Tämä on Grom Rautavasaran kolmas sotaretki. Ennen tämän lukemista suosittelisin lukemaan prologin.
____________________________________________________________
Grom Rautavasara: Sotaretket III
Kirjoittanut: Grom Hardhammer
Marssi Averheimiin
Grom nousi vartiotorniin tähystäjän vierelle. Tuuli tuiversi ja sade piiskasi häntä kasvoihin. Pistelevä kylmä talvimyrsky, joka oli riehunut jo päiviä jatkui väsymättömänä. Grom röyhisti rintaansa myrskystä huolimatta ja katsahti alas armeijaansa. Jälleen hänen oli onnistunut koota mahtava armeija vihreänahkoja. Örkkejä riitti joka puolella Pahamaita niin paljon, että joka kerta Grom sai sotilaita hirvittävästi enemmän, kuin osasi lukuja. Mustat Örkit hän oli jostain sisäisen äänensä käskystä jättänyt pois. Mugrob Miesteurastaja oli säikäyttänyt Gromin pahimman kerran. Sen sijaan hiidet olivat yleistyneet. Etenkin Yön hiisiä näkyi lähes kaikkialla mustat huput päässään. Liekö asiaan tuonut osuutta sotaretken määränpää, kääpiölinnoitus. Yön hiidethän tunnetusti vihasivat kääpiöitä. Grom erotti Ni’Gobblan jostain armeijan keskeltä, mutta kadotti tämän silmänräpäyksessä. Mahtavat sotakoneet eivät olleet vielä valmiita ja Grom epäili niiden mukaanottoa. Yksikätinen Tarak Sotakirves karautti paikalle villikarjullaan huudellen jotain ylös torniin. Grom ei erottanut mitä hänen pitkäaikainen toverinsa sanoi, joten hän laskeutui alas tornistaan.
- Mitä nyt! hän huusi tuiskussa.
- Hyvii uutisii! Meitsil’ on jätti! huusi Tarak.
Grom virnisti. Hän oli vain vitsillä jutellut jättiläisen tuhovoimasta Tarakille, mutta iäkäs sotapäällikkö oli ottanut ehdotuksen todesta ja oli näemmä hankkinut Gromin armeijaan jättiläisen. Totta puhuen Grom oli riemuissaan. Jättiläiset olivat tunnetusti örkkiarmeijoiden pelottavimpia sotureita. Gromilla oli kaukaa nuoruudestaan muistoja jättiläisistä hänen johtaessa armeijaa viidakoissa. Salthu, vanha taitava shamaani oli menehtynyt jättiläisen otteessa. Grom oli siitä asti kaihtanut jättiläisiä, mutta oli päässyt eroon mokomasta pelosta.
- Miten sä teit sen?
- Kuule kävelin vaan sen jätin eteen ja sanoin et lähetkös messiin Karak… no mikä se ny olkaan… taistelee?
Grom katseli hetken hölmistynyt ilme kasvoillaan.
- Hyvä, hyvä. Tuuhan mukaani tonne torniin niin saat nähä meitsin armeijan vahvuuden, Grom huusi Tarakille tuulen viedessä paljon hänen puheestaan.
Kaksikko kapusi torniin ja Tarak huokaisi tyytyväisenä.
- Ei perskules, meitsit murskaa kaiken.
Suuret yksiköt susiratsastajia ja villisikaratsastajia hölkötteli lämpimikseen aivan lähellä tornia ja lukemattomat määrät örkkejä riitelivät ja vertailivat aseitaan ympäri hiekkakenttää. Gromin Uskolliset seisoivat rivissä kuiskien vain pieniä loukkauksia toisilleen huomaamattomina.
- Noi on mun poikii, osoitti Tarak juuri paikalle saapuvia villisikaratsastajia.
Grom ei kuitenkaan keskittynyt töllistelemään ratsastajia vaan sitä mikä tuli niiden perässä. Valtava jättiläinen tömisteli tantereella heilutellen huolimattoman näköisesti suurta nuijaansa. Sen silmät harottivat ja se hoiperteli uhkaavan näköisesti. Tarak nolostui.
- Tota ku jättiläisil on tapana olla kännissä päivät pitkät.
Grom oli olevinaan kauhuissaan.
- Tarak! Eksä tiänny, että sotapomo Basha delas ku juopunu jättiläinen tallo sen?
Tarak katsoi hetken Gromia ja rupesi sitten nauramaan. Gromkin naurahti, mutta käänsi päänsä nopeasti takaisin hiekkakentälle. Hänellä tulisi olemaan tämän armeijan kanssa pisin retki edessä. Ensin hän matkaisi samaa reittiä, kuin oli matkustanut Averheimiin ja saattaisi jopa pysähtyä verestämässä voiton muistoja. Grom joutuisi kulkemaan Moot-nimisen paikan läpi, mitä siellä nyt ikinä olikaan. Grom oli kuullut joiltakin vanhoilta maailmanmatkaajilta, että Mootissa asui pienen pieniä ihmisiä. Gromia huvitti. Hän joutuisi surmaamaan lapsen kokoisia miehiä. Hän ei voisi taata selviytyvänsä moisesta paikasta nauramatta itseään kuoliaaksi. Mootista hän jatkaisi Sylvanian läpi vuorille ja Karak Kadriniin. Sylvaniassa hänen täytyisi varoa ihmisten hyökkäyksiä selvitäkseen suurilukuisena Karak Kadriniin. Karak Kadrinista itsestään hän ei sitten tiennyt mitään. Örkkien tiedot olivat hyvin vähäisiä. Grom oli kuullut, että Karak Kadrinin kääpiöt olivat hurjia sotureita, surmaajiksi örkkien keskuudessa kutsuttuja. Oli Peikonsurmia, Jätinsurmia ja niin edelleen. Grom ei ymmärtänyt näistä nimityksistä mitään, mutta ymmärsi että heitä vastassa seisoisi hurjia sotureita. Hän oli toki kuullut tarinoita kammottavasta Gotrek Peikonsurmasta, joka oli listinyt örkkejä hirveällä tavalla lähihistoriassa. Hän kuului näihin surmaajiin. Heitä kutsuttiin myös barbaareiksi Gromin armeijassa. Kääpiöt olivat aina inhottaneet Gromia. Ne olivat puolet lyhyempiä, mutta iskivät kirveillään ja vasaroillaan kovempaa, kuin örkki. Taistelussa ne seisoivat paikallaan ottamassa vastaan vihollisen vyörytyksiä ja ampuivat kammottavilla sotakoneillaan. Grom ei sitä tiennyt oliko Karak Kadrinissa kääpiöiden pelättyjä tykkejä, mutta uskoi pystyvänsä hoitelemaan nekin. Yksi asia kääpiöissä oli hyvä. Ne eivät taikoneet. Toki niillä oli erilaisia riimuja, mutta ei velhoja ja loitsijoita.
- Alkaapi tulla kylmä. Pitäis varmaan lähtee tuulensuojaan, keskeytti Tarak Gromin pohdinnat.
- Toki, hän vastasi ja lähti Tarak jäljessään kohti päälliköiden telttaa, jonka hän oli pystyttänyt saadakseen tarkkailla helpommin armeijaansa.
Hän olisi voinut myös yöpyä mukavammassa linnoituksessa muutamien virstojen päässä, mutta oli jo tottunut kylmään telttayöpymiseen ja olihan se myös totuttelua tulevaa sotaretkeä varten. Nopeasti heidän jäljessään telttaan astui Ni’Gobbla kiroillen äänekkäästi.
- Mitä nyt? kysyi Tarak.
- Samperin jätti! tiuskaisi Ni’Gobbla. - Kun se kömpelys kävelee, niin mikään ei oo turvassa! Sain naamalle viien erilaisen kuralammikon paskot ja pari erikoisen kovaa kiveä!
Tarak vilkaisi poispäin huvittuneena ja Grom viskasi Ni’Gobblalle rätin.
