Veren jumalan kutsu
Osa II
Pieni partio jaoston sotilaita käveli ränsistyneen, ja säälittävän näköisen bunkkerijätöksen reunalla, suuressa epätietoisuuden tilassa.
Kaikki oli niin rauhallista ja hiljaista. Saattoi kuula tuulen vihellyksen, yhtään luotia ei lentänyt mistään, eikä yhtään rapsausta kuulunut minkään seinämän takaa.
’Hiljaisuus ennen myrskyä…’ tokaisi yksi sotilaista vaisusti. ’Niinpä, taitaa meidän käydä huonosti, mutta karkuunhan me emme juokse, viimeiseen asti taistelemme!’ vastasi toinen.
Kuuden miehen partio ei uskaltanut mennä Forengarin huonetta kohti. Pelkkä puuovi jo näytti heistä jotenkin pelottavalta , ja jokainen heistä tiesi, ettei hän palaisi normaaliksi, ja sen että hänen päätänsä on kolhinut jokin suurempi tahto.
Yksi heistä alkoi puristaa boltterinsa kahvaa, ’Minä haluan tietää onko johtajalla kaikki kunnossa…’ yritti yksi heistä sanoa rohkeasti, mutta pelko kovan, ja miehekkään äänen takaa kuitenkin heijastui.
’Kuinka tahdot, mene vaan’ sanoi ryhmän korpraali. Yksinäinen sotilas kääntyi alas johtavien betoniportaiden suuntaan. Portaat olivat ränsistyneet, mustuneet ja halkeilleet räjähdysten voimasta. Niitä oli jopa hankala kävellä alas, hän joutui todella katsomaan mihin astua.
Outo hiljaisuus pelotti sotilasta. Hän oli tottunut olemaan taistelun keskellä, ja tappamaan. Tähän jaoston sotilas ei ollut ollenkaan samaistunut.
Hän puristi vielä lujempaa toisella kädellä boltterinsa kahvaa, kun toinen käsistä tärisevänä tavoitteli oven kahvanuppia.
Raoitettuaan oven, hän työnsi päänsä oven raosta sisään. ’Halo….’. Samassa pää pyörähti lattialle, jättäen verisen tahran Forengarin rintapanssariin.
Hän oli täysin muuttunut, kaaos oli tehnyt uuden jaoston sotilaan. Hänellä oli verenpunainen haarniska, jossa oli pieniä halkeamia, niistä tuli jonkinlaisia pieniä luupiikkejä. Hän oli kuin eri henkilö. Naama oli todella riutunut, ja väsyneen näköinen, silmistä yhtä aikaa kiiluen hulluus.
Hänen silmistään ei voinut löytää minkäänlaista armon elettä, tai rauhaa, pelkkää pahuutta.
Jopa hänen miekkakin oli muuttunut, siihen oli tullut jotain kaaoksen riimukirjoituksia, kuten hänen haarniskaansakin.
Maassa olevan sotilaan pään Forengar kiinnitti narulla roikkumaan vyölleen, ja boltterin nosti pois kuolleen sotilaan kädestä.
’…. Ensimmäinen..’ Forengar sanoi samalla, kun hän päätä laittoi roikkumaan. Forengar jopa alkoi ihmetellä, miksi oli koskaan ollut imperiumin sotilas. Tämä oli hänestä jotain mahtavampaa. Hän tunsi olonsa voimakkaammaksi kuin koskaan.
Forengar alkoi valmistua tulevaan taisteluun. Kaaoksen miekan hän pisti uuteen huotraansa, ja boltpistoolin omaan nahkaiseen koteloonsa. Imperiumin boltterin hän otti käsiinsä. Häntä suututti tavattomasti, pelkästään imperiumin kultainen kotka. Forengarin teki mieli repiä boltteri kappaleiksi, mutta hän tiesi tarvitsevansa sitä vielä, joten yritti kaikin voimin hillitä itseänsä. Forengar veti kuolleen sotilaan ruumiin sisään, ja istahti hetkeksi. Hänen rinnassaan loisti tummanpunainen Khorne jumalan merkki. Forengar todella piti siitä, mikä hänestä oli nyt tullut.
Samaan aikaan kun hän valmisteli itseään, bunkkeri linjan tuhoamiseen, hiljaisuus alkoi rikkoontua, kun horisontissa oli parituhatpäinen petturi rykmentti.
Jaoston sotilaat alkoivat olla hermostuneita. He kääntelivät päitään, ja puristelivat, ja tähtäilivät bolttereillaan, ja vielä kaiken kukkuraksi johtoon tuli surkea keltanokka ylikersantti, joka oli juuri valmistunut, ja näytti olevan hermostunut joukkojen johtamisesta. Hän pudisteli päätään, ja antoi hätääntyneenä käskyjä, ’Menkää bunkkerin laidoille, valmistautukaa’ nämä komennot eivät vaikuttaneet edes surkeimpiin aloittelijoihin, ja varsinkaan kokeneisiin veteraaneihin. Heillä ei kuitenkaan ollut valinnan varaa, vaan he tekivät työtä käskettyä. ’Keisari meitä tänään suojelkoon, tuon typeryksen käskyiltä…’ yksi veteraaneista sanoi.
He olivat toivottomia, sillä he eivät tienneet miten suuri pahuus oli itse muurien sisäpuolella alakerroksissa. Se vain kasvoi ja kasvoi.
Pettureiden epäjärjestyksellinen lauma alkoi olla, jo liian lähellä, tämän seurauksena alkoi peruskomennot raikua. ’Huomio!, tähdätkää!, pitkää tähtäys kunnes sanot tulta!’. Ylikersantti hääräsi edes takaisin, pidellen kaljua päälakeaan toisella kädellään. ’Mitä minä teen, mitä minä teen!’ hän valitti hätääntyneenä, muutamat kuulivat tuon valituksen, ja tämäkös se vaikutti taistelu moraaliin.
Todellinen pelko valtasi kaikkien mielen, ja vain yhden toivottoman Ylikersantin takia. ’Tulta!’ kuului epätoivon parahdus hänen suustaan, hän osoitti samalla etusormellaan minne ampua. Varmuuslukot lonksahtelivat pois, ja tämän jälkeen pieniä tuli sarjoja upposi petturi massaan. Petturit kuolivat hetkessä, mutta aina massan takaa tuli uusi. Tuo epäjärjestyksen 13 legioona, pystyi etenemään rauhassa, heidän ei tarvinnut edes juosta.
Forengar, samaan aikaan heräsi jostain transsistaan kovaan räjähdykseen, ja boltterin paukkeeseen. Hän katsoi ympärilleen, ja näki hänen tappamansa sotilaan ruhon maassa. Hän hymyili pirullisesti, ja nousi omalta puiselta tuoliltaan, astellen kohti ovea. Hän vihasi oloaan keisarin bunkkereissa, ja paiskasi puuoven saranoista irti, otti varmuuslukon pois boltteristaan, ja juoksi rappuset ylös. Siellä oli jo täysi taistelu menossa. Jättiläismäiset mutantit tuhosivat bunkkerin korkeaa reunaa, samalla kun demolisher-tankki ampui muuriin suuria reikiä.
Hän otti kaksinkäsin boltteristaan kiinni, ja lähti juoksemaan bunkkerilinnoituksen reunaa pitkin, ensimmäiset kaksi jaoston sotilasta kuolivat hänen boltteriinsa. Toisen päähän kalahti luoti, ja toiseen hän ampui koko loppulippaan, saaden hänet juuri, ja juuri tapettua. Hän huomasi ettei ampuminen oikein soveltunut hänelle, vaan hän mieluummin tuhoaisi vastustajat lähitaistelussa. Hän vetäisi miekan huotrastaan, ja tappoi raivoissaan jaoston sotilaita raa’asti.
Bunkkerin toisella puolella oli suuri portti, jonka hän aikoi mennä avaamaan. Hän löi hässäkän keskellä vielä yhdeltä sotilaalta päästä puolet irti, ja pakeni kahakasta.
Hänen selkäänsä kilahtelivat boltterin laukaukset, mutta hänen haarniskansa oli nyt normaalia vahvempi. Selkään jäi joka tapauksessa naarmuja, ja pahoja lommoja, ja halkeamia.
Hän raivasi tiensä portille huudellen kaikkea kaaoksen palvelusta aina vihollisen tuhoutumiseen. Hän huomasi olevansa jo suuren paksun betoni portin luona, ja kaksi portin vartijaa kuoli nopeammin kuin hetkessä.
Hän näpäytteli portin turvakoodin auki, ja portti aukesi. ’Tänne päin!, legioonani!’ kajautteli Forengar kovalla, pelottavalla äänellä.
Satapäisiä lauma rykelmiä alkoi rynnistää sisälle suureen linnoitus bunkkeriin. Saman aikaisesti legioonan sotilaat ampuivat onnekkaan laukauksen demolisher- tankillaan, joka räjäytti muuriin, niin suuren reiän, että siitä pysty sulloutumaan isompikin massa.
Bunkkeri oli kriittisellä hetkellä, sen tuho oli jo varma, hän oli tiennyt sen jo pitkään. Hän ammuskeli lippaitaan tyhjäksi boltteristaan, ja onnistui tappamaan sillä aina pari avaruusjalkaväen sotilasta.
Hän meni 13 legioonan virran mukana, lähitaisteluun viimeisien viidenkymmenen sotilaan kimppuun.
Avaruussotilaat ampuivat pelokkaana pitkiä, tappavia sarjoja massaan, mutta turhaan, he olivat kohta petturi legioonan keskellä, toisin sanoen suuressa pistinmeressä. He taistelivat urheina loppuun.
Taistelun alussa Ylikersantti oli paennut johonkin bunkkerin onkaloihin piilon, vieden mukanaan muutaman jaoston sotilaan. Forengar lähti etsimään tätä typerää pelkuri kersanttia.
Kaikki oli tuhottu. Koko bunkkeri oli yhtenä rauniokasana, jonka keskeltä nousi vääntyneitä raajoja, ja muita ruumiita.
Samalla kun Forengar etsi pelkuria ylikersanttia, hän tappoi viimeisiä kituvia sotilaita miekallaan. Kunnes hän viimein huomasi pelokkaan pään kurkistavan raunion takaa, hän ymmärsi missä tuo pelkuri piilotteli.
Hän juoksi raivoissaan raunion kulmalle, huomaten pelokkaan ylikersantin, ja muutaman jaoston sotilaan.
’Liittykää kaaokseen, olette jo pettäneet oman uskonne keisariin, typerykset!’ huudahti Forengar. ’Ei koskaan!’ huusivat ylikersantin viimeiset elossa olevat sotilaat. He avasivat tulen, ja ampuivat hätääntyneenä koko lippaat, kohti heidän entistä, niin loisteliasta johtajaansa.
Toiselta ase jumittui, ja toisen panokset loppuivat hetkessä. Ylikersantti kaatui pelosta jäykkänä maahan istumaan, ja katsomaan tuota kauheaa teurastusta.
Hetkessä toisella oli syvä viilto kaulassa, kun toinen saman aikaisesti piteli rintaansa. Viimeiset sotilaat kaatuivat pölyyn ja raunioon makaamaan verissään.
’Älä…älä..’ vaikersi ylikersantti. ’Taistele petturi!, ota mallia noista kahdesta!’ hän huusi raivoissaan osoittaen samalla maassa makaavia ruumiita.’ Ä-äälä…’ änkytti Ylikersantti shokissa. Legioonan sotilaat kuulivat kovan huudon, jonka jälkeen oli taas äänetön hiljaisuus. Riutuneet legioonan sotilaat seisoivat vain ihmeissään paikallaan betoniraunion, ja rautaputkien keskellä. Forengar tuli hetken päästä ylikersantin pää kädessä. Hän otti maasta ruosteisen rautatangon, ja asetti sen tukevasti maahan kiinni. Tämän jälkeen hän survaisi elottoman pään rautatangon päähän. ’Jääköön tämä merkiksi’ sanoi Forengar synkästi hymyillen.
’Terve tuloa mukaan’, legioonan keskeltä marssi jonkin sortin petturi legioonan johtaja. ’kiitos’ Sanoi Forengar, ampuen boltpistoolinsa viimeisen panoksen legioonan johtajan otsaan.
Hän kipusi tämän jälkeen korkean lohkareen päälle. Hän näytti todella kokeneelta kaaosveteraanilta, hänen uusi tuliterä haarniska näytti jo siltä samalta vanhalta, joka hänellä oli päällä aikaisemmin samana päivänä, Haarniskasta oli lohkeillut paloja, jonka alta näkyi hänen veriset raajat, rintakehä, ja selkä olivat täynnä bolterin reiän alkuja, ja naarmuja, hänen naamaansakin oli raapaistu verinen haava, joka vielä teki hänestä entistä pelottavamman.’ Tästä eteenpäin te olette minun alaisiani! Kaaosjumalien käsky, onko jollakin jotain sitä vastaa!’ huusi Forengar.
Vastaus kuului kaikkien suusta yhtä aikaa, ’ei ole..’ vaisu mutta äänekäs vastaus kaikui hänen korviinsa. Siinä se sitten on, kokonainen armeija kunnon sotilaita, mietiskeli Forengar tyytyväisenä. Hän pisti verisen miekan huotraansa, ja kääntyi ympäri huutaen ’ Eteenpäin!’. Hän jatkoi vaellustaan kaaosjumalien ohjaamana.
Mielestäni tää onnistu paremmin ku tuo ekaosa, ja aion kirjottaa tähän vielä paljon jatkoa, ei tääkään nyt kauheen pitkä ollu mutta ihan sopiva kuiteskii mielestäni.
Kommentia kiitos.
Veren jumalan kutsu osa 2
Veren jumalan kutsu osa 2
Viimeksi muokannut Naula, Ma 22.12.2003 18:32. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
whatthefuckdoiwantwhitacaravanthatgotsnofuckingwheels?
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
No, kirjoituisvirheitä oli aika paljon ja hän sanaa toistettiin parissa kohdassa vähän liikaa. Huomasin että olit koittanut korvata tuota hän sanaa ettei se olisi aina lauseen edessä mutta esim:
Kuole kaaoksen rumilus!
Muuten iha Ok tarina mutta muodonmuutos vaikutti aika lailla samalla sen kanssa mitä kirjoitin tuohon Andromeduksen Eye of Terrorin viimiseen osaan:
kuulostaa hieman tympeältä. Eivätkä Space Marinet ole niin ailahtelevaisia niinkuin se ylikessu. Se olisi varmaan vaan sanonut:Imperiumin boltterin hän otti käsiinsä
Kuole kaaoksen rumilus!
Muuten iha Ok tarina mutta muodonmuutos vaikutti aika lailla samalla sen kanssa mitä kirjoitin tuohon Andromeduksen Eye of Terrorin viimiseen osaan:
Hän viittansa muuttui valkoisesta mustaksi, ja hänen haarniskaansa kasvoi piikkejä ja se vaihtoi vaaleansiniseen Alfa Legioonan väriin.
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.
Miehän en siun tarinoitais matki.
ja kuule kaikella on rajansa, elä tuu tänne sanoon että oon sinuu matkinu, kaiken muun paskan kyllä kestän.
kyllä sen huomaa sokea Reettakin että siula on jotain näitä tarinoita vastaan.
kiitos kommentista.
Tarinaa editoitu.
ja kuule kaikella on rajansa, elä tuu tänne sanoon että oon sinuu matkinu, kaiken muun paskan kyllä kestän.
kyllä sen huomaa sokea Reettakin että siula on jotain näitä tarinoita vastaan.
kiitos kommentista.
Tarinaa editoitu.
whatthefuckdoiwantwhitacaravanthatgotsnofuckingwheels?
Mietityttää kun tuossa lukee:
Että tyhjensikö Forengar ammuksen kaaos johtajan päähän vai sen seipään kärjessä olevan mariini johtajan?’Terve tuloa mukaan’, legioonan keskeltä marssi jonkin sortin petturi legioonan johtaja. ’kiitos’ Sanoi Forengar, ampuen boltpistoolinsa viimeisen panoksen entisen johtajan otsaan.
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Älä käy riehumaan. Tarinoita vastaan ei ole mitään(miksi muuten lukisin niitä?)mutta yritän antaa vain rakentavaa palautetta että saat aina parempia tarinoita aikaan(sen takia minäkin kirjoitan sotuun).Naula kirjoitti:Miehän en siun tarinoitais matki.
ja kuule kaikella on rajansa, elä tuu tänne sanoon että oon sinuu matkinu, kaiken muun paskan kyllä kestän.
kyllä sen huomaa sokea Reettakin että siula on jotain näitä tarinoita vastaan.
kiitos kommentista.
Tarinaa editoitu.
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Mutta eiväthän sinunkaan kommettisi niin rakentavia ole olleet...
Siksi huomautin koska muodonmuutos oli täysin samanlainen. Haarniskan väri muuttu ja piikkejä kasvo.
Sitä paitsi, miksi minulla olisi jotain tarinoitasi vastaan?
Mutta mitä nyt käydä samaa jauhamaan, kirjota vaan 3 osa niin luen sen kyllä.
Siksi huomautin koska muodonmuutos oli täysin samanlainen. Haarniskan väri muuttu ja piikkejä kasvo.
Sitä paitsi, miksi minulla olisi jotain tarinoitasi vastaan?
Mutta mitä nyt käydä samaa jauhamaan, kirjota vaan 3 osa niin luen sen kyllä.
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.
Ja vielä kerran: Hyvä ettei aina "hyvikset" voita !!! 