Sotavasaran kirjoituskilpailu
Sotavasaran kirjoituskilpailu
Yleisön pyynnöstä, Sotavasarassa järjestetään kaikille Tarinat ja novellit -osioon tykästyneille kirjoituskilpailu. Allekirjoittannut hoitaa käytännön järjestelyt, ideasta saatte kiittää Andromedusta.
SÄÄNNÖT
1) TARINAT
- Tarinoiden tulee olla ennen julkaisemattomia. Ja itse kirjoitettuja ja ideoituja, ei siis plagioida valmiita tekstejä.
- Ei käytetä "virallisesti olemassaolevia" henkilöitä - eli ei Gotrekin ja Felixin seikkailuja (jo tekijänoikeussyistä). Eli päähenkilöt omia. (HUOMAA: saat tietysti mainita ja yleiskuvaukseen ottaa mukaan GW:nkin hahmoja jos tarvis, mutta et saa kirjoittaa tarinaa joka käyttää päähenkilöinä GW:n omaisuutta)
- Pituus on väljästi määritelty, tuollainen puolesta sivusta pariin-kolmeen sivuun. Jokainen voi arvioida termin "sivu" itse. Ehjän kokonaisuuden aikaansaaminen on kuitenkin tärkeämpää kuin tarkkailla sanamääriä.
2) KATEGORIAT
- Kilpailuun tulee kaksi kategoriaa:
a) 40k-maailmaan liittyvät
b) FB -maailmaa liittyvät.
- Kummassakin kategoriassa liikutaan väljästi. Eli kaikki kyseiseen maailmaan liittyviin peleihin sopivat tarinat käyvät (esimerkiksi BFG-aiheinen laivastotarina 40k-osioon käy, Mordheim-aiheinen tarina Fantasyyn jne.)
- Jokainen kilpailija voi osallistua yhdellä (1) tarinalla molempiin kategorioihin. Eli, saat kirjoittaa sekä 40k- että FB-tarinan ja lähettää mukaan kummatkin.
3) AIKATAULU
- Kilpailutöitä saa alkaa lähettää minulle heti tämän Tiedotteen postaamisen jälkeen.
- Töiden takarajana on 31.1.2004 klo 24.00. Tosin 1.2.2004 aamuyöllä tulleita tarinoita ei hylätä ;).
4) ILMOITTAUTUMINEN
- Kilpailutyöt lähetetään allekirjoittaneelle sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Paluupostissa saat kilpailunumeron, joka kannattaa pitää muistissa (siltä varalta että itse unohdan). (HUOMAA: Jos lähetät tarinasi, etkä saa vastausta kilpailunumeron ja "saapunut" -kuittauksen kanssa, ota yhteyttä minuun. Ilmoitan tässä Threadissa jos olen useamman päivän pois koneen ääreltä, normaalisti vastaan kohtuullisen nopeasti - alle 10 tuntia yleensä)
- Työt toimitetaan minulle puhtaana tekstitiedostona. Eli EI Word-dokumenttejä, .pdf-tiedostoja, tai mitään muutakaan vastaavaa. Hätätilassa, jos ei muuten tunnu onnistuvan, voi lähettää .rtf-tiedoston (Rich Text Format), mutta en suosittele (käännän nuo valmiit kotisivuilleni html-muotoon, joten puhdas teksti on helpoin vaihtoehto).
- Jos ei ymmärrä mitään ylläolevasta, voi tiedustella minulta tarkempia ohjeita joko sähköpostilla tai yksityisviestillä. Ilmoita samalla, millä ohjelmalla kirjoitat, ja mitä käyttöjärjestelmää käytät, niin neuvon parhaani mukaan.
- Jos ei siltikään saa tekstiä minun haluamaani muotoon, voi etukäteen kysymällä lähettää tekstin myös muussa muodossa. Joudumme silloin käyttämään webmail-sähköpostia, koska sähköpostini oletusarvoisesti suodattaa ei-hyväksytyt liitteet olemattomiin.
- Jos jostain syystä sähköpostin lähettäminen on mahdotonta (miksi olisi jos nettiin pääsee), ota yhteyttä niin sovitaan muu vaihtoehto.
- Sääntöjen jälkeen alla vielä hieman lisää tekstin muotoilusta.
5) ÄÄNESTÄMINEN
- Kilpailuajan päätyttyä laitan kaikki tarinat kotisivuilleni ja avaan Äänestys-threadin. Tähän ketjuun ei sitten kiitos helmikuun 1. päivä kyselyitä koska se tapahtuu. Itsekin olen vain ihminen, ja jos tarinoita tulee paljon, aikaa voi mennä päivä, pari. Käännän kaikki html-muotoon, jotta kaikki voivat lukea ne selaimellaan, eli ei tarvitse kikkailla auki tekstitiedostoja.
- Jokainen kilpailija on velvollinen osallistumaan äänestykseen sekä 40k- että FB-puolella. Eli, jos jättää äänestämättä, kirjoittajan tarina(t) suljetaan kilpailusta. Äänestys on siis oleellinen osa mukanaoloa.
- Jokainen kilpailija, osallistuipa 40k- tai FB-puoleen (tai molempiin) äänestää molemmissa kategorioissa. Omaa tarinaa ei luonnollisesti saa äänestää.
- Alustavasti äänestys toteutetaan samaan tapaan kuin Sotun maalauskilpailuissa. Eli annetaan omasta mielestä parhaalle 3, toiseksi parhaalle 2 ja kolmannelle 1 ääntä kummassakin kategoriassa.
- Ainakin siitä tarinasta, jolle antaa 3 pistettä, täytyy kirjoittaa kommenttia miksi juuri sitä piti parhaana. Mielellään myös muista.
- Ja vielä tärkeintä: Kilpaillaan nyt tarinoissa, ei tehdä tästä äidinkielen koetta (vaikka sujuva kieli onkin mukavampaa lukea). Eli ei arvostelussa keskitytä niinkään kielioppiin, vaan tarinan toimivuuteen. (Tiedoksi etenkin The Captainille, jos päätät osallistua) ;)
-----
VIELÄ MUUTAMA SANA:
Eli kun puhtaaksikirjoitat ja viimeistelet tarinan lähetyskuntoon (sinähän teet sen, eikö ;)) , niin kiinnitä huomiota muutamaan seikkaan mikä helpottaa elämää (etenkin minun elämää - 30 yhteenpötköönkirjoitettuatarinaa ilmanturhiavälejäonpuuduttavaa :)):
- Käytä kappaleiden välissä tyhjää riviä. Helpottaa lukemista, ja tiedän itsekin minne laittaa niitä html:n <p>-tägejä.
- Yritä oikolukea hieman - ei tarvitse olla ylioppilasaineen tasoista tekstiä, mutta karsi löytämäsi kirjoitusvirheet. Muista, nyt kilpaillaan, ei hutaista mitään viiden minuutin juttua :).
- Vältä alatyylin ilmauksia ja turhaa kiroilua, jollei se ole tarinan kannalta aivan välttämätöntä (usein ei ole - esim. 40k:n puolella varmaankin keksii hahmojen suuhun parempia manauksia kuin muinaissuomalaiset jumalat tai sukuelimet, ja sama kyllä FB:ssäkin. Örkki esimerkiksi tuskin manailee prklettä, kun Gork ja Mork ovat olemassa).
Mitäs muuta? Jos unohdin jotain, lisäilen tähän Threadiin. Tarkkailkaa Sotuanne ;)!

Viimeksi muokannut Grond, Su 08.02.2004 07:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Niin, ja vielä tiedoksi: Vältä postaamasta tähän mitään ylimääräistä. Jos haluat kysyä jotain, mikä ei kiinnosta muita osallistujia (esimerkiksi: kuinka saan XXX-ohjelmalla tehdyn tekstin haluamaasi kuosiin), kysy minulta joko sähköpostilla tai privalla!
Jos taas kysymyksesi on sellainen, että se kiinnostaa muitakin osallistujia, laita ilman muuta tänne. (Esimerkiksi: Mitä Grond tarkoitat tuolla sääntökohdalla kun ei siitä ota pirukaan selvää?).
Laitan tuohon rinnalle epävirallisen "virallisen" tarinakilpailu -threadin, keskustellaan siinä sitten niistä hieman ohimenevistä aiheista ;).

- Oikolukuhirvi
- Viestit: 1742
- Liittynyt: Ti 29.10.2002 19:26
- Paikkakunta: Kuopio
- Viesti:
Re: Sotavasaran kirjoituskilpailu
Käy mulleGrond kirjoitti:Yritä oikolukea hieman
Hmmmmm.....nyt pitää miettiä kirjoitanko Zhatan the Blackin seikkailuista vai Torias Phoenixbladen.... Kirjoitanko Master Commoduksen Dark Angeleista vai Master Shaper Unghkor Docin geeninhakumatkoista...
Joka tapauksessa yritän osallistua...
Griffon on suomeksi griippi tai aarnikotka. "Griffoni" on tarmokas, vankka ja maatiaismaiselta vaikuttava koirarotu.
No niin, ilmeisesti jäi mainitsematta. Aiheeseen liittyvä keskustelu käydään omassa Threadissaan, joka löytyy tuolta:
http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=18182
Vain kilpailun sääntöihin liittyvät asiat tänne.

ok, sori...Grond kirjoitti:Alustavasti niin, että vain osallistujat äänestävät. Kisan päätyttyä voidaan tehdä kaikille avoin "Sotun suosikki" -äänestys. Itse kilpailussa äänioikeuden saa vain osallistumalla.Shadow of the Empire kirjoitti:Eikös vaan osallistujat saa äänestää???
Our navigators consider it highly probable that they'll end up here.
Wordista Tekstitiedostoksi: Tätä on kyselty useamman ihmisen toimesta, joten laitetaan nyt ohjeet kuinka tuollainen onnistuu Wordilla. Kun olet saanut tekstisi Wordissa valmiiksi, valitset 'Tiedosto'-valikosta kohdan 'Tallenna nimellä'. Laatikon, jonne kirjoitat tiedoston nimen, alla on valintaruutu nimeltä 'Tiedostomuoto'. Sieltä hiirtä naksuttelemalla pääset valitsemaan listalta miten tallennetaan, tässä tapauksessa valitaan siis 'Tekstitiedosto (*.txt)' -kohta. Word saattaa itkeä jotain malliin "jos muutat tiedostomuotoa, tekemäsi muotoilut voivat kadota" (en muista tarkkaa sanamuotoa, mutta about tuollaista). Siitä ei kannata välittää.
Kun olet tallentanut tekstitiedostoksi, avaa teksti Muistiossa (tai Wordpadissa), ja katso että se näyttää edes suurinpiirtein järkevältä ennen lähettämistä - Word saattaa joskus tehdä hieman omia ratkaisuja rivittämisen ja muun sellaisen suhteen.

Se tietysti olisi suotavaa :). Etenkin jos sähköpostiosoite on eimerkiksi muotoa [email protected], vaatii huomattavia selvännäkijän lahjoja löytää sopiva Sotun nickin sen taakse ;).Shadow of the Empire kirjoitti:Kun stoorin lähettää sulle Grond, niin siinähän täytyy tietenkin olla tiedot ittestään???
Ja vielä hieman sähköposteista: Sonera onnistui palvelimiensa kanssa sekoilemaan syksyllä, ja hankki itsensä muutamalle sulkulistalle. Olen huomannut, että ainakaan Yahoo ei tunnu ottavan Soneran mailia vastaan. Postin saapumisessa ei pitäisi olla ongelmia. Eli jos et saa kuittausta alle parissa päivässä että olen vastaanottanut tarinasi, laita privaa ja kysele perään.
Tietenkin parhaimmisto kirjoittajien niin halutessa julkaistaan Tarinat ja novellit-osiossa etusivulla.
Pieni vinkki siihen kirjoittamiseen... ELKÄÄ IKUNA painako Enteriä (se iso näppäin mistä vaihtaa riviä
) jokaisen rivin loppuun... koska silloin rivitys menee heti pyllylleen kun tekstialueen leveyttä vaihtaa. Eli VAIN kappaleiden loppuun niitä enttereitä sitten, tai niitä kukaan jaksa korjailla siihen kuntoon että ne voisi julkaista tuolla etusivulla.
Pieni vinkki siihen kirjoittamiseen... ELKÄÄ IKUNA painako Enteriä (se iso näppäin mistä vaihtaa riviä
Phuuh. Olisit sanonu aikasemmin.Weekender kirjoitti:Tietenkin parhaimmisto kirjoittajien niin halutessa julkaistaan Tarinat ja novellit-osiossa etusivulla.
Pieni vinkki siihen kirjoittamiseen... ELKÄÄ IKUNA painako Enteriä (se iso näppäin mistä vaihtaa riviä) jokaisen rivin loppuun... koska silloin rivitys menee heti pyllylleen kun tekstialueen leveyttä vaihtaa. Eli VAIN kappaleiden loppuun niitä enttereitä sitten, tai niitä kukaan jaksa korjailla siihen kuntoon että ne voisi julkaista tuolla etusivulla.
Älä hätäile - kuten todettu, käännän ne html-muotoon. Mikä on helppo käsitellä, joten ei tarvitse ryhtyä Enterin positohommiin :).Shadow of the Empire kirjoitti:Phuuh. Olisit sanonu aikasemmin.Weekender kirjoitti:Tietenkin parhaimmisto kirjoittajien niin halutessa julkaistaan Tarinat ja novellit-osiossa etusivulla.
Pieni vinkki siihen kirjoittamiseen... ELKÄÄ IKUNA painako Enteriä (se iso näppäin mistä vaihtaa riviä ;)) jokaisen rivin loppuun... koska silloin rivitys menee heti pyllylleen kun tekstialueen leveyttä vaihtaa. Eli VAIN kappaleiden loppuun niitä enttereitä sitten, tai niitä kukaan jaksa korjailla siihen kuntoon että ne voisi julkaista tuolla etusivulla.
Tottakai saa. Liittyy FB-aiheeseen, eli minun puolestani sana on vapaa. Ja kun kai loppukädessä minä järjestelypuolen vastaavana olen sääntöjen suhteen ylituomarikin (Andromedus saa ideoijana käyttää tietysti tarvittaessa vapaasti äänivaltaa), niin antakaa palaa vain. Eli tuohivirsut liikkumaan, ja Väinämöisen Kannel laulamaan ;).pamp-pu kirjoitti:Saako kirjoittaa Sotun omasta WIP- armeijasta (siis Far Northista)?
Tuohan on nyt niitä aivan perus asioita tekstinkäsittelyssä. Miksi painella entereitä kun kaikki editorit (riippuen word wrapista, onko päällä/pois) rivittää tekstin itse. Samoin tämäkin. Tässä kun kirjottelen, ei tässä rivien perään enttereitä tarvi.Shadow of the Empire kirjoitti:Phuuh. Olisit sanonu aikasemmin.Weekender kirjoitti:Tietenkin parhaimmisto kirjoittajien niin halutessa julkaistaan Tarinat ja novellit-osiossa etusivulla.
Pieni vinkki siihen kirjoittamiseen... ELKÄÄ IKUNA painako Enteriä (se iso näppäin mistä vaihtaa riviä) jokaisen rivin loppuun... koska silloin rivitys menee heti pyllylleen kun tekstialueen leveyttä vaihtaa. Eli VAIN kappaleiden loppuun niitä enttereitä sitten, tai niitä kukaan jaksa korjailla siihen kuntoon että ne voisi julkaista tuolla etusivulla.
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake