Tässä siis jo alkaneen sotaretken jatkoa. Sain sen melko etuajassa valmiiksi. Kannattaa siis lukea tätä ennen sotaretken ensimmäinen osa.
___________________________________________________________
Grom Rautavasara: Sotaretket III
Kirjoittanut: Grom Hardhammer
Matka halki keisarikunnan
Tuuli ujelsi uhkaavasti ja sadepisaroita tihutti Gromin niskaan. Hän nosti turkkiaan suojatakseen niskansa pistelevän kylmiltä pisaroilta. Sade oli laantunut hieman, mutta sen tilalle oli saapunut kylmyys. Gromin suu höyrysi kylmässä ilmassa hänen hengittäessä. Armeija oli selvästi näreissään ilmasta, joka oli ollut kurja sotaretken alusta saakka ja nälvimistä ja käsikähmää ilmeni lähes jokaisessa rykmentissä. Jopa Gromin Uskolliset olivat ryhtyneet avoimeen kiistaan. Grom pudisti päätään. Saapuminen Averheimiin varmasti nostaisi joukkojen mielialaa. Grom katsoi kurjan armeijansa sotilaita, jotka yrittivät toinen toisensa jälkeen pihistää Yön Hiisiltä kaapuja. Grom ei tietenkään ollut osannut valmistautua tällaisen säänvaihdoksen ja hänen armeijansa paleli kylmissä panssareissaan. Hänellä itsellään ja Uskollisilla sekä joillakin muilla sotajohtajilla oli lämmittävät turkit, mutta muu armeija sai palella kylmän sään armoilla. Yön Hiisillä oli toki kaapunsa, joita örkit yrittivät ottaa itsellensä. Gromia jopa hieman säälitti, sillä Yön Hiisien kaavut eivät mahtuneet örkille sitten millään. Ni’Gobbla oli ehtinyt aiheuttaa hämminkiä lävistämällä riviörkin, joka oli yrittänyt lämmitellä hänen kaavullaan. Grom oli ehtinyt hätiin ennen, kuin Ni’Gobbla olisi nöyryyttävästi ryhtynyt teurastamaan koko örkkiyksikköä. Hän tiesi, että Yön Hiisien sotajohtaja pystyisi siihen. Hän käänsi katseensa jälleen eteenpäin ja tunnisti kukkulat. Niiden takana seisoisi Averheimin rauniokaupunki. Hän harppoi Tarakin villisikaratsastajien luokse ja lainasi yhtä karjua. Hän ratsasti vaikean näköisesti kukkulalle ja tipahti lopulta villisian selästä märälle nurmelle. Ennen, kuin hän ehti huitaista sikaa kirveellään tämä kirmasi jo Averheimin porteilla rynnäten rauniokaupunkiin. Grom katseli maassa maatessaan kaupunkia ja virnisti. Tuhon jäljet pystyi erottamaan. Kaupunkia oli ruvettu jossain määrin kunnostamaan ja paon jäljet oli nähtävissä. Ihmisille oli tullut kiire. Gromia osaltaan myös harmitti, sillä nyt hän ei saisi verestää Averheimin muistojaan tappamalla ihmisiä. Hän oli luultavasti tappanut kaksi Averheimin puolustajaa tai ainakin haavoittanut heitä vakavasti, mutta muista puolustajista ei ollut jälkeäkään. Grom alkoi pikkuhiljaa ymmärtämään. Kahden ihmissotilaan tarkoituksena oli ollut vain Gromin tappaminen. Grom naurahti. Jos ihmisillä ei olisi tuon parempia sankareita tappamaan häntä, heidän täytyisi luultavasti tuoda suoraan armeija nitistämään koko örkkilössi. Grom huomasi äkkiä makailleensa nurmella jo tovin ja armeija lähestyi häntä huvittunein ilmein. Gromin ratsastustaito tulisi olemaan viimeisen kahden illan pääpuheenaihe. Hän nousi seisomaan ja röyhisti rintaansa.
- Soturit! Ollaan jälleen saavuttu ihmisten alueelle. Verestetäänhän vähäsen muistoja Averheimin raunioissa ja tapetaan jos löydetään jotain tapettavaa, Grom ilmoitti.
Armeija hurrasi ja lähti innokkaina kohti Gromia. Grom nosti vielä kerran kättään pysähtymisen merkiksi.
- Soturit! Meitä oottelee raivokas puolustus Averheimissa. Olkaahan varuillanne raivosan villikarjun varalta, Grom sanoi ja armeija remahti nauruun.
Tunnelman kevennys oli mitä parhain tähän paikkaan. Armeija malttoi marssia vielä hetken aikaa, mutta matkaa ennen Averheimia Grom näki armeijan sijasta veteraanijoukon, joka marssi järjestäytymättöminä tuttuun paikkaan verestämään kultaisia muistoja. Grom värähti. Hänen ajatuksensahan alkoivat jo lähennellä kääpiön ajatuksia. Hän lähti armeijansa perässä kohti Averheimia katsellen paikkoja, jotka hän muisti elävästi menneiltä vuosilta. Borak tallusteli Gromin vierelle.
- Tuttuja paikkoja, hän tokaisi.
- Niinpä. Muistan hyvin, ku seisoin täs komentamassa armeijaa raivokkaasti etiäppäin.
Grom katsahti Averheimiin, joka oli yhtäkkiä konsanaan vihreänä.
- Parasta lähtee katsoo, et ne osaa käyttäytyy, sanoi Grom virnistäen ja lähti Borak vanavedessään kohti Averheimin romahtaneita portteja.
Alex ratsasti ratsunsa suu vaahdoten kohti Streissenin pikkukaupunkia. Ilma oli kolea ja haavoittunut Patrick oli kuoleman porteilla. Alex katsahti Patrickia, joka roikkui hänen olallaan naama kalpeana ja täristen. Haava jonka Rautavasara oli viiltänyt tämän kylkeen oli syvä ja varmasti tuskallinen. Johan oli tajuissansa istuen Alexin takana ja hieroen mustunutta naamaansa. Alex ei ollut koskaan ennen nähnyt niin suurta mustelmaa. Lisäksi Johanin leuka oli täysin murskana, hänellä oli hengitysvaikeuksia eikä hän pystynyt puhuman. Hän piteli kuitenkin tiukasti kiinni Patrickista, jonka henki riippui heidän ehtimisestään Streisseniin ja Patrickin saamisesta hoitoon. Streissenin rakennukset ja niiden savupiipuista nouseva savu näkyivät jo edessäpäin. Alex näki, että hevonen oli kuolemaisillaan ja joutui hidastamaan vauhtia, ettei heidän täytyisi juosta loppumatkaa. Hevonen ei kuitenkaan jaksanut enää hölkätäkään. Johan näytti tajuavan tilanteen ja viittoili Alexille näyttäen Streissenia ja mumisevan jotain.
- Minä juoksen kaupunkiin hakemaan apua. Ohjasta sinä ratsua kohti kaupunkia, sanoi Alex ja lähti juosten.
Johan nyökkäsi ja siirtyi ohjaksiin pidellen edelleen tiukasti kiinni Patrickista. Alex juoksi raivokkaasti jo kaukana edellä. Onneksi tuo poika osaa juosta, ajatteli Johan.
Grom oli valmiina lähtöön. Hän oli tutkinut karttoja hetken aikaa ja tiesi mihin mennä. Averheimin pohjoispuolella virtasi joki, joka heidän täytyisi ylittää. Veneitä Grom ei ollut edes aikeissa rakentaa, vaan hän aikoisi etsiä kahlaamon tai sillan. Hiisikomentaja Ritzgit saapui Gromin puheille.
