Hämähäkin verkko (Delilan tarina, osa 4)
-
The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Hämähäkin verkko (Delilan tarina, osa 4)
Tässä on Delilan tarinan neljäs osa. Tätä ennen ovat ilmestyneet Uusi alku, Paluu Commorraghiin ja Colimarin tuomio. (Ei ollut jouluna muutakaan tekemistä, niin että kirjoitin sitten tämmöisen.)
Viimeksi muokannut The Captain, La 28.12.2002 21:05. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
-
The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Hämähäkin verkko (Delilan tarina osa 4)
Hämähäkin verkko
Commorragh. Mustien eldareiden valtakunta, jonka jokainen asukas pitää huolen vain itsestään. Valtakunta, jonka jokainen asukas joutuu taistelemaan asemastaan, menestyksestään - pelkästä oikeudestaan olla olemassa. Valtakunta, jossa hitaat, typerät ja varomattomat saavat osakseen vain pikaisen ja tuskallisen kuoleman. Jos he ovat onnekkaita.
Commorragh - valtakunta, jossa Delila tunsi olevansa kotonaan. Seitsemän viime kuukauden ajan hän oli piileskellyt maan alla omassa luolassaan Lukinpesässä ja koonnut voimiaan. Hänen joukkonsa olivat tehneet väyläverkon kautta yllätysiskuja eri puolille galaksia ja ryöstäneet mukaansa arvokkaita resursseja, vierasta teknologiaa, muinaisia aarteita ja ennen kaikkea orjia. Muiden rotujen, mon-keiden, sielut olivat mustien eldareiden ruokaa, ja Delilalla oli ollut nälkä. Hänen joukkonsa olivat raahanneet mukanaan tuhansia kirkuvia vankeja, joista osa oli uhrattu Lukkikuningattaren alttarilla, osaa pidettiin orjina laajentamassa Lukinpesää ja korjaamassa Delilan joukkojen laitteita ja varusteita, osa käytettiin kauppatavarana. Nyt oli aika nousta jälleen pintaan.
Hän ohitti Commorraghin suuren areenan, jossa hän oli aloittanut uransa gladiaattorina. Hän näki areenan takana kohoavat tornit, Mustan sydämen veljeskunnan mahtavan linnakkeen, joka hallitsi Commorraghin keskustaa. Sen johtaja, Asdrubael Vect, oli yksi vanhimmista elävistä eldareista, ja hänen salaseuransa oli ehdottomasti Commorraghin mahtavin. Toistaiseksi.
Vectin pahin kilpailija oli Ikuisen kuoleman salaseura, ja sen edustajan Delila tapaisi aivan pian. Areenan ympärillä olevien parakkien varjoissa häntä odotti Archon De'Athin luutnantti, Dracon De'Mon. Delila oli luvannut tulla yksin ja aseettomana, ja koska Ikuisen kuoleman salaseuraa ei voinut pettää, hän oli puhunut totta. Dracon De'Mon oli antanut sanansa, että Delila olisi turvassa. Hän oli valehdellut, sitä Delila ei epäillyt hetkeäkään.
Sivukujan hämy peitti yksityiskohdat, mutta Delila erotti edessään hahmon, jonka arvasi olevan De'Mon. Mies oli pitkä jopa eldariksi, ja hänen korkea kampauksensa vain korosti hänen pituuttaan. Vastaavasti De'Mon oli jopa eldariksi laiha, ja hänen liikkeensä vaikuttivat jäykiltä, mutta Delila tiesi, ettei näennäisen kömpelyyden pitänyt antaa hämätä. De'Mon oli maineikas taistelija ja ovela strategi, eikä Delilalla ollut aikomustakaan aliarvioida kauppakumppaniaan.
"Toitko vaihtotavaran?" kuiskauksenomainen ääni kysyi. Delila kaivoi vyölaukustaan pienen rasian. Hahmo astui lähemmäs ja ojensi kätensä. "Onko se noin pieni? Yllättävää." Delila hymyili, vaikka tiesikin, että hänen vastapuolensa ei voinutkaan sitä nähdä. Hän ei myöskään vastannut mitään, sillä hän tiesi, että De'Monilla oli etulyöntiasema. Miehen rinnalla kimalsi sielukivi, johon oli vangittu mahtavan eldar-näkijän henki. Kiven haltija saattoi havaita valheet kenen tahansa puheesta, ja siksi Delila ei aikonut valehdella.
"Kuten näet, olen yksin ja aseeton", hän sanoi vetäen rasiaa kauemmas De'Monin ahneesti kurottautuvasta kädestä. "En kuitenkaan näe, että sinulla olisi mukanasi vankeja, joista sovimme." De'Mon veti kätensä takaisin ja viittasi taakseen kujalle. "Ne ovat yhdessä parakissa aivan lähellä. Pyydän sinua seuraamaan minua." Dracon lähti jo kävelemään kujaa pitkin, kun Delila kysyi: "Mistä tiedän, ettet johda minua ansaan?" De'Mon naurahti pirullisesti kuullessaan naisen äänessä lievää epäröintiä. "Sinun on vain luotettava minuun."
