Droknumin legenda
-
Palava Nuoli
- Viestit: 74
- Liittynyt: Su 20.10.2002 13:07
- Viesti:
Droknumin legenda
Maaliskuu 3.40004
ilta auringon viime säteet kimmellsivät niityn heinien päissä kuin
kulta kimpaleet joessa, ja minun vahti vuoroni päättyi.
Minä (Droknum) ja Aglintos lähdimme rupatellen kohti
telttaa ja katselimme sotilaita jotka olivat hiukan levottomia viime
aikojen tapahtumista. Teltassa riisuin kypäräni ja
katselin hiukan ympärilleni ja otin muutkin suojukset pois, jonka jälkeen
minä ja Aglintos rupesimme nukkumaan...
Yhtäkkiä heräsimme torvien soittoon ja pelästyneisiin
huutoihin. Laitoimme nopeasti suojukset päälle latasimme aseemme ja
menimme ulos. Katsoin nopeasti niitylle päin ja
hämmästyin kun näin tuhansien ja taas tuhansien Tyraniidien raatelevan
sotilaiden päitä pois. Nopeasti aktivoin aseeni
ja lähdin raivoissani kohti vihollisten sotajoukkoa mylvien. sotilaat
lähtivät uljaasti kohti vihollisten nopeaa ja tappavaa rintamaa.
Ensimmäistä kertaa tunsin pelkoa näin syvästi. Tapoin muutaman
tyraniidin ja kaksikymmentä tyraniidia alkoi juosta
minua ja Aglintosta päin. Kauhuissani minä ammuin suurimman osan niistä,
Aglintos ei huomannut tyraniideja tarpeeksi ajoissa
ja hetken päästä Aglintos nousi ilmaan ja hänen mahastaan tuli verinen piikki
esiin. Säpsähdin... tuntui kuin koko elämä olisi
vaipunut pimeään... syvään... kaivoon kun Aglintoksen kypärä tippui
maahan. Aglintoksen silmät olivat täynnä vihaa.. pelkoa.. ja
loputonta kärsimystä.. hänen partansa oli veressä ja hän vain roikkui siinä.
Sillä hetkellä tunsin kiehuvaa vihaa verisuonissa, polttavaa
tulta silmissä, olo oli kuin hornan liekit olisi polttanut minut...
vihan määrä oli sanoin kuvaamaton. Nopeasti ammuin loput
tyraniidit ympäriltäni ja huusin "Tämä maa on meidän, älköön koskaan
tätä maata luovuteta raakalaisille. Puolustakaamme tätä maata ihmisten
kunniaksi!" osa sotilaista katsoi minua ja nosti aseet ilmaan huutaen
"Ihmisten kunniaksi!" ja jatkoivat tappamista. Lähdin juoksuun kohti suurinta
tyraniidia ampuen monia raakalaisia maan tasalle karjuen... olin noin viiden
metrin päässä isoimmasta ja tähtäsin sitä suoraan sydämmeen... kului hetki...
sormeni taittui... liipasin loksahti.. ja tyraniidi heilui karjuen ympäriinsä ja tappoi
muutamia omiakin joukkoja siinä sivussa. Katsoin isoa Tyraniidin silmiin...
noissa silmissä ei näkynyt kipua... ei pelkoa... ei vihaa... ainoastaan tulta,
tulta mikä hehkui kirkkaammin kuin helvetin (manalan) kuumin liekki.
Tunsin valtavaa kipua vasemmassa kyljessä kun piikki sivalsi läpi sydämmen...
silmissäni palanut tuli hiipui hiljaa...
Joulukuu 12.40004
Kauniista niitystä oli tullut hautausmaa jossa raakalaiset aterioivat ihmisten aika oli ohi...
ihmiset oli syrjäytetty... mutta Droknumin legenda elää... ikuisesti...
Kirjoittanut: Palava Nuoli 13v.
p.s. tää on mielestäni hiukan huono kun en itse tiedä yhtään space marineista enkä tyraniideista
ilta auringon viime säteet kimmellsivät niityn heinien päissä kuin
kulta kimpaleet joessa, ja minun vahti vuoroni päättyi.
Minä (Droknum) ja Aglintos lähdimme rupatellen kohti
telttaa ja katselimme sotilaita jotka olivat hiukan levottomia viime
aikojen tapahtumista. Teltassa riisuin kypäräni ja
katselin hiukan ympärilleni ja otin muutkin suojukset pois, jonka jälkeen
minä ja Aglintos rupesimme nukkumaan...
Yhtäkkiä heräsimme torvien soittoon ja pelästyneisiin
huutoihin. Laitoimme nopeasti suojukset päälle latasimme aseemme ja
menimme ulos. Katsoin nopeasti niitylle päin ja
hämmästyin kun näin tuhansien ja taas tuhansien Tyraniidien raatelevan
sotilaiden päitä pois. Nopeasti aktivoin aseeni
ja lähdin raivoissani kohti vihollisten sotajoukkoa mylvien. sotilaat
lähtivät uljaasti kohti vihollisten nopeaa ja tappavaa rintamaa.
Ensimmäistä kertaa tunsin pelkoa näin syvästi. Tapoin muutaman
tyraniidin ja kaksikymmentä tyraniidia alkoi juosta
minua ja Aglintosta päin. Kauhuissani minä ammuin suurimman osan niistä,
Aglintos ei huomannut tyraniideja tarpeeksi ajoissa
ja hetken päästä Aglintos nousi ilmaan ja hänen mahastaan tuli verinen piikki
esiin. Säpsähdin... tuntui kuin koko elämä olisi
vaipunut pimeään... syvään... kaivoon kun Aglintoksen kypärä tippui
maahan. Aglintoksen silmät olivat täynnä vihaa.. pelkoa.. ja
loputonta kärsimystä.. hänen partansa oli veressä ja hän vain roikkui siinä.
Sillä hetkellä tunsin kiehuvaa vihaa verisuonissa, polttavaa
tulta silmissä, olo oli kuin hornan liekit olisi polttanut minut...
vihan määrä oli sanoin kuvaamaton. Nopeasti ammuin loput
tyraniidit ympäriltäni ja huusin "Tämä maa on meidän, älköön koskaan
tätä maata luovuteta raakalaisille. Puolustakaamme tätä maata ihmisten
kunniaksi!" osa sotilaista katsoi minua ja nosti aseet ilmaan huutaen
"Ihmisten kunniaksi!" ja jatkoivat tappamista. Lähdin juoksuun kohti suurinta
tyraniidia ampuen monia raakalaisia maan tasalle karjuen... olin noin viiden
metrin päässä isoimmasta ja tähtäsin sitä suoraan sydämmeen... kului hetki...
sormeni taittui... liipasin loksahti.. ja tyraniidi heilui karjuen ympäriinsä ja tappoi
muutamia omiakin joukkoja siinä sivussa. Katsoin isoa Tyraniidin silmiin...
noissa silmissä ei näkynyt kipua... ei pelkoa... ei vihaa... ainoastaan tulta,
tulta mikä hehkui kirkkaammin kuin helvetin (manalan) kuumin liekki.
Tunsin valtavaa kipua vasemmassa kyljessä kun piikki sivalsi läpi sydämmen...
silmissäni palanut tuli hiipui hiljaa...
Joulukuu 12.40004
Kauniista niitystä oli tullut hautausmaa jossa raakalaiset aterioivat ihmisten aika oli ohi...
ihmiset oli syrjäytetty... mutta Droknumin legenda elää... ikuisesti...
Kirjoittanut: Palava Nuoli 13v.
p.s. tää on mielestäni hiukan huono kun en itse tiedä yhtään space marineista enkä tyraniideista
Teksti... kohdallaan! kuvat... kohdallaan! ajatus... noh... mihin se nyt taas jäi...?
-
Palava Nuoli
- Viestit: 74
- Liittynyt: Su 20.10.2002 13:07
- Viesti:
-
Palava Nuoli
- Viestit: 74
- Liittynyt: Su 20.10.2002 13:07
- Viesti:
anteeks vaan mutta mää en pitänyt. ei saanut tunnelmasta kiinni, siis enemmän kuvailua. ja jos haluat fluffillista tarkkuutta niin toi meni mettään. mariinit ei riisu armoriaan, paitsi hätätilanteissa tai jonkun korkee arvosen käskystä.
tais olla vähän negatiivista palautetta
tais olla vähän negatiivista palautetta
-HPVäitän et Samu voitti vaan siks et se osaa pelaa, on ollu WTC:s ja on mukava tyyppi