellä ympyrän keskustaa kohti Hekrath kannoillaan. Kun he olivat päässeet tarkalleen ympyrän keskustaan, Nicodemus alkoi lausua voimakkaita ja mystisiä sanoja. Kun hän oli lausunut loitsunsa kehän ohuista viivoista tulvi säteitä jotka muodostivat suuren kuplan Nicodemuksen ja Herathin ympärile. Kun kupla oli virheetön ja tarpeeksi suuri peittämään molemmat velhot syntyi suuri räjähdys joka peitti koko tornia ympäröivän alueen pimeyteen, mutte pimeys palasi nopeasti torniin jättäen jälkeensä vain pelkoa (siis niihin jotka sitä tuntevat). Tornin sisällä ympyrän keskustassa olleet Nicodemus ja Hekrath olivat kadonneet.
Velhojen neuvonpidon huone oli suuri neliömäinen huone jonka keskellä oli suuri pöytä ja pöydän ympärille oli aseteltu kahdeksan ylellistä kivi tuolia tasavälein. Jokainen tuoli oli omistettu jokaiselle taian tiedolle ja jokaisen pöydän kohdasta missä tuoli oli, oli pöytään kaiverrettu suuri tiedon värinen tulilieska joka jatkui pöydän keskiosaan. Kun kaikki kahdeksan lieskaa kohtasivat oli puuhun kaiverrettu suuri monivärinen pallo. Jokaisen tuolin päällä ja tuolin edessä pöydällä oli pyöreät kristallit jotka hohtivat oman tietonsa väriä. Jokaisen tuolin takana oli myös käytävä joka johti tiedon omaan torniin. Huoneen katossa säteili myös suuri mahdinpallo joka loi valoa huoneeseen.
"Mitä meidän pitäisi mielestäsi tehdä Gorman"?, kysyi elämän tiedon ylivelho Howard de Brouchee". "En todellakaan tiedä", Gorman vastasi". "Minä jos kukaan tiedän Epäkuolleista enemmän kuin te muut", sanoi kuoleman tiedon ylivelho Grothos Helmonger hiljaisella äänellään,"sanoisin, että nyt ei olisi hyvä aika hyökätä maamme kimppuun, mutta näillä Epäkuolleilla on luultavasti jokin tavoiteltavana". "Mikä luulet sen olevan Grothos"?, kysyi taivaan tiedon ylivelho Valarad Astropy. "En tiedä",Grothos vastasi. "Miksi emme anna Keisarin ja muiden kenraalien ratkaista tätä asiaa?", kysyi varjon tiedon ylivelho Gadderley Hooker. Pyrodeus seisoi Gormanin tuolin vieressä ja kuunteli velhojen (hänen mielestään pitkäveteistä) keskustelua. Neuvonpitoa kesti myöhään yöhön ja Pyrodeus alkoi pitkästyä. Juuri kun Pyrodeuksen kestämis kyky oli pettämässä valon tiedon ylivelho Gerdhorn Valontuoja päätti, että he jättäisivät asian Keisarin ja tämän kenraalien käsiin. Gorman ja muut ylivelhot nousivat ja lähtivät omiin torneihinsa. Pyrodeus lähti Gormanin perässä tulen tiedon torniin. "Seuraavana aamuna aion nukkua myöhään ja kirottuja olkoon kaikki jotka minua tulevat häiritsemään", mietti Pyrodeus väsyneesti.
Samalla kun Gorman ja Pyrodeus menivät tulentiedon torniin Nicodemus ja Hekrath olivat hylätyn kääpiökaivoksen kellareissa joka sijaitsi Imperiumin eteläpuolella mustilla vuorilla. Täällä oli kauan sitten ollut kääpiöiden menestyvä kaivos, mutta se oli ehtynyt nopeasti ja kun uusia malmisuonia yritettiin löytää Skavenien hyökkäykset alkoivat kyrsiä kääpiöitä sen verran, että he hylkäsivät kaivoksensa. Skavenien harmaanäkijä Ra'haze joka oli sarvirotan suosiossa tuli kaivoksiin ja huomasi, että tämä kaivos sopisi mainiosti hänen kokeiluilleen. Ra'hazelle valitettavaa oli, että kaivokseen oli jäänyt noin viisikymmentä kääpiötä erään sortuneen tunnelin taakse jotka pääsivät vapaiksi. He löisivät Ra'hazen samalla kun yrittivät ulos ja ahdistivat hänet huoneeseen joka oli kuulunut kaivoksen johtajalle. Kääpiöt kuitenkin huomasivat, että he eivät pystyisi tappamaan tätä Skavenia joten he romahduttivat käytävän huoneeseen jossa Ra'haze oli. Ra'haze jäi näin ollen huoneeseen joka oli tehty mithrillistä. Ennen kuin kääpiöt luhistivat tunnelin, kääpiö thane joka oli romahduttanut tunnelin näki Ra'hazen kohottavan karvaisen kätensä ja piteli siinä saastakivi riipusta joka hohti tumman vihreää valoa. Thane huomasi, että riipus suojasi Skavenia kiviltä jotka putoilivat tämän päälle. Thanella ei kuitenkaan ollut aikaa tarkastella tätä riipusta kauemmin jos tämä halusi välttyä murkaantumiselta. Kääpiö retkikunta joka sieltä oli päässyt ulos kertoi tapahtumaa niin kauan, että se levisi ja levisi jolloin siitä tuli myytti.
"Ja nyt me avaamme Ra'hazen haudan",Nicodemus sanoi,kauan olen tätä varronnut, että saisin itselleni Ra'hazen saastakivi riipuksen. Nicodemus alkoi lausua voimallisia sanoja osoittaen samalla sormellaan sortunutta tunnelia edessään. kun hän oli lausunut loitsunsa hänen sormestaan sinkoutui musta säde joka avasi pienen kulku tien kivien keskelle. Nicodemus kyyristyi hieman jotta pääsisi aukosta ja alkoi kävellä tunnelin toista päätä kohti. Hekrath seurasi häntä hiljaisena. "Mestari", Hekrath kuiskasi,"tunnen suuren magian olemuksen tuolla edessäpäin olevassa salissa". "Ra'haze on ollut tuolla todella kauan ja hänen taikuutensa olisi vetänyt vertoja jopa minule". "Hänen voimansa on jättänyt tuonne vahvan jäljen", Nicodemus vastasi. Nicodemus ja Hekrath astuivat matalasta aukosta suureen huoneeseen joka oli pilkkopimeä, mutta Hekrath taikoi esille sinistä tulta hohtavan pallon joka valaisi huoneen melkein kokonaan himmeällä valollaan. Nicodemus pysähtyi äkisti ja nosti kätensä pysäyttääkseen Hekrathin. Hekrath katsoi aluksi kysyvästi mestariaan, mutta hän seurasi mestarinsa outoa katsetta huoneen takaseinään joka oli kokonaan varjojen peitossa. Sieltä heitä tuijotti kaksi punaista silmää. Varjoista astui esiin massiivinen olento jonka keho oli todella lihaksikas ja sen vartalosta kasvoi ylimääräisiä raajoja ja ulokkeita. "Skavenien Vermin demoni", henkäisi Hekrath kauhistuneena. Nicodemuksen kasvoille oli noussut hyvin tyyni ilme.
Demoni alkoi kävellä kaksikkoa kohti pelottavan itsevarmasti. Toinen velhoista astui askeleen taaksepäin yrittäen luultavasti pakoon, mutta toinen velhoista kuitenkin pysäytti tämän. Demoni halusi kuitenkin estää kaksikon paon ja näin ollen se laukaisi silmistään kaksi loimuavaa vihreää tulipalloa käytävän suu aukkoon. Pallojen osuessa maaliinsa koko tunneli jonka Nicodemus oli tehnyt sortui räjähdyksen voimasta. Demoni käänsi kuolaavan kitansa kaksikkoa kohti, mutta huomasi heidän kadonneen. Outoa oli kuitenkin, että Demoni pystyi yhä haistamaan heidät. Se alkoi kävellä hajun suuntaan ja kun se oli päässyt huoneen oikean puolimmaisen seinän luo se näki kahdet ihmisen muotoisen varjon siluetit. Se rynnisti varjoja kohti, mutta samalla se alkoi kuulla hiljaista mumina molemmista varjoista.
Nicodemus ja Hekrath alkoivat kumpikin lukemaan loitsujaan samaan aikaan. Kun Nicodemus oli valmis hänen kädestään lensi vihreä säde demoniin. Kun Hekrath oli saanut loitsunsa luettua demonin päälle tuli musta pilvi josta näytti tippuvan mustaa vettä demonin päälle. Säde ja outo sade eivät tehneet paljon vauriota mahtavaan demoniin. Ainoa asia mikä demonilta meni oli pinna, aivan kuten Nicodemus oli arvellutkin. Demoni hyökkäsi alkukantaisella raivolla kohti kahta velhoa, mutta hän huomasi, että varjot olivat olleet vain hämäystä. Nicodemus ja Hekrath olivat toisella puolella huonetta. Samalla kun demoni kääntyi Nicodemus
pisti sauvansa pääkallolla varustetun pään osoittamaan demonia kohti.
Nicodemus sanoi yhden salatun sanan ja pääkallon silmät alkoivat hohtaa purppuraa valoa. Koko ajan kun Demoni lähestyi Hekrath manasi niin paljon kuin ehti, tosin vain hämätäkseen ja Nicodemus valmisteli sauvaansa. Kun demoni oli päässyt melkein Hekrathin luo Nicodemuksen sauva oli kerännyt tarpeeksi energiaa ja näin ollen se ampui mahtavan impulsinsa demonia kohti. Impulsi osui demonia rintakehään ja se poltti siihen suuren reiän. Demoni nosti suuren rotan päänsä ja ulvoi tuskissaan. Tälläistä tuskaa se ei ollut tuntenut koskaan ennen. Demoni yritti turhaan pysyä hengissä sillä sen sydän oli sulanut muun sen keski ruumiin mukana. "Menemmekö?, Nicodemus kysyi tyynenä Hekrathilta. Hekrath ei vastannut mitään. Hän vain nyökkäsi myöntävästi. He kääntyivät valtaistuinta kohti joka hohti tumman vihreää valoa ja jossa istui kuihtunut skavenin luuranko.
"Miten tuo Vermin demoni tänne oli päässyt"?,Hekrath kysyi. "Ra'haze teki kuulemma sopimuksen sarvirotan kanssa joka koski hänen jäännöksiään",Nicodemus vastasi,"ilmeisesti sarvirotta vastasi". "Niinpä tietenkin",Hekrath sanoi,"miksi......"?,hekrath aloitti."Hiljaa Hekrath",Nicodemus sihahti kylmästi,"olen odottanut tätä hetkeä niin kauan",Nicodemus sanoi samalla kun kurotti tärisevää kättään kohti Ra'hazen kaulalla kiiltelevää riipusta. Nicodemus otti riipuksen ja alkoi viedä sitä hitaasti kaulalleen. Kun Nicodemus kohotti riipuksen päänsä päälle jostain nousi huoneeseen maaginen tuuli joka hulmutti Nicodemuksen ja Hekrathin hiuksia. Kun Nicodemus laittoi riipuksen kaulalleen tuuli loppui yllättäen. Kesti jonkin aikaa kun Nicodemus odotti riipuksen ottavan häneen yhteyden, mutta sitä ei tullutkaan. Nicodemus kääntyi Hekrathia kohti pieni pettymyksen ilme kasvoillaan. Kun Nicodemus kääntyi tuuli tuli takaisin todella kovana. Itse asiassa oli ihme, etteivät Hekrath ja Nicodemus tempaantuneet ilmaan. Nicodemuksen ruumis taittui tuskasta taaksepäin ja hänen ruumiinsa silmien, suusta, nenästä, korvista ja sormien päistä alkoi tulvia vihreää valoa ja hän kohosi ilmaan kasvot kattoon suunnattuna. Hekrath yritti kaikin tavoin pysyä maan pinnalla ja katsella samalla miten hänen mestarinsa ruumis alkoi muuttua.
"Olemme kokoontuneet tänne tänään päättämään mitä teemme Averheimin kanssa",keisari Karl Franzil ääni kaikui suuressa kokous salissa johon oli kokoontunut suuri joukko Imperiumin ylimyksiä, kenraaleja ja velhoja. Paikalla oli myös Sigmarin kirkon ylipappi. "Viime päivinä olemme ehdotelleet eri vaihtoehtoja ja olemme päättäneet lähettää lisäjoukkoja Averheimin kaupunkiin". "Kuten te melkein kaikki tiedätte tuo nimenomainen kaupunki on ollut jo kauan Epäkuolleiden hyökkäyksen kohteena ja sen voimavarat on kulutettu melkein loppuun"."Olemme päättäneet lähettää tuhat miestä ja heitä johtamaan kolme ylimystä". "Joten olemme päättämässä täällä tänään, että ketkä lähtevät tuolle polulle". Jokainen ihminen salissa vaikeni. Jokainen niin ylimys kuin velhokin tiesi tehtävän toivottomuuden sillä kaupunki oli todella huonossa kunnossa ja sen puolustukset oli lähellä luhistumis pistettä. Aika kului, mutta kukaan ei noussut. Lopulta Franz vetäytyi neuvottelemaan takahuoneeseen lähtijöistä jokaisen paikalla oli joiden ylimpien henkilöiden kanssa. Franz ja pää miehet keskustelivat pitkään yöhön kunnes he tulivat ulos. Ensin tuli Franz, sitten hänen kenraalinsa, sitten velhojen edustajat ja viimeisenä Sigmarin ylipappi laulaen ylistys hymniä jumalalleen. Koko sali hiljeni kun tulijat olivat istuneet "Olemme päättäneet ketkä lähtevät johtamaan Averheimiin lähtevää armeijaa". Lähetämme Averheimiin kapteeni Dieter von Desolarin, velhoilta valon tiedon velho Wilhelm Holzer ja sotapappi Delorn",Franz kuulutti. Koko sali kohahti kuullessaan nimet. Outoa oli, että jokainen heistä oli melko nuori, mutta myös vain yksi heistä oli ollut oikeassa taistelussa. Keisaria kohti alettiin heittää outoja katseita, mutta Franz alkoi selittää näille tilannetta. "Syyt ovat seuraavat",Franz sanoi,"Dieter von Desolar on kuulemani mukaan kyvykäs kapteeni joka ei jähmety taistelun keskellä". Sotapappi Delorn on taas kuulemani mukaan uskossaan vahvempi kuin monet muut papit ja hän osaa käyttää myös moukaria tarpeen tullen. Wilhelm Holzer taas on yksi mahtavin velhojen kokeesta läpipäässeistä. Heillä ei ole kokemusta sotatilanteesta, mutta mielestäni he täydentävät toisiaan melko hyvin. Salista kuului hyväksyvää muminaa ja kokous päättyi.
Oli kylmä aamu kun apujoukot lähtivät liikkeelle Aldorffista Averheimiin. Wilhelm, Dieter ja Delorn olivat kahta tuntia aikaisemmin kokoontuneet keskustelemaan matka reitistään ja huomanneet, että heille jäisi vain yksi "turvallinen" reitti. Reitti kulkisi Wissenburgin ja Nulnin kaupunkien välistä ja jatkaisi siitä suaraa kohti Averheimiä. Alue Nulnin itä-puolella oli nimittäin hiukan epävarmaa seutua, mutta Averheimista etelään oli metsä jossa sanottiin elävän petomiehiä. Joten Dieter,Wilhelm ja Delorn valitsivat turvallisimman reitin. Dieter ja Wilhelm olivat ystävystyneet melkein heti tavattuaan, mutta Delorn oli etääntynyt heistä heti.
Wilhelm katsoi miten Delorn punnitsi kahta sotavasaraa kädessään ja lausui mumisten rukousta Sigmarille samalla kun ratsasti. Wilhelm siirsi katsettaan ja katsoi perässään marssivaa armeijaa surullisin silmin sillä hän tiesi miten suurimman osan näistä miehistä oli käyvän. He olivat marssineet jo noin kaksi viikkoa ja Nulnin kaupunki alkoi jo siintää taivaan rannassa. Dieter ratsasti joukon jäljessä pitämässä rettelöijät kurissa ja rivin järjestyksessä. Hän käänsi katseensa takaisin Delorniin ja mietti yhtä lausetta minkä Sigmarin yli-pappi oli sanonut Delornille Aldorffin portilla. "Muista Delorn, että jokaisella sota-papilla on tärkeä tehtävä suoritettavanaan"."Tämä saattaa olla se missä sinä nouset kunniaan". Kun Wilhelm katsoi Delornia hän mietti mikä tämän nuoren sota-papin tehtävä olisi.
