Veren jumalan kutsu osa I
Veren jumalan kutsu osa I
Veren jumalan kutsu osa 1.
Ultra-avaruusmerijalkaväen kapteeni Forengar oli viikkoja ollut alakynnessä kaaoksen huijari legioonia vastaan. Huijareita oli vyörynyt sata päin avaruusmerijalkaväen jaostoja vastaan jo viidennestätoista päivää. He olivat kärsineet kauheita tappioita, mutta jotenkin omituisesti pitäneet linjan näitä karsean näköisiä otuksia vastaan.
’Herra kapteeni! Uusi aalto tulossa!’ yksi jaoston sotilaista huusi. Forengar istui omassa pienessä huoneessaan teroittaen miekkaansa himmeässä kynttilän valaistuksessa. Forengarin naamasta erottui vain suu, ja nenänpää pimeän varjon keskeltä.
Hän oli käyttäytynyt viimeisen viikon omituisesti. Forengar oli tuijottanut vain betonista seinää, hän ei ollut välittänyt oikein mistään, istui huoneessaan, teroitti miekkaansa, kuunteli kuolevien avaruusmerijalkaväen sotilaiden huutoja.
Mutta nyt hän oli päättänyt nousta ja lähteä ulos. Kova töminä irtosi hänen suurista jaloistaan kun hän asteli pientä puuhyllyä kohti. Hän nosti hyllyn kuivalta puureunalta miekkansa huotran, ja kypärän. Hänen tuliterän miekkansa hän sipaisi salaman nopeasti huotraan ja asetti kypärän päähänsä.
Hänen mieltänsä häiritsi jokin suurempi tahto, kunnes Forengar asteli ulos huoneestaan bunkkerien alta, kapteeni pamautti oven niin kovaa kiinni, että metallisten saranoiden kilinä kuului ylös taistelukentille asti.
Päättäväisesti hän juoksi taistelurintamalinjan eteen, vetäissen miekan huotrastaan. ’Vihdoin kapteeni tajusi että hänen apuaan kaivataan!’ huudahti yksi epäonnekas sotilas.
’ Tapa hänet! Tapa, tapa, tapa…. Hehehhee…. TAPA!’ lauseet kaikuivat Forengarin päässä, hän kääntyi ympäri, laukaisten boltpistoolistaan yhden luodin. Luoti lensi suoraan jaoston sotilaan otsan läpi, halkaisten takaraivon, ja jättäen betoniseinään mustan, verisen läikän.’ Eiii! Mikä minua vaivaa!!!’ kajautti kapteeni kaatuen polvilleen.
Luodit vinkuivat hänen ohitseen lävistäen huijari massaa. Forengarin päässä sumeni, hän pyörtyi kuraiseen vesilammikkoon naamalleen.
Hän kuitenkin heräsi muutaman minuutin päästä lätäköstä naama ruskeassa mutaisessa kurassa.
Hän säntäsi parikymenpäistä huijari yksikköä kohti sokean raivon vallassa. Forengar vetäisi miekan huotrastaan niin raivokkaasti, ettei huotra kestänyt sitä vaan halkesi kahtia.
Laserkiväärien luodit tekivät syviä, savuavia uria hänen haarniskaansa, kapteenin juostessa kohti yksikköä. Kura parskui, luodit ulvoi, kaiken tämän keskellä juoksi toivoton oudon petturuuden tehnyt kapteeni.
Kuului kova rusahdus kun hän ruumiinpainollaan murskasi ensimmäisen pettureista. Yhdelle hän huitaisi raivokkaasti olkapäästä lähes vyötärölle asti ulottuvan verisen viillon, ja seuraavalta ranteen irti. Hän jatkoi tätä vähän aikaa huomaten raivon loppuneen, väsymyksen yllättäen hänen mielensä. Hän huitoi jatkuvasti hitaammin, ja hitaammin, huomaten yhden pistimistä uppoavan hänen alavatsaansa.
Forengar tule pois sieltä! Kapteeni!’ huudot kajahtelivat hänen korviinsa kaikuvasti.
Hän kaatui polvilleen, jolloin hänen silmissään sumeni uudestaan. Hän vaipui omituiseen ulottuvuuteen.
’Mitä helvettiä?!’, olenko kuollut vai?…’ huudahti Forengar. Hän leijui jossain mustan ulottuvuuden keskellä.
’Ei et ole kuollut, jos et ole huomannut niin sinulle on tapahtumassa pikkuriikkisiä muutoksia päässäsi…. Heheehe..’ Pirullinen nauru pelotti Forengaria.
’Mene ulos päästäni kaaoksen epäpuhdas sikiö!’ yritti kapteeni estellä hädissään. ’ Turhaan edes yrität typerys… tulet kohta huomaamaan, ettet voi vastustaa uusien petturuuksien tekemistä, olet kaaoksen uusi suosikki vähän aikaa… Tulet liittymään meihin… tapaamme taas’ Ääni hävisi mustasta ulottuvuudesta, ja Foregar heräsi omasta huoneesta alavatsa todella kipeänä iskusta.’ Aijai perskules….’ Huokaili Foregar ja piteli päätään, jota jomotti todella kovasti sekavista unista, ja muista menneistä tapahtumista.
Hetkessä sisään ryntäsi viisi jaoston avaruussotilasta, ollen helpottuneita ettei kapteeni ollut kuollut kovasta iskusta. ’Olitpas onnekas herra kapkteeni!’ sanoi yksi heistä naurahtaen, toinen taas pelkäsi Foregaria ja pysyi vähän loitommalla.
’Miten selvisin?’ Ihmetteli Foregar, ja silitteli kipeää päälakeaan. ’Petturit lähtivät yllättäen kuin käskystä juoksemaan pois, kun sinun vatsaan oli pistetty syvä reikä, rintapanssarisi alapuolelle’ selitti yksi sotilaista selkeästi, ja nopeasti.
Foregar katsoi alaspäin paksua, tummunutta rintapanssariaan huomaten, ettei imperiumin merkkiä enää siinä ollut, vain jokin epämääräinen sotku josta ei saanut selvää. Hän hätääntyi, käskien jokaisen huoneesta pois. Käskystä jaoston veteraanit juoksivat ripeästi takaisin vartiotorneihinsa. Foregar nousi sängynlaidalle istumaan, pyöritellen päätänsä, ja huomaten että olkapääpanssarin tummuneessa, narmuisessa ja kuluneessa suojuksessa ei näkynyt minkään laista merkkiä. Hän nousi pikaisesti ylös, pidellen alavatsaansa, kovan kivun alla. Hänen päässään sumeni jälleen hän kaatui bunkkerin alakerrosten puulattialle selälleen, korahtaen, kipu oli yksinkertaisesti liian suuri. Tämä ei kuitenkaan pitkään kestänyt vaan hän heräsi, ja juoksi huoneensa peilin eteen katsoen naamaansa. Hän ei nähnyt mitään erikoistan ennen kuin avasi suunsa. Sieltä törrötti kaksi terävää kulmahammasta, vanhojen paikalla. Hän hätääntyi uudestaan eikä tiennyt mitä tehdä.
’mene pois sikiö!!?’ hän huudahti, vaipuen tämän jälkeen transsitilaan, jossa ääni taas tavoitti hänen mielensä.
’Onneksi olkoon uusi palvelijani! ….hehhehe… Ensimmäinen vaihe muutoksestasi on nyt valmis, nyt vain kuuntelet tulevia ohjeita, noudattaen niitä sinua ei tarvitse pakottaa tekemään mitään… toisena tehtävänä sinä tuhoat tämän bunkkerin.. uusi petturi aalto on tulossa sinun avuksesi, ja älä pelkää he eivät satuta sinua…. TEE MITÄ SINULLE SANOTAAN!’ ääni hävisi jälleen.
Hän ei halunnut enää tätä jatkuvaa kärsimystä kokea, hän tulisi tottelemaan häntä. Uusi aalto pettureita oli tulossa. Tämä oli hänen tilaisuutensa lopettaa kärsimys. Hän otti miekan käteen puristaen sen kädensijaa.
’hyvä on!, tulkoon minusta kaaoksen palvelija!’ Hänen hyväksyttyään muutoksensa, häntä alkoi kiehtoa ajatus jaoston veteraani tovereiden tappamisesta. Hänen silmänsä muuttuivat veren punaisiksi.
Ultra-avaruusmerijalkaväen kapteeni Forengar oli viikkoja ollut alakynnessä kaaoksen huijari legioonia vastaan. Huijareita oli vyörynyt sata päin avaruusmerijalkaväen jaostoja vastaan jo viidennestätoista päivää. He olivat kärsineet kauheita tappioita, mutta jotenkin omituisesti pitäneet linjan näitä karsean näköisiä otuksia vastaan.