Delilan oli vaikeaa tukahduttaa omaa nauruaan.
He olivat kävelleet jo jonkin aikaa, mutta Delila oli päättänyt olla hermostumatta. Hän uskoi näkevänsä varjoissa liikettä, muttei vaivautunut kysymään. Varoittamatta De'Mon kysyi: "Miksi teidän salaseuranne on toistuvasti hyökännyt meidän kimppuumme?" Delila pysähtyi niille sijoilleen. Lukkikuningattaren salaseura oli todellakin tehnyt lukuisia iskuja Ikuisen kuoleman salaseuran joukkoja, varastoja ja kuljetusaluksia vastaan. Delila änkytti: "En tiedä, mistä puhut. Me emme ole koskaan nostaneet kättämme Ikuisen kuoleman salaseuraa vastaan." Se oli vale, ja De'Mon huomasi sen. Delila tiesikin De'Monin huomaavan sen, mutta noin törkeän rikoksen myöntäminen olisi ollut liian epäilyttävää. Oli tiedettävä, milloin kiero totuuden kertominen vahingoittaisi enemmän kuin suora vale.
"Ei sen väliä. Tappiomme eivät olleet merkityksellisiä", Dracon totesi ykskantaan. Delila tiesi miehen valehtelevan; De'Athilta menisi luultavasti vuosia, ennen kuin hän saisi Delilan joukkojen aiheuttamat tuhot korjattua. Jos hän saisi siihen tilaisuuden.
Hetken kuluttua Dracon avasi erään parakin oven ja viittasi kädellään Delilaa astumaan sisään. "Teidän jälkeenne, arvon Dracon", Delila sanoi, ja olkapäitään kohauttaen De'Mon astui Archonin edellä parakkiin.
Pientä rasiaa yhä kädessään kantava Delila oli hädin tuskin astunut sisään parakkiin, kun ansa hänen ympärillään laukesi. Parakin ovi läimähti kiinni hänen takanaan, ja varjoista syöksyi useita hahmoja - häiveitä - hänen kimppuunsa. Aivan kuten Delila oli odottanutkin. Hänen kätensä toimivat nopeammin kuin silmä saattoi havaita: hän avasi rasian, kytki varjokenttänsä päälle ja painoi taisteluhuumeannostelijastaan annoksen suoneensa.
Rasian avaaminen käynnisti väyläverkkoportin, jonka avain rasian sisällä oli ollut. Portista hyökkäsi joukko incubuksia. Neljä häivettä oli kuollut, ennen kuin he ehtivät edes tajuta, mitä tapahtui. Delila tarttui ensimmäisen asekäden ranteeseen ja syöksi tämän tikarin toisen häiveen rintaan, potkaisi sitten polvensa ensimmäisen nivusiin, ja kun tämän ote tikaristaan herpaantui, ketterä Archon sieppasi aseen itselleen ja survaisi sen vastustajansa kurkkuun. Incubus-mestari Astarte leikkasi siististi kolmannen kahtia ja ampui kypäränsä sirpaleaseella neljättä päähän.
Kuusi incubusta asettuivat jäljellä olevia kuutta häivettä vastaan, ja Delila kääntyi kohtaamaan De'Monin, joka oli paljastanut oman aseensa.
Pitkä terä välähti hämärässä, ja sen outo, monenkirjava värinä kertoi Delilalle, mikä ase oli: C'Tanien vaiheisveitsi! Tuon mystisen rodun kauan sitten luoma ase läpäisi mitä tahansa, myös voimakentät, joten Delilan varjokenttä olisi hyödytön. Dracon oli muutenkin vaarallinen vastustaja, ja noin aseistettuna hän saattaisi hyvinkin koitua Delilalle kohtalokkaaksi. Archon päätti, että hyökkäys olisi paras puolustus, ja hän aloitti aggressiivisen hyökkäyksen vihollistaan päin. Hän pisti tikarillaan ylös kohti De'Monin kasvoja, vaihtoi suuntaa kesken iskun ja tulikin eteenpäin alakautta. Hänen tikarinsa pysähtyi Draconin haarniskaan, mutta hän ei antanut sen hidastaa itseään vaan aloitti heti uuden hyökkäyskuvion. De'Mon joutui pian täysin puolustuskannalle.
Delila tiesi kuitenkin, että hänen täytyisi lopettaa vastustajansa pian; hänen kehonsa ei kestäisi taisteluhuumeita kovin pitkään, ja niiden vaikutuksen lakattua hän olisi lähes puolustuskyvytön. Hän päätti ottaa riskin ja lisäsi annostusta samalla, kun etsi epätoivoisesti aukkoa vastustajansa puolustuksesta ja pyrki pitämään vaarallisen aseen puolustusasennossa.
Samassa hän horjahti, ja hänen omaan puolustukseensa jäi hetkeksi aukko. Dracon piti horjahdusta kömpelönä hämäyksenä eikä syöksynyt käyttämään hyödykseen näennäisen helppoa tilaisuutta surmata vastustajansa. Delila sai nopeasti tasapainonsa takaisin. Hän ravisteli huumeen aiheuttaman huimauksen päästään ja totesi vastustajalleen: "Minä horjahdin oikeasti." De'Monin silmät laajenivat hämmästyksestä: nainen oli puhunut totta!
Hänen hämmennyksensä kesti vain sekunnin murto-osan. Delilaa vastaan se oli liian pitkä aika. Archon pisti tikarillaan De'Monin sormien läpi, ja tuskasta ulvahtaen tämä pudotti aseensa. Vaiheisterä välähti kerran ja sammui sitten. Delilan vasen koukku osui miehen leukaan, ja tämä lyyhistyi lattialle. Pyyhkäisten hien tahriman valkoisen hiuskiehkuran kiiltävänmustalta otsaltaan Delila katsoi ympärilleen. Hänen kuusi incubustaan seisoivat yhtä monen häiveen ruumiiden yllä. Delila ei ollut epäillyt taistelun lopputulosta hetkeäkään, ja hän oli oikeastaan tyytyväinen, kun incubukset eivät olleet ehtineet "pelastamaan" häntä.
Hän poimi De'Monin aseen käteensä ja yritti käynnistää sen. Mitään ei tapahtunut. Joko Delilan tikarinpisto tai pudotus kovalle lattialle oli särkenyt aseen hienon piirijärjestelmän. Archon käänteli aseen kahvaa kädessään ja heitti sen sitten Astartelle. "Hieno lelu", Archon tuhahti. "Se oli varmasti ainutlaatuinen koko Commorraghissa, ja minä menin särkemään sen." Incubus-mestari hämmästyi nähdessään emäntänsä syyttävän itseään jostakin; sellainen käytös oli Commorraghissa varmasti yhtä harvinaista kuin muinaisten C'Tanien aseet. Delila palasi kuitenkin heti entiselleen. "Ei sen väliä, mehän saimme sen, mitä tulimme hakemaan." Archon poimi sielukiven tajuttoman vihollisensa rinnalta ja sujautti sen vyölaukkuunsa. "Lisäksi saimme vielä hiukan bonustakin, mikä onkin aivan kohtuullista." Hän viittasi incubuksia nostamaan De'Monin mukaansa. "Kello on jo paljon, ja minun täytyy mennä ruokkimaan Gliandrin."
***
"Kuka tuo nousukas luulee olevansa?" ärjyi Archon De'Ath. Hän oli juuri nähnyt salaperäisen lähetin tuoman holovideon, jossa irvokas olento, joka oli puoliksi musta eldar ja puoliksi valtava karvainen hämähäkki, repi sydämen hänen luutnanttinsa De'Monin rinnasta ja söi sen. Tämä raaka tapahtuma sinänsä ei häntä hätkähdyttänyt - sellaista tapahtui Commorraghissa jatkuvasti - mutta sillä julkisesti kerskaileminen oli yksinkertaisesti liian röyhkeää, jotta sitä voisi sietää. De'Ath ei halunnut mitään niin kovasti kuin saada kilpaileva Archon käsiinsä ja tehdä tästä selvää mahdollisimman tuskallisella tavalla.
Dracon De'Sire hänen vierellään laski rauhoittavasti kätensä herransa olkapäälle. Nainen oli noussut Draconin asemaan pikemminkin tiettyjen fyysisten avujensa kuin taistelutaitojensa tai oveluutensa vuoksi, mutta hänellä oli tietty vaikutus Archoniinsa. "Hän on Delila, entinen Wych. Hän taisteli ennen Jhiorekin joukoissa, mutta tämän kadottua vähän yli puoli vuotta sitten Delila ilmeisesti kaappasi Punaisen tuskan salaseuran johtajuuden ja muutti sen nimen Lukkikuningattaren salaseuraksi. Kuten näet, heillä on joitakin omituisia päähänpinttymiä kahdeksanjalkaisten eläinten suhteen."
Kiivasluontoinen Archon ponnahti pystyyn valtaistumeiltaan ja lähti marssimaan ulos salistaan. Hän puristeli kouristuksenomaisesti käsiään nyrkkiin ja raivosi: "Tuokaa minulle hänen päänsä!"
Dracon pudisti päätään. "Emme tiedä, missä hän majailee, ja edellisen epäonnistuneen väijytyksen jälkeen häntä saa tuskin houkuteltua avoimelle yhtä helposti." De'Ath irvisti; hänellä oli omat epäilyksensä siitä, kuka oli väijyttänyt kenetkin. Hän oli menettänyt parhaan neuvonantajansa ja yhden arvokkaimmista aarteistaan. "Lähetimme kaksi ryhmää häiveitä tutkimaan Jhiorekin linnakkeen, ja he löysivät vain ensimmäisen lähettämämme ryhmän ruumiit. Koko linnakkeen sisäpuoli oli hävitetty ja kaikki varastot tyhjennetty. Koko salaseura näyttää menneen maan alle." Kun Archon vilkaisi naista kysyvästi, tämä jatkoi: "Löysimme Jhiorekin linnakkeen kellareista tukitun aukon, jonka takaa löysimme alaspäin johtavan tunnelin. Delila on jollain konstilla löytänyt Commorraghin maanalaisen tunneliverkoston ja perustanut sinne uuden tukikohdan."
De'Ath löi nyrkillään käteensä. "Haluan ne tunnelit haravoitavaksi välittömästi! Tutkikaa jokainen soppi. Ne pirulaiset on löydettävä!"
"Se olisi virhe", kuului ääni heidän takaansa. Ylimykset käännähtivät katsomaan, kun pitkä, laiha homonculus asteli tyynesti heitä kohti. "Delila tuntee ne käytävät paremmin kuin te. Hän odottaa, että hajottaisitte joukkonne käytäviin; hänen pieni joukkonsa väijyttäisi hajanaiset partionne yksitellen ja tulisi sitten lopulta tuhoamaan teidät. Ei, ylhäisyys, Delila on tuhottava yhdellä voimakkaalla iskulla ennen kuin hän ehtii tajuta, mikä häneen iski."
***
Delila silitti uuden lemmikkinsä poskea ja tarjosi sille mehukasta mon-kein kivestä. Kun olento yritti tavoitella herkkupalaa hampaillaan, Archon sieppasi sen leikkisästi kauemmas. Hämähäkin ja miehen sekasikiön kurkusta kuului turhautunutta urinaa, mutta Delila näpäytti sitä sormellaan otsalle ja komensi sitä olemaan hiljaa.
"Mitähän ylhäällä mahtaa tapahtua, kaunokaiseni?" hän hyrisi hirviölle. "De'Ath mahtaa olla kiehumispisteessä. Se mies on karismaattinen johtaja ja taitava soturi, mutta hänellä ei juurikaan ole strategista näkemystä. Sen takia hänellä on luotettavia luutnantteja, jotka ajattelevat hänen puolestaan. Ilman heitä hän tekisi luultavasti virheitä. Kohtalokkaita virheitä." Järjetön olio vain tuijotti häntä tyhjillä silmillään ja yritti taas napata naisen sormien välissä riippuvia kiveksiä suuhunsa. Delila naurahti sille lähes lempeästi ja sanoi pehmeällä äänellä: "Minun hoivissani sinulla on kuitenkin paljon paremmat oltavat." Hän heitti makoisan kimpaleen irvokkaalle olennolle, joka hotkaisi sen mielissään, ja jatkoi: "Etkö olekin samaa mieltä, De'Mon?"
Sybariitti Isebel kumartui emäntänsä eteen ja ilmoitti, että hänen manipuloimansa holovideo oli juuri toimitettu Ikuisen kuoleman salaseuralle. Delila nyökkäsi kiitokseksi, ja nähdessään Isebelin tuijottavan vääristynyttä hirviötä inhoten hän totesi: "Eihän hyvää ainesta kannata heittää hukkaankaan." Archon vihelsi kimakasti, ja toinen hämähäkkihirviö, entinen Dracon Gliandrin, tuli hakemaan omaa osuuttaan herkuista.
***
Archon De'Ath kuunteli tarkkaavaisesti, kun homonculus selosti suunnitelmansa. Ikuisen kuoleman salaseuran iskujoukko hyökkäisi yllättäen Delilan tukikohtaan väyläverkon kautta. Homonculus pystyisi avaamaan portin luolaan aivan lähelle Delilan piilopaikkaa, jotta De'Athin joukot voisivat kokoontua ratkaisevaan hyökkäykseen. Luotettavuutensa takeeksi homonculus itse seuraisi De'Athin ja hänen incubus-kaartinsa mukana.
Dracon De'Sire kutsui herransa käskystä koolle Ikuisen kuoleman salaseuran parhaat soturit, neljäsataa miestä ja naista. Heidän joukossaan oli yli neljäkymmentä Wychiä Veitsen kultista ja jopa kaksi Talos-taistelukonetta. Kaikki kulkivat jalan, koska tunneleissa liitureiden liikkuvuus olisi pahasti rajoittunutta.
"Miksi teet tämän, homonculus?" Archon kysyi. "Koska Delilan joukoissa vain naisilla on arvoasema", Caine vastasi vilkaisten syrjäsilmällä De'Sirea. "Minä olen mies."
Commorragh. Mustien eldareiden valtakunta, jonka jokainen asukas pitää huolen vain itsestään. Valtakunta, jonka jokainen asukas joutuu taistelemaan asemastaan, menestyksestään - pelkästä oikeudestaan olla olemassa. Valtakunta, jossa hitaat, typerät ja varomattomat saavat osakseen vain pikaisen ja tuskallisen kuoleman. Jos he ovat onnekkaita.
Commorragh - valtakunta, jossa Delila tunsi olevansa kotonaan. Seitsemän viime kuukauden ajan hän oli piileskellyt maan alla omassa luolassaan Lukinpesässä ja koonnut voimiaan. Hänen joukkonsa olivat tehneet väyläverkon kautta yllätysiskuja eri puolille galaksia ja ryöstäneet mukaansa arvokkaita resursseja, vierasta teknologiaa, muinaisia aarteita ja ennen kaikkea orjia. Muiden rotujen, mon-keiden, sielut olivat mustien eldareiden ruokaa, ja Delilalla oli ollut nälkä. Hänen joukkonsa olivat raahanneet mukanaan tuhansia kirkuvia vankeja, joista osa oli uhrattu Lukkikuningattaren alttarilla, osaa pidettiin orjina laajentamassa Lukinpesää ja korjaamassa Delilan joukkojen laitteita ja varusteita, osa käytettiin kauppatavarana. Nyt oli aika nousta jälleen pintaan.
Hän ohitti Commorraghin suuren areenan, jossa hän oli aloittanut uransa gladiaattorina. Hän näki areenan takana kohoavat tornit, Mustan sydämen veljeskunnan mahtavan linnakkeen, joka hallitsi Commorraghin keskustaa. Sen johtaja, Asdrubael Vect, oli yksi vanhimmista elävistä eldareista, ja hänen salaseuransa oli ehdottomasti Commorraghin mahtavin. Toistaiseksi.
Vectin pahin kilpailija oli Ikuisen kuoleman salaseura, ja sen edustajan Delila tapaisi aivan pian. Areenan ympärillä olevien parakkien varjoissa häntä odotti Archon De'Athin luutnantti, Dracon De'Mon. Delila oli luvannut tulla yksin ja aseettomana, ja koska Ikuisen kuoleman salaseuraa ei voinut pettää, hän oli puhunut totta. Dracon De'Mon oli antanut sanansa, että Delila olisi turvassa. Hän oli valehdellut, sitä Delila ei epäillyt hetkeäkään.
Sivukujan hämy peitti yksityiskohdat, mutta Delila erotti edessään hahmon, jonka arvasi olevan De'Mon. Mies oli pitkä jopa eldariksi, ja hänen korkea kampauksensa vain korosti hänen pituuttaan. Vastaavasti De'Mon oli jopa eldariksi laiha, ja hänen liikkeensä vaikuttivat jäykiltä, mutta Delila tiesi, ettei näennäisen kömpelyyden pitänyt antaa hämätä. De'Mon oli maineikas taistelija ja ovela strategi, eikä Delilalla ollut aikomustakaan aliarvioida kauppakumppaniaan.
"Toitko vaihtotavaran?" kuiskauksenomainen ääni kysyi. Delila kaivoi vyölaukustaan pienen rasian. Hahmo astui lähemmäs ja ojensi kätensä. "Onko se noin pieni? Yllättävää." Delila hymyili, vaikka tiesikin, että hänen vastapuolensa ei voinutkaan sitä nähdä. Hän ei myöskään vastannut mitään, sillä hän tiesi, että De'Monilla oli etulyöntiasema. Miehen rinnalla kimalsi sielukivi, johon oli vangittu mahtavan eldar-näkijän henki. Kiven haltija saattoi havaita valheet kenen tahansa puheesta, ja siksi Delila ei aikonut valehdella.
"Kuten näet, olen yksin ja aseeton", hän sanoi vetäen rasiaa kauemmas De'Monin ahneesti kurottautuvasta kädestä. "En kuitenkaan näe, että sinulla olisi mukanasi vankeja, joista sovimme." De'Mon veti kätensä takaisin ja viittasi taakseen kujalle. "Ne ovat yhdessä parakissa aivan lähellä. Pyydän sinua seuraamaan minua." Dracon lähti jo kävelemään kujaa pitkin, kun Delila kysyi: "Mistä tiedän, ettet johda minua ansaan?" De'Mon naurahti pirullisesti kuullessaan naisen äänessä lievää epäröintiä. "Sinun on vain luotettava minuun."
Delilan oli vaikeaa tukahduttaa omaa nauruaan.
He olivat kävelleet jo jonkin aikaa, mutta Delila oli päättänyt olla hermostumatta. Hän uskoi näkevänsä varjoissa liikettä, muttei vaivautunut kysymään. Varoittamatta De'Mon kysyi: "Miksi teidän salaseuranne on toistuvasti hyökännyt meidän kimppuumme?" Delila pysähtyi niille sijoilleen. Lukkikuningattaren salaseura oli todellakin tehnyt lukuisia iskuja Ikuisen kuoleman salaseuran joukkoja, varastoja ja kuljetusaluksia vastaan. Delila änkytti: "En tiedä, mistä puhut. Me emme ole koskaan nostaneet kättämme Ikuisen kuoleman salaseuraa vastaan." Se oli vale, ja De'Mon huomasi sen. Delila tiesikin De'Monin huomaavan sen, mutta noin törkeän rikoksen myöntäminen olisi ollut liian epäilyttävää. Oli tiedettävä, milloin kiero totuuden kertominen vahingoittaisi enemmän kuin suora vale.
"Ei sen väliä. Tappiomme eivät olleet merkityksellisiä", Dracon totesi ykskantaan. Delila tiesi miehen valehtelevan; De'Athilta menisi luultavasti vuosia, ennen kuin hän saisi Delilan joukkojen aiheuttamat tuhot korjattua. Jos hän saisi siihen tilaisuuden.
Hetken kuluttua Dracon avasi erään parakin oven ja viittasi kädellään Delilaa astumaan sisään. "Teidän jälkeenne, arvon Dracon", Delila sanoi, ja olkapäitään kohauttaen De'Mon astui Archonin edellä parakkiin.
Pientä rasiaa yhä kädessään kantava Delila oli hädin tuskin astunut sisään parakkiin, kun ansa hänen ympärillään laukesi. Parakin ovi läimähti kiinni hänen takanaan, ja varjoista syöksyi useita hahmoja - häiveitä - hänen kimppuunsa. Aivan kuten Delila oli odottanutkin. Hänen kätensä toimivat nopeammin kuin silmä saattoi havaita: hän avasi rasian, kytki varjokenttänsä päälle ja painoi taisteluhuumeannostelijastaan annoksen suoneensa.
Rasian avaaminen käynnisti väyläverkkoportin, jonka avain rasian sisällä oli ollut. Portista hyökkäsi joukko incubuksia. Neljä häivettä oli kuollut, ennen kuin he ehtivät edes tajuta, mitä tapahtui. Delila tarttui ensimmäisen asekäden ranteeseen ja syöksi tämän tikarin toisen häiveen rintaan, potkaisi sitten polvensa ensimmäisen nivusiin, ja kun tämän ote tikaristaan herpaantui, ketterä Archon sieppasi aseen itselleen ja survaisi sen vastustajansa kurkkuun. Incubus-mestari Astarte leikkasi siististi kolmannen kahtia ja ampui kypäränsä sirpaleaseella neljättä päähän.
Kuusi incubusta asettuivat jäljellä olevia kuutta häivettä vastaan, ja Delila kääntyi kohtaamaan De'Monin, joka oli paljastanut oman aseensa.
Pitkä terä välähti hämärässä, ja sen outo, monenkirjava värinä kertoi Delilalle, mikä ase oli: C'Tanien vaiheisveitsi! Tuon mystisen rodun kauan sitten luoma ase läpäisi mitä tahansa, myös voimakentät, joten Delilan varjokenttä olisi hyödytön. Dracon oli muutenkin vaarallinen vastustaja, ja noin aseistettuna hän saattaisi hyvinkin koitua Delilalle kohtalokkaaksi. Archon päätti, että hyökkäys olisi paras puolustus, ja hän aloitti aggressiivisen hyökkäyksen vihollistaan päin. Hän pisti tikarillaan ylös kohti De'Monin kasvoja, vaihtoi suuntaa kesken iskun ja tulikin eteenpäin alakautta. Hänen tikarinsa pysähtyi Draconin haarniskaan, mutta hän ei antanut sen hidastaa itseään vaan aloitti heti uuden hyökkäyskuvion. De'Mon joutui pian täysin puolustuskannalle.
Delila tiesi kuitenkin, että hänen täytyisi lopettaa vastustajansa pian; hänen kehonsa ei kestäisi taisteluhuumeita kovin pitkään, ja niiden vaikutuksen lakattua hän olisi lähes puolustuskyvytön. Hän päätti ottaa riskin ja lisäsi annostusta samalla, kun etsi epätoivoisesti aukkoa vastustajansa puolustuksesta ja pyrki pitämään vaarallisen aseen puolustusasennossa.
Samassa hän horjahti, ja hänen omaan puolustukseensa jäi hetkeksi aukko. Dracon piti horjahdusta kömpelönä hämäyksenä eikä syöksynyt käyttämään hyödykseen näennäisen helppoa tilaisuutta surmata vastustajansa. Delila sai nopeasti tasapainonsa takaisin. Hän ravisteli huumeen aiheuttaman huimauksen päästään ja totesi vastustajalleen: "Minä horjahdin oikeasti." De'Monin silmät laajenivat hämmästyksestä: nainen oli puhunut totta!
Hänen hämmennyksensä kesti vain sekunnin murto-osan. Delilaa vastaan se oli liian pitkä aika. Archon pisti tikarillaan De'Monin sormien läpi, ja tuskasta ulvahtaen tämä pudotti aseensa. Vaiheisterä välähti kerran ja sammui sitten. Delilan vasen koukku osui miehen leukaan, ja tämä lyyhistyi lattialle. Pyyhkäisten hien tahriman valkoisen hiuskiehkuran kiiltävänmustalta otsaltaan Delila katsoi ympärilleen. Hänen kuusi incubustaan seisoivat yhtä monen häiveen ruumiiden yllä. Delila ei ollut epäillyt taistelun lopputulosta hetkeäkään, ja hän oli oikeastaan tyytyväinen, kun incubukset eivät olleet ehtineet "pelastamaan" häntä.
Hän poimi De'Monin aseen käteensä ja yritti käynnistää sen. Mitään ei tapahtunut. Joko Delilan tikarinpisto tai pudotus kovalle lattialle oli särkenyt aseen hienon piirijärjestelmän. Archon käänteli aseen kahvaa kädessään ja heitti sen sitten Astartelle. "Hieno lelu", Archon tuhahti. "Se oli varmasti ainutlaatuinen koko Commorraghissa, ja minä menin särkemään sen." Incubus-mestari hämmästyi nähdessään emäntänsä syyttävän itseään jostakin; sellainen käytös oli Commorraghissa varmasti yhtä harvinaista kuin muinaisten C'Tanien aseet. Delila palasi kuitenkin heti entiselleen. "Ei sen väliä, mehän saimme sen, mitä tulimme hakemaan." Archon poimi sielukiven tajuttoman vihollisensa rinnalta ja sujautti sen vyölaukkuunsa. "Lisäksi saimme vielä hiukan bonustakin, mikä onkin aivan kohtuullista." Hän viittasi incubuksia nostamaan De'Monin mukaansa. "Kello on jo paljon, ja minun täytyy mennä ruokkimaan Gliandrin."
***
"Kuka tuo nousukas luulee olevansa?" ärjyi Archon De'Ath. Hän oli juuri nähnyt salaperäisen lähetin tuoman holovideon, jossa irvokas olento, joka oli puoliksi musta eldar ja puoliksi valtava karvainen hämähäkki, repi sydämen hänen luutnanttinsa De'Monin rinnasta ja söi sen. Tämä raaka tapahtuma sinänsä ei häntä hätkähdyttänyt - sellaista tapahtui Commorraghissa jatkuvasti - mutta sillä julkisesti kerskaileminen oli yksinkertaisesti liian röyhkeää, jotta sitä voisi sietää. De'Ath ei halunnut mitään niin kovasti kuin saada kilpaileva Archon käsiinsä ja tehdä tästä selvää mahdollisimman tuskallisella tavalla.
Dracon De'Sire hänen vierellään laski rauhoittavasti kätensä herransa olkapäälle. Nainen oli noussut Draconin asemaan pikemminkin tiettyjen fyysisten avujensa kuin taistelutaitojensa tai oveluutensa vuoksi, mutta hänellä oli tietty vaikutus Archoniinsa. "Hän on Delila, entinen Wych. Hän taisteli ennen Jhiorekin joukoissa, mutta tämän kadottua vähän yli puoli vuotta sitten Delila ilmeisesti kaappasi Punaisen tuskan salaseuran johtajuuden ja muutti sen nimen Lukkikuningattaren salaseuraksi. Kuten näet, heillä on joitakin omituisia päähänpinttymiä kahdeksanjalkaisten eläinten suhteen."
Kiivasluontoinen Archon ponnahti pystyyn valtaistumeiltaan ja lähti marssimaan ulos salistaan. Hän puristeli kouristuksenomaisesti käsiään nyrkkiin ja raivosi: "Tuokaa minulle hänen päänsä!"
Dracon pudisti päätään. "Emme tiedä, missä hän majailee, ja edellisen epäonnistuneen väijytyksen jälkeen häntä saa tuskin houkuteltua avoimelle yhtä helposti." De'Ath irvisti; hänellä oli omat epäilyksensä siitä, kuka oli väijyttänyt kenetkin. Hän oli menettänyt parhaan neuvonantajansa ja yhden arvokkaimmista aarteistaan. "Lähetimme kaksi ryhmää häiveitä tutkimaan Jhiorekin linnakkeen, ja he löysivät vain ensimmäisen lähettämämme ryhmän ruumiit. Koko linnakkeen sisäpuoli oli hävitetty ja kaikki varastot tyhjennetty. Koko salaseura näyttää menneen maan alle." Kun Archon vilkaisi naista kysyvästi, tämä jatkoi: "Löysimme Jhiorekin linnakkeen kellareista tukitun aukon, jonka takaa löysimme alaspäin johtavan tunnelin. Delila on jollain konstilla löytänyt Commorraghin maanalaisen tunneliverkoston ja perustanut sinne uuden tukikohdan."