- Susiratsastajat on löytäny puisen sillan Averheimin pohjoispuolelt. Johtaa melkeen suoraan Mootiin. Meitsit epäilee sen olevan pikkuväen käytössä, hän tiedotti.
- Selvä. Johda hiidet sinne sillalle. Mä hoitelen loput.
Grom oli tyytyväinen. Hänen ei tarvinnut käyttää kallisarvoista aikaansa etsiessään typeriä siltoja. Joskus niistä nuuskivista hiisistä oli hyötyäkin.
Armeija oli pohjoisella sillalla pitkien taivuttelujen ja uhkailujen jälkeen. Kylmyys oli vienyt armeijasta kaiken vähäisemmänkin puhdin, kurin ja järjestyksen. Gromia harmitti niin pirun vietävästi. Hän oli jopa tapahtumien nopeuttamiseksi piessyt yhden riviörkin sellaiseen kuntoon, että tämän osalta sotaretki oli ohi. Ritzgit kiiruhti uudelleen Gromin luo.
- Hiidet on valmiita ylittään sillan, hän ilmoitti.
- Hyvä. Kun näät mun merkin, niin lähe ylittäämään.
- Selvähän se.
Grom oli melko yllättynyt Ritzgitistä. Tämä oli kuuliainen ja melko taitava johtaja. Hiidet tottelivat häntä erittäin hyvin. Yleensä hiidet olivat yrittäneet syrjäyttää johtajansa heti mahdollisuuden tullen, mutta Ritzgit oli saanut olla rauhassa kapinayrityksiltä. Ennen Grom oli joutunut väkivalloin tukahduttamaan kapinoita ja tappamaan hiisisotilaita, mutta nyt hiidet olivat olleet, kuin heitä ei olisikaan. Yön hiidet Grom oli aina tiennyt kuuliaisiksi Ni’Gobblalle, mutta että normaalit hiidetkin tälle Ritzgitille… Grom ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Hän katsahti ympärilleen. Kuten odotettua Tarak oli saanut joukkonsa ryhmittymään ja myös Borak oli tuonut örkkinsä edes paikalle. Arbagilla oli kuitenkin ongelmia suuren örkkijoukkonsa kanssa. Osa oli paikallaan, mutta Arbagilla oli vaikeuksia hallita kaikkia. Grom juoksi apuun ja sai väkivalloin järjestyksen aikaan. Hän puhkui raivosta palatessaan Uskollistensa johtoon. Marz oli siirtynyt johtamaan susiratsastajia. Grom piti Marzin asevalinnasta. Tämä ratsasti taitavasti pidelleen kaksin käsin suurta kirvestä. Grom antoi merkin ja Ritzgit lähti johtamaan joukkojaan yli narisevan sillan.
- Täytyyks sen pitää noin kovaa metelii? Grom ärähti itsekseen.
Ritzgit pääsi sillan yli ja katseli ympärilleen. Edessäpäin näkyi pieni metsikkö ja jostain kantautui haju. Sitten yhtäkkiä hirvittävä jysähdyksien sarja täytti ilman ja jonkin aikaa jälleen vaelluksella ollut jättiläinen tallusteli valtavana sillan yli sortaen sen syvälle jo hieman jäätyneeseen veteen. Grom kirosi kuuluvasti ja viskasi jättiläistä suurella kivellä.
- Näillä jättiläisillä ei tee mitään. Sanonpahan vaan, että ne on paholaisen luomuksii. Joustaisivat kaikki takaisin sinne mist ne on tullu. Sinne minne valo ei paista, hän pauhasi.
Gromin pauhatessa toisella puolella joen toisella puolella alkoi tapahtua. Nuolia lensi kaaressa kohti hiisiä. Taitavasti ammutut nuolet lävistivät monta hiittä. Ritzgit ryhtyi heti toimeen. Hän käski joukkojensa hajaantua ja seuraava sarja nuolia ei aiheuttanut yhtä kovaa hämminkiä. Ritzgit lähti joukkoineen rynnäköllä kohti pusikoita, joista nuolet olivat lentäneet. Heitä vastassa odottivat hiisiäkin pienemmät ihmiset.
