No jeejee. Päätin sitten kirjoitella VC armeijalleni fluffia ja tässä sitä nyt on. Nopeasti kirjoitettu on, mutta jatkoa seuraa *taustalta kuuluu voivottelua ja buuausta*. Pidemmittä puheitta..
Anthony Brimstonen tarina, osa 1
-------------------------------------------------------------------------------------
Kuunvalo heijastui hopeisesta pikarista kalmankalpealle ja kuunkulottamalle kädelle. Käden pitkät ja ohuet sormet tarttuivat pikarin varteen ja nostivat sen ruusunpunaisille ja ohuille huulille, jotka hellästi puristuivat juoma-astian reunaan. Paksu punainen neste valui huulien välistä olennon suuhun. Pitkän ryypyn jälkeen laski käsi pikarin takaisin lasiselle pöydälle ja jäi riippumaan toimetonna ilmaan. Olennon kiinnipuristetut silmät aukenivat ja äkkiä huoneen ilma muuttui raskaaksi ja ahdistavaksi. Nuo punaiset silmät huokuivat hillittyä vihaa ja mielipuolisuutta. Olento heilautti päätään ja tummanruskeat hiukset hulmusivat ilmassa, kauniisti ja iloisesti. Selvästi olento oli mies, tästä ei ollut epäilystäkään. Sen näki laihojen kasvojen piirteistä. Kevyesti se harppoi punaiselle samettipäällysteiselle sohvalle ja istahti siihen. Kuunvalon loiste sammui huoneesta ja aavemainen hiljaisuus seurasi pimeyttä. Olennon kasvot olivat vakaat ja näyttivät odottavan jotakin. Suuri tammipuinen kaappikello löi kaksitoista kertaa ja jokaista lyöntiä säesti salamanisku. Kaappikellon kuminan loputtua Olento hymyili leveästi. Pitkät ja terävät kulmahampaat pilkistivät punaisten huulien välistä. Sihisevällä äänellä olento sanoi:
-On aika!
Sade rummutti viiksekkään miehen panssaria, tämän seisoessa kukkulalla, kivenheiton päässä valtavasta kartanosta. Miehen silmät olivat täynnä vihaa ja surua, aivan kuin jotakin kamalaa olisi tapahtunut. Hänen otsansa oli täynnä murheen aiheuttamia uria ja miehen harmaat hiukset liimautuivat likomärkinä hänen otsaansa. Miehen hopeinen panssari kiilsi sateessa ja vyöllä hänellä riippui pitkä miekka. Minuutit kuluivat ja mies vain tuijotti kartanoa. Tovin tuijottamisen jälkeen saapui pieni mies, vain puolitoista metriä pitkä viiksekkään kapteenin luo suuresta miesjoukosta.
-Tykit ovat valmiina, ne odottavat vain laukaisukäskyänne. Sana vain niin ammumme tuon kirotun hornanpesän pelkäksi tomukasaksi.
Sanoi intoa uhkuva pieni mies. Itseasiassa mies oli niin innoissaan että ei meinannut pysyä paikallaan. Hän hyppeli ja tärisi kunnes viiksekäs mies vastasi hänelle.
-Viimeinkin! Olen odottanut juuri tuomaasi ilosanomaa jo pitkän tovin. Ilmoittakaa että Kapteeni Jonathan Duchesin, Longthornin kylän aatelisen puolesta tykit saa laukaista kohti noita Helvetin portteja! Mitä pikemmin toimimme, sitä nopeammin saamme pikku Elisabethin turvaan..
Pieni mies veti puisen torven vyöltään ja puhalsi siihen kaikin voimin. Matala kumina täytti kukkulan ja Kapteeni tajusi mitä oli käskenyt. Hänen tyttärensä, pikku Elisabeth oli vankina kartanossa ja mitä he parhaillaan olivat tekemässä? Ampumassa tuota valtavaa talonkuvatusta palasiksi. Kuinka nyt kävisi pikku Elisabethin? Jonathan ei voinut muuta kuin katsella kun neljä tykinkuulaa viuhui kohti kartanoa, kohta romauttaen sen voipaketin kokoisiksi palasiksi ja liiskaten Elisabethin pannukakuksi. Mutta ei. Muutaman metrin päässä talon seinästä tykinkuulat pysähtyivät ja hajosivat hienoksi rautapölyksi. Kapteeni Duches lysähti maahan, kiitollisena tapahtuneesta, mutta silti pelko mielessään. Jos kerran tykit eivät toimisi, ei heillä olisi muuta vaihtoehtoa kuin…
Laihakasvoinen olento nousi sohvalta ja käveli ulos ovesta, jääden lopulta seisomaan koristeellisten portaiden päähän. Siinä se seisoi hetken, kunnes lähti rauhallisesti kulkemaan alas portaita alempaan kerrokseen. Alakerta oli kauniisti sisustettu punaisilla ja kultaisilla huonekaluilla.
