Onks kenelläkään mitään hyvii jippoi Macharian Crossin käyttöön? Onko se sen arvoinen? Oon ite vähän ennakkoluulonen, mut loppujen lopuks päätin vaihtaa 10 conscriptia (niitä oli 30) Macharian Crossiin ja Refractor Fieldiin Heroic Senior Officerilleni. En ole täysin varma tämän hyödystä, mutta päätin että Macharian Cross sopii sekä armeijani fluffiin/taustaan, että siitä voisi olla taktista hyötyä pelin alussa. Sitä paitsi on aina mukavaa yllättää vihollinen.
Enpä nyt tiedä mitä tällä voisin tehdä, mutta yksi ajatus oli pistää jokin yksikkö Cleansessa mahdollisimman lähelle pöydän keskustaa (conscriptit?), jotta vihollinen joutuisi deployamaan kauas, ja sitten siirtää yksikkö poispäin. Sitten voin tietenkin käyttää tätä hyväksi esim. Heavy Weapon Teamien liikuttamiseen ideaaleihin paikkoihin.
Olisi esimerkiksi aika häijyä (tai no ei se nyt niin erikoista ole, mutta kumminkin) jättää jokin tulitussektori täysin avoimeksi, ja yrittää usuttaa vihollinen käyttämään sitä. Sitten kun hän on laittanut omat joukkonsa tälle avoimelle alueelle (luullen, että olisi turvassa), voinkin siirtää jonkun yksikön suoralle ampumalinjalle.
Macharian Crossista on tietenkin eniten hyötyä mikäli saan ensimmäisen vuoron...
Macharian Crossin hyöty?
Pitää kokeilla tuotakin. Uusi kaarti-codexi pitää sisällään liudan uusia temppuja vahalle koiralle. Ehkä tällä voisi esim juuri conscrpt-screeniä siirtää parempaan paikkaan tai sitten tuoda turvaan se heavyweapon platoonin harhautunut squadi jolla koetettiin vaikkapa pitchedissa bulldozeta vihollista mahdollisimman kauas. Tuntuu vain, että kun puhutaan kaartin jalkaväestä ja 1500pts pelistä niin on vaikea kuvitella että yhden kaartisquadin pieni siirto kovinkaan suuri hyöty on... Mene sitten ja tiedä. Kerro kun olet kokeillut ;)
-Touko "Squirrel" Kästämä
-Touko "Squirrel" Kästämä
...to crush your enemies, to see them driven before you, and to hear the lamentations of their women.
- Henri Ketonen
- Viestit: 3346
- Liittynyt: Ke 16.10.2002 22:22
- Paikkakunta: Turku
- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo
Macharian cross antaa siirtää uniittia omalla deployment zonellaan, eikös? Mutta sehän ei kiellä, etteikö ukkoaan saisi liikuttaa vihollista kohti? Tarkoitan sitä, että jos vastustaja deployaa ensin, hän todennäköisesti disruptaa d. zoneasi laittamalla uniitin lähelle pöydän keskustaa. Sitten laitat äijäsi 18" tästä disruptaajasta, liikutat crossilla 12" päähän, liikut alussa 6" päähän (miksi? koska olet sentinel, doh), sitten aloitat ja liikut viereen, ammut halvalla heavy flamerilla ja sitten assaultoit sentinel-dredilläsi (jolla hardened fighters)
. Mautonta peppuilua, ellei kaikilla olisi niitä *¤$&€@! power armoreita...
. Mariinit pilasivat päiväni, taas.
(Ja tietysti siinä on sekin, ettei crossilla voi liikuttaa sentinelejä
)
-J
(Ja tietysti siinä on sekin, ettei crossilla voi liikuttaa sentinelejä
-J