Armeija lepäsi Nulnin kaupungissa ja täydensi varastonsa ja lähti taas liikkeelle kahden päivän sisällä. He ohittivat Wissenburgin ja jatkoivat Averheimiä kohti. Dieteriä ja Wilhelmiä huolestutti suuresti eräs asia. Koko matkan aikana he eivät olleet kuulleet tiedustelijoiltaan mitään raportteja vihollisista. Mikään ei ollut käynyt armeijan kimppuun koko marssin aikana, mutta miehet luulivat pelottavan kaikki uhkaajat pois lukumääränsä ansiosta. Kun armeijan kahdeskymmenesyhdes marssi päivä he leiriytyivät erään metsän lähelle joka oli sen verran lähellä Averheimiä, että tuo kaupunki näkyi horisontissa. Dieter, Wilhelm ja Delorn päättivät, että puolet joukoista lähtisivät Averheimiin ja toiset puolet jäivät metsän reunaan lepäämään. Wilhelm lähti johtamaan tuota joukkoa joka lähti Avverheimiin ja Delorn ja Dieter jäivät metsän luokse jääneiden joukkojen kanssa. Yötä oli kulunut noi kaksi tuntia kun Dieter lähti tarkastamaan olisiko vartiomiehillä mitään raportoitavaa. Ensimmäisten neljän osalta yö oli kulunut rauhallisesti ja mitään ei ollut tapahtunut. Kun hän meni viidennen luo hän ei ollut paikalla. Dieter tutki maaston mahdollisten kamppailun merrkien jäljiltä, muttei löytänyt mitään. Hän huomasi kuitenkin metsän reunalla olevan kaatuneen lahon puun joka oli Dieteriä noin vatsaan asti korkea sivuttain, mutta Dieterin huomion kiinnitti punainen jälki puun rungosa. Dieter käveli nopeasti tuon puun luokse ja tutkiessaan tarkemmin hän huomasi, että punainen aine oli verta. Hän alkoi kävelemään taaksepäin, mutta pysähtyi kun hän huomasi puun yhden suurista oksista joka oli maassa niin ettei Dieter voinut nähdä sen taakse ja puun oksan takaa näkyi saapas. Dieter käveli oksan luo ja kurkisti oksan taakse. Siellä makasi vartio mies kaula auki viillettynä. Dieter kavahti taaksepäin, mutta pysähtyi samalla kun hän huomasi, että häntä tuijotti pukin päinen lihaksikas olento jonka silmät paloivat punaisina. "Petomiehiä",Dieter tajusi samalla kun veti miekkaansa esiin. Dieter aavisti olevansa pulassa sillä nämä villit Kaaoksen palvelijat liikkuivat yleinsä parinsadan pedon joukkona.
Delorn oli juuri menossa telttaansa rukoiltuaan kunnes hän kuuli Dieterin hälytys huudon. Delorn nappasi sotavasaransa vyöltään ja lähti juoksemaan kohti metsän reunaa heräävän leirin poikki. Kun Delorn pääsi metsän reunaan hän näki, että kaksi petomiestä ahdisti Dieteriä tämän molemmilta sivuilta. Delorn syöksyi kohti petomiehiä huutaen samalla rukousta Sigmarille. Kun Delorn oli saanut rukouksensa luettua hänen sotavasaransa alkoivat hehkua tumman kultaista valoa. Toinen petomiehistä käänsi pukin päänsä Delornia kohti ja hyökkäsi. Petomies suuntasi valtavan kirveensä iskun Delornin päätä kohti, mutta Delorn väisti sen helposti. Peto ei ehtinyt kääntää iskuaan joten hänen kirveensä iskeytyi syvälle maahan. Delorn näki tilaisuutensa tulleen ja isku petomiestä suoraan silmien väliin. Petomiehen pää alkoi kärventyä kun pyhät vasarat osuivat petomiehen päähän. Se ulvoi tuskissaan ja yritti päästä kauas sota-papista, mutta Delorn löi tappavan iskun molemmilla vasaroillaan pedon vatsaan ennen kuin se pääsi liian kauas. Petomies kääntyi kuolleena maahan. Sivummalla Dieter oli tappanut häntä uhmannaan petomiehen ja järjesteli nyt armeijaa puolustus asemiin. Metsästä alkoi kuulua suurta ryskettä kun petomiehet ryntasivät esiin. Hämäyksen turvin Delorn alkoi lausua uutta rukkousta samalla kun hän juoksi metsään.
Dieter oli kasannut armeijan nuoli muodostelmaan ja seisoi nyt sen etu-linjassa odottaen petomiehiä. Siinä samassa metsästä alkoi kuulua kovaa melua ja suuri joukko petoja rynnisti armeijaa kohti. Dieter katsoi nopeasti ympärilleen ja ihmetteli missä Delorn oli, mutta hänellä ei ollut aikaa miettiä sitä sillä hänen oli annettava hyökkäys käsky miehilleen. Käskyn annettuaan ameija alkoi edetä petomiehiä kohti.
Delorn lopetti rukouksensa ja hänestä lähti tulinen aalto, joka poltti läheiset petomiehet, mutta niiden tilalle tuli uusia. Delorn oli lähtenyt metsään etsimään lauman johtajaa sillä petomiehet pakenevat yleinsä kun niiden johtaja tapetaan. Johtajan sijasta hän olikin törmännyt yhdentoista pedon iskujoukkoon jonka oli kaiketi tarkoitus kiertää armeijan sivustaan. Delorn löi viimeisen pedon maahan ja syventyi rukoukseen sillä hän oli saanut ilkeän haavan käteensä. Kun rukous oli luettu hänelle tuli lämmin olo ja hänen kätensä parani. Tosin ei kokonaan, mutta tarpeeksi. Sitten hän jatkoi matkaansa ja hänestä tuntui, että Sigmar oli hänen kanssaan sillä hetkellä.
Muutamaa päivää ennen, kuin Delorn ja Dieter jäisivät metsän reunaan armeijan kanssa yöpymään Nicodemus ja Hekrath teleporttasivat itsensä takaisin Nicodemuksen torniin. Kääpiökaivoksessa ollessaan Nicodemus oli muuttunut hirvittäväksi pahuuden vertauskuvaksi. Hänen molemmista olkapäistään pisti esiin kaksi luupiikkiä, hänen silmänsä säteilivät vihreää valoa, hän oli pidentynyt yli kaksi metriseksi ja hänelle oli puhjennut pienehkö sarvi päänsä keskelle. Hänen sormensakin olivat pidentyneet ja hänen kyntensä olivat melkein yhtä pitkät kuin hänen sormensa. Hänen lihaksensa olivat kasvaneet vähän ja hänen kaulallaan riippui Ra'hazen saastakivi riipus. Vaikka Hekrath ei tiennytkään paremmin hän oli jo arvannut, että Ra'hazen riipus oli muuttanut hänen mestarinsa tuollaiseksi, mutta miksi Ra'haze ei ollut muuttunut???? Hekrat kuitenkin unohti moisten asioiden miettimisen kun hän kuuli mestarinsa äänen päässään. "Tule luokseni Hekrath", ääni sanoi. Hekrath nousi vuoteeltaan, nappasi sauvansa mukaansa ja lähti kulkemaan mestarinsa huonetta kohti. "Kun hän saapui käytävälle joka johtaisi Nicodemuksen huoneeseen ovi avautui käytävän perällä. Hekrath käveli sisään ja ovi sulkeutui hänen takanaan. Hän katsahti taaksensa, muttei huomannut siellä ketään. Kun hän katsahti eteensä hän näki Nicodemuksen seisomassa selkä häneen päin. "Ajattelin lähettää yhden armeijamme Averheimiin jo huomenna Hekrat", sanoi Nicodemuksen haudan kylmä ääni, sinunhan piti johtaa tätä armeijaa jos en muista väärin???", hän jatkoi. "Kyllä mestari minä olen tuon armeijan johdossa", Hekrath vastasi. "Et ole", Nicodemus sanoi kylmästi, "olen paikallistanut yhden vanhoista oppilaistani ja hän astukoon armeijani johtoon siksi aikaa kunnes opintosi ovat tulleet suoritetuiksi". Hekrath oli järkyttynyt. Hän oli edistynyt hyvin ja Nicodemus piti käytännön tehtävistä enemmän. "Miksi mestari jos saan kysyä?", Hekrat kysyi vihaisesti. "Tämä on sinulle liian iso......"pala" jos sen niin sanoisi", Nicodemus vastasi kylmästi, armeijan johtoon nousee täten entinen oppilaani Vincent". Samalla kun Nicodemus lausui nimen hänen takanaan olevasta ovesta tuli Necromanseri josta ei näkynyt muuta kuin vaaleat kädet ja kiiluvat silmät hupun kätköistä. Hänellä oli mustassa kaavussaan riimuja jotka auttoivat häntä loitsimisessa ja muutamia muita jotka Hekrath tunnisti kilpi riimuiksi. Mies oli pitkähkö kävely tyylistä päätellen vanha ja hän nojasi raskaasti mustaan sauvaansa. "Minulla ja Vincentillä on koe meneillään Hekrath". Tulisitko katsomaan mitä me teemme????, Nicodemus kysyi. "Tietenkin mestarini, Hekrath vastasi samalla kun hän silmäli Vincenttiä vihaisesti. Hekrath käveli Nicodemuksen ja Vincentin perässä huoneeseen, josta Vincent oli tullut. Sisälle päästyään Hekrath henkäisi inhosta ja hämmästyksestä. Ovi oli johtanut hänet taikuullisesti isonnettuun huoneeseen johon olisi mahtunut parisataa ihmistä ja kuitenkin olisi jäänyt tilaa. Huone olikin täynnä, muttei mitään normaaleja olentoja vaan ihmisiä joille oli tehty hirvittävä muodon muutos. Jokainen kahdestasadasta ihmisestä oli yhdistetty suuren lepakon kanssa, joten näillä oli siivet ja torahampaat, mutta muuten ihmisen keho. Niillä oli myös monimutkaiset panssarit jotka antoivat niille vapauden käyttää siipiään. "Nämä Hekrat ovat Vincentin tuleva eliitti kaarrtti, joka lähtee hänen mukaansa Averheimiin", Nicodemus sanoi samalla kun katseli oppilaansa tyrmistynyttä ilmettä.
Taistelu metsän laidalla oli melkein ohi. Dieter oli johtanut Imperiumin joukot nuoli muodostelmassa petomiesten keskelle ja he olivat onnistuneet katkaisemaan petomiesten joukkion puoliksi. Dieter ei ollut kuullut vielä mitään Delornista ja se huolestutti häntä suuresti. Hän nimittäin oli antanut muutamalle sotilaalle käskyn tiedottaa hänelle jos Delornia näkyisi. Tietenkin jos he ehtisivät.
Dieterin viitta oli revennyt, hänen haarniskansa oli kolhuilla ja hänen miekkansa ja kasvonsa olivat hänen vihollisensa veressä. Dieter lävisti taas yhden petomiehen maagisella miekallaan Wyvernin lyöjällä ja iski toista tikarillaan vatsaan, joka oli ryntäämässä häntä kohti sivusta suuri nuija pään päälle kohotettuna. Sitten Dieter perääntyi vähän taaemmas hengähtääkseen ja muutama eliitti sotilas rynnisti eteenpäin hänen takaansa. Dieter katseli taistelun kulkua ja huomasi, että petomiehet olivat jo perääntymässä metsään päin ja suurin osa heidän shamaaneistaan oli tapettu, mutta sitten metsästä rynnisti viisi Minotauria heiluttaen villisti kirvestään puolelta toiselle ja karjuen sotahuutoaan. Ne lennättivät kolme sotilasta yhdellä iskulla ilmaan ja niihin ei paljon tehonnut tavalliset aseet. Dieter jäi vain hetkeksi miettimään ja ryntäsi sen jälkeen Minotaureja kohti.
Yksi Minotaureista oli joutunut erilleen muista ja se oli Imperiumin sotilaiden ympäröimänä saaden koko ajan haavoja keihäistä ja miekoista. Dieter livahti pedon taakse ja huomasi, ettei voisi antaa pedolle tappavaa iskua sillä hän ulottuisi petoa vain vyötäisille asti. Hän kuitenkin löi petoa pohkeeseen ja se ulvahti kivusta. Se kääntyi, mutta samalla se sai monta haavaa taas selkäänsä kun keihäsmiehet kurottelivat sitä keihäillään. Dieter ei jäänyt odottamaan pedon seuraavaa liikettä vaan hän upotti miekkansa terän Minotaurin polvilumpioon saaden sen täten pois tasapainosta. Minotauri kaatui selälleen ja Imperiumin sotilaat heittäytyivät sen alta pois. Minotauri yritti nousta maasta, mutta Dieter oli kiertänyt pedon pään luo ja upotti teränsä tämän silmien väliin. Kun Minotauri oli kuollut Dieter jäi hetkeksi ihailemaan komeaa miekkaansa. Wyvernin lyöjässä oli komea hopeinen kahva joka muistutti Wyverniä ja sen terän varsi oli koristeltu komeilla riimuilla, jotka saivat miekan hehkumaan vaalean sinisenä. Terä itse oli mithrillistä tehty. Wyvernin löyjä oli lahja hänen veljeltään ja se oli Desolarin perheen suku kalleus. Dieterin kuitenkin havahdutti villi sota huuto, joka kuului metsästä muttei suinkaan ollut petomiehen huuto. Dieter nosti katseensa ja hän näki Delornin hyökkäävän metsästä petomiesten kimppuun. Dieter kokosi nopeasti miehiä avukseen ja lähti auttamaan Delornia. Samalla hetkellä Delorn lausui rukouksen Sigmarille ja hänestä lähti pulssi aalto, joka heitti läheiset petomiehet sivuun. Dieter mietti tarvitsiko Delorn apua. Dieterin joukot saavuttivat ne petomiehet jotka Delornin aalto oli heittänyt kumoon ja olivat nyt nousemassa ylös, mutta Dieterin joukot löivät ne nopeasti maahan. Sitten he menivät auttamaan Delornia. Dieter ja Delorn kohtasivat taistelun keskellä. "Missä sinä Sigmarin nimeen olet ollut"?, kysyi Dieter". "Etsin petomiesten päällikköä metsästä, mutten löytänyt sitä", Delorn vastasi, tosin löysin tieni metsästä ulos eli suoritin noin puolet tehtävästäni, hän jatkoi hymyillen samalla kun murskasi yhden petomiehen pään vasarallaan. "Kerro minullekin seuraavalla kerralla mitä aiot tehdä", Dieter sanoi. "Tietenkin", Delorn sanoi ivallisesti. Dieter ja Delorn kokosivat läheiset sotilaat yhteen ja he tekivät viimeisen hyökkäyksen petomiehiä vastaan.
Samaan aikaan kun Delornin ja Dieterin joukot hautasivat ja polttivat ruumiita Wilhelmin joukko saapui Averheimiin. Heidät otettiin vastaan iloiten ja juhlien, mutta Wilhelm suunnisti kulkunsa suoraa Averheimin kaupungintalolle. Wilhelm katsoi kauhistuneena miten huonossa kunnossa kaupunki oli. Siellä täällä oli tuhoutuneita taloja ja joidenkin katto oli iskeytynyt sisään ilmeisesti katapultin ammuksen ansiosta. Epäkuolleista ei ollut kuitenkaan jälkeäkään. Kun Wilhelm pääsi Averheimin kaupungintalolle hän marssi suoraan ovista sisään ja oli melkein törmätä kaupungin johtajaan Herdi Gerdoriin. "Oletteko te tämän armeijan johdossa?", Herdi kysyi möreällä äänellään. "En"."On vielä kaksi muuta", Wilhelm vastasi samalla kun hän tarkasteli Herdia. Herdi oli tukeva mies jolla oli musta parta ja läikikäs iho. Hänellä oli pienet tihrusilmät ja musta tukka. "No missä he ovat?", Herdi kysyi. "He ovat jääneet loppujen viidensadan miehen kanssa läheisen metsän laitaan lepäämään ja ovat varmaan kohta matkalla tänne. "MITÄ", Herdi huudahti, "tuo ei tiedä ollenkaan hyvää". "Olemme nimittäin saaneet tiedustelijoiltamme tietoja joidenka mukaan suuri epäkuollut armeija on lähestymässä kaupunkiamme, onneksi olemme siirtäneet siviilit toiseen kaupunkiin". "Minä lähetän kuriirin heti matkaan", Wilhelm sanoi hätäisesti ja hän lähti juoksemaan armeijaa kohti. "Loppu armeija saattaa hyvinkin joutua taistelemaan tiensä läpi", Herdi huomautti, mutta Wilhelm oli jo liian kaukana. Herdi kääntyi ja palasi sisälle kaupungintaloon.
Vincent katseli hyvillään armeijansa marssia samalla kun ratsasti itse sen vierellä. Lukemattomat jonot luurankoja ja Zombeja mateli hänen ohitseen ja suuret sudet laukkasivat armeijan rinnalla siellä täällä. Taivaalla oli lepakko parvia, haudan vartiat kävelivät armeijan kärjessä ja mustat ritarit ravasivat armeijan takana. Vincent katsoi viellä kerran Nicodemuksen mustaa tornia, joka kohosi hänen takanaan ja kääntyi sitten ja laukkasi armeijansa kärkeen eliitti joukkojensa luo.
Wilhelmin kuriiri saapui Dieterin ja Delornin luokse seuraavana päivänä ja armeija alkoi heti valmistautua lähtöön. Dieter lähetti joitakin hänen omia tiedustelijoitaan matkaan tarkistamaan reitin ja tarkkailemaan näkyisikö epäkuolleita. Averheimin kaupunki oli jo armeijan edessä noin kahden kilometrin päässä, kunnes tirdustelija saapui armeijan luo läheiseltä harjulta.
"Herrani. Suuri epäkuollut armeija on kintereillämme. Ne ovat tulossa tuon harjun takaa", tiedustelija sanoi Dieterille ja osoitti harjua jonka takaa hän itse oli juuri tullut, "Ne ovat täällä ihan pian", hän lisäsi. "Dieter antoi nopeasti käskyt kapteeneilleen jotka pistivät armeijan marssimaan kaksinkertaista nopeutta. "Sinä, tiedustelija", Dieter sanoi. "Niin herrani?", tiedustelija kysyi. "Lähetyykö meitä tiedustelu joukkio vai koko armeija?", Dieter kysyi. "Tiedustelu joukkio herrani, mutta ei kestä kauvaa kunnes niiden pääarmeija saavuttaa niiden tiedustelijat", tiedustelija selitti nopeasti. "Hyvä se rittänee", Dieter sanoi, "marsalkka kerää minulle noin viisikymmentä miestä ja mene hakemaan sotapappi Delorn luokseni", hän sanoi vieressän seisovalle miehelle. Marsalkka lähti heti liikkeelle ja palasi mukanaan viisikymmentä miestä ja Delorn. "Mitä nyt Dieter?", Delorn kysyi. "Me jäämme pidättelemään epäkuolleiden ensimmäistä ryhmää", Dieter sanoi, "voit tietenkin jäädä johtamaan armeijaa jos haluat". "Tulen mukaasi Dieter vaikka se johtaisi kuolemaani, "Delorn sanoi ja asteli Dieterin luokse. "Hyvä on, mennään", Dieter sanoi hyvillään siitä, että oli saanut Delornin rinnalleen. Isku joukko lähti etenemään harjua kohti sillä aikaa kun loput armeijasta jatkoivat Averheimia kohti.
Vincent oli todella tyytyväinen armeijansa nopeaan etenemiseen. Armeija oli edennyt itse asiassa niin nopeasti, että nämä olivat ohittaneet melkein kaikki tiedustelijat, jotka olivat lähteneet noin päivää ennemmin pää armeijaa. Itseasiassa pisimmälle päässyt tiedustelija joukko näkyi hämärästi maastoa vasten. Vincentin huomion kuitenkin kiinnitti kaukaisella harjulla käytävä taistelu missä näytti olevan noin puolisen sataa ihmistä vastaan noin kahtakymmentä luuranko tiedustelijaa. Vincent päätti ottaa selvää tuon nujakan syystä joten hän lähetti eliitti joukoista yhden upseerin tarkastamaan tilanteen ja hänen mukaansa noin kymmenen eliitti sotilasta. Vincent katsoi hyvillään kun eliitti sotilaat levittivät siipensä ja lensivät harjua kohti. Vincent keskittyi taas armeijan johtamiseen kohti läheistä metsää. Vincenttiä tosin ihmetytti mitä metsän reunalta nouseva savupylväs merkitsi.
Dieter, Delorn ja heidän mukanaan tulleet sotilaat pääsivät heti niskan päälle kohdatessaan epäkuolleiden tiedustelu partion. Delornin rukoukset tuhosivat monia ja Dieterin ja muiden sotilaiden hurjuus johtivat jonkin ajan oäästä taistelun loppumiseen. Dieterin ja Delornin joukot eivät olleet menettäneet enempää kuin yhden miehen, kun taas epäkuolleet olivat menettäneet lähemmäs kaksikymmentä "miestä". Imperiumin joukkion katseet kuitenkin kääntyivät taivasta kohti, josta oli lähestymässä noin tusina suuria lepakoita. Dieter seurasi "lepakoita" katseellaan, mutta huomasi jotain perin outoa. Dieter ei nähnyt näitä kunnolla aurinkoa vasten (jonka valo oli tosin himmentynyt), mutta aina välillä hän huomasi metallin välkehtelyä noissa "lepakoissa". Kun hän katsoi tarkemmin hän huomasi, että näillä lepakoilla oli pitkät kädet, panssari ja valossa julmasti välkkyvät sapelit. Sitten Dieter tajusi. Nämä oli luultavasti jonkinlaisia lepakon ja ihmisen risteytyksiä. Dieter aikoi ilmoittaa Delornille asiasta, mutta kääntäessään katseensa sotapappiin hän huomasi hänen katseestaan, että Delorn oli huomannut saman asian. Dieter antoi käskyn kaikille miehille joilla oli jousi, että yksikään lentävistä olennoista ei saisi päästä maahan asti. Dieter kuuli Delornin lausuvan hymniä Sigmarille ja alkoi rukoilla itsekin. Sillä kukaan ei tiennyt miten vaarallisia nämä olennot olisivat. Jousi ampujat eivät saaneet ammuttua kuin kaksi lepakkoihmistä, sillä näiden panssarit olivat normaaleja epäkuolleiden panssareita parempia. Nämä myös laskeutuivat yllättävän nopeasti sillä ne painoivat ainakin kaksin verroin normaaliin ihmiseen verrattuna. Kun ne laskeutuivat maahan ne taittoivat suuret siipensä selkänsä taakse ja ryntäsivät Dieterin joukkoa kohti.
Samalla hetkellä, kun lepakko ihmiset aloittivat hyökkäyksensä Delorn laukaisi yhden pyhän tulensa ja se kiisi lepakko ihmisiä kohti. Lepakko ihmiset pysähtyivät kauhun vallassa ja pysähtyivät lähteäkseen pakoon, mutta samalla pyhä tuli osui niihin. Se ei tehonnut. Olennot lähtivät innokkaasti uuteen rynnäkköön kun he huomasivat, että kirkas tuli ei tehonnut heihin. Delorn oli ymmällään, mutta tajusi nopeasti mikä oli vialla. Kyseinen rukous toimi vain pahuuden olentoja vastaan, mutta nämä lepakon ja ihmisen sekoitukset eivät näköjään kuuluneet pahoihin olentoihin koska niissä oli osa ihmistä. Delorn ei jäänyt suremaan sitä, ettei suurin osa hänen rukouksistaan toimisi näihin olentoihin joten hän lähti rynnistämään läheneviä olentoja muun joukkion kanssa alkaen samalla lausua rukousta.
Kun joukkiot kohtasivat syntyi hidas ja kauhea taistelu. Dieter surmasi melkein heti yhden miekallaan, mutta samalla hetkellä toinen oli jo hänen kimpussaan. Dieter huitoi miekallaan laajassa kaaressa pitääkseen olennon loitolla ja onnistui melko hyvin. Olennon takana toinen olento oli juuri lyönyt yhtä sotilasta kasvoihin aseensa lappeella ja sotilas oli alkanut hoiperrella. Silmän räpäyksessä olento oli sotilaan kimpussa hamuillen tämän kurkkua. Sotilas pyristeli vastaan, mutta olento iski hampaansa samassa sotilaan kaulaan ja alkoi imeä verta. Se oli kauheaa katseltavaa. Sotilas kuihtui silmissä ja olento taas tuntui vain voimistuvan. Kun olento oli imenyt sotilaan kuiviin se lähti hakemaan seuraavaa kohdetta. Dieter keskitti huomionsa taas omaan kohteeseensa, mutta huomasi, että tämä oli kadonnut. Dieter katseli ympärilleen muttei nähnyt olentoa missään. Samassa hän kuuli rääkäisyn ylhäätä ja hän katsoi ylös. Olento oli lentänyt hänen päälleen ja leijui nyt alas häntä kohti. Dieter ryntäsi eteenpäin ja vältti murskaantumisen olennon alle. Dieter kävi raivoisasti olennon kimppuun käyttäen sekä miekkaansa, että tikariaan. Tasitelu kesti jonkin aikaa, mutta lopulta Dieter sai survaistua tkarinsa olennon vatsaan ja löi samaan aikaan miekallaan olennon pään poikki. Dieter tasautti hengityksensä ja katsoi ympärilleen. Hän huomasi, että suurin osa olennoista oli jo tapettu, mutta neljä niistä oli muodostanut tiiviin muurin johon hänen joukkonsa murtuivat kuin vuorovesi kallioon. Dieter juoksi näiden avuksi, muttei uskonut voivansa auttaa paljoakaan.
Samalla hetkellä kun Dieter rynnisti omiensa avuksi Delorn lausui uutta rukoustaan vasaroihinsa. Delorn ei ollut tappanut vielä yhtäkään olentoa, mutta hänen hetkensä tulisi kaiketi kohta. Delorn otti maasta kilven joka oli kuulunut yhdelle sotilaalle ja pisti toisen vasaransa vyölleen. Sitten hän alkoi juosta suoraa olentojen muuria kohti. Hän ohitti muurin edessä olevat sotilaat ja hän tunsi miten yksi miekka yritti tunkeutua kilven ohi. Dieter tunsi miten kilpeä hänen edessään huidottiin sivuun ja hän sai syvän haavan vasempaan käteensä siinä missä kilpi oli ollut. Sillä yhden olennon miekka tuli kilven sivulta ja viilsi häntä käteen. Delornista alkoi tuntua siltä, että hän pyörtyisi pian rasituksesta ja haavasta hänen kädessään. Hän päätti nyt pudottaa kilven ja käyttää viimeiset voimansa tähän lyöntiin. Joten hän pudotti kilpensä ja löi tiiviisti tuppautuneiden olentojen muurin. Hänen vasaransa osui ja lennätti vasammalta ensimmäisen olennon ilmaan. Se kurotteli käsillään tovereistaan tukea, muttei onnistunut tekemään muuta kaatamaan toverinsa lentäessään näiden ohi. Delorn kaatui maahan uupuneena ja hän antoi pimeyden tulla. Ennen kun hän pyörtyi hän kuuli vielä kimeitä ja tuskaisia kirkaisuja läheltään.
Kun Delorn lopulta heräsi hän huomasi makaavansa mukavassa vuoteessa. Delorn katseli hiukan ympärilleen ja huomasi olevansa tavallisessa huoneessa jossa oli muutamia tauluja seinillä, hyvin tehtyjä huonekaluja sekö muutama pullea tyyny. "Luultavasti porvarin talo", Delorn mietti ja painoi päänsä takaisin untuva tyynyyn. Hän nosti kättään, johon lepakkomiehen miekka oli viiltänyt silmiensä tasalle, muttei huomannut siinä pienintäkään vammaa. Delorn laski kätensä helpottuneena takaisin viereensä ja sulki silmänsä. Sitten huoneen ovi avautui ja Dieter astui sisään. "Olet näemmä jo herännyt ystäväiseni", hän sanoi ja istuutui Delornin sängyn vieressä olevaan tuoliin. "Miten me pääsimme pois sieltä harjulta"?, Delorn kysyi. "Ensiksi luulimme, että loppumme olisi lähellä sillä emme jaksaneet juosta enään kauvaa ja miehet, jotka kantoivat sinua, eivät olisi jaksaneet enään tuumaakaan. Wilhelm oli kuitenkin päässyt Averheimiin ja pyytänyt kaupungin johtaja Herdi Gerdonia lähettämään Ritareita avuksemme. Ritarit tappoivat monia epäkuolleita sillä aikaa kun me pakenimme kaupunkia kohti. Kun olimme päässeet tarpeeksi lähelle kaupunkia, ritarit vetääntyivät ja saivat houkuteltua muutaman epäkuolleen jousien antamalle, pystytkö muuten kävelemään"?, Dieter kysyi. "Luulisin, vastasi Delorn. "Hyvä, sillä Herdi Gerdon on pyytänyt meitä tulemaan luokseen heti kun olet herännyt"; Dieter sanoi.
kuten meillä savon murre ja hämeen murre 