- Nämäkö on niitä puolituisii? kysyi Grom Tarakilta.
- Siltähän tää vaikuttaa. Puolustavat himaansa viimeiseen mieheen, sanoi Tarak.
- Mieheen! Tarkoitat kai, et miehen pualikkaaseen! sanoi Grom virnistäen.
Tarak naurahti ja seurasi silmä tarkkana.
- Miks toi hiisipomo ei fraidaa mukana? hän ihmetteli.
Ritzgit oli vetäytynyt kauemmas ja mumisi jotain silmät ummessa.
- Kautta Gorkin, kato! huudahti Tarak äkkiä.
Ritzgit oli päästänyt matkaan jonkinlaisen säteen, joka iskeytyi jonkin matkan päässä taistelevaan puolituiseen ja räjäytti tämän pään taivaan tuuliin. Lisäksi pari muuta puolituista kuoli räjähdyksen voimasta. Grom tuijotti suu auki.
- Sillä lailla, hän hymähti.
- Meitsin Ritzgit taitaaki olla shamaani, jatkoi Tarak hänkin melko ihmeissään.
- Kyllä pamahti nätisti noitten pikkujätkien päät, naurahti Marz, joka oli tullut heidän vierelleen.
Ritzgitin taidonnäyte mursi puolituisten taistelutahdon ja ne perääntyivät puiden suojaan. Hiidet hurrasivat ja osa lähti jopa pakenijoiden perään. Sillan toisella puolella katselevat eivät malttaneet pysyä paikallaan, vaan lähtivät ylittämään kahlaten jokea. Susiratsastajat loikkivat taitavasti kapean joen yli ja ryntäsivät metsikköön puolituisten perään. Grom katsoi hieman avuttomana joukkojensa ryntäystä. Moni joen yli kahlannut tulisi kokemaan jäätymiskuoleman. Vesi oli jääkylmää ja ilmakin ole edelleen kylmenemään päin. Grom ryhtyi Uskollistensa ja muutamien muiden rykmenttien kanssa nostamaan siltaa jäisestä vedestä ja korjaamaan ylityskelpoiseksi.
- Oli se hurja örkkijohtaja, tokaisi Johan ratsastaessaan ratsunsa selässä kohti Nulnia.
Alex oli saanut apua Streissenistä tarpeeksi ajoissa ja taitava paikallinen tohtori oli saanut Johanin ja Patrickin ratsastuskuntoon. Heti virottuaan Patrick oli päättänyt Nulniin lähdöstään. Hän ottaisi Nulnista itselleen armeijan ja johtaisi sen tuhoamaan Rautavasaran. Hänellä oli edelleen kovia kipuja kyljessä, mutta aikaa ei ollut hukattavaksi. Alex oli lähtenyt tutkimaan örkkiarmeijan mahdollista päämäärää, vaikka Patrick edelleen epäili armeijan kohteena olevan kääpiölinnoitus. Alex oli taitava ratsastaja ja hän oli saanut Streissenista hyvän hevosen. Johan toivoi kuitenkin, että hänen ystävänsä osaisi pitää varansa nopeiden susiratsastajien varalta. Niiden selässä ratsastavat hiidet eivät olisi pienikään paha, mutta susien veitsenterävät hampaat olivat tehdä hänelle pahaakin vahinkoa, kun he joutuivat tappeluun ryhmän susiratsastajia kanssa.
- Mitä luulet, kuinka kauan kestää vielä Nulniin? kysäisi Patrick.
- Ei tässä enää pitkään. Voimme varmaankin hieman nopeuttaa käyntiä.
He jatkoivat ravia kohti Nulnia illan jo pimetessä.
Grom oli päässyt sillan yli ja katseli metsään.
- Matka kohti ruokabileitä, hän tokaisi haistaessaan kantautuvat tuoksut.
- No mitä me ootetaan? sanoi Tarak ja lähti villisikansa selässä metsään.
Grom kiirehti perässä ja löysi edetessään hiisien ja örkkien ruumiita.
- Samperin samperi! Mitä ne menee pikkuväen kanssa delaamaan? hän ihmetteli ja nosti kirveensä.
Hän saapui Uskollistensa kanssa aukiolle, jolla seisoi monia pikkukoloja ja ruokapöydät oli koreasti katettu. Häntä vastassa odotti hirmuinen nuolisade ja raivokkaita puolituisia. Grom pääsi taistelun makuun ja ryhtyi teurastamaan puolituisia kovaa kyytiä.
- Yleensä mulla ei oo kyllä tapana tappaa ekaks skidei, mut ku tääl ei muuta oo, marisi yksi Gromin Uskollisista.
- Kyllä se siitä. Usko pois, siihen tottuu, toinen sanoi.
Nopeasti koko aukio oli täynnä puolituisten ruumiita ja örkit istahtivat herkkujen ääreen. Joka puolella muuallakin oli samainen näky. Ritzgit joukkoineen oli asettunut herkuttelemaan, kuten myös Tarak, Borak, Marz, Ni’Gobbla ja Arbag. Grom hymähti. Hänestä tuntui, että tällaisista pidoista puuttui päähenkilö. Ja aivan, kuin hänen ajatuksensa olisivat käyneet toteen, mahtava jylinä täytti metsän ja jättiläinen saapui paikalle puita kaadelleen ja hotki herkkuja ja lipitti viiniä suurista kannuista. Grom ei voinut muuta, kuin voihkaista ja jäi sitten syöpöttelemään. Koko Moot raikui hotkimisen ja jäystämisen äänistä. Ja mitä muuta örkeiltä voikaan odottaa ruokapöydässä, kuin huonoja pöytätapoja. Mutta kaikki ei ollut vielä ohi. Joukko puolituisia teki yllätyshyökkäyksen ja saivatkin hengiltä useita hiisiä ja muutaman örkin, mutta Gromin komentavat örkkishamaanit hoitelivat ruokarauhan häiritsijät nopeasti.
Mootia oli kohdannut sinä päivänä kammottava kohtalo ja sekin auttoi kreivitär Emmanuellea tekemään lopullisen päätöksen armeijan antamisesta Patrick Branhamille. Lisäksi asiaan vaikuttivat örkkien marssi keisarikunnan alueilla ja niiden lähihistoriassa Averheimille aiheuttama tuho. Patrick toimisi armeijan kenraalina ja Johan tulisi komentamaan talonpoikais- ja maanviljelijäjoukkoja eli niin sanottua vapaata komppaniaa, jossa olivat mukana heidän Averheimin sotilaansa ja useita sodanhaluisia maalaisnuorukaisia. Lisäksi Emmanuelle antoi heidän mukaansa ”kakkosluokan” sotajohtajia, sillä taistelussahan ei olisi kyse keisarikunnan kohtalosta tai mistään kostoa tai rajanloukkausta vakavammasta asiasta. Patrick oli nyrpeänä tästä, mutta iskosti joukkoihinsa taistelutahtoa ja kostonhimoa. Marssi kohti Mootia alkaisi tulevana yönä. Jos Patrick olisi oikeassa, he joutuisivat ottamaan Rautavasaran armeijaa kiinni tämän marssiessa kohti kääpiölinnoituksia. Jos taas armeija suuntaisi kohti keisarikunnan kaupunkeja, niin he jossain vaiheessa kohtaisivat toisensa. Tätä Patrick oikeastaan toivoi enemmän, sillä siten hän pääsisi kohtaamaan Rautavasaran silmästä silmään.
- Oletko valmiina lähtöön? kysyi Johan ja kiristi samalla suojiensa nyörejä.
Hänellä oli aseenaan pelottavan näköinen vanhahtava miekka ja suojanaan kevyt haarniska. Hän katsoi alas Nulnin vartiotornista ja ihaili armeijaa.
- Tämä armeijahan on suurempi, mitä Averheimissa, hän tokaisi.
- Aivan. Averheimissa ei pärjätty, sanoi Patrick pukien raskaampaa panssaria päälleen.
Johan mitteli miekkaansa. Tulossa olisi mitä todennäköisemmin hänen tähänastisen elämänsä suurin taistelu ja tämä miekka olisi hänen paras ystävänsä taistelun ajan. Patrick aivan kuin näki Johanin ajatukset.
- Älä pelkää. Minä annan sinulle paremman miekan, hän sanoi ja ojensi kaapiston päällä maanneen miekan.
- Se oli isäni kauan sitten tappaman bretonnialaiskreivin miekka. Hän tunsi siinä olevan taikuutta, kun se iski häneen. Se on yllättävän kevyt, katso, hän jatkoi ja heitti miekan Johanille.
Johan nappasi miekan ja totesi sen yllättävän kevyeksi. Kahvassa oli kaiverrettu tekstiä, mutta kaiverrukset olivat epäselviä ja vanhuuden haalistamia. Terä oli mainiossa kunnossa ja näytti koskemattomalta. Hän liu’utti sormeaan terää pitkin ja tunsi todellakin pienen sävähdyksen sormessaan, kun miekka viilsi siihen haavan. Hän nyökkäsi Patrickille kiitokseksi ja työnsi miekkansa huotraansa.
- Mennään, tokaisi Patrick ja lähti synkeänä kohti yön pimeydessä kylpevää aukiota, jolla hänen armeijansa odotti marssikäskyä.
Grom oli saanut armeijansa jälleen järjestykseen ja hän sekä muut sotapäälliköt seisoivat rivissä jaellen käskyjä joukoilleen. Moot oli rohmuttu viimeistä leivänmurusta ja viinitilkkaa myöten. Jättiläinen oli toki juonut lähes puolet viinivarastoista, mutta Mootissa oli riittänyt yllin kyllin myös örkeille ja hiisille. Osa hiisistä kärsikin liiallisen alkoholin nauttimisesta johtuvasta jälkitilasta melko pahasti, mutta sillehän Grom ei mahtanut mitään. Jättiläinen horjui näköjään ikuisessa humalatilassaan armeijan takaosastojen takana ja heilutteli nyrpeänä nuijaansa. Grom virnisti. Nujakka puolituisia vastaan oli selvästi parantanut hänen armeijansa mielialaa. Hän ei kuullut joka paikasta loukkausten jakelua tai riitelyä, vaan muutamassa yksikössä heiteltiin jopa härskejä vitsejä.
- Tuleva reissu masentaa meitsin joukot, sanoi yksi erittäin vanha shamaani, joka ei yleensä ole äänessä.
- Miten niin? kysyi Grom.
- Sylvania on masentava mesta. Delannutta puustoo ja maastoo. Delannutta porukkaa ja delanneit johtajii. Koko Sylvania on täysin delannu mesta. Epäkuolleet luurangot ja zombit…
- Kiitos riittää jos! tiuskaisi Grom.
Mokomakin pahanilmanlintu puhui sitten niin maan perkuleesti, kun on jostain synkeästä kyse, mutta muuten sitä ollaan niin vihaisia ja mykkiä. Grom aikoi kuitenkin nauttia parantuneesta mielialasta niin kauan, kuin se oli mahdollista. Jospa keskityttäisiin kuolleisiin vasta vihollisen kohdatessa. Aivan kuin refleksistä Grom mottasi mojovan rystyslyönnin keskelle shamaanin naamataulua ja tämä lysähti tajuttomana maahan. Hän ei todellakaan pitänyt tällaisista pahanilmanlinnuista.
Patrick nyökkäsi Frans-nimiselle veikkoselle, jonka oli käskenyt torvenpuhaltajakseen. Frans puhalsi merkistä torveen ja armeija rupesi valumaan eteenpäin ensin hiljaista kävelyä, mutta rumpujen paukutuksen alkaessa kävely muuttui marssiksi. Patrick ratsasti hevosensa selässä johtaen yksinään koko armeijaa. Hänen isänsä oli aina liittynyt ritareiden yksikköön, mutta hänhän oli ollut suurmestari, joka oli yleensäkin ritareiden joukoissa. Hän katsoi taakseen. Johan johti vapaata komppaniaa ja Frans oli siirtynyt jalkaväen joukkoihin. Muita sotapäälliköitä Patrick ei tuntenut, mutta tiesi nämä ”kakkosluokan” johtajat täysin päteviksi ja luotettaviksi. Ja he olivat melko varmasti parempia, kuin hän itse. Marssi kohti taistelua oli alkanut. Taistelua, jossa Patrick pääsisi vihdoin kostamaan perheensä vääryydet.
____________________________________________________________
Ja tässä tämä oli. Jatko on jo kirjoitettu puoleen väliin joten kauan ei sen ilmestymistä tarvitse odottaa.
Grom Rautavasara, sotaretket III, Karak Kadrin (II Osa)
Grom Rautavasara, sotaretket III, Karak Kadrin (II Osa)
Viimeksi muokannut Grom, La 20.12.2003 20:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Back in da biz and so deep in da bashin' game.
Hienoa, mahtavaa, ihmeellistä.
Dis was another great story Grom.
Jeps hienoahan se taas oli, mutta se Mootin ryöstö/tuhoaminen kävi mielestäni vähän liian helposti ja nopeasti. En ole varma, mutta mielestäni Moot ei tosiaan ole mikään pieni tuppukylä, vaan alue josta löytyy monia kyliä ja jonkinmoista puolustustakin. Kyllä sieltä Mootista myös Empiren sotilaita varmaan löytyy myös, koska Empiren alue se on siinä missä muutkin on ja tuottaahan se paljon ruokavaroja muille Empiren alueille. Mutta turhaan tässä tuollaisista nyt nuristaan.
Voi vaan vesi kielellä odotella Sylvanian läpikulkua ja taistelua Patrickin Nulnilaisen armeijan kanssa.
Dis was another great story Grom.
Jeps hienoahan se taas oli, mutta se Mootin ryöstö/tuhoaminen kävi mielestäni vähän liian helposti ja nopeasti. En ole varma, mutta mielestäni Moot ei tosiaan ole mikään pieni tuppukylä, vaan alue josta löytyy monia kyliä ja jonkinmoista puolustustakin. Kyllä sieltä Mootista myös Empiren sotilaita varmaan löytyy myös, koska Empiren alue se on siinä missä muutkin on ja tuottaahan se paljon ruokavaroja muille Empiren alueille. Mutta turhaan tässä tuollaisista nyt nuristaan.
Voi vaan vesi kielellä odotella Sylvanian läpikulkua ja taistelua Patrickin Nulnilaisen armeijan kanssa.
Tämä kävi myös omassa mielessäni, mutta päätin jättää tämän Mootin tuhon hieman sivuseikaksi tässä Gromin marssissa keisarikunnan läpi. Toki se kävi aivan turhan helposti. Ja eipä ne örkit varmaan nyt koko Mootia saanut tuhottua, mutta ainakin marssivat kauniisti sen läpi ja tuhosivat monen lihavan kreivin ruokavarastot.Jesh kirjoitti: Jeps hienoahan se taas oli, mutta se Mootin ryöstö/tuhoaminen kävi mielestäni vähän liian helposti ja nopeasti. En ole varma, mutta mielestäni Moot ei tosiaan ole mikään pieni tuppukylä, vaan alue josta löytyy monia kyliä ja jonkinmoista puolustustakin. Kyllä sieltä Mootista myös Empiren sotilaita varmaan löytyy myös, koska Empiren alue se on siinä missä muutkin on ja tuottaahan se paljon ruokavaroja muille Empiren alueille.
Back in da biz and so deep in da bashin' game.
Noniin hyvä että kerroit ettei Grom koko moottia tuhonnut iltapäivässä sillä yksi Örkki kenraali Gorbad ironclaw on todella tuhonnut mootin lähes täysin ,mutta siinäkin meni aikaa joku kolmisen kuukautta jos nyt oikein muistan. Hyvää tekstiä kaikin puolin kuten aikaisemminkin kirjoitus virheitäkään en kauheammin löytänyt . Pitänee vissiin lykätä vähän tuota oman novellinikin julkaisemista ettei se jää aivan täysin tämän mahti eepoksen jalkoihin 
-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo
-
The Scientist
- Viestit: 736
- Liittynyt: To 12.06.2003 12:57
Oikein hyvää. Lisää vaan tällästä.
Muuten, onko tämä nyt sitä örkkikieltä?Grom Hardhammer kirjoitti:Hänellä itsellään ja Uskollisilla sekä joillakin muilla sotajohtajilla oli takin muilla sotajohtajilla oli trmeija sai palella kylmän sään armoilla.
"I don't know what I want, but I know how to get it."
Heh, hehElanthor kirjoitti:Oikein hyvää. Lisää vaan tällästä.Muuten, onko tämä nyt sitä örkkikieltä?Grom Hardhammer kirjoitti:Hänellä itsellään ja Uskollisilla sekä joillakin muilla sotajohtajilla oli takin muilla sotajohtajilla oli trmeija sai palella kylmän sään armoilla.
. Kyllä huvitti, kun tuota luki. Olen häseltänyt tuossa kohtaa aika lailla. *korjaa*. Noniin, nyt siitä ymmärtää jotain.Back in da biz and so deep in da bashin' game.
Tätä lukee ja mielellään.
Jatkoa en ala monkuumaan kerran sitä on jo luvattu.
Mä arvuuttelen jo minkä kokosiin paloihin se jättiläinen päätyy kun se pääse perille Karak Kadriniin.
Jatkoa en ala monkuumaan kerran sitä on jo luvattu.
Veikkaan että ne kääpiöt on enemmän uhka kuin vihaset ihmiset.Gromille tulee kyllä käymään huonosti tässä, sanokaa minun sanoneen. Hyökkää kääpiölinnoitukseen maan pinnalta, ja takaa tulee vielä kostonhimoisia immeisiä...
Mä arvuuttelen jo minkä kokosiin paloihin se jättiläinen päätyy kun se pääse perille Karak Kadriniin.
-
Walloittaja
- Viestit: 354
- Liittynyt: Ma 28.04.2003 18:00
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Jonkun pitää niitäkin kannattaa, varsinkin kun sä saatat jätit huonoon valoon sun tarinoillas.Grom Hardhammer kirjoitti:Sinähän se jättejä suosit Gumur. Olen nähnyt sinun monta kertaa pitävän jättien puolia. Way to go!Gumur kirjoitti:Hieno tarina! Luulenpa, että jätti pelastaa Gromin ja hänen armeijansa.
"Se siitä sitten! Alkuruoaksi pajunköyttä, pääruoaksi ankkaa omassa liemessä ja jälkiruoaksi muutama korvapuusti."
- A. Ankka
- A. Ankka
*Katsoo rulebookin karttaa*.Mysterous kirjoitti:miksi Grom kiersi averheimin kautta eikä suoraan marssinut Karakkii päin?
1. Vuoristossa on huomattavasti vaikeampi kulkea, kuin maalla.
2. Tiellä on muutama kääpiölinnoitus ja Black Water.
3. Ja Sylvaniassahan sitä vasta vampyyreja on!
Back in da biz and so deep in da bashin' game.