- Siisti ittes! Mitäköhän armeijakin aattelee, ku johtajat kävelee ympäriinsä kurasina ja mustelmilla. Ei oo kuule järin hyvää mainosta, torui Grom.
Ni’Gobbla näytti olevan raivon partaalla, mutta hillitsi hermonsa.
- Hah, hah. Oon delata naurusta.
Gromin armeija oli valmiina lähtöön. Aurinko oli näyttäytynyt, mutta sade oli jälleen tullut pilaamaan päivän. Grom seisoi Uskollistensa edessä punainen töyhtö kypärässään heiluen ja valmiina komentamaan armeijansa marssiin. Tarak odotti komentoa villisikaratsastajiensa etulinjassa, kuten myös Ni’Gobbla Yön hiisien joukossa. Uusia sotapäälliköitä Grom oli myös hankkinut mukaan. Pahamaiden eteläisistä kolkista oli saapunut hiideksi yllättävän älykäs ja hiideksi taitava taistelija, hiisikomentaja Ritzgit, joka komensi tavallisia hiisiä yhdessä hieman typerämmän Marzin kanssa. Kaksikko olivat molemmat hieman erikoisia hiisiksi, mutta heidän asuinsijansa etelässä selitti suurimman osan. Grom oli valinnut nämä kaksi hiisikomentajaa melko nopeasti, sillä hiidethän olivat vain nuolien ruokaa. Borakin Grom oli siirtänyt yhden muutaman örkkiosaston johtoon ja Arbag-niminen vahva örkkijohtaja komensi hieman isompaa osaa. Grom oli löytänyt Arbagin vahingossa tämän ollessa vain käymässä kapakassa, jossa Grom vietti mielellään iltaa. Gromille jäi loput örkit. Ni’Gobbla komensi siis runsaslukuisia Yön hiisiä. Hän oli valinnut näiden joukosta muutamia Yön hiisien johtajia helpottamaan hänen taakkaansa. Tarak komensi kaikkia villisikaratsastajia ja susiratsastajat olivat Gromin käskyjen alaisia. Jättiläinen toimi omillaan, joka huolestutti Gromia melkoisesti. Muutamia shamaanejakin hän oli ottanut mukaansa. Grom antoi käskyn lähteä matkaan ja nautti. Villisikojen kaviot kopisivat hiekalla ja marssin rummuttava ääni kajahti ilmoille. Grom käski Uskollisten rumpalia soittamaan marssin tahdin. Rummutus kajahti ilmoille ja marssi lähti rummun tahtia. Tästä Grom nautti. Sotaretken ensihetket olivat huumaavia. Sitten marssin virheettömän askelen rikkoi hirvittävä tömähdys ja toinenkin. Jättiläinen oli saapunut paikalle ja oli päättänyt oikaista armeijan eteen.
- Tarak. Käske kamuas pysyyn tahdissa! Grom huusi Tarakille, joka ratsasti jonkin matkan päässä.
- Ok! kuittasi Tarak ja ratsasti edelleen juovuksissa olevan jättiläisen eteen.
Hän saikin jättiläisen ymmärtämään tahdissa marssimisen salat ja sen jylisevät askeleet toivat lisää hurmosta marssiin.
- Tästä se alkaa, Grom murahti ja astu jälleen askeleen kohti taisteluja ja voittoja.
Patrick Branham ratsasti päivän koittaessa jo pitkällä Averheimista lähellä Mustaa Vuoristoa. Hänen seuranaan ratsastivat Johan ja Alex-niminen mies. He olivat päivittäisellä tarkistuskierroksellaan, mutta olivat tällä kertaa ratsastaneet tavallista kauemmas.
- Tuolla muutamien virstojen päässä sataa ja rankasti, tokaisi Johan.
Patrick katsoi kaukaisuuteen ja näki todellakin pilvien roikkuvan. Patrickista oli tullut totinen mies äitinsä kuoleman jälkeen. Viimeiset viikot hän oli vain ratsastanut ja kirjoittanut Averheimin linnoituksessa. Hän oli uskaltautunut nousta kaupungin pinnalle ja hänen perässään olivat seuranneet muutkin. Talojen uudelleenrakennus oli alkanut ja Nulnista oli matkustanut arkkitehtejä ja rakennusmiehiä tekemään töitään. Patrick ja Johan olivat perustaneet vartiokaartin, johon kuuluivat kaikki taistelukuntoiset miehet. He olivatkin saaneet lähes kaikki varkaat kuriin. Averheim oli vain pieni kyläpahanen verraten sen aikaisempaan kukoistukseen hänen isänsä Klaus Branhamin aikana. Kaikki oli palanut poroksi ja luhistunut pelkäksi tomuksi ja hiekaksi.
- Ukkosmyrsky lähestyy, sanoi Alex.
Patrick kuulosteli jälleen ja kuuli todellakin jylinää. Patrick kuulosteli tarkemmin.
- Ei, tuo jylinä ei tule taivaista. Siellä marssitaan.
Alexkin kuunteli tarkemmin.
- Todellakin. Sanoisin, että ääni tulee suunnilleen Mustantulen Polulta. Pitäisikö käydä katsomassa?
Patrick ei vastannut vaan lähti ratsastamaan hirveällä vauhdilla kohti jylinää. Johan ja Alex ratsastivat perään.
Grom marssi vauhdikkaasti eteenpäin. Hän näki edessään Mustantulen Polun. Ainoan kulkureitin, jolta pääsi Keisarikuntaan marssien.
- Tässä sitä sitten mennään, tokaisi Grom ja astui Mustantulen Polulle.
Mahtava armeija marssi hänen perässään pitäen korvia huumaavaa ääntä. Grom oli varma, että marssi kuuluisi virstojen päähän. Mikä mainio tapa saapua Averheimiin. Hän katsahti taakseen ja näki jättiläisen jälleen kadonneen. Häntä rupesi kaduttamaan jättiläisen mukaan ottaminen, sillä se seikkaili aivan omia reittejään ja paikalle saapuessaan aiheutti kaaosta armeijan riveissä. Grom toivoi totisesti, että kaikki tämä oli vaivan arvoista. Sitten hän näki edessään jotain. Aivan kuin jonkin matkaa heidän edessään näkyisi hahmoja. Grom tihrusti tarkemmin ja todellakin! Edessä ratsasti kolme hahmoa. Grom vinkkasi susiratsastajien pomolle ja tämä lähti matkaan mukanaan yksi osasto sotilaitaan.
- Luultavasti vaan kulkureita, mut varovaisuus ei oo pahasta, Grom mutisi.
Hän seurasi silmä kovana susiratsastajien rynnistystä kohti kolmea hahmoa. Sitten äkkiä kolme hiittä putosi susiensa selästä nuolen lävistäminä. Grom kirosi.
- Vai, että jotain hihhuleita.
Kolme susiratsastajaa putosi vielä kuolleina maahan, kunnes ne pääsivät lähitaisteluun kolmen ratsastajan kanssa. Grom seurasi suu auki tapahtumia mäen päällä, kun hiisi ja susi toisensa jälkeen kaatuivat maahan miekan silpomina. Susiratsastajien pomo iski pahan haavan yhden ratsastajan kylkeen, mutta pakeni sitten. Hänetkin lävisti kuitenkin tarkasti tähdätty nuoli. Grom katsoi silmät pullottaen ja suu auki. Tässäkö oli hänen armeijansa. Yksi osasto häviää kolmelle ratsastajalle tehden vain pienen haavan yhden kylkeen.
Patrick iski vielä kuoliaaksi kituvan suden ja puhdisti miekkansa verestä. Hän heitti jousensa olalleen.
- Hyvä jousi, Bretonnialaista tekoa, hän tokaisi ja Johan ja Alex nyökkäsivät.
- Örkkiarmeija marssii Averheimia kohti. Nyt vauhdilla varoittamaan, hätäili Johan ja kietoi haavansa ympärille Alexin ojentamaa kangasriepua..
Patrick oli kuitenkin kadonnut. Hän ratsasti jo täyttä päätä mäkeä alas kohti suunnatonta vihreää armeijaa.
- Nopeasti Alex! Se on Rautavasaran armeija. Patrick menee tapattamaan itsensä! huudahti Johan Alexille, joka viritti jo joustaan.
- Ammu tarkasti, sanoi Johan vielä.
Alex lähetti nuolensa matkaan ja se osui tarkasti Patrickin hevoseen.
- Inhottaa tehdä tällaista, sanoi Alex surkeana samalla, kun ratsasti Johanin perään kohti maahan pudonnutta Patrickia.
Grom katsoi, kun ratsastava ihminen putosi ratsailta nuolen lävistettyä tämän hevosen.
- Mitä! Tän täytyy olla joku juoni. Ne ampuu omiaan, ihmetteli Grom.
- Komennaksmä mun pojat tappaa ne? Noista susratsastajista ei oo mikskään, sanoi Tarak.
- Ei, ei vielä. Mä tsekkaan mitä täs tulee nyt tapahtuu.
Kaksi ihmishahmoa lähtivät ratsastamaan pudonneen perässä, joka oli noussut maasta ja jatkanut raivopäistä hyökkäystä kohti armeijaa.
- Toi ihmulainen on järkensä menettänyt, tokaisi Ni’Gobbla, joka oli tullut armeijan eturivistöön seuraamaan tapahtumia.
Grom nyökkäsi, mutta aavisti jo mitä luultavammin tulee tapahtumaan. Raivoava ihminen oli selvästi jo nuolenkantaman päässä ja asettui toisen polvensa varaan ja viritti jousensa. Grom oli aavistanut tämän. Hän lähti ryntäykseen joukkojensa taakse, mutta liian myöhään. Ihmisen jousi lähti matkaan ja iskeytyi Gromia olkapäähän. Grom älähti kivusta ja kääntyi katsomaan ihmistä, joka viritti jo uutta nuolta. Grom ei nähnyt muuta pakoreittiä, kuin sukeltaa Uskollistensa sekaan, jotka seisoivat ihmeissään katselleen ampuvaa ihmistä. Kaksi muuta ihmistä olivat ehtineet tämän luokse ja vangitsivat hänet kaksistaan ja nostivat ratsun selkään ja pakenivat.
- Mistä tossa oli kyse? kysyi Tarak ymmällään.
- En tiiä yhtään. Averheimissa taitaa olla vastaanotto valmiina, tokaisi Grom ja nousi ylös hiekasta repäisten irvistäen nuolen olkapäästään irti.
- Hyvin se ainaskii ampu.
- Totta.
Armeijan marssi kohti Averheimia jatkui ja pian tutut maisemat kohosivat jälleen heidän edessään ja Gromin Uskolliset hurrasivat ja ryhtyivät muistelemaan vanhoja muistoja.
- Muistot sikseen! Nyt käyään tsekkaamassa Averheim, komensi Grom ja armeija lähti vyörymään kohti raunioitunutta kaupunkia.
- Usko minua Patrick! Emme voi tappaa häntä täällä. Ottakaamme tämä rähjäinen varusmiesporukka mukaamme ja ratsastakaamme Nulniin. Ainoastaan siten voimme pysäyttää tämän suunnattoman örkkiarmeijan, Johan selitti Averheimin linnoituksen soihdun valaisemilla käytävillä.
- Minulle ei ole väliä armeijasta. Haluan vain tappaa Rautavasaran. Marssikaa te Nulniin ja kootkaa armeijanne. Minä tapan Rautavasaran ja matkustan sitten äitini luokse.
- Patrick! Tällaiseen ei ole aikaa. Lähtekäämme heti, niin olemme hyvissä ajoin perillä. Emme edes tiedä mihin tämä armeija on matkalla. Ties vaikka Nulniin.
- Ei, Rautavasara ei tekisi samaa virhettä, minkä tämä Mugrob Miesteurastaja teki. Minä luulen, että hän on matkalla kääpiölinnoituksiin, sanoi Patrick.
Johan mietti hetken otsa rypyssä jo pystyi päättelemään saman. Hän katseli hetken lapsuuden toveriansa, jolla oli kasvoillaan päättäväisin ilme, minkä hän oli koskaan kenenkään kasvoilla nähnyt.
- Hyvä on. Minä jään kanssasi tänne ja loput tästä surkeasta kaupungista matkaavat Nulniin ja kertovat tilanteen siellä.
Patrick oli väittää vastaan, mutta laski sitten kätensä Johanin olalle.
- Olkoon niin. Taistelemme ja kuolemme yhdessä.
Rumpujen paukutus ja torven soitto kaikuivat jo Averheimin linnoituksessa. Johan antoi Alexille merkin mennä johtamaan kansa ulos kaupungista. Alex kätteli Johania ja Patrickia ja teki vielä kunniaa ennen, kuin poistui. Patrick ja Johan pukivat hiljaisuudessa kevyet haarniskat päälleen. Patrick nosti peukkunsa pystyyn ja työnsi miekkansa huotraansa.
- Se on siellä vielä hetken, hän sanoi ja Johan nyökkäsi vakavana.
He molemmat tiesivät, että tulisivat kuolemaan. Heidän ainoa tehtävänsä olisi tappaa Grom Rautavasara. Örkkiarmeijan johdossa marssiva örkki, joka taisteli suurella kirveellä ja jonka kypärässä liehui punainen töyhtö.
Grom katsoi taivaalle. Sadepilvet olivat hetkeksi jääneet heidän taakseen, mutta saapuivat jälleen varjostamaan heitä. Tarak huokaisi ja kirosi itsekseen. Ni’Gobbla oli palannut takaisin Yön hiisiensä johtoon. Borak oli johtanut örkkinsä Gromin Uskollisten vierelle.
- Tuttu paikka, vai mitä? sanoi Borak.
- Jep, täällä meitsi otti ekan voiton. Ja tällä hetkellä ainoon.
- Niinpä. Mäkin muistan hyvin, miten tappelin tuolla kukkulan juurella ja lävistin ihmisii, ku viimoista päivää, sanoi Borak.
Grom katseli raunioitunutta kaupunkia mielissään, kunnes portille asteli kaksi soturia. Grom katsoi pää kallellaan, kun kaksikko nousi kukkulalle, jossa Klaus Branham oli surmattu. Örkit päästelivät tyytymättömiä ääniä ja murisivat. Grom vaiensi armeijansa nostamalla kätensä.
- Mitä te täällä teette, typerät valkoihoset? kysyi Grom.
- Grom Rautavasara. Muistatko tämän paikan? Klaus Branham kuoli täällä typerän Mugrob Miesteurastajan toimesta, joka sai ansionsa mukaan Nulnissa. Ole onnellinen, ettet sinä tehnyt sitä. Muuten kostoni olisi liian karmaiseva jopa örkille. Mutta sinä toit armeijasi täynnä vihreitä juntteja tänne, joten kotikaupunkini tuho on syytäsi. Valmistaudu kuolemaan! huusi Patrick, niin että kaikki varmasti kuulivat.
Grom naurahti pilkallisesti ja nosti kirveensä molemmille käsillensä.
- Anna tulla! hän huudahti pilkallinen sävy äänessään.
Kaksi ihmistä lähtivät juosten kohti Gromia, joka lähti myös karjuen ja solvaten kohti kaksikkoa. Grom ehti tarkastella kahta vastustajaansa. Toinen oli melko tavallisen näköinen ihminen. Hiekanruskea tukka ja tanakka vartalo. Toinen oli pidempi ja kaunispiirteisempi, vaaleahiuksinen uljaan näköinen nuorukainen.
Patrick ehti tarkastella vastustajaansa. Melko suurikokoinen örkki, punaiset silmät, eivät aivan niin mielipuoliset, kuin hän oli odottanut. Punainen töyhtö lepatti rajusti tämän kypärässä. Kaksi miekkaa iskivät kirveeseen päästäen vihlovan äänen. Grom oli nopea ja voimakas ja iski heti Johania vatsaan kirveen kahvalla. Johan polvistui hetkeksi iskun voimasta ja kierähti poispäin. Patrick yritti tällä välin pistää Gromia kaulaan, mutta tämä torjui iskun kirveensä terällä. Hän nappasi kirveensä toiseen käteensä ja näytti voimansa. Hän heilautti mahtavan kirveensä yhdellä kädellä kaaressa kohti Patrickia ja iski väistävää ihmistä suunnattomalla nyrkillään keskelle naamaa. Patrick kuuli nenänsä murtuvan ja purukalustonsa tipahtavan nurmelle. Samalla kirves sivalsi häntä vielä muutaman sentin syvyydeltä kylkeen. Patrick tipahti voihkien nurmelle ja Grom kohotti kirveensä. Johan oli kuitenkin noussut ja käynyt uuteen hyökkäykseen. Hän hyökkäsi varomattomasti ja Grom väisti kovan iskun ja täräytti rautasaappaillaan suoraan eteenpäin horjahtanutta Johania leukaan. Hänkin kaatui nurmelle tuntien leukansa murtuvan. Samalla hetkellä kuitenkin kaukaa ilmestynyt ratsastaja poimi kaksi ihmistä maasta ja heilautti ruskean ratsunsa selkään ja pakeni. Grom kirosi pettymyksestä ja antoi Yön hiisiensä yrittää ampua pakenevaa ratsastajaa, mutta heikolla tuloksella. Grom kirosi uudestaan ja ruohoa potkien palasi takaisin armeijansa ja Tarakin luo.
- Se olis ollu niin helppoo! Ne oli kuolemaisillaan molemmat, mut sitten toi kirottu ratsastaja tuli ja vei molemmat!
Tarak näytti myös suivaantuneelta. Hänkään ei pitänyt siitä, että kunnon tappeluita keskeytetään sellaisella tavalla.
- Marssi kohti Averheimia, ja nopeesti! Tarak otti valtuuden komentaa ja armeija lähti vyörymään kohti Averheimin rauniokaupunkia.
_____________________________________________________________
Tässä siis sotaretken alkumatka määränpäänä Karak Kadrin. Jatkoa luvassa joskus joulun aikaan.
Grom Rautavasara, sotaretket III, Karak Kadrin
Grom Rautavasara, sotaretket III, Karak Kadrin
Viimeksi muokannut Grom, Su 14.12.2003 18:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Back in da biz and so deep in da bashin' game.
Hieno tarina, mutta toi oli musta aika ihme kun Grom potkas sitä ihmistä leukaan sen rautabuutseilla. Örkit niin notkeita ja varsinkin rautakengillä. 
Mutta hyvä tarina. Jatkoa vaan lisää.
Mutta hyvä tarina. Jatkoa vaan lisää."Se siitä sitten! Alkuruoaksi pajunköyttä, pääruoaksi ankkaa omassa liemessä ja jälkiruoaksi muutama korvapuusti."
- A. Ankka
- A. Ankka
-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo
Mulla jäi vähän ajatus kesken tuota kohtaa kirjoittaessa. Eli tarkoituks oli, että kun Johan hyökkäsi varomattomasti (eli toisen sanoen raivokkaasti) ja Grom väisti, niin Johan horjahti eteenpäin ja silloin Grom pääsi potkaisemaan. Hyvä huomio todellakin. Taidankin korjata...Gumur kirjoitti:...mutta toi oli musta aika ihme kun Grom potkas sitä ihmistä leukaan sen rautabuutseilla. Örkit niin notkeita ja varsinkin rautakengillä.
Back in da biz and so deep in da bashin' game.
-
The Scientist
- Viestit: 736
- Liittynyt: To 12.06.2003 12:57
-
Walloittaja
- Viestit: 354
- Liittynyt: Ma 28.04.2003 18:00
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Joulun aikoihinhan tossa Gromin viestissä lukee.Walloittaja kirjoitti:Millonkas Gromin matka jatkuu?
"Se siitä sitten! Alkuruoaksi pajunköyttä, pääruoaksi ankkaa omassa liemessä ja jälkiruoaksi muutama korvapuusti."
- A. Ankka
- A. Ankka
.