Mjaahas tällänen tapaus. Todella siisti kyllä eipä voi muuta sanoa

.
Niin joo valokuvauksesta, että kannataisi kaikein mieluiten ottaa kuva monella lampulla ja pure valkosta taustaa tai vastaavaa vasten, jotta sais siitä maksimalisen hyvän. Toi saatto olla nyt vähä hämäävä, koska taustana sillisalaattia, ja ehkä vähän liian varjoinen kuva. Tosin muuten kuva oli erittäin mainio. Kuva saattaa kyllä olla ehkä liian pieni, itse suosin ylensä kuva kollaaseja tai monta kuvaa, jotta pystyy katselemaan figuria aivan kuin oikeassa elämässä, eli näkee sen taakse jne. Tällä hetkellä kuva voi olla ehkä epäkäytännöllinen siinä suhteessa, että se on kuitenkin aika pienehkö ja vain yhdestä suunasta

.
Metallit olivat varsin mukavat, ainoa mikä siinä ehkä on huonona puolena on shadet joissaki kohin. Varsinki tuollanen inkattu kohta shadena pelkästään ei oo mu makuun, tosin makuasia että pitääkö vai ei. Ehkä vähän paremmalta ois näyttäny jos olis sekotanu vaikkapa mustaa inkkiä tohon ja tehny sillä vielä syvemmät kohdat. Tosin inkkaaminenkaan ei ole pakollista metallimaalien kanssa, kiiltelevän kuultava lopputulos ei ole makuuni, mutta se olenkin vain minä

. Monissa paikoissa ois myös voinu tehä tarkenni hihglightit, kuten esim tuo rinta, siinä on hienosti korostettu lihasten päältä jne, mutta silti olisi voinut koittaa tehdä vielä pehmeämmin värieroja, lisäämällä kerroksia, ja tuomalla kultaa ehkä vielä vähä enemmän kirkkaampaan. Vaikkapa mithril sekotettuna shining goldiin tai burnished gold, on kiva korostusväri kulalla, tosin ehkä vain extreme hihgliteihin, jos haluaa kullan pysyvän aika kellertävänä.
Viitta on varsin mukava, pidin tähdistä siinä. Ainoa mikä taas tuossakin pistää minun silmääni ainakin, on kiiltelevyys. Tosin ehkä sitä olisi voinut vielä siistiä tuostakin, tekemällä tähdet tarkasti pensselin kärjellä, ja kiillot isoihin tähtiin pienemällä. Harmaa viitassa näyttää aika raidallisen pelkistetyltä, eli siis ehkäpä kuultomaalaus olisi sopinut justiinsa perfektisti tuohon. Tällä taktiikalla meinaan siis todella ohuilla maaleilla maalaamista, niin että ne kuultavat läpi ja tekevät helposti pehmeähkön lookin (ohuen maalin käsitelyssä helpottaa pintajänniteetön maali, eli siis vaikkapa ajax+ vesi sekoitusta aivan vähän maaliin paletilla, tai vaikkapa flow improveria).
Basesta en osaa tältä etäisyydeltä sanoa paljoakaan, ehkä liikaa tavaraa saattaisi olla huono puoli, eli siis tuossa on nyt aika paljo erivärejä ja tavaraa, itse olen ruvennyt suosimaan nykyään yksinkertasia baseja. Olitko muuten maalannut tuon hiekan ?

, hieno tosin tuollaisenaankin tuo base, todella siisti oikeastaan.
Ylipäätänsä todella kivan oloinen hahmo, kiva että ihmiset jaksavat panostaa figuihinsa. Todella hyvä maalaus ja kokoaminen jne

.