Ken voi lippuun tarttua + voiko lippu "hävitä" kes
Ken voi lippuun tarttua + voiko lippu "hävitä" kes
Tää viesti laajentaa hiukan "beast herd command group + ungors":ssä ollutta keskustelua siitä, voiko ungor tarttua lippuun gorien kuoltua (rykmentti koostuu ungoreista ja goreista, armeijakirjassa kyseisessä rykmentissä goreja voi päivitää, championiksi, muusikoksi tai lipunkantajakssi).
Muistinpa tänä yönä, että verrattavissa olevia, jopa ehkä hiukan oudompia, tapauksia on olemassa ja ne on vieläpä luotu melko lähellä sääntökirjan kirjoittamista. Nimittäin Dogs of Warit. Osallahan näistä on lipunkantaja erikseen nimetty ja omilla stateillaan. Kysymys kuuluukin, voiko tavallinen rivisolttu tarttua lippuun, tämän erikseen nimetyn kuoltua?
Sääntökirjahan sanoo, että lipunkantajan kuoltua nappasee joku takaata sen haltuunsa. Uuden lipunkantajan edellytys on kuulua samaan yksikköön rivisolttuna (eli ei voi olla komentoryhmän jäsen). Selväähän on, että DoWssa kaikki kuuluvat samaan yksikköön, niin erikseen nimetyt kuin rivisoltutkin, täten sääntökirjan geneerisen kohdan mukaan alkuperäisen lipunkantajan kuoltua, pitäisi toisen rivisoltun tarttua siihen. Kysymys kuuluukin, kuinka suuri todennäköisyys on sille, että GW on sössinyt ja jättänyt huomauttamatta, että lipunkantajan kuoltua lippu tippuu maahan?
Sitten tähän, että voiko lippu hävitä kesken closecombatin:
Yksikkö A teurastaa yksiköstä B, jolla oli täysi komentoryhmä, kaikki paitsi championin. Combat resoa laskiessa, todetaan että yksinään jääneellä championilla ei ole lippua (kaikki lippua kantamaan kykenevät kun ovat kuolleita), kun sitten muutkin resot lasketaan, todetaan championin hävinneen ja epäonnistuu testissä lähtien karkuun. Yksikkö A kykenee lähtemään perään ja lähteekin, saamatta championia kuitenkaan kiinni. Kysymys kuuluukin, saako yksikkö A kaapattua yksikön Bn lipun? Tässähän tapauksessa yksikään lipullinen yksikkö ei tuhoutunut (champion jäi eloon) ja toisaalta yksikään lipullinen yksikkö ei lähtenyt karkuun (championilla, joka oli yksiköstä jäljellä, ei voinut kantaa lippua, joten se tipahti maahan ja näin ollen ei saanut siitä combat resoa).
Toimiiko tämä tosiaan näin? Eli lippu voi olla alussa, mutta hävitä taistelunmelskeessä molemman osapuolen ulottumattomiin kesken closecombat vaiheen?

“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Minusta Rugludin banner-gobbo, blind Ibn, jne. ovat rinnastettavissa BSB-characteriin, joten ne voisi targetoida erikseen, ja lippu olisi mennyttä, jos ukko kuolee.Amazing Slug kirjoitti:Mie en tiiä mittää, mutta Rugludin orkkien banner gobbolla on 3+ wardi... mikä ajatus on liikkunut kehittelijän päässä? Päätelkää itse tai olkaa päättelemättä, niin minäkin teen.
-J
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo
Yeah. Mikä on overkill? Se, että Twinlinkattua warbanneria kantaa T3 W1 save 5+ äijä, jolla ei ole atakkeja...
.
Huomaa, että maggotin ja Ibnin välissä on pelattu pari peliäkin... tai sitten ajateltu. Saisipa kohta errataa, niin ei tarvitsisi alkaa teippailla laspistooleja ja meltapommeja kiinni Aavikko koiriini...

Mutta niistä ei saa erikseen VP:tä. Tosin Rugludin goblinilla mainitaan eriskeen, ettei örkki voi goblinin kaatuessa tarttua lippuun, joten se tapaus on täysin selvä. Voidaanko tuosta kuitenkin päätellä, että koska se on erikseen mainittu, on se poikkeus jolloin sokea Ibnin jälkeen tavallinen soturi voikin tarttua lippuun?The Captain kirjoitti: Minusta Rugludin banner-gobbo, blind Ibn, jne. ovat rinnastettavissa BSB-characteriin, joten ne voisi targetoida erikseen, ja lippu olisi mennyttä, jos ukko kuolee.
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
Re: Ken voi lippuun tarttua + voiko lippu "hävitä"
Muistaakseni lipunkantaja jää aina viimeisenä henkiin, eli champion kuolee ennen tätä. Näin mainitsemaasi ongelmaa ei synny. Enpä mene tosin vannomaan, löytyykö tuosta sääntökirjassa tai jossain muussa virallisessa läpyskässä mainintaa.M. Salava kirjoitti: Yksikkö A teurastaa yksiköstä B, jolla oli täysi komentoryhmä, kaikki paitsi championin. Combat resoa laskiessa, todetaan että yksinään jääneellä championilla ei ole lippua (kaikki lippua kantamaan kykenevät kun ovat kuolleita), kun sitten muutkin resot lasketaan, todetaan championin hävinneen ja epäonnistuu testissä lähtien karkuun. Yksikkö A kykenee lähtemään perään ja lähteekin, saamatta championia kuitenkaan kiinni. Kysymys kuuluukin, saako yksikkö A kaapattua yksikön Bn lipun? Tässähän tapauksessa yksikään lipullinen yksikkö ei tuhoutunut (champion jäi eloon) ja toisaalta yksikään lipullinen yksikkö ei lähtenyt karkuun (championilla, joka oli yksiköstä jäljellä, ei voinut kantaa lippua, joten se tipahti maahan ja näin ollen ei saanut siitä combat resoa).
Vastaavanlaisen ongelman muodostavat porukat, joiden championit ovat syystä tai toisesta rivimiehiä kovempia taistelijoita (esim. haltioiden mahdollisuus magic itemeihin); ylijäämäwoundit yltävät heihin joka tapauksessa, eikä erikseen hankitusta ward-savesta ole mitään hyötyä...
Re: Ken voi lippuun tarttua + voiko lippu "hävitä"
Ei näin! Champpia ei voi tappaa ellei hyökkäyksiä kohdista juuri siihen. Esim. jos yksikössä jäljellä on pelkkä champpi ja kaksi tavallista rivimiestä, muusikko ja lipunkantaja eikä champpiin kohdisteta hyökkäyksiä ja vastustaja aiheuttaa 5 woundia ne tappavat niin niistä kuolee vain nuo neljä muuta, mutta champpi jää henkiin koska siihen ei kohdistettu hyökkäyksiä.hetatu kirjoitti:Muistaakseni lipunkantaja jää aina viimeisenä henkiin, eli champion kuolee ennen tätä. Näin mainitsemaasi ongelmaa ei synny. Enpä mene tosin vannomaan, löytyykö tuosta sääntökirjassa tai jossain muussa virallisessa läpyskässä mainintaa.M. Salava kirjoitti: Yksikkö A teurastaa yksiköstä B, jolla oli täysi komentoryhmä, kaikki paitsi championin. Combat resoa laskiessa, todetaan että yksinään jääneellä championilla ei ole lippua (kaikki lippua kantamaan kykenevät kun ovat kuolleita), kun sitten muutkin resot lasketaan, todetaan championin hävinneen ja epäonnistuu testissä lähtien karkuun. Yksikkö A kykenee lähtemään perään ja lähteekin, saamatta championia kuitenkaan kiinni. Kysymys kuuluukin, saako yksikkö A kaapattua yksikön Bn lipun? Tässähän tapauksessa yksikään lipullinen yksikkö ei tuhoutunut (champion jäi eloon) ja toisaalta yksikään lipullinen yksikkö ei lähtenyt karkuun (championilla, joka oli yksiköstä jäljellä, ei voinut kantaa lippua, joten se tipahti maahan ja näin ollen ei saanut siitä combat resoa).
Vastaavanlaisen ongelman muodostavat porukat, joiden championit ovat syystä tai toisesta rivimiehiä kovempia taistelijoita (esim. haltioiden mahdollisuus magic itemeihin); ylijäämäwoundit yltävät heihin joka tapauksessa, eikä erikseen hankitusta ward-savesta ole mitään hyötyä...
Re: Ken voi lippuun tarttua + voiko lippu "hävitä"
Ainakin minä olen käsittänyt niin, että champion on osa yksikköä. Hahmoja koskevat säännöt eivät päde siihen.Runefang kirjoitti:Ei näin! Champpia ei voi tappaa ellei hyökkäyksiä kohdista juuri siihen. Esim. jos yksikössä jäljellä on pelkkä champpi ja kaksi tavallista rivimiestä, muusikko ja lipunkantaja eikä champpiin kohdisteta hyökkäyksiä ja vastustaja aiheuttaa 5 woundia ne tappavat niin niistä kuolee vain nuo neljä muuta, mutta champpi jää henkiin koska siihen ei kohdistettu hyökkäyksiä.
Jos taistelussa aiheutat tarpeeksi woundeja koko eturivin tuhoamiseen, champion jää henkiin, ellei siihen kohdisteta hyökkäyksiä erikseen. Jos taas koko yksikkö tuhoutuisi, myös champion menee mukana, koska se on osa yksikköä siinä missä lipunkantajat ja muusikotkin.
Sääntökirjan mukaan championeihin tehdyt ylimääräiset woundit kantavat muuhun yksikköön. Päättelisin saman toimivan myös päinvastoin, ellei joku löydä virallista todistetta tätä vastaan.