De'Ath löi nyrkillään käteensä. "Haluan ne tunnelit haravoitavaksi välittömästi! Tutkikaa jokainen soppi. Ne pirulaiset on löydettävä!"
"Se olisi virhe", kuului ääni heidän takaansa. Ylimykset käännähtivät katsomaan, kun pitkä, laiha homonculus asteli tyynesti heitä kohti. "Delila tuntee ne käytävät paremmin kuin te. Hän odottaa, että hajottaisitte joukkonne käytäviin; hänen pieni joukkonsa väijyttäisi hajanaiset partionne yksitellen ja tulisi sitten lopulta tuhoamaan teidät. Ei, ylhäisyys, Delila on tuhottava yhdellä voimakkaalla iskulla ennen kuin hän ehtii tajuta, mikä häneen iski."
***
Delila silitti uuden lemmikkinsä poskea ja tarjosi sille mehukasta mon-kein kivestä. Kun olento yritti tavoitella herkkupalaa hampaillaan, Archon sieppasi sen leikkisästi kauemmas. Hämähäkin ja miehen sekasikiön kurkusta kuului turhautunutta urinaa, mutta Delila näpäytti sitä sormellaan otsalle ja komensi sitä olemaan hiljaa.
"Mitähän ylhäällä mahtaa tapahtua, kaunokaiseni?" hän hyrisi hirviölle. "De'Ath mahtaa olla kiehumispisteessä. Se mies on karismaattinen johtaja ja taitava soturi, mutta hänellä ei juurikaan ole strategista näkemystä. Sen takia hänellä on luotettavia luutnantteja, jotka ajattelevat hänen puolestaan. Ilman heitä hän tekisi luultavasti virheitä. Kohtalokkaita virheitä." Järjetön olio vain tuijotti häntä tyhjillä silmillään ja yritti taas napata naisen sormien välissä riippuvia kiveksiä suuhunsa. Delila naurahti sille lähes lempeästi ja sanoi pehmeällä äänellä: "Minun hoivissani sinulla on kuitenkin paljon paremmat oltavat." Hän heitti makoisan kimpaleen irvokkaalle olennolle, joka hotkaisi sen mielissään, ja jatkoi: "Etkö olekin samaa mieltä, De'Mon?"
Sybariitti Isebel kumartui emäntänsä eteen ja ilmoitti, että hänen manipuloimansa holovideo oli juuri toimitettu Ikuisen kuoleman salaseuralle. Delila nyökkäsi kiitokseksi, ja nähdessään Isebelin tuijottavan vääristynyttä hirviötä inhoten hän totesi: "Eihän hyvää ainesta kannata heittää hukkaankaan." Archon vihelsi kimakasti, ja toinen hämähäkkihirviö, entinen Dracon Gliandrin, tuli hakemaan omaa osuuttaan herkuista.
***
Archon De'Ath kuunteli tarkkaavaisesti, kun homonculus selosti suunnitelmansa. Ikuisen kuoleman salaseuran iskujoukko hyökkäisi yllättäen Delilan tukikohtaan väyläverkon kautta. Homonculus pystyisi avaamaan portin luolaan aivan lähelle Delilan piilopaikkaa, jotta De'Athin joukot voisivat kokoontua ratkaisevaan hyökkäykseen. Luotettavuutensa takeeksi homonculus itse seuraisi De'Athin ja hänen incubus-kaartinsa mukana.
Dracon De'Sire kutsui herransa käskystä koolle Ikuisen kuoleman salaseuran parhaat soturit, neljäsataa miestä ja naista. Heidän joukossaan oli yli neljäkymmentä Wychiä Veitsen kultista ja jopa kaksi Talos-taistelukonetta. Kaikki kulkivat jalan, koska tunneleissa liitureiden liikkuvuus olisi pahasti rajoittunutta.
"Miksi teet tämän, homonculus?" Archon kysyi. "Koska Delilan joukoissa vain naisilla on arvoasema", Caine vastasi vilkaisten syrjäsilmällä De'Sirea. "Minä olen mies."
-
The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Hmm, Succubus terminä on aika lailla vanhempi kuin FR.MeriNauta kirjoitti:Succubus=Jonkin sortin viettilijä demoni forgotten realmsseissa :)
En tiedä onko yhteys tarkoituksellinen ,mutta ei se minua ainakaan suuremmin häiritse.
In medieval European folklore, a female demon (or evil spirit) who visits men in their sleep to lie with them in ghostly sexual intercourse. The man who falls victim to a succubus will not awaken, although may experience it in a dream. The male counterpart is the incubus.
-
The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola