Grom Rautavasara, sotaretket I, Averheim, Empire.

[Grom]

Grom Rautavasara: Sotaretket I
Kirjoittanut: Grom Hardhammer

Averheim


OSA I

Grom Rautavasara puhdisti kirvestään verestä, jota hän oli vuodattanut arabialaisten lihasta. Aavikkokansan hyökkäys oli tullut yllätäin. Grom ei ollut kuullut paljoa tästä sheikkien sulttaanien johtamasta kansasta, mutta onnekseen ei ollut aliarvioinutkaan heitä. Outo kansa oli taistellut hyvin, mutta Gromin Mustat Örkit olivat paljastaneet miekkansa ja astuneet pääosaan. Grom oli itse vaihtanut miekkansa kirveeseen melko pian viidakoissa käytyjen taisteluiden jälkeen. Hän oli huomannut osaavansa käsitellä kirvestä jopa paremmin, kuin kevyttä miekkaa. Niinpä hän oli heittänyt kilpensä ja miekkansa nurmelle ja nostanut käsilleen suuren kirveen. Kirvestä hän oli ensimmäisen kerran heilutellut tositoimissa arabialaisia vastaan. Hän oli kerännyt kokoon suuren armeijan marssiakseen ensimmäiselle sotaretkelleen ihmisten keisarikuntaan. Hän olisi pian keisarikunnan rajalla eikä siitä olisi enää pitkä matka Averheimiin, hänen retkensä kohteeseen. Gromin joukot olivat mahtavammat, kuin sodassa viidakon Villiörkkejä vastaan. Mustien Örkkien johdossa marssi melko ylimielinen ja mahtaileva Mugrob Miesteurastaja. Gromia huolestutti hieman tämän johtajan asenne, mutta hänen joukkonsa näyttivät pitävän johtajastaan, joten Grom ei ollut päättänyt huomauttaa Mugrobille mitään. Toki hän oli pitänyt enemmän Gorr Kallonmurskaajasta, mutta oli menettänyt tämän Kivisillan Taistelussa. Hänen rinnallaan marssi luotettava ja hänen pitkäaikainen kumppaninsa Tarak Sotakirves, kätensä viidakon taisteluissa menettänyt ratsuväen komentaja. Hän oli jo vanha ja raihnainen, mutta ihmeen hyvässä kunnossa. Yön hiidet marssivat Ni’Gobblan johtaessa. Pieni hiisikomentaja oli tullut Gromille tutuksi Kivisillan Taistelun jälkeen, kun tämä oli marssittanut joukkonsa hänen luokseen ja sotinut viidakoissa lävistäen Urgoth Pääkallonmetsästäjän kahdella keihäällä. Jopa muutamia rykmenttejä Villiörkkejä oli saapunut Gromin luokse sotaretken toivossa. Heidän johdossaan marssi raivokas ja hurmoshenkinen Bruza. Tavallisia hiisiä hänellä oli jälleen kasapäin ja peikkojakin hän oli saanut mukaan vaikkakin pitkien ja raivostuttavien neuvottelujen jälkeen. Uusia tuttavuuksia olivat myös shamaanit, joihin Grom ei ollut ehtinyt tutustua kovin hyvin. Nämä olivat usein omissa oloissaan hiljakseen. Grom oli saanut jonkin aikaa sitten itselleen mahtavan Hackan miekan, mutta oli hylännyt sen melko nopeasti. Sen sijaan hän oli siirtynyt käyttämään suurta kirvestä. Hänen armeijansa oli siis mahtava ja valmis marssimaan ja tuhoamaan Averheimin. Gromilla ei ollut vielä suunnitelmissa tuhota koko keisarikuntaa vaan tuoda vain nimensä esille ihmisten pariin. Hän tarkasteli armeijaansa leirituli leiritulelta ja virnisti nähdessään Tarak Sotakirveen lähestyvän häntä.
- Osaa toi poju tsoukkii vääntää, sanoi Tarak naurahtaen.
- Kuka? kysäisi Grom.
- No toi uus mustiainen. Onhan se vähäsen niinku ylimiälinen ja sellanen ylpee, mut hauska jätkä on joo, sanoi Tarak edelleen virnistellen.
- Ai jaa. En ookkaan kuullu Mustien Örkkien vitsailevan aikoihin, ihmetteli Grom.
- No toi poju suoltaa juttuu, ku peikon per…
- En mä tarvii mitään vertauskuvii Tarak. Kiva ku on kivaa, keskeytti Grom iloisen ystävänsä.
- Ai niin ja lössi rupee olee valmis. Lähetääks matkaan vai…? kysyi Tarak.
- Joo, lähetään vaan.
Tarak komensi armeijaa ylös kuten teki Gromkin ja mahtava örkkijoukko rupesi jälleen liikkumaan eteenpäin. Riidan alkua kuului jos jostakin ja Grom joutui rauhoittelemaan joukkojaan. He matkasivat vielä kuumalla aavikolla, mutta lähestyivät vauhdikkaasti keisarikunnan rajoja. Grom katsoi horisonttiin. Pian se tapahtuisi. Hänen nimensä kirjattaisiin historiaan jälleen yhtenä suurena johtajana tai se pyyhkiytyisi ja unohdettaisiin. Paljon riippui tästä. Jos hän epäonnistuisi, niin sitten ei olisi väliä enää mistään, sillä hän todennäköisesti olisi sitten kuollut. Jos hän onnistuisi, edessä olisi ongelmia ratkaistavana. Jatkaisiko hän keisarikunnan tuhoamista vai palaisiko kotiin. Siirtyisikö hän toisaalle muiden rotujen kimppuun. Kaukana nousi aurinko. Hän olisi luultavasti perillä yöaikaan. Ei ehkä paras mahdollinen ajankohta, mutta luultavasti sopisi ihmisille vielä huonommin. Yhtäkkiä edeltäpäin kuului hälinää ja hiisien susiratsastaja ratsasti Gromin eteen huojuen uhkaavasti satulassaan nuolen lävistämänä. Hiisi kuului hänen tutkintapartioonsa.
- Lähettejä. Muutama pääs kikeen. Tappoivat melkeen kaikki meitsin porukat. Hemmetin hyvii ampumaan, sanoi selvästi jonkinmoisessa shokissa oleva hiisi ja kuoli sitten sutensa selkään.
Grom katsoi tuimasti eteenpäin.
- Ne vie sanan Averheimiin. Hyvät sotilaat, olkaahan valmiita. Meitsit otetaan vastaan eikä varmaankaan kauheen ystävällisesti, kuulutti Grom.

Klaus Branham tuijotteli takkatuleen poissaolevan näköisenä. Hänellä oli kovasti huolia hartioillaan. Asiat keisarikunnan eteläisessä kaupungissa Averheimissa eivät olleet hyvin. Kaupunki koki suurta muodonmuutosta uskonnollisella sekä poliittisella kannalla. Sigmarin papit olivat kaikkoamassa ja väen usko horjui. Lisäksi uusi myrskypilvi oli saapunut varjostamaan Averheimin kauniita katuja. Örkit, nämä paholaisen luomukset ja ikuisesti vihatut olivat saapumassa. Lauma oli taas liikkeellä. Näiden otusten johdossa marssi Rautavasaraksi kutsuttu örkkijohtaja. Branham huokaisi. Hänhän oli vanha mies. Taisteluiden koulima ja arpiset kasvonsa muistuttamassa suurista voitoista örkkien asuinmailla. Hän oli arvoltaan Averheimin suurmestari. Hieno arvonimi todella, mutta hän kaipasi jo lepoa. Sotaisa elämä riittäisi jo hänelle, mutta näytti siltä että hänen täytyisi vielä kerran nousta ratsunsa selkään ja ratsastaa taistoon. Hän nousi mukavasta nojatuolistaan ja tarttui takkansa yllä olevaan miekkaan. Hän liu’utti kättään sen lapaa pitkin. Niin pitkään se oli häntä palvellut ja tulisi kulkemaan hänen mukanaan uuteen taisteluun. Oveen kolkutettiin.
- Sisään! murahti Branham.
Ovi aukesi ja sisään astui lähetti. Branham katsahti nuorukaista ja tämä säikähti huomattavasti kaunista miekkaa vanhan miehen käsissä. Branham nosti miekkansa takaisin takan ylle, istahti tuoliinsa ja katsahti kysyvästi lähettiin.
- Averheimin suurmestari kunnioitettu ja rakastettu Klaus Branham! lähetti kailotti ja teki kunniaa.
- Örkit lähestyvät yllättävän kovaa vauhtia. He kohtasivat arabialaisia, jotka he kuitenkin murskasivat helposti ja vaarallisen hurjasti. Tällä Rautavasaralla on mukanaan paljon erilaisia örkkejä. Joukossa oli vähäpukeisia ja maalattuja Villiörkkejä, mustakaapuisia Yön hiisiä, peikkoja ja jopa raskaasti panssaroituja Mustia Örkkejä.
- Hmm… Mustia Örkkejä. En ole kohdannut heitä vähään aikaan. Ja Villiörkkejä, etelän maiden hulluja asukkaita. Näitkö lainkaan jättiläisiä? kysyi Branham.
- Ei. Heillä ei ole tällä kertaa jättiläisiä… Suurmestari, he ovat täällä yön ensiyön koittaessa, sanoi lähetti vakavana.
Klaus Branham katsoi huolestuneena ulos ikkunasta ja rypisti otsaansa. Hän katsahti lähettiin.
- Oletko sinä menossa sotaan? hän kysyi.
- Kyllä suurmestari.
- Varo Mustia Örkkejä. Älä mene niiden lähelle. Siten saatat selvitä, varoitti Branham nuorukaista.
Lähetti nyökkäsi vakavana.
- Voit poistua, sanoi Branham ja lähetti ryntäsi tiehensä.
Harmaapartainen mies katsahti uudestaan ulos ikkunasta. Aamu oli koittanut juuri, mutta yö tulisi nopeasti. Örkit tuovat yön edellään. Branham otti miekkansa jälleen käsilleen ja katsoi päättäväisenä sen terää.
- Yöllä sinä laulat ystäväiseni. Kun Sigmar on läsnä, örkkejä tulee kaatumaan jalkojemme juureen, tokaisi Branham.


OSA II

Klaus Branham nousi ratsunsa selkään. Hän tunsi haarniskan yllään turvalliseksi ja miekan kupeellaan mahtavaksi. Tuttu hevonen korskahteli hänen allaan, kun se oli jälleen laukkaamassa taisteluun. Branhamin ympärillä kokeneet ritarit vitsailivat keskenään ja kohottelivat aseitaan. Branham piti miekkansa kuitenkin tiukasti tupessaan ja ottaisi sen esille vasta, kun olisi pakko. Joka puolella asteli rykmenttejä täynnä keihäsmiehiä, musketöörejä ja ratsuväkeä. Branham sulki ajatuksensa jälleen kaikelta ympärillä tapahtuvalta, kuten oli tehnyt kymmenien vuosien ajan. Hän kävi läpi jokaisen iskun ja torjunnan aina voittoon asti. Hän muistutti vielä itseään voittavan taistelun ja soi vielä ajatuksen Sigmarille ja mahtavalle jumalalle Ulricille. Sitten hänen edestään kuului huuto:
- Lauma saapuu! Aseisiin!
Branham katsahti vielä kerran horisonttiin, josta nousi jo pieni pöly, sulki sitten silmänsä ja laski visiirinsä. Kun hän avasi uudestaan silmänsä horisontti oli pölyn peittämän ja rumpujen kumina ja torvien toitotus täytti ilman.
- Portille! hän huudahti ritarijoukolleen ja karautti eteenpäin.

Grom jakoi käskyjä. Hän oli päässyt jälleen mielentilaan, jossa hän raivosi ja pauhasi joukoilleen hurmiossa. Hän juoksi katapulttiensa luo ja antoi laukaisukäskyjä. Suuret kivimöhkäleet järisyttivät Averheimin muureja. Ihmisten ensimmäinen isku oli odotettavissa. Muureilta nousi rykmentillinen jousimiehiä ja niitti melkoisen rivistön hiisiä, jotka suojasivat Mugrob Miesteurastajan Mustia Örkkejä. Grom antoi nopean käskyn kääntää katapulttia ja suuri möhkäle osui aivan jousimiesten viereen. Tärähdys tiputti muutamia ampujia muurilta ja hiidet olivat heti heidän kimpussaan. Pienen kamppailun jälkeen yksi hiisistä kohotti jousiampujan pään yläpuolelleen ja räyhäsi. Tarkka nuoli lävisti hänet kuitenkin äkkiä.
- Veri on vuotanut! Grom huudahti riemuissaan ja ryhtyi ryntäykseen kohti portteja.
Suuri kivenjärkäle iskeytyi päin porttia, joka oli romahtaa. Grom iskeytyi joukkojensa kanssa vasten porttia ja ryhtyi hakkaamaan sitä rikki kirveillään. Pian portti antoi periksi.
- He murtavat portin! kuului huuto portin toiselta puolelta.
Grom irvisti ja vetäytyi kauemmaksi portista, kun poukkoilevat maahisten pumppuvankkurit iskeytyivät päin porttia ja mursivat sen. Saman tien se kuitenkin tuhottiin keihäsmiesten toimesta ja palautettiin palavana ja maahisten ruumiit keihästettyinä. Grom katsoi hurjistuneena portille ja komensi joukkojaan sisään. Hiisiä virtasi sisään ihmisten porteista, kuin syöpäläisiä ja he tekivät jopa pientä tuhoa. Grom oli valmis laukaisemaan salaisen aseensa.
- Tuomiopäivä on koittanu ihmisille! Laukaiskaa! Grom huudahti ja kirkuva lentävä hiisi laskeutui tuhoisasti portin toiselle puolelle.
Tämä oli merkki etummaisille örkkijoukoille. He tunkeutuivat sisään portista palavat soihdut ja miekat käsissään. Grom katsoi tyytyväisenä portista sisään. Liekit nousivat nopeasti taloista ja varastoista. Sitten ihmiset tekivät odottamattoman iskun. He laskivat portista suuren määrän keihäsmiehiä ja ratsastavia ritareita ja pakottivat örkit perääntymään.

Klaus Branham ratsasti ritariyksikkönsä kärjessä komentaen joukkojansa eteenpäin. Hän vetäisi miekan huotrastaan ja löi örkkihyökkääjän kuolleena maahan. He tunkeutuivat portista ulos niittäen örkkejä helpon näköisesti. Branham katsahti muualle taisteluun ja näki muutamien muidenkin yksiköiden tunkeutuneen ulos palavasta kaupungista. Örkit olivat tehneet barbaarisen eleen sytyttäessään Averheimin tuleen. Branham ei antaisi kaupunkinsa kaatua örkkien kirveen alla, vaan vastasi hurjasti silpoen örkkejä, kuin heinää niittäisi. Mutta niitä tuli aina lisää. Lopulta Branham huomasi olevansa keskellä hirvittävää örkkimoppia ja taistelevansa henkensä edestä. Paha hengitys haisi ja veri roiskui, kun Branham yritti taistella itseään pois kauheasta örkkijoukosta. Hän huomasi ritariensa kaatuvan yksi toisensa jälkeen. Sitten tuli pelastus. Örkkien sivustaan iski joukko keihäsmiehiä, jotka lävistivät kokonaisia rivistöjä örkkejä. Branham laukkasi ulos taistelun keskeltä, kuten tekivät muutkin hänen ritareistaan. Branham etsi katseellaan Mustia Örkkejä. Ne taistelivat loivalla kukkulalla pienen pienen ritarijoukkion kanssa, joka oli häviämässä taistelun. Branham lähti laukkaamaan apuun, mutta inhottavat hiidet sulkivat hänen tiensä. Hän joutui jopa kannustamaan hevostaan loikkimaan yli lukuisten hiisien, jotka kirkuivat mielipuolista sotahuutoa hänen jokaisella puolellaan. Hiidet olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja ritarijoukkio oli kaatunut Mustien Örkkien käsittelyssä. Branham kirosi. Hän etsi taistelusta sopivia kohteita, mutta kaikki oli niin sekavaa, että hän joutui sulkemaan hetkeksi silmänsä saadakseen taistelusta jotakin selvää.

Grom oli ihmeissään taistelun saamasta käänteestä. Ihmiset olivat päässeet tunkeutumaan taistelukentälle. Grom etsi katseellaan ihmisten johtajaa, mutta ei löytänyt taistelun keskeltä edes omia päälliköitään. Hän pudisteli päätään.
- Sotkuista! hän puuskahti ja isku kirveensä lähennelleen keihäsmiehen rintaan.
Tarak Sotakirves heilutteli kirvestään villikarjunsa selässä taitavasti ja iski maahan jousimiehiä, jotka hän oli saavuttanut joukkojensa kanssa.
- Siis tätä mä kutsun hauskanpidoks!
Ni’Gobbla yritti pitää pelkurimaiset joukkonsa kurissa niiden joutuessa miekkamiesten hyökkäyksen kohteeksi. Miekkamiehillä oli hirvittävät miekat, joita he käsittelivät taitavasti kaksin käsin. Ni’Gobbla oli kuullut heitä kutsuttavan Mahtaviksi Miekoiksi. Lopulta Yön hiidet eivät enää kestäneet ja pakenivat hirvittävällä vauhdilla pitkälle ulos taistelusta. Mahtavat Miekat lähtivät perään, mutta menehtyivät äkillisesti suurten nuolien iskiessä heitä nopeasti maahan. Ni’Gobbla katsahti nuolten tulosuuntaan ja huomasi hiisien käsittelevän taitavasti keihässukkiaan.
- Eiköhän poikaat käännytä takasinpäin, hän huusi joukoilleen ja sai heidät pysäyttämään järjettömän juoksunsa.
Mugrob Miesteurastaja räyhäsi suuren ruumiskasan päällä heilutelleen kahta kirvestään päänsä päällä. Hän oli tappanut joukkojensa kanssa kamalan määrän ihmisten sotilaita ja kasannut ne sitten yhteen kasaan. Ihmiset karttoivat kaukaa räyhäävät Mustat Örkit, mutta aina välillä Mugrob innostui hyökkäämään ihmisten rykmentin kimppuun. Hän halusi näyttää kuka on kentän kovin.
Villiörkkien komentaja Bruza juoksi suu vaahdoten ratsastavien ritarien perässä. Hänen örkkinsä olivat saaneet raivon päälle ja rynnistivät toisiaan tönien kohti vihollisia täysin mielipuolisina. Tarkasti tähdätty kanuunankuula oli päättää hänen taistelunsa, mutta hän olikin menettänyt ”vain” puolet joukoistaan. Mutta siitähän hän ei välittänyt, vaan jatkoi ritarien jahtaamista. Hän ei oikeastaan ollutkaan tehnyt muuta, kuin tuhonnut yhden yksikön väärin sijoittuneita ampujia ja jahdannut koko lopun ajasta ritareita takaa.
Taitavat örkkishamaanit olivat loitsineet muutamia hurjia taikoja vastustajan niskaan. He vaelsivat taistelun laidoilla loitsien Waaagh! magiaa mitä taitavammalla tavalla. Yhden shamaanin taika oli epäonnistunut täysin ja tämän pää oli räjähtänyt sen myötä. Muitakin shamaaneja kohtasi ikävä loppu. Ihmisten jousimiehet ja kanuunat olivat ottaneet shamaanit kohteikseen ja saivat tapettua jokaisen. Gromin armeijasta oli taika poissa, mutta ei sitä näyttänyt averheimilaisillakaan olevan.

Branham tarkasteli taistelukenttää tuhottuaan yhden yksikön toivottomia hiisien susiratsastajia. Taistelu oli kääntymässä ihmisten kannalta tappiolliseen tilanteeseen ja suurin syy siitä oli Mustien Örkkien ja muutaman tavallista kovemman örkkirykmentin. Branham huomasi olevansa pahassa alakynnessä. Hänen elämänsä olivat olleet täynnä historiallisia voittoja ja jopa tiukoista tilanteista nousuja, mutta nyt tilanne näytti tavallista pahemmalta. Erona oli että nyt hän ei komentanut keisarikunnan armeijaa, vaan Averheimin armeijaa. Hän teki kova päätöksen. Hän aikoi haastaa Mustien Örkkien johtajan.
Mugrob Miesteurastaja nimensä mukaan teurasti keisarikunnan sotilaista jälleen yhtä rykmenttiä. Hänen örkkinsä olivat olleet mahdottoman kovia. Mugrobin elämänsä taistelu oli saapunut juuri tälle päivälle. Hän heilautti kahta kirvestään kauniissa kaaressa ja iski kahdelta onnettomalta keihäsmieheltä heidän keihäänsä poikki.
- Milläs nyt taistelette, häh? hän ärähti ja leikkasi toisen keskeltä kahtia ja katkaisi toiselta pään.
Mugrobin joukot taistelivat hurmiossa ja ihmisiä kaatui.
- Varokaa! joku Mustista Örkeistä huudahti suuren kanuunankuulan lentävän suoraan heitä kohti.
Viisi Mustaa Örkkiä sai surmansa. Mugrob katsahti ärtyneenä kanuunaa jonkin matkan päässä.
- Pojat! Eiköhä lähetä sit murskaamaan toi kiusantekijä, hän sanoi ja lähti harppomaan kohti kanuunaa, jota sen miehistö yrittivät hädissään ladata.
He saavuttivat kanuunan ja taistelu oli nopeasti ohi ja sotakone palasina.
- Metallisii sotakoneit, hah! naurahti Mugrob potkien kanuunan osia.
Sitten hän näki jotain mikä vei hänen huomionsa. Ihmisten selvä johtaja ratsasti eteenpäin joukkojen tehdessä hänelle tilaa.
- Sinä paholaisen luomus ja örkeistä mustin. Haastan sinut kaksinkamppailuun! ilmoitti Klaus Branham ratsastaessaan kohti Mugrobia.
- Menkäähän hitoille pojat. Tää on meitsin heiniä.
Branham ratsasti kohti Mugrobia heiluttaen miekkaansa laajassa kaaressa päänsä yllä. Grom Rautavasara seurasi tapahtumia toisaalta.
- Siinä tais päättyy ton pojan tarina, Grom murahti. - Klaus Branham on kuuluisa ihmisten johtaja.
Branham ratsasti vauhdikkaasti kohti Mugrobia ja yhteentörmäys tapahtui äkkiä. Ensin Branham torjui Mugrobin kirveiden iskut kilvellään ja sivalsi sitten pahasti juuri panssaroimattomaan osaan kehoa. Veri purskahti Mugrobin kaulasta ja hän pudotti kirveensä ja nosti kädet kaulalleen.
- Raukka pelkuri. Tuuhan alas sieltä heppas selästä. Käyään taistelu jalan, Mugrob murisi.
- Turha vaiva. Olet jo kuollut. Vuodat kuiviin saastainen peto, vastasi Branham ratsunsa selästä.
Mugrob murahti jälleen ja äkkiarvaamatta potkaisi Branhamin alas ratsailtaan. Ihmisten johtaja nousi nopeasti pystyyn yllättyneenä äkkinäisestä potkusta.
- Luovuta jo, niin takaan sinulle kivuttoman kuoleman, sanoi Branham.
- Ei, ei. Ei tämä ole vielä ohi, sanoi Mubrob ja naurahti pilkallisen tuntuisesti.
- Mitä aiot senkin likainen hirviö? kysyi Branham.
Mugrob taiteili jalallaan ja potkaisi kirveensä maasta toiseen käteensä ja piteli enää yhdellä kädellä kurkustaan.
- Vaikuttavaa, myönsi Branham ja pisti sitten miekalla, mutta osui panssariin.
Mugrob ryhtyi raivokkaaseen hyökkäykseen jaellen kirveensä iskuja molemmille puolille Branhamia ja nopealla tahdilla. Vanha suurmestari torjui taitavasti iskuja.
- Sä väsyt vanhus, sanoi Mugrob.
Sitten Branham iski jälleen. Suoraan päähän. Mugrobin kypärä lennähti nurmelle ja paljasti tämän irvokkaat kasvot, jotka leiskuivat vihaa ja raivoa. Hänen kasvoihinsa jäi paha haava, joka sekin vuoti verta. Mugrob karjaisi raivoissaan ja hyökkäsi jälleen tehokkaasti. Hänellä tulisi olemaan vielä vuosia ja sotia jäljellä. Hän tulisi voittamaan tämän vanhan höperön. Tällaisia ajatuksia pyöri Mugrobin päässä hänen iskiessä yhä voimakkaammin ja voimakkaammin. Hän oli saanut hirvittävää raivoa Branhamin iskusta päähän ja iski väsymättä. Lopulta ihmisen kilpi murtui ja tämä heitti sen pois.
- Rukoile epäpyhiä jumaliasi raukka, sanoi Mugrob ja iski Branhamin kilvellään nurmen pintaan.
Vanha mies oli täysin uupunut. Vaikka hän oli sotinut monia sotia ja voittanut kovempia kaksinkamppailuja, oli hän liian väsynyt. Vanhuus toi itsensä esille. Kun Mugrob Miesteurastaja tarttui Branhamia niskasta kiinni ja nosti tiukalla otteella ilmaan, hän tiesi että kaikki oli nyt ohi. Hän katsahti edessään levittäytyvää Averheimin armeijaa tai sen jäännöksiä. Hän muisti katsoi jokaista rykmenttiä hänen edessään ja oli erottavinaan nuoren lähettipojan kasvot kauhistuneiden kasvojen joukosta.
- Taistelkaa hyvät miehet. Älkää menettäkö Averheimia. Taistelkaa, hän kuiskasi hennolla äänellä.
Hän sulki silmänsä ja kiitti jumaliaan pitkästä ja hienosta elämästään. Sitten nopea kipu ja tyhjyys. Kuului vain rutina, kun Mugrob mursi Klaus Branhamin niskat ja nosti tämän yhdellä kädellään ilmaan.
- Katsokaa raukat! Katsokaa ja kauhistukaa! riemuitsi Mugrob pidellen Branhamin velttoa ruumista ilmassa.
Hän heilautti toista kättään ja hirvittävä verisuihku roiskui nurmelle hänen kaulastaan ja hän pökertyi.

Hänen näkökenttänsä oli sumea ja hän voi pahoin. Hän erotti sinisen taivaan ja hirveästi porukkaa ympärillään. Hän nousi kyynärpäidensä varaan.
- Hän heräs. Hyvä juttu, murahti Grom hänen viereltään.
- Missä mä nyt oon? Missasiks mä parhaan osan taistelusta? voihkaisi Mugrob.
- Taisit. Averheim on tuhottu. Ihmiset murtui täysin ja tapettiin melkee joka ikine. Sä muuten taistelit siellä ihan hemmetin hyvin, sanoi Grom ja siirtyi edemmäs.
Averheimin taistelu oli ratkennut Branhamin kaatuessa. Ihmiset olivat tehneet vielä pientä, mutta lähes olematonta vastarintaa, jonka örkit olivat helposti murtaneet ja vallanneet ja tuhonneet Averheimin kaupungin. Kaikki naiset olivat päässeet pakenemaan heidän harmikseen, mutta se oli pieni vastoinkäyminen Gromin mielessä. Hän riemuitsi suuresti sisimmässään hienoa voittoa. Hänen ensimmäinen sotaretkensä ja makea voitto. Hän ei suostunut myöntämään Averheimin alivoimaa, vaan riemuitsi joukkojensa ja tovereidensa kanssa täysin rinnoin ja olutkolpakoin. Tarak Sotakirves, Ni’Gobbla, Bruza ja Mugrob pienten toimenpiteiden jälkeen, olivat kaikki selvinneet ja sekin oli riemukasta Gromin mielessä. Näin oli uusi sivu historiankirjoissa käännetty, kun mahtava Klaus Branham kaatui puolustaessaan Averheimia ja Grom Rautavasara saavutti ensimmäisen sotavoittonsa.
________________________________________________


Tämä oli siis Gromin ensimmäinen sotaretki ulkomaailmaan. Aikasemminhan Grom oli sotinut vain Villiörkkejä vastaan. Eli mitä sanotte. Oli muuten ensimmäinen tosissaan tehty tarina. Elikkä panostin tähän!

[AapoAlas]

Hiano, hiano, hianoo! Mahtavaa tekstiä, en löytänyt yhtäkään virhettä. Grom perhana, susta tulee vielä kirjailia, tai vähintään GW:n fluffi kirjottaja!

Ei voi sanoa muuta kun että mahtavaa tekstiä on juu. Lisää odotetaan.

[Jesh]

C'mon siis aivan mahtavaa! Nämä tarinat ovat jokainen olleet todella hyviä, mutta We have a Winner! Tää tarina oikeesti osotti että sä osaat kirjoittaa ihan sairaan hyvin. Siis tätä rataa jatkat niin susta tulee tulevaisuudessa Best Seller kirjailija. Pakko myöntää että Gromin seikkailuita tulee odotettua tän jälkeen ihan pirusti.

[Mysterous]

Tämä tarina muutti täysin käsitykseni örkeistä. Erittäin hyvä ehkä hieman parempi kuin se Deldar Delilan tarina (Captainko sen kirjoitti?).

[Duergar]

tämän tarinan myötä odotan linnolla lisää gromin seikkailuista kertovia tarinoita

[C'tan]

Nyt oli kunnon tarina. Sopivan pituinen, yksityiskohtainen ja niin edelleen. Muutamat hassut päätteet vähän pistivät silmään, mutteivät ratkaisevasti.

Diggasin. Paljon.

[raastin]

Hienoa tekstiä.

[Garoth]

Todella sujuvaa teksitä, hienosti kuvattu mättö. Mutta mättö aina mättö, vaikka sen kuvaisi kuinka hienosti, eikä se kutkuta lukijan hermoja kovin paljona. Muu sisältö on yleensä kiinnostampaa lukea, mutta taistelut ovat hyviä "lisämausteita". Jo tuosta syystä en korottaisi minnekkään Delilan tarinan tasolle (eikä vielä tarvitse edes vetää kotiin päin.)

Mutta kuten sanoin, tuo oli varsin hyvä mättötarina.

[Walloittaja]

-Sotkuista! hän puuskahti ja isku kirveensä lähennelleen keihäsmiehen rintaan.

Tuommoisen virheen löysin, pitäisi olla varmaankin että, iski. Mutta hyvä tarina, suvujaa tekstiä ja hyvin toteutettu tarina muutenkin, jatkoa vain nopeasti

[Vidocq]

Todella hyvä tarina, saa kyllä örkki kiittää jumaliaan kun ei eksynyt Khemrin lähistölle.

[Grom]

Saa kyllä örkki kiittää jumaliaan kun ei eksynyt Khemrin lähistölle.

Tiedätkö mitä? Minulla on todellakin mielessäni Gromin heittäminen Khemriin. Tarvitsen ensin vähän taustatietoja näistä hautakuninkaista. Mutta sinne se Gromin tie suuntaa. Se tulee olemaan varmaankin 3. sotaretki. Hähää... saas nähdä miten luurankoarmeija pärjää... tai sitten ne murskaa örkit perusteellisesti.

[The Swordmaster]

jos osaat englantia vielä niin kirjoita pari novellii geeweelle
oiikeesti toi oli ihan sika hyvää textiä!!! VAU!

[Mondolf]

Miltä kuulostaisi Grom bretonniassa?Tai Grom vs. marauderit, vaihtoehtoja riittää.

[Bonehead]

Joo, olihan se ihan hyvä tarina.
Virheistä löysin vain sen, että yhdessä kohdassa
black orc johtajan nimeksi oli vaihtunut Mubrob.

[Naula]

Keihässukka?
heh.

[Grom]

Miltä kuulostaisi Grom bretonniassa?Tai Grom vs. marauderit, vaihtoehtoja riittää.

Grom on hamassa tulevaisuudessa ottamassa örkeille tuntemattoman askeleen kaaoksen maille. Siellähän niitä maraudereja on kasapäin. Täsä sotaretkestä saa vihiä jos Salthu & RATGAT THE BATTY fluffista.

[The Scientist]

Juu hyvin kirjotettu tarina, laita ihmeessä lisää.

[Vidocq]

Tiedätkö mitä? Minulla on todellakin mielessäni Gromin heittäminen Khemriin. Tarvitsen ensin vähän taustatietoja näistä hautakuninkaista. Mutta sinne se Gromin tie suuntaa. Se tulee olemaan varmaankin 3. sotaretki. Hähää... saas nähdä miten luurankoarmeija pärjää... tai sitten ne murskaa örkit perusteellisesti.

Uskonpa että eivät örkit pystyisi unissakaan valloittamaan Khemriä. Joten sehän on selvä miten siinä tulee käymään. :?

[Grom]

Apuva! Onko kukaan nähnyt, että olenko kirjoitellut johonkin Gromi tulevista sotaretkistä. Kun en muista yhtään, enkä löydä!

[The Scientist]

Et varmaankaan. Ei kyllä muistu mieleen mitään tarinoita ton Averheimin jälkeen.