Re: Ken voi lippuun tarttua + voiko lippu "hävitä"
Champeista ei woundit siirry siihen yksikköön (muutenhan minäkin tekisin aina mahdollisimman monta hyökkäystä champpiin). tappamisen kannalta champpi on eräänlainen "heikennetty characteri".hetatu kirjoitti:Ainakin minä olen käsittänyt niin, että champion on osa yksikköä. Hahmoja koskevat säännöt eivät päde siihen.Runefang kirjoitti:Ei näin! Champpia ei voi tappaa ellei hyökkäyksiä kohdista juuri siihen. Esim. jos yksikössä jäljellä on pelkkä champpi ja kaksi tavallista rivimiestä, muusikko ja lipunkantaja eikä champpiin kohdisteta hyökkäyksiä ja vastustaja aiheuttaa 5 woundia ne tappavat niin niistä kuolee vain nuo neljä muuta, mutta champpi jää henkiin koska siihen ei kohdistettu hyökkäyksiä.
Jos taistelussa aiheutat tarpeeksi woundeja koko eturivin tuhoamiseen, champion jää henkiin, ellei siihen kohdisteta hyökkäyksiä erikseen. Jos taas koko yksikkö tuhoutuisi, myös champion menee mukana, koska se on osa yksikköä siinä missä lipunkantajat ja muusikotkin.
Sääntökirjan mukaan championeihin tehdyt ylimääräiset woundit kantavat muuhun yksikköön. Päättelisin saman toimivan myös päinvastoin, ellei joku löydä virallista todistetta tätä vastaan.
-
Zarathustrian
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 946
- Liittynyt: Su 18.08.2002 22:27
- Paikkakunta: Tampere
Re: Ken voi lippuun tarttua + voiko lippu "hävitä"
Annuaalissa tuo eka kohta on erratoitu, eli champpaan targetoidut atakit eivät siirry lopu unittiin. Mutta champpioni on siltikin osa unittiaan ja ainoastaan rank&file ukko jolla on hieman paremmat statit. Eli jos jäljellä on 3 normi jampaa ja champpioni ja teet niihin 4 woundia kuolee koko porukka.Runefang kirjoitti:Champeista ei woundit siirry siihen yksikköön (muutenhan minäkin tekisin aina mahdollisimman monta hyökkäystä champpiin). tappamisen kannalta champpi on eräänlainen "heikennetty characteri".
Re: Ken voi lippuun tarttua + voiko lippu "hävitä"
OK, sääntökirja ei taaskaan ollut ajan tasalla, kuten Zarathustrian jo osoittikin.Runefang kirjoitti:Champeista ei woundit siirry siihen yksikköön (muutenhan minäkin tekisin aina mahdollisimman monta hyökkäystä champpiin). tappamisen kannalta champpi on eräänlainen "heikennetty characteri".
Re: Ken voi lippuun tarttua + voiko lippu "hävitä"
No nyt olen tuonkin verran viisaampi. kiitos tiedosta.Zarathustrian kirjoitti:Annuaalissa tuo eka kohta on erratoitu, eli champpaan targetoidut atakit eivät siirry lopu unittiin. Mutta champpioni on siltikin osa unittiaan ja ainoastaan rank&file ukko jolla on hieman paremmat statit. Eli jos jäljellä on 3 normi jampaa ja champpioni ja teet niihin 4 woundia kuolee koko porukka.Runefang kirjoitti:Champeista ei woundit siirry siihen yksikköön (muutenhan minäkin tekisin aina mahdollisimman monta hyökkäystä champpiin). tappamisen kannalta champpi on eräänlainen "heikennetty characteri".
- Gorkiporki
- Sotavasaran Maalaajamestari 2008
- Viestit: 2419
- Liittynyt: Ma 24.03.2003 20:15
Re: Ken voi lippuun tarttua + voiko lippu "hävitä"
Luulisin että lippu katoaa taistelussa. Luitko lippua koskevat säännöt tarkasti. Mulla ei nyt ole mitään sääntökirjaa/annualia lähellä mutta veikkaisin että lippu häviää.M. Salava kirjoitti: Yksikkö A teurastaa yksiköstä B, jolla oli täysi komentoryhmä, kaikki paitsi championin. Combat resoa laskiessa, todetaan että yksinään jääneellä championilla ei ole lippua (kaikki lippua kantamaan kykenevät kun ovat kuolleita), kun sitten muutkin resot lasketaan, todetaan championin hävinneen ja epäonnistuu testissä lähtien karkuun. Yksikkö A kykenee lähtemään perään ja lähteekin, saamatta championia kuitenkaan kiinni. Kysymys kuuluukin, saako yksikkö A kaapattua yksikön Bn lipun? Tässähän tapauksessa yksikään lipullinen yksikkö ei tuhoutunut (champion jäi eloon) ja toisaalta yksikään lipullinen yksikkö ei lähtenyt karkuun (championilla, joka oli yksiköstä jäljellä, ei voinut kantaa lippua, joten se tipahti maahan ja näin ollen ei saanut siitä combat resoa).
Toimiiko tämä tosiaan näin? Eli lippu voi olla alussa, mutta hävitä taistelunmelskeessä molemman osapuolen ulottumattomiin kesken closecombat vaiheen?