Kylmä sade ropisi ikkunoihin, mutta viileä tunnelma ei päässyt sisälle, takkatulen luodessa lämpöä huoneeseen. Takan edessä seisoi laiha ja kaunis nainen, tuijottaen liekkeihin. Miespuolisen olennon katse kohdistui naiseen. Mies napsautti sormiaan ja kattokruunun kynttilät sammuivat. Huoneen ainoaksi valonlähteeksi jäi takka, jonka punainen valo kohta täytti huoneen. Tuo laihakasvoinen olento hiipi naisen taakse ja suuteli tämän kaulaa.
-Tulithan sinä, Anthony. Kuiskasi nainen.
-Tottakai Kristella, takiasi menen vaikka ulos keskellä päivää ja kärvennyn siihen. Jos tahdot.. Tuo laihakasvoinen mies, Anthony, sanoi.
Nopeasti Kristella jatkoi:
-Minun oma Anthonyni, minun oma vampyyrini.. Mutta tyttö odottaa. Käskin hetki sitten Jamesin hakea tytön. Täytyyhän meidän pitää huoli ettei juotava lopu kesken. Kristella virnisti ilkeästi ja Anthony naurahti.
Itku kaikui pienessä ja likaisessa tyrmässä. Tuon tyrmän lattia oli olkien peitossa ja sen seinät olivat tuhriintuneet verellä ja sisälmyksillä. Huoneessa saattoi haistaa kalman ja tuntea sen tuskan mitä täällä oli aiheutettu. Itku tuli Elisabethistä, vaaleatukkaisesta ja kalpeakasvoisesta pikkutytöstä. Tyttö istui lattialla pienen olkikasan päällä, kasvot käsillä peitettynä ja sininen mekko aivan märkänä kyynelistä. Itkunsa alta Elisabeth kuuli yht’äkkiä äänen, kenkien kopinan käytävästä tyrmän oven takapuolelta. Avain työntyi lukkoon ja ovi liukui naristen auki. Oviaukossa seisoi lyhyt kyömyselkäinen mies, kädessään jokin nuijantapainen. Elisabeth kirkaisi ja hyppäsi varpaisilleen. Mies, James nimeltään hypähti Elisabethin viereen ja kumautti tätä päähän nuijallaan. Elisabethin silmät pyörivät holtittomasti ja lopulta hän rojahti tajuttomana maahan. James nosti tämän syliinsä ja kantoi takan luokse, kiviselle alttarille. Kristella silmäili tyttöä kiiluvin silmin. Pakottava verenjano sumensi hänen järkensä, ja pakotti tämän tappamaan. Kristella ei taistellut vastaan, vaan antoi verenjanon viedä häntä. Nyt oli tehtävä mitä oli tehtävä. Anthony veti taskustaan käyrän ja koristeellisen veitsen. Veitsen kahva oli puhdasta kultaa ja se oli koristeltu verenpunaisin rubiinein. Terä taas hohti puhtaana ja valkoisena. Se oli jotakin tuntematonta ja kaunista metallia. Kauniimpaa veitseä saisi hakea ja kauan. Kristella kohotti veitsen ja verenjano otti hänestä vallan.
-Hyökätkää! Huuto tulvi Kapteeni Duchesin suusta, hänen syöksyessään läpi kartanon ovista. Jonathanilla oli mukanaan kylänsä parhaat miekkamiehet, vahvat ja rohkeat. Valmiina taistelemaan loppuun asti, pelastaakseen herransa rakkaan tyttären. Anthony käänsi nauraen katseensa ovelle, toivottaakseen ”vieraansa” tervetulleiksi.
-Tervetuloa! Joudun kyllä ikäväkseni ilmoittamaan saapumisenne turhaksi. Kristella… Kristella nyökkäsi ja iski veitsen syvälle Elisabethin kaulaan. Pieni verisuihku lennähti ilmaan ja Kristella nauroi. Kristella nauroi koko mustan sydämensä pohjasta, nauttien jokaisesta ilmaan lennähtävästä pisarasta. Hän otti käteensä pienen pullon ja asetti sen pistohaavan kohdalle. Veri suihkusi suoraan pulloon, hitaasti sitä täyttäen. Kun pullo oli täynnä ojensi hän sen Anthonylle. Anthony työnsi pullon taskuunsa, ja asetti suunsa Elisabethin rei’itetylle kaulalle. Anthony joi ja joi, kunnes verisuihku tyrehtyi kokonaan. Jonathan ei kestänyt enää.
-Senkin saastainen piru! Hän huudahti Kristellalle ja hyökkäsi tätä kohti.. Kristella ei ehtinyt edes huomata mitään, ennen kun hopeinen terä oli uponnut syvälle hänen rintaansa. Vielä viimeisen kerran Kristella kirkaisi, kunnes vaipui elottomana maahan. James ei huomioinut Kristellan kuolemaa, vaan nosti kätensä ilmaan ja purppuraiset liekit ympyröivät ne. Lattia järisi ja repeytyi hajalle, lukuisien luurankojen virratessa huoneeseen. Kapteeni Duchesin joukot perääntyivät ulos kartanosta kauhun vallassa. Anthony oli sanaton. Hän käveli Kristellan ruumiin luo ja nosti sen syliinsä. Ruumis oli kylmä ja eloton, sitä ei enää mikään pelastaisi. Hitaasti se mureni pieniksi paloiksi ja ovesta puhaltava tuuli lennätti palaset takkaan. Kyynel vieri Anthonyn poskelle ja liekit syttyivät tämän silmiin. Hän veti terävän miekkansa huotrasta ja asteli Kapteeni Duchesin eteen.
-Sinä Helvetin peto! Saat tuta vihani tyttäreni murhasta, eikä likainen latosi näe enää seuraavaa aamunkoittoa! Duches huudahti, ennen kuin Anthony ehti silmäänsä räpäyttää.
-Hah! Suuria ovat sanasi, mutta sanoiksi ne jäävätkin. Tämän sanottuaan Anthony sylkäisi kohti Jonathania ja hyökkäsi miekka heiluen. Kapteeni Duches torjui Anthonyn iskut, vihan polttaessa tämän mieltä. Jonathan oli taitava miekkamies, mutta Anthony oli taitavampi ja lopulta hän sai ahdistettua kapteenin vasten seinää. Anthony ei aikaillut, vaan tilaisuuden tullessa hän pisti Kapteenia miekallaan. Kapteeni horjui hetken, mutta lopulta rojahti maahan. Kuolema oli kohdannut tänään myös hänet, sukunsa toiseksi viimeisen miehen. Anthony oli saanut kostonsa, mutta se ei tuntunut riittävän. Duches oli vienyt hänen vaimonsa, ainoan naisen jota hän oli koskaan rakastanut. Hän tiesi tehtävänsä. Koko Duchesin suku ja Longthornin kylä saisi kärsiä, ja tästä he saisivat kiittää miestä nimeltä Jonathan Duches. Anthony pyyhki hien naamaltaan ja suuntasi kulkunsa lähes tuhoutuneesta aulasta talleille. Talleilla hän nousi vihan vallassa painajaisensa selkään ja karautti vielä viimeisen kerran kohti Kartanonsa portteja. Porteilla odotti James.
-Herra, mihin matkaatte? Koko aula on tahrittu omiemme ja ihmisten verellä. Ette kai jätä koko siivousurakkaa minulle? James kysyi hädissään.
-Siivous saa odottaa! Lähden Averheimin kupeessa sijaitsevaan kaupunkiin, Longthorneen. Siellä asustaa Duchesin perhe. Heidän perheensä päämies uhmasi minua, Anthony Brimstonea, Bloodmanorin herraa. Hän myös tappoi vaimoni ja lähes tuhosi kotini. Tämä rikos ei saa jäädä sovittamatta. James, voit joko jäädä hoitamaan kotiamme, Bloodmanoria. Tai voit lähteä mukaani ja kostaa Ducheseille. Valinta on sinun. Tee kuten haluat. Näin sanottuaan Anthony laukkasi kohti auringonnousua. James naurahti. Ajatus ratsastaa ulos Bloodmanorista herransa kanssa miellytti häntä. Nauraen James juoksi talleille, valjasti painajaisensa ja ratsasti herransa perään. Anthonyn päässä ei pyörinyt muita ajatuksia, kuin että Duchesit saisivat kärsiä..
Anthony Brimstonen tarina, osa 1 (Vampire Countteja...)
Anthony Brimstonen tarina, osa 1 (Vampire Countteja...)
Viimeksi muokannut H.L, La 27.12.2003 20:02. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
Oberon
Eh.. Tämän vuoden puolella? Ei varmaankaan, kirjoittaminen kuitenkin vie aikansa ja en viitsi sisällöltään kauhean puutteellista tarinaa tänne postata (no tämä nyt on aika mitätön, kun väsyneenä pikaisesti kirjoitettu, mutta toivotaan jatko-osalta enemmän..).Johan silver kirjoitti:*Tapu*Tapu* Mahtavaa olenkin jo pitkää odottanut vamppyyri aiheista tarinaa. Kai jatkoa on tulossa vielä tämän vuoden puolella ?
-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo
Kiitos kiitos! Aina mukava pelastaa jonkun päiväThunderhammer kirjoitti:Ah.... Juuri tätä kaipasinkin, hyvää vampyyri tarinaa! Pelastit päiväni. Kirjoita toki jatkoa.
. Jatkoa saapuu näillänäkymin viikon sisällä, sen tarkempaa päivää en voi antaa. Riippuu siitä onko inspiraatiota kirjoittaa.. Kiitos kehuista vielä kerran, jatkoa seuraa!
Hieno oli. En nyt keksi mitään ihmeempää ongelmaa, että jatka hyvään samaan malliin.Joku näköjään tämänkin kaivoi ylös.. Jos joku ei vielä tiedä (hävetkää te ketkä ette 
) että tarinalle on ilmestynyt myös jatko-osa! Osoite tässä: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=18287
Nauttikaa!
) että tarinalle on ilmestynyt myös jatko-osa! Osoite tässä: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=18287Nauttikaa!