’Herra kapteeni! Uusi aalto tulossa!’ yksi jaoston sotilaista huusi. Forengar istui omassa pienessä huoneessaan teroittaen miekkaansa himmeässä kynttilän valaistuksessa. Forengarin naamasta erottui vain suu, ja nenänpää pimeän varjon keskeltä.
Hän oli käyttäytynyt viimeisen viikon omituisesti. Forengar oli tuijottanut vain betonista seinää, hän ei ollut välittänyt oikein mistään, istui huoneessaan, teroitti miekkaansa, kuunteli kuolevien avaruusmerijalkaväen sotilaiden huutoja.
Mutta nyt hän oli päättänyt nousta ja lähteä ulos. Kova töminä irtosi hänen suurista jaloistaan kun hän asteli pientä puuhyllyä kohti. Hän nosti hyllyn kuivalta puureunalta miekkansa huotran, ja kypärän. Hänen tuliterän miekkansa hän sipaisi salaman nopeasti huotraan ja asetti kypärän päähänsä.
Hänen mieltänsä häiritsi jokin suurempi tahto, kunnes Forengar asteli ulos huoneestaan bunkkerien alta, kapteeni pamautti oven niin kovaa kiinni, että metallisten saranoiden kilinä kuului ylös taistelukentille asti.
Päättäväisesti hän juoksi taistelurintamalinjan eteen, vetäissen miekan huotrastaan. ’Vihdoin kapteeni tajusi että hänen apuaan kaivataan!’ huudahti yksi epäonnekas sotilas.
’ Tapa hänet! Tapa, tapa, tapa…. Hehehhee…. TAPA!’ lauseet kaikuivat Forengarin päässä, hän kääntyi ympäri, laukaisten boltpistoolistaan yhden luodin. Luoti lensi suoraan jaoston sotilaan otsan läpi, halkaisten takaraivon, ja jättäen betoniseinään mustan, verisen läikän.’ Eiii! Mikä minua vaivaa!!!’ kajautti kapteeni kaatuen polvilleen.
Luodit vinkuivat hänen ohitseen lävistäen huijari massaa. Forengarin päässä sumeni, hän pyörtyi kuraiseen vesilammikkoon naamalleen.
Hän kuitenkin heräsi muutaman minuutin päästä lätäköstä naama ruskeassa mutaisessa kurassa.
Hän säntäsi parikymenpäistä huijari yksikköä kohti sokean raivon vallassa. Forengar vetäisi miekan huotrastaan niin raivokkaasti, ettei huotra kestänyt sitä vaan halkesi kahtia.
Laserkiväärien luodit tekivät syviä, savuavia uria hänen haarniskaansa, kapteenin juostessa kohti yksikköä. Kura parskui, luodit ulvoi, kaiken tämän keskellä juoksi toivoton oudon petturuuden tehnyt kapteeni.
Kuului kova rusahdus kun hän ruumiinpainollaan murskasi ensimmäisen pettureista. Yhdelle hän huitaisi raivokkaasti olkapäästä lähes vyötärölle asti ulottuvan verisen viillon, ja seuraavalta ranteen irti. Hän jatkoi tätä vähän aikaa huomaten raivon loppuneen, väsymyksen yllättäen hänen mielensä. Hän huitoi jatkuvasti hitaammin, ja hitaammin, huomaten yhden pistimistä uppoavan hänen alavatsaansa.
Forengar tule pois sieltä! Kapteeni!’ huudot kajahtelivat hänen korviinsa kaikuvasti.
Hän kaatui polvilleen, jolloin hänen silmissään sumeni uudestaan. Hän vaipui omituiseen ulottuvuuteen.
’Mitä helvettiä?!’, olenko kuollut vai?…’ huudahti Forengar. Hän leijui jossain mustan ulottuvuuden keskellä.
’Ei et ole kuollut, jos et ole huomannut niin sinulle on tapahtumassa pikkuriikkisiä muutoksia päässäsi…. Heheehe..’ Pirullinen nauru pelotti Forengaria.
’Mene ulos päästäni kaaoksen epäpuhdas sikiö!’ yritti kapteeni estellä hädissään. ’ Turhaan edes yrität typerys… tulet kohta huomaamaan, ettet voi vastustaa uusien petturuuksien tekemistä, olet kaaoksen uusi suosikki vähän aikaa… Tulet liittymään meihin… tapaamme taas’ Ääni hävisi mustasta ulottuvuudesta, ja Foregar heräsi omasta huoneesta alavatsa todella kipeänä iskusta.’ Aijai perskules….’ Huokaili Foregar ja piteli päätään, jota jomotti todella kovasti sekavista unista, ja muista menneistä tapahtumista.
Hetkessä sisään ryntäsi viisi jaoston avaruussotilasta, ollen helpottuneita ettei kapteeni ollut kuollut kovasta iskusta. ’Olitpas onnekas herra kapkteeni!’ sanoi yksi heistä naurahtaen, toinen taas pelkäsi Foregaria ja pysyi vähän loitommalla.
’Miten selvisin?’ Ihmetteli Foregar, ja silitteli kipeää päälakeaan. ’Petturit lähtivät yllättäen kuin käskystä juoksemaan pois, kun sinun vatsaan oli pistetty syvä reikä, rintapanssarisi alapuolelle’ selitti yksi sotilaista selkeästi, ja nopeasti.
Foregar katsoi alaspäin paksua, tummunutta rintapanssariaan huomaten, ettei imperiumin merkkiä enää siinä ollut, vain jokin epämääräinen sotku josta ei saanut selvää. Hän hätääntyi, käskien jokaisen huoneesta pois. Käskystä jaoston veteraanit juoksivat ripeästi takaisin vartiotorneihinsa. Foregar nousi sängynlaidalle istumaan, pyöritellen päätänsä, ja huomaten että olkapääpanssarin tummuneessa, narmuisessa ja kuluneessa suojuksessa ei näkynyt minkään laista merkkiä. Hän nousi pikaisesti ylös, pidellen alavatsaansa, kovan kivun alla. Hänen päässään sumeni jälleen hän kaatui bunkkerin alakerrosten puulattialle selälleen, korahtaen, kipu oli yksinkertaisesti liian suuri. Tämä ei kuitenkaan pitkään kestänyt vaan hän heräsi, ja juoksi huoneensa peilin eteen katsoen naamaansa. Hän ei nähnyt mitään erikoistan ennen kuin avasi suunsa. Sieltä törrötti kaksi terävää kulmahammasta, vanhojen paikalla. Hän hätääntyi uudestaan eikä tiennyt mitä tehdä.
’mene pois sikiö!!?’ hän huudahti, vaipuen tämän jälkeen transsitilaan, jossa ääni taas tavoitti hänen mielensä.
’Onneksi olkoon uusi palvelijani! ….hehhehe… Ensimmäinen vaihe muutoksestasi on nyt valmis, nyt vain kuuntelet tulevia ohjeita, noudattaen niitä sinua ei tarvitse pakottaa tekemään mitään… toisena tehtävänä sinä tuhoat tämän bunkkerin.. uusi petturi aalto on tulossa sinun avuksesi, ja älä pelkää he eivät satuta sinua…. TEE MITÄ SINULLE SANOTAAN!’ ääni hävisi jälleen.
Hän ei halunnut enää tätä jatkuvaa kärsimystä kokea, hän tulisi tottelemaan häntä. Uusi aalto pettureita oli tulossa. Tämä oli hänen tilaisuutensa lopettaa kärsimys. Hän otti miekan käteen puristaen sen kädensijaa.
’hyvä on!, tulkoon minusta kaaoksen palvelija!’ Hänen hyväksyttyään muutoksensa, häntä alkoi kiehtoa ajatus jaoston veteraani tovereiden tappamisesta. Hänen silmänsä muuttuivat veren punaisiksi.
Viimeksi muokannut Naula, Su 23.11.2003 21:46. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
whatthefuckdoiwantwhitacaravanthatgotsnofuckingwheels?
-
bluebluesky
- Viestit: 471
- Liittynyt: Ke 26.02.2003 09:39
- Paikkakunta: Hyvinkää
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Ihan hyvä mutta kirjoitusvirheitä jonkun verran. Samoin tuo alun huijarilegioonat kuulostavat joltain korttihuijareilta. Oliko tuo tyyppi Forengarin päässä demoni vai kaaosjumala? Molemmissa tapauksissa en uskoisi niiden kutsuvan legiooniansa pettureiksi.
Muuten ihan viihdyttävä tarina.
Muuten ihan viihdyttävä tarina.
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.
-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo