Tuntematon ötökkä, osa 3 - Punainen päivä

[Grand Admiral Prawn]

Kapteeni Fortius katseli tyynen järkähtämättömänä valtavaa Tyranidilaumaa joka vyöryi Ultramariinien IV. Komppanian huolella valmisteltuja taistelulinjoja kohti kuin valtava hyökyaalto. Luoden viimeisen silmäyksen molemmilla puolillaan asemissa oleviin sotureihinsa, hän nosti Voimamiekkansa taivasta kohden ja veti syvään henkeä. Radiolähettimien aikakaudella kapteenin tuskin tarvitsi miekkaansa alas heilauttamalla korostaa tulituskäskyä, mutta perinteet olivat sentään perinteitä.

- TULTA!

Joka puolella hänen ympärillään kaikui valtava räjähdysmäinen pauhu miltei sadan Iskukiväärin herätessä toimintaan yhtäaikaisesti. Muutamassa sekunnissa tuhansia räjähdekärkisiä luoteja upposi Tyranidien linjaan, hävittäen etummaiset oliot miltei olemattomiin ja niittäen niitä seuraavat maahan limaisena silppuna. Iskukiväärejä seurasi sarja sirpalekärkisiä raketteja, Dreadnought Amadeuksen plasmakanuunan laukaus sekä Pyörremyrsky-tulitukitankkien massiivinen ohjuskeskitys, joka räjäytti valtavia aukkoja Tyranidien etenevään massaan. Aukkoja, jotka katosivat silmänräpäyksessä yhä uusien ja uusien avaruusolioiden rynnätessä täyttämään niiden paikat. Tyranidit eivät olleet millänsäkään tulikasteesta joka olisi polttanut minkä tahansa muun vihollisen rohkeuden poroksi hetkessä ja kääntänyt rynnäkön silmittömäksi paoksi. Ilmeisesti joku oli unohtanut kertoa näille pedoille mitä pelko tarkoitti. Fortius rypisti otsaansa. Tästä päivästä tulisi pitkä.

- URAAAAAA…
- URAAAAAAAAA…
- URAAAAAAAAAAAAAAAAAA, Tyranidit karjuivat täyttä kurkkua syöksyessään silmittömästi päin vihollisen tulitusta, kaatuessaan henkitoreissaan maahan ja vielä tullessaan perässä seuraavien lajitovereidensa tallomaksi. Ötököitä kaatui kuin heinää, mutta silti niiden hyökkäys eteni uusien rivistöjen päästessä aina muutamia kymmeniä metrejä lähemmäs vihollista kuin edeltäjänsä. Niiden edetessä taemmas jääneet Biovorit laukaisivat pilven itiömiinoja kohti Mariinien asemia. Kylmän mekaanisella tarkkuudella Iskukiväärit käännettiin ylöspäin ja suurin osa miinoista tuhoutui jo yläilmoissa, sataen tahmeaa, löyhkäävää limaa sekä happoroiskeita Mariinien tahrattoman sinisille panssaripuvuille, mutta muutama pääsi maahan asti ja tuolla yksi jo räjähti, sulattaen hetkessä lähimpänä seisovan epäonnisen kersantin sihiseväksi, vihreäksi lammikoksi.

Kauempana muuan Zoantrooppiryhmä keskittyi, ilma niiden ympärillä rätisten yliluonnollista energiaa. Kapteeni Fortius katseli miltei säikähtäneen näköisenä kuinka hänen komentoryhmänsä Piikkiharja-joukkojenkuljetusvaunun lasertykkitorni repeytyi kuin itsestään irti vaunun rungosta, leijuen ilmassa häntä kohti tykin piippu maata kohden. Yhtäkkiä leijuva tykkitorni heilahti ikään kuin sitä olisi pidellyt mailan tavoin käsissään näkymätön, valtava pesäpallonpelaaja. Fortiuksen refleksit pelastivat hänet, ja kapteeni kierähti pois alta juuri ennen kuin ”maila” iski. Hänen plasmakiväärimiehensä ei ollut yhtä onnekas. Sotilaan silmät levisivät kauhusta kypärän visiirin takana huomatessaan ilmassa mahdottomalla tavalla häntä kohti kieppuvan panssarivaunun tykkitornin. Sitten kaikki pimeni.

- Se ol kunnari, sanoi yksi Zoantroopeista, seuraten katseellaan Mariini-paran kerrassaan vaikuttavaa lentorataa. Muut käkättivät niin ilkeästi kuin hyvin koulutettuina aivoötökköinä vain osasivat.

Vihdoin taistelu todella alkoi. Ultramariinit olivat tyhjentäneet lähestyvään viholliseen Iskukiväärin lippaita kuin viimeistä päivää, kaikista ohjuksista, plasmapurkauksista, lasersäteistä, kranaateista, monomolekulaariteräisistä heittoveitsistä ja lumipalloista puhumattakaan, mutta kaikki tuo vain viivytti Tyraniideja. Poliittisia iskulauseitaan kiljuen

Tasa-arvoo hyönteisil!

Alas Adeptus Mechanicuksen kapitalistis-imperialistis-teokraattinen teknologiamonopoli!

Väistykää suosiol, luulis ny et Keisarin keinutuolista ol tähä mennes jo patterit lopus!

ja veitsimäisiä kynsiään heristellen Hormagauntit loikkivat suoraan vihollisen kimppuun Tyraniidi-Soturit kannoillaan. Yksipuolinen tulitaistelu muuttui pian ankaraksi kamppailuksi elämästä ja kuolemasta jossa suurin henkiinjäämisen toive oli sillä joka sai ensiksi iskunsa iskettyä. Tuolla Mariini iski panssaroidun nyrkkinsä Gauntin niskaan, murskaten sen selkärangan. Silmänräpäyksen päästä hän kaatui maahan viiden kynsivän ja purevan Hormagauntin painon alla, yhden niistä kaula vieläkin teräksisessä otteessaan. Tuolla Carnifex talloi, repi ja leikkasi Mariineja maahan kuin heinää, paiskoen aikuisia, panssaroituja sotilaita tieltään kuin ne olisivat olleet pelkkiä Warhammer-miniatyyrejä. Tuolla eräs Tyraniidi-Soturi kaatui maahan, kitiinikuori räjähdeluotien lävistämänä. Samalla se kuitenkin kaatoi erään epäonnisen Mariinin alleen, painaen koko painollaan kyntensä sotilaan lävitse. Hänen toveriensa rynnätessä auttamaan Tyraniidi heräsi vielä viimeisen kerran eloon, silpoen lähimmän sotilaan käden irti kuopastaan valtavilla repimäkynsillään. Seurannut Iskukiväärien ryöpytys vaimensi olion lopullisesti.

Hitaasti, mutta varmasti, Ultramariinien linjaa työnnettiin taaksepäin ja osastoja pakotettiin vetäytymään voidakseen jatkaa vastarintaa paremmista asemista käsin. Mariinit taistelivat peräänantamattomasti, tehokkaasti, älykkäästi, mutta kaikesta huolimatta fanaattisia Tyraniideja oli liikaa eivätkä niidenkään käytännössä aivottomat sotilaat osoittaneet minkäänlaisia väsymyksen merkkejä. Eivät ainakaan pomon katsoessa.

Kapteeni Fortius komentoryhmineen ryntäsi trendikkään avokattoiseen kuljetusvaunuunsa ja, saatuaan shokissa olevan kuljettajan muistamaan edes oman nimensä sekä moottorin käynnistysnappulan paikan, lähti täyttä vauhtia kohti etulinjaa.

- Ampukaa se! Ampukaa se! karjui veteraanikersantti Polatus nostaen plasmapistoolinsa. Ase sylki sarjan tappavia, pienen auringon kaltaisia purkauksia kohti uhkaavasti lähestyvää Yhdyskuntatyrannia, ja hetken päästä myös Iskukiväärien luodit viuhuivat sen ympärillä. Polatus ei käsittänyt miten jokin noin suuri voi olla niin nopea – Tyranni tanssi hämähäkkimäisten kynsiensä avulla viistosti siksakkia eteenpäin, väistäen kerta toisensa jälkeen hänen tappavat ammuksensa. Viimein yksi plasmapurkaus sattui sen kitiinikuoreen, jättäen jäljelle savuavan reiän. Tyranni kirkaisi kivusta ja vastasi omalla aseellaan. Sen kaameat silmät kipunoivat psyykkistä energiaa ja hetken päästä Polatus katseli järkyttyneenä miten hänen toverinsa paistuivat elävältä panssariensa sisään armottoman Tyrannin psyykkisen hyökkäyksen tehdessä tuhoaan. Polatus tiesi varmasti kuolevansa pian ja kohotti plasmapistoolinsa viimeiseen epätoivoiseen laukaukseen.

Samassa otuksen kitiinipanssarin etumus räjähti savuaviksi luunsirpaleiksi lasertykin ammuksen osuessa siihen. Tyranni kaatui taaksepäin jalkojaan sätkytellen ja karjaisi korvia huumaavalla äänellä, yhtälailla suuttumuksesta kuin kivusta. Silmäkulmastaan huojentunut Polatus näki, miten kapteeni Fortius harppoi Tyrannin eteen, Voimamiekka uhmakkaasti koholla. Hänen komentoryhmänsä seisoi Iskukiväärit sekä yhä hehkuva Lasertykki valmiina suojaamaan kapteenia.
- Keisarin nimeen, valmistaudu pitkälle matkalle helvettiin, tai minne vain joudutkin kunhan olen pitänyt huolen että sinä ja kaltaisesi hirvitykset eivät enää saastuta Hänen maailmojaan saastaisilla elämänmuodoillanne, Fortius huusi. Tyranni kohottautui seisomaan ja hetken aikaa nuo kaksi vastakkaista johtajaa seisoivat hievahtamatta, katseillaan toisiaan mitellen.

- SINÄ, murahti Yhdyskuntatyranni. – Sinä just. Sie ol se joka komenta näit kirottuja riistäjiä. Sie saat ny maksaa kaikest päänsäryist mitä minä ol saanu kärsiä tät surkeaa palloo vallates. Lausu rukoukses! Tyranni loikkasi eteenpäin ja iski salamannopeasti tappavilla kynsillään. Kapteeni kierähti sivuun, ja kynnet iskeytyivät lumiseen maahan. Fortius iski takaisin voimamiekallaan, tehden pitkän haavan pitkin Tyrannin kuorta. Se ulvahti ja tempaisi kyntensä irti sellaisella voimalla että menetti melkein tasapainonsa, ja tähtäsi iskun Fortiuksen päähän. Tällä kertaa kapteenin onnistui väistää vain osittain ja hänen vasempaan olkapäähänsä ilmestyi verinen viilto. Sitten Tyranni iski oikeilla kynsillään harhautuksen ja hyökkäsi vasemmalta kohti kapteenin suojaamatonta puolta. Vain neljännesmetrin päässä Fortiuksen kasvoista kynnet pysähtyivät tyhjään ilmaan kapteenin Rautasädekehän aktivoituessa niin että kipinöitä satoi kuurona tämän panssarille. Hänen päänsä yläpuolella suojakenttä muodosti säkenöivän kirkkaan valokaaren toimiessaan nyt täydellä teholla. Tyranni sihahti halveksuvasti. Mitä huijausta.

Sitten kaksinkamppailu todella alkoi. Maa tärisi ja lumi pöllysi ympäriinsä kahden mahtavan johtajan ottaessa mittaa toisistaan. Tyranni iski välkkyvillä kynsillään, ja viime hetkessä kapteeni kiepahti pois niiden tieltä. Fortius iski takaisin miekallaan, jonka Tyranni pyyhkäisi halveksuvasti sivuun, vastaten taas uudella salamannopeiden iskujen sarjalla.
- Ssinä… - Ssssenkin…
Tyranni karjaisi ja repäisi jäiseen maahan pitkän viillon siihen missä Fortius oli hetki sitten seissyt. Kapteeni vastasi nopeasti leikaten Tyrannin panssariin aukon, jonka läpi purskahti esiin mustaa, sihisevää limaa. Tyranni sähisi raivoissaan liian nopealle vastustajalleen ja jähmettyi yhtäkkiä paikalleen kesken liikkeensä. Mielipuolinen ilme levisi sen naamalle. Sen valtavat, maidonvalkeat silmät kipunoivat sähköisinä.

Kapteeni Fortius tunsi miten miekka lennähti hänen kädestään, terä näkymättömän voiman iskemänä särkyen tuhansiksi pirstaleiksi. Kapteeni kaatui raskaasti selälleen ja käänsi katseensa ylöspäin juuri ajoissa nähdäkseen valtavien, partaveitsenterävien kynsien laskeutuvan. Kapteeni tunsi sähköisen kivun aallon leviävän kaikkialle vartaloonsa. Hän yritti nostaa kättään, mutta se tuntui painavalta ja kömpelöltä, ei lainkaan hänen omalta kädeltään. Kapteenin silmissä alkoi hämärtyä.

Tyranni päästi voitonriemuisen, kirskuvan karjahduksen kiskaistessaan kyntensä irti kuolevasta vastustajastaan. Ilkeästi virnuillen se kumartui lähemmäs.
- Mie huijasin…
Olion sähisevä nauru kantautui kauas, ja kaikkialla sen ympärillä Tyranidit nostivat kuononsa kohti taivasta ja kiljuivat voitonriemuisina. Mariinien pomo oli kuollut, Ötököiden Suuri Wapautus-Rintama oli voittanut taistelun. He olivat voittaneet taistelun. Kuin sudet haaskalle kerääntyivät vahingoniloiset Gauntit johtajansa ympärille todistamaan tämän suurta hetkeä.

Kapteeni Fortius, Ultramariinien IV. Komppanian päällikkö, kaksinkertainen Ultramarin Terminaatiokunniamerkin voittaja sekä itsensä Marneus Calgarin vanha ryyppykaveri (kuten hän oli aina antanut kaikkien ymmärtää) ei maassa sydänveri lumeen valuen lojuvana kuullut Tyranidien puheesta muuta kuin mielipuolista sihinää ja ärinää. Silti hän tajusi soturin tapaan vaistomaisesti hetkensä koittaneen. Murtaen viimeisellä voimainponnistuksella ne henkiset kahleet, joilla Tyranni oli halpamaisesti lukinnut hänet paikalleen, Fortius pakotti itsensä nousemaan pystyyn sekä kurotti poimimaan vyöltään Keisarin tahdon välikappaleen.

Suuri Yhdyskuntatyranni, Kennomielen valittu, Wapautus-Rintaman pääesikunnnan ruumiillistuma, tajusi hämärästi kuolleena pitämänsä Mariinin kohottautuvan maasta sekä heilauttavan kättään kaaressa. Se tuskin tunsi miten jokin pieni ja kova putosi sen avonaisiin leukoihin ja miten se vaistomaisesti nielaisi tuon tuntemattoman esineen ennen kuin ehti edes tajuta mistä oli kysymys.
Kiskaisten kypärän päästään, Kapteeni Fortius vetäisi vielä viimeisen kerran keuhkoihinsa Frigiduksen raikasta, puhdasta ilmaa. Sitten hän kaatui taaksepäin ja kuoli hymy huulillaan kuten kunnon Keisarin mies ainakin. Hänen tiukkaan puristettu oikea nyrkkinsä avautui ja panssarintorjuntakranaatin sokka vierähti lumeen. Tyranni tuijotti pientä kiiltävää metallinpalaa ihmettelevä ilme petomaisella naamallaan.

- Ohops, sanoi Yhdyskuntatyranni. Juuri muuta se ei ehtinyt sanoa sillä seuraavassa hetkessä sen massiivinen cranium koki struktuurinsa integriteetin kannalta fataalin laajenemisen. Toisin sanoen Tyrannin iso, luinen pääkoppa sekä suurin osa sen eturuumiista räjähti tuhannen pirstaleiksi, sataen luunsirpaleita sekä mustaa, tahmeaa mönjää paikalle kokoontuneiden Gaunttien ympärille. Suurikokoinen raato lysähti lumeen niin että tanner tärisi.

- Ohhoh, sanoi eräs Gauntti järkyttyneenä.
- Ai, sanoi toinen. – Varmaan sattu.
- Olhan tuo niinkö yks hitonmoine ranatti, sanoi kolmas.

Gauntit – mukaan lukien ne kymmenet muut jotka olivat liian shokissa tapahtuneesta puhuakseen – käänsivät nyt katseensa takaisin taisteluun ja huomasivat kukin tuijottavansa suoraan ladatun Iskukiväärin mustanpuhuvaan piippuun. Joku nielaisi kuuluvasti.

- Pojat hei, sanoi eräs Gaunteista. – Miulla ol vähä heikko olo. Mitä jos jatkaasitte tappelust ilman minnuu?
- Juu mie lähen täst kans kotio, sanoi toinen.
- Miull on paha pään särky. Tuunpa messii, jatkoi kolmas.
- Ne on niin isojakin viel, kuiskasi neljäs Gauntti.
- Juu ei ne noin häijy näkösi ollu viel vartti sitte, myönteli viides.
- Mää ole irti täst sorast, sanoi kuudes. – Mie ole ny siviili, miulla o tiplomaattine koskemattomus.
- Mikä helvetti ol tiplomatti, mumisi seitsemäs. – Pojat hei, lähetää jo…

Gauntit alkoivat perääntyä varovasti, jättäen lähellä seisovan Tyraniidi-Soturin kiukkuisen katseen kokonaan omaan arvoonsa.

- TAKASI AVARUUTEE TOVERIT, NIITÄ OL LIIAN MONTA!

Yhtäkkiä, kuin tuon hysteerisen kirkaisun yllyttämänä, Gaunttien verkkainen perääntyminen muuttui silmittömäksi paoksi. Lähes yksimielisesti koko Tyraniidien armeija kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan henkensä edestä. Synaptisten Tyraniidi-Soturien käskyt kaikuivat enimmäkseen kuuroille korville; Sotureita ei Ultramariinien Tactica Imperialiksen mukaisen, Synapsiolioihin kohdistetun tulituksen jälkeen yksinkertaisesti ollut tarpeeksi orjuuttamaan psyykkisillä kyvyillään kerrallaan enempää kuin murto-osan valtavasta armeijasta. Jopa Carnifeksit, joilla ei tosiasiassa ollut käsitystäkään siitä mitä pelko merkitsi, lähtivät yksinkertaisen luontonsa mukaisesti liikkeelle massan mukana. Viimein raivosta pihisevien Sotureiden oli pakko myöntää tappionsa ja yrittää edes saada tähän taktiseksi vetäytymiseksi nimeämäänsä toimenpiteeseen jonkinlaista järjestystä. Pian koko valtavasta Tyraniidien laumasta ei ollut jäljellä kuin kasa limaisia raatoja sekä kaukana taivaanrannassa erottuva pöly- ja lumipilvi.

Kohottaen aseensa kohti sinistä taivasta, koko Ultramariinien jaoston IV. Komppania hurrasi.

[High king Godric]

Hienoa tekstiä, tosi hauskaa. JA mitkä käänteet! Tämä oli yksinkertaisesti sanottuna loistava! Kättelisin jos ylttäisin. Bravoo!

[Duergar]

en voi muuta sanoa kuin että TODELLA HYVÄ tarina, jos tästä ei tuu enää jatkoa niin onk muita tämän kaltaisia tarinoita tulossa ??

[Grand Admiral Prawn]

Kiitos, kiitos... Tää o kyl aiva liikaa

*amiraali kumartaa*


Mistään muista tarinoista minulla ei ole tietoa, tämä nyt on vain tämmöinen kummallinen pikku keksintö... Tosin ei se loppu vielä ole, Nidithän vasta pakenivat... 2 osaa tähän tulee vielä, ehkä 3 riippuen siitä miten paljon paperia tietyt tapahtumat tulevat vaatimaan... Lisää seuraavassa jaksossa...

[Zyder]

Upea ja hauska tarina! Mahtavaa *kättelee amiraalia*

[Nysse]

Mahtava tarina. Kerrankin vähän vaihtelevammasta näkökulmasta kerrottuna. =)

[JarLoz]

Bravo! Mahtavaa! Suurenmoista! Tässähän loppuu superlatiivit kesken kun tätä kehuu!

[Ukkosleka]

MAHTAVAA!!! Bravo! lisää, lisää!

[Clone Trooper]

Kun kerta superlatiivitkin on jo loppu niin sanon että hyvä^4 (^ = potenssiin)
Sarjan kehitys:
1. osa: hyvä
2. osa: parempi
3. osa: päätelkää itse

[Mad Larkin]

*taputtaa*
Outoa, mutta silti erinomaista!
Muutama suomennos vähän häirätsee mutta ei se mitn!

[Clone Trooper]

Outoa

I totally agree...

[joppu]

- Se ol kunnari, sanoi yksi Zoantroopeista, seuraten katseellaan Mariini-paran kerrassaan vaikuttavaa lentorataa.

LOL