"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

Radagast

Isot pojat esittelevät pieniä miehiään.
baretul

Radagast

Viesti Kirjoittaja baretul »

Jeps hesan gw:een lotr maalauskisaan huomiseks ajatelin tuoda tälläsen. Värit ei ole samat kuin alkuperäisessä, lähinnä paidassa oleva ruskea on eri samoin kuin sauvvan väri. Tein tolle hahmolle display basen johon sen voi laittaa näytteille, ku se seisoo kaapissa. Toivotavasti nyt edes jotenki pärjäilee tuo hahmo, eipä väliä vaikka ei pärjäisikään, koska oli kyllä hauskaa maalatessa, ja oppi paljon uutta :D, varsinki glazetamisen saralla.

Hahmoa ei ole muuneltu mitenkään. Basen tein ensiksi perus isosta gw:een basesta, jonka päälle laitoin ohuen kerroksen foamia, ja sitten tein siihen kiven milluputista johon oli sekotettu vähän gs:ää, tekemällä halkeamia ja railoja sculpting toolilla ja neulalla. Lopuksi kun tavara ei ollut vielä aivan kuivunutta painelin sitä isolla penselillä sieltä täältä (joku talomaali penseli siis) ja hammas harjalla, nämä tekivät pieniä reikiä ja epätasaisuuksia. Ruoho maassa on tehty sivelemällä ensiksi das-massaa veden kanssa päälle, sitten painelemalla sitä blisterin vaahtomuovipalasella, jotta siihen tulisi epätasaisuuksia. Pensasmainen ruoho on tehty perus pienoismalli junakaupoista löytyvästä ruohosta jota on liimattu leikkaamalla toinen pää tasaseksi ja saksilla harotelemalla tekemällä toisesta päästä epätasainen. Pienet kivet basessa on tehty green stuffista.

Aikaa tähän kaikkeen kului jotain 15h, itseäni jäi vaivaamaan värit, olisin loppujenlopuksi halunnut ehkä vähän kontrastisoivat värit. Myöeskin maalien paksuus paikoittain jäi vähä kaivelemaan :D.

Tässä perus hahmo:
Kuva

Isompana sama kuin äskönen:
http://koti.mbnet.fi/baretul/Omat_hahmot/Radagast1.jpg

Dislpay basen kanssa:
http://koti.mbnet.fi/baretul/Omat_hahmot/Radagast2.jpg

Display basen kanssa kollaasi 1 (normali kokoiset kuvat, 68kt)
http://koti.mbnet.fi/baretul/Omat_hahmot/Radagast3.jpg

Display basen kanssa kollaasi 2 (isot kuvat, 279 kt)
http://koti.mbnet.fi/baretul/Omat_hahmot/Radagast2.jpg

Tässä on vielä hahmo cmonisa:
http://www.coolminiornot.com/?id=39416
Viimeksi muokannut baretul, Ke 17.12.2003 09:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Grond
Viestit: 3335
Liittynyt: Ke 20.11.2002 12:00
Paikkakunta: 423 km turkkusta

Viesti Kirjoittaja Grond »

Upea on. Ainoa häiritsevä seikka on tuo lintu (vanhana lintuharrastajana kiinnittyi huomio siihen). Pään oikealla puolella on heikko silmäkulmajuova, joka vasemmalla puolella päätä on hyvin vahva - luonnottoman näköinen.

Siivissä on myös hieman luonnoton kuviointi - kyseessä on tietysti fantasialintu, mutta siltikin.

Eli lintuja maalatessa kannattaisi ehkä hakea inspiraatiota lintukirjasta. Ennenkaikkea tutustua anatomiaan (ei tarvitse tietää mitä ovat tertiaalit, mutta kuitenkin miten isot- ja pienet peitinhöynenet menevät).

Joo, älytöntä nillitystä pikkuasiasta, mutta imo tuontasoinen maalaus itse ukossa vaatii rinnalleen kauniin linnun ;).
An15
Viestit: 163
Liittynyt: Ke 29.10.2003 22:37
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja An15 »

Mmm... toi on tyylikäs!
Mä tykkään! Beissi on nyt mielestäni jotenkis "tylsän" näköinen, mutta ei se mitään. Kaikki kiinnittää kuitenkin suurimman huomionsa siihen kuinka taitavasti tuo on maalattu :)

Jatka samaan tyyliin!
"May eternal light of heaven shine upon your path!"
-Archangel Tyrael, Diablo II
Kaleth
Viestit: 134
Liittynyt: Pe 10.10.2003 16:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kaleth »

hienohan tuo :D eniten tykkäsin viitasta.....
Deetwo
Viestit: 2145
Liittynyt: To 23.10.2003 08:37
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Deetwo »

Vähän ehkä kontrastivajetta on joo.. Mutta erittäin toimiva tuo earthpalette, itse pidän aika paljon just sellasista sävyistä.

Ja piru että sä osaat maalata! :)

Jälki on erittäin upeata, mutta jotenkin vähän jäi kaipaamaan jotain tuohon.. en tosin osaa sanoa mitä. Jotenkin ehkä pienesti valju yleisilme.

("Those who can't do, teach") :D
Avatar
blurred
Viestit: 140
Liittynyt: Ti 26.08.2003 12:31

Viesti Kirjoittaja blurred »

Hyvännäköinen kyllä on. Nuo lehdet tuossa viitassa ja sauvassa ovat mielestäni hieman liian kirkkaita, mutta muuten tuollainen vihreä-ruskea-meininki sopii Radagastiin oikein hyvin. Muutenkin kivan näköinen. Ehkä kannattaisi vielä lintua värittää jotenkin...hieman kivestä veistetyn näköinen.
...and hell came with him...

"The ability to quote is a serviceable substitute for wit." - William Somerset Maugham
Avatar
Matti
Valvoja
Viestit: 3155
Liittynyt: Ke 21.08.2002 09:27
Paikkakunta: Espoo, Etelä-Leppävaara

Viesti Kirjoittaja Matti »

Kas, sulhan on jopa valmis. Mun Saruman on vielä vaiheessa (joo-o, eihän täs tuu kiirettä ;)), jälkikäteen tuli todettua että nää Wisut on aika heikkoja showcase maalaukseen... äärimmäisen yksvärisiä ja siks tylsiä, ellei onnistu sitten luomaan tunnelmaa muuten...

Mut jooh, asiaan.

Lintu on tosiaan enemmä kiveä kuin lintu. Onko linnulle ees maalattu silmiä tai nokkaa? Näyttävät nyt samalta harmaalta kuin muukin lintu. :(

Jokin tuossa Radagastin silmissäkin häiritsee... liekö liian kapea viiru, ehkä silmän ois voinu maalata katsomaan ylöspäin niin, että oisit laittanu silmän enemmän pallomaiseks ja laittanut sit sinne kimmeen? Kuten tein Tristan Loremistressissä (figu joka oli viime maalausopetukses mukana):
Kuva

Samoin veitsi, vai mikä lie, vyöllä näyttää oudolta. hmm... pitää kattoa livenä joskus.

Mut ihan ok. :)
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
Avatar
Fae
Viestit: 650
Liittynyt: To 21.11.2002 11:22
Paikkakunta: Riihimäki

Viesti Kirjoittaja Fae »

Oon aina kattelllu et mikähän mies toi baretul on muitten malauksia noin nysväättisesti kommentoimaan, mutta näyttääpä jätkä tietävän mistä puhuu :D
Järjenkäyttö sallittu!
Avatar
Matti
Valvoja
Viestit: 3155
Liittynyt: Ke 21.08.2002 09:27
Paikkakunta: Espoo, Etelä-Leppävaara

Viesti Kirjoittaja Matti »

FallenOne kirjoitti:Oon aina kattelllu et mikähän mies toi baretul on muitten malauksia noin nysväättisesti kommentoimaan, mutta näyttääpä jätkä tietävän mistä puhuu :D
[Saarna]
Maalaustaito ja kyky kritisoida eivät ole sidoksissa toisiinsa, vaikkakin tukevat toisiaan. Eikä rakentavassa kritiikissä ole mitään pahaa. Jos sitä ei halua kannattaa se sanoa heti, eikä marmattaa kun on sitä saanut. Oletusarvoisesti tässä galleria-osiossa saa kritiikkiä antaa, eikä siitä ketään pidä tuomita. [/Saarna]
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
Avatar
Day
Valvoja
Viestit: 1948
Liittynyt: Su 13.10.2002 11:23
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Day »

Tyylikäshän tuo on. Mutta ei kyllä ole paras mahdollinen showcase/maalauskisafigu, kuten totesit.

Nojoo, kommentoin sitä enemmän jahka näen sen livenä. Vien oman nappini GW:hen joskus iltapäivällä ja katselen sitä sitten. Mutta parempi kokonaisuus tuo tuntuu olevan kuin oma speed paintattu nappini.

n.10 tuntia speed paintattua Arwenia Frodon kanssa vs. radagast. ;) Laitan Arwenin halimaan nappiasi niin sitten niillä on kivaa yhdessä eivätkä tunne oloaan yksinäisiksi.
Le coeur a ses raisons que la raison ne connaît point. - Blaise Pascal, Pensées, 277
hypsilurus
Viestit: 383
Liittynyt: Ke 03.07.2002 14:00

Viesti Kirjoittaja hypsilurus »

Tuo on paljon parempi ilman tuota display basea.
Jätä se siis kotiin.....

M
"Kaulaparta huohottaja"
baretul

Viesti Kirjoittaja baretul »

Hmm niin joo :D, tossa oli läjä kohtia mitkä ärsytti mua, mutta ne ei yhtäkkiä kuvassa ollukkaa niin pahoja, kuten livenä toi on paljon sotkusemman olonen väreiltään, ku toi on miltei samaa ruskeaa kaikkialla, ja sitte esim hiukset ja parta on paljon tyhmemmän näkösiä mun mielestä. Kuvassa taas autolevelie jälkeen se teki mustasta korpista jonku ihan ihmeellisen haalean, toi on livenä aika paljolti pure musta missä hillityt highlitit (se perkuleen viiva on vielä sen kulmakarvan päällä :D). Myöskin nuo lehdet ja veitsi on aika paljolti luonnollisemman näkösiä livenä, mutta kuvassa ne tuli vähän liikaa esille, koska autolevelit tasasivat niistä aika kirkkaat, koska olivat aika kirkkaita värejä verratuna muihi. Noh kuiteski kyl mä enemmän oon kuvana tyytyväisempi toho ku livenä :D, koska silloin ei tuu esille lähesää yhtäpaljo hihglitiä ja shadea. No jooh pitääpä kai lähte viemään tota sinne gw:ee storeen :D.

Tosta basesta sen verra, että oon nykyään siirtynyt tollaseen olematoman korkukseen ruohoon ja todella pelkistettyyn lookkiin, kaikki esinnet jopa basessa haluan olla maalaukseltaan edes jotenkin samaa tasoa mitä hahmossa on. Olen siirtymässä basen teossa maalauksessa jne, miltei kaikessa samaan suuntaan kuin tämä sälli:
http://www.coolminiornot.com/browse.php ... Descending
tai no minulla on vielä pitkä tie kuljetavana noihin blendeihin :D, ja skulptauksiin, tai jos koskaan saavutaankaan edes lähelle tollasta olen tyytyväinen. Idea on siis mahdollisimman pehmeät blendit ja yksinkertaistetut baset pinnat jne. Tosin kyllä mä kohta löydän jonkun toisen lempi maalaajan, minkä nimeen vannon taas sitte seuraavat puol vuotta :D.
Perzzza
Viestit: 1245
Liittynyt: To 22.08.2002 12:06
Paikkakunta: Hämeenkyrö
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Perzzza »

baretul, on komea ukkeli! Maalaisitko minunkin lotrit tuollaisiksi :wink:
niih.
Avatar
Gorbag
Viestit: 1068
Liittynyt: Ke 16.04.2003 17:47
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Gorbag »

Turha siis edes yrittää osallistua kyseiseen kisaan.... *huoh* :(


EDIT: Tai, no kyl mä varmaan meen koska kaverikin männöö!
Viimeksi muokannut Gorbag, Pe 28.11.2003 23:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Deceased
Viestit: 451
Liittynyt: To 29.08.2002 19:44
Paikkakunta: Tuusula

Viesti Kirjoittaja Deceased »

Pakko muuten sanoa tähän väliin, että itseäni lähinnä vain ärsyttää tuo blacklinetys... :? Taidan olla ainoa kuka sellaisesta nyt viittis valittaa, mutta tuossa figussa se vain tahtoi pistää silmääni... juuh, elä ota pahalla, ihan vain oma mielipiteeni asiasta... ehkä liian vahva rajaus tai jotain, en tiedä... sanottu on...*nod*

Mutta siis noin muuten varsin hieno tekele, joskin Grondin jälkeen tuo linnun silmäkulma pistää aina silmään... :wink: Muutenkin vähän valjun värinen pulu... itse herrassa en sitten mitään menisi korjaamaan, tuima ilme ainakin... :)
"Did you trust and elf??!!"
"No I didn't, Uncle-Divor!"
"Then tell me, lad, where is your beard?"
baretul

Viesti Kirjoittaja baretul »

Deceased kirjoitti:Pakko muuten sanoa tähän väliin, että itseäni lähinnä vain ärsyttää tuo blacklinetys... :? Taidan olla ainoa kuka sellaisesta nyt viittis valittaa, mutta tuossa figussa se vain tahtoi pistää silmääni... juuh, elä ota pahalla, ihan vain oma mielipiteeni asiasta... ehkä liian vahva rajaus tai jotain, en tiedä... sanottu on...*nod*
Figussa oli hillityt black linet, siis nuo viitan välissä olevan mustat kohdat eivät olleet black linejä, tuossa oli siis mustia varjoja, koska tummaa ruskeaa ja mustaa ylensä varjostetaan mustaan. Figussa oli enemmänkin tumman ruskealla tehtyjä lineyksiä ja esim tanned flesh + scorched brown lineyksiä, kuin ihan pure black linejä, näitenkin linejen paksuus oli jotain 0,2 mm, että en sitte tiedä missä näet black linejä jotka ois liian suuria tossa :D ?.
Deceased
Viestit: 451
Liittynyt: To 29.08.2002 19:44
Paikkakunta: Tuusula

Viesti Kirjoittaja Deceased »

Noh, älä tätä nyt minään henkilökohtaisena loukkauksena ota... :) Tuossa olisi tuo veitsi ja sormet... termini saattaa tietenkin olla hieman väärä tässä asiassa, mutta jotenkin vain tuossa varjostuksessa iskee silmään kauhia tummuus... juuh, elä kysele enempää, kun se osaa paremmin selittää... tämä siis oli vain henkilökohtainen näkemys, eikä loukkaus - hienohan tuo on... :) Herneitä, mies...
"Did you trust and elf??!!"
"No I didn't, Uncle-Divor!"
"Then tell me, lad, where is your beard?"
baretul

Viesti Kirjoittaja baretul »

Hmm no se on totta :D, siis tumman ruskeaa lähinnä tuossa on, joka muuttuu tummaakin tummemaksi autolevelejn myötä. Mjooh no totta on että kaikkien tyyli ei iske kaikkiin, noh jooh :D, kai oli aika turha räyhätä tollasesta :D, siis mun.
Deceased
Viestit: 451
Liittynyt: To 29.08.2002 19:44
Paikkakunta: Tuusula

Viesti Kirjoittaja Deceased »

Niinhän se vähän on... siis turhaa osaltasi räyhätä ja miun ehkä turhaa mainita omia mieltymyksiäni juuri sinun figun kohdalla... :? Eli sorry tuo, mutta lisäsinpä sen silti sinne... ja en mitenkään hauku figuasi sen takia, varsin mallikas LOTR-figu siinä - ehkä vähän enemmänkin kuin mallikas... :wink: Jeps, eli saimme herneemme... *vaihtaa pakaste-herneita toisen kanssa* :)
"Did you trust and elf??!!"
"No I didn't, Uncle-Divor!"
"Then tell me, lad, where is your beard?"
VJ
Viestit: 1401
Liittynyt: Ma 08.07.2002 22:38
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja VJ »

Ehkä Weekenderin pitäisi lisätä jokin herne nenässä hymiö grafiikoihin, koska ainakaan mä en pysty tulkitsemaan kummankaan teidän viesteistä mitään räyhäämistä :)

Itse figu on aika hieno. Pidän noista väreistä; kontrastin voi luoda myös valolla ja varjolla eikä figua tarvitse tuoda esille ainakaan showcase figuista puhuttaessa kauhealla räikeydellä.
Hypsin kanssa olen samaa mieltä tuosta display basesta. Se ei ole erityisen hieno, eikä se lisää figuun oikein mitään. Lisäksi toi heinä näyttää luonnottomalta. Siis mikä heinä kasvaa tuolla lailla kartion muotoon? Tulee enemmänkin mieleen noista heinistä kipinäsuihkut.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Galleria”